Asevelisosialistit olivat kommunistivallan

Aseveliyhteistyö käytäntönä ja optiona.

Aseveliakseli ja kommunisminvastainen toiminta kylmän sodan Suomessa.

Koivisto ja Hetemäki olivat kommunistivallan keskeisiä kaatajia.

http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2005/nettiversio/vesikansa.htm
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Asekätkennästä lainaus Matti Lukkarin kirjasta.

Arvo poika Tuominen kävi 1950-luvun alkupuolella Pariisissa, jossa hakeutui siellä samanaikaisesti työasioissa olleen eversti Nihtilän puheille. He eivät luonnollisestikaan tunteneet entuudestaan toisiaan, siksi eri teitä he olivat kulkeneet. Tuominen kuitenkin tiesi Nihtilän osuuden asekätkennässä. Hän kertoi Nihtilälle, että hänen saamiensa varmoista lähteistä peräisin olevien tietojen mukaan NL oli suunnitellut miehittävänsä Suomen aselevon jälkeisessä tilanteessa. Tuominen halusi Nihtilän tietävän, että asekätkennän paljastuminen esti suunnitelmien toteuttamisen. Hän kertoi sen aiheuttaneen myös sen, että Suomen kommunistisessa puolueessa
maltillisempi ministerisiipi pääsi voitolle suoraa toimintaa kannattavasta barrikaadisiivestä. ”Asekätkentä pelasti Suomen”, hän lopetti lyhyen tapaamisensa.
Päätoimittaja Tuominen vahvisti kertomuksensa todenperäisyyden sitä häneltä erikseen kysyttäessä joulukuussa 1980.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvo_Poika_Tuominen

Äänestä
  • Saattaa olla tuo Poika Tuomisen toteamus tottakin, mutta todennäköistä on, ettei hänellä ollut siitä mitään tietoa, vaan pelkkää päättelyä aiemmilta vuosiltaan. Hän ei ollut ollut yhteydessä Neuvostoliittoon enää talvisodan alettua, jolloin hän loikkasi Neuvostoliitosta.

    Tuomista epäiltiin jatkuvasti Neuvostoliiton soluttamaksi agentiksi ja hänen kääntymystään pelkäksi huijaukseksi. Hänen selviämisensä Stalinin 1930-luvun vainoista pidettiin epäilyttävänä. Tuomisella oli tarve sodan jälkeen kaikissa tilanteissa todistaa oman kääntymyksensä vilpittömyyttä. Tähän kontekstiin sopii hyvin tuo Nihtilän kanssa käyty keskustelukin. Tuomista pidettiin loppuun saakka Suomessa hieman epäilyttävänä hahmona. valtion ylin johto, vaikka olikin tekemisissä hänen kanssaan ei ilmeisesti milloinkaan ollut täysin varma, etteikö hän sittenkin olisi Neuvostoliiton agentti.

    Asekätkennän paljastuminen päinvastoin oli Suomelle uhkaava tilanne. Se oli juuri sellainen mahdollisuus Neuvostoliitolle, jota se pahimpien skenaaroiden mukaan toivoi, voidakseen ottaa maastamme entistä tiukemman otteen. Sosiaalidemokraattien selvä irtiotto kommunisteista ja asekätkentäjutun ripeä selvittäminen omin voimin oli niitä, syitä, jotka estivät Neuvostoliiton pyrkimyksen saada aikaan maassamme samanlainen tilanne kuin muissa Itä-Euroopan maissa, jolloin kommunistit onnistuisivat vallankaappauksessaan.

    Äänestä

  • Juhani Kivi kirjoitti:

    Saattaa olla tuo Poika Tuomisen toteamus tottakin, mutta todennäköistä on, ettei hänellä ollut siitä mitään tietoa, vaan pelkkää päättelyä aiemmilta vuosiltaan. Hän ei ollut ollut yhteydessä Neuvostoliittoon enää talvisodan alettua, jolloin hän loikkasi Neuvostoliitosta.

    Tuomista epäiltiin jatkuvasti Neuvostoliiton soluttamaksi agentiksi ja hänen kääntymystään pelkäksi huijaukseksi. Hänen selviämisensä Stalinin 1930-luvun vainoista pidettiin epäilyttävänä. Tuomisella oli tarve sodan jälkeen kaikissa tilanteissa todistaa oman kääntymyksensä vilpittömyyttä. Tähän kontekstiin sopii hyvin tuo Nihtilän kanssa käyty keskustelukin. Tuomista pidettiin loppuun saakka Suomessa hieman epäilyttävänä hahmona. valtion ylin johto, vaikka olikin tekemisissä hänen kanssaan ei ilmeisesti milloinkaan ollut täysin varma, etteikö hän sittenkin olisi Neuvostoliiton agentti.

    Asekätkennän paljastuminen päinvastoin oli Suomelle uhkaava tilanne. Se oli juuri sellainen mahdollisuus Neuvostoliitolle, jota se pahimpien skenaaroiden mukaan toivoi, voidakseen ottaa maastamme entistä tiukemman otteen. Sosiaalidemokraattien selvä irtiotto kommunisteista ja asekätkentäjutun ripeä selvittäminen omin voimin oli niitä, syitä, jotka estivät Neuvostoliiton pyrkimyksen saada aikaan maassamme samanlainen tilanne kuin muissa Itä-Euroopan maissa, jolloin kommunistit onnistuisivat vallankaappauksessaan.

    ja sen puolesta puhuu vieläkin sen ristiriitaiset merkitysten arvioinnit.
    Olisihan se ollut vastuuttomuutta ellei miehitykseen oltaisi varustauduttu mitenkään.
    Paljastuminen taas teki vielä oman vaikutuksensa Staliniin. Juuri se, miten Stalin suhtautui asekätkennän paljastumiseen, tekikin operaatiosta menestyksen. Näin voidaan todeta jälkiviisaina mutta realistisina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


häätäjät kirjoitti:

Aseveliyhteistyö käytäntönä ja optiona.

Aseveliakseli ja kommunisminvastainen toiminta kylmän sodan Suomessa.

Koivisto ja Hetemäki olivat kommunistivallan keskeisiä kaatajia.

http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2005/nettiversio/vesikansa.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu