Miten jaksatte työkaveria tai ylipäätään ihmistä, jota pitäisi aina olla kehumassa? Siis pitääkö aikuiselle todellakin lässyttää päivittäin, että "kyllä sulla on hieno kampaus, upeet vaatteet ja mahtavat kengät. Ja kun lapsetkin on niiiiin hyvin pärjänneet maailmassa - erityisesti se sun suosikkipoju! Ja kyllä sä oot ollut sisukas, kun lapsuus on ollu niiiin vaikee ja eksänkin niiiiiiin juoppo... ja kaikesta huolimatta sä vaan jaksat ja olet niiiiin kukoistava..."?
Jos ei suostu harrastamaan työtoverin itsetunnon ylenmääräistä pönkittämistä, hän vastaa puhumalla ilkeyksiä seläntakana. Tyyppi ei varmaan itse edes tajua, miten käyttäytyy. Moinen matalamielisyyshän ei sopisi imagoon, jonka hän itselleen haluaa kuvitella.
Jos ei suostu harrastamaan työtoverin itsetunnon ylenmääräistä pönkittämistä, hän vastaa puhumalla ilkeyksiä seläntakana. Tyyppi ei varmaan itse edes tajua, miten käyttäytyy. Moinen matalamielisyyshän ei sopisi imagoon, jonka hän itselleen haluaa kuvitella.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Entisessä työpaikassani oli juuri tuollainen kehujen vaatija. Kehuille oli tosi harvoin aihetta, joten hän joutui kehumaan itseään itse. Jolleivät muut vieläkään piitanneet, hän alkoi mollata muita tehdäkseen selväksi, kuinka hieno itse oli. Hän levitteli ilkeyksiä toisten selän takana ja kertoi myös ihmisille, mitä toiset olivat näiden selän takana muka sanoneet.
Tämä kollega oli perheessään ainut lapsi ja oli saanut ylitsevuotavaa ihailua vanhemmiltaan koko ikänsä. Vielä lähempänä neljääkymppiä hän käyttäytyi välillä kuin pikkulapsi halutessaan jotakin, ja vähän tutumpien ihmisten edessä sai jopa pieniä teatterimaisia raivareita, joilla jotenkin yritti tehdä itsestään erikoisempaa kuin muut.
Muutama vuosi jaksettiin sinnitellä, sitten kollega kyllästyi ("te vihaatte mua") ja vaihtoi työpaikkaa. Jatkaa kuulemma siellä samaan malliin.
Itselläni oli tuollainen kämppis joskus opiskeluaikoina. Onneksi en moiseen ole joutunut törmäämään työssä. Siitä kämppis "ystävästä" (hänhän ilmeisesti luuli olevansa minulle todella tärkeäkin henkilö) sentään pääsi helposti eroon, kun muutti toiseen kaupunkiin jatko-opintojen tähden.
Voit lohduttautua ajatuksella, että tuollainen ihminen ei ole koskaan tyytyväinen elämäänsä. Antaa pirun kirvistellä.
Koita antaa mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos ja kommentoi ainoastaan jotain kuivakkaan asiallista ja järkevää. Sössötys jatkuu, mutta ainakin tietää, että sitä toista nyrppii pahemman kerran, kun ei saa sitä mitä hakee. Ilo se on pienikin ilo.
Tiedän tyypin, enkä kyllä jaksa taipua kovin suureen myötämielisyyteen. Kuvaan kuuluu myös se, että ko. henkilö käy luettelemassa valtaisaa työmääräänsä jokaiselle, joka suostuu kuuntelemaan. On niin kiire ja paine ja sitä ja tätä. Hetken päästä on vielä kiireempi, kun aika kuluu jutustellessa.
Työpaikkakiusaajani oli juuri tuollainen. Hän vaati jatkuvasti huomiota osakseen, minun olisi pitänyt koko ajan pönkittää hänen surkeaa itsetuntoaan. Mies oli jättänyt ja naisella on mieletön kompleksi omasta ulkonäöstään. Olisi pitänyt kehua miten nuorekas yms. kyseinen nainen oli. Koko ajan vaati huomiota osakseen ja puhui koko ajan itsestään ja vaati kehumista. Suuttui ja kosti haukkumalla minua takanapäin.
Kyseisellä naisella on myös koulutuskompleksi. Joka päivä nälvi koulutustani ja haukkui ja nälvi minua pitkin käytäviä etten osaa mitään. Olen huonosti koulutettu ja vain hän osaa tehdä työnsä. Valehteli etten ole opiskellut eräitä asioita pitkin käytäviä siten että ihmiset luulivat minua ammattitaidottomaksi.
Hän ei ymmärrä mitä yliopisto-opiskelu tarkoittaa ja valehteli etten osaa sivuainettani, kun ei ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Ihmiset naureskelivat minulle ja luulivat minua tosiaankin hänen sihteeri-apulaisekseen vaikka teimme samaa työtä. Kiusaaja esitti kaikille että hän tekee vaativampaa työtä kuin minä.
Kehui koko ajan kuinka paljon enemmän hän teki töitä kuin muut. Jatkuvaa huomiohakuisuutta, kaikki osastopalverit menivät hänen itsekehunsa kuuntelemiseen.
Ongelma on siinä, että yksinkertainen ihminen saa nähtävästi haukkua koulutettuja ihmisiä tyhmäksi, mutta minä en voinut sanoa mitään, koska organisaation eettiset ohjeet sanovat, että pitää kunnioittaa ja arvostaa toisen ammattitaitoa. Eli ei voi puolustautua solvauksia vastaan, koska ei voi käyttäytyä törkeästi. Lisäksi hän haukkui minua laihaksi ja rumaksi.
Ongelmatilanne. Hän oli savustanut useita henkilöitä pois sieltä kiusanteollaan.
Huomiohakuisuus taitaa olla vanhojen työpaikkakiusaajanaisten ongelma.
Ehkä huikeinta tässa ihmistyypissä on hänen kykynsä näytellä. Ulkopuolisille (kuten esimiehille, yhteistyökumppaneille tai vaikkapa työpsykologeille) hän esiintyy hämmästyttävän uskottavasti kokeneimpana asiantuntijana sekä tunnollisena, ahkerana ja lojaalina työkaverina. Kun hän päättää vetäistä pikku esityksen yhteisön ammatillisena tukirankana ja porukan henkisenä tsemppaajana, se uppoaa sivullisiin täydestä! Pomot ja muut ulkopuoliset ylistävät häntä aivan esimerkilliseksi! Tietämättään he kehuvat ihmistä, joka nappaa kunnian muiden osaamisesta ja koettelee jatkuvasti näiden jaksamistaan.
Kauheata sekä hupaisaa on, että tämmöiset tyypit juhlivat työelämässä, jossa johtajat ovat muka valistuneita ja moninaiset konsultit sekä muut auttajat häärivät mukana tekemässä muka huomioita. Esim. itse pitäisin johtajaani melko fiksuna tyyppinä, mutta säälittää katsoa, miten täydellisesti hän turvaa henkilöön, joka on hörhöilevä piru.
Tuolla meidän kiusaajalla oli tuo klassinen vanhemman naisen kateus-katkeruus-mustasukkaisuus oireyhtymä. Hän onnistui savustamaan työyhteisöstä kaikki kilpailijansa pois inhottavalla käytöksellään ja ulkopuolisille aina viattomasti sanoi, että kun nuoremmat eivät jaksa tehdä tällaista työtä kun tämä on niin raskasta yms. Teki itsestään numeron kaikin tavoin.
Kyllä työsuojeluvaltuutettu tiesi asiasta, mutta kun fakta oli siinä että kaikki muut lähtivät aina pois niin se kiusaaja pystyi aina aloittamaan kiusanteon uusia ihmisiä kohtaan.
Huomiohakuinen, vallanhimoinen, katkeroitunut, sellainen tyypillinen umpikiero, yksinkertainen valehtelija joita löytyy julkiselta sektorilta. En usko että yksityisellä olisi varaa pitää ihmistä joka karkoittaa kaikki muut pois työyhteisöstä.
Vaihtuvuus oli kova siinä ryhmässä.
Ihmisiä ne on yksityisenkin puolen pomot, ja ihan yhtä lailla vietävissä. Edellisellä työpaikallani on pitkään tanssittu yhden ainoan ihmisen pillin mukaan, tai itketty ja tanssittu. Itse päädyin lopulta vaihtamaan työpaikkaa, enkä kyllä enää menisi takaisin...
Olen työpaikassa, josta työntekijöitä on lähtenyt pois kaksinaamaisten pelureiden käytöksen takia. Itsekin lähtisin, jos vain pääsisin. Nyt joudun ihmetellen katselemaan toisten lähdön jälkeisiä tilanteita kieroutuneessa työyhteisössäni. Nämä rehdit ihmiset ovat nimenomaan lähteneet saatuaan tarpeekseen vittuilusta. Mikä onkaan esimiesten tulkinta tilanteesta? Arvelevat työilmapiirin kohenevan aina, kun "vaikeasta" ihmisestä on päästy eroon! Vittuilijat eli oikeasti tosivaikeat tyypit hymyilevat maireina ja säestävät vierellä. Kaikki jatkuu, kuten ennenkin. Vain uhrit vaihtuvat.
Missä tilanteessa pomo alkaa lopulta ajatella, että hänen tulkintansa asioista on väärä? Pohtiiko esimies koskaan, että hän ehkä saakin tietoisesti vääristeltyä informaatiota ihmisistä? Vaatisi tietysti uskallusta ja melkoisesti selkärankaa, että tohtisi kyseenalaistaa niiden tyyppien luotettavuuden, joiden puoleen kääntyy kaikissa asioissa.
Luultavasti aika harva pomo aidosti välittää alaistensa jaksamisesta. Pääasiahan on, että työt hoituvat edes jotenkin ja mahdollisimman halvalla. Kuitenkin voisi kuvitella, että jokaisella esimiesasemassa olevalla olisi sentään kunnianhimoa huolehtia omasta maineestaan. On se noloa, kun esimieskaarti kulkee kiltisti muutaman valehtelijan talutusnuorassa.