Urakkaduunia

Kyseessä ison ketjun kahvila-ravintola. Asiakkaita pilvin pimein, siis koko ajan.

Töitä painetaan niska limassa. 8 tuntia ilman lakisääteisiä taukoja, kusella käydään juoksujalkaa, jos ollenkaan.

Taukotiloja ei ole, eipä sitä tarvikkaan, kun joutuu koko ajan olemaan asiakaspalvelussa ja käytettävissä.

Henkilöstöä aivan liian vähän työmäärään nähden, koko ajan laukataan ja ravataan ja tehdään tulosta työnantajalle. Kiitoksen sanaa ei tule KOSKAAN!

Joka vuosi nostetaan budjettitavoitetta, mutta henkilöstöä ei lisätä. Kehityskeskusteluja ei pidetä...miksikähän??
Siksi, kun ei haluta kuulla työntekijöitä ollenkaan, sekä esimies, että työnantaja ummistaa silmänsä epäkohdille.

Työvuoron loputtua olo on kuin maratonin juosseella, ei jaksa enää mitään kotona..Ei ole oikein.

Ja niille, jotka eivät tiedä ko.paikkojen asiakaspalvelusta, niin se työ EI ole pelkästään kassalla hymyilevänä olemista. Pienesssä yksikössä on kaksi työntekijää, jotka tekee kaikkea muuta, mitä ei asiakas näe, eikä tietenkään ymmärrä, mitä sitä joutuu tekemään, että vitriinit pursuavat tuotteita(jokuhan nekin tekee!) palvelu pelaa, kassat toimii, vaihtorahat riittää, toteutetaan satojen ihmisten omia toivomuksia tuotteista,ym... Lista on loputon..

Ei jaksa! Voi kun löytäisi touisen työpaikan, mutta nykypäivinä se on melko pakko yrittää jaksaa paskapaikassakin, kun ei ole työpaikkoja tällä yhteiskunnalla tarjota.
0198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


paskapalkalla kirjoitti:

Kyseessä ison ketjun kahvila-ravintola. Asiakkaita pilvin pimein, siis koko ajan.

Töitä painetaan niska limassa. 8 tuntia ilman lakisääteisiä taukoja, kusella käydään juoksujalkaa, jos ollenkaan.

Taukotiloja ei ole, eipä sitä tarvikkaan, kun joutuu koko ajan olemaan asiakaspalvelussa ja käytettävissä.

Henkilöstöä aivan liian vähän työmäärään nähden, koko ajan laukataan ja ravataan ja tehdään tulosta työnantajalle. Kiitoksen sanaa ei tule KOSKAAN!

Joka vuosi nostetaan budjettitavoitetta, mutta henkilöstöä ei lisätä. Kehityskeskusteluja ei pidetä...miksikähän??
Siksi, kun ei haluta kuulla työntekijöitä ollenkaan, sekä esimies, että työnantaja ummistaa silmänsä epäkohdille.

Työvuoron loputtua olo on kuin maratonin juosseella, ei jaksa enää mitään kotona..Ei ole oikein.

Ja niille, jotka eivät tiedä ko.paikkojen asiakaspalvelusta, niin se työ EI ole pelkästään kassalla hymyilevänä olemista. Pienesssä yksikössä on kaksi työntekijää, jotka tekee kaikkea muuta, mitä ei asiakas näe, eikä tietenkään ymmärrä, mitä sitä joutuu tekemään, että vitriinit pursuavat tuotteita(jokuhan nekin tekee!) palvelu pelaa, kassat toimii, vaihtorahat riittää, toteutetaan satojen ihmisten omia toivomuksia tuotteista,ym... Lista on loputon..

Ei jaksa! Voi kun löytäisi touisen työpaikan, mutta nykypäivinä se on melko pakko yrittää jaksaa paskapaikassakin, kun ei ole työpaikkoja tällä yhteiskunnalla tarjota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu