Tyttöystävän viha....

Elikkäs ihmetyttää nyt tyttöystäväni viha vanhempiani ja sisaruksiani kohtaan. Aina, jos sieltä päin soitetaan muuttuu ilme vihaiseksi ja äänen sävy valittamiseksi. En saisi kysyä heiltä mihinkään apua, koska heidän apu ei ole tervetullut.

Hän ei kuulemma jaksa, kun koko ajan soitellaan ja pyydetään apua. esim. lainasimme vanhempieni autoa rielun puolen vuoden verran ajan, jonka aikana vanhempani pyysivät viemään nuorempia sisaruksiani harrastuksiin muutaman kerran, kun itse eivät ehtineet. Siitähän se riemu syttyi. "Miksi eivät itse hoida omia lapsiaan" "Etkö osaa sanoa ei jos sieltä päin jotain pyydetään". Pari kertaa sattui tyttöystävälläni olla vapaata ja sen nyt ymmärrän, jos siitä kiukustuu, että pitää silloin lähteä viemään, mutta kyse on korkeintaan puolesta tunnista ja lähti lopulta pitkin hampain mukaan, mutta pari kertaa kävin niin että tyttöystävä oli töissä ja itse olin vapaalla, jolloin kävin ne toiset pari kertaa viemässä ja siitä syttyi vielä suurempi haloo. "Sinäki se teet aina mitä sieltä pyydetään" Itseäni ei haitannut tämä ollenkaan ja se oli automaattisesti väärin.

Skenaario kaksi.

Sisaruksillani oli täitä! Mistä, en itsekkään todellakaan ollut iloinen, mutta se loputon huuto ja viha mikä tyttöystävältäni purkautui "Vittuako nekään ei saatana hoida omia lapsiaan". Tämän jälkeen hän ilmoitti, ettei halua olla tekemisissä perheeni kanssa ennen, kuin sisarukseni ovat aikuisia. Ottaen huomioon, että nuorin heistä on ensimmäisellä luokalla. Ei nyt pariin kuukauteen olla käyty vanhempieni luona, eikä muutenkaan siellä useasti käydä.

Toisin, kuin tyttöystäväni vanhempien luona vietetään aikaa, joskus monta päivääkin putkeen, eikä sillä, että siellä olisi jotenkin tympeää olla päin vastoin mukavaa, mutta tyttöystäväni mukaan vanhempieni ei tarvitse tietää meidän elämästä kaikkea ja siihen, kun sanoo, että kyllä ne sinun vanhempasi aikalailla, enemmän tietää meidän elämästä, kuin minun vastaukseksi saa" No ne ei olekkaan sellaisia ärsyttäviä ahdistelijoita".

Esim. Se, että nyt katselimme ensi autoa niin pyysin vanhemmiltani apua, jos sattuisivat tietämään, jotain hyviä vanhoja autoja. Se oli virhe. Tyttöystäväni mukaan meidän olisi pitänyt hankkia auto salassa vanhemmiltani, jottei he eivät soittele, koska soittelivat silloin, kun meillä oli heidän auto lainassa. Meinaa, että nyt pitää alkaa taas kuskaamaan. Vaikka olen sanonut hänelle, että ei en kuskaa niin valitus vaan yltyy " Sinä, et osaa sanoa ei. Taas se sitten alkaa joka vklp soitellaan" Vaikka puolen vuoden aikana soittivat muutaman kerran niin se on nyt jo joka vklp. "Vittu se on varma, että yhtään vitun täipäitä ei astu siihen autoon"

Sitten, kun kerron oman mielipiteeni asiasta, että ei ole mukavaa, että olet vihainen, joka kerta kun vanhemmistani kuulu jotain niin hän väittää, että jokainen muu hänen tilanteessa oleva nainen tekisi samoin. Alkaa väittämään, että vanhempani ovat minulle tärkempiä, kuin hän. Mikä ei pidä paikkaansa.

Olemme seurustelleet kohta 5v ja aloitettu niin helvetin nuorina minä 16 ja tyttöystäväni 17 vuotias. Olemme asuneet jo reilu 2v yhdessä. Nyt molemmat pari kymppisiä.

Olenko itse nyt tässä syypää vai onko kenties tyttöystävällä syytä katsoa peiliin?

En väitä, että vanhempani olisivat maailman ihanimpia, koska haluavat auttaa välillä liiankin kanssa ja ovat välillä kovia kyselemään, mutta esimerkiksi pidämme heihin reilusti puolet vähemmän yhteyttä, kuin tyttöystävän vanhempiin, mutta sekin tuntuu jo liialta......

Jos joku kertoisi mielipiteensä olisin kiitollinen!
142498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen itse parikymppinen nainen ja omaan korvaani tuo kuulostaa melkoisen ikävältä. Itse en henkilökohtaisesti kestäisi kuunnella, jos poikaystäväni olisi sitä mieltä, että omat siskoni ja vanhempani ovat täysin perseestä. He ovat minulle rakkaita.

Sinuna pitäisin kyllä vakavan jutusteluhetken tyttöystäväsi kanssa ja tekisin selväksi, että minun perheestäni ei tuolla tavalla puhuta.

Jos vanhempasi oikeasti haluavat auttaa liikaa, silloin asiasta kannattaa neuvotella heidän kanssaan. Mutta kirjoituksesi perusteella vaikuttaa siltä, että tyttöystävälläsi on jotain pielessä.

Äänestä

Hui! Ei millään pahalla, mutta tyttöystäväsi vaikuttaa aika monsterilta! Mutta toivon mukaan tässä on nyt jotain muuta takana. Olisiko hänellä tullut vanhempiesi kanssa jotain eri mielisyyttä mistä hän eikä vanhempasi ole puhuneet sinulle? Onko hän ollut perhettäsi vastaan jo heti suhteenne alusta vai onko ongelma ilmaantunut viime aikoina? Joskus vanhemmat saattavat sanoa jotain tyttö/poikaystävälle lapsensa selän takana. Vaikka luulisi tyttöystäväsi kertoneen siitä.

Haittasiko tyttöystävääsi lainkaan auton lainaaminen vanhemmiltasi? Ja kumman idea se oli? Jos se oli ok, en ymmärrä miksi hänen mielestään on niin kauheaa, jos vanhemmat tarvitsevat joskus palveluksia/apua? Te voitte kyllä pyytää apua heiltä ja lainailla autoa, mutta jos tilanne on toisin päin niin se onkin kamalaa! Ymmärtäisin, jos teidän pitäisi joka viikko sisaruksia kuskata, mutta jos nyt 6 kk aikana on 4 krt ja niissä ei kauaa mennyt... Ja parilla kertaa sinä veit heidät ja se ei haitannut sinua. Niin en tiedä mikä siinä on ongelma? Sinun asiasihan se on!

Minun mieheni soittaa viikottain äidilleen ja ei se haittaa mua ollenkaan. Joskus jopa kysyn, että oletko soittanut äidillesi (mieheni isä on kuollut ja äiti voi olla yksinäinen). Vaikka ei minullakaan niin hirmuisen lämpimät välit mieheni äitiin ole. Mutta en kyllä inhoakaan häntä. Vanhemmat saattavat joskus olla ärsyttäviä ja puuttua joka asiaan. Mutta kertomasi perusteella ei kuulostanut, että olisi sellaisesta kyse. Vaan ihan normaaleista perhesuhteista. Ja onhan tyttöystävälläsi tiiviit suhteet omiin vanhempiinsa. Miksi sinulla ei saisi olla.

Tyttöystäväsi käytös on kummallista ja kohtuutonta. Yritä keskustella hänen kanssaan rauhallisesti (jos se onnistuu!?) ja yritä ottaa selvää missä ongelma oikeasti on.

Kaiken kertomasi perusteella, se on tyttöystäväsi jonka pitäisi katsoa peiliin!

Äänestä

Ei kyllä uskoisi että yli kaksikymppinen nainen käyttäytyy noin. Alkutekstin perusteella olisin veikannut hänen iäkseen noin 10 vuotta vähemmän. :O

Tyttöystäväsi on syytä katsoa peiliin, sillä minusta sinussa ei ole mitään syytä. Sinun perheesi on sinulle tärkeä ja yhteyttä vanhempiin ja sisaruksiin tulee pitää. Ajattele nyt nuorinta pikkusisarustasikin, eihän hän opi tuntemaan isoveljeään ollenkaan jos et ole häneen koskaan yhteyksissä. Olet kuitenkin hänen elämässään yksi tärkeimmistä ihmisistä ja olen ihan varma että hän mielellään viettäisi aikaa kanssasi (mielummin ilman natsivaimoketta, joka haukkuu häntä vitun täipääksi..).

"lainasimme vanhempieni autoa rielun puolen vuoden verran ajan, jonka aikana vanhempani pyysivät viemään nuorempia sisaruksiani harrastuksiin muutaman kerran, kun itse eivät ehtineet. Siitähän se riemu syttyi. "Miksi eivät itse hoida omia lapsiaan""

Tällaisessa tilanteessa sinun pitää vaan pysyä rauhallisena ja sanoa että mielelläsi käyt heittämässä OMAT sisaruksesi harrastuksiin, sillä haluat viettä heidän kanssaan aikaa. Toki he ovat vanhempiesi lapsia, mutta ne ovat myös sisaruksiasi.

"Sitten, kun kerron oman mielipiteeni asiasta, että ei ole mukavaa, että olet vihainen, joka kerta kun vanhemmistani kuulu jotain niin hän väittää, että jokainen muu hänen tilanteessa oleva nainen tekisi samoin."

Jokainen nainen ei todellakaan tekisi samoin, en tiedä ketään kuka tekisi. Ehkä jotkut pilalle hemmotellut 14-vuotiaat teiniprinzzzessat, mutta ei todellakaan aikuiset naiset. Jos kerta vanhempasi ja sisaruksesi eivät ole täysin mahdottomia kyttääjä-määräilijöitä jotka tekevät kaikkensa häiritäkseen teidän elämää, niin tyttöystäväsi on asiaton. Pidä pääsi äläkä anna hänen kohdella perhettäsi, vanhempiasi ja sisaruksiasi noin! Älä jää tossunalle vaan pidä puolesi. Totuus kuitenkin on, että vanhempasi ja sisaruksesi pysyvät, silloinkin kun tyttöystävä/vaimo laitetaan kiertoon.

"Alkaa väittämään, että vanhempani ovat minulle tärkempiä, kuin hän. "

Ja sinä voit vedota siihen että jos tyttöystäväsi rakastaisi sinua, hän yrittäisi edes silloin tällöin sietää sinulle tärkeitä ihmisiä, perhettäsi. Nuo molemmat on ihan samaa sarjaa, aletaan epäilemään toisen tunteita koska toinen ei käyttäydy niin kuin itse haluaisi. Taidat kyllä muuten rakastaa tyttöystävääsi ihan tosissaan, kun olet noin kauan sietänyt tuollaista kohtelua. Minä en tuollaista pitkään katselisi, sillä vanhempani ja pikkuveli ovat minulle tärkeitä, eivät tärkeämpiä kuin seurustelukumppanini, mutta en katsoisi pitkään tuollaista perheeni haukkumista, vähättelyä ja vihanpitoa.

Älä vaan mene kosimaan ja naimisiin tai hanki lapsia tuollaisen naisen kanssa! Häihin et varmasti saisi kutsua sukulaisiasi ja lapsesi tuskin koskaan näkisivät isovanhempiaan, kun kerta edes sinä et saa pitää heihin yhteyttä ilman tyttöystäväsi vihaa.

Äänestä

Pahasti päästään vialla tuo sinun prinsessasi. Viskaa pihalle ja etsi tervepäinen yksilö.

Äänestä

Appivanhempien vihaamisen voi vielä jotenkin ymmärtää, tai jos sille ei oikeasti ole mitään perusteita, niin on vähän outoa...

Mutta lapset???? Pystyy seitsämän vuotiaasta sisaruksestasi puhumaan tohon tyyliin, ja sinä sallit sen? Kuinka nainen pystyy vihaamaan noin paljon lähes tuntemattomia lapsia? Toivottavasti et tee lapsia tämän naisen kanssa!!!

Äänestä

Voisit informoida tyttöystävääsi, että täit ei johdu hiusten likaisuudesta ja pesemättömyydestä. Ja nykyään ei ole harvinaista, jos kouluissa ja päiväkodeissa esiintyy täitä ja saa tartunnan. Kyse ei siis ole siitä, että vanhempasi ei hoitaisi lapsiaan. Ja hän sanoi todella ikävästi sinun sisaruksistakin.

Ja sinun ei tarvitse sanoa ei, jos sinusta itsestäsi on ok kuskata sisaruksiasi. Ja vaikka vanhempasi olisikin ärsyttäviä niin ihmettelen silti tyttöystäväsi lapsellista käytöstä. Hän käyttäytyy kun muutamaa vuotta nuorempi teini jolla on paha murrosikä!

Muista, että tyttöystävät voi vaihtua, ei kannata pilata välejä perheeseensä.

Sun pitää nyt sanoa tyttöystävällesi, että sinä haluat pitää yhteyttä vanhempiisi ja sisaruksiin, kuten hänkin omiin vanhempiinsa. Ja että sinua loukkaa, kun hän puhuu heistä sillä tavalla. Miltä hänestä tuntusisi, jos sinä haukkuisit hänen vanhempiaan. Ja, että hän käyttäytyy mielestäsi lapsellisesti ja epäreilusti. Ja vaadit selitystä, että miksi hän niin inhoaa vanhempiasi ja jopa sisaruksiasikin. Jotain järkevää perustelua. Nuo mitä sinä kerroit ei kyllä riitä selitykseksi.

Yritä sinä keskustella asioista (ongelmistakin) niin kuin aikuiset tekevät.

Äänestä
  • > Muista, että tyttöystävät voi vaihtua, ei kannata pilata välejä perheeseensä.

    Äärihyvä neuvo.

    Jätä se sika!

    Äänestä

Tyttöystäväsi käyttäytyy typerästi, sehän on selvä.

Mutta täytyy tuohon olla joku syy! että miksi hän ei yhtään kestäisi sinun vanhempiasi. Ehkä tyttöystäväsi ei itsekään tiedosta mikä se syy on.
Tai sitten tietää, mutta ei pysty siitä puhumaan.

tässä muutamia arvauksia:

Voi olla hän pelkää, etteivät vanhempasi pidä hänestä? Jos ovat kovia kyselemään, niin tyttöystävä voi ottaa siitä paineita, että pitäisi olla sellainen tai tällainen, että kelpaisi heille.

Onko hän ujo? ehkä hän ei ole siksi oikein "kotiutunut" perheesi pariin, joten kanssakäyminen on hänestä raskasta, kun jännittää tms, ei uskalla olla oma itsensä.
siis oletko huomannut että hän jännittäisi tai ujostelisi?

Tai sitten, ehkä hänellä on mahdollisesti ajatuksia erosta? en saanut selvää, oletteko muuten onnellisia?
jos tyttöystäväsi ei ole varma enää haluaako jatkaa suhdettanne, hän saattaa kokea tosi raskaana vierailut sukulaisissasi. Siis jos eroajatuksia on.
ja sukulaisesi kenties olettavat teidän olevan onnellisia, tai mikä pahempaa vielä, painostavat esim. lapsentekoon?

tuossa siis muutamia ajatuksia! tyttöystäväsi käyttäytyy siis oudosti, mutta siihen on varmasti syy.

Istupa nyt hänen viereensä, laita kädet harteille, ja kysy rauhallisesti että "rakas, haluaisin tietää, miksi koet vanhempieni yhteydenotot niin raskaina? olkoon syy mikä tahansa niin voit kertoa minulle."

jotain tuollaista voisit yrittää. Tsemppiä!

p.s. Yleensä kun ihminen kiukuttelee, niin ei hän sitä huvikseen tai jonkun kiusaksi tee! Vaan siksi, että jokin ahdistaa, mutta ei osaa muuten purkaa sitä kuin kiukkuamalla.

Äänestä

kuulostaa kyllä oudolta mut uskoisin että taustalta löytyy joku muu syy tähän käytökseen, pelko tai joku?! Suosittelen John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirjaa, sieltä lukuja Naiset muistuttavat aaltoja ja Hankalien tunteiden viestiminen. s.248 on rakkauskirjeen ohje jossa käsitellään ensin viha, sitten suru, pelko, katumus/pahoittelu, rakkaus ja lopuksi jälkikirjoitus eli vastaus jollaisen haluaisi saada..voisitte esim. kummatkin kirjoittaa rakkauskirjeen toisillenne tuosta asiasta. Tsemppiä!

Äänestä
  • sillä morsianta ottaan niin jos menis asiat tärkeysjärjestykseen ja loppuis pininä.

    Äänestä

älyttömyyttään, et sä ole sen palvelija niin että heität sen diktaattorin alas valtaistuimeltaan.

Äänestä

Harmi, että joudut noin ikävään välikäteen. Sellaiseen ei pitäisi kenenkään joutua parisuhteessa. Perhe on kuitenkin perhe, ja sinulle ilmeisen tärkeä ja rakas. Perheen tehtävä on kysellä nuorten kuulumisia ja olla kiinnostunut heistä. Sellainen on nimenomaan hyvä ja normaali perhe. Tyttöystäväsi pitäisi päästä jotenkin osalliseksi perheestänne, eikä suinkaan asettua vihamiehen asemaan. Sellainen kuluttaa sekä sinua että häntä.

Minulle tulee ensimmäiseksi mieleen tällaista: Ehkä tyttöystävälläsi ei ole omat perhesuhteet kohdallaan? Jotenkin tuo täijuttu haiskahtaa siltä, että tyttöystävä jotenkin häpeää jotenkin omaa perhettään tai jotain perheenjäsentään, tai ehkä itseäänkin, ja siksi niin voimakkaasti reagoi tuollaiseen pikkujuttuun. Ihmiset yllättävän paljon ikäänkuin siirtävät tunteitaan johonkin toiseen ja viattomaan kohteeseen.

Tai voi olla, että puolisosi kadehtii sinun ja perheesi lämpimiä välejä. Ehkä hän salaa (jopa tiedostamattaan) toivoo, että hänenkin perheensä olisi enemmän yhteyksissä ja "ahdistelisi", kuten hän asian ilmaisee. Kokeeko hän, että hänen perheensä on jotenkin huonompi, ja peittää sen tuommoisella sinun perheesi halventamisella. Minulla ainakin on välillä tosi kova ikävä omaa kaukana asuvaa perhettäni. Jotenkin se anopin ja mieheni veljien ja jopa mieheni saaman kasvatuksen halveeraus meinasi nousta juuri silloin pintaan.

Tyttöystävälläsi voi olla jokin ikään liittyvä kriisi, hänellä voi olla valtava (ja jälleen tiedostamaton) tarve kontrolloida ja hallita kaikkea. Jopa sitä, miten sinun vanhempasi kasvattavat muut lapsensa. Ehkä perheesi kohtaaminen ja auttaminen herättää hänessä jonkinasteisen paniikin oman perheen perustamisen odotuksista, omasta naiseudesta, omista lapsista. Ehkä hän haluaisi olla itse vielä pieni tyttö jolla on täitä, josta huolehditaan. Tiedän, että nämä jutut voivat kuulostaa aika kaukaa haetuilta, mutta toivon että luet loppuun.

En myöskään sulkisi pois sitä vaihtoehtoa, että ehkä tyttöystävälläsi on todella huono itsetunto, ja hän suhtautuu aggressiivisesti itselleen vieraisiin mutta sinulle läheisiin naishenkilöihin. Jos sitä ei itse tiedosta, viha voi kohdistua jopa puolison nuoriin sisaruksiin ja äitiin, joille ei ns. maalaisjärjen mukaan tarvitsisi olla kateellinen ulkonäön tai vastaavien asioiden puolesta. Hän voi tuntea joutuvansa kilpailemaan sinusta. Tämä on se niin yleinen anoppi vs. miniä -ongelma.

Tiedän itse kokemuksesta, että negatiivinen käytös on todella vaikea lopettaa. Se vaatii omien tunteiden tunnistamista ja sen hyväksymistä, että on käyttäytynyt epäreilusti ja suoraan sanottuna huonosti. Joillekin se voi olla erittäin vaikeaa, muttei mahdotonta. Tyttöystävällesi on selvästi helpompaa haukkua perheesi lyttyyn, kuin käsitellä niitä tunteita, joita sinun ja perheenjäsentesi väliset suhteet ja normaali kommunikaatio aiheuttaa.

Minua kiinnostaisi tietää, käyttäytyykö puolisosi yhtä törkeästi perheesi ollessa paikalla?

Millainen tyttöystäväsi on muuten? Onko hän tuolla tapaa aggressiivisesti suhtautuva myös vieraita ihmisiä kohtaan esimerkiksi kauppajonossa, liikenteessä tai muissa sellaisissa tilanteissa, joissa toisinaan kaikki ei suju odotuksien mukaan?

Neuvoisin, että yrittäisit jossakin rauhallisessa ja mukavassa tilanteessa harmitella sitä, etteivät sinun ja perheesi välit ole niin lämpimät, kuin sinä toivoisit. Syyttää ei kannata, mutta sinun pitää kertoa, että sinua surettaa tyttöystäväsi käytös. Ja että et ymmärrä syytä. Ehkä voisit ehdotella jotain noista yllämainituista. Ei tietenkään kannatta töksäyttää että "muru onko sulla joku ikäkriisi" tai "onko sulla isiä ikävä". Varoitan, että jos joku noista syistä osuu nappiin, niin silloin kuohahtaa. Itsellä se viha oli aina sellaista, että suututti niin helvetisti jos joku arvasi vihaisuuden syyn oikein. Ja sitten raivoamaan.

Ehkä voisit myös yrittää viritellä jotain yhteistä puuhaa perheenjäsentesi ja puolisosi kanssa.

Tsemppiä keskusteluihin! Rakasta tyttöystävääsi, mutta älä koskaan unohda perhettäsi.

Jos jopa minunkaltaiseni kamala mörökölli oppi käyttäytymään hyvin ja olemaan positiivinen ja hyväksyvä sekä itseä että muita kohtaan, niin uskon että hänkin voi oppia.

Äänestä

Anteeksi, mutta en voi ymmärtää miten voit tälläista naista sietää joka käyttäytyy kuin mikäkin teinilikka pahimmissa mustasukkaisuus kohtauksissa.

Tyttöystäväsi ei ilmeisesti edes ajattele, että vanhempasi ovat sinulle tärkeitä eikä tällä tavoin mielestäni kunnioita sinua lainkaan. Eihän kaikista ihmisistä tarvitse tykätä, se on ihan luonnollista, mutta kyllä kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen.

Perhettään meistä kukaan ei voi valita, mutta voimme valita mitä siedämme omilta puolisoilta. Omalla kohdallani en sietäisi moista käytöstä mieheltäni.

Äänestä

tyttöystäväsi sietää katsoa peiliin ja kysyä itseltään mikä ongelma hänellä on. miksi hän inhoaa perhettäsi noin paljon, vaikka noinkin kauan olette yhdessä jo olleet? onko perheesi ottanut asiaa puheeksi kertaakaan? luulempa että perhettäsi surettaa, kun he eivät voi osallistua elämääsi niin kuin haluaisivat. totta kaihan se on mukavaa, että haluavat auttaa ja hyvä kun sinäkin haluat heiltä neuvoa kysyä. tyttöystäväsi pitäisi yrittää ymmärtää se, ettei hän sinua omista täysin, sulla on täysi oikeus olla yhteydessä omaan perheeseesi ilman kenenkään lupaa. kannattaa milteipä kysyä tyttöystävältäsi että mikä on ongelma ja miettiä kannattaako tuollaisessa suhteessa enää edes jatkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OMFG!!!!! kirjoitti:

Elikkäs ihmetyttää nyt tyttöystäväni viha vanhempiani ja sisaruksiani kohtaan. Aina, jos sieltä päin soitetaan muuttuu ilme vihaiseksi ja äänen sävy valittamiseksi. En saisi kysyä heiltä mihinkään apua, koska heidän apu ei ole tervetullut.

Hän ei kuulemma jaksa, kun koko ajan soitellaan ja pyydetään apua. esim. lainasimme vanhempieni autoa rielun puolen vuoden verran ajan, jonka aikana vanhempani pyysivät viemään nuorempia sisaruksiani harrastuksiin muutaman kerran, kun itse eivät ehtineet. Siitähän se riemu syttyi. "Miksi eivät itse hoida omia lapsiaan" "Etkö osaa sanoa ei jos sieltä päin jotain pyydetään". Pari kertaa sattui tyttöystävälläni olla vapaata ja sen nyt ymmärrän, jos siitä kiukustuu, että pitää silloin lähteä viemään, mutta kyse on korkeintaan puolesta tunnista ja lähti lopulta pitkin hampain mukaan, mutta pari kertaa kävin niin että tyttöystävä oli töissä ja itse olin vapaalla, jolloin kävin ne toiset pari kertaa viemässä ja siitä syttyi vielä suurempi haloo. "Sinäki se teet aina mitä sieltä pyydetään" Itseäni ei haitannut tämä ollenkaan ja se oli automaattisesti väärin.

Skenaario kaksi.

Sisaruksillani oli täitä! Mistä, en itsekkään todellakaan ollut iloinen, mutta se loputon huuto ja viha mikä tyttöystävältäni purkautui "Vittuako nekään ei saatana hoida omia lapsiaan". Tämän jälkeen hän ilmoitti, ettei halua olla tekemisissä perheeni kanssa ennen, kuin sisarukseni ovat aikuisia. Ottaen huomioon, että nuorin heistä on ensimmäisellä luokalla. Ei nyt pariin kuukauteen olla käyty vanhempieni luona, eikä muutenkaan siellä useasti käydä.

Toisin, kuin tyttöystäväni vanhempien luona vietetään aikaa, joskus monta päivääkin putkeen, eikä sillä, että siellä olisi jotenkin tympeää olla päin vastoin mukavaa, mutta tyttöystäväni mukaan vanhempieni ei tarvitse tietää meidän elämästä kaikkea ja siihen, kun sanoo, että kyllä ne sinun vanhempasi aikalailla, enemmän tietää meidän elämästä, kuin minun vastaukseksi saa" No ne ei olekkaan sellaisia ärsyttäviä ahdistelijoita".

Esim. Se, että nyt katselimme ensi autoa niin pyysin vanhemmiltani apua, jos sattuisivat tietämään, jotain hyviä vanhoja autoja. Se oli virhe. Tyttöystäväni mukaan meidän olisi pitänyt hankkia auto salassa vanhemmiltani, jottei he eivät soittele, koska soittelivat silloin, kun meillä oli heidän auto lainassa. Meinaa, että nyt pitää alkaa taas kuskaamaan. Vaikka olen sanonut hänelle, että ei en kuskaa niin valitus vaan yltyy " Sinä, et osaa sanoa ei. Taas se sitten alkaa joka vklp soitellaan" Vaikka puolen vuoden aikana soittivat muutaman kerran niin se on nyt jo joka vklp. "Vittu se on varma, että yhtään vitun täipäitä ei astu siihen autoon"

Sitten, kun kerron oman mielipiteeni asiasta, että ei ole mukavaa, että olet vihainen, joka kerta kun vanhemmistani kuulu jotain niin hän väittää, että jokainen muu hänen tilanteessa oleva nainen tekisi samoin. Alkaa väittämään, että vanhempani ovat minulle tärkempiä, kuin hän. Mikä ei pidä paikkaansa.

Olemme seurustelleet kohta 5v ja aloitettu niin helvetin nuorina minä 16 ja tyttöystäväni 17 vuotias. Olemme asuneet jo reilu 2v yhdessä. Nyt molemmat pari kymppisiä.

Olenko itse nyt tässä syypää vai onko kenties tyttöystävällä syytä katsoa peiliin?

En väitä, että vanhempani olisivat maailman ihanimpia, koska haluavat auttaa välillä liiankin kanssa ja ovat välillä kovia kyselemään, mutta esimerkiksi pidämme heihin reilusti puolet vähemmän yhteyttä, kuin tyttöystävän vanhempiin, mutta sekin tuntuu jo liialta......

Jos joku kertoisi mielipiteensä olisin kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu