Kysymys ihastumisen kestosta

Netissä oli taannoin hyvä tieteellinen kirjoitus rakastumisen kemiasta, mutta se sittemmin poistettu. Siinä todettiin, että tyypillisesti tämä "kemiallinen häiriö" kestää kaksi vuotta.

Luulen, että yksi asia on hyvin olennainen. Itselläni on aiemmin käynyt niin, että rakkaus kesti kuusi vuotta, mutta se oli toteutumaton rakkaus. Sellaisesta kehittyy mielen syövereissä helposti se täydellinen, joka pääsi karkuun. Siitä muodostuu mielessä legenda. Epäilenpä vain, että jos hänen kanssaan suhde olisi syntynyt, niin parin vuoden kuluttua arki olisi tullut vastaan eikä arki ole koskaan täydellinen.

Olen kokenut myös avioeron ja siihen annan kyllä pari neuvoa. 1) Älä anna muiden ihmisten vaikuttaa tekemisiisi. Pidä huoli, että päätös on OMASI. Ota kaikki tarvittava aika. Älä pidä kiirettä, vaikka muut "tietäisivät" paremmin. 2) Aloita asumuserolla, koska se antaa aikaa selvittää oman mielensä ja kertoo, kuinka paljon tai vähän toista kaipaa ja tarvitsee. Mutta harkitse huolella jo ennen asumuseroa. Pidä huoli, että myös hän muuttaa siinä tapauksessa omilleen eikä kaverinsa luo. Perustele sitä järkevyydellä.

Sinun tapauksessasi tuo heidän pitkä tuttavuutensa on varmaankin lisävaikeus. Suhde voi mennä ohi, mutta entä heidän ystävyytensä. Sekin loukkaisi sinua jatkossa.

Sinä olet aika keljussa tilanteessa. Koet nöyryytystä ja arvottomuutta. Kun paha hetki tulee, tee jotain kivaa. Lämmitä sauna ja nauti kylmä olut tai mene rannalle kävelylle. Elämässä on paljon pieniä upeita nautintoja, joita kukaan ei voi ottaa sinulta pois.

Sitäpaitsi, naisia kasvaa puissa.

Minulle kävi niin, että ihastuin erääseen työkaveriin voimakkaasti. Elin avoliitossa rakastamani miehen kanssa. Jokaisella meillä on omat hyvät ja huonot puolemme. Ehkä eniten pettymiseni avomieheeni johtui siitä, että meillä ei ollut yhteistä aikaa ja kumpikin menimme omia menojamme. Sitten ihastuin tähän mieheen. Minulla ei ollut koskaan minkäänlaista suhdetta tämän miehen kanssa, mutta elämänjakso oli hyvä oppi, miten ihastumisesta selviää. Kun ihastuminen loppui puolentoista vuoden jälkeen kieriskeltyäni tunnesotkuissa, tunsin itseni lopulta voittajaksi. Olin selviytynyt siitä. Pystyin käsittelemään tunteitani. Järkeistin, että tämä ihminen ei ollut totta vaan unikuva. Loin hänestä kummallisen ihannekuvan. Pidin tunteitani älyttöminä. Niissä ei ollut siis mitään järkeä.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihastuminen loppuu aikanaan. Se voi olla hyvin raastavaa. Mutta se loppuu kuitenkin.

Taiteilijatyypit ja luovat ihmiset hakevat polttoainetta työhönsä ihastumisen kautta. Ne eivät vie monesti yhtään sen pidemmälle, mutta niin hassulta kuin se kuulostaa, ihmisen on oltava jotenkin rakastunut tehdäkseen uusia asioita.

Ehkä paras suhtautumistapa sinulla voisi olla se, että koitat ymmärtää lämpimän huumorintajuisesti vaimoasi, että hullutus menee ohi aikanaan. Samalla helpotat hänen tuskaansa, koska hänhän on tunteidensa kanssa ihan solmussa. Jollain on oltava järki päässä ja langat käsissä. Uskon, että hän tulee arvostamaan järkevää suhtautumistasi jälkeenpäin, vaikka ei sanoisi sitä ääneen.:) Myöhemmin hän saattaa alkaa katumaan ja pitää tunteitaan täysin tyhminä.