Kummallisia ihmisiä...

Joku nimeltä mainitsematon henkilö tuolla väittää, että toisten seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä.
Toisaalla väitettiin, ettei maailmankatsomuksella ole väliä.

Millä teille on väliä?

Silläkö, että paidannapit ovat oikein napitetut ja kengät ovat oikeissa jaloissa eikä sukista löydy reikiä ja että sukat ovat samaa paria?

Aika pinnallista ajattelua mielestäni, jos ei seksuaalinen suuntautuminen ja uskonnolliset mielipiteet merkitse "kokonaisuuden kannalta" mitään.

Onko sosiaalinen status ja se, että on puutarhaa, mitä näyttää vieraille, tärkeämpää?
100386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Seurustelukumppanin seksuaalisella suuntautumisella on tietysti sikäli väliä, että koska olen hetero, en voisi seurustella kuin hetero- tai bi-naisen kanssa.

Maailmankatsomuksella on sikäli väliä, että miten se näkyy jokapäiväisessä elämässä. Voihan minulla olla mielenkiintoisia keskusteluja ihmisen kanssa, jolla on hyvinkin erilainen maailmankatsomus kuin minulla itselläni. Mutta enhän minä voi asua ihmisen kanssa, jonka erilainen ajatusmaailma konkretisoituu käytännön elämässä.

Äänestä
  • sillä, mikä on Suomen presidentin maailmankatsomus sekä seksuaalinen suuntautuminen?

    Äänestä

  • pitääkö naapurisi vapaamielinen pariskunta äänekkäitä orgioita puutarhassaan, jonne sinulla on suora näköyhteys tai vaihtoehtoisesti pomppivatko he parvekkeellaan munasillaan ja tissit paljaana?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    pitääkö naapurisi vapaamielinen pariskunta äänekkäitä orgioita puutarhassaan, jonne sinulla on suora näköyhteys tai vaihtoehtoisesti pomppivatko he parvekkeellaan munasillaan ja tissit paljaana?

    Pressan tai muiden politikkojen maailmankatosmuksella on tietysti väliä. Voinhan minä seurustella kommarin kanssa, mutten minä äänestä kommaria päättämään maan asioista. Mutta homoa tai lesboa voisin hyvinkin äänestää, jos olisimme yhteiskunnallisista asioista muuten yhtä mieltä. Sitä paitsi Halonen ei ainakaan minun tietojeni mukaan ole lesbo, vaikka Setan puhenjohtaja olikin. Muuten en ole hänen vasemmistolaisella linjallaan.

    Naapurini voivat minun puolestani vallan mainiosti keekoilla alasti niin paljon kuin haluavat. Ei minua kenenkään alastomuus häiritse, kunhan minun ei tarvitse genitaalejani julkisesti saunaa lukuunottamatta näytellä.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    sillä, mikä on Suomen presidentin maailmankatsomus sekä seksuaalinen suuntautuminen?

    olla vielä väliä tänä päivänä, mutta uskon että tämä tulee muuttumaan ja se on mielestäni hyvä asia. En ymmärrä miksi sillä pitäisi olla väliä?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Pressan tai muiden politikkojen maailmankatosmuksella on tietysti väliä. Voinhan minä seurustella kommarin kanssa, mutten minä äänestä kommaria päättämään maan asioista. Mutta homoa tai lesboa voisin hyvinkin äänestää, jos olisimme yhteiskunnallisista asioista muuten yhtä mieltä. Sitä paitsi Halonen ei ainakaan minun tietojeni mukaan ole lesbo, vaikka Setan puhenjohtaja olikin. Muuten en ole hänen vasemmistolaisella linjallaan.

    Naapurini voivat minun puolestani vallan mainiosti keekoilla alasti niin paljon kuin haluavat. Ei minua kenenkään alastomuus häiritse, kunhan minun ei tarvitse genitaalejani julkisesti saunaa lukuunottamatta näytellä.

    jos sinulla olisi lapsia tai jos teillä olisi lapsia kylässä?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    lasketa olevan merkitystä, tarkoittaa se sitä, että ne voivat vapaasti vaihdella päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Mitä SE sitten kertoo viranhaltijasta - ei vaikuta mieleltään kovin stabiililta.
    Onko ailahtelevuus hyve?

    kyl sanoa et mä en haluis, et kumpikaan meiän naapureista keekoilis alasti pihallaan. Sellainen kammottava näky aiheuttaisi todellisia uhkakuvia ja vaaratilanteita meikäläiselle.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    lasketa olevan merkitystä, tarkoittaa se sitä, että ne voivat vapaasti vaihdella päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Mitä SE sitten kertoo viranhaltijasta - ei vaikuta mieleltään kovin stabiililta.
    Onko ailahtelevuus hyve?

    meinaat sä, että seksuaalinen sunntautuneisuus on kiinni yleisestä mielipiteestä? Vaikka heteroita ryhdyttäisiin nyt pitämään yleisesti paheksuttavina, se ei vaikuttaisi minun suuntautuneisuuteeni millään tavalla.

    Mä en nyt ymmärrä tätä ailahtelua ollenkaan?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    meinaat sä, että seksuaalinen sunntautuneisuus on kiinni yleisestä mielipiteestä? Vaikka heteroita ryhdyttäisiin nyt pitämään yleisesti paheksuttavina, se ei vaikuttaisi minun suuntautuneisuuteeni millään tavalla.

    Mä en nyt ymmärrä tätä ailahtelua ollenkaan?

    lisääntymisen seksuaalisuuden saralla johtavan siihen, että mitään rajoja ei kohta kunnioitettaisi, vaan kaikki naisivat toinen toisiaan kuin eläimet. Olisiko se hyvä asia?

    Kyllä seksuaalinen suuntautuminen ja maailmankatsomus ovat sellaisia asioita, joiden katson kuuluvan hiukan myös muillekin kuin asianomaisille itselleen. Sen sijaan se, mitä kukin esimerkiksi syö, kuuluu muille huomattavasti vähemmän.

    kuuluu, jos joku on hintti tai lesbo? Puututko myös jonkun pariskunnan sm-leikkeihin, tai muihin mahdollisiin sänkykamarihommiin ja mihin vedät rajan?

    tälle ei ole mitään perusteita:

    "Näkisin yleisen sallivuuden lisääntymisen seksuaalisuuden saralla johtavan siihen, että mitään rajoja ei kohta kunnioitettaisi, vaan kaikki naisivat toinen toisiaan kuin eläimet."

    Tai siis miksi?

    Ja toiseksi: mikä oli se ikävä uutinen asian tiimoilta?

    "Kyllä seksuaalinen suuntautuminen ja maailmankatsomus ovat sellaisia asioita, joiden katson kuuluvan hiukan myös muillekin kuin asianomaisille itselleen."

    Mä taisinkin jo sanoa mielipiteeni tähän, mutta toistetaan se nyt varmuuden vuoksi: seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla väliä (kuulisin kernaasti peusteluja miksi sillä pitäisi olla väliä) ja maailmankatsomus ilman muuta on yhteinen asia.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    jos sinulla olisi lapsia tai jos teillä olisi lapsia kylässä?

    Enkä sitäpaitsi ole aivan varma, johtuuko alastomuudesta saatavat traumat varsinaisesti alastomuudesta vai aikuisten tartuttamista asenteista alastomuutta kohtaan.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Enkä sitäpaitsi ole aivan varma, johtuuko alastomuudesta saatavat traumat varsinaisesti alastomuudesta vai aikuisten tartuttamista asenteista alastomuutta kohtaan.

    siellä trampoliinilla pomppii 4D-dokumenttimatskua, niin kyllä se silloin on kohteesta riipuvainen.

    Miksi olet enemmän huolissasi alastomuudesta ja seksuaalisuudesta kuin vaikkapa väkivallasta? Minusta on merkillistä, että TV:ssä voi lasten katseluaikaan näyttää tappamista, muttei edes rinta saa vilahtaa. Millaiset arvot sinulla on?

    Äänestä

  • se sinulle kirjoitti:

    kuuluu, jos joku on hintti tai lesbo? Puututko myös jonkun pariskunnan sm-leikkeihin, tai muihin mahdollisiin sänkykamarihommiin ja mihin vedät rajan?

    liukuvasti läheisyys-kaukaisuusasteesta riippuen sekä yhteiskunnallisesta asemasta riippuen.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Miksi olet enemmän huolissasi alastomuudesta ja seksuaalisuudesta kuin vaikkapa väkivallasta? Minusta on merkillistä, että TV:ssä voi lasten katseluaikaan näyttää tappamista, muttei edes rinta saa vilahtaa. Millaiset arvot sinulla on?

    jos tapaukset x ja y ovat molemmat väärin, ei toista voida ohittaa sen takia, että toinen on vähemmän väärin.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    liukuvasti läheisyys-kaukaisuusasteesta riippuen sekä yhteiskunnallisesta asemasta riippuen.

    meni kyl upeesti upper-levelille tää homma.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Enkä sitäpaitsi ole aivan varma, johtuuko alastomuudesta saatavat traumat varsinaisesti alastomuudesta vai aikuisten tartuttamista asenteista alastomuutta kohtaan.

    hetken muiden kannalta eli tarvitseeko lapsen nähdä vieraiden naiskentelua rajattomasti naapuritontilla? Haittaako se lapsen tunne-elämän kehitystä vai kuuluuko se normaaliin elämänmenoon siinä missä ohi ajava bussikin?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    liukuvasti läheisyys-kaukaisuusasteesta riippuen sekä yhteiskunnallisesta asemasta riippuen.

    jos puhutaan vieraiden ihmisten niinkin intiimien asioiden, kuin seksuaalisen suuntautumisen kuulumisesta jollekkin muulle, kuin asianomaisille.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    lisääntymisen seksuaalisuuden saralla johtavan siihen, että mitään rajoja ei kohta kunnioitettaisi, vaan kaikki naisivat toinen toisiaan kuin eläimet. Olisiko se hyvä asia?

    Kyllä seksuaalinen suuntautuminen ja maailmankatsomus ovat sellaisia asioita, joiden katson kuuluvan hiukan myös muillekin kuin asianomaisille itselleen. Sen sijaan se, mitä kukin esimerkiksi syö, kuuluu muille huomattavasti vähemmän.

    Olet siis "sika"-Lindqvistin ja Oinosen linjoilla? Jos sinä näet muiden "holtitonta" seksuaalikäyttäytymistä, niin tarttuuko se sinuun? Jos ei, niin miksi se muihin tarttuisi? Vai onko kyse sittenkin siitä, että tunnistat itsessäsi moraalisen heikkouden ja vaikkapa homouden salliminen voisi kannustaa sinutkin kokeilemaan homoseksuaalisia suhteita?

    Avioituisitko sinä hauvelin kanssa, jos se olisi mahdollista? Jos et, niin miksi luulet jonkun muun niin tekevän? Ja vaikka se on kiellettyä, niin luuletko lain estävän asiasta kiinnostuneita? Sinulla on aika kova usko lakien moraaliseen esimerkkiin.

    Miten muuten sinun maailmankatsomuksesi kuuluu muille ihmisille, vaikkapa minulle?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    jos tapaukset x ja y ovat molemmat väärin, ei toista voida ohittaa sen takia, että toinen on vähemmän väärin.

    Minusta maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin alastomuus, joihin kannattaisi suunnata tarmonsa.

    Vähän kuin viherpiipertäjät haluaisivat suojella talousmetsiä, mutteivät viitsi pitää meteliä vaikkapa Pietarin jätevesien laskemisesta Itämereen. Toivoisin asioiden parempaa priorisointia, koska voimavarat eivät riitä kaikkeen.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    hetken muiden kannalta eli tarvitseeko lapsen nähdä vieraiden naiskentelua rajattomasti naapuritontilla? Haittaako se lapsen tunne-elämän kehitystä vai kuuluuko se normaaliin elämänmenoon siinä missä ohi ajava bussikin?

    keksiä yhteyttä tämän viestin ja aloituksen välillä. En onnistunut. Pystytkö auttamaan?

    Tuskin edes sinä jaksat naida jatkuvalla syötöllä. Siksi toisekseen exhibitionismi ei ole kovin yleistä ja ainahan voi käydä naapuria hienotunteisesti huomauttamassa lasten läsnäolosta.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Minusta maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin alastomuus, joihin kannattaisi suunnata tarmonsa.

    Vähän kuin viherpiipertäjät haluaisivat suojella talousmetsiä, mutteivät viitsi pitää meteliä vaikkapa Pietarin jätevesien laskemisesta Itämereen. Toivoisin asioiden parempaa priorisointia, koska voimavarat eivät riitä kaikkeen.

    mä vaan nipotin asian tiimoilta, koska tässä keskustelussa mietittiin mm. alastomuutta.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    keksiä yhteyttä tämän viestin ja aloituksen välillä. En onnistunut. Pystytkö auttamaan?

    ei tarvitse sietää ja sitä olisi enemmän odotettavissa, mikäli sallivuus seksuaalisen suuntautumisen saralla olisi aina ja kaikkialla "ihan sama" -asenne.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    ei tarvitse sietää ja sitä olisi enemmän odotettavissa, mikäli sallivuus seksuaalisen suuntautumisen saralla olisi aina ja kaikkialla "ihan sama" -asenne.

    jos mä ymmärsin oikein niin, sun mielestä homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyntä johtaa puutarhaorgioihin?

    Mulle on hahmottunut tässä sellainen kuva, että sulle homoseksuaalisuuteen liittyvä parisuhdekäyttäytyminen on ensinnäkin rietasta ja toiseksi heteteromeininkiin verraten poikkeuksellisen aktiivista.

    Mihin tämä "tieto" perustuu?

    Kyllä tässä todistustaakka taitaa langeta sinulle. Vielä se ei ole täyttynyt, mutta odotan kyllä innolla.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Tuskin edes sinä jaksat naida jatkuvalla syötöllä. Siksi toisekseen exhibitionismi ei ole kovin yleistä ja ainahan voi käydä naapuria hienotunteisesti huomauttamassa lasten läsnäolosta.

    Mielestäsi naimisrauha omalla pihalla, muiden silmien alaisuudessa, on tärkeämpää ja vaatii ulkopuolisilta suurempaa hienotunteisuutta kuin se, mikä on vastaanottajan (lapsen) kokemus asiasta?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Olet siis "sika"-Lindqvistin ja Oinosen linjoilla? Jos sinä näet muiden "holtitonta" seksuaalikäyttäytymistä, niin tarttuuko se sinuun? Jos ei, niin miksi se muihin tarttuisi? Vai onko kyse sittenkin siitä, että tunnistat itsessäsi moraalisen heikkouden ja vaikkapa homouden salliminen voisi kannustaa sinutkin kokeilemaan homoseksuaalisia suhteita?

    Avioituisitko sinä hauvelin kanssa, jos se olisi mahdollista? Jos et, niin miksi luulet jonkun muun niin tekevän? Ja vaikka se on kiellettyä, niin luuletko lain estävän asiasta kiinnostuneita? Sinulla on aika kova usko lakien moraaliseen esimerkkiin.

    Miten muuten sinun maailmankatsomuksesi kuuluu muille ihmisille, vaikkapa minulle?

    lisää lakeja. Oletko sinä?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    Mielestäsi naimisrauha omalla pihalla, muiden silmien alaisuudessa, on tärkeämpää ja vaatii ulkopuolisilta suurempaa hienotunteisuutta kuin se, mikä on vastaanottajan (lapsen) kokemus asiasta?

    kristillistä puritanismia sanois et seksin näkeminen on vaarallista. Silti on kulttuureja, jotka ovat selvinneet vaikka lapset ovat moisille vaikutuksille olleetkin alttiita. Eikä suomalaisissa pienissä tuvissakaan turvassa oltu. Mikä siis on lapsen kokemus asiasta ja kuinka tuhoisaa se on?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    jos mä ymmärsin oikein niin, sun mielestä homoseksuaalisuuden yleinen hyväksyntä johtaa puutarhaorgioihin?

    Mulle on hahmottunut tässä sellainen kuva, että sulle homoseksuaalisuuteen liittyvä parisuhdekäyttäytyminen on ensinnäkin rietasta ja toiseksi heteteromeininkiin verraten poikkeuksellisen aktiivista.

    Mihin tämä "tieto" perustuu?

    Kyllä tässä todistustaakka taitaa langeta sinulle. Vielä se ei ole täyttynyt, mutta odotan kyllä innolla.

    kansakunnan johtajista, he ovat usein esikuvana ja esimerkkinä muille.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    kansakunnan johtajista, he ovat usein esikuvana ja esimerkkinä muille.

    Sillä silloin, kun ihmiset peräänkuuluttavat esikuvia ja vahvoja johtajia, on tie avattu uusille Stalineille tms.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    lisää lakeja. Oletko sinä?

    Olet kuitenkin kovin huolissasi muiden ihmisten moraalista ja tekemisistä. Eikö se aiheuta kiusausta suitsia niitä lainsäädännön avulla? Eihän mikään pahe ennenkään ole tästä maailmasta loppunut ilman sanktiointia ja sen valvontaa. Vai onko?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    kansakunnan johtajista, he ovat usein esikuvana ja esimerkkinä muille.

    mut mä en oikein pääse näihin sun kommentteihin kiinni. Yritätkö nyt siis sanoa, että jos kansakunnan johtaja on homoseksuaali, se on paha asia, koska...?

    Ovatko? Jos, niin kenelle? Sinulle? Minusta politikot eivät ole erityisen hyviä esikuvia kansalaisille kaikkine inhimillisine heikkouksineen.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Sillä silloin, kun ihmiset peräänkuuluttavat esikuvia ja vahvoja johtajia, on tie avattu uusille Stalineille tms.

    ja Bruni-Sarkozy ovat aika näkyviäkin vaikuttajia.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Ovatko? Jos, niin kenelle? Sinulle? Minusta politikot eivät ole erityisen hyviä esikuvia kansalaisille kaikkine inhimillisine heikkouksineen.

    niin pystyt asiallisempaan keskusteluun.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Olet kuitenkin kovin huolissasi muiden ihmisten moraalista ja tekemisistä. Eikö se aiheuta kiusausta suitsia niitä lainsäädännön avulla? Eihän mikään pahe ennenkään ole tästä maailmasta loppunut ilman sanktiointia ja sen valvontaa. Vai onko?

    jos minulla ei olisi mielipidettä tai en ainakaan kertoisi sitä? Nythän on niin, että sallivuuden myötä tarvitaan uusia lakeja eikä päinvastoin, kuten väitit.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    ja Bruni-Sarkozy ovat aika näkyviäkin vaikuttajia.

    tunkee sikaria hanuriin niin toivoisin et se ei merkitse et muutkin alkaa tekemään niin (ainakaan vain tuon tähden). Myös koulusurmat synnyttävät kopioijia. Toisaalta maailma on täynnä ns. hyviä malleja, mut silti joku kopioi huonojakin. Luuletko et maailma pelastuu jos esillä on vain hyviä malleja? Siitäkö ongelmat johtuvat - vääristä malleista?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    mut mä en oikein pääse näihin sun kommentteihin kiinni. Yritätkö nyt siis sanoa, että jos kansakunnan johtaja on homoseksuaali, se on paha asia, koska...?

    että seksuaalisen vapaamielisyyden korostaminen on keino hankkia itselleen irtopisteitä keskustelupalstoilla. Ovatko ihmiset todella niin vapaamielisiä seksin suhteen kuin antavat ymmärtää, vaikka samaan aikaan nipottavat muiden syömisistä tai työttömyydestä tai lasten hankinnasta. Aborttikin tuntuu olevan monelle yhtä jokapäiväinen asia kuin kahvin juonti.

    Alun perin keskustelu taisi alkaa tuon "ihan sama" -asenteen ihmettelystä.

    toinen tapa saada irtopisteitä on olla eri mieltä, pelkästään eri mieltä olemisen tuoman ilon vuoksi. Mutta se näistä, ei eksytä itse keskustelusta enää kauemmaksi.

    Olen esittänyt muutaman kysymyksen, joihin en ole saanut vastausta.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    niin pystyt asiallisempaan keskusteluun.

    Mitä asiatonta minä nyt olen kirjoittanut? Minusta minulla on hyvinkin rela suhtautuminen näihin asioihin, mutta sinä olet asioista huolissasi. Etenkin minua ihmetyttää, että olet huolissasi muiden ihmisten makuukamaripuuhista. Aloituksissasi tuskin olit huolissasi, että pressa harrastaa lesboseksiä linnan tai Mäntyniemen pihalla lasten katseiden alla. ;-)

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    meinaat sä, että seksuaalinen sunntautuneisuus on kiinni yleisestä mielipiteestä? Vaikka heteroita ryhdyttäisiin nyt pitämään yleisesti paheksuttavina, se ei vaikuttaisi minun suuntautuneisuuteeni millään tavalla.

    Mä en nyt ymmärrä tätä ailahtelua ollenkaan?

    presidentin ailahtelevasta käyttäytymisestä (teoriatasolla) eli jonkinlainen vakaus lienisi suotavaa?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    presidentin ailahtelevasta käyttäytymisestä (teoriatasolla) eli jonkinlainen vakaus lienisi suotavaa?

    ailahtelevalla käytöksellä on suurtakin merkitystä. Presidentin ailahtelevalla seksuaalisella suuntautumisella ei todennäköisesti väliä, riippuu kuinka sitä toteutetaan.

    Sama pätee myös heteronormatiiviseen sukupuolikäyttäytymiseen. Jos paneskelemaan pitää päästä joka viides minuutti, asia on varmasti ongelma.

    Minkälaisia tyyppejä ovat nämä joiden seksuaalinen suuntautuminen on ailahtelevaa? Onko sellaisia olemassa?

    Millaista vakauttua odotat presidentiltä (teoriatasolla)? Onko sinulla antaa jotain konkreettisia esimerkkejä?

    Liittyykö nämä asiat jotenkin aloituksessasi mainitsemiin seksuaaliseen suuntautumiseen, maailmankatsomukseen ja uskonnollisiin mielipiteisiin? Antaisitko tästäkin joitain konkreettisia esimerkkejä, ettei keskustelu karkaisi liian korkealentoiseksi.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Mitä asiatonta minä nyt olen kirjoittanut? Minusta minulla on hyvinkin rela suhtautuminen näihin asioihin, mutta sinä olet asioista huolissasi. Etenkin minua ihmetyttää, että olet huolissasi muiden ihmisten makuukamaripuuhista. Aloituksissasi tuskin olit huolissasi, että pressa harrastaa lesboseksiä linnan tai Mäntyniemen pihalla lasten katseiden alla. ;-)

    presidenttiä lesboksi.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    siellä trampoliinilla pomppii 4D-dokumenttimatskua, niin kyllä se silloin on kohteesta riipuvainen.

    erittäin hyvä toi "4D-dokumenttimatskua", joutuu kyl lisäämään sen sanavarastooni. :)

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    ailahtelevalla käytöksellä on suurtakin merkitystä. Presidentin ailahtelevalla seksuaalisella suuntautumisella ei todennäköisesti väliä, riippuu kuinka sitä toteutetaan.

    Sama pätee myös heteronormatiiviseen sukupuolikäyttäytymiseen. Jos paneskelemaan pitää päästä joka viides minuutti, asia on varmasti ongelma.

    Minkälaisia tyyppejä ovat nämä joiden seksuaalinen suuntautuminen on ailahtelevaa? Onko sellaisia olemassa?

    kuinka paljon seksuaalisessa suuntautumisessaan ailahtelevia ihmisiä on olemassa, mutta olettaisin, että kyseisenlaisella käyttäytymisellä olisi vaikutuksensa korkean viran hoitamiseen ja tässä kaikessahan oli kysymys vain ja ainoastaan siitä, että välinpitämätön suhtautuminen ei johda mihinkään hyvään ja olkaamme tasapuolisia kritisoidessamme ihmisiä näiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    toinen tapa saada irtopisteitä on olla eri mieltä, pelkästään eri mieltä olemisen tuoman ilon vuoksi. Mutta se näistä, ei eksytä itse keskustelusta enää kauemmaksi.

    Olen esittänyt muutaman kysymyksen, joihin en ole saanut vastausta.

    vastausta. Koska tuolla änkkääjällä ei ole vastausta ja niinpä se ei vastaa.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    kuinka paljon seksuaalisessa suuntautumisessaan ailahtelevia ihmisiä on olemassa, mutta olettaisin, että kyseisenlaisella käyttäytymisellä olisi vaikutuksensa korkean viran hoitamiseen ja tässä kaikessahan oli kysymys vain ja ainoastaan siitä, että välinpitämätön suhtautuminen ei johda mihinkään hyvään ja olkaamme tasapuolisia kritisoidessamme ihmisiä näiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

    eroavat:

    "...että välinpitämätön suhtautuminen ei johda mihinkään hyvään ja olkaamme tasapuolisia kritisoidessamme ihmisiä näiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä."

    Mun mielestä välinpitämätön (lue kiihkoton suhtautuminen) on tässä ainut oikea suhtautumistapa seksuaalisen suuntautumisen kohdalla.

    Korjaa, jos olen väärässä, mutta sun esittämä "välittävä" suhtautuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että homoseksuaalit ovat taipuvaisia ailahteluun seksuaalisen suuntautumisensa suhteen, ovat yliaktiivisia seksuaalielämältään ja aina seksiä harrastaessaan syyllistyvät rietasteluun.

    Onko vika minussa, mutta musta noi johtopäätökset ovat naurettavia?

    Ensimmäisen väitteen todenperäisyyden kyseenalaistat itsekin:
    "En tiedä kuinka paljon seksuaalisessa suuntautumisessaan ailahtelevia ihmisiä on olemassa..." Et tiedä ilmiön esiintyvyyttä, mutta silti esität sitä koskevia yleistäviä johtopäätöksiä?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    olla vielä väliä tänä päivänä, mutta uskon että tämä tulee muuttumaan ja se on mielestäni hyvä asia. En ymmärrä miksi sillä pitäisi olla väliä?

    olla väliä, koska se on se viimeinen oljenkorsi, että kaikenlaiset ylisuvaitsevuuden ja "tasa-arvon" nimissä tehdyt lait saataisiin pysäytettyä, ainakin vaalien yli. Ja tässä myös se syy, miksi persidentin valtaoikeuksia ei saisi kaventaa.

    Ensimmäinen kriteeri presidentille on, että hän on MIES! Ja tätä en sano vain heittääkseni jotain, vaan, koska presidentti ei saa olla äärihumanisti, vaan ennen kaikkea kyynikko ja muutosvastarinnan viimeinen pesäke. Harri KahviSilakka Holkeri siis.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    mut mä en oikein pääse näihin sun kommentteihin kiinni. Yritätkö nyt siis sanoa, että jos kansakunnan johtaja on homoseksuaali, se on paha asia, koska...?

    nyt hiukan kärkevämpi kommentti, kuin sen ajattelen, mutten nyt löydö vain vähän lievempää tapaa sanoa sitä.

    Jos kansakunnan johtaja on homoseksuaali, se on paha asia koska silloin ollaan viety äärimmilleen seksuaalinen ja muukin tasa-arvo. IMO tasa-arvo sinänsä on hyvä, sanottakoon se nyt tässä. Kuitenkaan en ole valmis hyväksymään... ei... en hyväksy ajatusta siitä, että kaikki, mitä on niin sanotun perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella, onkin normaalia.

    Jos henkisesti vinoutunut yksilö, vaikkapa homoseksuaali, valittaisiin presidentiksi, kaikki tiet tämän "rappion" voittokululle olisivat auki, ja se ei mahdu minun käsityksiini.

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    on henkisesti vinoutumaton yksilö? Siis heteron lisäksi. Ja jos pannaan vinoumat prioriteettiasteikolle niin mille sijalle seksuaalinen suutautuneisuus asettuu?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    eroavat:

    "...että välinpitämätön suhtautuminen ei johda mihinkään hyvään ja olkaamme tasapuolisia kritisoidessamme ihmisiä näiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä."

    Mun mielestä välinpitämätön (lue kiihkoton suhtautuminen) on tässä ainut oikea suhtautumistapa seksuaalisen suuntautumisen kohdalla.

    Korjaa, jos olen väärässä, mutta sun esittämä "välittävä" suhtautuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että homoseksuaalit ovat taipuvaisia ailahteluun seksuaalisen suuntautumisensa suhteen, ovat yliaktiivisia seksuaalielämältään ja aina seksiä harrastaessaan syyllistyvät rietasteluun.

    Onko vika minussa, mutta musta noi johtopäätökset ovat naurettavia?

    Ensimmäisen väitteen todenperäisyyden kyseenalaistat itsekin:
    "En tiedä kuinka paljon seksuaalisessa suuntautumisessaan ailahtelevia ihmisiä on olemassa..." Et tiedä ilmiön esiintyvyyttä, mutta silti esität sitä koskevia yleistäviä johtopäätöksiä?

    pitäisit transseksuaalia presidenttiä tai pääministeriä?

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    nyt hiukan kärkevämpi kommentti, kuin sen ajattelen, mutten nyt löydö vain vähän lievempää tapaa sanoa sitä.

    Jos kansakunnan johtaja on homoseksuaali, se on paha asia koska silloin ollaan viety äärimmilleen seksuaalinen ja muukin tasa-arvo. IMO tasa-arvo sinänsä on hyvä, sanottakoon se nyt tässä. Kuitenkaan en ole valmis hyväksymään... ei... en hyväksy ajatusta siitä, että kaikki, mitä on niin sanotun perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella, onkin normaalia.

    Jos henkisesti vinoutunut yksilö, vaikkapa homoseksuaali, valittaisiin presidentiksi, kaikki tiet tämän "rappion" voittokululle olisivat auki, ja se ei mahdu minun käsityksiini.

    joo. Sun mielestä tasa-arvo on hyvä juttu, mutta myös paha juttu. Hyvä tietää.

    "Kuitenkaan en ole valmis hyväksymään... ei... en hyväksy ajatusta siitä, että kaikki, mitä on niin sanotun perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella, onkin normaalia."

    Miksi? Mikä siinä homoseksuaalisuudessa on niin pahaa? Perinteinen ihmiskäsitys? Tarkoittanetko raamatullista vai jotain tuoreempaa matskua?

    "Jos henkisesti vinoutunut yksilö, vaikkapa homoseksuaali, valittaisiin presidentiksi, kaikki tiet tämän "rappion" voittokululle olisivat auki, ja se ei mahdu minun käsityksiini."

    Mun mielestä rappion voittokulku alkaa järjettömistä ja huonosti perustelluista mielipiteistä.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    pitäisit transseksuaalia presidenttiä tai pääministeriä?

    Miten uskottavana pitäisit Romani-pressaa? Entäs vasenkätinen pressa?

    ZZZzzzzz.

    Eiköhän joku valtionpäämies ihmiskunnan historiassa ole ollut transseksuaali?

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    on henkisesti vinoutumaton yksilö? Siis heteron lisäksi. Ja jos pannaan vinoumat prioriteettiasteikolle niin mille sijalle seksuaalinen suutautuneisuus asettuu?

    on omat käsityksemme tästä. Täällä joutuu ilmaisemaan asiat suppeasti, joten kaikki mielipiteet ovat enemmän tai vähemmän kärkeviä.

    Kuitenkaan en ole halukas asettamaan mitään prioriteettiasteikkoja. Minulle asiat ovat melko musta-valkoisia, joten huono asia on huono asia, oli sen sijoitus asteikolla mikä hyvänsä.

    Millainen on vinoutumaton yksilö? Siis heteron lisäksi.
    Tässäkin lähdetään alueelle, jossa määritelmiä on yhtä paljon kuin ihmisiä. Onko sellainen ihminen hetero, joka harrastaa seksiä vain vastakkaisen sukupuolen kanssa ja lisäksi vaikka koiran? Tässä sitten hetero on vinoutumaton ja "koirahetero" vinoutunut, vai onko?
    Jos ihminen on hetero, mutta haluaa saada puolisoltaan turpiin kerran kuussa oikein tuelta, onko hän vinoutunut?

    Eli yleisvastaus, joka pätee kaikkiin tapauksiin eikä päde mihinkään:
    Kaikki yleisen ihmis- ja moraalikäsityksen määrittelemät ihmiset ovat vinoutumattomia.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Miten uskottavana pitäisit Romani-pressaa? Entäs vasenkätinen pressa?

    naurettavana Ahtisaaren väitettä, että Suomi olisi kummajainen, jos ei liittyisi Natoon?

    yleinen moraalikäsitys salli/sallii seksin 50v ja 13v kanssa. Ja joskus homoseksuaalisuus on hyvinkin normaalia. Eli mikä yleinen moraalikäsitys - onks tää se kuuluisa oma yleinen käsitys?

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    ZZZzzzzz.

    Eiköhän joku valtionpäämies ihmiskunnan historiassa ole ollut transseksuaali?

    ainakin pedofiili.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    joo. Sun mielestä tasa-arvo on hyvä juttu, mutta myös paha juttu. Hyvä tietää.

    "Kuitenkaan en ole valmis hyväksymään... ei... en hyväksy ajatusta siitä, että kaikki, mitä on niin sanotun perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella, onkin normaalia."

    Miksi? Mikä siinä homoseksuaalisuudessa on niin pahaa? Perinteinen ihmiskäsitys? Tarkoittanetko raamatullista vai jotain tuoreempaa matskua?

    "Jos henkisesti vinoutunut yksilö, vaikkapa homoseksuaali, valittaisiin presidentiksi, kaikki tiet tämän "rappion" voittokululle olisivat auki, ja se ei mahdu minun käsityksiini."

    Mun mielestä rappion voittokulku alkaa järjettömistä ja huonosti perustelluista mielipiteistä.

    muttet ymmärrä. No, supistetussa muodossa annettu informaatio ei aina ole ymmärrettävää.

    On kuitenkin olemassa kahdenlaista tasa-arvoa ja, vaikka en lukeudukaan Ceauceskulaisiin, minun maailmankäsitykseni mukaan kaikille yksilöiööe ei kuulu samat oikeudet. Viittaan tässä mm. homoseksuaalien viime vuosina saamiin "tasa-arvo"lakeihin.

    Ja mikä homoseksuaalisuudessa on pahaa? Kuten olen useasti sanonut, jos sitä tehdään omissa oloissa, ei mitään. Jos siitä tehdään julkinen tasa-arvokysymys, se on paha. "Tasa-arvoa" on homoseksuaalien adoptio-oikeus. Onko se tasa-arvoa? Tiedetäänkö oikeasti, mitä se tekee tuleville homoperheen adoptiolapsille. Ei ole mitään väliä, vaikka toinen olisi lapsen vanhempi. Väliä on sillä, ettei kukaan tiedä, millainen psyyke homoperheiden lapsilla loppujen lopuksi tulee olemaan. Ei kukaan!

    Siinä klikkaa tasa-arvo. Ja mahdollisiksi uhreiksi joutuvat ne, jotka eivät voi asiaansa ajaa.

    Kyllä, vaikka olen ateisti (ette nyt sitten jaksaisi alkaa niuhottaa siitä, mikä ateisti todella on) pohjaa ihmiskäsitykseni siihen samaan luterilaiseen käsitykseen, mihin pohjaa myös perinteinen suomalainen käsitys.

    "Väliä on sillä, ettei kukaan tiedä, millainen psyyke homoperheiden lapsilla loppujen lopuksi tulee olemaan. Ei kukaan!"

    Paitsi sinä tiedät, että mitään hyvää siitä ei seuraa, tai miksi muuten vastustaisit sitä?

    Eli, jos seksuaalielämä poikkeaa perinteisestä ihmiskäsityksestä, niin sillä saattaa olla kohtalokkaat seuraukset jälkikasvulle, jos sellaista on?

    Voidaanko tästä vetää sellainen johtopäätös, että jos heteropariskunta harrastaa peppuseksiä, niin tämä vaikuttaa negatiivisesti Terska-Petterin kehitykseen?

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    erittäin hyvä toi "4D-dokumenttimatskua", joutuu kyl lisäämään sen sanavarastooni. :)

    täällä muita

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    "Väliä on sillä, ettei kukaan tiedä, millainen psyyke homoperheiden lapsilla loppujen lopuksi tulee olemaan. Ei kukaan!"

    Paitsi sinä tiedät, että mitään hyvää siitä ei seuraa, tai miksi muuten vastustaisit sitä?

    Eli, jos seksuaalielämä poikkeaa perinteisestä ihmiskäsityksestä, niin sillä saattaa olla kohtalokkaat seuraukset jälkikasvulle, jos sellaista on?

    Voidaanko tästä vetää sellainen johtopäätös, että jos heteropariskunta harrastaa peppuseksiä, niin tämä vaikuttaa negatiivisesti Terska-Petterin kehitykseen?

    sait perusteluja ja nyt lähdet kyllä hiukan asiasta sivuun.

    Murra vastaan kuitenkin. Kirjoitin "ei kukaan". Luit "ei kukaan". Päättelin sen nerokkaasti siitä, että olit sen lauseen kopioinut vastaukseesi.

    En kirjoittanut: "Minä tiedän" tai "Ei kukaan, paitsi minä" tai...
    Kirjoitin vain "Ei kukaan!"

    Vastustan sitä siksi, että se on MINUN MIELESTÄNI VÄÄRIN!
    Yleensä asioita ajetaan tai vastustetaan sillä perusteella.

    Voidaan vetää vain sellainen johtopäätös, että olet asiasi sanonut ja nyt on aika siirtyä perinteisempään palstakäyttäytymiseen.

    Äänestä

  • hetero. Ainakin tuolla toisella portaalilla väitit mulle, että..oho..

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    sait perusteluja ja nyt lähdet kyllä hiukan asiasta sivuun.

    Murra vastaan kuitenkin. Kirjoitin "ei kukaan". Luit "ei kukaan". Päättelin sen nerokkaasti siitä, että olit sen lauseen kopioinut vastaukseesi.

    En kirjoittanut: "Minä tiedän" tai "Ei kukaan, paitsi minä" tai...
    Kirjoitin vain "Ei kukaan!"

    Vastustan sitä siksi, että se on MINUN MIELESTÄNI VÄÄRIN!
    Yleensä asioita ajetaan tai vastustetaan sillä perusteella.

    Voidaan vetää vain sellainen johtopäätös, että olet asiasi sanonut ja nyt on aika siirtyä perinteisempään palstakäyttäytymiseen.

    Etko sinä kommentoinut aikaisemmin näin?

    "Kuitenkaan en ole valmis hyväksymään... ei... en hyväksy ajatusta siitä, että kaikki, mitä on niin sanotun perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella, onkin normaalia."

    Eikö heteroiden välillä harrastettu peppuseksi ole perinteisen ihmiskäsityksen ulkopuolella? Itse olen ainakin luullut sen olevan.

    "Murra vastaan kuitenkin. Kirjoitin "ei kukaan". Luit "ei kukaan" . Päättelin sen nerokkaasti siitä, että olit sen lauseen kopioinut vastaukseesi."

    En ymmärrä.

    "Vastustan sitä siksi, että se on MINUN MIELESTÄNI VÄÄRIN!
    Yleensä asioita ajetaan tai vastustetaan sillä perusteella."

    Ja kyseenalaistin sen asian, onko järkeä vastustaa ilmiötä x sen seurausten perusteella, jos todellisista seurauksista ei kenelläkään ole tietoa?

    "Voidaan vetää vain sellainen johtopäätös, että olet asiasi sanonut ja nyt on aika siirtyä perinteisempään palstakäyttäytymiseen."

    Hyvä. Aiotko antaa siis jatkossa paremmin perusteltuja ja mietittyjä vastauksia? No joo, tää nyt oli vaan tämmönen zoukki tähän loppuun.

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    sait perusteluja ja nyt lähdet kyllä hiukan asiasta sivuun.

    Murra vastaan kuitenkin. Kirjoitin "ei kukaan". Luit "ei kukaan". Päättelin sen nerokkaasti siitä, että olit sen lauseen kopioinut vastaukseesi.

    En kirjoittanut: "Minä tiedän" tai "Ei kukaan, paitsi minä" tai...
    Kirjoitin vain "Ei kukaan!"

    Vastustan sitä siksi, että se on MINUN MIELESTÄNI VÄÄRIN!
    Yleensä asioita ajetaan tai vastustetaan sillä perusteella.

    Voidaan vetää vain sellainen johtopäätös, että olet asiasi sanonut ja nyt on aika siirtyä perinteisempään palstakäyttäytymiseen.

    ja piste ei kyllä valitettavasti sisällä mitään oikeaa argumenttia ja on samassa kategoriassa kuin yleisesti käytetty "Koska minä sanon niin!" tai vähän enemmän yritystä omaava "Se on periaatteeni.".

    Valitettavan yleistähän tuo on, ja se, että ihmiset eivät vaivaudu sen vertaa ajattelmaan, että keksisivät MIKSI ovat sitä mieltä mitä ovat, on itse asiassa todella pelottavaa. Hui.

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    muttet ymmärrä. No, supistetussa muodossa annettu informaatio ei aina ole ymmärrettävää.

    On kuitenkin olemassa kahdenlaista tasa-arvoa ja, vaikka en lukeudukaan Ceauceskulaisiin, minun maailmankäsitykseni mukaan kaikille yksilöiööe ei kuulu samat oikeudet. Viittaan tässä mm. homoseksuaalien viime vuosina saamiin "tasa-arvo"lakeihin.

    Ja mikä homoseksuaalisuudessa on pahaa? Kuten olen useasti sanonut, jos sitä tehdään omissa oloissa, ei mitään. Jos siitä tehdään julkinen tasa-arvokysymys, se on paha. "Tasa-arvoa" on homoseksuaalien adoptio-oikeus. Onko se tasa-arvoa? Tiedetäänkö oikeasti, mitä se tekee tuleville homoperheen adoptiolapsille. Ei ole mitään väliä, vaikka toinen olisi lapsen vanhempi. Väliä on sillä, ettei kukaan tiedä, millainen psyyke homoperheiden lapsilla loppujen lopuksi tulee olemaan. Ei kukaan!

    Siinä klikkaa tasa-arvo. Ja mahdollisiksi uhreiksi joutuvat ne, jotka eivät voi asiaansa ajaa.

    Kyllä, vaikka olen ateisti (ette nyt sitten jaksaisi alkaa niuhottaa siitä, mikä ateisti todella on) pohjaa ihmiskäsitykseni siihen samaan luterilaiseen käsitykseen, mihin pohjaa myös perinteinen suomalainen käsitys.

    historiaa tähän asti, on se varsin sotaisi ja julma. Mitäpä jos se johtuu liiasta heterokasvatuksesta? Mä väitän et maailma on parempi paikka jos lisäämme homoadoptiota - vasta-argumentteja?

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    naurettavana Ahtisaaren väitettä, että Suomi olisi kummajainen, jos ei liittyisi Natoon?

    Yleinen mielipide ei aina tee asiasta perusteltua tai oikeaa - kuten ei päinvastainenkaan. Väitän et esim. orjien vapauttamisen puolustaminen oli aikoinaan hyvinkin kummallista - tai aurinkokeskeinen ajattelu. Onneksemme pelkkä kummallisuus ei riittänyt kaikille.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    ja piste ei kyllä valitettavasti sisällä mitään oikeaa argumenttia ja on samassa kategoriassa kuin yleisesti käytetty "Koska minä sanon niin!" tai vähän enemmän yritystä omaava "Se on periaatteeni.".

    Valitettavan yleistähän tuo on, ja se, että ihmiset eivät vaivaudu sen vertaa ajattelmaan, että keksisivät MIKSI ovat sitä mieltä mitä ovat, on itse asiassa todella pelottavaa. Hui.

    sitä mieltä? Minun mielestäni syyllistyt nyt kahteen asiaan: Et perustele väitettäsi ja teet vielä yleistyksen, etkä perustele sitäkään.

    Minun mielestäni "minun mielestäni" tarkoittaa, että asia on jonkun oma mielipide. Perustelu: Jos ei viitata omaan mielipiteeseen, viitataan jonkun muun mielipiteeseen, johonkin tutkimukseen, yleisesti tunnettuun totuuteen (mikähän sekin sitten olisi?) tms.

    Minun mielestäni se, että joku sanoo "minun mielestäni" tarkoittaa sitä, että hän on jossain määrin prosessoinut asiaa mielessään. Toki se voi tarkoittaa, että hän on vain imenyt jonkun muun mielipiteen ja koska se on ollut hieno tai vaikkapa jo saanut positiivista vastaanottoa jostain ja koetaan fiksuksi sanoa se siinä tilanteessa, kun sitä sitten käytetään.

    Äänestä

suuntautumisella ei ole mulle mitään väliä, sen sijaan maailmankatsomuksella on. Uskonnollakin on, tapauksesta riippuen.

Nykyihmiselle millään ei ole mitään merkitystä, koska hän kuuluu jompaan kumpaan kategoriaan:

1) Tiede on opettanut meidät epäilemään kaikkea, paitsi omaa epäilystämme. Jatkuvan epäilyn seurauksena maailmankuvat pirstoutuvat ja se punainen lanka jää helposti puuttumaan. Kyse on rationaalisesta ihmisestä, jolle arvojen hyvyys on alisteinen logiikalle. Poliittisessa keskustelussa logiikan päätepistettä ilmentää raha.

2) Toisaalta meillä on moraalinen relativismi, joka kertoo meille että kaikki kulttuurit ovat hyviä. Valkoisen miehen syntitaakasta kärsiville "ne muut" kulttuurit ovat lähtökohtaisesti omaa parempia, riippumatta siitä mitä kaikkea ne pitävät sisällään. Relativisti on se aasi, joka jähmettyy kahden heinäpaalin väliin, kun on ratkaisujen aika. Relativismi on laiskoille ihmisille ja sinänsä houkutteleva vaihtoehto, koska se on se mitä akateemisessa maailmassa opetetaan ja siksi se myös näyttäytyy "oikealta" vaihtoehdolta.

Äänestä
  • oikeassa, Einsten, mutta...

    Pitää ottaa huomioon myös se, että seksuaalinen, kuten mikä tahansa muukin suuntautuminen, vaikuttaa yksilön maailmankuvaan vice versa.

    Tällöin sokea (kärjistän tarkoituksella) hyväksyminen, kohdistuu vain siihen, mistä puhutaan ja homoseksuaalien tapauksessa puhutaa homoseksuaalisuudesta.

    Ei minuakaan haittaa, jos naapurini on homo. Jos hän alkaa paasata homokulttuuria minulle tai läheisilleni, tulee siitä minun asia ja silloin se alkaa haitata. Siis tehköön kukin kaapissaan mitä haluaa, kunhan ei tunkeudu minun kaappiini.

    Enkä voi väittää, ettei minua haittaisi, jos naapurin pihalla harrastetaan vaikka ihan vaan heteroseksiä siten, että kaikki voivat nähdä ja kuulla, siis kurkistelematta. Ei se tontin raja ole mikään määre. Tällaisessa tapauksessa nimenomaan joko halutaan, että joku näkee tai ei yksinkertaisesti välitetä. Silloin tunkeudutaan minun kaappiini.

    Jos kankean pihalleni sianlietettä tankkiautollisen, koska haluan lannoittaa hortensioitani, eikö se häiritse muita? Ei pitäisi, koska se on minun pihallani. Jos se silmiäkirvelevä haju tunkee teidän kotiinne sisälle, on vain suvaitsemattomuutta teiltä, jos se häiritsee.

    Ehkä kuitenkin ajattelette että lannoitelkoon millä haluaa, kunhan pitää huolen, ettei haju leviä...

    Äänestä

  • Ob Server kirjoitti:

    oikeassa, Einsten, mutta...

    "Pitää ottaa huomioon myös se, että seksuaalinen, kuten mikä tahansa muukin suuntautuminen, vaikuttaa yksilön maailmankuvaan vice versa."

    Vaikuttaa varmasti maailmankuvaan, mutta millä tavalla? Mun maailmankuvan mukaan homoseksuaalisuudesta ei voi päätellä henkilön kykyä toimia esim. poliitikkona. Mikä on se paha, joka homoseksuaalisuudesta seuraa?

    "Ei minuakaan haittaa, jos naapurini on homo. Jos hän alkaa paasata homokulttuuria minulle tai läheisilleni, tulee siitä minun asia ja silloin se alkaa haitata."

    Miksi homo tai hetero alkaisi paasata omaa seksuaalikulttuuriaan vastapuolen edustajalle? Kuinka moni homoseksuaali on yrittänyt käännyttää sinua homoseksuaalisuuteen? Onko tämä taas vain homoille tyypillinen luonteenpiirre, vai voiko sitä soveltaa myös heteroihin?

    "Enkä voi väittää, ettei minua haittaisi, jos naapurin pihalla harrastetaan vaikka ihan vaan heteroseksiä siten, että kaikki voivat nähdä ja kuulla, siis kurkistelematta. Ei se tontin raja ole mikään määre."

    Ihan samaa mieltä. Mihin tämä liittyy? Onko tämä implisiittinen väite homojen ylikorostuneesta seksuaalisuudesta, jota toteutetaan missä ja milloin vaan himon yllättäessä?

    homoseksuaaleissa on enempi pedofiilejä ja irtosuhteet ovat yleisempiä. Entäs sitten? Eli miten edes ylikorostunut seksuaalisuus liittyisi Pekkaan ja Lauriin? Tai heidän maailmankuvaansa.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    homoseksuaaleissa on enempi pedofiilejä ja irtosuhteet ovat yleisempiä. Entäs sitten? Eli miten edes ylikorostunut seksuaalisuus liittyisi Pekkaan ja Lauriin? Tai heidän maailmankuvaansa.

    ja seuraussuhteistahan ei ole tietoa, vai onko? Irtosuhteiden osalta olen kuullut väitteen aikaisemminkin, mutta pedofilien osalta en.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    ja seuraussuhteistahan ei ole tietoa, vai onko? Irtosuhteiden osalta olen kuullut väitteen aikaisemminkin, mutta pedofilien osalta en.

    Kyse on vain tilastollisesta faktasta. Toki voi olla et aikanaan löydämme myös syy-yhteyden, mut tokkopa sekään mikään 100% tulee olemaan eli edelleen ei tule toimimaan argumenttina.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Kyse on vain tilastollisesta faktasta. Toki voi olla et aikanaan löydämme myös syy-yhteyden, mut tokkopa sekään mikään 100% tulee olemaan eli edelleen ei tule toimimaan argumenttina.

    muistamaan minkälaisesta yliedustuksesta oli kyse? Jäi kiinnostamaan noi luvut.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    "Pitää ottaa huomioon myös se, että seksuaalinen, kuten mikä tahansa muukin suuntautuminen, vaikuttaa yksilön maailmankuvaan vice versa."

    Vaikuttaa varmasti maailmankuvaan, mutta millä tavalla? Mun maailmankuvan mukaan homoseksuaalisuudesta ei voi päätellä henkilön kykyä toimia esim. poliitikkona. Mikä on se paha, joka homoseksuaalisuudesta seuraa?

    "Ei minuakaan haittaa, jos naapurini on homo. Jos hän alkaa paasata homokulttuuria minulle tai läheisilleni, tulee siitä minun asia ja silloin se alkaa haitata."

    Miksi homo tai hetero alkaisi paasata omaa seksuaalikulttuuriaan vastapuolen edustajalle? Kuinka moni homoseksuaali on yrittänyt käännyttää sinua homoseksuaalisuuteen? Onko tämä taas vain homoille tyypillinen luonteenpiirre, vai voiko sitä soveltaa myös heteroihin?

    "Enkä voi väittää, ettei minua haittaisi, jos naapurin pihalla harrastetaan vaikka ihan vaan heteroseksiä siten, että kaikki voivat nähdä ja kuulla, siis kurkistelematta. Ei se tontin raja ole mikään määre."

    Ihan samaa mieltä. Mihin tämä liittyy? Onko tämä implisiittinen väite homojen ylikorostuneesta seksuaalisuudesta, jota toteutetaan missä ja milloin vaan himon yllättäessä?

    Kukaan ei ole yrittäny tuputtaa minulle homokulttuuria. Se oli vain selvennys asenteestani siihen, milloin jokin asia menee yli rajan. Yhtä lailla voidaan puhua uskonnoista ja niitähän, kuten kaikille muillekin, minulle on tuputettu. Uskokoon, mutta antakoon minun olla.

    IMO homoseksuaalia ohjaa aina homoseksuaalinen ajattelu, eikä homoseksuaali poliitikkona tee poikkeusta. Viittaan ylempään debattiimme.

    En viittaa homoseksuaalien ylikorostuneeseen seksuaalisuuteen. Oman näkemykseni mukaan, joka ei perustu kuin arveluun, heidän seksuaalisuutensa ei poikkea muusta väestöstä kuin korkeintaan vähempään päin.

    Ketjussa ylempänä on puhuttu pihaseksistä ja homoseksuaaleista erikseen ja samassakin, joten katsoin tarpeelliseksi mainita "ihan vaan heteroseksiä" korostaakseni, etten määrittele ryhmää, vaan puhun musta asiasta.

    "IMO homoseksuaalia ohjaa aina homoseksuaalinen ajattelu, eikä homoseksuaali poliitikkona tee poikkeusta. Viittaan ylempään debattiimme."

    Onko tämä taas homoseksuaaleille pelkästään tyypillinen piirrre, vai voidaanko samaa soveltaa myös heteroihin? Jos voidaan, niin silloinhan yksikään hetero ei voisi ajaa homoseksuaaleille minkäännäköisiä oikeuksia, jos esimerkilläsi viittaist nimenomaan oman edun tavoitteluun.

    Ajattelun typistäminen omaan seksuaalisuuteen kulminoituvaksi on mielestäni liian yksinkertaista kuvaamaan todellisuuden kirjoa.

    mahdollisimman selkeästi:

    Jos lähdetään antamaan kaikki ehkä suurimmalle poikkeavalle ryhmälle (juuri niin, poikkeavalle) tasa-arvon nimissä, silloin pitää antaa samat oikeudet myös pienemmille ryhmittymille. Muuten tasa-arvo on vain sana, jota käytetään, kun halutaa esiintyä erinomaisena ja poliitikot kyseessä ollen, haalia ääniä.

    Siis, mikäli vaihtoehdot ovat äärimmilleen vietynä, että annetaan rajoituksetta tasa-arvoa kaikille tai että täydellinen tasa-arvo rajoitetaan koskemaan vain normeihin sopivia ryhmiä, minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon.

    Muut voivat valita ensimmäisen, jos haluavat ja he tuntuvatkin olevan enemmistö, joten demokratia jyrää minut, enkä saa tasa-arvoista kohtelua.

    kehotit minua pysymään asiassa ja tässä sivuutit kokonaan kysymykseni?

    "Jos lähdetään antamaan kaikki ehkä suurimmalle poikkeavalle ryhmälle (juuri niin, poikkeavalle) tasa-arvon nimissä, silloin pitää antaa samat oikeudet myös pienemmille ryhmittymille. Muuten tasa-arvo on vain sana, jota käytetään, kun halutaa esiintyä erinomaisena ja poliitikot kyseessä ollen, haalia ääniä."

    Homoseksuaalisuus on valtaväestöön suhteutettuna poikkeavaa seksuaalista käyttäytymistä. Mitä ihmeellistä tässä nyt on? Toiseksi, tämä edustaa joko-tai -ajattelua. Se, että homoille annetaan samat oikeudet kuin heteroille ei suinkaan tarkoita sitä, että samat oikeudet pitäisi myöntää myös pedofiileille. Asia kerrallaan.

    "Siis, mikäli vaihtoehdot ovat äärimmilleen vietynä, että annetaan rajoituksetta tasa-arvoa kaikille tai että täydellinen tasa-arvo rajoitetaan koskemaan vain normeihin sopivia ryhmiä, minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon."

    Ensinnäkään tuollaista ääriesimerkkiä ei elävässä elämässä synny kuin tiettyjen ihmisten ommissa aivoituksissa ja toiseksi normit muuttuvat ajassa.

    "Muut voivat valita ensimmäisen, jos haluavat ja he tuntuvatkin olevan enemmistö, joten demokratia jyrää minut, enkä saa tasa-arvoista kohtelua."

    Koetapa kikkailla sanojen merkityksillä niiden ilmiasun sijaan.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    muistamaan minkälaisesta yliedustuksesta oli kyse? Jäi kiinnostamaan noi luvut.

    Tais olla Hannu Lauerman tekstiä - tai sit - no suomalainen tutkimus joka tapauksessa.

    Äänestä

  • old_profile_37180 kirjoitti:

    kehotit minua pysymään asiassa ja tässä sivuutit kokonaan kysymykseni?

    "Jos lähdetään antamaan kaikki ehkä suurimmalle poikkeavalle ryhmälle (juuri niin, poikkeavalle) tasa-arvon nimissä, silloin pitää antaa samat oikeudet myös pienemmille ryhmittymille. Muuten tasa-arvo on vain sana, jota käytetään, kun halutaa esiintyä erinomaisena ja poliitikot kyseessä ollen, haalia ääniä."

    Homoseksuaalisuus on valtaväestöön suhteutettuna poikkeavaa seksuaalista käyttäytymistä. Mitä ihmeellistä tässä nyt on? Toiseksi, tämä edustaa joko-tai -ajattelua. Se, että homoille annetaan samat oikeudet kuin heteroille ei suinkaan tarkoita sitä, että samat oikeudet pitäisi myöntää myös pedofiileille. Asia kerrallaan.

    "Siis, mikäli vaihtoehdot ovat äärimmilleen vietynä, että annetaan rajoituksetta tasa-arvoa kaikille tai että täydellinen tasa-arvo rajoitetaan koskemaan vain normeihin sopivia ryhmiä, minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon."

    Ensinnäkään tuollaista ääriesimerkkiä ei elävässä elämässä synny kuin tiettyjen ihmisten ommissa aivoituksissa ja toiseksi normit muuttuvat ajassa.

    "Muut voivat valita ensimmäisen, jos haluavat ja he tuntuvatkin olevan enemmistö, joten demokratia jyrää minut, enkä saa tasa-arvoista kohtelua."

    Koetapa kikkailla sanojen merkityksillä niiden ilmiasun sijaan.

    en mielipiteestäni, vaan siitä, että en ole ehtinyt osallistua tähän enempää. Siis en pyydä anteeksi, olen vain pahoillani. On ollut virkistävää. Ja vaikka täällä on "kielletty" toisten kehuminen, niin sanonpahan vaan, että koska pidän itseäni suht älykkäänä (tietenkin) en voi olla toteamatta, että olet tasollani ;=)
    Koskaan en tietenkään myönnä kohdanneeni voittajaani...

    Piru muuten, kun tulee paljon kirjoitusvirheitä, kun makaa sohvalla läppäri sylissään.

    Äänestä

TOISTEN KUSTANNUKSELLA HANKITTUNA.
KEHÄIII KOKOOMUSJUPPI LEUHKII ½ROBIN HOODINA ---VARASTAA KÖYHILTÄ, EIKÄ ANTAISI KELLEKÄÄN MITÄÄN.
EUotti takaisin 30000000€ rahoja perusturvaa varten antamansa syystä, ettei rahaministeri kaalimaan vartija KATAINEN ei raskinut antaa hiukan satsausta juppien veroalesta WTN KIERO SAVOLAISJUNTTI ei se ole uutinen, vaan
VANHANEN-ahnehtii korvauksia omien munailujensa vuoksi

niillä on järki TIMANTTIA kovempi

Äänestä

- ainoastaan toteutuksella on. Minusta ihminen voi olla sielultaan vaikka äärirasisti lapsiinsekaantuja jos kumpikaan ei näy muille ihmisille tuhoisasti. Vasta toisen tontilla kävellessä ei relativistinen asenne enää toimi - eli oman välineensä voipi leikata vaikka irti, mut lapsen sukuelinten silpominen on taasen toista.

Visuaalisista häiriöissä katseen voi kääntää toisaalle - haju ja ääni taasen tunkeutuvat helpommin rajojen yli. Silti juuri kuvista/sanoista ihmiset tuntuvat olevan ylettömän huolissa - esim. paidattomat kaljamahat tai samaa sukupuolta olevien hellyydenosoitukset.

Äänestä
  • Minua ihmetyttää, jos seksuaalisella suuntautumisella "ei ole väliä" ja suurin polemiikki käydään siitä, että mitä naapuri syö ja käykö naapuri töissä.

    Em. seikoista voidaan päätellä, että taloudelliset seikat ohittavat muut yhteiskunnalliset arvot, joskin olen sitä mieltä, että ihmisen painosta ei ole suoraan luettavissa hänen terveydentilansa, kuten liian usein annetaan ymmärtää.

    Äänestä

  • oletteko? kirjoitti:

    Minua ihmetyttää, jos seksuaalisella suuntautumisella "ei ole väliä" ja suurin polemiikki käydään siitä, että mitä naapuri syö ja käykö naapuri töissä.

    Em. seikoista voidaan päätellä, että taloudelliset seikat ohittavat muut yhteiskunnalliset arvot, joskin olen sitä mieltä, että ihmisen painosta ei ole suoraan luettavissa hänen terveydentilansa, kuten liian usein annetaan ymmärtää.

    sinne ei mahdu montaa asiaa kerrallaan. Useimmiten valitaan helpot aiheet, jotka riittävän moni ymmärtää - esim. viinavero. Esim. kuinka sinä ruokkisit vaikkapa Afrikan nälkää näkevät - jos oletetaan et Amartya Sen on oikeassa ja ongelma on enempi poliittinen kuin ruuan riittämättömyys?

    Äänestä

Ettei nyt vain olis sun ja kamujesi päivänpiristys, tuo aloituksesi, jossa sitten joku keskivertokaverisi saa esiintyä fiksuna ihmisenä?;D Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta kysymykseen voi vastata myös kieltävästi, minkä vastauksen hyväksyn.:)

Aiheeseesi vastaan vasta sitten, kun olet vastannut tähän aihettasi koskevaan kysymykseeni, eli että MISSÄ on väitetty, ettei "seksuaalinen suuntautuminen ja uskonnolliset näkemykset merkitsisisi kokonaisuuden kannalta mitään" ja KUKA on väittänyt sellaista? Viestisi sävy on hieman, hmh, pauhaava... Entä missä on väitetty, "ettei maailmankatsomuksella ole väliä"? Lisäksi kysyn, että miksi taas viitteitä aiheisiin seksuaalinen suuntautuminen ja uskonnollisuus? Ainakaan tällä palstalla mitään tietoa ja kokonaisuutta ei kenelläkään palstakävijällä yhdenkään kohdalta niistä edes tarvitse olla!:)

Terveisin henkilö, jolle merkitsevät humaanit ja ihmisläheiset arvot, ystävyys, rauha ja rakkaus ja jolla ei ole puutarhaa ( onneksi!).

Äänestä

on sen verran laaja käsite, ettei siihen ole ainakaan minulla yksinkertaista kyllä-tahi-ei -vastausta antaa.

Ja puhutaanko tässä nyt yksilön näkökulmasta vai jostain muusta?

Noilla asioilla on minulle väliä esimerkiksi kumppanin valinnan osalta. Tietenkin. En minä halua kumppanikseni homomiestä tai lesbonaista, vaan heteromiehen, koska olen itse heteronainen. Se taas, että tykkääkö naapurintimo miehistä vai naisista, ei liikuta minua pätkääkään. Tai jos alakerranlissu käy kesäisin herätysjuhlilla niin enpä näe sitäkään minun elämäni kannalta millään lailla merkityksellisenä asiana.

Ylipäätään minun on vaikea ajatella miten seksuaalinen suuntautuminen tai edes henkilökohtainen maailmankatsomus olisi "kokonaisuuden kannalta" merkittävää, jos käytännön tasolla noudatetaan lakia ja hyviä tapoja.

En ymmärrä miten viimeinen kohta sopii tähän kontekstiin, joten en osaa vastata siihenkään.

Äänestä

huonon omantuntonsa vuoksi. Minä en ihmettele tekemääsi havaintoa.

Äänestä
  • kokeet eivät puolusta ko. näkemystä. Lähibaarien kantaväki lienee suvaitsemattominta porukkaa minkä tiiän - enkä menis väittämään muidenkaan addiktien kohdalla moista. Ylenpalttinen siisteys/järjestys taasen on paljon tutumpi ilmiö.

    Äänestä

  • sosiaalinen status ja näyttävä puutarha tärkeämpiä?

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    kokeet eivät puolusta ko. näkemystä. Lähibaarien kantaväki lienee suvaitsemattominta porukkaa minkä tiiän - enkä menis väittämään muidenkaan addiktien kohdalla moista. Ylenpalttinen siisteys/järjestys taasen on paljon tutumpi ilmiö.

    ota ny kuule ensin selvää mikä on yleisin alkoholisti ihmistyyppi.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    sosiaalinen status ja näyttävä puutarha tärkeämpiä?

    se on vasta se seuraava aste.

    Äänestä

  • suvaitsevampia kirjoitti:

    ota ny kuule ensin selvää mikä on yleisin alkoholisti ihmistyyppi.

    Annoin vaan yhden vastaesimerkin, joka ainakin osittain kumoaa väitteesi.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Annoin vaan yhden vastaesimerkin, joka ainakin osittain kumoaa väitteesi.

    kun et kerran itse viitti tietoa hankkia.

    Äänestä

..ei mua juurikaa hetkauta muitten maalimankatsomukset eikä seksuaaliset suuntautumiset..ko omani sekä mun puolisoni...=o)

..*muut saa olla mitä tahtoo*...kunhan ei pedoja..sitä en hyväksy ikinä millokaan missään muodossa..=o(

..enkä mitää muutakaa sairasta kiduttamista taikka turhan tuskan aiheuttamista kellekkää elolliselle...

=oI

Äänestä

suuntautuneisuudella ei pitäisi olla niin suurta väliä, että se on tärkein asia mikä ihmisen persoonaa määrittää.

Jos seksuaalinen suuntautuneisuus ilmenee henkilön käytöksessä siten, että se vahingoittaa muita tai on hyvien tapojen vastaista, on sillä väliä.
Ja silloin siihen pitää puuttua.

Sosiaalisella statuksella jne. ei ole mitään väliä, sen huomaa viimeistään silloin kun on saanut tilaisuuden tutustua erilaisiin yhteiskuntaluokkiin irl.
Aika monet jäävät tätä tilaisuutta vaille, tai jättäytyvät tahallaan omaan lokeroonsa.

Uskonasiat ovat omasta mielestäni hyvin henkilökohtaisia.
Ne ovat myös asioita, joita ei kovin lyhyesti voi kaikille selittää että tulisi oikein ymmärretyksi. Ne kuuluvat tiukasti yksityiselämän yhteyteen, eikä niitä tulisi kenenkään julkisesti julistaa.

Äänestä

mutta se mikä merkitsee.. Ne ovat ihmisen sisäisiä juttuja kuten toisten kunnioitus, elämänmyönteisyys, itsetunto ja muut hyviksi havaitut henkiset ominaisuudet. Eniten merkitsee se, miten tulee toisen kanssa toimeen ja siihen nyt ei vaikuta kauheesti ulkoiset tekijät :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oletteko? kirjoitti:

Joku nimeltä mainitsematon henkilö tuolla väittää, että toisten seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä.
Toisaalla väitettiin, ettei maailmankatsomuksella ole väliä.

Millä teille on väliä?

Silläkö, että paidannapit ovat oikein napitetut ja kengät ovat oikeissa jaloissa eikä sukista löydy reikiä ja että sukat ovat samaa paria?

Aika pinnallista ajattelua mielestäni, jos ei seksuaalinen suuntautuminen ja uskonnolliset mielipiteet merkitse "kokonaisuuden kannalta" mitään.

Onko sosiaalinen status ja se, että on puutarhaa, mitä näyttää vieraille, tärkeämpää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu