Itselläni oli takana 12-v. liitto 5- ja 8-v. lasteni isän kanssa, kun hän löysi uuden rakkauden työpaikaltaan. Onneksi sain tiedon eroseminaarista, johon pääsin osallistumaan muutaman kuukauden kuluttua. Seminaarista tuli käännekohta silloisessa elämässäni. Sain vertaistukea ja työkalut ihmissuhteitteni tarkasteluun ja voin kääntää tuskan käyttövoimakseni, etten enää tekisi samoja virheitä elämässäni. Eheydyttyäni seminaarin avulla sain voimia tukea myös lapsiani omissa erosuruissaan. Me kurssilaiset olemme tavanneet joskus ja monille on tapahtunut positiivisia muutoksia elämässä. Itsekin olen ollut toimivassa parisuhteessa jo vuosia. Suosittelen eroseminaaria lämpimästi, niitä on tarjolla ainakin pk-seudulla, ks. lisätietoja vaikkapa www.fisher.fi tai www.kiianmaa.com.
Eroseminaari auttaa
kokemusta on
5650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen miettinyt seminaariin osallistumista, mutta vähän jännittää ryhmien koonpano. Itselläni ei ole lapsia, joten mietin sitä miten paljon seminaareissa on yksinhuoltajia. Itsekkäästi ajateltuna mietin sitä, että jos ryhmä koostuu pääsääntöisesti yksinhuoltajista ja itselläni ei ole lapsia voisin tuntea itseni mahdollisesti vieläkin yksinäisemmäksi, koska en pysytyisi täysin samaistumaan yksinhuoltajien kokemuksiin.
Seminaarissa on sekä lapsettomia että sellaisia eronneita, joilla on lapsia, se onko lapsia tai ei, ei ole oleellinen asia seminaariin osallistuessa. Tärkeintä on saada oma itsensä balanssiin. Ero on usein musertava kokemus joka vie itsetunnon pohjalukemiin. Luottamus ihmisiin ja elämään saattaa kadota. Tärkeää on saada asia käsiteltyä niin että pystyy hyväksymään lopulta tapahtuneen ja pystyy päästämään irti, mennyttä tai toista ihmistä kun ei pysty muuttamaan. Turha kantaa myöskään häpeää ja syyllisyyttä loppuelämänsä, tapahtuneesta voi oppia paljon. Seminaari tarjoaa työkalut parempiin valintoihin jatkossa, toimimattoman sijaan voit oppia valitsemaan toimivan suhteen ja toimia itsekin rakentavammin kaikissa ihmissuhteissaan. Ehkäpä oman elämän onnellisuuteen kannattaa hiukan satsata?
siellä eroseminaarissa on? Kiinnostaisi, mutta ensivaikutelma että siellä vain 40v yksinhuoltajaäitejä, naisia. Naisethan tunnetusti aktiivisempia osallistumaan suhdejuttuihin. Onko miten paljon miesosanottajia, vai miehille ja naisille omat ryhmänsä?
Aluksi arkailin mennä eroseminaariin miehenä, koska epäilin siellä olevan vain naisia. Seminaarissa oli muistaakseni 18 osallistujaa, joista 5 miestä. Oli pelkästään hyvä asia, että molempien sukupuolten näkökulmat tulivat kurssilla esiin. Minunkaan mielestäni sillä, oliko lapsia tai ei, ei ole merkitystä. En edes muista että kurssilla olisi juuri keskusteltu lapsiin liittyvistä asioita, keskustelut liittyivät paremminkin osallistujien kokemuksiin parisuhteista ja erosta selviytymiseen. Ainakin minulle kurssi toimi lähes hengenpelastajana!
Itsekkäistä syistä nimenomaan kannattaa osallistua, olipa kyseessä mies tai nainen, lapsia tai ei. Seminaari auttoi minua aikanaan kovasti, epätoivo ja yksinäisyys hävisi ja tilalle tuli uteliasuus tulevaisuuden suhteen. Seminaarin jälkeen voi aloittaa uudenlaisten ihmissuhteiden opiskelun, ja treenejä voi jatkaa päivittäin kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa.