Miehen harrastukset

Mikä neuvoksi?

Ongelmana alkaa olla miehen harrastukset, jotka vievät suurimman osan vapaa-ajasta. Meillä on pitkä taival takana ja kaksi lastakin. Olisi kiva viettää yhteistä aikaa yhdessä perheen kanssa. Rakennettu talokin kaipaisi vielä viimeistelyjä, mutta niihinkään ei tunnu aika riittävän. Aikaa on muuhun harrastuspuuhaan yllin kyllin. Välillä mies valittaa väsymystä ja kipuja, mutta harrastusten kimppuun hän silloinkin jaksaa hyökätä. Olen jäänyt aika yksin kaikkien asioiden keskelle.

Mitä olisi tehtävissä? Millä saan mielenkiinnon palaamaan perheeseen ja taloprojektiin? Puhuminen ei auta, sillä puhuttu on monet kerrat ja se ei tuota tulosta. Toisaalta hän kertoo ymmärtävänsä, mutta toisaalta vastauksista kaikuu oman ajan merkitys. Tokihan omaa aikaa on oltava, ainakin miehillä, mutta kai siinäkin on raja, jos kaikki muu jää.
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täällä palstoilla näyttää olevan paljon tulevan ex-mieheni kaltaisia tapauksia.

Mieheni harrastukset olivat kaverit, TV-ohjelma ja nettisurffailu...ja sohvalla löhöäminen. Yhteiseen aikaan ei ollut "voimia", yhteiseen pyöräretkeen tms., mutta kun kaveri hetken päästä soitti ja pyysi lenkille, väsymys oli kuin pois pyyhkäisty.

Kotona oli lukemattomia keskeneräisiä hommia, jotka odottivat tekijäänsä. Ammattitekijää ei saanut pyytää tekemään, kun hän tekee kyllä sitten.
Tuttava kun pyysi auttamaan huonekalun kokoamisessa, tukka putkella oli valmis menemään auttamaan.

Meillä tuo oli oire oli nimeltään "kyllästyminen", joka päättyi avioeroon.

Mitäkö voi tehdä, ei ainakaan meillä mitään. Kyllä se lähtee henkilöstö itsestään, eikä siihen juuri voi toinen vaikuttaa, vaikka päällään seisoisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäinen äiti kirjoitti:

Mikä neuvoksi?

Ongelmana alkaa olla miehen harrastukset, jotka vievät suurimman osan vapaa-ajasta. Meillä on pitkä taival takana ja kaksi lastakin. Olisi kiva viettää yhteistä aikaa yhdessä perheen kanssa. Rakennettu talokin kaipaisi vielä viimeistelyjä, mutta niihinkään ei tunnu aika riittävän. Aikaa on muuhun harrastuspuuhaan yllin kyllin. Välillä mies valittaa väsymystä ja kipuja, mutta harrastusten kimppuun hän silloinkin jaksaa hyökätä. Olen jäänyt aika yksin kaikkien asioiden keskelle.

Mitä olisi tehtävissä? Millä saan mielenkiinnon palaamaan perheeseen ja taloprojektiin? Puhuminen ei auta, sillä puhuttu on monet kerrat ja se ei tuota tulosta. Toisaalta hän kertoo ymmärtävänsä, mutta toisaalta vastauksista kaikuu oman ajan merkitys. Tokihan omaa aikaa on oltava, ainakin miehillä, mutta kai siinäkin on raja, jos kaikki muu jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu