Kun erosimme sinulle tehtiin asioita selville, useat ihmiset.
SINUN ON IHAN TURHAAN KAIPAILLA JA SOITELLA. Juuri siksi sinua kutsutaan Entiseksi vaimoksi ja minua Entiseksi mieheksesi.
Olen rakastunut omaan vaimooni, en vihaa sinua, en ole katkera, toivon sinulle kaikkea hyvää, ole onnellinen, mutta jätä jo pe...le rauhaan. Teet tikusta asiaa ja soittelet. Usko jo sinun asiat eivät kiinosta, merkitse tai edes kuulu minulle. Minä EN halua kuulla mitään sinusta ja sinun elämästäsi.
Olimme naimisiss 13 vuotta ja tunsimme toisemme sitäkin ennen, kun minä yritin pelastaa mitä pelastettavissa oli ja itkuni itkin. Jokin kuoli sisälläni, rakkaus sinua kohtaan. Onneksi meillä ei ollut lapsia sinun kanssasi, ettei heistä tarvitse sentään riidellä.
Erostamme on kohta 6 vuotta, etkö sinä osaa luovuttaa. Monestiko se pitää sinulle sanoa, vaikka minä menettäisin rakkaan vaimoni, missään olosuhteissa en pienemmässäkään määrin ottaisi sinuun yhteyttä, en tapaisi, saati alkaisi mitään suhdetta lämmittelemään.
Elä elämäsi onnellisena, aloita oma elämäsi, tee mitä haluat, muuta mihin muutat, ihan mitä vaan mutta ÄLÄ SOITTELE kaikkien tekosyiden varjolla, ALÄ elättele mitään haaveita.
Vaikka 2003 tuntui hirveältä, nykyistä vaimoa katselle tunnen, että vaikka en sitä silloin tiennyt kysessä oli yksi elämän onnenhetkistä. Milloinkaan en osannut kuvitella näin hienoa parisuhdetta joka vielä vanhoilla päivillä tuli minun osakseni.
Pääsin eroon hirveistä raivareistasi, luulotaudistasi, pelkotiloistasi, syyttelyltäsi. Kerro yksikin syy miksi täysijärkisenä edes suostuisin ajattelemaan paluuta luoksesi.
Kun olimme naimisissa kuulin jatkuvasti miten onneton olit ja miten huono mies minä olin. Pääsit eroon siitä, joka pilasi sinun elämäsi, pysy siis kaukana, sait mitä toivoit.
Anna minun elää omaa eläämää ja tee sinä samoin.
Tiedän sinun olevan sairas, sillä tervemielinen ihminen ymmärtää kyllä selvää puhetta. Mene hoitoon.
Minä en koskaan, enkä missään tilanteessa halua sinua. Haluan vain kohteliaat välit, jolloin jos törmäämme, jossain voimme tervehtiä ja olla kohteliaita.
Katso sanakirjasta merkitys sanalle ENTINEN.
Minun elämä kuuluu NYKYISELLE vaimolleni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ja mikähän tarve sulla on niin kovasti todistella ja inhota ja valittaa entisestä. Todeistele nyt vielä enemmän täällä kaikille. Ja jos sulta kukaan ei mitään ole halunnutkaan niin sä täällä vaahtoat ihan pää märkänä.
Mene itse eteenpäin, äläkä roiku henkisesti itse kenessään, mitä enemmän sä koet tota tarvetta puolustella tai sanoa hänelle yhtään mitään, sen enempi kiinni olet. Jos se olis sulle taaksejäänyttä elämää, sä nauttisit jossain kesäpäivästä, eikä ikinä jotain vuosia vanhoja ITSE vatvois täällä.
Kun Ex-vaimo kirjoitti osoitteen missä voin lukea hänen "tuntemuksensa" on aina kohteliasta vastata myös hänen tuntemuksiin omilla.
Kumpa ne olisivatki vanhoja, teksti viesti pukkaa, kirjeitä tulee, soittoyrityksiä ym. Selkeä kielto ei auta. Häirikkö mikä häirikkö.
Kait tämä on se viimeinen keino ennen viranomaisten puoleen käätymistä herättää ex-vaimo huomaamaan.
Tunteisiin ja yhteenpalaamiseen tarvitaan kaksi osapuolta ja vaikka itkisi kuinka missä tahansa, EVVK, kunhan jättää jo vihdoin rauhaan minut ja minun läheiset.
On todella noloa kun yhteiset tuttavatkin pyytävät minua puuttumaan siihen miten ex-puoliso ( siis kohta 50 v) pikku pieruissa soittelee tai omaa puhelinta ei voi pitää auki kun riputus alkaa.
Oma puhelin on oman työn kannalta välttämätön ja äitini iän ja kunnon vuoksi se myös tulee pysymään auki jopa öisin.
Onko ainut keino joko loukata henkisesti niin pahasti, alkaa V-mäiseksi tai hakea oikeuden päätös.
Koittakaa tämän palstan kirjoittaja takoa se pehmenneisiin avoihin ettei ex-puolisoa saa vainota jos hän selkeästi ilmoittaa että toivoo kaiken yhteydenpidon loppuvan.
Useinmalla on ollut ihan oikea tilaisuu aikoinaan tehdä kaikkensa, jos se tilaisuuden hukkasi tai teki virhevalinnan, oppikaa elämään sen kanssa