Kirjoittanut: kyynel89, 29.2.2004 klo 15.08
...havaittiin pahanlaatuinen aivokasvain 6kk sitten. menin lääkäriin kovan migreenin ja huimauksen takia. lääkäri määräsi mulle migreeni lääkkeitä, ja lähetti kotiin. kun päänsärky ja huimaus vain pahenivat seuraaville viikoilla lääkkeistä huolimatta, menin yksityiselle lääkärille. siellä muutamien kokeiden jälkeen minut otettiin osastolle. tutkimusten jälkeen huomattiin, että kasvain on pahanlaatuinen, ja sitä olisi todella vaikea leikata. tosin leikkaus oli ainut mahdollisuus. Toivoinkin että se auttaisi, eikä kasvain uusiutuisi. kuitenkin kävi niin, ettei kasvainta saatu poistettua, ja sen jälkeen on käyty erilaisissa hoidoissa, syöty lääkkeitä ja toivottu että kasvain häviäisi näillä hoidoilla. mulla oli mahdollisuus jäädä sairaalaan, mutta halusin kotiin, ja kouluun (siksi aikaa kun pystyin) mutta nyt olen kotona, en voi liikkua paljoakaan. edellisellä lääkärin käynnillä mulle kerrottiin, ettei kasvain mitä todennäköisimmin parantuisi, ja elinaikaa ei ole paljoa jäljellä, n. muutama kuukausi. lääkärit, ja sukulaiset haluaisivat vielä jatkaa kemoterapiaa ja lääkitystä, mutta itse en jaksa enempää ja päätinkin että otan enään kipulääkkeitä. perheeni on yrittänyt suostutella mua sädehoitoihin ja muihin, mutta pysyn päätöksessäni. ja haluan olla kotona loppu ajan.
en nyt tiedä, että miks kirjotin tän tänne, mut tuntu et oli pakko jonnee kirjottaa....
toi oli siis ninan kirjottama viesti tänne.... halusin vaa kirjottaa, et nina nukku pois, toissa iltana, omassa huoneessaan, omassa sängyssään, ystävä vierellään. olimme vain paria päivää aikaisemmin suunnitelleet (ninan tahdosta) hänen muistotilaisuutensa... hänen vanhemmilleen emme siitä vielä silloin kertoneet, mutta eileen annoin hänen vanhemmilleen paperin, johon olin kirjannut ninan toiveet. ninan viimeinen sana mulle oli: kiitos. Hän oli rohkea loppuun asti, lohdutti muakin, kun itkin. hän ei pelännyt kuolemaa...

Vastaukset 9
Vanhimmat
otan osaa..kauheeta tuommone..:(
...lämmin osanottoni.
Sinulla on vaikeaa, mutta toivon sinulle voimia!!!
oikein lämmin osanottoni ,toivon sinulle voimia!!
Teit kyllä suurimman palveluksen ystävällesi, mitä itse voisin kuvitella. Kaikilla ei tuohon riittäisi ehkä rohkeus-paitsi niillä TOSI ystävillä. Ystäväsi sai varmasti lähteä hyvä mieli sydämellään, ystävyys on niin lämmin asia ja sinä osoitit hänelle sitä olevan. :)
juu, en tiedä mikä nykyajan vitsaus nämä kasvaimet ovat.. ihan kauheita, mullakin kuoli viime vknl pappa syöpään ja vähän aikaisemmin täti ja äidilläkin se on, ja meijän koiralla... se on rankkaa katsoa vierestä kun läheinen kärsii, eikä voi auttaa oikein muuten kuin tukemalla ja auttamalla.. toivottavasti löytyy kunnon lääke tähän kauheaan sairauteen jota ei toivoisi kenellekään!
...Osanottoni suruun!
(nyyh)tuo oli tosi kauhea juttu ja kertomus!
(nyyhkisnyyhkis)mutta kerrotaan, että taivaassa on parempi elämä kuin maan päällä koskaan!
(nyyhyyhyyh)jos hän sinne meni...
(nyyh)mutta kyllä sinäkin kuolet...
ja pääset taivaaseen......
ja näet kaikki kuolleet sukulaiset ja voit koskettaa niitä
Luin silloin nuortenpalstalla Ninan kirjoittaman viestin, ja vastasinkin hänelle.. Otan osaa..
Voimia sinulle. Itke ihan rauhassa.
olet todellinen ystävä, kun pysyit Ninan rinnalla koko ajan.