Töissä

Ihannemieheni on tällähetkellä samassa työpaikassa, Helsingissä, kuin minä. Itse olen vain kesätöissä, mutta kuitenkin. Hänen kroppansa on niin ihana, että tekisi mieli rutistaa oikein kovasti. Pituus juuri täydellinen omaan pituuteni nähden. Hampaat hohtavan valkoiset. Mutta mikä parasta - täydelliset silmät ja katse! Pidän ehkä enemmän tummista silmistä, mutta hänen silmänsä ovat maailman kauneimmat! Sellaiset "oudon" siniset. Ruskeat ihanat hiukset ja taivaallisen kauniit siniset silmät. Hän on minua noin 5 vuotta vanhempi. Aina kun hän kävelee minua kohti tai ohi, niin meinaan sulaa paikalleni. Se katse on niin kuumottavan ihana. Joudun aina melkein paniikkiin, jos hän puhuu minulle jotain. Hän pyörii mielessäni töissä sekä vapaa-ajalla. Kuinka joku ihminen voi saada toisen ihmisen niin hullaantumaan itsestään... *Huokaus* Kuljemme samoihin aikoihin aika usein bussilla töihin, mutta en ikinä uskalla mennä juttelemaan. Jos en olisi häneen ihastunut, niin uskaltaisin, mutta hänen pelkkä katseensa saa minut ihan sulamaan ja tuntuu kuin aika pysähtyisi.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tilanne.

Olin noin 5 vuotta vanhempi erästä nuorta naista samassa työpaikassa ja samalla tavoin ihastunut.

Eihän siitä mitään tullut mutta sehän ei tarkoita etteikö sinun kannattaisi yrittää...

Äänestä
  • sen verran ruma mies, että ei tarvi pelätä että se lähtee tai jos lähtee niin elämä ei romahda. Jos otat unelmasi, elät jatkuvassa ihastuksessa ja pelossa. Sitä adrenaliinihyökyä ei normaali-ihminen kestä ==> ero automaattisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*parikymppinen* kirjoitti:

Ihannemieheni on tällähetkellä samassa työpaikassa, Helsingissä, kuin minä. Itse olen vain kesätöissä, mutta kuitenkin. Hänen kroppansa on niin ihana, että tekisi mieli rutistaa oikein kovasti. Pituus juuri täydellinen omaan pituuteni nähden. Hampaat hohtavan valkoiset. Mutta mikä parasta - täydelliset silmät ja katse! Pidän ehkä enemmän tummista silmistä, mutta hänen silmänsä ovat maailman kauneimmat! Sellaiset "oudon" siniset. Ruskeat ihanat hiukset ja taivaallisen kauniit siniset silmät. Hän on minua noin 5 vuotta vanhempi. Aina kun hän kävelee minua kohti tai ohi, niin meinaan sulaa paikalleni. Se katse on niin kuumottavan ihana. Joudun aina melkein paniikkiin, jos hän puhuu minulle jotain. Hän pyörii mielessäni töissä sekä vapaa-ajalla. Kuinka joku ihminen voi saada toisen ihmisen niin hullaantumaan itsestään... *Huokaus* Kuljemme samoihin aikoihin aika usein bussilla töihin, mutta en ikinä uskalla mennä juttelemaan. Jos en olisi häneen ihastunut, niin uskaltaisin, mutta hänen pelkkä katseensa saa minut ihan sulamaan ja tuntuu kuin aika pysähtyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu