Näiden kiihkeimpien Raamatun nimiin tasa-arvoa vastustavien näkemykset ovat niin jyrkkiä, että niiden toteuttaminen edellyttäisi perustuslakimme uudelleen kirjoittamista ja perusoikeuksien uudelleen määrittelyä sukupuolen perusteella.
Samalla varmasti rikkoisimme YK-ihmisoikeusjulistusta ja demokratian perusperiaatteita siitä, että kaikilla yheiskunnan jäsenillä on yhtäläiset kansalaisoikeudet.
Tämä tasa-arvoa vastustava uskovien joukko käytännössä siis vaatii, että hylkäisimme ihmisoikeudet ja demokratian Raamattuun vedoten. Tämä ei kuitenkaan näitä tasa-arvon vastustajia ilmeisesti juurikaan häiritse.
Ei olisi toki ensimmäåinen kerta ihmiskunnan historiaassa kun näin käy.
Tasa-arvo kysymyksessä näkee myös, kuinka pieni vähemmistö vaatii näitä ihmisoikeuksia polkevia näkemyksiään vallitsevaksi arvomaailmaksi yhteiskunnassa. Se, että jonkin uskonnhollisen tyhmän sisällä toteutetaan tämänkaltaista syrjivää asennetta ei kuitenkaan ole niin vakava ongelma kuin se, että se olisi yleisesti yhteiskunnassa sovellettava sortotoimi.
Homoseksuaalien suhteen tilanne on tietenkin sama, oman yhteisön sisällä kiellettyä asiaa tyrkytetään koko yhteiskunnan normiksi.
Samalla kun peräänkuulutetaan uskonnon- ja mielipiteenvapauden perään (missä meillä Suomessa ei ole varmasti mitään ongelmaa) ollaan valmiit rajoittamaan näihin oikeuksiin vedoten jyrkästikin muiden, asioihin toisin suhtautuvien ihmisoikeuksia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan totta. Erilaiset äärikristilliset ryhmät ja henkilöt , yleensä vapaiden suuntien helmoissa pyörivät katsovat oikeudekseen uskonnon- ja mielipiteenvapauden varjolla asettaa ihmisryhmille, joiden he katsovat niitä tarvitsevan rajoituksia ja kieltoja sekä vaativat heitä omaksumaan oma, ainoa "oikea" näkemys. Tämä sotii jo sitä samaa uskonnonvapauslakia vastaan, jonka antaman suojan turvin he saavat itse uskoansa harjoittaa kuten tahtovat.
Uskonnot ovat erityisasemassa lainsäätäjän silmissä. Moni sellainen toiminta, joka sallitaan uskonyhteisön sisällä on sen ulkopuolella kiellettyä, jopa rikollista.
Uskonyhteisöjen sisällä olevat syrjivät käytännöt saavat siellä pysyäkin, yhteiskunnallisiksi moraalin mittapuiksi niistä ei ole. Nyt on sentään valinnanvapaus: uskonyhteisöstä voi erota mikäli ei hyväksy sen arvoja. Mikäli ne ulotettaisiin koko yhteiskuntaan ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi jättää tämä maa.
mitkään ihmisten tekemät
lainsäädännöt tee tyhjiksi!
Jumalan Sana on niin ja
amen ja pysyy iankaikkisesti
mutta ihmisten sanat
ja säädökset katoaa,
samoinkuin maailmakin,mutta
Jumalan sanasta ei katoa sen
pieninkään piirto.
Kyse on:
Pyhästä jaKaikkivaltiaasta
Jumalasta
ja Hänen Sanaansa
vastaan nousevasta
tottelemattomuudesta-
eli synnistä-
eikä uskovista ihmisistä.
Ja niinkauan,kuin täällä
maanpäällä on uskovia;
niinkauan julistetaan
Jumalan Sanaa.
Pian tulee aika,jolloin
uskovat temmataan pois
maanpäältä-
nyt voi nauraa jos haluaa-
mutta silloin-
vaikka synti rehottaa
ja sitä saadaan vapaasti
harrastaa-se tulee olemaan
aika,jolloin Jumalan tuomiot
kohtaavat maailman ihmisiä
jotka eivät parannusta
synneistään tehneet
ja silloin nauru muuttuu
itkuksi.