...se, että tässä maassa on niin helvetin vaikeaa elää vapautuneesti sinkkuna. Tarkoitan siis sitä, että kun kerron olevani sinkku tässä iässä (noin 30 v.), se herättää aina kummastusta. Aina. Kysytään, että "miksei sulla naista ole, kun oot noin komeakin", tai sitten ivataan, että "et ole vissiin kelvannut kellekään, kun vielä sinkkuna hääräät".
Siis aivan kuin parisuhde olisi joku pakko tai ainakin kirjoittamaton sääntö. Ihan kuin tässä iässä jo olisi pakko elää parisuhteessa. Veikkaan, että 70% parisuhteista syntyy yleisen paineen alla, sillä niin rumia naisia leveine perseineen välillä kulkee miesten kainaloissa tuolla kaupungilla. Ihmiset pariutuvat, koska eivät pysty/uskalla/kehtaa olla yksin.
Menee vielä monta sukupolvea ja kymmeniätuhansia avioeroja, ennen kuin parisuhteessa eläminen on oikeasti vapaaehtoista tässä yhteiskunnassa.
Siis aivan kuin parisuhde olisi joku pakko tai ainakin kirjoittamaton sääntö. Ihan kuin tässä iässä jo olisi pakko elää parisuhteessa. Veikkaan, että 70% parisuhteista syntyy yleisen paineen alla, sillä niin rumia naisia leveine perseineen välillä kulkee miesten kainaloissa tuolla kaupungilla. Ihmiset pariutuvat, koska eivät pysty/uskalla/kehtaa olla yksin.
Menee vielä monta sukupolvea ja kymmeniätuhansia avioeroja, ennen kuin parisuhteessa eläminen on oikeasti vapaaehtoista tässä yhteiskunnassa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
vaikken ole sinkku, vaan yh-äiti ilman kumppania.
Sukua tuntuu rasittavan se, etten ole kenenkään miehen kanssa. Sukujuhliin kun kutsutaan, niin kysytään, etteikö se ex-mies voisi myös tulla. Hei haloo...
Turha heille edes selittää, että oikeasti tällä hetkellä viihdyn yksin. Jos ei minulle sopivaa kumppania ilmaannu, niin mieluummin olen yksin. En ole eron jälkeisen 2,5 vuoden aikana alkanut tinkimään kriteereistäni sopivan miehen suhteen. Olen kait liian kranttu siihen nähden, että olen jo 40 ja vieläpä yh.
Toiveenani tietenkin olisi, että se sopiva löytyisi, mutta en jaksa panikoida sen suhteen. Löytyy, jos on löytyäkseen.
Joten pysy vaan ympäristöstäsi huolimatta sinkkuna niin kauan, kunnes parisuhde tuntuu oikealta ratkaisulta.
Ihan sama tilanne:) Sinkkuuteni tuntuu olevan muille ihmisille suurempi ongelma kuin itselleni...
kummallinen juttu, että valtaosa ihmisistä tuntuu olevan sitä mieltä, että ei niin väliä, millainen parisuhde on, kunhan sellainen vaan on... Ei ymmärretä sitä, että jotkut oikeasti tietoisesti valitsevat sinkkuna olon sen sijaan, että tyytyisivät kehnoon suhteeseen. Pitkään sinkkuna pysytellyt ihminen on näissä piireissä kummajainen, kuin jotenkin kroonisesti sairas...
Hupaisinta oli, kun kaverini, eroamassa oleva 30 kahden lapsen yh lipsautti minulle (= hivenen vanhempi, jokin aika sitten virallisestikin lapseni isästä eronnut), että minun pitäisi mennä EDES nettiin etsimään uutta... Että on outoa ja luonnotonta, ettei minua kiinnosta uusi parisuhde, vaan viihdyn hyvin omissa oloissani ja lapsen kanssa... A-ha, vai niin. No, kaverini vähän tasoittaa peliä sikäli, että hänellä on neljäkin eri miestä pyöritettävänä. Ettei sitten "ole pakko olla" sinkku, kun ero tuosta virallistuu...
""et ole vissiin kelvannut kellekään, kun vielä sinkkuna hääräät". Tämä pitää useimmiten täysin paikkaansa. On ihmisiä, joita ei voi suositella parisuhteeseen, vaan lähinnä yövuoroon paikalliselle sahalle.
"sillä niin rumia naisia leveine perseineen"...että asia kuitenkin kiinnostaa siinä määrin, että aikaa tulee kulutettua pariskuntien tuijottamiseen?
""sillä niin rumia naisia leveine perseineen"...että asia kuitenkin kiinnostaa siinä määrin, että aikaa tulee kulutettua pariskuntien tuijottamiseen?"
Tuijottamiseen? Mihin vitun tuijottamiseen? Eikö havaintoja voi tehdä muuten kuin tuijottamalla?
Kun on riittävän huomiotaherättävän isoperseinen ämmä, joka kuvottavuudellaan herättää huomiota, ei siinä kuule paljon huomiota tarvita. Välillä näkee sellaisia hehtoahtereita kadulla miesten kainalossa, että ihan oikeasti säälittää sitä miestä kun itse ei sellaisen ihravuoren kanssa edes kehtaisi julkisella paikalla liikkua.
Ihminen, joka kuvailee tuntemattoman ulkonäkö "kuvottavaksi" on vasta teini-ikäinen kersa, jonka mielipiteet ovat tasan nollan arvoisia.
Tasapuolisuuden nimissä kerron kaksi esimerkkiä noin 150-kiloisista ihmisistä. Toinen mies ja toinen oli nainen, eivät pariskunta vaan kaksi erillistä ihmistä.
Kumpikin haisi pahalle, hielle, lialle. Kummallakin oli niin paljon ihraa että oikeasti teki pahaa katsoa.
En usko että kukaan ihminen vapaehtoisesti tuollaisten ihrakasojen kanssa haluaa seurustella. Jo se haju yököttää.
Veikkaa mitä veikkaat, mutta totuus on kuitenkin se, että 70-80% parisuhteista syntyy siksi, että ihmisillä on luontainen tarve pariutua. Ja mahdollisesti perustaa perhe. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka olisi suhteessa siksi, että ei 'pysty/uskalla/kehtaa' olla yksin. Näitäkin varmasti on, mutta vähemmistönä.
Ja suurin osa sinkuista taas ei ole sinkkuja vapaaehtoisesti vaan olosuhteiden pakosta.
Sinä puolestasi olet niin pinnallinen, että tuskin edes pystyisit oikeaan parisuhteeseen. Eli ihan todella hyvä, että tykkäät sinkkuilusta.
oivallusta kerrakseen... "Totuus on kuitenkin se, että 70-80% parisuhteista syntyy siksi, että ihmisillä on luontainen tarve pariutua." Jep jep, siinähän sitä - kuten tuossa aiemmin joku sanoi: toiset ajattelevat, että parempi jonkinlainen parisuhde kuin ettei olisi suhdetta ollenkaan. Tarve ajaa tekemään kaikenlaista, ei aina niin kauhean viisaitakaan valintoja. Oletko kysynyt moneltakin ihmiselta syitä parisuhteessa olemiseen..? Menepä vilkaisemaan uskottomuus-palstaa niin huomaat, että siellä nousevat nuo uskaltamis- ja kehtaamispointtitkin pintaan. Toisille on oikeasti ihmisarvon mitta, että on tuo parisuhde, vaikka sitten huonompikin - ja siinä sivussa hyväksytään puolison uskottomuus ym.
Sinä edustat selvästikin niitä, jotka eivät pidä vapaaehtoisesti sinkkuna olemisen valinneita ihmisenäkään... Vastaavasti sinulle voisi sanoa, että et tosiaan ole pinnallinen - vaan pelkäät seisoa omilla jaloillasi. Että siinä sinulle pinnallisuutta!
>>otuus on kuitenkin se, että 70-80% parisuhteista syntyy siksi, että ihmisillä on luontainen tarve pariutua.
> Jep jep, siinähän sitä - kuten tuossa aiemmin joku sanoi: toiset ajattelevat, että parempi jonkinlainen parisuhde kuin ettei olisi suhdetta ollenkaan.
Aivan! Minäkin ajelen neljä vuotta bemarilla kun ei ole varaa viimevuoden mersuun. Parempi sekin on kun kävellä.
> Tarve ajaa tekemään kaikenlaista, ei aina niin kauhean viisaitakaan valintoja.
Mitä ihmettä oikein höpiset? Jos jollakulla on jokin tarve, niin kai se täytyy tavalla tai toisella tyydyttää. Jos tuntuu siltä että on parempi olla parisuhteessa kuin yksin, niin onko sun neuvo tällaiselle ihmiselle tosiaankin "ole yksin"?
> Oletko kysynyt moneltakin ihmiselta syitä parisuhteessa olemiseen..?
Eikö syyksi kelpaa, että tuntee parisuhteen olevan parempi vaihtoehto kuin yksinelo?
> Toisille on oikeasti ihmisarvon mitta, että on tuo parisuhde, vaikka sitten huonompikin - ja siinä sivussa hyväksytään puolison uskottomuus ym.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi (tosin minun rakkaus muuttuu tuollaisella tempulla vihaksi, ovat loppupelissä aika lähellä toisiaan...).
> Sinä edustat selvästikin niitä, jotka eivät pidä vapaaehtoisesti sinkkuna olemisen valinneita ihmisenäkään... Vastaavasti sinulle voisi sanoa, että et tosiaan ole pinnallinen - vaan pelkäät seisoa omilla jaloillasi. Että siinä sinulle pinnallisuutta!
Tämä ei ollut minulle osoitettu, mutta sanonpa vaan että sinä ja se edellinen kirjoittaja ette tajua toisianne tunne-elämän eroavaisuuksienne takia. Jos itse ei parisuhteesta saa mitään, niin voi olla kertakaikkiaan mahdotonta ymmärtää, miten joku siitä jotain saa ja sama toisinpäin.
Itse kyllä tykkään olla sekä suhteessa että sinkkuna. Enemmän kyllä suhteessa.
Luulen, että suurin osa kuitenkin etsii kumppania itselleen. On toki niitä, jotka eivät halua sitoutua, viihtyvät yksin tai eivät ole vain löytäneet kelpuuttamaansa kumppania.
35 avioliittovuoden jälkeen (ero tulossa) yksin jääminen tuntuu pelottavalta. Järjellä kun ajattelen, yksin oleminen voi olla jännittävääkin, kuin matka tuntemattomaan.
Tässä iässä vain olisi toivonut voivansa olla tutun ja turvallisen kumppanin kanssa, jonka kanssa on koettu ups ja downs. Tutustumisprosessi on niin pitkä, että en ole varma, jaksanko siihen enää ryhtyä vai jäänkö suosiolla yksin, vaikka kumppani loppuelämäksi olisikin upeaa.
Ihan samaa ole itsekin ihmetellyt. Ihan kuin ei olisi edes ihminen ilman sitä toista puoliskoa. Naisena vielä kuulee näitäkin kommentteja että eikö tuon ikäisen jo pitäisi olla kotona hellan ääressä ja kersoja hoitamassa eikä huidella baareissa ja festareilla. Ei sillä, ei parisuhde mikään mahdottomuus ole, jos sattuu kohdalle osumaan, mutta ei se myöskään ole mikään välttämättömyys!
Mä taas ihmettelen, miten teille on osunut tuollaista porukkaa vastaan. Mä olen kolmekymppinen, monta vuotta edellisestä suhteesta, eikä mua ole tuollainen vähättely kohdannut. Mun tuttavapiirissä on paljon sinkkuja eikä sitä pidetä mitenkään ihmeellisenä. Osa haluaa perheen, osa ei edes suhdetta.
Olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa siinä, että parisuhde on jotenkin luonnotonta eikä sellaisia olisi ilman kulttuurillisia paineita. Olisiko uskonnoista johtuvaa sitten alun perin. Eivätpä ne muutkaan eläimet parisuhteita muodosta. Rakkaus on ihmisen itselleen kehittämä tunne, johtuen mistä milloinkin syystä.
Samaa mieltä. Omassa tuttavapiirissäni en ole myöskään huomannut minkäänlaista ihmettelyä kenenkään sinkkuudesta iästä riippumatta. Itsekkin pitkän sinkkuilun jälkeen tapasin nykyiseni, mutta jos en sopivaa olisi tavannut, en kyllä osannnutkaan ajatella että olisi jotenkin outoa jatkaa sinkkuna kolmikymppiseksi, nelikymppiseksi tai loppuiäksi.
Minä tykkään olla parisuhteessa, mutta ystävissäni on 20-40 vuotiaita jotka eivät edes halua sellaista. Tai juuri sopivaa ei ole vastaan tullut. Kyse ei siis ole kysynnän puutteesta.
Eiköhän tuo ole jokaisen oma valinta ja elämä. Eikä se kummallisempi asia kuin parisuhteessa eläminen. Vaihda ihmeessä kaveripiiriä...
Mullakin on lähes kaikki kaverit sinkkuja. Taidan olla ainoa, jolla on mies ja lapsia. Tunnen itseni usein nössöksi, kun pyyhin muksujen neniä, ja samaan aikaan kaverit on älykkäitä. Kyllä mä silti olen tosi iloinen ja onnellinen lapsista, ne on mun elämäni suurimmat ilonaiheet, mutta tapansa kullakin. Mitä se mulle kuuluu, miten kukin elää.
Pakko päästä pätemään, kyllähän jotkut eläimet, esim. joutsenet pariutuvat ja elävät saman puolison kanssa koko ikänsä. Taitaa joitakin muitakin lintulajeja olla samaa laatua.
muodostavat kiinteän parisuhteen.
Omaa kokemusta mm. papukaijoista. Sulhasen kuoltua toinen riutui hiljalleen pois, suruun.
Parisuhde on jäänne kehityksestämme. Joskus tuosta on ollut hyötyä, yhdessä poikasiaan hoitavilla on suurempi todennäköisyys tuottaa lisääntymisikään asti ehtiviä jälkeläisiä -ja suku jatkuu. Nykyajasta en osaa sanoa, kun äpäriä hoidetaan yhteiskunnan varoilla..
Onhan noita, mutta ihan minimaalisen vähän jos otetaan kaikki eläinlajit huomioon. Epäilen että ihmiset kehityksensä alkuvaiheissa elivät parisuhteissa, enkä usko että se välttämättä kuuluu ihmisen luontoon. Ei minulla mitään parisuhteita vastaan ole, ihmetyttää vain että jotkut pitävät sitä oletusarvona.
Naisena tuossa iässä (tai 28 v) nelikymppiseksi terveydenhuoltohenkilökunta katsoo oikeudekseen katsoa tiukasti silmiin ja kysyä "Tiedätkö miten vanha olet?" .... ihan niinkuin aikuinen ihminen ei sitä tietäisi.
Viesti tarkoittaa kuitenkin, että tajuatko tyhmä nainen, että olet maho kohta! Tee se lapsi millä ehdoilla vain ja heti! Sulla on x kappale munasoluja jäljelllä!
Olen itse ollut vielä sinkku sun ikäisenä, ja kieltämättä ikuinen yksinolo tuntui silloin kurjalta, mutta....
..nyt sitä haluaisi kelata sen kuusi vuotta taaksepäin tässä tiedossa ja jatkaa onnellisena elämää, huokaisten helpotuksesta. Mutta kun on taisteltava ja sovittava, sopeuduttava, tehtävä töitä parisuhteen eteen. Kun se nyt on vaan tapana. No joo, ihmissuhteet vaatii aina töitä, joskus liikaakin.
Luulenkin nyt tunnistavani nuo typerät kyselijät ja omaa elämän malliaan tarjoavat. He ovat juuri niitä, jotka haluavat kaikki samaan kurjuuteen kanssaan. Sillä eihän kellään saa enää olla elämä vapaata ja hauskaa kun ei itselläkään kerran niin ole. Suomalainen peruskateus ja katkera luonne, se noissa utelijoissa näkyy.
Seuraavan kerran kun kysyy...hymähtele hymyillen ja katso syvälle silmiin ja totea vain "voivoi". Muuta ei tarvita.
Voi, muistan nuo ajat vielä liian selvästi.
Olin pitkään sinkkuna ja kun vihdoin aloin seurustelemaan, alkoi sitten taas intät siitä milloin mennään kihloihin, naimisiin, kai nyt lapsia tehdään. Näitä epähienoja ja moukkia toisen elämänvalintoja kyseenalaistavia on aina. Ymmärrettävämpää tosin, että heitä löytyy suvun vanhoista kurpista. Mutta valitettavan usein nämä ovat nuorempia pariskuntia. Kun kaikki olisi saatava samaan kastiin, sehän kai on ihmiselämän tarkoitus.
Meillä vaikeinta on ollut tuoda selväksi ettemme tee lapsia, etenkin näille joilla jo lapsia on. Lasten teko on ollut heille kuin uskoon tulemista mitä sitten pitää paukuttaa jokaiselle kiinnosti tai ei.
Piti sitten oikein vielä mainostaa, että olaan oikein komeekin? Vittu tyyppi ei oikeesti ole kelvannut.
"happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista"
Hahhaahhaha, mietin aivan samaa ap:n viestiä lukiessani. :D
Tuossa on kyllä vähintäänkin totuuden siemen. Minua ei suuremmin häiritse se, että muut tietävät minun, 28-vuotiaan naisen olevan sinkku. Tämän lisäksi en mitenkään salaile sitä, etten ole koskaan seurustellut. Ei se silti ole asia, jota haluaisi kuuluttaa esim. sukulaisille.
"Veikkaan, että 70% parisuhteista syntyy yleisen paineen alla..." "Ihmiset pariutuvat, koska eivät pysty/uskalla/kehtaa olla yksin."
Luulen, että tuossa on vinha perä. Parisuhde on normi ja ihmiset ovat laumaeläimiä. Pitää olla niin kuin kaikki muut, ettei erotu joukosta ja/tai kuvittele joutuvansa naurunalaiseksi. Ihmiset eivät jaksa eivätkä uskalla odottaa parasta mahdollista. On parempi elää vaikka huonossa suhteessa, jos vaan voi osoittaa ympäröivälle yhteiskunnalle olevansa yhteiskuntakelpoinen eli suhteessa.
Kärjistetysti ilmaistuna.
asia ja valinta miksi elää sinkkuna. Ei siinä tarvitse muita kuunnella ja heidän mielipiteistään välittää tai itseään ainakaan syyllistää niiden perusteella. Ja kyllä se rumakin nainen tai mies voi olla sisäisesti hyvä ja kaunis sekä mukava, et silleen ettei ihan liian pinnalliseks menis.