Mielestäni kumppanin löytyminen ei ole siitä kiinni, mitä "tasoa" on. Tärkeintä on se että on samanlainen kuin muutkin, edustaa keskivertoa luonteeltaan, ajatuksiltaan, tavoiltaan ja kaikella muullakin tavalla. Tämähän on tietysti itsestäänselvyys; suurin osa ihmisistä on sitä keskivertoa, ja samanlaiset viihtyvät samanlaisten kanssa. "Lika barn leka bäst" kuten ruotsiksi tavataan sanoa.
Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun ei sovikaan siihen muottiin, mihin pitäisi sopia. Ja minä olen itse yksi näistä "sopimattomista". En koe, että olisin jotain ihmeellistä ja erikoista; jollain tavalla vain erilainen kuin muut. Minun on aina ollut todella vaikeaa löytää itselleni ystäviä ja ihmisiä jotka ovat kanssani samalla "aaltopituudella". Ja samoin on parisuhteen kanssa. Olen jo yli 30-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut kunnolla saati elänyt parisuhteessa. Pari epämääräistä yritelmää oli noin 10 vuotta takaperin, mutta niistä ei sitten kuitenkaan tullut mitään. Sen jälkeen olen vain lähinnä luopunut toivosta ja ajatellut, ettei sellaista miestä ole olemassakaan, jonka kanssa sopisin yhteen.
Ei minulla ole mitään tolkuttomia odotuksia miesten suhteen, siis sellaisia, joita kukaan tavallinen mies ei pystyisi täyttämään. En edes osaa näin etukäteen sanoa tarkkaan mitään siitä, mitä haluan, sillä minun täytyy olla ihmisen seurassa, jotta tiedän, että pidänkö hänestä vai en.
Olen äärimmäisen huono tekemään aloitteita. Aina vain tuntuu siltä, ettei kannata. Että en minä kuitenkaan löydä sellaista miestä, jonka kanssa siitä seurustelusta ja parisuhteesta tulisi yhtään mitään. Tai sellaista, joka hyväksyisi minut ja rakastaisi minua omana itsenäni.
Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun ei sovikaan siihen muottiin, mihin pitäisi sopia. Ja minä olen itse yksi näistä "sopimattomista". En koe, että olisin jotain ihmeellistä ja erikoista; jollain tavalla vain erilainen kuin muut. Minun on aina ollut todella vaikeaa löytää itselleni ystäviä ja ihmisiä jotka ovat kanssani samalla "aaltopituudella". Ja samoin on parisuhteen kanssa. Olen jo yli 30-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut kunnolla saati elänyt parisuhteessa. Pari epämääräistä yritelmää oli noin 10 vuotta takaperin, mutta niistä ei sitten kuitenkaan tullut mitään. Sen jälkeen olen vain lähinnä luopunut toivosta ja ajatellut, ettei sellaista miestä ole olemassakaan, jonka kanssa sopisin yhteen.
Ei minulla ole mitään tolkuttomia odotuksia miesten suhteen, siis sellaisia, joita kukaan tavallinen mies ei pystyisi täyttämään. En edes osaa näin etukäteen sanoa tarkkaan mitään siitä, mitä haluan, sillä minun täytyy olla ihmisen seurassa, jotta tiedän, että pidänkö hänestä vai en.
Olen äärimmäisen huono tekemään aloitteita. Aina vain tuntuu siltä, ettei kannata. Että en minä kuitenkaan löydä sellaista miestä, jonka kanssa siitä seurustelusta ja parisuhteesta tulisi yhtään mitään. Tai sellaista, joka hyväksyisi minut ja rakastaisi minua omana itsenäni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ongelma on yleensä kai se, että pitää olla samanlainen ja silti erilainen, että erottuu massasta ja herättää mielenkiinnon. Itse olen juuri huomannut tuon, että "tasolla" ei ole juuri merkitystä vaan ajoituksella, jos niin voidaan sanoa. Kiinnostua voi kenestä tahansa mukavasta ja sopivantuntuisesta henkilöstä, jos kaikki muut asia antavat myöden sille tilanteelle.
Olen sitä mieltä, ettei mitään suurempia ennakko-odotuksia kannatakaan asettaa. Tämä siis omalla kohdallani sillä olen myös sellainen tutustujatyypin ihminen. Voidakseni oikeasti kiinnostua jostain tytöstä minun täytyy viettää hieman aikaa tämän kanssa ja puhua vaikka niitä näitä. Jossain vaiheessa sen sitten vain huomaa, että pitääkin henkilöstä. Jotenkin vain on alkanut vaikuttaa siltä, että markkinat ovat jostain syystä hieman epäsuotuisat hiljakseen etenemiselle.
Toi vaan on niin totta... Itselläni on näkyvä fyysinen vamma, joka tekee minusta super poikkeavan valtaväestöstä. Toisaalta kuitenkin olen tyyppinä suhteellisen helppo ja tulen erilaisten tyyppien kanssa toimeen. Ongelma on vaan ihmisten ennakkoluulot ja käsitykset, mutta milläs niitä pääset murtamaan.
Itse aina koen kun tapaan uuden tyypin niin tilanteen mahdollisuutena laajentaa oma sosiaalista verkostoa. Eihän kaikkien kanssa voi olla samalla "aaltopituudella", mutta mahdollisuus pitäisi valtaosalle antaa. Itse olen vaan huomannut että omalla kohdallani ennakkoluulot ja ennakko-odotukset ovat niitä tekijöitä, jonka vuoksi en sovi sinkkumarkkinoille.
Myös usein ihmettelen miksi kaiken tutustumisen pitää olla niin tuloshakuista. Kaikesta ajasta jonka kuluttaa toisen ihmisen kanssa pitää tuottaa maksimaalinen hyöty. Missä on kaikki ne hengailijat ilman odotuksia ja jotka vaan nauttivat uusista tilanteista ja uusista ihmisistä?
minä, mutta toista sukupuolta.
"kaikki muutkin"
Ihmisissä on samankaltaisuutta ja erilaisuutta. Mutta erilaisia maailmankatsomuksia. Kaikilla oma elämä kuitenkin. Jonka voi tehdä hyväksi.
se "tavallinen mies"?
Millainen hän on?
Tuleeko hänen olla erityisen miehinen ulkonäöltään, tavoiltaan ja teoiltaan?
Itse miehenä suurin ongelma on se että lähden etsimään enemmän kumppanuutta kuin suhdetta ja lopputulos on se että niiden kanssa joiden kanssa yhteistä säveltä löytyy niin päädyn ystäviksi.
Sitten niiden toisten kanssa niin jotenkin tuntuu että joudun sopeutumaan. Nainen voi olla vaikka kuinka seksuaalisesti sytyttävä mutta jos ollaan kuin kahdesta eri puusta veistetyt niin usein annan olla jo etukäteen. Toki minullakin on kriteeriini kuten ylipainoa ei saisi olla.
Meitä on siis muitakin. Mielestäni yksi suuri syy sinkkuuteen on se, että vastakkaiseen sukupuoleen on äärettömän vaikea tutustua. Koen, että minulla ei juurikaan ole tilaisuuksia edes tehdä tuttavuutta, jotta voisi päästä sille asteelle, että voisi huomata, synkkaako vai ei. En ymmärrä, missä ihmiset tapaavat toisiaan. Baareissa ihmiset ovat aika lailla omissa porukoissaan ja keskellä kirkasta päivää kukaan ei juttele ventovieraalle ellei tapahdu jotain yllättävää (juna hajoaa, hissi jää jumiin tms). Yleensä ihmiset näpyttelevät omia tekstareitaan mieluummin kuin katsovat ympäristönsä ihmisiä ja yrittäisivat tehdä tuttavuutta. Olen ujo, mutta sopivan tilaisuuden tullen aloitan vaikka itse jutustelun. Mutta harvoin myös minulle kukaan alkaa juttelemaan ilman "syytä". Olen jollain tavalla ehkä myös luopunut toivosta löytää miehen. En kuitenkaan ole vajonnut itsesääliin. Itseasiassa tällä hetkellä en edes toivo löytäväni ketään, olen aika lailla tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Teen itse niitä asioita, joita haluan. Jos odotan jotain toista ihmistä tekemään elämäni onnelliseksi, saatan odottaa sitä pitkään.. ja siltikään ei ole mitään takuita. Ymmärrän tunteesi, ettei kannata ja että ehkä ei edes ole olemassa sopivaa miestä sinulle. Itse uskon, että varmasti on, myös minulle, mutta sen löytäminen on joskus vain äärimmäisen vaikeaa. Joku löytää, joku ei, mutta se ei voi yksin vaikuttaa siihen, voiko elämä olla onnellista.