Aikuisten naisten välinen ystävyys on yhtä tyhjän kanssa. Ketään ei kiinnosta kuin oma ukko. Sen oon huomannu. Tälläinen kolmekymppinen sinkkunainen saa vain vanhainkotimummoista kavereita.
Aikuisten naisten ystävyys
Tyhjän kanssa
191026
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
en olisi sama mieltä jos olisin venäjällä mutta suomessa asuessani olen sitä huomanut miten sinä ajattelet. on tosi vaikea saada kavereita ja ihmiset ovat sulkeutunut että ei niin kovin paljon kiinnostaisi muuta kun oma perhe ja työ. toisaalta on se hyvä miten suomalaiset viettävät perhepäivät.
No mistäs sunlaisia ystävänhakijoita löytää, kun haussa on minullakin, mutta ei ole tullut vastaan? :O
Tarvitsen oikeesti ystäviä myös.Olen nuorena muuttanut toisille seutuville ja siten ollut exäni ystävien armoilla josta erotilanteessa seurasi yksinäisyys.
Hei!
Tämä on yleinen ongelma: suomalaisten naisten on vaikeaa olla reilu ja rehellinen ystävä toiselle naiselle!
Olen itse tullut tosi varovaiseksi muutaman hirvittävän kokemuksen kautta. Nuorena olin tekemisissä kolmen ystäväkseni luuleman naisen kanssa, johon tutustuin opiskeluaikana ja yhteen heistä jo lapsena. Olin niin järkyttynyt niistä valheista, joita sain tietää heidän levitelleen (siihen mennessä jo 4 v ajan), että hakeuduin psykiatrin kanssa juttusille.
Olen keskustellut kyseisten naisten kanssa nyt vuosikymmenien jälkeen. Halusin selvittää: Miksi! Vastaukseksi sain, että naisena olemiseen kuuluu olennaisena osana"henkinen selkäänpuukottaminen", pahan puhuminen selän takana, valheiden levittäminen näiden naisten mielestä. Nämä naiset olivat sitä mieltä, että tietenkään naisen ei kannata luottaa toisiinsa, koska naiset aina kadehtivat toisiaan. Minä en ole kokenut tarvetta panetella tai puukottaa muita selkään.
En oiken nuoruuskokemusteni jälkeen ole uskaltanut tutustua tai olla tekemisissä muiden naisten kanssa; arvaamatonta sakkia ovat! En ymmärrä heitä.
Suomalaisilla naisilla on ilmeisesti osalla erittäin heikko itsetunto. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei mielestäni kaipaa toisen halventamista. Ilmeisesti oman itsetunnon pönkitys on niin vaativaa, että se menee kaiken muun ohi. Aika säälittävää toisaalta.
Olen kuullut, että saksalaisilla naisilla on paljon lämpimämpi ja toverillisempi asenne toisiinsa. Onkohan meillä täällä Suomessa naisvihamielinen ilmapiiri, joka ruokkii epäluuloa ja henkistä väkivaltaa naisten kesken? Niin, että se kääntyy meitä itseämme ja toisiamme vastaan? Mitä sille voisi tehdä, esim tyttöjen kasvatuksessa, koska sieltähän se lähtee?
Ilman luottamustahan ei voi olla ystävyyttä. Jos ei voi luottaa toiseen, ei voi häneen myöskään rehellisessä mielessä ystävystyä. Toiseen ihmiseenhän ei voi luottaa, jos koko ajan täytyy olla varuillaan toisen aikeista. Ystävän kanssa ei pitäisi tarvita olla jatkuvasti jännittynyt ja puolustuskannalla.
No, ite olen mies mutta on mullaki huonoja kokemuksia naisista: Aina on mua haukuttu tai loukattu jollain muulla tavalla, vaikka oon ollu ystävällinen ja aina jaksanu kuunnella, mutta silti on loukattu.
Joten: Enää ikinä en aio tutustua yhteenkään naiseen, koska ne ei osaa muuta kun loukata!
johtuu käsityksestä omasta "likaisuudesta", on joku asia, josta ei pääse yli, sitten keksitään kiusata muita samantyylisellä asialla.
Aikuiset ihmiset, minun mielestäni he ovat yhtä lapsellisia kuin 30 vuotta sitten, kukaan ei halua mennä samaa leikkiä, sitten häkellytään.
Ystävyys ei sukupuolta katso.
Ei tarvitse olla varuillaan, jos ei ole tekemisissä.
Onko kenelläkään kokemuksia: voiko tähän maailmanaikaan naisilla olla luotettavia naiskavereita. Esim. sellaisia, joille kertoa luottamuksellisia kipeitä asioita ilman pelkoa, että ne levitetään juoruina ympäriinsä? Rehtejä? Kieroilemattomia?
Voivatko/osaavatko naiset olla oikeasti kavereita toisilleen? Olen itse nainen ja minusta on epämukavaa esim. kuunnella pahantahtoisia juoruja tai muuta selän takana vehkeilyä. Olen alkanut kartella naisten porukoita. Missä kaksi on koolla siellä kolmatta parjataan - miksi? mitä se antaa?.
ei kaverit kiinnosta enää kun on mies kainalossa. karvaasti se tullut koettua..
Olen itse 28 ja etsiskellyt näin aikuisiällä uusia naispuolisia kavereita, koska paikkakunnalle jonne muutin muutama vuosi sitten, ei ollut ennestään kuin yksi tuttu. Olen sitten netissä vastaillut muutamiin kaverinhaku-ilmoituksiin, yhden tuttavan sitä kautta löytänytkin, mutta ei nyt mistään varsinaisesta ystävyydestä voi puhua.
Kaikilla on aina niin hirmuinen kiire, ettei kukaan jaksa nähdä vaivaa uusien kaveruussuhteiden muodostamiseen. Ja tosiaan jos oma ukko löytyy, sitä vähemmän löytyy aikaa. Itse en ymmärrä tällaista. Tällä hetkellä olen tosin sinkku, mutta suhteessa ollessanikin minulla on kyllä aikaa uusillekin kavereille. Toki on totta, että tämän ikäisenä työkuviot esim. jonkin verran aikatauluissa verottaa, ei voi ihan miten vaan lähteä kaupungille esim. Mutta mielestäni kaikki on kyllä halusta kiinni, aina löytyy sen verran aikaa JOS haluaa.
Harmittaa vaan, että naisiin tuntuu tosiaan olevan aika vaikea tässä iässä enää tutustua.
Täällä olisi yksi nainen joka kaipaisi luotettavia ystäviä eikä mitään kateellisia selkäänpuukottajakanoja;)
niin eli kuopiosta..:)
saataisiin kohtaamaan toisiaan ja solmimaan ystävyyssuhteita?
Meitä tuntuu olevan paljon yksinäisinä.
Niin. Itse olen yrittänyt ja yritän olla rehellinen ja reilu nainen muille naisille/miehille.
Onko minulla ollut erityisen huono onni, vai miksi olen tavannut naisia, joiden mielestä epärehellisyys naisten kesken on ihan normaalia? Ei se minun mielestäni ole. Mutta kyllähän juoruilevia ja "kanamaisia" miehiäkin on olemassa, että ei se nyt aivan sukupuolisidonnainen ominaisuus ole.
En siis pidä juoruilusta (muiden asioiden ruotimisesta negatiiviseen sävyyn), olenko ainut ihmislajin edustaja, joka tuntee ja kokee näin? Voisiko ystävyys olla jotakin - positiivisempaa?
Tunnen oloni hyvin yksinäiseksi, jos joudun nk. juoruilevaan "kanalaumaan"!
Et ole ainoa siis.
Minulla on yksi naispuolinen ja yksi miespuolinen oikea ystävä.
Joskus tuntuu kuitenkin yksinäiseltä, kun molemmilla ystävilläni on omat perheensä ja menonsa. Elämäntilanteet niin erilaisia kuin minulla.
kolmekymppiset sinkkunaiset? Kai teitä on enemmän kuin sinä yksin? :) Toisaalta, ystävyys mummojen tai pappojen kanssa antaa varmasti paljon enemmän kuin osaisi äkkiseltään kuvitella. Papat eivät kuitenkaan vonkaa seksiä, mutta osaavat silti vielä flirttailla mukavasti.
Muutin vuosi sitten Joensuuhun. Siitä asti olen yrittänyt saada naispuolisia ystäviä. En tiedä mikä on vialla kun naiset eivät halua olla mun kanssa kavereita. Olen saanut monta miespuoleista ystävää matkan varrella. Olisi mukava jos olisi edes yksi naispuoleinen ystävä jonka kanssa vaihtaa ajatuksia.
ei pidä paikkaansa... kun pitää silmät auki niin tajuaa miten koko elämä on edessä ja maailma täynnä ihmisiä. Vihdoinkin sitä uskaltaa elää vain itselleen ja järjestää juuri itselleen sopivan elämän.
Itselläni on laaja tuttavapiiri, naisia, miehiä, pariskuntia. Kaikkien kanssa ei synkkaa mutta joidenkin kanssa taas erittäin hyvin.
Niin, kyllähän tuttavia löytyy! Ja niitähän voi olla tosiaan laajakin piiri, joillakin jopa kokonainen "hovi". Mutta onko heissä yhtään ystävää?
Minä ajattelen kuitenkin, että tuttavat ja ystävät ovat kaksi täysin eri asiaa.