teinirakkaus..

Otan osaa, että suhteessasi ei ole kaikki kohdallaan.

Tiedän miltä tuo seksittömyys tuntuu, siinä tulee semmoinen olo että "mies ei halua, onko minussa jotain vikaa, tai onko siinä miehessä vikaa" - ja loppujen lopuksi ei sitten itsekään osaa tai halua ruveta toista vokottelemaan "kun ei kerta kiinnosta".

Läheisyyden puute osaa olla kamalan ahdistavaa, joten ei ihme että sinua on suhteenne ruvennut mietityttämään. Seksittömyys voi kuitenkin minun mielestäni olla vain semmoinen vaihe, joita tulee käsittääkseni joskus parisuhteisiin. Tai sitten se voi olla merkki siitä, että parisuhde on päättymässä - tai ainakin saapumassa sellaiseen pisteeseen, josta joko jatketaan uusilla tuulilla tai lähdetään eri suuntiin.

Haluaisin kuitenkin sanoa sinulle, että naisenkin pitää olla aktiivinen suhteessa. Monesti rupeaa valistunutkin nainen ajattelemaan, että miehen pitää olle se seksipeto joka vonkaa ainakin kerran viikossa. Kuka tietää, ehkä puolisosi on yhtä paniikissa suhteenne tilasta ja yrittää pelastaa sitä kihlautumalla. Ehkä hän on vaistonnut epävarmat tunteesi, muttei tajua että ne johtuvat siitä mitä sinä koet vaistoavasi hänen tunteistaan. Eli eikun vaan keskustelemaan.

Joka tapauksessa kaikkea hyvää ja onnea suhteeseen - tai jos siitä ei tule mitään, niin onnea uusille teille.

Meidän suhteemme alku oli aika samanlainen kuin teillä. Voin kokemuksesta sanoa, että tilanne ei ainakaan helpolla parane. Mekin taisimme mennä kihloihin vain .. no, en edes tiedä miksi. Varmaan koska se "kuului asiaan" siinä vaiheessa? Mitään syvää tunnetta ei ollut mukana kummallakaan. Emme puhuneet suhteestamme tai tulevaisuudestamme, emme silloin, emmekä myöhemmin. Seksiä oli myös saman verran kuin teillä, senkin määrä vain väheni. Nyt olemme kuin kämppikset, kuin sisko ja veli. Kaverukset yhteisessä talossa, josta on kuusinumeroinen summa velkaa.. ja olo on kuin nurkaan jahdatulla ketulla. Ehkä teidän kannattaisi nyt ottaa aikalisä. Nuorina olette menneet yhteen ja olette kasvaneet aikuisuuden kynnykselle yhdessä. Voi olla viisainta nyt vähän haistella tuulia ja tutkia, minkälaisia aikuisia ihmisiä te oikein olettekaan, haluatteko todella olla loppuelämänne yhdessä, vai haluatteko vielä vähän seikkailla. Jos te olette luotuja toisianne varten, sen kyllä huomaa siinä myöhemmässäkin vaiheessa. Luulen kyllä, että jos nyt ei ole syviä tunteita, rakkauden paloa, ei himoa seksissä, ei läheisyyttä, ei MEitä.. niin ei niitä ole kymmenen, tai kolmenkymmenenkään vuoden jälkeen.

Meillä on suhde ollut jumissa jo vuosikaudet, sitä miettii että olisiko silloin suhteen alkutaipaleella pitänyt kuunnella merkkejä tarkemmin..

Onnea teille matkallenne, yhdessä tai erikseen.

Mitä, jos pitäisitte pienen pesäeron ja miettisitte suhdettanne? Sen aikanahän ihan varmasti huomaisitte, mitä toisistanne ajattelette.

Minulle äitini aina sanoi: "Kyllä sen vain tietää, kun sen oikean kohtaa" ja "Yleensä, jos ei ole varma siitä jatkaako suhdetta, niin se tarkoittaa sitä, että on parempi erota". En täysin osaa sanoa, että pätevätkö nämä ohjeet teidän kohdalla, mutta vakavasti kohdallanne ainakin harkitsisin asiaa.

Itse seurustelin nuorempana useamman vuoden saman miehen kanssa. "Virallisesti" emme yhteen muuttaneet missään vaiheessa, vaikka toistemme luona todella paljon vietimmekin aikaa. Tuossa suhteessa mulla oli usein sellainen olo, että onkohan tämä mies se oikea. Joskus tuntui hurjalle (negatiivisessa mielessä), että hänen kanssaan eläisin koko loppuelämäni enkä yhtään kenenkään muun miehen kanssa koskaan enää olisi. Loppuvaiheessa seksikin alkoi olemaan ongelma... Erosimme toiveestani. Vaikka itse halusin eroa, niin ei se ero ollut helppo useamman yhteisen vuoden jälkeen. Aluksi itkin monta päivää putkeen. Sitten aloin "harjoittelemaan" elämää yksin. Myöhemmin aloin vasta kunnolla ymmärtämään, mitä elämältäni ja parisuhteelta haluan.

Nyt lähes kymmenen vuotta jälkikäteen olen todella iloinen päätöksestäni lopettaa suhde. Elän nyt miehen kanssa, jota rakastan aivan eri tavalla. Miestä kohtaan tuntemani intohimo ei ole juurikaan laskenut 5 vuoden yhdessäolon aikana (siis toki on laskenut hieman - ei se vaan ole ihan samanlaista kuin alussa, mutta yhä himoa on ja paljon). Ei meidänkään suhde mitenkään helppo ole ollut, mutta kumpikin tunnistaa ja tiedostaa, että tämä on se suhde, jonka vuoksi kannattaa nähdä vaivaa. Sitä vaivaa haluaa nähdä, koska ajatus toisen menettämisestä on lähes sietämätön.

Jos kuitenkin jäät parisuhteeseen, niin ota nyt härkää sarvista ja kaikki kortit käyttöön ja tee jotakin. Kokeile vaikka seksielämän piristämistä seksikkäillä asuilla tai tee aloite jossakin uudessa paikassa - vaikkapa keskellä metsää, autossa tms. Parisuhdeterapiaakin voitte kokeilla.

Puhuminen on kyllä joskus pirun vaikeaa. Siihen en valitettavasti osaa tarjota muuta neuvoa kuin, että ota vaan rehellisesti ongelmat esille. Jos puhuminen tekee tiukkaa, niin tuntuisiko sinusta aivan hassulle kirjoittaa miehellesi kirje?

Olette kumpikin kuitenkin aivan liian nuoria tuhlaamaan elämäänne epätyydyttävässä suhteessa! Toivon todella, että saatte järjestettyä elämänne kuntoon tavalla tai toisella.