Heittäkää mielipiteitä tähän tilanteeseeni:
Olen kihloissa ihanan miehen kanssa. Seurusteltu ollaan 9 vuotta ja omistetaan unelmatalo yhdessä. Lapsia ei ole. Kaikki nämä vuodet ovat olleet ihania. Miehelleni todella olen hänen elämänsä nainen ja kohtelu on sen mukaista :) Vikoja hänessä ei juurikaan ole. Hän on rakastava, huolehtivainen, huumorintajuinen, hänen kanssaan voi käydä syvällisiäkin keskusteluja, ihan ok näköinen ja lisäksi vielä hyvin toimeen tuleva. Kaveripohjalta alettiin silloin seurustella. Hän oli minuun todella rakastunut jo silloin, minä en. Itse en olisi uskonut alussa, että näin kauan tultaisiin yhdessä olemaan, mutta liitto toimikin. Ei tänä aikana olla juuri kertaakaan edes riidelty. En tiedä mistä johtuu, ehkä makuasiat ja luonteet vaan kolahtaa yhteen niin ei tule arjen asioista riitaa, en tiedä. Ei siis varsinaisesti syytä erota, mutta...
Niin rakastuin työkaveriini lopputalven ja kevään aikana. En ole koskaan rakastunut niin totaalisesti, enkä tiedä miten niin pääsi edes tapahtumaan. Tapailimme myös työpaikan ulkopuolella. Hänen kanssaan huumorintaju kohtaa vielä paremmin kuin oman mieheni ja meillä on todella hauskaa. Hän ei ole ulkonäöltään yhtä hyvä "saalis" kuin oma mieheni (itseasiassa hän on huonoimman näköinen (=ylipainoinen)kaikista tapailemistani ja silti niin ihana), eikä hänellä ole rahaakaan. Eikä tietenkään rakkauttakaan minua kohtaan vielä yhtä paljon, koska kaikki on niin alussa. Silti olen todella rakastunut häneen. Toisaalta musiikkimaku ja ruoka tms. eivät niin hyvin meillä sovi yhteen kuin oman mieheni kanssa. Ja luonteet molemmilla aika tuliset. Että voisi tulla arjessa noista ongelmia. Rakastuneena tällaisia ei edes huomaa :)
Ongelman arvaatkin jo: kumpi?
Katkaisin 3kk sitten kaikki välit tähän toiseen mieheen ja olen tosissani yrittänyt unohtaa kaiken ja taistella tätä rakastumisen tunnetta vastaan. En haluaisi pilata hyvää suhdetta. Halusin myös olla rehellinen miehelleni ja kerroin hänelle asiasta. Hänen puoleltaan olemme saaneet välit kuntoon, mutta minä en ole pystynyt unohtamaan... Voiko tosiaan olla etten pysty valitsemaan. Että on muka pakko seurata rakastumisen tunnetta, vaikka se johtaa miehen luokse, joka ei edes ole millään tavalla entistä parempi?
Ja sitten mietin vielä niitä lapsia. Olen siinä iässä, että se olisi kohta ajankohtaista ja talossakin olisi tilaa. Molemmat miehet pitävät lapsista. Tälle uudelle ne ovat ehkä omaanikin tärkeämpiä. Ensimmäistä kertaa minulle tuli vauvakuumekin tämän rakastumisen myötä. Niin jos päätän suhteeni, voi olla että mahdollisuudet saada lapsia menevät samalla, jos uusi suhde ei toimikaan. Kuuntelenko sydämeni ääntä, vai onko se vain jotain hormonien aiheuttamaa harhaa? Antaakaa viisaita neuvoja...
Olen kihloissa ihanan miehen kanssa. Seurusteltu ollaan 9 vuotta ja omistetaan unelmatalo yhdessä. Lapsia ei ole. Kaikki nämä vuodet ovat olleet ihania. Miehelleni todella olen hänen elämänsä nainen ja kohtelu on sen mukaista :) Vikoja hänessä ei juurikaan ole. Hän on rakastava, huolehtivainen, huumorintajuinen, hänen kanssaan voi käydä syvällisiäkin keskusteluja, ihan ok näköinen ja lisäksi vielä hyvin toimeen tuleva. Kaveripohjalta alettiin silloin seurustella. Hän oli minuun todella rakastunut jo silloin, minä en. Itse en olisi uskonut alussa, että näin kauan tultaisiin yhdessä olemaan, mutta liitto toimikin. Ei tänä aikana olla juuri kertaakaan edes riidelty. En tiedä mistä johtuu, ehkä makuasiat ja luonteet vaan kolahtaa yhteen niin ei tule arjen asioista riitaa, en tiedä. Ei siis varsinaisesti syytä erota, mutta...
Niin rakastuin työkaveriini lopputalven ja kevään aikana. En ole koskaan rakastunut niin totaalisesti, enkä tiedä miten niin pääsi edes tapahtumaan. Tapailimme myös työpaikan ulkopuolella. Hänen kanssaan huumorintaju kohtaa vielä paremmin kuin oman mieheni ja meillä on todella hauskaa. Hän ei ole ulkonäöltään yhtä hyvä "saalis" kuin oma mieheni (itseasiassa hän on huonoimman näköinen (=ylipainoinen)kaikista tapailemistani ja silti niin ihana), eikä hänellä ole rahaakaan. Eikä tietenkään rakkauttakaan minua kohtaan vielä yhtä paljon, koska kaikki on niin alussa. Silti olen todella rakastunut häneen. Toisaalta musiikkimaku ja ruoka tms. eivät niin hyvin meillä sovi yhteen kuin oman mieheni kanssa. Ja luonteet molemmilla aika tuliset. Että voisi tulla arjessa noista ongelmia. Rakastuneena tällaisia ei edes huomaa :)
Ongelman arvaatkin jo: kumpi?
Katkaisin 3kk sitten kaikki välit tähän toiseen mieheen ja olen tosissani yrittänyt unohtaa kaiken ja taistella tätä rakastumisen tunnetta vastaan. En haluaisi pilata hyvää suhdetta. Halusin myös olla rehellinen miehelleni ja kerroin hänelle asiasta. Hänen puoleltaan olemme saaneet välit kuntoon, mutta minä en ole pystynyt unohtamaan... Voiko tosiaan olla etten pysty valitsemaan. Että on muka pakko seurata rakastumisen tunnetta, vaikka se johtaa miehen luokse, joka ei edes ole millään tavalla entistä parempi?
Ja sitten mietin vielä niitä lapsia. Olen siinä iässä, että se olisi kohta ajankohtaista ja talossakin olisi tilaa. Molemmat miehet pitävät lapsista. Tälle uudelle ne ovat ehkä omaanikin tärkeämpiä. Ensimmäistä kertaa minulle tuli vauvakuumekin tämän rakastumisen myötä. Niin jos päätän suhteeni, voi olla että mahdollisuudet saada lapsia menevät samalla, jos uusi suhde ei toimikaan. Kuuntelenko sydämeni ääntä, vai onko se vain jotain hormonien aiheuttamaa harhaa? Antaakaa viisaita neuvoja...
Vastaukset 6
Vanhimmat
>Kaiken miehellesi ja häpeät niin paljon ,että tajuat antaa eron miehellesi heti.
Mene sinne vieraitten miesten luo kukkatarhaasi hoidattamaan.Jokainen järkevä
mies potkaisisi perseelle tuollaista naista,joka vielä tunnustaa tekonsa,ja siitä
mielestä vieraat miehet heti mielessä.....
Voi olla että nykyinen miehesi miellyttää sinua alitajuisesti. Hän ihailee ja palvoo sinua jolloin mahdollisuutta riitoihin ei edes ole. Haluat itse tasa-arvoisen suhteen. Ei suhde olekaan enää sitä, että toinen on jalustalla prinsessana. Tämä uusi mies on enemmän oma itsensä, kuten huomaat siitä, että teillä on eri makuja musiikin/ruoan suhteen ja hän on "tulinen" eli omaa omia mielipiteitä ja oman minän. Siitä johtuu se, että rakastuit häneen, vaikka hän ei olekaan ns. komea.
..mieheni sanookin minua prinsessaksi :) Kun tapasin hänet olin hiljattain eronnut pitkästä suhteesta. Edellinen mieheni petti, valehteli ja lopulta jätti. Olin hajalla ja usko miehiin mennyt. Ystävystyin nykyisen mieheni kanssa ja hän lupasi osoittaa etteivät kaikki miehet ole niinkuin ex. Osasin arvostaa sitä, että miehelle olen todella tärkeä, jopa palvottu. Se oli niin turvallista, kun tiesin miehen olevan ihan hulluna minuun. Omat tunteet eivät aluksi olleet niin voimakkaita, mutta onhan se ihanaa olla rakastettu:) Nyt rakkautta häntä kohtaan tietenkin on, paljonkin, mutta ehkä meidän suhteessa miehellä tälläkin hetkellä on voimakkaampia tunteita. En tidä, ei suhde mikään kilpailu ole siitä kumpi tuntee enemmän. Harvoin se tasan kai meneekään.
Hei!
Luepa oma ketjuni tässä foorumissa otsikolla "Pitkästä suhteesta eroaminen". Hyvin samanlaisia tuntemuksia... Ehkä sieltä löytyisi jotakin vinkkiä sinullekin?
Omasta kokemuksesta voin sanoa että kannattaa ehkä sittenkin yrittää. Uskomatonta miten hyviä asioita nousee esille kun vaan solmuja auotaan.
Kannatta ehkä pohtia elämääsi laajemminkin: mikä on yleinen tilanteesi? Työ-perhe-harrastukset? Mistä hyvä olo tulee? Mitä haluat elämältä yleensäkin? Voisiko jokin yhteinen juttu sytyttää teidät jälleen "kukkaan"? Vaikka laitesukelluksen aloittaminen puhtaalta pöydältä?? :)
se itseasiassa kannusti kirjoittamaan tämän omanikin. Suurin ero sinun ja minun tarinoilla on se, että sinulla on lapsia ja minulla ei. Niiden takia kai kannattaakin jaksaa jatkaa yhdessö. Ja onhan teillä yhteisiä vuosiakin kertynyt enemmän. Minua eivät lapset sido, joten siltä osin on helpompi lähteä. Mielelläni jäisinkin tähän hyvään suhteeseeni. Kaikkien ystävieni mielestä minulla on ihana mies ja hyvä suhde - ja onkin! Sellainen mitä he vielä etsivät.
Rakastumisen tunnetta vastaan vaan on niin vaikea taistella. Kun sydän ei ole mukana tässä suhteessa täysillä, on vaikea rakentaa ja korjata suhdetta. Tuli täytenä yllätyksenä, etten saa tätä tunnetta menemään ohi vaikka kaikki yhteydet olen tähän mieheen katkaissut. Ajattelin, että siihen menisi ehkä kuukasi ja nyt on mennyt jo yli 3! Kuinka kauan joudun odottaa vielä? Ja laitanko jonkun ajan, jonka jälkeen menen sydämeni mukana, jos tunne vielä on voimakas?
>Suurin miehillä on ,että ne alkaa liikaa palvoa naisia.Niinhän se on kun annat karamellin
hän tahtoo toista,suomennettuna.Miehet joa alkaa palvoa,sen vuoksi että saa kauniin
naisen.Pitää muistaa,että rajuimmat miehet saa kauniimmat naiset.Ei ole varmaa,että
kaunis nainen pysyy miehen luona,vaan sitten nousee toinen aste,missä halutaan
vieläkin parempaa,elikkä samaa kuin tämä kirjoittaja..
Olen sitä mieltä,ettei kannata luvata kuuta taivaalta,koska nälkä kasvaa syödessä.
Paremi kun on reaalimailmassa,niin toinenkin ymmärtää lähtökohdat.
Kuvittelen tämän ap.kirjoittajan olevan sellainen,joka haluaa seuraavaksi
mieheltään taivaan..Tälläiset ihmiset tipahtavat hyvin nopeasti kivikkoon.
On miehiltä erittäin huonoa itsetuntoa,että yritetään liikaa????????