Syyllisyys

On tässä pidemmän aikaa mennyt miehen kans huonosti ja nyt hän lähtikin pois ja meillä tauko, tai ero hänen mielestä. katsoo kuulema jos palaamme yhteen kun tilanne ja ajatukset kasassa.

Kävi sitten niin että tuossa olin yhden baari illan jälkeen erään vanhan "hoidon" luona yötä, me ei harrastettu seksiä mutta kylläkin menin suudelmia vaihtamaan. Silloin se tuntui hyvälle, ku joku halusi pitää kiinni ja suudella, mitä oma mieheni ei ole tehny aikoihin.

Nyt syyllisyys on silti valtava! Tiedän että tein väärin ja kadun tätä AIVAN älyttömästi! Sillä ku EI ollut MITÄÄN merkitystä, se oli kai vain se "LOHTU". :(

Toisaalta pelkään jos oma mies saa kuulla jostain tästä, en ole meinannut sanoa mitään koska tämä oli niin turha juttu. Ennen en ole edes ajatellut muita, ennenkö mies sanoi että haluaa breikkiä eikä kuulema rakasta minua

En haluaisi mitään moraalisaarnoja, olen todella tietoinen että olen tehnyt niin väärin. Näin ei ikinä olisi tapahtunut jos meidän suhde olisi ollut hyvä :(
5300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oikeasti olen ravannut täällä katsomassa onko kukaan laittanut mulle mitään kommenttia.. Olen ihan hajalla.

Onko kellekkään käynyt näin ja onko tässä tilanteessa nyt väärin, jos en sano mitään, kun suhde muutenkin katkolla. Miksi loukata toista tällä tiedolla kun sillä ei ole mitään merkitystä..

helvetti kun sain kelattua tuon pois.... Onko vastaavia tilanteita kellään ??

Äänestä
  • tilannetta, mutta mielipide kylläkin. Älä suotta kerro siitä. Kerroit, että miehesi mielestä olette eronneet, joten hänellä ei pitäisi olla asiaan sanomista. Tottahan tiedän, etteivät asiat niin yksioikoisia ja mustavalkoisia ole ja yleensä olen ehdoton uskollisuuden suhteen, mutta minusta tuossa ei tapahtunut vielä mitään lopullista. Pidä kuitenkin nykyinen tunnetilasi mielessäsi niin, ettet jatkossa haksahda edes suutelemaan toista miestä.

    Toivottavasti miehesi kanssa löydätte rakentavan ratkaisun tilanteeseenne. Lähtisikö hän parisuhdeterapiaan?

    Äänestä

  • ole vastaavaa kirjoitti:

    tilannetta, mutta mielipide kylläkin. Älä suotta kerro siitä. Kerroit, että miehesi mielestä olette eronneet, joten hänellä ei pitäisi olla asiaan sanomista. Tottahan tiedän, etteivät asiat niin yksioikoisia ja mustavalkoisia ole ja yleensä olen ehdoton uskollisuuden suhteen, mutta minusta tuossa ei tapahtunut vielä mitään lopullista. Pidä kuitenkin nykyinen tunnetilasi mielessäsi niin, ettet jatkossa haksahda edes suutelemaan toista miestä.

    En usko että hän terapiaan lähtee.. Hän vaan haluaa nyt olla pois eikä nähdä minua. Ikävää tilanteesta tekee sen, että minä odotan että hän palaa kotiin, hän ei taas osannut sanoa, haluaako antaa meille vielä mahdollisuuden. Mitä jos hänellä ei tulekaan ikävä vaan toteaa poissa ollessaan, että pärjää hyvinkin ilman minua. Sitähän en tiedä..

    Ainoa mikä tässä minua hiertää ja tapahtuneessa on se, että hän ei tavallaan ollut vielä lähtenyt kun olin yötä muualla.. Tai oli lähtenyt ja tehnyt tilanteen selväksi.. Oli vaan käymässä välillä (hakemassa oikeastaan lisää vaatetta)

    En tiedä. väärinhän minä tein ja pelkään vaan koska jostain joku saa tietää. Tekisin mitä vaan melkeinpä, että saataisiin uusi alku, jo muidenkin asioiden suhteen kuin vain tämän.

    Aika näyttää. Ainakin tämä vaan todisti sen, kenen kanssa oikeasti halua olla!

  • vastauksestasi kirjoitti:

    ja miehellesi.

    Auttaisikohan, jos voisit käydä juttelemassa jossakin tunteistasi ja ajatuksistasi? Seurakunnan diakoneilla ja papeilla on vaitiolovelvollisuus, joka ylittää terveydenhuollon vaitiolovelvollisuuden. Siellä voit kertoa ihan vapaasti kaikesta ja saada ammattitaitoisen kuuntelijan, joka ei kerro asioitasi eteenpäin kenellekään.

    Toivottavasti tilanteenne ratkeaa vielä onnellisesti teille molemmille. Ehkäpä tämä on vain vaikea vaihe, josta teidän on päästävä yli. Ehkäpä tarvitsette vain aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

repii perk... kirjoitti:

On tässä pidemmän aikaa mennyt miehen kans huonosti ja nyt hän lähtikin pois ja meillä tauko, tai ero hänen mielestä. katsoo kuulema jos palaamme yhteen kun tilanne ja ajatukset kasassa.

Kävi sitten niin että tuossa olin yhden baari illan jälkeen erään vanhan "hoidon" luona yötä, me ei harrastettu seksiä mutta kylläkin menin suudelmia vaihtamaan. Silloin se tuntui hyvälle, ku joku halusi pitää kiinni ja suudella, mitä oma mieheni ei ole tehny aikoihin.

Nyt syyllisyys on silti valtava! Tiedän että tein väärin ja kadun tätä AIVAN älyttömästi! Sillä ku EI ollut MITÄÄN merkitystä, se oli kai vain se "LOHTU". :(

Toisaalta pelkään jos oma mies saa kuulla jostain tästä, en ole meinannut sanoa mitään koska tämä oli niin turha juttu. Ennen en ole edes ajatellut muita, ennenkö mies sanoi että haluaa breikkiä eikä kuulema rakasta minua

En haluaisi mitään moraalisaarnoja, olen todella tietoinen että olen tehnyt niin väärin. Näin ei ikinä olisi tapahtunut jos meidän suhde olisi ollut hyvä :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu