Hei!
En tiedä, onko tämä oikea paikka, mutta olisin kysynyt, voisiko joku neuvoa, mistä voisi hakea apua.
Olen kolmekymppinen nainen ja ongelmani on sekä läheisriippuvuus että läheispelko. Olen ollut elämäni aikana ihastunut ja rakastunut ja niiden myötä käynyt läpi riipaisevia sydänsuruja. Kuviot toistuvat ja nyt on ollut aika pysähtyä.
Olen useita kertoja sotkenut ihmissuhteita ja ne ovat minulle erittäin vaikeita. On sanottu, että alkoholiperheessä lapsista kasvaa kilttejä. Ilmeisesti yritän miellyttää ja sitä kautta saada hyväksyntää. Olin kiltti lapsi ja "rakastin kaikkia" mm. annoin ihmisille lahjoja, koska he olivat minusta kivoja (jopa siinä määrin, että äitini suuttui kirjojen roudaamisesta naapurin postilaatikkoon).
Meillä kotona riideltiin ja tapeltiin hirveästi ja oli ahdistavaa, joten sillä saattaa olla osasyynsä.
Olen ihmisenä avoin, lämmin ja tuttavallinen, mutta toisaalta pelkään läheisyyttä paljon. Tämä on saanut aikaan torjuntareaktion. Pelkään, että lopulta ihmiset eivät välitä. Siksi laitan välejä poikki tai en ole tekemisissä tai olen viileän etäinen. Impulsiivisuus ilmenee riitelynä tai pakoiluna, että haluan katkaista siteet ei niin tärkeisiin ihmisiin ja vaihtaa paikkuntaa.
Olen hakenut apua terapiasta, lukenut kirjoja, rentouttanut itseäni, hakenut selityksiä astrologiasta. Pelkään, voinko koskaan luoda järkevää suhdetta, kun olen tällainen. (yksi pitkä suhde takana) Olen miettinyt geenian vaikutusta. Suvussa on maanisdepressiivisyyttä. En haluaisi saada leimaa otsaani esim. työpaikan säilymisen kannalta.
Olen altis monille addiktioille, joten täytyy olla varuillaan, ettei ajaudu tuhoavaan käytökseen, koska paha olo on niin syvällä. Olisikohan psykoanalyysista apua?
En tiedä, onko tämä oikea paikka, mutta olisin kysynyt, voisiko joku neuvoa, mistä voisi hakea apua.
Olen kolmekymppinen nainen ja ongelmani on sekä läheisriippuvuus että läheispelko. Olen ollut elämäni aikana ihastunut ja rakastunut ja niiden myötä käynyt läpi riipaisevia sydänsuruja. Kuviot toistuvat ja nyt on ollut aika pysähtyä.
Olen useita kertoja sotkenut ihmissuhteita ja ne ovat minulle erittäin vaikeita. On sanottu, että alkoholiperheessä lapsista kasvaa kilttejä. Ilmeisesti yritän miellyttää ja sitä kautta saada hyväksyntää. Olin kiltti lapsi ja "rakastin kaikkia" mm. annoin ihmisille lahjoja, koska he olivat minusta kivoja (jopa siinä määrin, että äitini suuttui kirjojen roudaamisesta naapurin postilaatikkoon).
Meillä kotona riideltiin ja tapeltiin hirveästi ja oli ahdistavaa, joten sillä saattaa olla osasyynsä.
Olen ihmisenä avoin, lämmin ja tuttavallinen, mutta toisaalta pelkään läheisyyttä paljon. Tämä on saanut aikaan torjuntareaktion. Pelkään, että lopulta ihmiset eivät välitä. Siksi laitan välejä poikki tai en ole tekemisissä tai olen viileän etäinen. Impulsiivisuus ilmenee riitelynä tai pakoiluna, että haluan katkaista siteet ei niin tärkeisiin ihmisiin ja vaihtaa paikkuntaa.
Olen hakenut apua terapiasta, lukenut kirjoja, rentouttanut itseäni, hakenut selityksiä astrologiasta. Pelkään, voinko koskaan luoda järkevää suhdetta, kun olen tällainen. (yksi pitkä suhde takana) Olen miettinyt geenian vaikutusta. Suvussa on maanisdepressiivisyyttä. En haluaisi saada leimaa otsaani esim. työpaikan säilymisen kannalta.
Olen altis monille addiktioille, joten täytyy olla varuillaan, ettei ajaudu tuhoavaan käytökseen, koska paha olo on niin syvällä. Olisikohan psykoanalyysista apua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ole terapeutti enkä osaa oikein muuten neuvoa, kuin että hyväksyisit itsesi juuri sellaisena kuin olet. Jos pelkäät mahdollisia tulevia sydänsuruja, älä anna pelkojen estää sinua. Samalla kun olet läheisriippuvainen, työnnät tahattomasti ihmisiä pois luotasi sillä mahdollisesti pelkäät jätetyksi tulemista, hylkäämistä etkä osaa luottaa, joten sinusta tuntuu turvallisemmalta "tuomita ennen kuin sinut tuomitaan". Sinua kukaan ei tuomitse paitsi sinä itse.
On hienoa, että olet tutkiskellut itseäsi ja olet havainnut piirteitäsi, osaat eritellä ne ja käsitellä niitä yksitellen mutta jospa kokeilisit käsitellä itseäsi kokonaisuutena? Otat myös hyvät puolet esille, on ihanaa että ihminen on läheinen ja tuottaa iloa muille toiminnallaan joka tulee sydämestä. Se on todella upea piirre äläkä peitä sitä sillä, että pelkäät loukkaantuvasi muiden toimesta. Tottakai on hyvä olla varuillaan eikä kannatakaan mennä ruusunpunaiset lasit silmillä, luota intuitioosi ja tunteisii, ne kyllä opastaa sinua!
Addiktiot ovat merkki siitä, että sinulta puuttuu jotain elämästäsi. Se on tavallaan pakokeino, keino mikä auttaa pitämään sinua kasassa kun muu maailma (eli sinä itse) tuntuu hajoavan käsiin ja olet eksyksissä, rutiinit auttaa arjesta selvyitymiseen oli ne mitä tahansa. Impulsiivisuudessakaan ei ole mitään vikaa, mutta osaathan ymmärtää myös muita ihmisiä, etenkin itseäsi, ja toimia sen mukaan? Muista, että ongelmat eivät ole koskaan ongelmia vaan mahdollisuuksia tehdä jotain toisin, selvitä siitä ja siirtyä askeleen eteenpäin. Tiedät miksi käyttäydyt kuten käyttäydyt, miksi syrjit itseäsi? Ole vain reippaasti oma itsesi, ja jos sinusta todella tuntuu niin suosittelen terapiaa niin saat puolueetonta mielipidettä ja näkemystä omasta itsestäsi. Paljon tsemppiä, viestisi perusteella et minusta ainakaan vaikuta mitenkään kamalata ihmiseltä vaan avoimelta ja tuntevalta yksilöltä. Vahvuus ei ole sitä, ettei tunne mitään vaan sitä, että uskaltaa tuntea. Tämän lauseen olen jostain joskus lukenut ja se on totisinta totta: uskalla tuntea!
neuvoista ja oli tosi kiva, kun vastasit. Haluaisin olla oma itseni. On kaikenlaisia rooleja päällä:) Tunnen välillä itseni ylitunteelliseksi ja pidän sitä häpeällisenä, mutta yritän muuttaa sen neuvosi mukaan voimavaraksi. Kokonaisuuden miettiminen olisi hyvä juttu, että näkisi ominaisuutensa myös positiivisessa valossa ja näkisi itsensä eri tasoja ja osia päällekkäin ja limittäin sisältävänä ihmisolentona. Terapiasta voisi olla apua addiktioiden tiedostamisessa (tai ettei niitä kehity), mutta toisaalta ne ovat hallinnassa sikäli mikäli jaksan niitä jatkuvasti tiedostaa. Olen jostain päässyt kokonaan eroon kuten tupakan polttaminen ja viinillä tissuttelu perjantai-iltana. Lokakuussa en koe syvää masennusta kuin ennen. Työpaikassa haluaisi useasti tuntea enemmän, mutta häpeän omia tunteita, koska pelkään että ne käsitetään väärin. Välillä pelastaisi päivän, kun joku vain halaisi. Yritän olla oma itseni. :) Kiitos - Loistavaa loppukesää ja tulevaa syksyn alkua!