Vaimo tunnusti viikko sitten olevansa rakastunut syvästi toiseen mieheen. Sanoi sen vasta kestäneen 2 viikkoa. Seksi asteelle ei hänen sanojensa mukaan ole vielä menty. Halauksia ja käsi kädessä käveleskelyä vain.
Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä jo kohta 11v ja meillä on 2 lasta. Vaimo oli vielä silloin valmis lopettamaan suhteemme siihen paikkaan, mutta rakastan häntä ja aikani mietittyäni annoin hänelle tämän kaiken anteeksi. Nyt on viikko kulunut kyseisestä episodista ja olemme puhuneet asiasta. Kammottavinta tässä asiassa on se, että olen tämän viikon aikana rakastunut päivä päivältä yhä syvemmin vaimooni ja en pysty edes kuvittelemaan, millaista elämä olisi ilman häntä.
No, tänä aamuna rakkaani sitten ilmoitti jatkavansa elämäänsä tämän uuden miehen kanssa. Kauhea tuska. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu hirveältä. 11 vuotta minun kanssani on ollut ilmeisesti niin tuskaista, että 2:n viikon juttu ajaa sen ohi. Olen pettänyt kaikki. Vaimoni ja etenkin lapseni. Syytän tästä nyt ainoastaan itseäni. Vaimo kyllä sanoi, että tämä ei ole minun syyni ja en saa siitä itseäni syyttää. Mutta herranen aika 11v vs. 2 viikkoa. En ole, ja en luultavasti tule koskaan olemaan vihainen tästä asiasta, koska niin ihmeelliseltä kuin se kuullostaakin en vieläkään halua vaimolleni mitään pahaa. Rakastan häntä.
Tätä ero asiaa ei auta ollenkaan se, että tämä uusi mies sattuu olemaan n. sanottu "perhetuttu". Miten voin kertoa tästä esim. vanhemmilleni ja muulle suvulle. En halua , että sukulaiseni alkavat vihata ja syyttä vaimoani kyseisestä asiasta. Mitä teen? Jos ei olisi lapsia niin olisin jo varmaan, ennenkuin rupesin kirjoittamaan tätä, siirtynyt niin sanotusti toiselle puolelle. Minulta vietiin elämä.
Mitä minulla nyt on? Tyhjä hiljainen asunto jossa vielä vähän aikaa sitten oli kaikki hyvin. Lapset tietysti. Vaimo lupautui yhteishuoltajuuteen. En vain itse ole varma onko se hyvä asia , että lapsilla on kaksi kotia. Vuoroviikko järjestely kuullostaa jotenkin sekaannuttavalta. Ehkä olisi parempi, että lapsillani olisi vain yksi pysyvä paikka tässä rumassa maailmassa ja isä jossain muistoissa. Sydämeni on sammunut ja täälle on nyt vain tyhjä ihmisen kuori jäljellä.
En halua enää elää. Noin nuoret lapset kyllä selviää. Tuntuu pahalta.
Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä jo kohta 11v ja meillä on 2 lasta. Vaimo oli vielä silloin valmis lopettamaan suhteemme siihen paikkaan, mutta rakastan häntä ja aikani mietittyäni annoin hänelle tämän kaiken anteeksi. Nyt on viikko kulunut kyseisestä episodista ja olemme puhuneet asiasta. Kammottavinta tässä asiassa on se, että olen tämän viikon aikana rakastunut päivä päivältä yhä syvemmin vaimooni ja en pysty edes kuvittelemaan, millaista elämä olisi ilman häntä.
No, tänä aamuna rakkaani sitten ilmoitti jatkavansa elämäänsä tämän uuden miehen kanssa. Kauhea tuska. En tiedä mitä tekisin. Tuntuu hirveältä. 11 vuotta minun kanssani on ollut ilmeisesti niin tuskaista, että 2:n viikon juttu ajaa sen ohi. Olen pettänyt kaikki. Vaimoni ja etenkin lapseni. Syytän tästä nyt ainoastaan itseäni. Vaimo kyllä sanoi, että tämä ei ole minun syyni ja en saa siitä itseäni syyttää. Mutta herranen aika 11v vs. 2 viikkoa. En ole, ja en luultavasti tule koskaan olemaan vihainen tästä asiasta, koska niin ihmeelliseltä kuin se kuullostaakin en vieläkään halua vaimolleni mitään pahaa. Rakastan häntä.
Tätä ero asiaa ei auta ollenkaan se, että tämä uusi mies sattuu olemaan n. sanottu "perhetuttu". Miten voin kertoa tästä esim. vanhemmilleni ja muulle suvulle. En halua , että sukulaiseni alkavat vihata ja syyttä vaimoani kyseisestä asiasta. Mitä teen? Jos ei olisi lapsia niin olisin jo varmaan, ennenkuin rupesin kirjoittamaan tätä, siirtynyt niin sanotusti toiselle puolelle. Minulta vietiin elämä.
Mitä minulla nyt on? Tyhjä hiljainen asunto jossa vielä vähän aikaa sitten oli kaikki hyvin. Lapset tietysti. Vaimo lupautui yhteishuoltajuuteen. En vain itse ole varma onko se hyvä asia , että lapsilla on kaksi kotia. Vuoroviikko järjestely kuullostaa jotenkin sekaannuttavalta. Ehkä olisi parempi, että lapsillani olisi vain yksi pysyvä paikka tässä rumassa maailmassa ja isä jossain muistoissa. Sydämeni on sammunut ja täälle on nyt vain tyhjä ihmisen kuori jäljellä.
En halua enää elää. Noin nuoret lapset kyllä selviää. Tuntuu pahalta.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Koko maailmasi on heittänyt kuperkeikkaa ja samaan aikaan sinun nyt pitäisi pystyä rationaaliseen ajatteluun. Ensiksi lapset. Oletko jo päättänyt (allekirjoittanut) lasten muuttoilmoituksen ? Toivottavasti et ole allekirjoittanut, tarvitset miettimisaikaa. Oletko päättänyt että vaimosi on oikea henkilö lasten lähihuoltajaksi ? Ihan yhtähyvin se voit olla sinä jos se on lapsien kannalta parasta. Ei vaimo voi sinulle sanella mihin hän suostuu ja mihin ei. Asioista etsitään lapsien kannalta paras vaihtoehto. Seuraavaksi talous ja omaisuuden ositus. Usein tämä osio vaatii sen että aktiivisesti pidät puolesi. Tärkeintä on miettiä mihin sopimukseen nimensä allekirjoittaa. Kiinteän omaisuuden markkina-arvot ovat nyt laskussa joten siis oikea aika "ostaa" lunastaa niinhalvalla kun vaan saa. Eräs raadollinen seikka on se että vaimosi on juurinyt onnensa huumassa ja ehkä nyt nopeasti helpommin hyväksyy huonommankin taloudellisen ositussopimuksen kuin sitten puolen vuoden päästä kun arki on uudessakin suhteessa läsnä. Tee ositus niin nopeasti kuin pystyt ja käytä mielellään asianajaa apuna, jotta sopimus on sitten muodollisesti oikein. Kolmas asia on että mene lääkäriin ja saat apua pahimpaan elämäntuskaasi. Kyllä se helpottaa vähän myöhemmin voin kokemuksella niin sanoa. Parasta omassa erossani oli se että lapsi jäi kanssani asumaan. Minulle kävi ihan samalla tavalla kuin sinulle 2 vuotta sitten ja nyt elämä hymyilee taas.
olen päättänyt, että lapsieni on parempi olla äitinsä kanssa. He ovat kumminkin niin nuoria ja oma mielipiteeni on, että lapsi tarvitsee äitiään enemmän kuin isäänsä. (Anteeksi).
Toisekseen MINUA EI VOISI TÄLLÄ HETKELLÄ KIINNOSTAA ENEMPÄÄ joku helvetin omaisuuden jako.
Olen menettämässä rakkaintani.
edellä hyvän ja asiallisen vastauksen... Miksi nakkelet sille niskojasi, että joku yleensä vaivautuu antamaan sellaisen?!
Hyvä on, olet siis päättänyt luovuttaa. Säälittävää, että mies asettaa huorin tehneen, hänet jättäneen naisen vielä kaiken tuon jälkeen jonnekin v:tun jalustalle... Ai että kahdessa viikossa vaimosi rakastuu, ja kolmannen viikon aikana pystyy päättämään, että haluaa elämän sen toisen kanssa... HALOO! Nainen on pettänyt sinua jo pitemmän aikaa ja kusettaa noilla jutuillansa esittämällä jotain hiton viatonta teiniä käsikädessäkävelyineen... Kyllä, melkoisen urpolta vaikutat, kun kaiken tuon nielet.
Lapsesi tarvitsevat myös isän - ethän anna tuon vaimosi kanssa huorin tehneen äijän ottaa isän paikkaa?! Ryhdistäydy nyt, hyvä mies, ajoissa! Kohta on myöhäistä, kun olet antanut shokkitilassasi naiselle kaiken periksi ja varmaan saman tien koko huushollinkin.
mies, joka välittää jopa OMASTA PORUKASTA !
Täällä kaukana eroan ja mies kattoo vaan päältä flegmaattisesti eikä yritä mitenkään estää
Luojalle ja Jumalille kiitos, jos erilaisiakin miehiä on maailmassa.
Tavataan sitten joskus kun toivut,
Itsekin olen rauniolla järkytyksistä.
menetät vielä omaisuuteskin, niin sitte vasta kivaa on ja muijas nauraa uuden ukkos kanssa sinulle, kun sai kusetettua sua oikeen kunolla.
Ota hyvä mies itteesi niskasta kiinni ja lopeta tuo itsesääli, suret aikas ja sitten tulee armoton viha ja sitten välinpitämättömyys sen jälkeen olet jo voiton puolella.
Naisia on maailma väärällään ja paljon parempia kun tuo pettäjä,kusettaja eukkosi, tulet sen huomaamaan kunhan toivut.
mihinkään menetä ne on sun verta ja lihaasi ja sulla on oikeus olla isä ja lapsilla oikeus isään.
Tommosen eukon kun menetät, niin et menetä mitään, ei se sua ole rakastanut tai kunnioittanut enään pitkään aikaan, elä semmosen perään haikaile, anna petturin mennä.
Kunhan toivut ensirytäkästä niin ositus käyntiin ja lasten asiat myös kuntoon, nämä asiat on pakko hoitaa, mitä aikaisemmin niin parempi.
Mene lääkäriin niin saat apuja sieltä ja kirjastosta voit lainata kirjan Bruce Fisser Jälleenrakennus kun suhteesi päättyy.
Vaimosi lähti huoraamaan ja sinä vaan syyttelet itseäsi etkä halua vaimollesi mitään pahaa? Oletko mies, hiiri vai mikä ihme...?
"En ole, ja en luultavasti tule koskaan olemaan vihainen tästä asiasta, koska niin ihmeelliseltä kuin se kuullostaakin en vieläkään halua vaimolleni mitään pahaa. Rakastan häntä."
"En halua , että sukulaiseni alkavat vihata ja syyttä vaimoani kyseisestä asiasta."
Olet päivänselvästi nössö. Kyllä se vaan niin on, etteivät naiset tuollaisia ovimattoja jaksa katsella, vaan etsivät itselleen uuden ja jännittävämmän miehen.
"Mitä teen?"
Kasvatat pallit ja löydät jostain kadonneen miehisyytesi. Vasta sen jälkeen voit miettiä asioita.
Viititkö olla lähettämättä tuota paskaa. Eiköhän ois parempi kasvattaa ne pallit vasta sen jälkeen ku on miettinyt niitä asioita. Ja sitäpaitsi se "nössöys " tarkottaa yleensä pyyteetöntä rakkautta, josta luultavasti sinulla ei ole ja ei koskaan tule olemaan tietoa.
Sinä "ei jumalauta" nimimerkki olet aika kehittymätön ääliö. Ensinnäkin: onko nainen "huora" jos löytää toisen miehen ja eroaa? Jos pitäisi valita sinun(=ihmissaastan) ja alkuperäisen (nössöksi nimittelemäsi miehen), välillä, valitsisin kyllä aloittajan. Toivottavasti sinulla ei ole naisystävää! Ihan kamalaa luettavaa sepustuksesi. Kuinka monta tuntia naputtelit hengentuotettasi? Olethan muutenkin selvästi luolamiehen tasolla.
on ihan oikeassa, vaikkakin kirjoitti ajatuksensa vähän "brutaalisti"Tuolla tyylillä ap ei koskaan selviä tuosta, kyllä miehellä ja naisellakin pitäs senverran munaa olla, ettei nöyristele ja tee itseään naurunalaisexi, ittestäänkin pitää tykätä ja säilyttää arvokkuutensa.
Ja tämä nainen olis voinu erota ensiksi ja käydä loppuun kyseinen suhde ja sitte vasta hakea uusi suhde, se olisi ollut paljon reilumpaa ap kohtaan.
Nyt tää nainen on jo eronsa käsitellyt ja ap vasta alkaa sitä käsitteen, näin he ovat ihan eri tasolla.
Moi. Tämä nyt ei suoranaisesti ole vastaus ja ohje ongelmiisi eikä edes lohduttava tieto sulle koska et vaimollesi toivo mitään pahaa. Joten et varmaan nauti hänen epäonnistumisestaankaan?
Vaimosi ja uuden rakkauden suhde ei kestä sitä että siihen menee lapsenne mukaan!
Nämä "pettäjät" elävät sellaista "sunnuntairakkautta" kahden aikuisen välillä.
Sitten kun koittaa arki ja todellinen perhe-elämä osin lastenkin ehdoilla niin harvoinpa se paria vuotta enempää kestää.
Ja nyt ohje sulle: Älä vaan ota parin vuoden päästä takaisin petturi-vaimoa!
Tai no, jos otat niin ssehän osoittaa anteeksiantamisen taitoa ja suurta rakkautta...sinun puoleltasi.
Hyvää kesää ja voimia niin myötä- kuin vastamäessä.
hyvää kesää, eikä voimia. Ja EI ole mitään petturi vaimoa. Syy on minun.
teit, jos kerran kaikki on sinun syytäsi?
vaimosi on varmaan elänyt tasaista vaihetta, ja nyt hakee jännitystä elämäänsä. Ihminen ei hullaantuessaan ajattele kovin järkevästi, josko muutenkaan. Mitä muka olisit voinut tehdä toisin?
KAIKEN
parasta vetäistä lärvit ja sitte narun jatkoksi, näin pääset ainaski tilastoihin ja olet jotain tehny" oikein",;D ;D
Nyt ei kyse todellakaan ole siitä, että 11 vuotta olisi ollut tuskaista. Kukaan, EI KUKAAN ole toisen kanssa huvikseen 11 vuotta. Aivan varmasti olet ollut tärkeä ihminen hänen elämässään.
Kysymys on lähinnä tästä: tasapaksu turvallinen elämä vs. alkuhuuma ja jännitys. Kun alkuhuuma ja jännitys häviää, niin se tasapaksu ja turvallinen elämä voi alkaakin taas vaikuttaa houkuttelevammalta. Mene ja tiedä.
Ymmärrän vaimosi fiilikset hyvin. Hän on löytänyt uuden miehen. Ei se ole mitään alkuhuumaa kaikilla, joku vaan kolahtaa kaikin puolin niin että edellinen suhde jää siihen. Ei ihminen tunteineen ole kone jota noin vaan säädellään. Etkä sinä voi vaimoasi sitoa. Vaimosi ei ollutkaan se sinulle oikea, miehet ei yleensä välitä sen kummemmin yhteensopivuudesta. Jos seksi sujuu, se riittää miehelle. Nainen tahtoo syvempää yhteenkuuluvuutta.
No meni minultakin avioliitto 11 vuoden jälkeen. Ei eron vuoksi kannata lopettaa elämistä. Sinulla on edelleen lapset, jotka rakastavat sinua. Ei minullakaan ole kuin lapseni, mutta sen on riitettävä. Ja siinähän on jo paljon, mistä iloita, enemmän kuin monella muulla. Elämä on laiffii Nykäsen sanoin. Se on vain otettava, mitä tulee vastaan ja sen kanssa sitten elettävä.
kun ex rakastui työkaveriinsa ja elämäni mureni aivan totaalisesti. 12 v poikani takia piti jatkaa, sillä hän jäi kanssani asumaan. Syytin itseäni monesta asiasta, vaikka tuttujen mielestä syy oli miehessäni. 2 vuotta oli todella vaikeaa erovaihetta - suorastaan painajaista. Arvostan itseäni siitä että selvisin. Nyt olen tyytyväinen elämääni ja uskon, että emme olisi voineet jatkaa 15 v jälkeen avioliittoamme, koska olimme niin erilaisia. Ex kyllästyi tylsään perhe-elämään ja kaipasi vapauttaan. Minkä sitä teet, jos toinen näkee ruohon vihreämpänä toisella puolella - silloin toisen on vain mentävä kokeilemaan onko se vihreämpää... Pojan ja isän välit ovat olleet koko ajan hyvät ja siitä olen todella tyytyväinen.
Vakuutan, että elämä voi tulla entistä paremmaksi eron jälkeen. Olin ennen negatiivinen pessimisti, mutta ero pisti minut niin lujille, että oli pakko opetella positiivisempi elämänasenne. Onneksi erosimme, poikakin oli sitä mieltä, että yhteiselostamme ei vain tullut mitään.
Elät nyt shokkivaihetta. Tässä kohtaa ei pidä tehdä mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen. Nyt ei voi mennä edes päivä kerrallaan, vaan tunti kerrallaan. Tuska on varmasti ihan hirveä, eikä sinua lohduta yhtään tieto siitä että se menee ajan kanssa ohi.
En usko, että vaimosi vaihtaa sinut kahden viikon takia, kyllä heillä on varmasti ollut toimintaa jo pidempäänkin, samoin kuin myös seksiäkin. Et nyt pysty vihaamaan vaimoasi, mutta hetken kuluttua tulevat vihankin tunteet varmasti.
Olen samaa mieltä siitä. että vuoroviikot lasten kanssa sekoittavat heitä. Mutta älä koskaan unohda että vaikka vaimosi vaihtaa sinut, lapsesi eivät. Heille olet aina yhtä tärkeä, asuivatpa he sitten missä tahansa. Jos teet itsellesi jotain, et kärsi siitä asiasta enää, mutta lapsesi kärsivät ja miettivät "miksi" koko loppuelämänsä. Älä hyvä mies jätä lapsiasi elämään sellaisen asian kanssa, että heidän isänsä on tappanut itsensä. Älä jätä heille sellaista mallia, että kun kohdataan vaikeuksia, ei jäädä elämään.
Olen seurannut tällaisen tapauksen joskus, nykyään mies on onnellisessa uudessa liitossa ja kaikki hyvin. Usko pois, tuska helpottaa kyllä=).
on oma elämä - oli sitten parisuhteessa tai ei. Nyt sinulla on hyvä tilaisuus omistautua itsellesi - miettiä kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa.
Syyttely - itsensä ja muiden - ei johda mihinkään. Anna anteeksi myös itsellesi (vaimollesi tunnut jo antaneen). Mitä jos kävisit vaikka kirkon perheneuvojan pakeilla? Lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, osallistu eroseminaariin, harrasta, tee.
Itsekin miettisin tarkkaan, onko kaksi kotia lapselle välttämättä hyvä asia. Moni vanhempikaan ei haluaisi vaihtaa vuoroviikoin kotia :). Meillä ex alkoi esittää myös viikko/viikko järjestelmää (vaikkei siihen ollut mitään taloudellisiakaan mahdollisuuksia). Lapset tyrmäsivät sen. Keskimmäinen oli sanonut isälleen, että eikö nyt vaan tehtäisi silleen normaalisti - me asutaan äidin luona - ja tavataan sua joka toinen viikonloppu. Tai muutenkin jos on aikaa ja kaikille sopii.
Tunnen useita eronneita miehiä - jotkut ottaa eron kovin vakavasti ja toiset suhtautuvat siihen kepeämmin. Se on kuitenkin suuri onni, ettei sinunkaan tapauksessasi ole mitään todella ilkeää; riitelyä lapsista, omaisuudesta. Lueskelin tuossa ositussopimuksia - ja voi pojat, kun niistä saa värkättyä monimutkaisia. Joillekin omaisuuden ositukseen saattaa kulua vuosia - kaikki pitää vääntää prikulleen tasan - ja siitäkin kinataan meneekö se sittenkään tasan, vai jääkö itse 20 centtiä häviölle...
Opettele lohduttamaan itseäsi. Sano alkuunsa vaikka "nou hätä urpo, kyllä tästä selvitään" :).
ei ole hyvä pohja uudelle suhteelle kahden viikon yhdessä olo. kuinka uusi mies on voinut tutustua lapsiin niin paljon, että voi ottaa heidät vastuulleen? itse erosin loppu keväällä 30-v suhteesta, eli ei se aika ratkaisevaa ole, vaan laatu. edellisessä suhteessa ei seksi vaan maistunut ja nyt , kun olen tutustunut ns. perhetuttuun paremmin, olen huomannut, että minussa asuu pahainen seksi peto!!!! jos se vaan on niin, että kun rakkaus loppuu, meistä naisista tulee haluttomia, vain lastemme äitejä? josko teissä miehissä on joku vika? kaikki tulee liian itsestään selväksi. jaksamista sinulle, niin toivotan omalle ex- miehellekin. uutta elämää kohti.t.eronnut vm- 64 NAINEN
No tässä kans yks ihmeissään, mulla vaan tilanne toinen ku pääsin hakkaavasta narsistista eroon. Mut outoa olla tässä pennittömäna ku ukko otti rahat.Nää on vaikeeta juttuja nää erot varsinkin kun sul on noita lapsia. Lapset on tosi älykkäitä ne tajuu jo pikkusena jos vanhempien jutut mättää. Mul on kans tyhjä kämppä ku olen tyttären luona oottelen et pystyn sinne menee.
vain kohti uusia seikkailuja. Elämä on lyhyt - älä hukkaa sitä murehtimiseen, vaan suunnittele tulevaa, mieti mitä haluat ja toteuta se. Selviät kyllä.
Itseäni kun alkoi vituttaa täysin sikamainen ja halventava
kohtelu naisten taholta, niin menin sitten lääkärille, kun
pidemmän aikaa jatkuneen masennuksen vuoksi läheiset
niin suosittelivat.
Lääkäri määräsi ihmelääkettä: Xanoria, sellaisen kun otti,
niin ei enää vituttanut vähään aikaan. Pidempiaikaisessa
käytössä keho sopeutuu lääkkeeseen, jolloin sitä haluaisi
ottaa enemmän, raja on kuitenkin 3mg päivässä. Lääkkeeseen
muodostuu myös riippuvuus, jonka vuoksi sitä ei kai niin helposti
enää lääkärien taholta määrätä. Kaikkein pahimman tuskan
lyhytaikaiseen torjuntaan lääke on todella tehokas.
Jos sinulla on mahdollisuus, niin lähde vähäksi aikaa vaikkapa
Thaimaahan, siellä huomaat kuinka erilaista elämä voi miehelle
olla: ne kauniiden neitosten hymyt ja kyky hurmata mies ovat
jotain, mitä suomalaisnaiset eivät osaa, tai eivät egojensa paisuttelun
vuoksi halua tehdä.
Nyt voi tulevaisuus vaikuttaa ikuisesti synkältä, mutta aika parantaa
haavoja, kokemusta on.
Hei, en koe että saat täältä kovinkaan rakentavia neuvoja, tule eroperhe.netin keskustelupalstalle. Siellä on monia samanlaisen "kohtalon" kokeneita, suossa parhaillaan rämpiviä (itseni lailla) ja siitä suosta jo nousseita.
Tavataan siellä.
ihmiset tekevät tälläistä toisilleen. Mikä meitä vaivaa? Monta päivää on kulunut, tuosta edellisestä viestistä ja olen saanut väkisin kiskottua itsestäni pienen osan pinnalle. Vaimon kanssa ollaan pystytty jo hyvin keskustelemaan asioista ja olen jo jotenkin sisäistänyt seikan, että ero on väistämätön. Olen kertonut tästä vaimolle. Soitin jopa tälle uudelle miehelle ja pyysin hentä jättäytymään edes vähäksi aikaa taka alalle, että saisimme hoidettua asiamme rauhassa. Rauhan haluan erityisesti lapsieni tähden, koska heidän ei tarvitse kärsiä tilaanteestä enempää. En voi ja ei varmasti kannatakkaan kertoa heille avioerosta tässä mielentilassa. Pitää olla pää mukana. Tämä tehosi ja vaimo sai puhelun jossa tämä "nillkki" lupautui vetäytymään. Asiat olivat alkaneet mennä eteenpäin.
JA PASKAT!!!!!
Heräsin tänä aamuna, tai pikemminkin aamuyöstä (kun ei tuo nukkuminen meinaa onnistua) ja kävin kuikkaamassa vaimoa ovenraosta. Sänky tyhjä. Ja taas mentiin. Ahdistus. Itku. Paniikki. Olin aseeton. Lapset nukkuivat huoneissaan onnellisina, joten olin pakotettu jäämään tänne asuntoon. Miksi minut raahataan takaisin pinnalle ja sitten työnnetään takaisin syvyyteen? Olo on paskempi kuin koskaan. Valehtelua, pettämistä, lohdutusta, valehtelua, pettämistä. Ei tälläistä voi kukaan kestää, ei kukaan. Vaimo vielä eilen, ennen nukkumaan menoa sanoi, että hän ei halua pahoittaa enää mieltäni. Sanoi myös, että koetetaan mennä tästä läpi ystävinä. Mutta miksi? Kenties, että saisin paremmin unenpäästä kiinni ja nukahtaisin. Voisi näin helpommin livahtaa yönselkään. Apua!! Sattuu!!
Kumpa en enää rakastaisi sitä naista!
voi antaa sinulle omia neuvoja, miten selviät tästä eteen päin. Kyllä sinä tämän kestät. Niin on muutkin kestäneet. Nytpä näet, että puheet ja teot voivat olla aivan eri planeetalta. Sanat ovat vain tyhjiä sanoja, niillä peitetään todellisuutta. Voit ruikuttaa oloasi vaikka miten, mutta ei se siitä paremmaksi muutu. Sitten kun sisuunnut, kohtaat myös ne vihan tunteesi, jotka väistämättä tulevat, sitten alat päästä pikku hiljaa jaloillesi. Elämä opetttaa.
kestät. Monet joutuvat kestämään paljon pahempaakin. Teillä on sentään homma hallussa, kun pystytte puhumaan asiasta. Itse mietin vaikeaa tilannetta aina toisinpäin. Eli JOS sinä nyt olisit rakastunut toiseen naiseen, haluaisit erota - niin millaisia fiiliksiä kokisit vaimosi suhteen? Ei kukaan ehdointahdoin halua toisen mieltä pahoittaa, mutta se on joskus aivan väistämätöntä. Myös siinä tilanteessa, että salaisit tuon toisen suhteen ja vain ilmoittaisit halustasi erota. Oli miten oli, haluaisit myös pysyä ystävänä vaimosi kanssa - onhan hän myös aina yhteisten lastenne äiti. Ja siinä rinnalla sinulla olisi tuo toinen suhde omine iloineen ja suruineen. Ollut ehkä paljon kauemmin kuin mitä sitten tohdit vaimollesi myöntää. Yleensä oma olo helpottuu, kun katsastelee asioita "toistepäin" -tilanteesta käsin.
"JA PASKAT!!!!!
Mutta miksi? K"
Mitä väliä?
Mitä sinä teet? Kirjoitat suomi24-palstalle?
Miksi edes ihmettelet moista? olet helppo saalis, ei sinun mielipiteitä tarvtise ottaa huomioon. Voin kyllä' luvata, että jos minun naiseni pettäisi, hän joutuisi miettimän asiat paljon pitemmälle. Nimittäin siinä saisi turpaan todellisesti, eikä vain leikillään tai kuvainnollisesti.
Ihmiset ovat mulkkuja, jos haluat että he eivät ole täyskuspäitä, uhkaa heitä samalla mitalla takaisin. Mikäli minulle vittiuillaan, voi olla varma että' tulee turpaan, olipa kyseessä mies tai nainen.
Suosittelen sinulle samaa lähesytmistapaa.
"lähesytmistapana" tuo turpaanveto on varmaan huonoin vaihtoehto.
Näkyy olevan lapsia mukana tuossa rytäkässä joten kannattaa varmaan koittaa vähän sivistyneemmin. Turpaanveto. Voi jeesus.
kirjoittelua. Aina ei voi antaa samalla mitalla takaisin. Ajattelisit muutakin kuin itseäsi. Jos lapsia on mukana kuvioissa, niin pitää ajatella heitäkin, eikä vain itseänsä!
Tämä oli siis vastaus vain nimimerkille "et ole pelottava", ei aloittajalle.
"Noin nuoret lapset kyllä selviää." Ei ole totta!
Vaimosi on tehnyt ison virheen teitä kaikkia kohtaan rikkoessaan perheenne.
Ajattele nyt järkevästi mitä se aiheuttaa lapsille.
Sinä et missään tapauksessa saa antaa lapsiasi tuolle perheenrikkojalle! "Rakastit" häntä tai et!
Taistele oikeuksistasi. Lasten täytyy jäädä sinulle. Vaimosi todennäkoisimmin herää unestaan vähän ajan päästä ja palaa hätä koipiensa välissä kotiin ( ellei hänen aivonsa ole täysin tuhoutuneet). Sinä et missään tapauksessa saa antaa lastesi käydä läviste naisen aiheuttamaa ruljanssia.
Lasten paikka on sinun luonasi, omassa kodissaan.
Parasta mitä tässä yhtälosä voi tehdä, on sinun hankkia yksinhuoltajuus ja vaimolle oikeus tavata lapsia ehkä kerran kuussa, sinun läsnäolessä.
Sinun yrittää antaa "rakastamallesi" naiselle yhteishuoltajuus ja täten riepotella lapsia viikko siellä viikko täällä on lähes rikoksenomaista!
Lasten EI kuulu rampata siellä sun täällä. Se on aikuisten tehtävä!
Olin vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja reilut kymmenen vuotta sitten. Perheenisänä olin kiltti ja lapsiin panostava. Exällä oli suhde lähes vuoden ajan yhteiselomme aikana vaikkei sitä myöntänytkään (asia varmistui myöhemmin).
Vaikka olen kiltti, niin tässä eroasiassa en ollut mikään hiiri. Vaadin lasten asumisen luokseni ja sen myös oikeusteitse sain. Tästä olen ikionnellinen ja täysin vakuuttunut, että se oli lasten kannalta paras ratkaisu.
Omaisuudesta (pääosin minun hankkimaani) meni puolet exälle. Harmitti, mutta se on maallista se.
Tuosta exän pettämisestä alkaneen suhteen kestämisestä. Se suhde kesti muutaman vuoden ja sen tuloksena on yksi avioerolapsi lisää. Ilmeisesti sen eron syyt olivat aika lailla samat kuin minunkin eroni. Sinänsä tuo ero tavallaan helpotti oloani, sillä se oli yksi osoitus ettei oma ero ollut minun syytäni.
Ja sukulaisille eron syy kannattaa kertoa totuudenmukaisesti, jos nämä sitä kysyvät. Jokaista yksityiskohtaa ei kannata kertoa. Lapsille kannattaa kertoa hienovaraisemmin. Iästä riippuen.
t. lasten kanssa onnellinen yh-isä
tuollainen syyttely sikseen. Todella älytöntä.
Kaikella on tapana järjestyä. Olet järkyttynyt - eikä ihme, kun kaikki tapahtuu salamavauhdilla. Vaimollasi lienee täysin erilainen tempramentti kuin sinulla. Se ei kuitenkaan ole hänen syytään :). Kuten ei sinunkaan vikasi, ettet ihan purematta niele tapahtunutta. Meistä jokainen on erilainen ja reagoi samaan asiaan eri tavoin.
Oma mieheni lähti - ei toisen perään - eikä sanonut lähtevänsä. Olin vuosia puhunut hänelle erosta, eikä keskustelu ottanut tulta alleen. Ei vaikka minulla oli toinen suhde. Sitten vain ykskaks hän häipyi. Minulle se oli aivan suunnaton helpotus. Tosin olisin halunnut tietää eromme ajankohdasta tarkemmin, mutta kaikkea ei voi saada... Myöhemmin hän kyllä otti yhteyttä ja lastenkin takia sitä säännöllisesti pidämme yllä.
Tuosta 50/50 huoltajuudesta ei oikein tiedä, onko se hyväksi. Riippuu paljolti teidän kaikkien luonteista. Arkaluonteisten, sisäänpäinkääntyneiden lasten on vaikeampi sopeutua kahteen kotiin.
Viikko mennyt. Aika muuttua hiirestä Mieheksi. Vaihdata talon lukot uusille avaimille. On korkea aika aloittaa käytännön toimet asioiden selvittämiseksi. vaimokin sitten joutuu tosissaan miettimään, mitä haluaa elämältä. Voit toki jatkaa elämäsi sivustakatsojan roolia pitempäänkin, mutta usko pois se on paljon tuskallisempaa kuin aktiivinen puolensapitäminen. Toinen raadollinen ajatus on että, vaimo voi miehen luokse palatakin, mutta hiiriä naiset yleensä pelkäävät.
Minulla on aivan sama kohtalo. Meillä oli mennyt hieman viileämmin viimeiset ½. Tyhmyyksissäni ajattelin että tämä on nyt tällaista väliaikaista. Viimein kysyin vaimolta mikä on vialla. Hän totesi ettei enää tunne mitään minua kohtaan.
2kk yritn kaikkeni tulla vaimon tykö ja tutkia itseäni ja tekemiäni virheitä. Lopulta menimme pariterapiaan, jossa vaimo tunnusti olevansa suhteessa toiseen mieheen.
Kaikki romahti! Miten lapset (3½ ja 5½), kuinka oma elämä, olin rakentanut koko elämäni vaimon rinnalle ja nyt vaimo on vaihtamassa 12V suhteemme 2kk suhteeseen. Virheet mitä minä olin tehnyt oli otin vaimon itsestään selvyyteenä, enkä tunnustanut rakkauttani ja omia tunteitani kunnolla. Nyt tuntuu ettei tämä voi olla oikein! Olen rukoillut anonut ja olevani valmis mihinkävain.
Sain työterveydestä rauhoittavaa lääkitystä ja psykologi ajan. Mutta jotenkin tuntuu hirveän lopulliselta. Minä kaikesta huolimatta rakastan vaimoani niin paljon. Ikävä on aivan valtava.
Mutta voimia, kyllä meidän pitää jaksaa!
on tuo jaksaminen tällähetkellä. Nukkunut en oo pariin viikkoon kuin sellasia tunnin pätkiä. Sitä tuppaa ajatukset karkailemaan kaikkiin ahdistaviin seikkoihin. Miettii myös yökaudet miksi tälläistä pääsi tapahtumaan. Sitten kun ei nuku, ahdistaa seuraavana päivänä aina vaan enemmän. Sääliksi käy noita muksuja, kun niiden pitää kattoa tälläistä "ihmisen irvikuvaa" päivisin. Lääkärin juttusille pitäis mennä tuossa kolmen aikaan. Jospa sieltä sais jonkinmoiset rohdot tähän. Edes nukahtamislääkkeet. Töihinkään en kyennyt menemään. Ahdistaa eritoten kun vaimoa ei näytä tämä pettämisasia ja ero haittaavaan ollenkaan. Nukkuu yönsä hyvin, eikä ole tippaakaan masentunut tai pahoillaan. Yksin joutuu ihminen kaiken tämän kanssa elämään. Rakastan häntä silti. Masentaa.
Eroja, eroja eroja ja hetken päästä taas luvataan jumalan ja seurakunnan edessä rakastaan niin myötä- kuin vastamäessäkin.
Parempi että muksut katsovat vähän aikaa "irvikuvaa"omassa kodissaan ja sinun huolenpidon alla kuin että heitä veivataan "rakastamasi" perheenrikkojan perässä!
Sinä saat lapsistasi voimaa, tilapaisesti lääkkeet nostavat aallonpohjalta.
Kuinka tahaansa raskaalta tuntuu, tao jokaikiseen aivomolekyyliisi se että lapset kuuluvat sinulle. Perheenrikkoja EI saa varastaa heitä sinulta. Tuo nainen on tehnyt jo tarpeeksi tuhoa teille kaikille. Johonkin on raja vedettävä!
Sinulle kuulu lastesi tuottama jokapäiväiset ilot ja saada kokea heidän kehittyminen nuorukaisiksi ja aikuisiksi. Sinulle kuuluu saada nauttia heidän seurastaan joka päivä!
Lapset ansaitsevat todellisen rakastavan huoltajan - sinut!
On se ihmeellistä kuinka voi ihmiset käyttäytyä samanlailla! Itsellä on nyt viikkotaka lääkärikäynnin jälkeen. Sain rauhoittavaa lääkettä joka auttaa nukahtamaan. Lääke auttoi hetken, mutta viime yö oli kamalin koko elämä tuntui kaatuvan aamulla päälle. Lapsien kanssa täytyisi olla 100% vaan ei jaksa.
Vaimo tuli aamulla olemaan lasten kanssa. Vaan lähti nyttemmin "asioille" maakuntaan.
Vaimolla olisi huomenna terapiaistunto. Tämän lisäksi meillä on kuunlopulla yhteinen istunto.
Jos sulla on mahdollista lähteä uloslenkille niin käytä mahdollisuus ja kävele tai juokse, mutta ttarpeeksi pitkää.
Itse olen miettinyt mitä virheitä olen itse tehnyt ja mitä vaimo. Tästä pitää oppia eli itsellä ainakin on alkanut sellainen itsetutkiskelun aika. Kunhan vaan tämä lohduton olo loppuisi. Haluaisin ottaa vaimoni syliin ja halata imeä lämpö ja läheisyyttä. Pakko ruveta laittamaan lapsille ruokaa. Lisää voimia sulle.
sinun pitäisi - ellei muuten niin kaiken järjen mukaan - lakata rakastamasta vaimoasi. Eli järki käteen mies! Totea tilanne: vaimolla on toinen, te eroatte. Niin vain kävi, ei siihen mitään kummempaa syytä tarvita. Sitäpaitsi jos sinua harmittaa se, ettei vaimosi ole masentunut ja pahoillaan - niin rakastatko häntä kuitenkaan niin paljon kuin kuvittelet? Eikö rakkaalle ihmiselle voi erosta huolimatta toivoa vain kaikkea hyvää? Eikö kaksi murehtivaa, itkeskelevää vanhempaa olisi lapsillekin vielä huonompi vaihtoehto? Sitäpaitsi vaimosi on varmaankin surrut tahollaan jo kauan ennen sinua - siitä lähtien kun rakastui toiseen.
Mitä jos menisit ammattiauttajan pakeille purkamaan tunteitasi? Siellä voisit ehkä katsella itseäsi hieman objektiivisemmin - miettiä omaa itseäsi, tapojasi toimia, tunteitasi.
Jotenkin minulla on sellainen fiilis noiden kaikkien kirjoitustesi perusteella, ettei vaimosi ole rakastanut sinua koskaan siinä mittakaavassa kuin sinä häntä. Jokin teidän välillänne on mättänyt pahasti, koska rakastava vaimo ei rakastu toiseen ja lyö ns. hanskoja tiskiin samantien. Joten yritä nyt kaikinkonstein ajatella, ettei vaimosi ollut sinulle "se oikea" tai jos olikin, niin vain yksi heistä. Lohduta itseäsi. Olet ihan kelpo mies - tavallista parempikin. Nyt vain kävi näin - ei sille voi mitään. Kaikki järjestyy.
ap'n viesti kosketti syvasti - en voi edes kuvitella kuinka kamalalle tilanne voi tuntua, toivon ettei omalle kohdalleni nain koskaan tapahdu. Jain viime kuussa tyottomaksi - onnekseni aviomieheni on ollut todella ymmartavainen ja olen voinut turvata haneen, en todella tieda mita olisin tehnyt jos han ei olisi kanssani.
Toivon etta ap voisi yrittaa saada voimia lapsistaan, muistaa ettei han ole tehnyt aviorikosta vaan puoliso on, ja ottaa paiva kerrallaan.
Lapsesi tarvitsevat sinua nyt, ehka enemman kuin koskaan..
Ja pidemman paalle, oikeat, aikuiset naiset osaavat arvostaa ja haluavat kaltaisiasi tunteensa tunnustavia, oikeita miehia. Jos (ex-)vaimosi ei tata tajua, se on hanen menetyksensa :)
Voimia, kestamista, kaikkea hyvaa - yrita nauttia aurinkoisista paivista.
Viestisi auttoi osaltaan taas selvittämään omia ajatuksia. Olen itsekkin ajatellut tuota ettei vaimo ole ikinä minua todella rakastunut. Toisaalta ne virheet mitä minä itse tein aikaisemmin. Vaimo oli rakastava niin kiintynyt, mutta minä en tunteitani näyttänyt. Olen koittanut täsät jotain oppi ja joskus olle edes vähän parempi isä tai ehkä joskus mies.
...itse olen mieheni jättämä ja 4 v myöhemmin rämmin edelleen epävarmalla pohjalla. Ei sitä rakastamista oi nappia painamalla päättää,vaikka haluaisi. Itse en lääkkeitä vakituiseen enää syö, mutta hätävarana niitä kyllä on. Mistä sitten johtuu pitkäaikainen toipuminen, ikävästä, kostosta, pettymyksistä, tavasta miten jätettiinn..vaikea sanoa, jokainen sen kokee erilailla kuitenkin. Nyt itse sentään jo pystyn jotenkin nukkumaan, vaikka saatan yöllä herätessä heti pohtiakkin asioita. Ei valitettavasti ole yleispätevää tapaa unohtaa. Aikaa siihen kuuluu, toisilta enemmän toisilta vähemmän. Aika ehkä selkiyttää niitä omia ajatuksia, mutta silti ehkä ei pysty toimia oman luonteensa vastaisesti. Jaksamista ja voimia sulle. PS. luovuttaminen elämästä ei ole kuitenkaan ratkaisu. Ehkäpä opimme itsestämme jotain kaiken tuskan keskellä ja jaksamme joskus taas nauttia elämästä ja pystymme antamaan tilaa uudelle.
Ei se kestä lopun elämääsi. Vuoden päästä on jo hiukan paremmin, siitä parin vuoden päästä taas paremmin.
On turha syytellä itseään siitä minkä olisi voinut tehdä toisin. Mennyttä ei voi muuttaa, joten sitä on turha märehtiä. Toki itseäsi auttaa, jos opit jotain. Positiivista. Vaimosi olisi myös voinut suoremmin ajoissa sanoa mitä sinulta kaipaisi ja tahtoisi enemmän, eikö?
Yleensä olisi mahdottoman kiva, kun ihmiset tekisivät niin, antaisivat ennen eroa oikeasti sen mahdollisuuden muuttaa tapoja toimia.
Aika kultaa muistoja vaimollasikin. Nykyisen suhteen hohto hälvenee arjen ja velvoitteiden myötä. Hän muistaa enemmän sen, miten hyvin oli kanssasi kuin sen mikä oli huonoa. Hän tulee kaipaamaan sinua vielä. 11 vuotta ei ole ihan pikku juttu. Ei koskaan eikä kenellekään.
tuntiin mahtua enemmän elämää kuin viiteenkymmeneen vuoteen.
kävin samaa läpi.jossakin vaiheessa käännin sen niin päin,että ex-vaimoni ei ansainnut minua.siitä alkoi nousu.nyt on asiat melko kunnossa,lapsekki tottunut tilanteeseen,myös meidän vanhempien uusiin kumppaneihin.tapa se rakkaus vaimoasi kohtaan,ei hän ole sen arvoinen,välit kannattaa kumminki säilyttää jo lasten takia.
eikä sinulta mitään elämää viety,se on vaan nykyään toisenlaista.
meillä on viikko/viikko,eikä lapset vaihtaisi sitä mihinkään muuhun.
muille petetyille miehille sanoisin, jos se teitä nyt yhtään lohduttaa, että vähän päästä se teidän vaimonne, joka on rakastunut uuteen mieheen, kyllästyy siihen uuteenkin kun arki astuu kuvioihin.
Olen sivusta seurannut niin oman ex-vaimon, kuin monien muiden elämästä, että petoksella alkava suhde ei kestä.
niin antaa mennä. Sellanen akka ei ainaskaan olisi minua varten.
Niin tuskaiselta kuin olosi juuri nyt voikin tuntua, älä edes harkitse tuonpuoleista vielä. Muistossa oleva isä on hyvä, kun hän ei ole mitä kamalimmalla tavalla hylännyt lastaan, tekemällä itselleen pahaa. Mitä se kertoisi rakkaudesta lapsiin? Että he eivät olleet lähellekkään tarpeeksi rakkaita, jotta heidän takiaan olisi voinut jatkaa elämäänsä? Kysymyksiä jää ilman vastauksia koko elämän iäksi, etkä koskaan näkisi mahdollisia lapsen lapsiasi, he jäisivät ilman isoisää. Tämä nyt vain lastesi kannalta ajatellen.
Ota yhteyttä johonkin kriisipalveluun, jossa voit käydä läpi tämän sinun elämäsi tragedian. Ihmiset selviävät kyllä, mutta avun hakeminen auttaa sitä asiaa suunnattomasti. Tee se itsesi ja lastesi vuoksi. Mitään muuta tietä en osaa neuvoa tässä kohtaa elämääsi joka auttaisi yhtä hyvin. Oma keskusteluapu, läheiset ihmiset ja ystävät, ihanat lapsesi jotka muistuttavat sinua aina myös siitä, että menneet 11 vuotta ovat antaneet sinulle hyvin paljon kaunista ja ihanaa, mikä ei koskaan katoa, vaikka vaimosi onkin hetken huumassa lähtenyt etsimään jotain, josta todennäköisesti ei 2 viikon perusteella oikeasti edes ymmärrä mitään. Arki tulee siinäkin suhteessa vastaan, ja hyvin helposti se arki on tuskin lähellekään yhtä hyvää kuin teillä on ollut aikanaan. Valitettavasti vaimosi on opittava se kantapään kautta.
Älä menetä uskoasi siihen, ettetkö sinä ihmisenä olisi rakastettava ja hyvä ihminen. Hetken huuma on sokaissut vaimosi. Pyydä häntä käyttämään harkinta-aika siihen, onko hetken huuma todella sen arvoista.
Toivon sinulle kaikkea hyvää vaikeassa elämäntilanteessasi, ja muista että jokainen päivä on askel parempaan ja pois tästä hetkestä, mikä nyt juuri on niin kovin tuskaisa.
Luulin tosissani, että vaimoni on tullut järkiinsä ja ei halua sittenkään luopua perheestämme. Ollaan touhuttu paljon ja vietetty aikaa toistemme kanssa. Mukavaa on ollut niin meillä kuin lapsilla. Mieleen jäänyt vaimoni sanat "Ei sun tatte enää olla huolissasi ja masentenut".Muutama päivä sitten hän kumminkin sanoi muuttavansa heti uuden miehensä kanssa yhteen, kunhan pääsee minusta eroon. Mitä ihmettä. Kaikkihan piti olla ohi. Ensimmäistä kertaa näiden 5 helvetillisen viikon jälkeen tuli sellainen olo, että kukakahan tuo nainen on jonka kanssa olen viimeiset 11 vuotta elänyt ja rakastanut. Sanoin vaimolle. että lapset jäävät omaan kotiin asumaan. En hyväksy "tuskin lapsetkaan", että heidät raahataan suoraan uuteen kotiin uuden "iskän" luo. Tästä vaimo sai raivarin ja huusi, että ei ymmärrä minkä takia hän ei vielä ole mennyt tuon toisen kanssa sänkyyn, kun oma mies on tuollainen sika. Oli pakko lähteä pois vähäksi aikaa. Pari tuntia autolla ajelua selvitti päätä sen verran, että päätin palata kotiin. Kotona vaimo oli tällä välin herätellyt lapset ja aikoi lähteä lasteni kanssa samantien uuden miehen luo. (Lapset eivät tästä onneksi tiedä) Sain kumminkin "höynäytettyä" lapset mukaani ja lähdimme mummolaan, jonne jätin heidät "turvaan" pariksi päiväksi. Kotiin tultuani vaimo oli lähtenyt. Puhelin oli kiinni ja viesteihin ei vastattu. Romutuin taas täysin. Kolmatta päivää vaimo on jo ollut poissa. Lapsetkin pitäis hakea huomenna kotiin. Miten vitussa mää kerron niille missä äiti on???
mennä asumaan äitinsä kanssa, se tuli mieleen mitä kerroit hänestä. Tuntuu kertomuksesi perusteella, että vaimosi on henkisesti sairas ihminen. Suosittelen, että haet hänestä eroa.
En voi muuta sanoa kuin että tsemppiä taipaleelle. Oman "yllätyseroni" on nyt puoli vuotias ja elämä menee vuoristorataa. Aika haavat parantaa kuulostaa lattealta, mutta ei siinä mikään muukaan auta. Sure surutta surusi. Itke itkusi ja koita olla isä lapsillesi. Voimia!
Mulla käynyt vastaavasti. Nykyinen (ei lapseni äiti) kyllästyi huoltajuuskamppailuihini vaikka ne jo takana ja löysi uuden aivan yllättäen. Sitten ilmoitti ettei enää halua minua ja olla kanssani..Tätä nyt jatkunut viikkoja ja tunne karmea! Rakastan häntä mutta päivä päivältä vihakin alkaa tulla..minua on petetty niin törkeästi! Vaimo teki "hiljaa eroa" ja uhkasi jo erolla silloin kun olin (pakosta) jotumassa huoltajuusoikeudenkäyntiin saadakseni toimivat tapaamiset jne.
Vaimo löysi uuden onnen baarista muuten äitipuolensa hautajaisiltana! Tällä uudella onnella naisystävä ja sittemmin vaimo seikkaillut muuallakin..että tälläistä..
Se on vaikeaa kun rakastaa ja ikävöi ja joutuu jotenkin lapselle selittämään ettei hänen pitämänsä ihminen ehkä enää täällä ole enää..
Ja yhteinen asunto ja velat puoliksi..elämä täynnä kysymysmerkkejä!!
Tämä viestiketju herätti minussa vahvoja tunteita.
Periaatteessa olen ollut ja olen edelleen samanlaisessa tilanteessa kuin viestin aloittaja (en halua käyttää "idiootti urpo" nimimerkkiä, koska et ole). Erona se että kohta 15 vuotta yhdessä ja 4 lasta.
Tilanne alkoi 10 kk sitten. Mun ap ei pettänyt minua sillä tavalla perinteisesti, koska hän kertoi mulle että oli pakko lähteä tapaamaan tätä miestä, selvitäkseen omia tunteita. Minulle tämä tuli täydellisenä shokkina ja tunnemyrsky oli valtava. Tämä oli vanha tuttu kymmenen vuoden takaa, silloin tietäkseni ei tapahtunut mitään fyysisesti. Nyt se sitten tapahtui.
Tämän jälkeen minulla on ollut oma sivusuhde, lopettanut sen perheen vuoksi, toinen ei halunnut tehdä samaa, huomannut ettei suhteen jälleenrakentaminen voi tapahtua vain yhden, omani halusta, vaan siinä pitää olla kaksi halukasta mukana.
Olen varmasti käynyt läpi kaikki tunnettuja ja tuntemattomia tunnetiloja matkan varrella. Kesän alussa tulin sitten siihen lopputulokseen että omatuntoni vuoksi minun on hankittava oma asunto. Tarjottu ystävyyssuhde saman katon alla ei tunnu oikein houkuttavalta, vaikka lasten vuoksi olen harkinut senkin. Nyt haen sopivaa vuokra-asuntoa jotta saisin rauhassa miettiä jatkotoimenpiteitä - ja hieman etäisyyttä.
Sen voin sanoa, että helppoa tämä ei ole ollut. Mietin miltei päivittäin että olenko tekemässä oikean ratkaisun. Toisaalta, jos toinen ei halua, niin se ei halua. Hän ei myöskään halua pakottaa minua muuttamaan ja luokittelee yhteiselomme syväksi ystävyyssuhteeksi. Epäilen vaan että sellainen ratkaisu voisi olla kestävä.
Ja ketjun aloittajalle: ymmärrän täysin tunteitasi, myös sen ettet halua tässä vaiheessa syyttää, ja että rakastat vielä. Tämä tulee muuttumaan, tulet huomaamaan että olet ollut sinisilmäinen, tulet varmasti syyttämään itseäsi tapahtuneesta, mutta ihan oikeasti. Se joka on tehnyt aloitteen on myös rikkonut perheen. Luovu hänestä, vaikka se tuntuu raskaalta. Hän ei luultavasti ole huomiosi arvoinen.
Tärkeintä kuitenkin on se että tulet nousemaan tuskastasi. Joku sanoi että jokainen vastoinkäyminen on uusi mahdollisuus, uuden mahdollisuuden aloitus. Ja eteenkin lapsesi tarvitsevat sinua, älä koskaan unohda sitä. Halaa lapsiasi ja anna niiden halata takaisin. Siitä saa lohdustusta ja voimaa.
Kirjottelen tänne omankin tarinani jatkoksi.
Oltiin 16vuotta yhdessä, erottiin vajaa vuosi sitten vaimon alotteesta oli tehnyt hiljaista eroa mielessään jo pitemmän aikaa, tämä tuli minulle aivan yllättäen ja rysähdin aivan pohjalle. Tulihan siinä muutama rauhoittavakin napsittua ja ajattelin etten selviä tästä millään, nostin mielessäni ex.n samanlaiselle jalustalle kuin aloittaja.
Elämän oli pakko jatkua ja yritin unohtaa hänet sekalaisella menestyksellä. Aika oli ainut joka helpotti päivä kerrallaan eteenpäin ja kaksi taaksepäin, nyt olen saanut itseni kasaan ja alkanut ajatella että, ehkä näin oli parasta. Onneksi oli vielä vanhoja kavereita joihin turvautua, puhuminen heidän kanssaan helpotti aina hetkellisesti.
Keskustelin exän kanssa ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ja hän kertoi minulle tehneensä väärän valinnan ja miettineensä meitä ja hyviä hetkiämme kaiken aikaa.
Hän oli romahtanut täysin joutunut käymään hoidossa, ja haluaisi aloittaa uudestaan. En tuntetut enää mitään muuta häntä kohtaan kuin sääliä ja en suostuisi aloittamaan alusta mistään hinnasta, tätä en tosin hänelle hennonnut kertoa. En ole vahingoniloinen mutta nyt kyllä alkaa ivallinen hymy nousemaan kasvoille, siitäs sai. Sitä luottamusta joka meillä oli en pysty hänen kanssaan enää koskaan saamaan ennalleen enkä haluakaan.
Hän ei ollutkaa ainoa nainen maailmassa, tämän tulet huomaamaan sinäkin kunhan riittävästi aikaa kuluu.
> Sitä luottamusta joka meillä oli en pysty hänen kanssaan enää koskaan saamaan ennalleen enkä haluakaan.
Sama ajatus on käynyt mielessäni. Olen yrittänyt miettiä että mikä olisi se ele tai teko joka saisi minut jäämään. On vaikea kuvitella. Vaikka se seikkailija-mies hävisi maan pinnalta se ei muuttaisi sitä tosiasiaa, että luottamus on murskattu. Pelkään että pelko aina olisi jollain tavalla kuviossa, että näin voi käydä taas. Onko mahdollista rakentaa luottamus uudestaan ja kauanko se kestäisi?
Meillä hommat sitten meni aivan perseelleen. Vaimo asuu jo kolmatta viikkoa omassa kämpässä. Ikävä ei vaan hellitä. Tuntuu, että olen menettänyt jotain niin suurta. Jotain mitä on käytännössä mahdoton enää korvata millään tai mitenkään. Lapset ovat kumminkin minulla joka toinen viikko, mutta nekään ei saa mieltäni rauhoittumaan edes hetkeksi. Mietin joka hetki vaimoani.
Sattuu kun vaimo ei taas tunnu olevan moksiskaan tapahtuneesta ja avoimesti tilittää, että milloin tämä toinen, "jonka nimeä en halua enää koskaan kuulla mainittavan" on tulossa paikkakunnalle ja kuinka kovasti he rakastavat toisiaan.
Miksi hän ei voi ymmärtää, kuinka paljon minä kärsin tästä tilanteesta?
Vaimoni muutti tähän aika lähelle. Joka on lasten kannalta hyvä asia, mutta ei minun. Minun ei tarvitse kuin astua omalle parvekkeelleni, niin näen onko tämä "uusi mies" sillä hetkellä vaimoni kanssa. Hänen autonsa on parkissa 20 metrin päässä parvekkeestani. Siinä sitten yrität poltella hermosavuja. Ei muuten varmasti kohenna mielialaa.
Tiedän, että minua petetty. Ja ymmärrän myös sen kuinka julma ja tunteeton vaimoni on minua kohtaan ollut. En vain ymmärrä minkä tähden en voi olla rakastamatta häntä. Mitä voin tehdä? En yhtään mitään. Täällä vain kädet pystyssä luovuttaneena elättelee toiveita vaimon järkiintulosta. Typerää, mutta minkä sitä ihminen itselleen mahtaa. Olen luultavasti menettänyt hänet lopullisesti, mutta ainahan saa unelmoida.
Toivoisin kumminkin, että vaimoni joku kaunis aamu (menkööt vaikka 20 vuotta) heräisi ja ymmärtäisi aivan oikeassa mittakaavassa millaiseen tunnehelvettiin hän on minut työntänyt. Tämä on ollut, ja on, minulle jotain aivan liian suurta ja tuskin toivun tästä koskaan.
En ole viime aikoina voinut oikein edes katsoa häntä tavatessamme. En ole uskaltanut. Pelottaa, että hänen kasvonsa olisivat onnellisemmat kuin koskaan.
Ahdistus on valtava. Unilääkkeet on loppu ja huomenaamulla pitäisi mennä töihin.
Täytyy lähteä tästä katselemaan makuuhuoneen kattoa vielä muutamaksi tunniksi ennenkuin saa lähteä.
Elellään tunti kerrallaan ja katellaan.
vaimossasi. Suosittelen sinulle lämpimästi Fisherin eroryhmää, jossa voit käsitellä avioerosi pohjamutia myöten. Löydät itsestäsi ne vihantunteet, joita tarvitset irtipäästämiseen ja voit surra rauhassa. Saat vertaistukea muilta, jotka ovat läpikäyneet avioeron ja solmit uusia ystävyyssuhteita.
Vaimosi on menettänyt enemmän kuin sinä!
hyvin ymmärränkään sua. Olen itse "erotettu" avioliitostani, josta en koskaan olisi halunnut pois ja keväällä läpikäymäni tuska oli juuri tuollaista. Tuleva exäni ja uusi
onnensa kirjoittelevat facebookissa onnestaan ja ajattelen nyt että en halua edes surra ihmistä, joka on minua - vaimoansa - kohtaan noin julma. ei ole sen arvoinen.
mä menin alussa välillä 5 min kerrallaan eteenpäin. Katselin kellon viisareita ja onnittelin itseäni, että olin selvinnyt sen viisi minuuttia. Oksentelin ja konttasin lattialla useamman kuukauden. Löysin onneksi lääkärin, joka osasi auttaa, sain mielialalääkkeitä ja selkeän n. vuoden pituisen hoitosuunnitelman.
Vaihdoin työpaikkaa ja katkaisin kaikki yhteydenpidot. Se oli helpompaa, sillä meillä ei ollut yhteisiä lapsia. ja ennenkaikkea päätin selviytyä.
Kun hyväksyin että elämässä tässä kohti on nyt tällaistä, niin siitä alkoi nousu.
Nyt on jo tunteja, että en edes muista tapahtunutta, vaikka olen ajoittain vielä ihan vieras uudessa elämässäni.
Voimia sulle; ja kurkkaa sinne eroperhe.net keskustelupalstalle - sieltä SAA TUKEA. Ja voinnin mukaan pidä ensisijaisesti huolta itsestäsi. Älä käytä aikaa
vaimosi tekemisten pohdintaan vaan kysy itseltäsi, että mitä sinä nyt tarvitsisist voidaksesi hyvin/paremmin.
ja tiedätkö - minua auttoi erään viisaan vanhuksen lause: "Ajattele A, kun olet minun ikäiseni niin voit sulkea lämpimään syliisi 40v.vanhan lapasenlapsesi, joka kärvistelee omassa erotuskassaan ja silittää hänen tukkaansa sanoen - kaikella on aikansa ja sinä selviydyt tästäkin... .:)
Lämpimin ajatuksin, ANNE
sanoisin, että sinä et ole idiootti urpo. Idiootti on vaimosi. Ymmärrän hyvin itsekin eronneena, että tunteet ovat juuri tuollaisia alkuun. Varsinkin kun itse olet syytön. Lähes varmuudella voin sanoa sen, että juuri tuollaisella petoksella alkavat suhteet johon vaimosi on menossa eivät tule kestämään.
Meitä on kuule aika monta tässä veneessä...
Mun tarina myötäilee paljon näitä aikaisempia posteja. Mun "elämäni rakkaus" jätti mut 10 vuoden jälkeen ja ennen sitä meillä oli ollut 3 vuotta täyttä vi... joka päivä. Ymmärsin vasta pari vuotta eron jälkeen että hän harrasti ns "viivytystaistelua" johon liittyy toisen vähättely ja/sekä seksistä kieltäytyminen. Minun ex-vaimolle oli tärkeätä että minä jättäisin perheen niin hän voisi sitten aloittaa uudestaan.
Totesin hänelle kolmen vuoden ajan että minä en koskaan jätä perhettäni. No, kesti tosiaan kolme vuotta ja hän lähti. Multa vietiin pois
- ihana pikku prinsessani joka oli silloin 3-vuotias
- henkinen tasapainoni
- libidoni katosi moneksi vuodeksi eteenpäin
- puolet omaisuudestani (joka jotenkin sulautui hänelle)
Nyt erosta on kulunut kohta 3 vuotta. Ja joku sanoi mulle että "ensimmäiset 5 vuotta erosta ovat kovimmat" ja kyllä siinä on totuutta. Mä olen pinnalla, mutta silloin tällöin mennään vieläkin pohjalle.
Ja myös minun tapauksessani niin muija lähti ensin "etsimään itseänsä" mutta ajan myötä selvisi että siellä oltiin pantu toista miestä jo jonkin aikaa.
He ovat siis vielä yhdessä, minä olen käynyt läpi kaikki laastarit sun muut ensiavut. Nyt mennään eteenpäin mutta uutta suhdetta en voi/pysty/kykene aloittamaan. Petos on vielä liian tuore
ap kirjoittajalle tällä hetkellä?
Luin ketjun ja huomasin, että minä en olekaan hullu :)
niin samanlaisia ajatuksia ja tuskan tunnelmia olen läpikäynyt, kuin te muutkin.
luin myös ketjun... ja oikeastaan aika hämmästyttävää huomata, miten moni kokee juuri samaan aikaan ihan samoja, tätä kauheaa eron tuskaa.
Minulla tuli ero miehestä, jonka kanssa kuvittelin vielä perustavani perheen. Olimme yhdessä 18 vuotiaista asti... nyt olen 30.
Mies ilmoitti ettei enää jaksa.. haluaa erota. Oli vieläpä sekstaillut jonkun naikkosen kanssa muutaman kuukauden, ennenkuin kertoi. Tuntuu kauhealta. Järjettömän pahalta.
Meillä ei ole lapsia, joka varmasti on hyvä juttu etteivät joudu kärsimään. Mutta tässä tuskassa sitä ajattelee jopa, että jos olisi se lapsi, niin olisi joku syy nousta ylös. Ja ajatella elämää eteenpäin. Nyt olen totaalisen yksin ja hylätty. Mies kenties jatkaa suhdettaan siihen naiseen.... sitäkin joutuu päässään miettimään, erotuskan lisäksi, ja sitä että hän petti.
miten ihmeessä tästä selviää hengissä??!
Prinsessaasi iski neljänkympin kriisi, kuten niin moneen nykyään.
Anna ajan kulua ja noudata laadittuja rutiineja. Lapset kyllä selviävät, kun on pakko, samoin kuin sinunkin. Vaimosi teki paskamaisen tempun ja paljasti samalla todellisen luonteensa.
Sinun asiasi ei ole murehtia, mitä muut hänen tempauksestaan ajattelevat. Tehty mikä tehty ja sillä mennään.
Kun lapset eivät ole sinulla, lähde liikkeelle. Etsi uusi harrastus, äläkä aja pois sinua lähestyviä naisia, vaan kuuntele mitä heillä on sanottavaa.
Naisia on maailma väärällään, mutta lapsilla vain yksi äiti, siitä ei pääse mihinkään. Itsellesi voit kuitenkin hankkia seuraa. Väitän, että tulet vielä onnellisemmaksi, kuin olet "prinsessasi" kanssa koskaan ollutkaan.
Lapset osaavat aikanaan vetää johtopäätöksen, missä viihtyvät ja siihen on äidinkin tyytyminen.
Sitä ennen sinun kannattaa ottaa elämästä irti se, mitä saat. Paikalleen ei kannata jäädä.
kun liippaa läheltä noi kirjoittelut...Aloittajalle vaan voimaa!!! Meillä ollaan lähes samassa tilanteessa: Ero alkaa olla näköpiirissä, vaimo ei kuulemma enää rakasta. Hirveä paniikki päällä (pienet lapset meillä). Mitään en voi oikeastaan enää tehdä, odotan tuomiota. Ja just näin, vaimo ei eleelläkään osoita minkäänlaista ajatusta siihen, että minä olen aivan hajalla ja yrittäisi olla samoilla linjoilla. Hän lienee eroaan tehnyt jo pidemmän aikaa. Minä vielä sinnittelen ja toivon, että vaimo tulisi järkiinsä...Turha toivo, siltä näyttää. Joten on kai alettava eroa mielessä itsekin tekemään. Taustaa tilanteelle se, että kaksi ja puoli vuotta sitten vaimo narahti suhteesta työkaveriinsa ja minä yritin silti tilanteesta selvitä...On nyt kuulemma minun syy kun hänellä on ahdistava olo tässä avioliitossa.
On hienoa lukea näitä viestejä, en todellakaan ole yksin tässä tilanteessa. Tässä on vain kaksi hankalaa asiaa: a) en halua luopua lapsistani b) rakastan vaimoa.
Hitto kun asiat selviäisivät ja yhdessä pysyttäisiin. Mutta, taitaa olla toiveajattelua...
Koettakaahan muut asianomaiset sinnitellä, minä omaa romahdustani tässä vielä odottelen!