Tikusta asiaa

Voisin kertoa tikuista, niitähän on monelaisia, on tulitikkua, tikkuja makkaranpaistoon, grillaukseen takkatikkuja, tikku sormessa, jopa ihmistä voi kuvailla painon mukaan, tikku.....jne.
Olen hyvä ensitapaamisella, nettitreffeillä, kahvikupin ääressä. Vaikka vastapuoli ei saa kunnon lausetta aikaiseksi, ei kerro mistään, vaikka olisi innokas tapailemaan jatkossakin, en kylläkään tiedä miksi, kun olo on niin epämukava, ainakin minulla. Ehkä se siitä paranisi kunhan vaan pääsisi selänpesuun, ja saman peiton alle?
Vastapuoli on ilmaissut tositarkoituksensa profiilissaan ja viesteissään. Ei häntä kiinnosta edes se, että itseäni ei kiinnosta jatkaa mihinkään. Kohtelias on vaikea olla, ilmeisesti onnistun siinä edes hyvin.
Tositarkoitus on ilmeisimmin ne vanhat kliseet, sauna, selänpesu, peiton alla lämmittely. Juu, ihan kivoja juttuja, mutta vain siinä tapauksessa, että vastapuoli on sitten todella silmää miellyttävä ja haluttava. Silloin voisi lähteä siitä paikasta, paikkaan *jatkot ja sutina=)*
MUTTA: jos haluaa tutustua ja löytää sen kemian, toisen hyvät puolet , muustakin kuin ulkonäöstä, se vaatii hieman tsemppiä ja yritystä jo. Kummaltakin.
Kuudet treffit takana, kahvihetkinä. Heti ensi hetkistä huomasin, että ei kiinnosta, jatkoa ajatellen, mutta sen kahvitteluhetken voi jutellen viettää. Hölökynkölökyn juu, aika vaivautunutta se usein on, kun vain toinen yrittää pitää juttua yllä. Ja kun yritän viihdyttää, vastapuoli käsittää sen väärin, ja ajattelee että eihän tässä kummempia tarvi, tuo akka tuossa hymyilee ja tuntuu viihtyvän, kun siltä noin juttuakin tulee, ei muuta kuin akan luo kahville ja selänpesuun!!=) JEEESS
No, kaiken tuon jälkeen, kun olen pessyt selkäni itse (onnistuu=)), olen tiukkapipo, prinssistä haaveileva, nirppanokka jne...
Onneksi , miehet , säästytte minulta, pysyn kotona häpeemässä tästä lähtien, tai ainakin käyn kylillä..jos joku erehtyisi, ja vahingossa jopa kiinnostuisi tästä lämpimän peiton ja likaisen selän omistajastakin=))
1556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nauroin katketakseen viestin alulle, ihan paras :D Tiedän todella tuon vaivautuneen tunteen...nettitreffeillä en ole ollut, mies on löytynyt aina muuta kautta..ja silti, vaikka on jo kasvotusten nähnyt, itse tapaaminen (sitä seuraavakin vielä) on yhtä piinaa aina tapaamispaikan keksimisestä lähtien. Kaikki kahvipaikat, kivat puistot jne. katoaa päästä sillä sekunnilla. Ja kun joku pieleen osunu valittu paikka laitetaan täytäntöön, katoaa persoonasta ekana puhetaito.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ööh nojoo kirjoitti:

Voisin kertoa tikuista, niitähän on monelaisia, on tulitikkua, tikkuja makkaranpaistoon, grillaukseen takkatikkuja, tikku sormessa, jopa ihmistä voi kuvailla painon mukaan, tikku.....jne.
Olen hyvä ensitapaamisella, nettitreffeillä, kahvikupin ääressä. Vaikka vastapuoli ei saa kunnon lausetta aikaiseksi, ei kerro mistään, vaikka olisi innokas tapailemaan jatkossakin, en kylläkään tiedä miksi, kun olo on niin epämukava, ainakin minulla. Ehkä se siitä paranisi kunhan vaan pääsisi selänpesuun, ja saman peiton alle?
Vastapuoli on ilmaissut tositarkoituksensa profiilissaan ja viesteissään. Ei häntä kiinnosta edes se, että itseäni ei kiinnosta jatkaa mihinkään. Kohtelias on vaikea olla, ilmeisesti onnistun siinä edes hyvin.
Tositarkoitus on ilmeisimmin ne vanhat kliseet, sauna, selänpesu, peiton alla lämmittely. Juu, ihan kivoja juttuja, mutta vain siinä tapauksessa, että vastapuoli on sitten todella silmää miellyttävä ja haluttava. Silloin voisi lähteä siitä paikasta, paikkaan *jatkot ja sutina=)*
MUTTA: jos haluaa tutustua ja löytää sen kemian, toisen hyvät puolet , muustakin kuin ulkonäöstä, se vaatii hieman tsemppiä ja yritystä jo. Kummaltakin.
Kuudet treffit takana, kahvihetkinä. Heti ensi hetkistä huomasin, että ei kiinnosta, jatkoa ajatellen, mutta sen kahvitteluhetken voi jutellen viettää. Hölökynkölökyn juu, aika vaivautunutta se usein on, kun vain toinen yrittää pitää juttua yllä. Ja kun yritän viihdyttää, vastapuoli käsittää sen väärin, ja ajattelee että eihän tässä kummempia tarvi, tuo akka tuossa hymyilee ja tuntuu viihtyvän, kun siltä noin juttuakin tulee, ei muuta kuin akan luo kahville ja selänpesuun!!=) JEEESS
No, kaiken tuon jälkeen, kun olen pessyt selkäni itse (onnistuu=)), olen tiukkapipo, prinssistä haaveileva, nirppanokka jne...
Onneksi , miehet , säästytte minulta, pysyn kotona häpeemässä tästä lähtien, tai ainakin käyn kylillä..jos joku erehtyisi, ja vahingossa jopa kiinnostuisi tästä lämpimän peiton ja likaisen selän omistajastakin=))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu