Auttamista?

minkälaista? Ensin vaimoni riitelee niin tulisesti, että on lähdettävä pois, jotta rauha palautuu. Sitten ovi teljetään etten pääse takaisin. Sitten tullaan perässäni paikalliseen ja lähdetään vieraan miehen luokse yöksi. Mies on itsekin naimisissa ja hänen vaimonsa ei tiedä miten tämä käyttäytyy hänen selkänsä takana. Mies vaatii ystäviensä tukemana minua olemaan kertomatta hänen vaimolleen asiasta. Eli miksi ei saa kertoa? Mielestäni miehen "auttaminen" pitää olla hänen vaimonsa tiedossa. Varsinkin, kun vaimoni on itse aikaansaanut koko ilmapiirin näyttelemisellään. Tämä mies luulee, että olen itse pettämässä, kun olen etsinyt itselleni vain yömajaa, kun ovi on ollut teljettynä eikä poliisi tee asian suhteen yhtään mitään. Eli kertokaa kuinka minun tulisi nyt sitten olla? Ihan vaan hiljaa vai kertoako? Itse haluan kertoa, koska mielestäni kaksi parisuhdetta tarkoittaa neljää ihmistä. Miksi nyt vain kolme tietää missä mennään ja tälle yhdelle ei kerrota?
9223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Melko huono havaintokyky on tällä vieraan miehen vaimolla, jos ei huomaa, että hänen miehensä tuo naisen heille yöksi. Ja samaan aikaan se mies on vielä teillä toteamassa, että et ole itse kotosalla...

Äänestä
  • eli mies ei käynyt meillä vaan hän yksinkertaisesti uskoi vaimoni väitettä, että olen juossut karkuun ja pettämään. Myöskään tämän miehen vaimo ei ollut itse kotona vaan lastensa kanssa sukulaisissa koko viikon. Eli miehellä oli tyhjä koti.
    Riitamme oli kuitenkin sellainen ettemme olisikaan voineet olla saman katon alla, koska siitä olisi vaan syntynyt lisää riitaa. Mutta minua häiritsee se, että vaimoni ja tämä mies itse osoittavat minua rehellisyyssormella ja samaan aikaan kuitenkin vaativat minua olemaan epärehellinen tämän miehen vaimolle. Mielestäni hänelle pitäisi kertoa mutta tämän miehen ystävät pillastuvat, jos teen niin.

    Äänestä

  • tarkistus kirjoitti:

    eli mies ei käynyt meillä vaan hän yksinkertaisesti uskoi vaimoni väitettä, että olen juossut karkuun ja pettämään. Myöskään tämän miehen vaimo ei ollut itse kotona vaan lastensa kanssa sukulaisissa koko viikon. Eli miehellä oli tyhjä koti.
    Riitamme oli kuitenkin sellainen ettemme olisikaan voineet olla saman katon alla, koska siitä olisi vaan syntynyt lisää riitaa. Mutta minua häiritsee se, että vaimoni ja tämä mies itse osoittavat minua rehellisyyssormella ja samaan aikaan kuitenkin vaativat minua olemaan epärehellinen tämän miehen vaimolle. Mielestäni hänelle pitäisi kertoa mutta tämän miehen ystävät pillastuvat, jos teen niin.

    Kyllä tässä tilanteessa kannattais vaihtaa maisemaa ja jättää psykoeukko, idioottimies ja se viaton vaimo taakseen. Miten sä jaksat katella tuollaista menoa muutenkaan? Tuo viaton vaimoihminen on tässä vain sivujuoni, jonka elämää sun ei kannata murehtia. Murehdi nyt omasi kuntoon eli eti parempi elämä.

    Äänestä

  • Muttamuttamutta kirjoitti:

    Kaiken tuon keskellä sen toisen miehen vaimo on ihan sivuseikka. Omat asiat ensin kuntoon ja sitten voi miettiä, vieläkö viaton vaimo kiinnostaa. - Tai tietysti, jos haluaa jatkaa samaa jaanaamista iän kaiken, kannattaa ensin mennä sille vaimolle kertomaan ja jäädä sitten odottamaan tuloksia...

    Äänestä

Pitäis riidellä riitansa loppuun eikä luikkia karkuun kuin keskenkasvuinen kossi. Siitä se nainenkin lähtee, että jo sussa ei oo miestä oman suhtees hoitamiseen, hän hoitaa molempien puolesta.

Ryhdistäydy. Tosi mies ei yhtä naista pelkää eikä kysele ympäri neuvoja tulla toimeen.

Tietysti on olemassa sellainenkin mahdollisuus, että ryhdistäydyttyäsi jätät moisen pelin ja etsit itsellesi paremmin sopivan naisen. Mutta se vaatii jo ihan eri sarjan työkaluja ja motivaatiota...

Äänestä
  • kysymys. En pelkää vaimoani. Ja olen kyllä tottunut kompromissien kanssa elämään. Nyt mietin vain sitä, että mikä viisaus tuohon liittyy, että pitäisi olla kertomatta tiedossani oleva selvä pettäminen. Eli olenko sitten joku kantelupukki, jos kerron tämän miehen vaimolle. Mielestäni tämä mies on luikuri ja tietenkin myös vaimoni on tilanteen mukaisesti vastuussa. Hän vain käyttää tilaisuutta hyväkseen. Mutta hänen monet ystävänsä ovat kuitenkin sitä mieltä, että minun pitäisi olla hiljaa. Itse tapaus ei liikuta minua ollenkaan. Minulla, kun on myös omat kuvioni. Mielestäni tämänkin miehen pitäisi itse kertoa tekosensa. Jos on munaa pettää, pitää olla munaa myös kertoa. En vain tajua, miksi selvä enemmistö kuitenkin on sitä mieltä, että pitääkin olla hiljaa.

    Äänestä

  • pelosta kirjoitti:

    kysymys. En pelkää vaimoani. Ja olen kyllä tottunut kompromissien kanssa elämään. Nyt mietin vain sitä, että mikä viisaus tuohon liittyy, että pitäisi olla kertomatta tiedossani oleva selvä pettäminen. Eli olenko sitten joku kantelupukki, jos kerron tämän miehen vaimolle. Mielestäni tämä mies on luikuri ja tietenkin myös vaimoni on tilanteen mukaisesti vastuussa. Hän vain käyttää tilaisuutta hyväkseen. Mutta hänen monet ystävänsä ovat kuitenkin sitä mieltä, että minun pitäisi olla hiljaa. Itse tapaus ei liikuta minua ollenkaan. Minulla, kun on myös omat kuvioni. Mielestäni tämänkin miehen pitäisi itse kertoa tekosensa. Jos on munaa pettää, pitää olla munaa myös kertoa. En vain tajua, miksi selvä enemmistö kuitenkin on sitä mieltä, että pitääkin olla hiljaa.

    En usko että selvä enemmistö olisi sitä mieltä että pitää olla hiljaa. Uskoisin että päinvastoin. Ainakin ite olen sitä mieltä että kerrot jos asia vaivaa.

    Vittumaisia tyyppejä, vaimosi ja se toinen ukko.

    Äänestä

  • sldkfjsldjfn kirjoitti:

    En usko että selvä enemmistö olisi sitä mieltä että pitää olla hiljaa. Uskoisin että päinvastoin. Ainakin ite olen sitä mieltä että kerrot jos asia vaivaa.

    Vittumaisia tyyppejä, vaimosi ja se toinen ukko.

    ihmisistä vaan enemmistö tämän miehen ystävistä. Ja totta. On vittumaista, kun ensin ei saa rauhaa kuin väistämällä, sitten tullaan perään näyttelemään, että "hei se juoksee vieraisiin...." ja sitten varattu mies pokaa (tai kumpikohan nyt sitten oikeestaan pokas ja kumman) ja sitten aletaan vaatimaan, että pidä kuonos kiinni.

    Äänestä

sille vaimolle.

Sehän on suorastaan kansalaisvelvollisuutesi.

Jätä moinen akka jota vaimonasi pidät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutta..... kirjoitti:

minkälaista? Ensin vaimoni riitelee niin tulisesti, että on lähdettävä pois, jotta rauha palautuu. Sitten ovi teljetään etten pääse takaisin. Sitten tullaan perässäni paikalliseen ja lähdetään vieraan miehen luokse yöksi. Mies on itsekin naimisissa ja hänen vaimonsa ei tiedä miten tämä käyttäytyy hänen selkänsä takana. Mies vaatii ystäviensä tukemana minua olemaan kertomatta hänen vaimolleen asiasta. Eli miksi ei saa kertoa? Mielestäni miehen "auttaminen" pitää olla hänen vaimonsa tiedossa. Varsinkin, kun vaimoni on itse aikaansaanut koko ilmapiirin näyttelemisellään. Tämä mies luulee, että olen itse pettämässä, kun olen etsinyt itselleni vain yömajaa, kun ovi on ollut teljettynä eikä poliisi tee asian suhteen yhtään mitään. Eli kertokaa kuinka minun tulisi nyt sitten olla? Ihan vaan hiljaa vai kertoako? Itse haluan kertoa, koska mielestäni kaksi parisuhdetta tarkoittaa neljää ihmistä. Miksi nyt vain kolme tietää missä mennään ja tälle yhdelle ei kerrota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu