Mitä vikaa teidän mielestä jos ihminen on jostakin katkera?
Ihan oikeasti. Eikö saa olla? Ok, se ehkä ole maailman rakentavin tunnetila ja ei varmasti auta jatkossa mutta jos ihminen on pettynyt johonkin maailmassa niin koskaan ei saisi olla katkera?
Sen lisäksi että on pettynyt pitäisi tuntea vielä syyllisyyttä että tuntee katkeruutta?
Olipa asia mikä hyvänsä?
Tätä ihmettelen erityisesti naisten suusta.
Eli jokin ihmisen tunnetila on kielletty.
Vai onko nykyään niin että kaiken pitää olla niin ainakin päällisin puolin vaikka väkisin positiivista ja koskaan ei saa olla negatiivinen-kriittinen tai erityisesti vihainen tai katkera?
Katkeruus toki on kuin musta ruumissäkki ettei se pue ketään kauniiksi mutta silti...ei ymmärrä.
Toinen juttu on se että jos esittää joskus pettymystä, kritiikkiä tai negatiivista vaikkapa naisia kohtaan niin kyseisen kommentin esittävä mies täytyy aivan välttämättä olla sitten myös katkera eli kaiken pahan alku ja juuri sekä vielä oma vika mitäs-läksit hekoheko kaupan päälle.
Eikö mitään asiaa nykyään voi käsitellä ilman tällaista katkeruus keskustelua vai mikä siinä oikein on?
Jos joku mies on pettynyt ihmissuhteissaan ja todella tuntee kokeneensa kovia menetyksiä rakkauselämässä niin miksei saa olla katkera? Onko joku tällainen inhimillisyys kiellettyä miehille ja vain varattu naisille kun ahmivat siitä jäätelöpaketista että "miehet on sikoja"?
Täälläkin palstalla tuo "katkera" sana kuulostaa ihan "älä ole homo" tyyppiseltä jutulta.
Katkeruus on yksi inhimillinen tunne muiden joukossa ja osa ihmisistä ei koskaan elämäsäs koe samankaltaisia vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja menetyksiä kuin toiset joten he eivät tiedä katkeruudesta mitään. Sitten on helppo sanoa että "älä ole katkera" kun pöytä on itsellä ollut aina katettuna tai on kyennyt käsittelemään ne tunteet tavalla tai toisella pois alta.
Ihmettelen tätä ihmisten ilkeyttä ihmisiä kohtaan jotka selvästi kärsivät elämässään suuresti. Siltä osin olen myös valtavan pettynyt ihmisiin mutten katkera koska minun puolesta sellaiset ihmiset voivat vaikka joutua autokolariin ja vierestä katson kun vuotavat kuiviin.
Tällainen purkaus yöllä mutta suuresti ihmettelen varsinkin naisten taholta tätä koska sitä joskus kuvittelee että naiset ymmärtää ihmisten inhimillistä kärsimystä ja tunnemaailmaa paremmin mutta se taitaa ollakin ylipuhuttu markkinointikikka.
Ihan oikeasti. Eikö saa olla? Ok, se ehkä ole maailman rakentavin tunnetila ja ei varmasti auta jatkossa mutta jos ihminen on pettynyt johonkin maailmassa niin koskaan ei saisi olla katkera?
Sen lisäksi että on pettynyt pitäisi tuntea vielä syyllisyyttä että tuntee katkeruutta?
Olipa asia mikä hyvänsä?
Tätä ihmettelen erityisesti naisten suusta.
Eli jokin ihmisen tunnetila on kielletty.
Vai onko nykyään niin että kaiken pitää olla niin ainakin päällisin puolin vaikka väkisin positiivista ja koskaan ei saa olla negatiivinen-kriittinen tai erityisesti vihainen tai katkera?
Katkeruus toki on kuin musta ruumissäkki ettei se pue ketään kauniiksi mutta silti...ei ymmärrä.
Toinen juttu on se että jos esittää joskus pettymystä, kritiikkiä tai negatiivista vaikkapa naisia kohtaan niin kyseisen kommentin esittävä mies täytyy aivan välttämättä olla sitten myös katkera eli kaiken pahan alku ja juuri sekä vielä oma vika mitäs-läksit hekoheko kaupan päälle.
Eikö mitään asiaa nykyään voi käsitellä ilman tällaista katkeruus keskustelua vai mikä siinä oikein on?
Jos joku mies on pettynyt ihmissuhteissaan ja todella tuntee kokeneensa kovia menetyksiä rakkauselämässä niin miksei saa olla katkera? Onko joku tällainen inhimillisyys kiellettyä miehille ja vain varattu naisille kun ahmivat siitä jäätelöpaketista että "miehet on sikoja"?
Täälläkin palstalla tuo "katkera" sana kuulostaa ihan "älä ole homo" tyyppiseltä jutulta.
Katkeruus on yksi inhimillinen tunne muiden joukossa ja osa ihmisistä ei koskaan elämäsäs koe samankaltaisia vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja menetyksiä kuin toiset joten he eivät tiedä katkeruudesta mitään. Sitten on helppo sanoa että "älä ole katkera" kun pöytä on itsellä ollut aina katettuna tai on kyennyt käsittelemään ne tunteet tavalla tai toisella pois alta.
Ihmettelen tätä ihmisten ilkeyttä ihmisiä kohtaan jotka selvästi kärsivät elämässään suuresti. Siltä osin olen myös valtavan pettynyt ihmisiin mutten katkera koska minun puolesta sellaiset ihmiset voivat vaikka joutua autokolariin ja vierestä katson kun vuotavat kuiviin.
Tällainen purkaus yöllä mutta suuresti ihmettelen varsinkin naisten taholta tätä koska sitä joskus kuvittelee että naiset ymmärtää ihmisten inhimillistä kärsimystä ja tunnemaailmaa paremmin mutta se taitaa ollakin ylipuhuttu markkinointikikka.
Vastaukset 169
Vanhimmat
Ihmiset ovat laumassa eläviä elukoita. Kunnioitan enemmän koiria.
Miksi näistä asioista ei saisi puhua? Varsinkin silloin kun asiallinen kritiikki kohdistuu naisten harjoittamaan vittumaisuuteen?
En tiedä.
En välitä. Haistakaa paska ns. ihmiset. Naiset ovat verenhimoisia elukoita, siinä ei paljoa miehellä ole sanomista. Vässykkämiehiä ei lasketa. Kaksi autoa, koira ja puutarha... Jep jep.
tai siis saa, mutta ainoastaan positiivisia juttuja jotka kohdistuu naiseen tai naisiin. Mies ei saa kritisoida naista tai naisia, siitä hänet tuomitaan joko "naisia pelkääväksi" tai "sovinistiksi".
pannut merkille samansuuntaisia asioita kun olen näitä nettikeskusteluja lukenut.
Jotkut naiset tuntuvat olevan heikkotaitoisia mitä tulee luetun ymmärtämiseen, tai sitten he ovat vain jotain omaa vihaansa täynnä. En oikein tiedä kumpaa.
Ja voihan se tietysti olla, että täälläkin pyörii vain muutama, mut ovat sitäkin äänekkäämpiä..
Katkeruus ..hmm...
Minä kerroin joskus eräälle ihmiselle, että olen katkera häntä kohtaan. Selitinkin sen juurta jaksain. Kyllähän siinä sai osakseen ne perinteiset "älä viitsi olla katkera, sehän vain tekee sulle itsellesi hallaa"-jutut.
Mikään ei siitä lausunnosta sen kummemmin muuttunut, eikä tietenkään vanhoja asioita voi enää muuksi muuttaakaan. Ehkä kuitenkin katkeruus on pienentynyt (tai menettänyt merkitystään) sisälläni, kun sain sen ensin myönnettyä itselleni ja sitten oksennettua ulos. Aika varmaan tekee tehtävänsä. Katkeruuden tilalle on tulossa lievä halveksunta toisen tekoja kohtaan, joita en vieläkään voi hyväksyä.
Kaikilla on oikeus tunteisiinsa. Myös sinulla aloittaja.
Kukaan ei voi sanoa, että tunne on väärä. Ei ole olemassa "vääriä" ja "oikeita" tunteita. Ei kannata edes kuunnella sellaisia ihmisiä jotka niin väittävät. Jos mahdollista niin kaikkein parasta on sulkea sellaiset ihmiset kokonaan elämänsä ulkopuolelle siinä vaiheessa kun itse on haavoittuvimmillaan.
Sinä tiedät itse, miten tunteitasi haluat työstää.
Pääasia on antaa niiden tulla, eikä kieltää niiden olemassaoloa.
"Kaikilla on oikeus tunteisiinsa. Myös sinulla aloittaja."
Yksi asia on selvä: Tässä ei ollut kysymys minusta. Joten ei tehdä tästä aihetta minusta vaikka aloituksen teinkin aiheesta. Me puhumme katkeruudesta jota kuka tahansa voi joskus kokea.
Kerroin jo oman osani ja ehkä osaa tunteista joita olen kokenut/koen voisi kuvata katkeruudeksi mutta asioita on paljon eikä niitä voi suoraan johtaa tuon tunteen alle.
Ihmettelyni siis oli yleisellä tasolla mikä katkeruudessa on niin kielteistä kun se kuitenkin on yleisinhimillinen piirre?
Miksei sitä saisi tuntea ja miksi sitä käytetään suoranaisena lyömäaseena loukkaamaan toista?
"Sinä tiedät itse, miten tunteitasi haluat työstää.
Pääasia on antaa niiden tulla, eikä kieltää niiden olemassaoloa."
Kuten totesin jo niin tämä ei ole minun tunteideni työstämistä vaan koen että monilla muilla varmasti olisi katkeruutta mutta aivan kuin siihen ei olisi kenelläkään oikeutusta.
Oikeutus katkeruuteen yritetään riistää ihmisiltä ja heidän tulisi vain hyväksyä kohtalonsa ilman negatiivisia tunteita, kriittisyyttä jotka johtuvat hyvin kielteisistä asioista heille sekä mahdollisesti henkilökohtaisesta suoranaisesta romahduksesta.
Yhtä suuri on ihmetys että "katkeraa" käytetään aivan kuin ei pelkästään kuvaamaan jonkun tunnetilaa (johon siis hänellä ei olisi oikeutusta tai jos vaikka olisikin) vaan myös nöyryyttävänä ja alistavana haukkumasanana. Tietynlaisena piikkinä jo valmiiksi mahdollisesti satutetun ihmisen lihaan. Aivan kuin tuo yksi tunnetila määrittäisi sen jälkeen koko ihmistä. "sä oot vaan katkera ihminen". Sekö riittää selittämään toisen ikävät tuntemukset, karvaankin pettymyksen sekä epäonnistumisen?
Hartian kohautus, silmien nopea pyyhintä ja sen pitäisi olla siinä...sitten vain hymyä huuleen?
Onko ihmisillä niin suuri halu potkia maassa makaavaa vai mikä siinä oikein on? Eritoten näillä palstoilla tuota sanaa käytetään tietynlaisena synonyyminä "luuserille" tai sellaiselle jonka pitäisi vain unohtaa joku henkilökohtainen menetys noin vain.
Vähän kuin että sanoisit naiselle joka on menettänyt lapsensa ja miehensä kolarissa jossa hän itse vain halvautui että "älä ole noin katkera".
Usein mietin että onko tällaisen keskustelutavan takana joku joka itse on niin katkeroitunut jostakin vanhasta asiasta että se pitää sitten kostaa kaikille jotka kokevat jotain samaa tai sitten siitä että todella on syntynyt/elänyt hopealusikka suussa eikä ymmärrä katkeruuden/menetyksen tunnetta lainkaan?
Mielestäni kyseessä on hyvin masentavan alentava nimitys ja ihmiseltä kielletään yksi ulottuvuus ihmisenä olemisesta jos hän ei saa olla katkera jos todella on kokenut jotain hänelle ikävää. Ihmiseltä ryöstetään samalla mahdollisuus käydä se luonnollinen prosessi läpi jota tarvitaan jos todella on katkeroitunut jonka kautta ihminen voi selviytyä eteenpäin koska häneltä kielletään katkeruus tai katkerana olemista pidetään alhaisena olemusmuotona.
"Ihmiseltä ryöstetään samalla mahdollisuus käydä se luonnollinen prosessi läpi jota tarvitaan jos todella on katkeroitunut jonka kautta ihminen voi selviytyä eteenpäin koska häneltä kielletään katkeruus tai katkerana olemista pidetään alhaisena olemusmuotona."
Katkeruus ei ole osa luonnollista prosessia - jos siis ihan vakavasti puhutaan (kevyet heitot ovat asia eriskeen). Pettymys, suru, loukkaantuminen, viha esimerkiksi ovat luonnollisia ja inhmillisiä tunteita, jotka edellyttävät aina prosessointia, enemmän tai vähemmän. Katkeruus sen sijaan on merkki siitä, että ihminen ei halua tai pysty työstämään jotain kokemaansa negatiivista asiaa ja siihen liittyviä tunteita. Hän jää niihin kiinni eikä pääse eteenpäin elämässään. Pahimmillaan hän kantaa katkeruutta mukanaan kuin jotain rakasta, josta ei millään henno luopua.
Katkera ihminen ei yleensä myöskään ymmärrä vastoinkäymisten merkitystä itselleen ja elämälleen. Hän ei halua oppia niistä tai nähdä niissä positiivisia puolia. Siksi juuri hän kai katkeroituukin. Mitään inhimillistä kasvua ei tapahdu - oikeastaan ihminen silloin taantuu.
"Vähän kuin että sanoisit naiselle joka on menettänyt lapsensa ja miehensä kolarissa jossa hän itse vain halvautui että "älä ole noin katkera". "
Tiedät varmasti, että tuollaisessa tilanteessa kukaan ei moista suustaan päästäisi. Mutta oikeasti on paljon ihmisiä, joille on sattunut noin tai jotain vastaavaa eivätkä he ole silti katkeroituneet. Siinä olisi ihan jokaiselle
oppimista.
En tietenkään voi kieltää ketään tuntemasta katkeruuutta, mutta mitään hyötyä siitä ei ole kenellekään. Päinvastoin.
"Katkeruus ei ole osa luonnollista prosessia - jos siis ihan vakavasti puhutaan (kevyet heitot ovat asia eriskeen)"
Kukas noin sanoo? Sinäkö?
Totta kai se on osa luonnollista prosessia vai kuvitteletko että se on täysin vierasta ihmiselle?
"Pettymys, suru, loukkaantuminen, viha esimerkiksi ovat luonnollisia ja inhmillisiä tunteita, jotka edellyttävät aina prosessointia, enemmän tai vähemmän."
Ja katkeruusko ei?
"Katkeruus sen sijaan on merkki siitä, että ihminen ei halua tai pysty työstämään jotain kokemaansa negatiivista asiaa ja siihen liittyviä tunteita. Hän jää niihin kiinni eikä pääse eteenpäin elämässään. Pahimmillaan hän kantaa katkeruutta mukanaan kuin jotain rakasta, josta ei millään henno luopua."
Juuri tuolla asenteella sinä estät että katkeruutta kukaan käsittelee kun kiellät sen olemassaolon tai että se on vain pahaksi.
Osa asioista on myös sellaisia jotka jäävät ihmistä vaivaamaan loppuiäksi.
Et näköjään ymmärtänyt mistä puhuin lopulta.
On eri asiaa tuntea katkeruutta jostakin kuin kaikesta, ymmärrätkö?
jos katkeruutta jostakin tuntevat ihminen kahlitaan rooliinsa joko ulkopuolelta tai hän itse tekee sen (tuo pinttymys skenaario jota sinä kuvasit) niin se johtaa että hänestä tulee katkera vähän jokaisessa asiassa.
Mutta on täysin luonnollista että ihminen tuntee katkeruutta tietyistä asioista ja ei niitä kyllä katkeruutta vain kieltämällä päästä yhtään mihinkään.
"Katkera ihminen ei yleensä myöskään ymmärrä vastoinkäymisten merkitystä itselleen ja elämälleen. Hän ei halua oppia niistä tai nähdä niissä positiivisia puolia. Siksi juuri hän kai katkeroituukin. Mitään inhimillistä kasvua ei tapahdu - oikeastaan ihminen silloin taantuu."
Mitä ihmeen positiivisia puolia?
Arvasin tämän. Täällä on taas joku posiitiviisuus-piipari. Ei kaikissa asioissa ole positiivista eikä jokaisessa pilvessä sitä kiiltelevää reunaa.
Tuo "taantumus" juttu on jotain psykologisten koulukuntien roskaa. Eiköhän ihminen taannu juuri silloin kun kieltää itseltään negatiiviset tunteet ja elämässä juuri sen menetyksen mahdollisuuden, epäonnistumisen josta lopulta välttämättä ei selviä. Loppu on naiivia sokeutta muuten.
Mikäs elämä on ikuista kasvua yms. roskaa tuo oli?
"Tiedät varmasti, että tuollaisessa tilanteessa kukaan ei moista suustaan päästäisi. Mutta oikeasti on paljon ihmisiä, joille on sattunut noin tai jotain vastaavaa eivätkä he ole silti katkeroituneet. Siinä olisi ihan jokaiselle
oppimista."
Mitä oppimista? Ettei saa katkeroitua? Miksei?
Olet juuri malliesimerkki siitä mitä esitän tuossa aloituksessani.
Kovasti puhut katkeruudesta muttet ymmärrä siitä tippaakaan.
Sinulle se on joku kaiken pahan ydin, joku jota täytyy torjua eikä inhimisillisen tunne skaalan osa.
Elämässä on asioita jotka menettää lopullisesti esimerkiksi tuossa hurjan esimerkkini tapauksessa ja voin jo nähdä että varmaan osa ihmisistä tuntee katkeruutta sisällään mutta peittää sen sinun kaltaisilta ihmisiltä.
"En tietenkään voi kieltää ketään tuntemasta katkeruuutta, mutta mitään hyötyä siitä ei ole kenellekään. Päinvastoin."
Elä siinä uskossa sitten. Itse olen täysin päinvastaista mieltä, katkeruus voi auttaa ihmistä jos se vain kohdistuu siihen tapahtumaan ja tunteeseen eikä leimaa ihmisen koko elämää mutta juuri kuten sinä esität asian ja käyt jonkun katkeran päälle niin hän leimautuu katkeraksi.
Elämässä on asioita joista ei selviydy ja jotka jäävät ihmisille arviksi, sitä voitaisiin kutsua katkeruudeksi, mutta ennen kuin ihminen myöntää että hänellä on nuo arvet eikä hän palaa entiselleen hän voi edetä. Mutta arpien kieltäminen ja ikävien asioiden pako ei johda muuhun kuin pakoon todellisuudesta sekä myös omien ongelmien/tunteiden kieltämykseen.
Toisaalta mitäpä odottaa tämän psykosössötyksen aikakaudelta jossa kaikessa on kysymys siitä että eletään hetkessä ja unohdetaan heti kaikki paha ja negatiivinen. Etsitään vain hyviä ja positiivisia puolia elämästä koska se "hyödyttää" ihmistä.
Paskat, mutta jokaiselle sallittakoon illuusionsa, sinullekin.
sanan katkeruus ihan toisin kuin minä (ja esim. useimmat ystäväni). Ei ihme jos tulee väärinkäsityksiä.
Esim. minulla on monia arpia, jotka on jääneet elämävarrella, mutta koska olen tehnyt töitä niiden asioiden kanssa ja hyväksynyt ne oasksi itseäni ja elämääni, ei ole mitään syytä olla niistä katkera.
Kaikissa negatiivissa asioissa on jotain positiivista, aina sitä ei näe tai halua nähdä. Jos en itse olisi nähnyt, en tiedä missä olisin. Olisinko edes hengissä. Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä ja rankkoja juttuja.
En minä kenenkään päälle käy enkä ketään leimaa. Toivoisin ettet sinäkään leimaisi.
käsitteiden sekamelska?
Ymmärrän katkeruuden enemmänkin asenteeksi kuin tunteeksi. Katkeruus kehittyy kun ei uskalleta tuntea negatiivisia tunteita vaan ne tukahdutetaan. Katkeruus sisältää kimpun erilaisia tunteita – juuri noita pettymystä, vihaa, loukkaantumista, pelkoa, avuttomuutta jne. Ne valtaavat mielen ja vaikuttavat kaikkeen kanssakäymiseen muiden kanssa. Katkeruus johtaa kyynistymiseen, eli millään ei ole väliä, mikään ei kuitenkaan onnistu tai mikään ei kuitenkaan muutu – joten turha yrittää mitään.
Ajatellaan että jos joku käyttäytyy sinua kohtaan ilkeästi ja sinä suutut. Syystä tai toisesta et voi näyttää vihaasi, jota kuitenkin tunnet. Sitä et kykene kauaa pitämään sisälläsi vaan se alkaa näyttäytymään ja usein sijaiskohteisiin. Alat tuntea vihaa esim. kaikkia samankaltaisia ihmisiä kohtaan.
Sitä voi laajentaa vaikka kuinka, mikä nyt tuntuu itsestä hyvältä. Käyttäydyt sitten itse vihamielisesti näitä sivullisia kohtaan, syyttäen, syyllistäen, tuomiten tai halveksien. Ihan summittaisesti ja mielivaltaisesti. Kun nämä syyttömät sitten puolustautuvat, otat sen vahvistuksena noille vihamielisille tunteille. Oma pettymyksesi, vihasi tai kostonhalusi vain kasvaa, ei suinkaan vähene, koska alkuperäistä vihaa et suotu käsittelemään!
Katkeroituminen johtaa lisääntyviin pettymyksiin, kostonkierteisiin, ahdistavaan avuttomuuden tunteeseen ja masennukseen. Aluksi esim. viha voi olla moottori ihan hyvälle toiminalle, vaikka työnteolle, opiskelulle (eli viha puretaan johonkin muuhun kuin ihmisiin) mutta se ajan kuluessa syö henkistä energiaa.
Enpä ole vielä kohdannut asiaa tai tapahtumaa, jossa ei olisi mukana niin positiivinen kuin negatiivinen puoli. Riippuu ihan siitä miltä kulmalta asiaa katsoo…
Katkeralle vain kehittyy putkinäkö.
Niin se varmaan on. Voi olla että katkeruutta sallitaan miehille vähän vähemmän, sillä naiset ovat varastaneet itkemisen ja muun tunteilun itselleen. Niin on aina ollut ja varmaan tulee olemaankin. Miestenkin pitäisi saada ryvetä katkeruudessa siinä missä surussakin rypeminen on sallittua.
Itse olen nainen ja saanut sellaisen kotikasvatuksen etten saa puhua epäkohdista. Nimenomaan aina varoitettiin, että tytöstä (minusta) tulee katkera enkä kelpaa kenellekään jos mainitsen mistään epäkohdasta.
Ei tuo epäkohdista vaikenemis vaatimus mitenkään nykyajan ilmiö ole. Väitän, että entisaikaan nainen ei saanut koskaan puhua mistään negatiivisesta, se oli aina katkeruutta. Turhasta valittamista.
Katkeraksi haukkuminen on vain keino vaientaa henkilö, joka tuo esiin epäkohtia, esim. työpaikalla. Työpaikkakiusaamisesta, häirinnästä, henkisestä väkivallasta puhujalle sanotaan "älä ole noin katkera".
Myös puolensa pitämis yritykset, mm. palkkaneuvottelut tyrmätään yleensä "älä ole noin katkera" kommenteilla.
Käytännössä minun pitää naisena mielistellä, kerjätä hyväksyntää, nostaa muita ihmisiä jalustalle, pönkittää toisten (naisten) huonoa itsetuntoa kehumalla heitä kauniiksi, ylistää heidän tavanomaisia suorituksia, vähätellä koko ajan itseäni, sietää miesten ehdotteluaja pikkutuhmaa jutustelua töissä.
Minulle saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja jos yritän puolustautua, olen katkera.
Tästä syystä keskustelen ainoastaan luottoystävieni kanssa. Muiden ihmisten kanssa puhun kyllä, mutta en luota enkä puhu oikeastaan mistään tunne-elämääni liittyvistä asioista.
Samaa suosittelen ap:lle. Käytännössä ihmisten pahuus on ääretöntä, joten ei kannata avautua tuntemattomille muuten voi tulla vielä huonompi olo.
Ei ihmekään jos et sinä ymmärrä mitä katkeruus on.
Se on luonnollinen tunnetila aivan kuten vaikkapa surukin. Siihen liittyy monia eri tunteita toki liitännäisinä.
On kovin erikoista sanoa että se on "asenne."
Tätä juuri tarkoitin:
"Katkeralle vain kehittyy putkinäkö."
Se on kuin haukkumasana jolla jotakin voi lätkäistä. Häneltä riistetään lupa tuntea katkeruutta ja samalla hän ei saa enää käsitellä katkeruutta tunteena. Siitä tulee häpeän merkki.
Sen lisäksi että ihminen menettää jotain hän tuntee katkeruutta ja joutuu vielä häpeämään omia täysin luonnolisia ja mahdollisesti oikeutettuja tunteitaan.
Kamalaa tekstiä sinulta.
Sinun elämäsi on eri asia kuin muiden elämä.
Ihmisillä on erilainen tunnemaailma ja siinä missä sinä olet selvinnyt noista ilman katkeruutta kaikki eivät niin tee.
Ei ole olemassa mitään täydellistä ihmistä ja täydellistä keinoa selvitä käymistään vaikeuksista ja muut tavat vääriä.
Jos kaikissa asioissa myös negatiivisissakin on posiitivisia puolia niin miksei katkeruudessa?
Mikä sinulle antaa oikeuden tehdä päätökset että joku ihmisen tuntema tunne on niin negativiiinen ettei sitä saa tuntea edes toiset ihmiset joiden elämää sinä et tunne?
En usko että kyseessä on sukupuolikysymys mutta ainakin näillä palstoilla miehen avautuessa jostakin niin tuo "katkeruus" kortti on ensimmäisenä lähes aina esillä.
On jotenkin häkellyttävää nähdä se aina kuin joku osoittamassa sormella toista että "sä oot homo, oo hiljaa".
Kerro hyvin tarkkaan siitä mistä juuri mitä tarkoitin tuolla "katkeraksi leimaamisella".
Se on todella hieno lyömäkortti koska siihen on vaikea vastata. On esittänyt jotain negatiivista tai kriittistä joten muut toteavat vain sinun olevan katkera joten se oli sitten siinä.
Itselle ei huono olo tule avautumisesta koska tuntemattomat yms. ihmiset eivät paljon minua hetkauta jos heittävät tuollaista, eihän sellaisilla ihmisillä tee mitään. Mutta ymmärrän pointtisi tuosta että siitä tulee huonompi olo koska muut pääsevät mottaamaan helposti takaisin.
Itselläni tämä aiheuttaa lähinnä turhautumista kun näkee esimerkiksi täällä että joku saattaa kertoa ihan oikeasta hänen elämäänsä liittyvästä ongelmasta ja ensimmäisenä joku on kuuluttamassa katkeruutta.
Kysymys onkin: Entä sitten vaikka hän onkin katkera?
Olen tehnyt elämän varrella täsmälleen samat huomiot! Pikku-tytöstä lähtien olen asian jotenkin intuiviisesti oivaltanut, enkä ole suostunut nujerrettavaksi. Tietysti usein onkin pitänyt näennäisesti miellyttää ns. tärkeitä ihmisiä. Olen jo keski-ikäinen ja eniten harmittaa huomata, että nuorillekin naisille on vielä ihan samat hapatukset iskostettu päähän: jos olet kiltti tyttö, niin ihmiset hyväksyvät sinut, saat miehen ja herrojen armosta ehkä jopa työn pätkän. Vanhemmat naiset pompottavat nuorempia samoin, kuin heitä on kohdeltu. Tytöille lupaillaan pysyvämpää työtä, parempaa palkkaa ja työehtojen noudattamista, kunhan ensin tyytyvät vähempään ja tekevät mitä pyydetään. Lupausten toteutumisen sijaan työsuhde useassa tapauksessa päätetään ja tilalle otetaan uusi höynäytettävä.
Nykyään etenkin esimiehet käyttävät "älä ole katkera" sijasta lyömäaseenaan kommenttia "ajattele positiivisesti". Oikeuksiaan puolustava, järkeviä kysymyksiä esittävä työntekijä on "yhteistyökyvytön" ja "hankala". Enää ei puhuta suoraan miellyttämisestä, vaan ihmissuhde- tai verkottumistaidoista. Käytännössä ne usein tarkoittavat palvelusten tekemistä hymyillen ja mieliksi oloa. Hymyn ja samaa mieltä olemisen taidon ohella naisen tärkeimpiä avuja on kaunis ulkomuoto. Nainen odotetaan kohottavan muiden mielialaa jo pelkällä olemuksellaan ja miellyttävillä kommenteillaan.
Niin, että katosiko se piikayhteiskunta? Ei todellakaan, ja siinä on yksi katkeruuden aihe.
Kumpi on sitten pahempi, tulla leimatuksi katkeraksi jos puhuu epäkohdista vaiko sietää itseensä kohdistuvaa halveksuntaa sen vuoksi että katkeraksi leimaamisen pelko estää puolustamasta itseään
Yksi keskusteluaihe on tietysti se, minkälaisia epäkohtia ihmisen pitäisi sietää ja mikä on sitten "turhasta valittamista". Rajan vetäminen ei ole helppoa.
Voi tietysti myö yrittää miettiä omaa rooliaan tapahtuneeseen, jos kyse on ihmissuhdeasioista.
Homoksi haukkuminen. Koulukiusaamista? Ei kai kukaan aikuinen sellaista tee. Minusta homot on ihan ok porukkaa.
Työpaikkakiusaajani vihasi entistä miestään ja kosti elämänsä kärsimykset työpaikalla täysin ulkopuolisille, meille muille naisille.
Jos minulla olisi kykyä ja taitoa lähtisin yliopistolle opiskelemaan matematiikkaa ja ryhtyisin matikanopettajaksi. Tulen toimeen lasten ja nuorten kanssa. Tai sitten ryhtyisin nörtiksi. Jotain sellaista, että saisin olla rauhassa ainaiselta mielistelyvaatimukselta.
Olen kyllästynyt siihen, että työelämässä tärkein kriteeri pärjäämiselle on hyvä ulkonäkö ja dollarihymy. Ketään ei kiinnosta osaamiseni mitenkään.
Tärkeintä on olla kiltti, hymyillä, miellyttää muita ja tosiaankin "ajatella positiivisesti". Vanhat naiset nälvivät ja silti pitäisi aina hymyillä ja kerjätä hyväksyntää.
Kun tuon kirjoittamasi luin, huomasin halveksivani itseäni. Leimatuksi tulemisen ja aiheettomien syytösten (=työpaikan eli toimeentulon menettämisen) vuoksi, en uskalla ottaa epäkohtia puheeksi. Ongelmat jäävät möykyiksi sydänalaan ja aiheuttavat varmasti myös katkeruutta, joka oirehtii jollain tapaa.
Katkeruus ei ole tunne niin kuin viha tai suru. Katkeruus on asenne ja ajatusmalli, jonka useat meistä ovat oppineet sosiaalistumisen jossakin vaiheessa. Toisille taas koko katkeruus on vierasta vaan asioita, olivatpa ne mitä tahansa, käsitellään luonnollisin tavoin eli juuri niin kuin sinua aikaisempi kirjoittaja kertoi.
VOit toki väittää vastaan mutta uskoisin että ainakin pari kirjoittajaa täällä on perehtynyt asiaan ihan oikeasti ja tieteellisestikin.
"ihan oikeasti ja tieteellisesti" nyt vain ei merkkaa mitään.
Pitäisiköhän vedota vaikkapa väittelyn sääntöihin ja siihen että "asiantuntijuuteensa" vetoaminen ei ole kovin hääppöinen väittelytaktiikka.
Ehkä minäkin olen perehtynyt aiheeseen.
Jos "tieteellisyys" tarkoittaa ulko-opittua tietoa psykologia kursseilla yliopistolla niin annetaan olla, jookosta?
tunnistanut omassa katkeruudessani muita tunteita kuin tunteen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ja suuren ihmetyksen sen pohjalta.
En tuntenut mitään vihaa tai pelkoa tai mitä niitä nyt luettelitkin.
Uskallus tuntea negatiivisia tunteita...Siitäkö todellakin johtuu katkeruus?
Olen täysin päinvastaista mieltä, ja olen siitä muuten empiirinen esimerkki. :)
Enemmänkin sinun luettelosi pätisi masentuneelle selvennykseksi: kuvaamasi tunteet liittyvät masennukseen, kuin suoraan kirjasta.
TUrhaan onn sinulle mitään faktaa tai muuta vastaavaa selittää; et joko ymmärrä tai halua ymmärtää, johtuen sitten taas monesta seikasta...
Helmiä sioille on turha heitellä...
Lakkaa provoamasta idiootti.
Turha selittää mitään "faktasta" jos asiaa ei osaa perustella asiaansa.
Uskoisin ymmärtäväni asiaa vähän enemmän kuin vaikkapa sinä.
"Helmiä sioille on turha heitellä..."
Ai huomasit saman kuin minä?
Sanoin juuri pari viikkoa sitten töissä että koko talossa on maailmanlopun meininki. Esimies siihen "onko AINA oltava noin negatiivinen". Tiedätte varmaan äänensävynkin. Esimies on muuten mies.
Totuus on että talossa on maailmalopun meininki. Puolet porukasta pantu pihalle ja loppujen kohdalla on menossa kokeilu nimeltä "miten paljon voi duunarista ottaa irti ennenkuin se hajoaa".
Minulla on aina ollut tapana sanoa asiat niin kuin ne on. Ihmisten henkilökohtaisia asioita kohtaan sen sijaan osaan kyllä olla hienotunteinen, mutta yleisistä asioista sanon ja suoraan. Olen saanut kuulla olevani katkera, negatiivinen, ei-motivoitunut, hankala, riidanhaastaja noin muutaman mainitakseni.
Minusta totuus ei häviä sillä että sen päälle kaadetaan kullattua paskaa. Mistään epäkohdisa ei nykyään saisi sanoa mitään, koska jos ne myönnetään niille pitäisi kai tehdäkkin jotain, eikä kukaan halua tehdä millekkään mitään kun kaikilla on niin kova kiire varmistamaan ne omat edut ja kultalusikka.
"Ehkä kuitenkin katkeruus on pienentynyt (tai menettänyt merkitystään) sisälläni, kun sain sen ensin myönnettyä itselleni ja sitten oksennettua ulos. Aika varmaan tekee tehtävänsä. Katkeruuden tilalle on tulossa lievä halveksunta toisen tekoja kohtaan, joita en vieläkään voi hyväksyä."
Kyllä, ajan kanssa ne toisten tekemiset tahtovat menettää merkitystään. Harva ja harvemmin ne mahtavat unohtua kokonaan, mutta sinne jonnekin taustalle ne jää ja niiden tulee jäädäkin ettei niitä vain vatvo ja vatvo uudelleen ja uudelleen. Vaikka en tiedä mitä halveksut, niin luulen ettet myöskään koskaan tule niitä/sitä hyväksymään. Opit ainoastaan elämään niiden kanssa, näkemään ne oikeassa perspektiivissä. Opit ehkä jopa olemaan välittämättä niistä sen kummemmin. Jatkossa sinusta tulenee varautuneempi. Toisaalta hyvä, toisaalta ei, mutta se voi myös auttaa näkemään ihmisten läpi. Mitä myöskin voi olla luvassa, niin se, että alat tulla välinpitämättömämmäksi. Mahdollisesti sekin, että jos ja kun jatkossa kerrot jollekin erilaiselle (siis luonteelta erilaiselle) ihmiselle noista asioista, eli huonoista kokemuksista, ei siksi että olisit vieläkin katkera vaikka hän luuleekin niin, vaan siksi, että hän ehkä ymmärtäisi sinua, niin voi olla ettei ymmärrä.
Että semmoista peliä.
Katkeruus kumpuaa samasta lähteestä kuin masennus. Masennus on vihaa joka käännetään itseen päin ja katkeruus vihaa joka käännetään ulospäin.
Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ei ole samaa kuin katkeruus.
Ainakin sinulla on ihan omat määritteet katkeruudelle ja sen takia meidän on mahdoton päästä asiasta yhteisymmärykseen.
Viha voi olla äärimmäisen rakentavaa jos se käännetään oikeaan kohteesen. Siten ihminen tunnistaa että osa asioista maailmassa on huonoja, pahoja sekä epäoikeudenmukaisia.
On luonnollista vihata niitä sekä myös järkevääkin ja liittyypä siihen joukkoon katkeruus siitä epäoikeudenmukaisuudesta.
Ymmärsin tuossa jo aiemmin että näkemys katkeruudesta on sinulla hyvin kapea-alainen. Hieman henkistä kasvua ja elämän kokemusta lisää niin ehkä sitten ymmärrät ettei masennus ja katkeruus kumpua samasta lähteestä.
että olen sekoittanut kaunan ja katkeruuden, tiedä häntä. Epäoikeudenmukaisuus omaan asiaani kyllä liittyy vahvasti.
En mä kyllä mitään vihaa ole ulospäin kääntänyt, aikoinaan sanoin katkeruuden/kaunan kohteelle tuntemukseni ihan suoraan. Kyllä hän itsekin tietää, että on toiminut pitkään väärin. Pyysi anteeksi. Onhan sekin jotain, mutta ei se asioita muuta. Menneitä ei voi muuttaa, ja tapahtuneet voi vaikuttaa elämään vuosikymmeniä.
Näillä kuitenkin mennään elämässä eteenpäin.
Tuli vain tästä mieleen; mitenköhän on laita ihmisellä, joka joutuu esim. rattijuopon vammauttamaksi. Onko katkera? Onko oikeus olla katkera?
Tässä ketjussa kun puhutaan siitä oikeutuksestakin.
Itse olen sitä mieltä, että sellainen ihminen joutuu kohtaamaan kaikki negatiiviset tunteet, myös vihan ja epäoikeudenmukaisuuden.Katkeruuteenkin on syytä.Mutta harva varmaan siihen jää ikuisesti junnaamaan. Jossain vaiheessa tajuaa, ettei asia muuksi muutu.
Tuosta oikeutuksesta vielä sen verran, että jos katkeralle sanotaan, että ei saa olla katkera, niin se ei taida auttaa katkeraa asioissa eteenpäin.
usein tuppaa olemaan.
Mun tapaus on siitä erikoinen, että mä olen tässä jutussa ollut tavallaan "sankari", toiminut oikein vaikka olikin raskasta.
Oikeastaan tämä on jollain tavalla nostanut mun omanarvontunnetta jollain kummallisella tavalla..Siitä lähtien kun tajusin ettei asiat muuksi muutu.
Välinpitämätöntä musta ei saa :) tiedä onko hyvä vai huono asia.
En ole kyynistynyt, enkä varmaan paljon viisaampikaan.
Semmostahan se.
Olen kokenut elämän varrella asioita, joista olen ollut katkera. Joistakin osakseni tulleista kökkömäisyyksistä olen edelleen katkera, vaikka aikaa on kulunut paljon. Pidän tätä aivan inhimillisenä juttuna. Tunteita kuitenkin kannattaa käsitellä mielessään niin, etteivät ne turhaan kulkisi kivireppuna selässä ja haittaisi uusia kuvioita ja ihmissuhteita.
OK, siis minäkin tunnen katkeruutta, mutta pyrin käyttäytymään siten, etteivät muut joutuisi sijaiskärsijöiksi - etten alkaisi kostaa kokemiani vääryyksiä sivullisille. Vuosien kuluessa olen myös havainnut, ettei syyllisillekään kannata ryhtyä kostamaan. Ystävien kanssa asioita pitää puida, mutta sitä ei missään nimessä kannata tehdä jatkuvasti! Kritisoin ankarasti tyyppejä, jotka rähjäävät hulluna esim. työtoverille tai kaupan kassalle huonon avioliittonsa tai sotkuisen eronsa aiheuttamien patoutumien vuoksi. Etenkin jos ikävyydet ovat tapahtuneet kauan sitten.
Kärjistäen: ei ole sinun vikasi, jos naapurillasi on ollut juopot vanhemmat. Voit joskus kuunnella hänen kertomuksiaan aiheesta, se sopii. Jos taas naapuri katsoo, että hän on oikeutettu toimimaan taloyhtiössä omavaltaisesti, koska hänen isänsä 50 vuotta sitten ryyppäsi perheen elämän piloille, on naapurin katkeruus mennyt överiksi.
Tunteilla on omat rajansa mutta jos ihmisen ei sallita tuntea katkeruutta kuinka hän niitä voi asettaa?
Hän kamppailee jatkuvasti sen välillä saako hän tuntea katkeruutta vai ei?
Jos ihminen saa tuntea katkeruutta niin ajan myötä hän oppii rajaamaan sitä. Mutta jos se häneltä kielletään niin eiköhän se vain vaikeuta sen käsittelyä.
Ihminen kykenee kyllä ajan myötä rajaamaan koskemaan sen niitä asioita joihin se liittyy eikä niin että se koskisi.
Koko ideahan on tuntea katkeruutta tietyistä asioista muuttumatta kokonaan katkeraksi joka oli koko juttuni ydin.
Katkeruutta saa tuntea, mutta sitä ei saa kaataa sivullisten niskaan. Se on se juttu.
Saa olla katkera, hetken. Sitten pitää päästä siitä yli. Kuten pettymyksistä yleensäkin. Esimerkiksi lapsella olisi ihan hyvä olla lemikki, jotta se oppii kiintymään johonkin elävään ja pystymään päästämään irti siitä kun se kuolee. Pettymyksiä pitää siis oppia käsittelemään jo lapsena.
Kun pettymyksiä ei osaa käsitellä, tulee katkeraksi. Piehtaroi siinä katkeruudessaan vuodesta toiseen. Se katkeruushan syö ihmistä sisältä. Ihmisestä tulee äksy ja voi jopa erakoitua. Katkeruus myös luo uutta katkeruutta. Kun on jo valmiiksi katkera, muut vieroksuvat, joka lisää katkeruuden määrää. Ikuinen noidankehä.
Olisi rakentavampaa käsitellä pettymykset rationaalisesti. Pohtia syitä ja seurauksia. Tehdä korjaavia liikkeitä ja vaikka hakea ammattiapua. Kun pääsee eroon katkeruudesta, se on kuin kivi olisi nostettu rinnalta. Katkerana ei voi olla onnellinen ja katsoa maailmaa suvaitsevaisesti ja ennekkoluulottomasti. Maailma on katkeralle ihmiselle musta ja synkkä, eikä mikään kuitenkaan onnistu. Siinä voi kulkea onnensa ohi monta kertaa.
Nopea kysymys sulle:
Mitä eroa sinun mielestäsi on mitä jokainen näkyy pakenevan täällä mikä on kaiken ydin jota painotin sillä että ihminen tuntee katkeruutta jostakin (jopa loppuelämänsä) ja toisaalta verrattuna siihen että on katkera?
Tuota kannattaa oikeasti miettiä.
Tiedän ihmisiä jotka ovat menettäneet vaikkapa äitinsä lapsena ja ovat asiasta hyvin katkeria. Mikä oikeus sinulla on sanoa etteivät he saisi olla katkeria tuosta? Täytyykö se ohittaa kuten lemmikin kuolema eli hymyä pyllyyn ja unohtaa katkeruus? Vai olisiko niin että ihminen ei ole kokonaisuudessaan silti katkera jos saa vain käsitellä sitä katkeruuden tunnetta (jopa päivittäin) joka liittyy hänen äitinsä menetykseen?
Jännä että nainen vetoaa täällä palstalla rationalisuuteen. Yleensä täällä sanotaan ettei tunneasioita voi järjellä selittää nyt kun kyseessä on "negatiivinen" tunne niin nyt kaikki näyttävät painottavan sitä. Jännä juttu.
Toki olet oikeassa että katkeruuden kohde tulee rajata rationaalisesti ja arvioida realistisesti, mutta se vie aikaa eikä se tapahdu vain sormia napsauttamalla ja toteamalla "etten ole enää katkera". Sillä tavoinhan tunteita olivatpa ne posiitivisia tai negatiivisa tulisia ajatuksen kanssa käsitellä.
En sanonut, että ei saa olla katkera. Tottakai saa. Ei sitä kukaan kiellä. Sanoin että ei kannata olla, koska pilaa sillä oman elämänsä ja mahdollisuutensa onneen.
Jos on äiti kuollut, eikä pääse siitä ikinä yli ehdotan ammattiapua. Katkeruus johtaa masennukseen kovin helposti ja se on sairaus. Ja ei ihminen silloin ole katkera, jos osaa käsitellä pettymyksen tunnetta. Asiaa saa miettiä, mutta ei siitä kannata tehdä koko elämä kulmakiveä ja rasitetta. Suru on eri asia kuin katkeruus. Surullinen pitääkin olla ja käsitellä asia sen kautta.
Kyllä tunteita voi käsitellä rationaalisesti. Voi siis miettiä, miksi tunnen näin tässä asiassa ja tällä hetkellä. Voin siis miehen tavatessani miettiä, miksi tunnen häneen vetoa. Vetoa voi aiheuttaa hänen tuoksunsa, puhetyylinsä, puheensa, ulkonäkönsä, huumoriemme yhteensopivuus jne.
Ja tietenkään minkään tunteen työstäminen ei käy sormia napasuttamalla, enhän näin väittänytkään. Se vie aikaa. Ja tosiaan, jos ei itse millään pääse asiassa eteenpäin voi hyvin käsitellä asiaa ammattiauttajan kanssa, joka voi auttaa selvittämään, mistä tunne voisi johtua.
Sinä selkeästi sekoitat katkeruuden siihen, että puhuu jostain epäkohdasta. Epäkohdista pitääkin puhua, mutta oletettavasti sävy on tärkein.
Jos aloittaa puhumaan vaikkapa naisongelmistaan sävyyn:
Kaikki naiset on perseestä. Suomalaiset naiset ei tajua mitään, jättävät kiltit miehet rannalle ja jakavat vain pesää pelimiehille ja rentuille. Helvetin akat luulee olevansa jotain. Minäpä kerrron, että mä oleen niin viisas, etten kuule välitä paskaakaan.
Tuosta tektistä kyllä huokuu aikamoinen katkeruus. On siis tullut vastaan pettymyksiä, joita ei ole voinut käsitellä. Tällöin on katkera kaikille naisille, vaikka ei ole eläessään tavannut kaikkai naisia, eikä voi siis kertoa, että kaikki naiset toimisivat näin. Lisäksi tulee kertomaan tuntemattomille ihmisille, ettei välitä heidän mielipiteistään, vaikka selkeästi välittää ja kerjää myötätuntoa.
Asiallisella aloituksella tyyliin:
Olen yrittänyt tehdä elämässni monia aloiteita naisille. En kuitenkaa ole onnistunut. Olen miettinyt missä olen mennyt vikaan ja mikä naisia oikeastaan kiinnostta miehessä. Tänä vuonna olen tehnyt 15 aloitetta baarissa. Naiset ovat olleet nättejä, mutta tavallisia. Toivoisin että saisin asiallista palautetta. Miksi kiltti mies ei miellytä?
Tämä mies ei ole katkera, hän vain miettii miksi flaksi ei ole käynyt. Hän ei ole jäänyt pettymyksiensä vangiksi.
Tuossa viimeisessä esimerkissä.
"Sinä selkeästi sekoitat katkeruuden siihen, että puhuu jostain epäkohdasta. Epäkohdista pitääkin puhua, mutta oletettavasti sävy on tärkein."
En vaan sinä sekoitat katkeruuden moniin muihin tunteisiin ja edelleen kiellät että ihminen saisi tuntea katkeruutta.
Miksei se mies saa sinun mielestä olla katkera tuossa tilanteessa?
"Kaikki naiset on perseestä. Suomalaiset naiset ei tajua mitään, jättävät kiltit miehet rannalle ja jakavat vain pesää pelimiehille ja rentuille. Helvetin akat luulee olevansa jotain. Minäpä kerrron, että mä oleen niin viisas, etten kuule välitä paskaakaan. "
Tässä sinä liität katkeruuteen muitakin tunteita kuten vihaa sekä myös ylenmääräistä "minä olen aina oikeassa asennetta". Ei tuo ole katkeruutta.
Tosin voin nähdä kuinka lämäät häntä vastapalloon sillä "sä oot katkera" kommentilla ja asia on sinun kohdalta pois päiväjärjestyksestä. Hänen kohdaltaan ei ole.
Ei tämä ole katkeruutta:
"Olen yrittänyt tehdä elämässni monia aloiteita naisille. En kuitenkaa ole onnistunut. Olen miettinyt missä olen mennyt vikaan ja mikä naisia oikeastaan kiinnostta miehessä. Tänä vuonna olen tehnyt 15 aloitetta baarissa. Naiset ovat olleet nättejä, mutta tavallisia. Toivoisin että saisin asiallista palautetta. Miksi kiltti mies ei miellytä?"
Vaan neutraali kysymys. Toisin sanottuna joko et tiedä mitä katkeruus on tai sinun tarkoituksena oli osoittaa mitä katkeruus ei ole tai sitten esittää että katkeruus on aina: "haista vittu mä tiedän paremmin kun sä kuolkaa kaikki pois" mentaliteettia.
Sinä olet väärässä silloin.
Tämä olisi katkeruutta:
"Vitun akat. Ne ei musta välitä. Ole koskaan saatana välittäneet. En kelpaa tällaisena. Vaikeaa on. Miten tästä selvitä? Ei ne huoli minua vaikka olen hyvä tyyppi. Saatana että vituttaa. Ei jaksa enää naisten metkuja."
Tähän vielä vastaan:
"Jos on äiti kuollut, eikä pääse siitä ikinä yli ehdotan ammattiapua. Katkeruus johtaa masennukseen kovin helposti ja se on sairaus. Ja ei ihminen silloin ole katkera, jos osaa käsitellä pettymyksen tunnetta. Asiaa saa miettiä, mutta ei siitä kannata tehdä koko elämä kulmakiveä ja rasitetta. Suru on eri asia kuin katkeruus. Surullinen pitääkin olla ja käsitellä asia sen kautta."
Miksi surua saa tuntea muttei katkeruutta?
Kuka sen määrää mitä saa tuntea ja mitä ei?
Surukin johtaa masennukseen, pitäisikö täällä alkaa sanomaan että "älä ole surullinen vaan ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta tuo ulvominen".
Mä en nyt ikävä kyllä nähnyt paljoakaan eroa sun ja mun katkeruusesimerkeissä. Olen vajaavainen, myönnän.
Ja edelleenkään en ole sanonut, että katkera ei saa olla. Olkaa vapaasti. Katkeruus ei vaan tarkoita samaa asiaa kuin suru tai viha. Katkeruus on prosessi. Eli ensin tulee se pettymys, sitten suru, sitten viha ja jos tunteitaan ei pysty käsittelemään kunnolla tulee se katkeruus. Katkeruus on pitempiaikainen tila, jossa ei näe asiaa selvästi.
Ja saa mies olla katkera tilanteessa, jossa on kokenut pettymyksiä naisten kanssa, mutta tällöin hän on juurikin katkera, eikä juurikaan ota vasta-argumentteja vastaan. On tullut huomattua. Tällöin ihmistä on vaikea auttaa, jos he ovat hautautuneet katkeruuteensa, eivätkä muuta näe. On siis helppoa sanoa, että olet vain katkera, kun muu puhe on turhaa.
Suru on askel asian käsittelyssä. Katkeruus on tuote, kun suru ja viha eivät laimene.
Sinä taidat olla sitten se oikeassa oleva ei-katkear ihminen?
Todistit kyllä äärimmäisen hienosti juuri sen mitä ajoin takaa aloituksessani. Onnittelut siitä!
Minä en ole väittänyt olevani oikeassa, minä olen kertonut minun näkemykseni katkeruudesta. Miksi aloitit keskustelun aiheesta, josta et voi keskustella? Keskustelu on sitä, että kerrotaan omia näkemyksiä asoista ja opitaan yhdessä jotain uutta.
Sinun mielestä katkeruus on siis täysin ok eikä se hajota ihmistä ja vaikeuta hänen elämäänsä? Katkeruus ei sinun mielestäsi ole prosessi vaan tunne, niinkö?
Ehkä voit perustella asian. Ehkä voit myös kertoa, miksi ihmisen kannaatta uhrata elämänsä katkeruudelle. Epäkohtien kertominenhan ei ollut katkeruutta, vaan se, ettei kykene näkemään muita näkökulmia. Minä olen valmis näkemään sinun asianlaitasi, jos sen voit kertoa. Aloitusviestistä se ei tullut esille.
Puhuit vain itse "hiusten halkomisesta" ja muutenkin viestissäsi oli vähättelevä sävy.
Palailen myöhemmin asiaan.
käsittelee aikuisenakin lapsena kokemaansa vaikkapa vanhemman menetystä, on ehkä jopa katkeroitunut siitä "kun mutsi nyt vaan kuukahti kun olin yheksän vee", niin hän ei ole käsitellyt asiaa ja päässyt sinuiksi sen kanssa. Eihän tuollaista pitäisi vähätellä, mutta herttinen sentään pitäähän asioista kuitenkin päästä yli.
Mut ainii, eihän kaikki halua.
Mikä sinä olet sanomaan miksei saisi olla katkeroitunut vaikkapa vanhemman menetyksestä?
Enkä käsitä miten ihminen ei voisi olla käsitellyt asiaa sekä olevan sinut sen kanssa mutta myös tuntevan katkeruutta.
Esimerkiksi katkeruutta voisi tuntea jo siitä ettei mutsi ole nähnyt lapsensa koskaan kasvavan aikuiseksi.
"Mut ainii, eihän kaikki halua."
Miksi pitäisi haluta tehdä jotakin sellaista joka on osa elämää ja paeta sitä negatiivista tunnetta?
Ne ovat todellisia asioita eivätkä ne mihinkään häviä elämästä vaikka kuinka niistä haluasi päästä yli tai sitten on ihminen jolla on vain katse eteenpäin eikä muista mitä elämässä on koskaan tapahtunut.
Minustakin voi olla jostain spesifistä asiasta katkera, jos on kerran kärsinyt vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Äiti otettu pois, isä tappoi, graavi esimerkki. Voihan olla katkera jollain saralla ja jostain asiasta. Voi ihan antaa luvankin itselleen olla jostain aina vaan katkera. (Ei tarvitse iltaisin ennen nukkumaan menoa hokea ääneen itsekseen: annan anteeksi sille ja sille. Vaikka antaisin ilman hokemisiakin anteeksi, voi silti olla edelleen katkera omalle kohdalle tulleista vääryyksistä.) Saa olla katkera, eikä tarvitse kysyä siihen lupaa keneltäkään. Voit nyt sanoa, että se syö henkilöä sisältäpäin ja tekee elämästä epämieluisaa, mutta se vasta tekisikin, jos katkerana oleminen kiellettäisiin. Eivätkä mitkään ammattiauttajat tiedä mistä puhuvat, jos väittävät, että käsitellä ja ohittaa se.
Katkeruus voi olla rajattu jollekin elämänalueelle. Katkeruuden voi kohdistaa elämälle yleensä; sattumalle?; jumalalle, jokka sallii vääryyksiä; jollekin tietylle idiootille (vaikka olisinkin antanut anteeksi) tms., tämän vanhemmille ja taasko tämän vanhemmille, jne. jos syyllisiä pitää löytää...
"ensin tulee pettymys, sitten suru, sitten viha ja jos tunteitaan ei pysty käsittelemään kunnolla tulee se katkeruus. Katkeruus on pitempiaikainen tila jossa asiaa ei näe selvästi."
Kyllä asiat voi nähdä ihan selvästi. Jopa muut ihmiset ympärillä voivat nähdä samat asiat ihan yhtä selvästi.
ei anneta surra.. Nykyään on varmaan eri meininki, mutta joskus 60-70 luvuilla ei oikeastaan osattu vanhempia neuvoa lapsen surussa.
Parasta hoitoa on tais useimmiten olla "ollaanpas nyt reippaita".
Joku äitinsä menettänyt joskus kertoi..
Joillekin siis sekin, vanhemman menetys voi olla tosi hankala juttu käsitellä, kun aikaa on kulunut "liikaa".
Kun asioita ei käsitellä silloin kun ne ovat ajankohtaisia, niistä tulee niitä kuuluisia möykkyjä sisimmässä. Uskoisin, että jokainen katkeroitunut haluais katkeruudestaan eroon mutta se voi olla niitten möykkyjen takia tavattoman vaikeaa.
Ei läheisen kuolemasta pääse koskaan "yli". Se on täysi mahdottomuus. Sen menetyksen kanssa vaan oppii elämään, mutta on täyttä paskaa, että tuollaisesta pääsee yli. Voi jumalauta!
katkera. Tottakai. Mutta lopulta kannattaa miettiä, että kannattaako se. Kun siihen tunteeseen jää vellomaan, niin se tekee pahaa jälkeä. Katkeruus = viha. Viha on luokiteltu yhdeksi kuoleman synneistä. Se miksi se on synti, niin sitä oon itekin miettinyt. Viha ja katkeruus on osa prosessia kohti hyväksymistä, mutta idea on kai siinä, että prosessin pitäisi edetä eikä jäädä siihen katkeruuskohtaan vellomaan.
sisältöä et elämällesi ole löytänyt niin luuletko että kukaan kanssaihminen haluaa vapaaehtoisesti viettää aikaansa seurassasi siitä provosoitumatta?
Elämässä on muutakin ja se että kanavoit katkeruuttasi syyttömiin kertoo omasta mädännäisyydestäsi.
Mitä jos sinä menet kanavoimaan tuota omaa katkeruuttasi joka kumpuaa mädännäisyydestäsi sitten muualle?
mutta silläkin on hintansa. Minun parisuhteessani se olisi ollut suhteen loppuminen. :( Elin siis parisuhteessa, jossa mieheni katkera/pettynyt entisessä suhteessa kokemiinsa asioihin. Yritin tukea ja osoittaa, että ei maailma ole niin paha paikka. Mutta se on kuule myös inhottava tila, kun näkee rakkaansa kärsivän ja synkkänä tuon tunnetilansa vuoksi. Myös minä sain siitä osani, koska ei osannut minuun luottaa. Sen sijaan, että olisimme nauttineet nykyhetkestä ja haaveilleet tulevaisuudesta, toinen olikin kiinni menneisyyden möröissään. Sympatiaa koin, mutta jos homma olisi jatkunut noin, olisimme jääneet aina jummailemaan ja olisin jäänyt miehen teraupetiksi. Tukea toki aina haluan, mutta se katkeruus on sellainen juttu, että tukemalla se harvemmin muuttuu miksikään. Olisin todenäköisesti pian itsekin katkeroitunut. Elämässämme oli niin paljon kaikkea hyvää, mutta ne tuntuivat jäävän mieheltä huomaamatta.
Kerran sitten päätin viimeisen kerran asiasta keskustella. Taas kerroin, että minä en tule niin menettelemään kuin hänen exänsä, rakastan ja tuen. Mutta miehen kannattaa harkita haluaako antaa pahojen tekojen oikeasti voittavan ja onko se katkeruus niin hyvä tunnetila elää. ONNEKSI mies tästä havahtui ja nykyäänkin vielä onnellisina eletään. Tuo katkeruus ei ole mikään hetkittäinen olotila vaan se voi myös imaista sen kumppanin mukaansa. Ja vaikka sitä kuinka paljon rakastaa, niin järjellä ajateltuna ei se yhdessä katkerana/synkkänä istuminen sen iloisemmaksi tee.
Vaikka tämä menee nyt "tunnesyrjinnäksi" niin silti olen oikein tyytyväinen, että sain tarpeekseni katkerasta ilmapiiristä, sillä ei se mieskään siinä kovin onnelliselta näyttänyt. Katkeruus, viha ja epäluottamus ovat piinaavia ja ahdistavia tunteita kokijalleen. Miksi ihmeessä parisuhteessa sellaisessa tunteessa haluaisin toisen elävän? Siinä voi sokeutua täysin siltä kaikelta hyvältä, mitä elämässä on ja ehkä jopa menettää sen hyvän. Ja minkä vuoksi? Olen itsekin kokenut nuo tunteet enkä niitä edes itselleni haluaisi.
Halusit tai et, niin minä inhoan katkeruutta. En katkeruutta kokevaa ihmistä, vaan sitä katkeruutta ja vihaa. Se estää ihmistä kokemasta aidosti onnea. Se on suoraan sanottua myrkkyä. Ja mikään paha historiassa ei oikeuta sitä, että tämä paha, katkeruus, voittaisi ja ihminen jäisi siihen vellomaan.
Ja jos joku on oikeasti täysin jumissa siihen katkeruuteensa, niin en moiti niitä, jotka eivät sitä pysty rinnalla katsomaan. Sellaisessa suhteessa ei se toinenkaan pysty kokemaan rakkautta vaan hän joutuu jakamaan ja kuulemaan sitä vihaa. Hän joutuu vastaanottamaan ne purkaukset. Ja hän joutuu katsomaan vierestä sitä ihmisen ahdistusta. Parisuhde muuttuu täysin yksipuoliseksi. Jokainen saa olla katkera vaikka maailmantappiin asti. Mutta silloin on myös ymmärrettävä, että kaikista ei löydy sitä voimaa olla tuollaisessa yksipuolisessa ja menneissä junnaavassa parisuhteessa. Itselläni kävi suuri tuuri, kun mies pääsi yli siitä vaiheesta, mutta aina ei käy näin onnellisesti. Ja kun parisuhteessa ollaan, niin se vaikuttaa myös siihen toiseen ihmiseen. Siinä voi helposti itsekin katkeroitua, kun kokee keräävänsä sirpaleita, joita joku toinen historiassa särkenyt. Ja kukaan muu ei tunnu välittävän, että sirpaleet korjattaisiin ja aikaan saataisiin jotain ehjää.
Oliko kysymys lopulta miehen katkeruudesta vai siitä ettei hän kyennyt käsittelemään katkeruutta?
Ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Eikö hän mielestäsi olisi saanut tuntea lainkaan katkeruutta siitä edellisestä suhteesta?
En todellakaan tarkoittanut nyt että katkeruus pilaa koko elämän ja onnen.
Uskotko että nyt mies ei koe enää kun teillä menee paremmin katkeruutta siitä edellisestä suhteesta?
Veikkaampa että hän kokee ja tunteekin mutta se ei hallitse häntä. Mutta se on tapahtunut ajan kanssa ja sinun avulla, ei vain kieltämällä katkeruuden tunteet ja unohtamalla menneisyys.
Siis ymmärränkö oikein, että ap ajaa takaa sitä että ihmisellä pitäisi olla oikeus tuntea katkeruutta. Kyllähän jokaisella on subjektiivinen oikeus tuntea mitä tahansa, kunhan rasita omilla tunteillaan muita, eikös näin.
Moni tässä ketjussa puhuu siitä miten katkeruus ilmenee.
Yhteenvetona voisi sitten pelkistää asian ja todeta, että sellainen henkilö, joka ei myönnä tuntevansa katkeruuttaa ilmentää sitä sitten negatiivisella käytöksellä syyttömiä kohtaan. Ja pahimmassa tapauksessa haukkuu kaikkia epäkohdista puhuvia ihmisiä katkeraksi. Eräs nainen haukkui minua julkisesti katkeraksi kun kerroin että kesäaikaan bussit kulkevat harvemmin kuin talvella. Hän sanoi että ole katkeroitunut negatiivinen valittaja. (Lienee selvää miksi hänen ex-miesystävänsä halusi perustaa perheen jonkun toisen naisen kanssa).
Näin ollen katkeruus pitäisi siis tunteena hyväksyä ja sen jälkeen aloittaa toipumisprosessi.
Eli olisiko katkeraksi jäänyt ihminen sitten sellainen joka on kieltänyt itseltään katkeruuden tunteen.
tiivistää asian paremmin kuin minä.
Katkeruus ei synny hetkessä. Se pysyy yllä ajattelemalla ja suuntamalla huomio johonkin kohteeseen, jolle "purkaa" vihamielisyyttään. Mitä enmmän sitä "purkaa" sitä varmemmin se tunnetila pysyy tai kasvaa.
Esimerkkisi oli hyvä. Näitä purkauksia joskus saa päälleen ja ovat hyvin hämmentäviä tilanteita. Ei aina ymmärrä mistä moinen käytös tai ilkeämielisyys johtuu.
Tunteita jokainen tottakai saa tuntea. Se kuinka sen ilmentää ulospäin, on toinen juttu. Kun katkeruus uhkaa, on ihminen itse kuitenkin se joka ohjaa itsensä ylös ja eteenpäin pois katkeruudesta.
Katkeroituneet ihmiset ikävä kyllä ovat hyvin ikävästi käyttäytyviä. Sama pahansuopuus ja vuosia samana pysyvät märinät väsyttävät kenen tahansa. Heidän maailmansa on niin epäoikeudenmukainen ettei siellä ole mitään hyvää. He ovat niin kiintyneitä huonoon oloonsa, että siitä luopuminen voi olla mahdotonta. Kaikki mikä helpottaisi tai toisi paremman olon, kielletään ja väheksytään.
Mielestäni pahamieli, loukaantuminen, suru, suuttumus jne. on parempi tuntea ja tunnistaa. Opetella tekemään jotain tilanteelle eikä jäädä "tuleen makaamaan".
Kyllähän katkeruudesta tai mistä tahansa ongelmaksi katsotusta asiasta on helpompi päästä eroon jos tunnustaa itselleen kärsivänsä katkeruudesta ja haluavansa eroon kyseisestä, negatiivisesta tunteesta.
Mielestäni ongelman tunnistaminen on edellytys, että siitä voi yrittää päästä eroon. On selvää, että voi vihata jotakuta koko elämänsä, mutta ei kannattaisi antaa sen vihan pilata omaa elämäänsä, vaan yrittää jättää se vihan kohde taakseen. En minä todellakaan tiedä miten sellainen onnistuu.
Olen useasti miettinyt miten traumaattisista kokemuksista (sodasta, keskitysleiristä, pahoinpitelystä, rikoksesta, onnettomuudesta) pääsee eroon ilman että katkeroituu tai asiasta jää traumoja. Vai ilmenevätkö ne negatiiviset tunteet vaan sitten toisessa asiayhteydessä.
Sinustako maailma on oikeudenmukainen tai jos se on epäoikeudenmukainen niin jostakin katkera ihminen on sitten tottumaton tuohon tilaan?
Sinulla on kovin katkera mielipide katkerista ihmisistä. Pitäisikö sinunkin päästä eteenpäin eikä jäädä märehtimään toisten katkeruutta jota et ehkä ymmärrä kun he elävät eri elämää kuin sinä teet?
Toki katkeruuden purkaminen on ikävää toisiin ihmisiin mutta noin kokonaisvaltaisesti ajatellen katkeruutta tunteena: mitä väärää sinusta siinä onko? Miksi koet sen niin negatiivisena?
Uskoisin että monia ihmisiä helpottaa kun syy onkin jossakin muussa ja he voivat todeta tulleen epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi eikä niin että vika on aina heissä itsessään, heidän omassa asenteessa sekä siinä miten he vain ottavat asiat.
Toisaalta nykyaikana itsesyytösten lisäksi ihmiset syyllistävät ihmisiä jotka kärsivät ongelmista siitä että heillä on niitä ongelmia. Kun kaikki pitäisi vain rakentavasti ajatella, selvitä, pärjätä, jaksaa, olla hyvä itsetuntoinen, eteenpäinkatsova, posiitiivinen ja eritoten ei koskaan missään nimessä tippaakaan katkera.
Osa tietysti puolustelee pettämistäkin millä verukkeella ja inhoaa että joku tuomitsee toisia ihmisiä joten kai siihen luontevasti kuuluu sitten että katkeruuskin on aivan hirveää.
Jännä juttu miten kaikista asioita nykyään täytyy nähdä se positiivinen puoli paitsi joistakin asioista jotka ovat kuin perisyntejä.
Ai mitä väärää siinä on jos katkeroituneet ihmiset kiusaavat syyttömiä työpaikalla vain sen vuoksi, että työpaikka on heille ainut paikka osoittaa mieltä???Katkeruudesta ei voi päästä eroon jollei itse tunnista olotilaa.
Kyse on siitä, että katkeroituneet ilkeät ihmiset myrkyttävät työyhteisön omalla käytöksellään, kyllä se haittaa minua suuresti jos saan osakseni häirintää ilman omaa syytäni.
Eli sinun mielestäsi se että kerron miten katkeroituneet ihmiset kostavat minulle oman elämänsä kärsimykset tekee minusta katkeroituneen. No, silloihan me kaikki olemme katkeroituneita joten voimme sitten yhdessä katkeroitua lisää, vaikkapa toisitamme.
Oikeasti; katkeruutta ei saa purkaa muihin ihmisiin siitä riippumatta miten epäoikeudenmukaista kohtelua on itse saanut.
Mainittakoon, että nuo katkeroituneet työpaikkakiusaajat ovat sen vuoksi katkeroituneita ettivät kelvanneet akateemisille miehille. Ovatko he oikeasti saaneet epäoikeudenmukaista kohtelua osakseen jos akateeminen menestyvä mies ei huoli rumaa tyhmää naista itselleen? Siitä sitten kiukutellaan loppuikä.
Kuka käskee ryhtymään akateemisen miehen seksiobjektiksi.
Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. En ole sellaista väittänyt. Epäkohdista saa ja pitää puhua, mutta toisaalta aina löytyy joku joka kokee vääryyttä.
katkeruus on synti.
Maailma on epäoikeudenmukainen, mutta katkeruudella se ei muutu, päinvastoin.
Olen tuntenut katkeruutta. Olin katkera mummolleni, joka pilasi nuoruuteni ja pala aikuisuutta. Hän ei koskaan nähnyt mitään hyvää vaan vain moittimista ja mollaamista minussa. Vaikka kuinka yritin tehdä ”oikein”, en ikinä onnistunut. Lopulta en kokenut olevani missään hyvä vaan täysin epäonnistunut, etenkin naisena. Hän mollasi minua sukulaisille, jotka tietysti uskoivat häntä – olihan hän niin vaatimaton kiltti ja sopuisia uskovainen ihminen! Olin täynnä voimatonta vihaa ja raivoa, koska en pystynyt koskaan oikaisemaan asiantilaa. Hänelle ei sanottu vastaan, hän sulkeutui tai vaihtoi aihetta. Kokemani tunteet olivat kiellettyjä, hän sai minut tuntemaan jopa syyllisyyttä siitä että olin vihainen.
Vaikka lähdin maailmalle, tuo katkeruus oli seuranani. En kyennyt iloitsemaan mistään enkä olemaan onnellinen, koska aina tuo voimaton katkeruus nosti päätään. Kunnes lopulta oli pakko oman hyvinvoinnin kannalta päästä pois tuosta tukahduttavasta, ahdistavasta ja elämän kielteisestä tilasta.
Kohtasin siis alkuperäisen vihani, loukkaantumiset jne. Itkin ja purin toimintaan ne. Ymmärsin että vaikka kuinka vihaisin, ei se muuta mitään. Menneisyys oli ja pysyi. Aloin tarkastelemaan tilannetta ulkopuolisin silmin. Miksi mummoni teki niin kuin teki? Lopulta vastaus löytyi, hän itse oli elämälle hirvittävän katkera, eikä olisi halunnut että minkään saan yhtään sen enempää elämältä onnea tai ilo. Niitä hän itse ei kyennyt kokemaan.
Siinä olet oikeassa, syy ei ollut minussa vaan hänessä, tai paremmin hänen katkerassa elämänasenteessaan. Hän oli vain epävarma, pelokas ja liian alistuvainen toisten tahtoon, mikä oli katkeroittanut hänet.Tämän jälkeen pystyin antamaan anteeksi. Katkeruus katosi. Sen sijaan sain ilon ja elämänhalun takaisin.
Miksi en siis kokisi sitä negatiivisena?
On tärkeää tiedostaa tunteensa. Katkerimmat tapaamani ihmiset ovat naama hymyyn väännettynä mainostaneet positiivisuuttaa ja iloisuuttaan. Siinä sivussa he ovat kuitenkin paasanneet paljon onnettomasta lapsuudestaan, rajoitetusta nuoruudestaan, onnettomasta parisuhteestaan ja sukeasta erosta, joka epäoikeudenmukaisesti(!) päätti huonon liiton. Lapsiakaan ei olisi pitänyt tehdä, yms.
Nämä ihmiset eivät ole tajunneet olevansa tavattoman katkeria. He ovat kyllä puhuneet kovia ja karkeita sanoja siitä, kuinka menneisyyden ikävyyksien jälkeen he ovat oikeutettuja mihin tahansa. He loukkaavat muita, ovat ahneita, röyhkeitä ja ilkeitä, koska ovat kokeneet sitä ja tätä. Vaikka kärsineet ihmiset ovat jossain vaiheessa päättäneet vääntää kasvonsa hymyyn, he eivät ole käsitelleet traumojaan, vaan käyttävät niitä koko elämänsä ajan lupana kylvää pahaa ympärilleen. He oikeuttavat toimintansa omien kokemustensa lisäksi usein sillä, että sivulliset uhrit, joihin he raivoaan purkavat, eivät tiedä elämästä mitään. Heidän osansa nähdään liian helppona.
Näin ihmisten huono kohtelu, kyvyttömyys kohdata tunteitaan sekä suoranainen ymmärtämättömyys kulkevat keskuudessamme.
"Olen useasti miettinyt miten traumaattisista kokemuksista (sodasta, keskitysleiristä, pahoinpitelystä, rikoksesta, onnettomuudesta) pääsee eroon ilman että katkeroituu tai asiasta jää traumoja."
Miksei niistä saisi katkeroitua tai jäädä traumoja?
Tämä on juuri se jota ajan takaa?
Eikö katkeruus, traumat yms. ole osa elämää myös?
Missä vaiheessa negatiivisista tunteista tuli jotakin josta täytyy vain selviytyä eroon?
Minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tai osaamista tuon asian ymmärtämiseen.
En tiedä muuta kuin debriefingistä tai post-traumaattisista reaktioista.
Joku asiantuntija varmaankin osaa sanoa miten traumoista pääsee eroon. Siis onko se katkeruutta? jos näkee painajaisia jostain onnettomuudesta/ikävästä tapahtumasta, ei kai. Pelkoa ehkä ennemminkin.
Kuvittelisin, että sellaisista asioista joista ei edes teoriassa voi kärsiä itsesyytöksistä on helpompi päästä yli.
Negatiivisia tunteita on monenlaisia. Viha nyt ensimmäisenä tulee mielen.
En ymmärrä miksi "tekijälle pitäisi antaa anteeksi".
Tuota ajatusta en ole ikinä oivaltanut. Siis ymmärrän kyllä, että se voisi itseä helpottaa mutta ei kai nyt kukaan pahantekijälleen oikeasti voi antaa anteeksi.
Negatiivisia tunteita ei ole hyvä ajatella, siitä se kait johtuu. Ihminen voi paremmin jos ajattelee positiivisesti asioista tai keskittyy myönteisiin asioihin.
asia esiin:
"En ymmärrä miksi "tekijälle pitäisi antaa anteeksi".
Tuota ajatusta en ole ikinä oivaltanut. Siis ymmärrän kyllä, että se voisi itseä helpottaa mutta ei kai nyt kukaan pahantekijälleen oikeasti voi antaa anteeksi."
Yksi keskeinen asia katkeruudessa on mielestäni juuri se, että asioita tai tekoja ei pystytä antamaan anteeksi. Mitä tahansa asioita voi antaa anteeksi, jos tahtoa on tarpeeksi. Helppoahan se ei koskaan ole.
Asioita voi käsitellä ja prosessoida ja helpottaa oloaan monin tavoin, mutta käsittääkseni ja myös oman kokemukseni perusteella todellinen irti päästäminen ja vapautuminen edellyttää sitä, että antaa anteeksi.
Anteeksianto on vain täysi vitsi monissa tilanteissa.
On asioita joita ei voi antaa anteeksi. Joita ei tarvitse antaa.
Ihmisen täytyy joskus uskoa tulleensa kohdelluksi väärin jos niin on tapahtunut ja tuntea oikeutusta tunteilleen.
Mitä muuta ihminen muuten on kuin vain anteeksiantava määkivä lammas?
Mitä se oikeasti, konkreettisesti tarkoittaa, että antaa anteeksi pahantekijälleen?
Miten sellainen on edes mahdollista.
Siis että joku on tietoisesti ja tahallaan tehnyt toiselle pahaa...antaa sellainen anteeksi.
Kuinka pahoja tekoja kukakin pystyy antamaan anteeksi, vai pitäisikö aina antaa anteeksi jotta itse voisi paremmin. Entäs jos ei pysty antamaan anteeksi.
Mitäs sitten tapahtuu?
Elää vihan kanssa loppu elämä, onnistuuko sellainen. Vihaa yhtä ja rakastaa toista, voisiko sellainen elämä onnistua?
Onko asialle olemassa estettä sellaiseen? Kokemuksia?
"Ihmisen täytyy joskus uskoa tulleensa kohdelluksi väärin jos niin on tapahtunut ja tuntea oikeutusta tunteilleen"
Totta kai. Eihän ihminen voi antaa anteeksi, jos ei ole mitään anteeksi annettavaa. Anteeksianto ei ole myöskään mahdollista, jos ei ole syvällisesti ja perinpohjaisesti työstänyt asiaa ja kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet. En siis tarkoita mitään kevyttä asiaa, vaan pitkän ja vaikean prosessin lopputulosta.
"On asioita joita ei voi antaa anteeksi. Joita ei tarvitse antaa."
Riippuu siitä millaisen elämän itselleen haluaa. Karkeasti ottaen on kai kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka haluavat tehdä omasta ja toisten elämästä mahdollisimman hyvän ja niitä, jotka toimivat päinvastaiseen suuntaan. On selvää, että mitä enemmän on ensimmäiseen ryhmään kuuluvia, sitä parempi meidän kaikkien on elää.
Anteeksiantaminen vaatii rohkeutta ja voimaa. Joten "määkivistä lampaista" ei todellakaan ole kyse.
miten antaa anteeksi, jos toinen ei pyydä anteeksi? Useinhan katkeran tilanne on se.
Voi antaa anteeksi lähinnä itselleen, lyhyesti sanottuna jatkaa elämäänsä. Itselleen anteeksiantamiseen kyllä sisältyykin sitten paljon työtä.
edellytä välttämättä anteeksipyyntöä. Ihminen voi aina valita anteeksiannon, riippumatta toisesta osapuolesta. Koska vain se on hänen vastuullaan ja hänen mahdollisuuksiensa rajoissa. Joskus "joutuu" antamaan anteeksi myös ihmiselle, joka on jo kuollut.
Kyllähän katkera saa olla, jos haluaa, mutta ei se mikään tavoiteltava tunnetila kyllä ole. Katkera ihminen myrkyttää oman elämänsä lisäksi myös usein muiden ihmisten elämää. Ei pidä siis yllättyä jos muut ihmiset eivät katkeran kanssa halua kaveerata.
Esimerkkinä tuntemani, jo tätä nykyä vanhempi nainen, joka on ollut katkera siitä lähtien kun 8 vuotiaana sai pikkuveljen. Hän ei kestänyt sitä pettymystä kun ei ollutkaan enää kaikkien paapoma ainoa lapsi. Hän sitten helli tätä pettymyksen tunnettaan ja jalosti sen kaiken kattavaksi katkeruudeksi ja oikein kasvattamalla kasvatti sitä kaikilla elämän paskoilla jutuilla mitä lähes kaikille ihmisille sattuu. Eli sen sijaan, että olisi käsitellyt tunteensa ja ymmärtänyt, että useimmille ihmisille sattuu ikäviä asioita ja niistä on vaan päästävä yli, hän katkeroitui.
Hän on siis pilannut elämänsä ja vaikeuttanut aika monen muun ihmisen elämää olemalla aina vaan katkera, ja oikeuttanut oman ilkeytensä sillä kuinka hänellekin ollaan jo pienestä pitäen oltu niin kamalia.
Olen törmännyt muutamaan muuhunkin ihmiseen, jotka ovat syystä tai toisesta katkeroituneet ja käyttävät tätä sitten syynä olla inhottavia kaikille muille.
Minusta katkeruus on epämiellyttävä piirre ihmisessä ja kertoo siitä ettei kyseinen ihminen ole kovin kypsä, kun ei ole oppinut käsittelemään tunteitaan. Kas kun elämä ei ole reilua eikä kukaan ole koskaan luvannutkaan sen sitä olevan. Meille kenellekään ei syntymäoikeutena kuulu helppo elämä. Tämä pitää vain hyväksyä ja keskittyä elämän hyviin asioihin eikä jäädä piehtaroimaan ikäviin asioihin.
Hyvä että se on vain mielipiteesi.
Se ei näköjään riitä että ihminen on kokenut ikäviä asioita (ja ei 8-vuotiaana pikkuveljen saaminen ei ole sellaista) vaan kaiken lisäksi pitäisi katua omaa katkeruuttaan ja olla sitä näyttämättä koskaan kenellekään. Siinä on taas kaunis oletus että se aina näkyy ulospäin.
Samoin oletus siitä että katkera on epäkypsä tai on odottanut elämänsä olevan helppoa.
Liität katkeruuden tunteisiin asioita jotka liittyvät siihen vain sinun omassa päässäsi.
Ehkä sinunkin tulisi hyväksyä katkeruus ja keskittyä elämässä muihin asioihin?
Mä halusin vaan kysyä, mikä oikeuttaa katkeruuteen?
- Pikkuveljen syntymä ei
- Äidin kuolema kyllä
- Huonot ihmissuhteet kyllä
- Yksinäisyys kyllä
- köyhyys varmaankaan ei
Siis eikö se ole hyvin yksilökohtaista, miten raskaasti asiat ottaa? On myös hyvin eri asia purkaa katkeruuttaan ilkeytenä muihin ihmisiin kuin kertoa, että olen surullinen koska tämä asia on näin.
Katkera on täynnä vihaa ja syytöksiä. Eikö se aina purkaudu jotenkin? Mikä on se oikea reitti ja tapa purkaa katkeruutta? Eihän sitä tarvitse piilottaa, mutta eihän sitä tarvitse myöskään viattomiin purkaa.
Kysymys ap:lle.
Mikä sinun mielestäsi edistää omaa hyvinvointiasi? Siis tulisiko olla katkera (hyväksyä että "Nyt olen katkera". Ok hetken aikaa, vaiko päästä eroon katkeruuden tunteesta? Mikä on tavoitteesi?
ristiriitainen.
Tuntuu että kuitenkin tarkoitat nyt muuta kuin katkeruutta. Ehkä tarkoitat nyt kuitenkin vihaa?
Pikkuveljen (tai sisaren) saaminen on aika rankka juttu. Sisarkateus on hyvin tunnettu ongelma, ellei vanhemmat osaa ohjata tilannetta rakentavasti. Varmasti jokainen on jollain tavalla mustasukkainen ja vihainen uudesta vauvasta, Jos lasta ei auteta selviytymään tuosta tunnemylläkästä, se todellakin voi vuosien mittaan kasvaa katkeruudeksi.
Epäkypsyys on sitä, ettei kykene/osaa käsitellä tunteitaan rakentavalla tavalla.
Miten katkera ihminen pystyy keskittymään muihin asioihin? Eihän hän silloin ole katkera. Sitähän se katkeruus on, että se on ja pysyy, se hallitsee ihmistä. Vasta kun käsittelet jotenkin (etkä siis unohda) ne katkeruuden takana olevat tunteet, voit keskittyä muuhun.
Jos tarkoitat vihaa, silloin nuo väitteesi on helpompi ymmärtää.
ristiriitainen.
Tuntuu että kuitenkin tarkoitat nyt muuta kuin katkeruutta. Ehkä tarkoitat nyt kuitenkin vihaa?
Pikkuveljen (tai sisaren) saaminen on aika rankka juttu. Sisarkateus on hyvin tunnettu ongelma, ellei vanhemmat osaa ohjata tilannetta rakentavasti. Varmasti jokainen on jollain tavalla mustasukkainen ja vihainen uudesta vauvasta, Jos lasta ei auteta selviytymään tuosta tunnemylläkästä, se todellakin voi vuosien mittaan kasvaa katkeruudeksi.
Epäkypsyys on sitä, ettei kykene/osaa käsitellä tunteitaan rakentavalla tavalla.
Miten katkera ihminen pystyy keskittymään muihin asioihin? Eihän hän silloin ole katkera. Sitähän se katkeruus on, että se on ja pysyy, se hallitsee ihmistä. Vasta kun käsittelet jotenkin (etkä siis unohda) ne katkeruuden takana olevat tunteet, voit keskittyä muuhun.
Jos tarkoitat vihaa, silloin nuo väitteesi on helpompi ymmärtää.
Jokaisella meillä on tosiaan omat mielipiteemme. Minä hyväksyn, että katkeruutta on olemassa mutta oletin sinun kirjoittavan palstalle saadaksesi aikaan keskustelua? Tämän viestin jälkeen voin toki keskittyä myös muihin asioihin jos et keskustelua kaivannutkaan.
Kysyisin että miten sinulla on oikeus määritellä mikä sitten oikeuttaa katkeruuteen? En minäkään ymmärrä tämän ihmisen katkeruutta mutta minähän en oikein jaksa ymmärtää sitä missään tapauksessa. Minusta se on täysin turhaa jos osaa käsitellä pettymyksen ja vihan tunteensa.
Ymmärrätkö sinä, että lähes kaikki ihmiset ovat kokeneet ikäviä ja kamalia asioita? Toiset ihmiset katkeroituvat ja toiset ei. Onko sinusta katkeroituminen tavoiteltava asia vai pitäisikö siitä pyrkiä eroon?
Minun mielestäni nimenomaan sinä liität katkeruuteen sellaisia asioita, jotka eivät siihen kuulu ja yrität tehdä siitä jotain jaloa kärsimyksen muotoa. Monen muun mielestä katkeruus on ikävien asioiden märehtimistä ja kurjuuden maksimointia sekä tietynlaista itsensä korottamista "kun juuri minä olen niin paljon kärsinyt, eikä kukaan voi sitä ymmärtää".
Enköhän tiedä itse mitä tarkoitan.
Tosin hyvin on käynyt selville että suurimalla osalla teistä ei ole mitään hajua mitä katkeruus on.
Pieni vihje: Katkeruus ei ole synonyymi sille että märehtii jatkuvasti vanhoja asioita ja purkaa pahaa oloaan ulospäin.
Katkeruus vaikuttaa olevan pahempi kuin viha teidän mielestänne.
Pahuuden ilmentymä ja synti. Toisaalta olen ateisti joten ehkä se selittää erilaista suhtautumistani asiaan.
On aika turha kysyä mikä oikeuttaa johonkin ja mikä ei.
Voidaan kysyä mikä voi aiheuttaa katkeruutta? Lähes mikä tahansa.
Miksei köyhyys oikeuttaisi katkeruuteen? Sehän voi olla selvä osoitus epäoikeudenmukaisuudesta?
"On myös hyvin eri asia purkaa katkeruuttaan ilkeytenä muihin ihmisiin kuin kertoa, että olen surullinen koska tämä asia on näin."
Tässä on jo asiaa. Osaat jo erottaa katkeruuden siitä että katkeruutta puretaan johonkin toiseen. Hyvä, kehityt jo.
"Katkera on täynnä vihaa ja syytöksiä. Eikö se aina purkaudu jotenkin? Mikä on se oikea reitti ja tapa purkaa katkeruutta? Eihän sitä tarvitse piilottaa, mutta eihän sitä tarvitse myöskään viattomiin purkaa."
Näinhän se hyvin pitkälle on. Ihmettelen vain sitä miksi alun alkaen katkeruudesta on tullut synonyymi sille että sitä puretaan ulospäin.
Toisaalta kuka lopulta on viaton?
Onko joku katkeruuden purkaminen järkevää johonkin joka ei ole ollut alunperin osapuoli? Ei varmaan mutta ihmisen on purkauduttava todellakin jotenkin.
Tässäkin ketjussa vain on tullut ilme jo että pelkkä katkeruus on jo aivan hirveää monelle kohdata.
Jos ongelmaa henkilö ei itse tunnista ja häntä syyllistetään oikeasta tunnetilasta johon hän voi kokea todellakin vahvaa oikeutusta, ihmisen järjestelmä menee siitä sekaisin. Meillä on voimakas tarve uskoa omaan oikeellisuuteemme ja ihmisten katkerien syyllistäminen on raastavaa katsella. Eri asia on miten pitkälti jaksetaan sitä kun joku purkaa pahaa oloaan olipa se sitten johtuen katkeruudesta tai mistä tahansa toisiin. Mutta se voi johtua muustakin kuin katkeruudesta eikä ratkaisu löydy katkeruuden mitätöinnistä ja katkera-kortin käytöstä.
Ei meillä olekaan hajua, mikä katkeruus on, jos olet sille oman määritelmän keksinyt. Meillä on siis eri määritelmät. Et tosin suostu kertomaan mikä omasi on.
Miten määrittelet katkeruuden?
Mikä siihen oikeuttaa?
Miten sen voi purkaa?
Miltä se tuntuu?
Miksi siitä kannattaaa pitää kiinni?
Mikä tekee sinun katkeruudesta (eli pettymyksistä?) suuremman tai arvokkaamman kuin toisten?
Miten katkeruus näyttäytyy?
Miten sä aloitat keskustelun, mutta et pysty kertomaan, mitä tarkoitat ja teilaat kaikkien muiden mielipiteet? Oletko sä ainoa, joka tietää mitä katkeruus oikeasti on? Jännittävää.
Ihmistä edistää ehdottomasti oman elämän eläminen sellaisena kuin on. Erilaiset tunnetilat täytyy pystyä käymään läpi, niitä tutkimaan sekä sijoittamaan ne oikeaan paikkaan elämässä. Ihmiset ovat myös erilaisia jo luonteiden ja elämänkin osalta.
Kaikista katkeruuden tunteista ei pääse koskaan eroon. Ne ovat sitä ihmisen tunnemaailman arkikudosta josta puhuin. Edelleen se sama kipu voi tuntua mielessä kun sitä arpea hivelee.
Mutta on eri asia repiä se haava auki yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta jos ei hyväksytä haavan olemassaoloa ja että siihen tulee arpi niin kuinka ihminen itse oppii sen koskaan hyväksymään ettei repisi sitä auki?
Muistuttaisin vielä että osa ihmisistä on yksin ja vaikka he yrittävät parhaansa he eivät omasta katkeruudestaan selviä eroon. Mitä auttaa silloin se katkeran syyttäminen omasta katkeruudesta?
keskustelun sääntöihin ja sen ymmärtämiseksi mistä puhutaan, kuuluu että käytetään yhteneväisiä käsitteitä. Sinulla taitaa nyt olla ihan joku ikioma sisällys sanalle katkera?
Katkeruus esim. kielitoimiston mukaan on: . …(vastoinkäymisten tms. vuoksi) synkkä, synkän vihamielinen, ivallisen epäystävällinen, katkeroitunut. Raskas, vaikea, kipeä, tuskallinen. Katkera suru. Katkeran suloiset muistot. Katkera pettymys. Katkera [= ankara, kova] kamppailu. Katkerat [= leppymättömät] vihamiehet.
Tuo leppymätön on aika hyvä.
Olen entinen ateisti ja sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Katkeruudesta voi kärsiä niin uskova kuin ateisti. Ateismiinkin kuuluu moraalinen ja eettinen ulottuvuus sekä henkinen hyvinvointi.
Koska katkera ei näe missään mitään hyvää, niin kyllähän se vain näkyy ja kuuluu. Ihan jo vaikka kun hänelle sanoo hyvää huomenta, hän vastaa, että mitä hyvää tässä on? : )
mieleen että ehkä siihen katkeruuteen ei tarvita mitään syytä? On mm. mielenterveyshäiriöitä joissa voi puhjeta katkeruuden tunteita, vaikka niihin ei ole mitään järkevää syytä – vain oletuksia ja vainoharhoja.
Katkerat ihmiset syyllistävät muita. Katkeruudesta ei voi kukaan muu auttaa ulos kuin henkilö ITSE. Katkerilla ihmisillä on PAHA-OLO ja he levittävät sitä muihin.
Sitä ei voi parantaa lääkkeillä eikä terapiallakaan, jos henkilö ei ITSE sitä halua.
Voin kirjoittaa kattavamman vastauksen myöhemmin katkeruuden määritelmistä.
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä että olette valovuosien päästä minun määritelmästäni.
Se ei tee teidän määritelmästä muuten oikeaa.
Voi tulla yllätyksenä mutta katkeruuttakin on erilaista ja katkeruudenkin voi määritellä eri tavoin.
Itse huomaan että puhun tässä nimenomaan katkeruudesta tunnetilana ja osana luonnollista prosessia elämässä joka johtuu koetun (ei välttämättä järkevän tai universaalisesti oikeutetun) epäoikeudenmukaisuuden kohtaamisesta.
Toiset ihmiset puhuvat tässä ketjussa katkeruudesta myrkkynä ja miten se näyttäytyy heille toisten ihmisten välityksellä sekä "katkerista ihmisistä".
Sinulle siis katkeruus on aina mörkö jopa harhainen mielentilan häiriö.
Eiköhän tämä minun ja sinun välinen juttu ollut tässä.
Alan oikeasti vittuuntua tuohon että joku alkaa määritellä minulle mitä katkeruus merkitsee.
Vai oikein "ikioma sisällys"?
En jaksa vängätä sinun kanssa.
Kielitoimisto antaa tuolle kuten itsekin huomaat monta selitystä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Osa kuvaa itse tunnetta ja osa sitä miten siihen vaikkapa muut ihmiset suhtautuvat.
Tässä nyt asioita joita lähimpänä se on minulle:
"Raskas, vaikea, kipeä, tuskallinen. Katkera suru. Katkeran suloiset muistot. Katkera pettymys", Katkera [= ankara, kova] kamppailu."
Tässä asioita joita se on lähimpänä sinua ja teitä muutaman muuta:
"synkkä, synkän vihamielinen, ivallisen epäystävällinen, Katkerat [= leppymättömät] vihamiehet."
"Tuo leppymätön on aika hyvä."
Ehkä on, ehkä ei.
Kysymys kuuluukiin leppymätön mihinkä vai leppymätön yleensä?
"Koska katkera ei näe missään mitään hyvää, niin kyllähän se vain näkyy ja kuuluu. Ihan jo vaikka kun hänelle sanoo hyvää huomenta, hän vastaa, että mitä hyvää tässä on? : )"
Tuo on sinun ikioma käsityksesi katkerasta mummostasi. Ei kielitoimiston.
"Minä hyväksyn, että katkeruutta on olemassa mutta oletin sinun kirjoittavan palstalle saadaksesi aikaan keskustelua? Tämän viestin jälkeen voin toki keskittyä myös muihin asioihin jos et keskustelua kaivannutkaan."
Kyseenalaistin tarkoituksella käsitteen miten moni näyttää sen määrittelevän.
Olin pelottavan oikeassa näköjään kun tätä ketjua katselee...
"Ymmärrätkö sinä, että lähes kaikki ihmiset ovat kokeneet ikäviä ja kamalia asioita? Toiset ihmiset katkeroituvat ja toiset ei. Onko sinusta katkeroituminen tavoiteltava asia vai pitäisikö siitä pyrkiä eroon?"
Tuossako on ne vaihtoehdot?
Kaikille ei tapahdu elämässä niin ikäviä asioita kuin toisille jos katsoo kokonaisuutta. Osalla esimerkiksi ei tule niitä hyviä kokemuksia vaan jatkuvia pettymyksiä ja tappioita sekä epäonnistumisia.
Katkeroituminen tapahtuu luonnostaan monilla. Ei sitä kukaan tavoittele tai vielä typerämpää on pyrkiä siitä eroon väen vängällä. Kannattaako sinusta puolestaan pyrkiä suruun vai surusta eroon? ;)
"Minun mielestäni nimenomaan sinä liität katkeruuteen sellaisia asioita, jotka eivät siihen kuulu ja yrität tehdä siitä jotain jaloa kärsimyksen muotoa."
Kyllä jos vastakohtana on tämä ympäristömyrkky jota siitä täällä tehdään. Ehdottomasti se voi olla jaloa jos tulee epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.
Sitä en juuri käsitä miten on aivan ehdotonta jo alunperin että katkeruus on jotakin jota kukaan ei saisi tuntea tai siitä pitää heti suoriutua. Jonkinlainen möykky.
" Monen muun mielestä katkeruus on ikävien asioiden märehtimistä ja kurjuuden maksimointia sekä tietynlaista itsensä korottamista "kun juuri minä olen niin paljon kärsinyt, eikä kukaan voi sitä ymmärtää"."
Tämä ei ole jäänyt epäselväksi koska jokainen viesti on sisältänyt tuon saman sanoman eli että ap.na olen väärässä että katkeruus olisi mitään luonnollista vaan kaikki sanovat kuinka se on juuri tuollaista ulosantia.
Voi että teillä on yksinkertainen näkemys asioista. Uskallattekohan tuntea edes vihaa jos joku tappaisi teidän lapsenne vaikka? Ette varmaan.
mutta yleensä sanaa käytetään ihan enemmän ymmärrettävämmin.
Kuten:
Katkeruus on suuttumusta, joka on syvällä sydämessä ja sielussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Passiot_stoalaisuudessa
Ja koska narsistit ovat useimmiten aggression eri muotojen (raivo, viha, kateus, pelko) vallassa - he liittävät ne usein myös muihin. Siksi narsisti pyrkii tulkitsemaan muiden käyttäytymisen vihan, pelon, katkeruuden tai kateuden aikaansaamaksi, häntä kohtaan suunnatuksi ja häneen keskittyneeksi.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html
Kokemus epäoikeudenmukaisuudesta on myös hyvin yksilöllinen. Useimmiten se herättää suuttumusta, vihaa, kiukkua jne. Me reagoimme siihen eri tavoin, kuka puolustautuu, kuka yrittää muuttaa tilanteen, kuka kostaa tai kuka hyväksyy tai alistuu. Nämä ovat normaaleja tunteita.
Katkeruus syntyy, kun kokemuksia alkaa olla useita, ja tulee tunne ettei osaa/kykene tekemään mitään. Katkeruus helpottaa kun tuntuu että niille voi jotakin tai ymmärrys että on asioita joita et voi muuttaa ja tunteesi on turha (kuten kuolema, syntymä, luonnonmullistukset…).
Katkeruus tuntuu möykkynä mahassa, viiltona rinnassa ja kouristaa kädet nyrkkiin. Vihan purskahdus joka päätyy voimattomuuteen. Viiltävä kylmä ailahdus kun näet, kuulet tai luet jotain joka tuo mieleen piinaavan tilanteen tai ihmisen.
Jatkuvaa varuillaanoloa, milloin ja missä saattaa kohdata jotain mikä muistuttaa. Jos joku muistuttaa, hallitsematon kielesi repii toisia. Jatkuvaa puolustautumista jotain näkymätöntä vastaa vaikka kukaan ei ole hyökännyt.
Piinavat ajatuksen silloinkin kun et niitä halua ajatella. Ajatukset kiertävät kehää ja jumittuvat. Iloisen ja onnelliset ihmiset raivostuttavat ja tunnet kateutta heitä kohtaan. Jatkuvaa todistelua siitä että olet oikeassa ja kuinka sinua on kohdeltu niin väärin.
Myötätunnon hakemista joka ei sitten kelpaakaan. Mitkään vakuuttelut tai todisteet eivät kelpaa. On vain yksi totuus – oma totuus.
Mikään ei lohduta, kukaan ei ymmärrä. Olet yksin koska olet korottanut itsesi torniin etkä päästä sinne muita. Syytät muita, HE ovat tilasi aiheuttajia ja odotat sovitusta.
Toki se on luonnollista, mutta se ei ole tarpeen!
Näkemyksiä joita en allekirjoita. Mieluummin palan helvetissä.
Nyt siis katkera on jo narsisti.
Toinen lainaus tuli antiikin stoaalaisilta.
Mitähän seuraavaksi? Joku suomalainen höpösöpö-psykologi joka puhuu itsetunnosta.
selvennyksenä vain että itse et ole tainnut ymmärtää sanan merkitystä. Käytät sanaa katkera vaikka et kykene edes avaamaan sitäkään, mitä se sinusta merkitsee.
Olet vain puolustusasemissa ja ammut alas jokaisen muun. Tarve todistaa että vain sinä olet oikeassa? Eikä kukaan ymmärrä sinua?
Ei, ei sinua voi ymmärtää koska et halua tulla ymmärrettäväksi!
Et kykene perääntymään ja sanomaan että erehdyit tai yrität etsiä paremman ilmaisun. Olet ehdoton ja tuomitseva.
Niin, tämän takia ei katkerien ihmisten kanssa jaksa keskustella, koska he eivät kuuntele eivätkä halua mistään hinnasta luopua omasta kärsimyksestään.
Nyt jo keskustelun aloittaja on itse katkera kun aloitti keskustelun katkeruudesta.
Mikset syytä minua Kennedyn salamurhasta seuraavaksi?
" että itse et ole tainnut ymmärtää sanan merkitystä. Käytät sanaa katkera vaikka et kykene edes avaamaan sitäkään, mitä se sinusta merkitsee."
Olen ymmärtänyt täysin mutta kun se tarkoittaa useaa eri asiaa. Sitä tulkitaan hyvin eri tavoin.
Minun kysymykseni oli että miksi sitä tulkitaan lähes aina vain tuolta yhdeltä kantilta ja esitin näkeymksiä (jotka eivät ole pelkästään omiani)
"Olet vain puolustusasemissa ja ammut alas jokaisen muun. Tarve todistaa että vain sinä olet oikeassa? Eikä kukaan ymmärrä sinua?"
Kaksi ihmistä ei voi olla samasta asiasta oikeassa.
Pakko vähän olla puolustuasemissa kun sinä olet esittelemässä etten tiedä mitä sana tarkoittaa josta ketjun aloitin.
"Et kykene perääntymään ja sanomaan että erehdyit tai yrität etsiä paremman ilmaisun. Olet ehdoton ja tuomitseva."
Olen ehdoton ja tuomitseva niissä asioissa joissa tahdon olla.
Katkeruus on ilmaisu jota käytän koska en erehtynyt.
Mikä sinä olet sanomaan milloin erehdyin?
Sinä ja nämä muutamako määrittää katkeruuden merkityksen?
Kun juuri kyseenalaistin alunperin sen merkityksen jota te tarjoatte ja sanoin että se todellisuudessa on luonnollinen tunne joka on yksi sen merkityksistä ihan aikuisten oikeasti ja hyväksytysti.
"Niin, tämän takia ei katkerien ihmisten kanssa jaksa keskustella, koska he eivät kuuntele eivätkä halua mistään hinnasta luopua omasta kärsimyksestään."
Osa kärsii loputtomasti. Katkeruuden ja katkerien syyllistäminen ei auta ketään. Sori vaan jos kaikki eivät uppoa sinun "asenne ratkaisee kaiken ja kaikki muuttuu ihanaksi halinalle maailmankaikkeus selitykseen"
Alkoi väsyttää tähän ketjuun kirjoittaminen varsinkin koska olin näköjään liian lähellä totuutta siinä kuin yksiuloitteisesti ja yksisilmäisesti katkeruus nähdään.
Katson myöhemmin jaksanko avata tuota käsitettä omalla tavallani lisää niin ehkä joku teistä sitten ymmärtää.
Todennäköisesti ei joten pitää miettiä jaksaako.
Hmm mielenkiintoinen aihe sekin että miksi joku katkeroituu pienestäkin vastoinkäymisestä ja toinen ei? no otetaan nyt pienen vastoinkäymisen esimerkiksi esimerkiksi avioero sillä se on asia, jonka erittäin moni kokee elämänsä aikana..
Tässä oma näkemykseni siihen miksi jotkut mahdollisesti katkeroituu helpommin (siis kokonaisvaltaisesti katkeroituu elämälle )
Luin jostakin kasvatusoppaasta , että vanhmepien tehtävänä on kasvattaa lasta niin että sille tuotetaan pettymyksiä jatkuvasti ( siis tarkoitan esim. että ei saa tahtoaan läheskään aina läpi yms. ) Ja jos lapsi ei opi käsittelemään lapsuudessaan edes pieniä pettymyksiä niin miten se aikusisenakaan pystyisi käsittelemään niitä? Se voisi olla yksi syy siihen miksi jotkut katkeroituu lopullisesti ja kaikkea kohtaan helpommin kuin jotkut.
Olen itse sitä mieltä kuitenkin, että kukaan ihminen ei ole turhaan katkera sille on aina syy ja sitä katkeruutta on täysi oikeus tuntea! , mutta sitä esim. en hyväksy , että jos joku katkeruudessaan kiusaa viattomia osapuolia. En yleistä kuitenkaan että katkeruus liittyisi kiusaamiseen.
samankaltaisesti siitä, että pettymyksen sieto on taito, joka kehittyy (ja kehitetään) lapsen kasvun myötä. Vähän niin kuin muutkin tunteiden käsittelytaidot.
Jos lasta ja nuorta varjellaan pettymyksiltä ja vastoinkäymisiltä, ei taito kehity. Kun nuori astuu itsenäiseen elämään, ei siellä ”maailmalla” olekaan niitä vanhempia jotka silottaisivat tietä. Pienikin pettymys koetaan rankasti. Olen vähän miettinyt sitäkin, että oliko tässä yksi syy nykyisten ihmissuhteiden katkeamiseen niin kovin helposti?
Toki katkeruuteen voi olla hyväkin syy. Harvoin katkeruus kuitenkaan auttaa selviytymään eteenpäin. Kaikilla ei myöskään ole taitoa/halua ”työstää” omaa mieltään ja tunteitaan. Jos huomaa purkavansa ”sappeaan” muihin (viattomiin) ihmisiin, siihen voisi itse yrittää vaikuttaa. Samoin ei tulisi loukkaantua niihin jotka eivät jaksa / halua olla pahan olon ”roskakoreja”, eli kuunnella jatkuvasti katkeraa (kuten ei aina masentunuttakaan). Kuorma voi olla liian raskas, ainakin jos sitä riittää kuukausi kaupalla.
Vaikeat kokemukset jättävät aina jälkensä, mutta eivät todellakaan katkeroita kaikkia. Mielenkiintoista olisikin tietää, mikä saa toiset välttymään katkeruudelta ja olemaan elämänmyönteisiä kokemuksistaan huolimatta.
En oikein osaa sanoa tuohon "nykypäivän lapset eivät kestä pettymyksiä asiaan", kun avioerosta katkeroituneet naiset lienevät kyllä vanhempia.
Moni vihaa sitä entistä miestää loppuelämänsä ja kostaa elämänsä kärsimykset sitten kanssaihmisilleen, esim. työpaikalla.
Eivät nuo avioeroista katkeroituneet ihmiset mitään nuoria yleensä ole, pikemminkin keski-ikäisiä tai lähellä eläkeikää.
En voi ymmärtää miten joku nainen voi vihata entistä miestään vuosikymmeniä.
Katkeroituneita myrkkykäärmeitä sellaiset ihmiset.
Minusta tuossa on pikemminkin kyse siitä, ettei ihminen ymmärrä sitä, että avioero on itse aiheutettu eikä toisen osapuolen vika. Parisuhteessa on kaksi osapuolta ja avioero tai parisuhdeongelmat ovat aina molempien aiheuttamia.
Maailma on täynnä ihmisiä joten tuollaista roikkumista menneessä en mitenkään jaksa ymmärtää. Etenkin jos nainen omalla nälvimisellään ajaa miehen pois luotaan.
sitä, että pettymyksiä ei siedetä. Katkeroituminen on toinen juttu. Hylkääminen on yksi vaikeimpia pettymyksen muotoja. Tavallinen tapa on pettämisen kautta hylkääminen, joka voi olla sietämätön paikka monille. Se sattuu syvälle ja lujaa. Suru ja tuska ovat suurta ja joidenkin on helpompi sietää vihan ja kaunan avulla noita tunteita.
Nykyisten avioliittojen kesto on n. 7 vuotta. Nuorempia tuntuu uhkaavan enemmän kyynistyminen. Pettymysten jälkeen ei päästetä ketään lähelle, solmitaan enemmän hyväksikäyttösuhteita, joissa pettymisen vaaraa ei ole. Ainakin se on hyvä pohja myös katkeroitumiseen.
Ihmiset eivät näe omaa rooliaan siinä pettämiskuviossa lainkaan. Itsepintaisesti vaan syytetään sitä pettäjää eikä ajatella miten se oma käytös olisi voinut edesauttaa tilannetta.
Mies pettää jos nainen pihtaa, nälvii, kiusaa ja käyttää lapsia aseena ja uhkailee.
Sellaisen naisen tulisi ottaa peili käteensä ja miettiä sitä omaa käytöstään.
Moni nainen ei ajattele sitä, että se mies testaa myös omaa viehätysvoimaansa toisiin naisiin. Pihtaaminen, kiusaaminen ja nälviminen ovat myös hylkäämistä. Tuleehan sille miehelle sellainen tunne ettei hän kelpaa. Tätä ei tunnu moni nainen älyävän. Syytetään vaan miestä yksipuolisesti pettämisestä.
Kumpi teki enemmän väärin, siinäpä se.
"Kyllä jos vastakohtana on tämä ympäristömyrkky jota siitä täällä tehdään. Ehdottomasti se voi olla jaloa jos tulee epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi."
Anteeksi vaan, mutta jos tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti niin siitä katkeroituminen ei ole mikään jalo asia. Mitä jaloa on jäädä piehtaroimaan ikäviin asioihin? Mitä hyvää siitä seuraa kenellekään? Tätä en voi millään ymmärtää.. Jaloa on ennemminkin se, että nousee ikävien asioiden yläpuolelle ja ei kosta kokemiaan vääryyksiä muille.
Tuohon luonnollisuuteen vielä.. Katkeruus on ihan samalla lailla tunne kuin mikä muukin tunne, ihan yhtä "luonnollinen" kuin vaikka viha. Se mitä minä ja moni muukin on yrittänyt sanoa on, että katkeruus tulee siinä vaiheessa kun niitä negatiivisia asioita ei ole osannut käsitellä, joten se ei tee ihmiselle hyvää -> siitä pitäisi pyrkiä pois.
Minusta tuntuu siltä, että ymmärrät koko termin katkeruus erilailla kun minä ja kenties useat muutkin. Tämän vuoksi keskustelu on vaikeaa.
vierestä
Parisuhteissa on kyse monivaiheisesta vuorovaikutuksesta. Syyllistä on yleensä turha etsiä, koska on vain syitä ja monia sellaisia.
Vaikkapa näin: suhteessa alkaa hiertää joku eikä yhteisymmärrykseen päästä. Molemmilla on pahamieli. Seksi on muuttunut rutiiniksi ja nainen ei enää saa tyydytystä. Hänen halunsa katoaa. Mies alkaa painostaa ja syntyy lisää riitaa. Lopulta mies käy vieraissa, kärähtää ja nainen ei anna anteeksi vaan eroaa.
Sitten aletaan syytellä toinen toistaan ja pyritään ”näyttämään” miten huono ihminen toinen onkaan. Moni jää tuohon katkeruuden kierteeseen.
En tiedä onko tuo pettämiskuvio ja siitä aiheutuva katkeruus kuitenkaan aiheen vierestä, koska uskoisin tuon asian olevan ehkä yksi suurimpia katkeruuden aiheuttajia.
Tuossa tapauksessa pitäisi kyllä molempien ottaa vastuuta asioista eikä lähteä yksipuolisesti syyttämään. Itse olen tavannut naisia jotka vihaavat entistä miestään juuri tuosta syystä, nainen sitten purkaa katkeruuttaan sivullisiin, jopa omiin lapsiin olemalla aina pahalla tuulella.
Seksi muuttunut rutiiniksi...onko nainen koskaan edes nauttinut seksistä vai oliko seksi naiselle vain keino miellyttää miestä, tulla raskaaksi ja kun tavoite on saavutettu, kiinnostus seksiin meni. En usko että seksi voisi muuttua huonoksi jos se on alunperin ollut hyvää...eli seksi ei koskaan ollut hyvää, mutta jossain vaiheessa nainen uskaltaa myöntää asian itselleen.
Näytät ymmärtävän näkökulmaani edes vähän.
"Minusta tuntuu siltä, että ymmärrät koko termin katkeruus erilailla kun minä ja kenties useat muutkin. Tämän vuoksi keskustelu on vaikeaa."
Kyllä koska teidän mielestänne katkeruus on sitä patoutunutta vihaan ja pettymystä joka seuraa siitä että asiaa ei ole käsitelty ja joka purkautuu muihin.
Se voi nähdään toki sinäkin mutta itse kutsuisin tuota pinttyneeksi katkeruudeksi tai vastaavaksi jossa niitä tuntoja vielä puretaan ulospäin.
Minulle katkeruus on vähän sama kuin katkera maku jostakin muistosta. Ymmärrätkö? Jotakin joka on huono ja jota ihminen kantaa sisällään koska hän näkee tulleensa huonosti kohdelluksi.
"Anteeksi vaan, mutta jos tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti niin siitä katkeroituminen ei ole mikään jalo asia."
Minusta todellakin se voi olla jalo asia koska se osoittaa aikamoista kykyä elää jos negatiivisiakin tunteita kokee joskus.
"Mitä jaloa on jäädä piehtaroimaan ikäviin asioihin? Mitä hyvää siitä seuraa kenellekään?"
Tämä varmaan on sen nykyisen "miten elämää tulisi elää"-koulukunnan mietintö.
Elämää ei oteta sellaisena kuin on vaan kysytään "mitä hyötyä, mitä hyvää".
Tässä taas käytät tuota sanaa "piehtarointi" jossa selvästi on negatiivinen sävy myös. Eli että katkeruutta jostakin asiasta tunteva ihminen olisi jatkuvasti tämän tunteen armoilla. Minä haen aivan eri asiaa.
Ihminen voi tuntea katkeruutta asioista menneisyydessään vaikkei piehtaroisi niissä.
Se mitä niistä seuraa on että ihminen osaa oikeasti käsitellä negatiivisia asioita ja näkee että ne kuuluu osaksi hänen luonnettaan ja elämää. Niistä ei vain hankkiuduta eroon.
"Jaloa on ennemminkin se, että nousee ikävien asioiden yläpuolelle ja ei kosta kokemiaan vääryyksiä muille."
Jos tuntee katkeruutta jostakin niin sehän ei tarkoita etteikö nousisi niiden yläpuolelle. Päinvastoin sehän tarkoittaa juuri sitä että tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden ja väärin teon.
Kostaminen ei kuulu tuohon lisänä mitenkään välttämättä vaikka jatkuvasti jankutatte sitä.
"että katkeruus tulee siinä vaiheessa kun niitä negatiivisia asioita ei ole osannut käsitellä, joten se ei tee ihmiselle hyvää -> siitä pitäisi pyrkiä pois."
Ei se noin mene.
Tai menee jos ajattelee että ihmisen tulee aina käsitellä negatiiviset asiat kokonaan pois elämästään ja pyrkiä niistä pois. Minä taas en usko siihen.
Negatiiviset asiat elämässä koettuna, tunteita ja myös muistettuina kuuluvat osaksi ihmistä.
Veikkaisin sitä paitsi että moni ihminen tuntee katkeruutta vaikka kuinka "osaisi käsitellä asioita" ja "pyrkisi pois".
Mutta se on selväksi tullut että teidän mielestänne (ja olen saanut kuulla että se olisi ainut oikea määritelmä katkeruudelle, mikä on anteeksi vain naurettavaa) kuinka se on negatiivinen tunne joka kehittyy ajan myötä vihasta yms.
Toisaalta veikkaan ettette ymmärrä myöskään kostamista (ei siis viattomille vaan kohteelle) koska sekin on teidän mielestänne negatiivista.
kaiketi normaalisti pyritään käyttämään sellaisia sanoja ja käsitteitä että kaikki ymmärtävät ne. Eihän siitä muuten tule mitään.
Omituisesti ap:tä alkoi "kyllästyttämään" ja "väsyttämään" kun olisi pitänyt osata perustella se oma näkökulma? Olisko ollut niin, että kun ei sitä todellista sanottavaa ollutkaan, oli pakko perääntyä?
Toisilla on muutakin elämää kuin vahdata teidän vastauksia ja olet oikeassa väsyttää selittää jotakin asiaa monta kertaa ihmisille.
"Omituisesti ap:tä alkoi "kyllästyttämään" ja "väsyttämään" kun olisi pitänyt osata perustella se oma näkökulma? Olisko ollut niin, että kun ei sitä todellista sanottavaa ollutkaan, oli pakko perääntyä?"
Ai sinun läpätykseen verrattuna? Esimerkkinä nuo "mä tiedän että jos lapsille ei ole opetettu pettymyksiä niin ne joutuu katkeruuden kierteeseen ja toiset ihmiset osaa elää elämäänsä ilman pettymyksiä"-roska?
Se on ikävä jos ei tunnista jo aloituksesta mitä sanottavaa minulla oli varsinkin kun lähes jokainen viestissäni todistaa väitteeni että ihmiset ottavat katkeruuden tietyllä tavalla ja se nähdään aina negatiivisena.
Sinä olet malliesimerkki siitä.
Ymmärrän kyllä kostamisen sille joka on kohdellut huonosti, mutta en sano että hyväksyisin asian. Ymmärtää asia ja hyväksyä asia on ihan toinen juttu.
Minkälaista kostamista olet toteuttanut?
Mistä lähtien jostakin aiheesta on pakko puhua vain silloin kun itse on siihen osallistunut?
Itseasiassa aika moni ihminen kostaa asioita toisille, sellaiseen minikosto tyyliin: "jos hän ei, niin en minäkään" ja "kun hän teki noin niin minä teen näin".
Olen tainnut joskus kostaakin jotain sillä tavoin että jos henkilö ei ole huomioinut minua en ole huomioinut häntä. Mutta se taitaa teidän mielestänne olla sitä vastavuoroisuutta tai sen puutetta, hehheh.
Veikkaanpa että se koston kohde viis veisaa siitä miten se epäoikeudenmukaista kohtelua saanut häntä kohtelee.
Tätä yritin sanoa. siis esim. sellainen mies joka pettää puolisoaan ei välitä mistään mitään, joten ei sellaiselle voi eikä kannata kostaa mitään. Kun ei välitä niin ei välitä. tämä vain esimerkkinä kun tuolla ylempänä oli pettämisestä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta.
Riippuu varmasti miten asia kostetaan.
Tuossa tapauksessa sillä ei varmasti ole väliä koska tuskimpa mies välittää jos hän on jo valmiiksi osoittanut ettei välitä pettämällä.
Veikkaampa että koston kohde todellakin välittää jos kosto toteutetaan oikein ja kostaja kokea eräänlaisen vapautumisen epäoikeudenmukaisuudesta kun tilit on tasattu, mutta hän silti voi tuntea katkeruutta koska kosto tietysti ei korvaa kaikkea.
Keskustelu tosiaan takkuaa kun yksi puhuu aidasta ja kaikki muut aidan seipäästä. En ollut koskaan aiemmin tajunnutkaan ettei termi katkera tarkoita kaikille samaa, koska onhan noita muita termejä sitten kuvaamaan muita tunteita. Niinkuin jo moneen kertaan mainitut pettymys, suru, viha ja kateuskin.
Katkeruus kuvaa negatiivista tunnetta niin kuin iloisuus positiivista. Ei se auta vaikka kuinka väität että musta on valkoista kun musta on kuitenkin mustaa.
Niin tosiaan.
Senhän täytyy olla tietysti vika minussa kun käytän termiä jollakin toisella tavalla kuin te.
Katkeruutta minä kuvaan mutta ilman sitä negatiivista stigmaa joka sille on annettu ja sen vuoksi koko ketjun aloitin.
Katkeruus on varmasti lähimpänä sekoitus pettymystä, halveksuntaa ja vihaa sekä voimakasta epäoikeudenmukaisuuden tuntemusta.
Kun olen tarkistanut aiemmin niin se kyllä on tarkoittanut katkeruutta mutta ehkä te voitte ehdottaa jotain toista tunnetta.
Erona meidän välillä on tuon negatiivisuuden lisäksi se että teille tuo tunne on näköjään kokonaisvaltainen kun taas minulle se voi olla myös yhteen tai useampiin asioihin liittyvä joten se ei hallitse ihmisen elämää kuten te väitätte sen tekevän.
Voi kun et ymmärrä sitten asiaa yhtään.
Opettele järkeilyä.
Negatiiviset tunteet ja positiiviset tunteet ovat eri asia kuin että ne tunteet ottaa negatiivisina ja positiivisina sen ihmisen kannalta tai että näkee ne vain hyvinä tai pahoina yleisesti.
Ajatus että negatiivisilla tunteilla ei voi olla positiiviisia lopputuloksia tai että niistä täytyy päästä eroon koska ne eivät ole positiivisia on tämän nykyajan sosiaalis-positiivisen psykosössötyksen syytä. Tämä ketju on pullollaan sitä.
Mitä tulee tuohon inttämiseen niin sinä idiootti-lapsus voit vapaasti poistua ketjusta.
Epäoikeudenmukaisen kohtelun "takaisin maksaminen" voisi siis mielestäsi auttaa epäoikeudenmukaista kohtelua saaneen vapautumaan katkeruudestaan. Mitä selaliselle ihmiselle sitten voisi sanoa ja tehdä.
Tilit tasan. Miten se onnistuu jos toinen ei välitä, ei mitenkään. Eivät ne koskaan välitä, muusta kuin itsestään.
Mielestäni kostaminen ei ole viisasta missään tilanteessa. Katkeruus ei silti poistu.
Ehkä kannattaisi suunnata ajatukset iloisempiin asioihin. Miksi jäädä murehtimaan jotain inhottavaa ihmistä? Jos tässä on kyse jostain yksittäisestä henkilöstä.
Silloin voi olla hankalampi tilanne jos on saanut epäoikeudenmukaista kohtelua osakseen, mutta ei ole ketään yksittäistä henkilöä, jota asiasta voisi "syyttää".
Tämä ristiriita johtuu varmasti siitä, että esimerkiksi minusta katkera on hyvin vahva termi. Se on jotenkin hyvin aktiivinen - jos näin voi sanoa. Jos taas puhutaan jostain lievemmästä niin minusta pettymys on paremmin kuvaava termi.
"Katkeruus on varmasti lähimpänä sekoitus pettymystä, halveksuntaa ja vihaa sekä voimakasta epäoikeudenmukaisuuden tuntemusta."
Sinunkin kuvauksesesi on minusta voimakas. Silloin kun tunne on ihmisessä hyvin voimakas se myös usein "värittää" ihimisen käytöstä. Esim. todella onnellisen ihmisen on vaikea peittää onnellisuuttaan, se vaan paistaa läpi kaikesta. Samoin myös katkeran ihmisen katkeruus vaan tulee ilmi. En siis tarkoita, että ihminen on pelkästään negatiivisuuden ruumiillistuma 24/7 vaan että se tulee ilmi siellä täällä ja "värittää" ihmisen käytöstä.
Silloin kun ihminen neutraalisti sanoo että on katkera siitä että äiti kuoli kun olin lapsi ei minusta oikeasti tunne katkeruutta. Katkera ei ole mitään neutraalia tai pikkusievää vaan todella voimakas tunne. Näin siis minusta.
sä et näköjään tiedä mitään pettämisestä!, jos pettämiseksi siis luetaan se , että mies harrastaa erittäin kännissä kerran seksiä erittäin kännissä olevan naisen kanssa.
Näin minulle kävi nimittäin hiljattain , että mieheni jonka kanssa oon ollu nyt 3 vuotta yhessä petti mua. Ja mä en ole todellakaan mikään pihtari päinvastoin harrastetaa seksiä normaalia enemmän yleensä vähintään kerran päivässä.!!!! Et millä oikeudella sä tuut sanoo niitä naisia pihtareiski joiden miehet pettää. Ja en ole mikään rumakaan vaan päinvastoin, saan hätyytellä jatkuvasti muita miehiä kimpustani! Myöskään en ole ollut mikään nalkuttava kana mihelleni... Että en tiiä mitä oon tehny väärin, ehkä mun mies sit vaan ei mua rakasta.. Mutta turhaan sä tuut syyttelee petettyjä tänne!!!
"Tämä ristiriita johtuu varmasti siitä, että esimerkiksi minusta katkera on hyvin vahva termi. Se on jotenkin hyvin aktiivinen - jos näin voi sanoa. Jos taas puhutaan jostain lievemmästä niin minusta pettymys on paremmin kuvaava termi"
Minusta pettymys on naurettava termi käytettäväksi jostain syvemmästä tunteesta.
Koko ideahan on siinä mielestäni että pettymykset ne usein unohtaa koska niihin saattaa liittyä vaikkapa oma epäonnistuminen jne. mutta katkerista muistoista ei välttämättä pääse eroon ja mielestäni ei tarvitsekaan.
Se ristiriita tulee siitä todellakin että täällä (varsinkin eräs mummo) on sitä mieltä että katkeruus on valittu mielentila ja asenneympäristö sekä kokonaisvaltainen olemus ihmisessä joka hallitsee ihmistä kauttaaltaan.
Se toki voi olla mutta aina se ei ole kun ihminen on käsitellyt asiaa ja asettanut realistiset rajat sille katkeruudelle eli esimerkiksi rajannut sen siihen kohteeseen johon se kuuluu alunperin.
"Sinunkin kuvauksesesi on minusta voimakas"
On se voimakkaampi varmasti kuin pettymys mutta voimakkuus varmaan vaihtelee ihmisestä toiselle sekä siitä että mistä asiasta on kysymys. Koettu epäoikeudenmukaisuus voi olla varsin vahva lähde tunteille.
"Silloin kun tunne on ihmisessä hyvin voimakas se myös usein "värittää" ihimisen käytöstä."
Miksei saisi värittää?
Sehän tekee vain ihmisen elämän kokemisesta syvemmän kun siellä on niitä negatiivisia kokemuksia myös eikä pelkkää positiivisena pilipiiparina olemista.
"Esim. todella onnellisen ihmisen on vaikea peittää onnellisuuttaan, se vaan paistaa läpi kaikesta. Samoin myös katkeran ihmisen katkeruus vaan tulee ilmi. En siis tarkoita, että ihminen on pelkästään negatiivisuuden ruumiillistuma 24/7 vaan että se tulee ilmi siellä täällä ja "värittää" ihmisen käytöstä."
Riippuu varmaan taas miten syvästä katkeruudesta puhutaan. Kyllä kai katkeruudellakin on voimakkuusasteikko.
Mutta kun sille on asetettu rajat ja vaikkapa katkeruus koskee tiettyjä asioita niin en näe siinä mitään ongelmaa.
Itse ihmettelen taas toisaalta täydellisen onnellisia ihmisiä ja varsinkin yltiöpositiivisia, aivan kuin heillä elämässä muuta olisikaan kuin se sen hetkinen onni.
Kohtuus kaikessa nääs.
"Silloin kun ihminen neutraalisti sanoo että on katkera siitä että äiti kuoli kun olin lapsi ei minusta oikeasti tunne katkeruutta. Katkera ei ole mitään neutraalia tai pikkusievää vaan todella voimakas tunne. Näin siis minusta."
Sehän riippuu siitä paljonko se ihminen sitä katkeruutta päästää ulospäin. Pinnan allahan voi ihmisellä muhia paljonkin kaikkea.
Ihmettelen suuresti tätä tarvetta ja miten ajatellaan että täytyisi olla läpikotaisin positiivisyyden kyllästämä eikä muistella vanhoja. Kaikki negatiivinen pitäisi sulkea pois ja mitään ei saisi koskaan tuomita tai olla kriittinen eikä varsinkaan ehdoton.
Katkeruus nyt välttämättä ole mitään pikkusievää mutta uskoisin sen riippuvan aina siitä mihin asioihin se liittyy ja mitä muita tunteita siinä on mukana ja onko ihminen osannut rajata/kohdistaa katkeruuden oikein.
En sanalla sanoen voi käsittää tätä katkeruuden täydellistä kieltämistä.
Samalla se tekee ihmisistä hyvin "ohuita" persoonia ja tunnemaailmaltaan köyhiä kun heillä ei ole joukossa niitä negatiivisia asioita värittämässä.
Ehkä se on luonne ja elämänasenne kysymys miten näihin asioihin suhtautuu ylipäätään. Minä edustan eri koulukuntaa kuin enemmistö tässä ketjussa todennäköisesti itse katkeruuden määritelmän ongelman lisäksi.
kysyn, että mitä termiä itse käytät silloin kun muut puhuvat "katkeroituneesta" ihmisestä ja katkerasta elämänasenteesta?
Sinähän juuri käytit niitä termejä.
Katkeroitunut ihminen ja katkera elämänasenne.
Varsinkin tuo jälkimmäinen kuvaa aika hyvin sitä että joku on katkeroitunut kokonaan.
Toisaalta mikä minä olen osaltani kieltämään heidän katkeruuttaan? En minä ole heidän housuissaan kokemassa vaikkapa jotain menetystä. Minulle tuo vain lisäisi sitä ymmärrystä ihmisestä miksi hän saattaisi käyttäytyä negatiivisesti.
Tämä täytyy erottaa jota alunperin kuvailin ylipäätään katkeruudesta, katkeroitumisesta johonkin sekä katkeruudesta tunnetilana.
Minulle toitotettiin jo pikkutyttönä etten saa puhua epäkohdista, murehtia, olla negatiivinen tai muistella mitään, jottei minusta tulisi KATKERAA. Nainen leimataan katkeraksi jos hän puhuu epäkohdista, sillä siis naiset on aina vaiennettu.
Ehkä tässä ketjussa on ollut mukana aika paljon naisia ja kun meiltä naisilta on tuo katkeruuden tunne kielletty niin se voisi selittää miksi yritämme sen myöskin itseltämme kieltää. '
Naisen pitää hymyillä, olla positiivinen. Epäkohdista puhuminen ja katkeruus eivät kuulu siihen.
Katkera lienee pahin asia mitä nainen voi olla. Sellaiseen lopputulokseen minä pienenä tulin. Isoisäni kuoli kun olin pieni ja kaipasin häntä suunnattomasti.
Yhä edelleen muistan hänet. En ole koskaan ajatellut että olisin katkera sen vuoksi. Ehkä surullinen mutta ymmärrän toki ettei hän voi ikuisesti elää.
"Se toki voi olla mutta aina se ei ole kun ihminen on käsitellyt asiaa ja asettanut realistiset rajat sille katkeruudelle eli esimerkiksi rajannut sen siihen kohteeseen johon se kuuluu alunperin"
Jos yksilö kykenee käsittelemään katkeruuttaan ja tietoisesti rajaamaan sitä, hän pystyisi todennäköisesti myös luopumaan siitä. Kyse on kuitenkin tietoisesta päätöksestä ja valinnasta olla päästämättä siitä irti. Toisin sanoen ihminen haluaa olla katkera syystä tai toisesta.
Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä mitä tarkoitusperiä se palvelee. Onko siinä kyse säälin tai myötätunnon hakemisesta? Itsesäälistä ilmeisesti ainakin on kyse? Kantaako katkera ihminen myös syyllisyyttä jostain ja siten haluaa rangaista itseään olemalla katkera? Jos ei muusta, niin siitä ettei halua päästää irti ja anna itselleen lupaa jatkaa eteenpäin ja olla onnellisempi ihminen?
Kertoisitko, miksi katkerudesta kannattaa pitää kiinni. Mitä iloa tai hyötyä siitä on? En ole huomannut, että olisit vielä kertonut sitä. Olet vain peräänkuuluttanut sitä, että ihmisellä pitää olla oikeus olla katkera. Totta kai jokaisella on oikeus siihen, mutta miksi sitä oikeutta kannattaa käyttää?
Tuohan oli vain yksi esimerkki!
Mistäs moinen purkaus? Totta kai on erilaisia tilanteita ja syitä...
Voihan se olla niin että teille naisille on tuputettu tuota.
Ehkä se katkera vanhapiika on sitten ollut se hirvittävä ilmestys. On pitänyt väkisin pitää hymy huulilla tai ainakin pahin olo vain sisällä vaikka on huonosta kohtelusta joutunut kärsimään sekä kokenut ahdistaviakin menetyksiä.
Omalta kohdaltani olen saanut huomata että elämään on liittynyt pettymyksiä mutta olen myös oppinut tuntemaan ihmisiä jotka ovat katkeria eri tavoin (esimerkiksi äitinsä menetyksestä ja mitä siitä on seurannut).
Sikäli hassua että olen tavallaan ominut toisten katkeruutta itseeni ja voisinpa ehkä olla katkera sillä tavoin yleisellä tasolla maailmaa kohtaan näiden ihmisten vuoksi jotka ovat katkeria.
Tiettyjä katkeruuden tunteita on varmaan itselläkin tietyistä asioista mutta ne eivät vielä ole selventyneet.
Itse en usko että se on kovin tervettä kieltää itseltään mitään tunnetilaa jos vain sille on järkevä syy, se on oikeistettua (jokainen voi pohtia mitä ne ovat) se kohdistuu ennen kaikkea siihen kohteeseen ja myös ihminen osaa rajata sen.
Kuitenkin ihminen aina elää myös siinä "entä jos..." maailmassa jossa asiat voisivat olla toisin ja jossa oikeudenmukaisuus voittaa. Tässä maailmassa niin ei käy mutta sisäisesti meidän tulee voittaa se kamppailu ja määrittää milloin meillä on aihetta tuntea epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruuttakin.
On aivan uskomattoman karmeaa että sitten "katkerasta" on tullut sikamainen haukkumasana jolla lyödään ihmistä. Tosin täällähän on saanut kuulla että niin on ollut ennenkin eri toten naisten kohdalla.
"Jos yksilö kykenee käsittelemään katkeruuttaan ja tietoisesti rajaamaan sitä, hän pystyisi todennäköisesti myös luopumaan siitä. Kyse on kuitenkin tietoisesta päätöksestä ja valinnasta olla päästämättä siitä irti. Toisin sanoen ihminen haluaa olla katkera syystä tai toisesta."
Ai niinkuin haluaa olla päästämättä irti esimerkiksi rakkaan lähimmäisen menetyksestä tai vaikkapa siitä että avioimies olisi pettänyt häntä koko 20 vuotta kestävän liiton ajan?
Jos tuolle tietoiselle linjalle lähdetään niin miksi muistelet että sulla on ollut koskaan vanhempia, sisaruksia, miksi muistelet eilistä ylipäätään jos ne eivät hyödytä sinua mitenkään? Siis jos pystyt siihen niin mikset vain unohda kaikkia ihmisiä ja asioita ympäriltäsi?
Kuulostaa tuulesta temmatulta ja radikaalilta mutta tuohonhan se "jos sä saat tietoisesti valita".
"Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä mitä tarkoitusperiä se palvelee. Onko siinä kyse säälin tai myötätunnon hakemisesta?"
Eli katkera ihminen nyt sitten anelee jotakin joltakin vai?
"Itsesäälistä ilmeisesti ainakin on kyse?"
Eikö ihminen saa tuntea myötätuntoa edes itseään kohtaan?
"Kantaako katkera ihminen myös syyllisyyttä jostain ja siten haluaa rangaista itseään olemalla katkera?"
Nyt osuit lähemmäksi totuutta mutta et sillä tavoin kuin kuvittelet.
Ihminen haluaa toimia oman elämänsä tuomarina. Tässä tapauksessa katkeruudessa ihmisen tulee ennen kaikkea huomata että hän itse toimi oikein ja muut toimivat häntä kohtaan väärin tai hänelle tapahtui väärää.
Toisin sanottuna ilman katkeruutta hän tuntisi sitä syyllisyyttä ja ehkä ottaisi itse osan syyllisyydestä mutta katkeruuden avulla hän voi anteeksiantaa itselleen.
En ymmärrä tuota rankaisu asiaa mutta se liittyy varmaan edeleen siihen että kuvittelen sen olevan täysin tietoinen valinta välittääkö noista negatiivisist kokemuksista vai ei.
"s ei muusta, niin siitä ettei halua päästää irti ja anna itselleen lupaa jatkaa eteenpäin ja olla onnellisempi ihminen?"
Mistä lähtien elämässä on ollut kysymys unohtamisesta ja siitä että pitää olla täydellisen onnellinen kakesta?
Lisäksi otat taas tuon esille että katkera ihminen ei osaisi jatkaa eteenpäin. Se ei pidä paikkaansa. Katkeruutta tunteva ihminen voi hyvinkin jatkaa elämässään eteenpäin muttei hänen tarvitse suotta häivyttää niitä koettuja tunnetiloja tietoisesti jonnekin unholaan.
"Kertoisitko, miksi katkerudesta kannattaa pitää kiinni. Mitä iloa tai hyötyä siitä on? En ole huomannut, että olisit vielä kertonut sitä. Olet vain peräänkuuluttanut sitä, että ihmisellä pitää olla oikeus olla katkera. Totta kai jokaisella on oikeus siihen, mutta miksi sitä oikeutta kannattaa käyttää?"
Elämässä on asioita jotka järkyttävät ja koskettavat. Miksi pitää vain kiinni niistä hyvistä ja positiivisista asioista?
Sehän on todellisuuspakoa.
Toisaalta edelleen kyseenalaista sen oikeellisuuden ja se näkyy asenteessasi miten viesti on kirjoitettu. Liität katkeruuteen sääliä, itsesääliä, huomionhakemista, jälkeenjääneisyyttä jne.
Mikset muuta näkemystä katkeruudesta tietoisesti jos se on mahdollista vaan olet jämähtänyt kuvittelemaan sen olevan noin hirvittävän masentavaa?
"Jos tuolle tietoiselle linjalle lähdetään niin miksi muistelet että sulla on ollut koskaan vanhempia, sisaruksia, miksi muistelet eilistä ylipäätään jos ne eivät hyödytä sinua mitenkään? Siis jos pystyt siihen niin mikset vain unohda kaikkia ihmisiä ja asioita ympäriltäsi?"
Totta kai ihmiset muistelevat heille rakkaita ihmisiä, jotka he ovat menettäneet. Ja kaikki ihmiset menettävät rakkaita ihmisiä jossain vaiheessa. Sitähän elämä on, eihän kukaan täällä ikuisesti elä. Katkeruus on aivan eri asia kuin muisteleminen, se on myös eri asia kuin ikävöiminen.
"Lisäksi otat taas tuon esille että katkera ihminen ei osaisi jatkaa eteenpäin. Se ei pidä paikkaansa. Katkeruutta tunteva ihminen voi hyvinkin jatkaa elämässään eteenpäin muttei hänen tarvitse suotta häivyttää niitä koettuja tunnetiloja tietoisesti jonnekin unholaan."
Niin, mitä se eteenpäin jatkaminen sitten on? Esitit itse esimerkin, jossa puoliso on pettänyt 20 vuotta. Ei ole kovin harvinaista, että tällaisen jälkeen petetty osapuoli katkeroituu eikä esim. pysty solmimaan uutta suhdetta (jos ero tulee), vaikka ainakin toisinaan tai jollain tasolla sitä kaipaisi. Tämä on tietysti ymmärrettävää, mutta esimerkki siitä, että ei pysty jatkamaan eteenpäin. Eri asia tietysti on, että suhdetta ei lainkaan edes kaipaa.
"Mistä lähtien elämässä on ollut kysymys unohtamisesta ja siitä että pitää olla täydellisen onnellinen kakesta?"
"Elämässä on asioita jotka järkyttävät ja koskettavat. Miksi pitää vain kiinni niistä hyvistä ja positiivisista asioista?"Sehän on todellisuuspakoa.
Miksi menet aina toiseen laitaan? Ei tässä täydellisestä onnesta olla puhuttu. Eikä siitä, että elämässä ei saisi olla järkyttäviä ja ikäviä asioita. Totta kai niitä on ja kuuluukin olla. Niitä ei tarvitse myöskään unohtaa. Mutta mikään näistä ei liity sinällään katkeruuteen. Ei myöskään todellsiuuspakoon.
"Mikset muuta näkemystä katkeruudesta tietoisesti jos se on mahdollista vaan olet jämähtänyt kuvittelemaan sen olevan noin hirvittävän masentavaa?"
Koska en halua muuttaa. Enkä kuvittele siitä yhtään mitään, olen nähnyt ja saanut tuta sitä sen verran, että tiedän mistä on kysymys. Olen myös itse kokenut sitä hetkittäin - kukapa ei olisi.
Minusta tuntuu että kaikki muut ovat jo valmiiksi toisessa laidassa joten vähän pakko.
"Totta kai ihmiset muistelevat heille rakkaita ihmisiä, jotka he ovat menettäneet. Ja kaikki ihmiset menettävät rakkaita ihmisiä jossain vaiheessa. Sitähän elämä on, eihän kukaan täällä ikuisesti elä. Katkeruus on aivan eri asia kuin muisteleminen, se on myös eri asia kuin ikävöiminen."
Enköhän minä ole hyvin ymmärtänyt tuon asian.
Aika hupsua väittää että menetyksen tunteminen tai ikävöiminen olisivat samoja asioita kuin katkeruus.
Mutta menetyksen tunteeseen ja ikävöimiseen voi liittyä katkeruus eri tavoin.
"Niin, mitä se eteenpäin jatkaminen sitten on? Esitit itse esimerkin, jossa puoliso on pettänyt 20 vuotta. Ei ole kovin harvinaista, että tällaisen jälkeen petetty osapuoli katkeroituu eikä esim. pysty solmimaan uutta suhdetta (jos ero tulee), vaikka ainakin toisinaan tai jollain tasolla sitä kaipaisi. Tämä on tietysti ymmärrettävää, mutta esimerkki siitä, että ei pysty jatkamaan eteenpäin. Eri asia tietysti on, että suhdetta ei lainkaan edes kaipaa."
Teet taas tässä oletuksen että suhteesta katkeruutta tuntenut tai suhteesta katkeroitunut ei kykenisi solmimaan uutta suhdetta.
Tämä taas kuulosta siltä että ihmisen luottamuksen pitäisi palautua automaattisesti ihmisiin vaikean suhteen jälkeen ja hänen pitäisi olla taas yhdessä jonkun kanssa 20 vuotta koska sitä kaipaa kunnes taas huomaa tulleensa petetyksi.
Pääasia taitaa olla se "ettei vaan katkeroidu ja pitää jatkaa eteenpäin".
Aika paska mantra mielestäni, anteeksi nyt vain.
"Miksi menet aina toiseen laitaan? Ei tässä täydellisestä onnesta olla puhuttu. Eikä siitä, että elämässä ei saisi olla järkyttäviä ja ikäviä asioita. Totta kai niitä on ja kuuluukin olla. Niitä ei tarvitse myöskään unohtaa. Mutta mikään näistä ei liity sinällään katkeruuteen. Ei myöskään todellsiuuspakoon."
Juurihan määrittelit ettei onnellinen voi olla jos on jostakin asiasta katkera tai siltä sait sen kuulostamaan.
Jatkuvasti toitotat kuinka katkeroitunut jostakin on jämähtänyt jne.
"Koska en halua muuttaa. Enkä kuvittele siitä yhtään mitään, olen nähnyt ja saanut tuta sitä sen verran, että tiedän mistä on kysymys. Olen myös itse kokenut sitä hetkittäin - kukapa ei olisi."
Olisikohan mahdollisuus että katkeruus toimii joidenkin kohdalla parantavana voimana muttei sinun kohdalla. Mutta herran jumala ei nyt anneta sitä mahdollisuutta kenellekään että saisi tuntea katkeruutta kun sinä olet sitä mieltä ettei se hyödytä sinua tai ketään muutakaan.
En tiedä yritätkö tahallaan ymmärtää väärin, jotta voisit jauhaa ja vängätä aina vain samaa asiaa. Itse en jaksa, koska se ei johda mihinkään. Mielipiteemme ja maailmankatsomuksemme ovat erilaiset. Molemmilla lienee oikeus omiinsa. Myöskään oikeutuksen hakeminen omille näkemyksilleen tällaiselta palstalta ei ole mielestäni tarpeen.
ylempänä jo kirjoitin pienen esimerkin rattijuopon vammauttamaksi tulleen osasta.
Kyselin onko sellaisella tyypillä oikeutta katkeruuteen? Miten sinun mielestäsi?
Tavoitteleeko katkeruudellaan:
"Säälin hakua? Myötätuntoa? Itsesääliä? Halua rangaista itseään?"
Olisiko sellainen tyyppi katkera "ilon tai hyödyn" vuoksi?
sellainen asia, josta voisi todella katkeroitua. Se tuntuu varmasti uhrista täysin kohtuuttomalta ja sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Itsellä kun ei siihen ole ollut osaa eikä arpaa.
Mutta kuitenkin, koska tapahtunut on tosiasia eikä sitä toiseksi saa muutettua, niin paras ratkaisu on yrittää hyväksyä se ja pyrkiä tekemään elämästään paras mahdollinen vammautumisesta huolimatta. Vammautumista on tietenkin myös monenlaista ja -asteista. Mutta joka tapauksessa elämä jatkuu. Ehkä irtipäästäminen on juuri sitä, että hyväksyy tapahtuneen ja jatkaa mahdollisimman hyvää elämää.
En itse tunne henkilökohtaisesti ketään, jolle olisi tapahtunut noin, mutta olen lukenut joidenkin tarinoita ja haastatteluita. Nämä ihmiset ovat kertoneet esim. löytäneensä uusia kiinnostavia harrastuksia, joita eivät olisi edes ajatelleet aiemmin. Samoin muiden auttaminen on tuonut uutta sisältöä elämään. Elämänkatsomus ja -arvot muuttuvat syvällisemmiksi, koska asioita ja asioiden merkityksiä on pakko pohtia toisella tavalla kuin ennen. Iloa voi saada asioista, joita ei aikaisemmin edes huomannut.
ja tunnet kateutta heitä kohtaan". Kateus oli stoalaisen määritelmän mukaan lähimmäisen menettämisen aiheuttamaa vihaa..En näe yhteyttä.
Se, mistä me puhumme kateutena, on stoalaisilla kilpailuhenkeä.
Ehkä ei kannattaisi stoalaisen filosofian teorian käsitteitä sotkea tähän?
Ja sitten vedät tuon narsisti-kortin, en ymmärtänyt senkään yhteyttä tähän asiaan.
"Jatkuvaa todistelua siitä että olet oikeassa, kuinka on kohdeltu väärin, myötätunnon hakemista joka ei sitten kelpaakaan.."
Nämä olivat käsitettäviä asioita, mutta ei varmasti kaikille kärsiville yhteisiä.
Kyllä väärinkohtelun voivat joissakin tapauksissa kaikki ympäröivät ihmiset havaita ihan itse, lohduttaa, ymmärtää...
"syytät muita"- no pirskatti, kyllä on tilanteita jolloin ihminen voi syyttää muita - ja syyttääkin varmasti!
Mitenkäs jos joku tappaisi lapsesi tai lapsenlapsesi?Varmasti haluaisit sovitusta, syyttäisit. Kun rikollinen tuomitaan saisit vähän helpotusta oloosi.
Läheiset eivät varmasti toimisi noin (etkä sinä itsekään), miten sinä kuvailet prosessia katkeruudessa.
Mielestäni nämä teoriat eivät ole yleitettävissä, eivätkä pitäviä logiikassaan.
Ehkä esimerkit olivat nyt vähän huonoja. Katkeruus on samalla tavoin yhtä hankalaa kuvat yhdellä määritelmällä kuten rakkauttakin. Aika monta romaania ja muuta teosta on tehty. Joten ne olivat esimerkin omaisia siitä, että katkeruudella tarkoitetaan aika vahvaa tunnetta, joka varmasti näkyy ulospäin. Vain kun katkeruus on käsitelty ja se helpottaa, se voi olla ”mielen ailahduksia”.
Koska olen itse kokenut katkeruutta, kuten joku sanoi että eiköhän sitä kaikki koe jollain tavoin, niin kuvasin tuossa sitä kokemusta. Eikä kai nyt kielletä tätä?
Tuossa oli myös kokemuksia siitä kun kohtaan ihmisiä, jotka kokevat katkeruutta. Aika monta keskustelua on käynyt. Katkeruus on helppo tunnistaa mutta katkeran on vaikeaa tunnustaa olevansa katkeruuden vallassa. Hän syyttää siis kaikkia, ei vain syyllistä omasta tilastaan. Kun ihminen vihaa reilusti, hän syyllistää kohteen, jos sellainen on. Viha kuluu, ellei sitä aleta pitää vaikka katkeruuden avulla jatkuvasti elossa. Tunteet ovat sellaisia, ne laantuvat aikaa myöten. Vihakaan ei muuta tapahtunutta.
Lapsentappo - On eri asia kun rikollinen tuomitaan kuin se että minä kostan hänelle. En minä esim. mene tappamaan häntä tai hänen lastaan – sitähän se varsinainen kosto on. Minä tuntisin vihaa, ikävää, surua, tuskaa – ne tunnetaan, ne koetaan, ne eletään. Toivottavasti en katkeroituisi vaan jatkaisin tätä elämää. Kostaminen kun ei muuta mitään.
Ihan oikeasti, olen joutunut live elämässä niin monta kertaa tilanteisiin että katkeruus on liipannut lähetä (läheisten kuolema/avioerot/lasten sairaudet/köyhyys jne.). En vain jaksaisi elää sen tunteen kanssa. Ehkä sitten vain olen normaalia voimakkaampi tunteinen? Ehkä te olette vähän kovempia kuin minä?
Teen aina extra efforttia ollakseni hiukan kivempi,jos tilanne on se,että minulta odotetaan mukavuutta.Osaan oikein hyvin symppistellä.Sen sijaan en levittelisi omaa tai muiden katkeria kommentteja.Sananvalinnastahan on kyse,ja siitä,miten paljon itsestänsä viitsii kertoa.
Tällainen välikysymys.
Onko teidän mielestänne mahdoton olla katkera jostakin tai joistakin asioista ilman että on katkera kaikkinensa sekä purkaa sitä ulospäin?
Jos henkilö käyttäytyy normaalisti ja sitten sanoo että on "syvästi katkera siitä että menetti lapsena äitinsä" niin mitä hänen tulisi tehdä asialle ja miksi?
Kuten täällä on jo aiemmin sanottu, toki voi olla katkera ilman, että sitä purkaa muihin. Sehän on jopa toivottavaa, etteivät sivulliset joudu toisen katkeruudesta kärismään.
On myös sanottu, että saa olla katkera. On eri asia kannattaako se, mutta sehän on jokaisen ihan oma asia, mitä mielessään pyörittelee. Minä en näe katkeruutta mitenkään rakentavana asiana. Ymmärtääkseni sinä näät sen enemmän suruna kuin me muut näemme sen enemmän vihana.
Jos siis äiti on kuollut, siitä on varmasti jossain määrin surullinen koko loppu elämänsä. En ymmärrä miksi siitä pitäisi olla katkera. Kaikilta kuolee sukulaisia. Katkeruus on mun mielestä jotain, joka on negatiivista, aina ja ei-rakentava voima. Suru taas voi olla rakentavakin, jos sen pystyy rakentavasti hoitamaan ja sen kanssa elämään.
Puhumme siis eri asoista, koska näet asian eritavalla.
"On myös sanottu, että saa olla katkera. On eri asia kannattaako se, mutta sehän on jokaisen ihan oma asia, mitä mielessään pyörittelee."
Aika moni on sanonut melkein ettei saa olla katkera koska katkera on suoraan helvetistä kotoisin tai jos saa niin siitä ei ole mitään hyötyä.
Itse olen täysin eri kannalla jos se ei siis hallitse elämää. Mutta toisaalta jos se hallitseekin niin välttämättä sillekään ei mahda mitään.
"Ymmärtääkseni sinä näät sen enemmän suruna kuin me muut näemme sen enemmän vihana. "
Ei todellakaan. Siihen voi liittyä aivan yhtä hyvin viha kuin surukin.
Riippuu ihan täysin mihin asiaan se liittyy, mitä muita tunteita siihen liitty. Katkeruus on syvempi kuin pettymys, tietynlainen katkera maku suusta että on kohdattu epäoikeudenmukaisuutta. Voidaan etsiä ehkä hyvitystä mutta voidaan tajuta ettei se ole ehkä mahdollista.
"Jos siis äiti on kuollut, siitä on varmasti jossain määrin surullinen koko loppu elämänsä. En ymmärrä miksi siitä pitäisi olla katkera."
Varmaan on surullinen mutta samalla voi tuntea epäoikeudenmukaisuutta siitä mitä itse on kokenut, että äiti ei näe lastensa kasvamista, äiti ja henkilö itse eivät jakaa asioita keskenään, äidin oma elämä päättyi nuorena, mahdollisesti hyvä ja empaattinen ihminen kuoli jne.
Tämä epäoikeudenmukaisuus ei kosketa pelkästään siis henkilöä itseään, vaan myös muita ihmisiä ja koko maailman järjestystä.
Se on hyvin luontaista ihmiselle. En ymmärrä miksi se pitäisi kieltää tai nähdä negatiivisena.
"Katkeruus on mun mielestä jotain, joka on negatiivista, aina ja ei-rakentava voima. Suru taas voi olla rakentavakin, jos sen pystyy rakentavasti hoitamaan ja sen kanssa elämään."
Näen että katkeruus voi olla hyvänkin ihmisen persoonaa rakentava, vahvistava ja jopa kantava voima.
Omituista että jokin hyvinkin merkittävä asia ihmisen elämässä pitäisi kieltää tai kutistaa olemattomiin. Aivan kuin ihmisessä ei saisi olla kielteisiä, negatiivisia, toisille ehkä epämiellyttäviäkin, synkkiä yms. puolia.
"Puhumme siis eri asoista, koska näet asian eritavalla."
Se on tullut huomattua aika hyvin.
ja voi olla että tämän on joku toinen todennut (riviväleissä tämä ainakin oli), mutta jos yleisesti ajatellaan vaikkapa negatiivisempia tai realistisempia tai pessimistisempiä tai kriittisempiä ihmisiä, ei tarvitse edes ajatella yltiö-tuollaisia, vaan ihan sellaisia jotka vaan ovat luonteeltaan tuollaisia eivätkä mitään päivänsäteitä, niin veikkaisin jotta monesti sen taustalla, ettei heistä ns. pidetä, on se, että ihmiset kaipaavat kepeyttä elämäänsä, haluavat iloisuutta elämäänsä, haluavat olla ehkä jopa naiiveja, he saavat energiaa ja hyvää mieltä kaikesta positiivisuudesta, eli eihän tuohon palapeliin sovi mitenkään sellaiset tapaukset, jotka eivät sitä heille tarjoa. Kyseisestä ihmisestä ei vaan pidetä vaikkei hänessä välttämättä mitään vikaa olisikaan, hän vaan on energiasyöppö.
Juuri näiden ihmisten suusta kuulee vähättelevät sanat "älä viiti olla tollanen" tai "hei kamoon, älä oo katkera".
Eli katkeruus ei ole positiivista.
"Eli katkeruus ei ole positiivista."
Tämä näkyy olevan se syy miksi ihmiset pakenevat katkeruutta ja pyrkivät kieltämään sen olemassaolon.
Kaikki negatiivinen tunteilu koetaan haitalliseksi. Samoin negatiiviset muistot pitää "käsitellä" ja tilalle tuottaa positiivista ajattelua yms. suoranaista roskaa.
Todellisuuspakoa parhaimmillaan.
Itse olen aina tuntenut viehtymystä ihmisiin joissa on negatiivisuutta. En pelkää sitä. Se kiinnostaa minua.
Tämä nykyinen diipadaapa hymy naamalle ja baanalle mentaliteetti on huttua. Mielestäni häiritsevää on se, että negatiivisuus koitetaan kitkeä vaikka pillereiden voimalla.
Itseltäni on myöskin kuollut äiti, mutta en ole siitä katkera. Elämä on aina joskus rankkaa ja ehkä ns. epäoikeudenmukaista. Mutta asiaan, "älä ole katkera nössö" on niin kulunut fraasi kuin olla voisi. Minä olen mitä olen.
Katkeruuskorttia viuhuttelevat mitättömyydet ovat vain ihmisiä. Ymmärrän että vihainen ja katkera ihminen ei ole haluttua seuraa. Ymmärrän sen täysin. Mutta se mitä en sulata on se, että negatiiviset tunteet pitäisi jotenkin kitkeä vaikka kemikaaleilla, ettei kenellekään muulle tule paha olo. Sitä en ymmärrä. Jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan, eikä sitä taakkaa mikään ulkopuolinen taho todellakaan määrittele.
Kyllä ihmiset ottavat toistenkin negatiivisia tunteita ja ajatuksia vastaan.
Mutta usein katkerat ja negatiiviset ihmiset esittävät asiansa niin lohduttomina ja väistämättöminä, lopullisina ja kohtalonomaisina, että heidän kanssaan asiasta ei voi keskustella muuten kuin alkamalla hänen kanssaan voivotteluun siitä että kuinka huonosti tällöä meneekään.
Toisin sanoen syvän katkeruutensa osoittava ihminen ei välttämättä jätä minkäänlaista tilaa keskustelulle asiasta, hän ajaa kuuntelijan väkisin tilanteeseen joka on äärimmäisen epämukava, ja joka tulee kuuntelijalle ikäänkuin pakotettuna.
Kyllä ihmiset, ainakin läheiset ihmiset, osaavat ja haluavat ottaa osaa toisen pahaan oloon, jos heille annetaan siihen edes jonkinlaista tilaa.
Nyt puhuttiin negatiivisista tunteista ei pahasta olosta.
Ymmärrätkö eron?
"Mutta usein katkerat ja negatiiviset ihmiset esittävät asiansa niin lohduttomina ja väistämättöminä, lopullisina ja kohtalonomaisina, että heidän kanssaan asiasta ei voi keskustella muuten kuin alkamalla hänen kanssaan voivotteluun siitä että kuinka huonosti tällöä meneekään."
Nyt sinä puhut taas siitä että ihminen on täysin katkera/negatiivinen jota olen juuri yrittänyt tässä selittää että katkera ihminen jostakin ei tarkoita että hän olisi jatkuvasti katkera kaikesta sekä negatiivinen.
"Toisin sanoen syvän katkeruutensa osoittava ihminen ei välttämättä jätä minkäänlaista tilaa keskustelulle asiasta, hän ajaa kuuntelijan väkisin tilanteeseen joka on äärimmäisen epämukava, ja joka tulee kuuntelijalle ikäänkuin pakotettuna."
Aivan varmasti ajaa jos katkeruus on hallitseva tunnetila hänen elämässään. Pointtini olikin se miksi kaikki katkeruus pitää aivan kuin hävittää ihmisen psyykkeestä varsinkin kun se ei tapahdu niin.
Itseasiassa uskon että jos masentuneita vaikkapa on entistä enemmän niin vähän miettisin että toimiiko tuo nykyinen psykologia vai ei. Toisin sanottuna varmaan monia vaivaa se etteivät he saa jättää negatiivisia asioita mieleensä vaan ne täytyy käsitellä ja poistaa "ettei vaan ne jää sinne hautumaan ja ettei toinen piehtaroisi".
En ymmärrä tätä mentaliteettia.
"Kyllä ihmiset, ainakin läheiset ihmiset, osaavat ja haluavat ottaa osaa toisen pahaan oloon, jos heille annetaan siihen edes jonkinlaista tilaa."
Läheiset ehkä mutta kuten tässäkin ketjussa useampi on sanonut niin mikä tahansa negatiivisuus käännetään nykyaikana vähemmän läheisten ihmisten toimesta ihmistä hallitsevaksi ja onpa sitten oivaa kun sitten ihmistä voi vielä lämätä sillä "älä ole katkera ja niin negatiivinen aina" kortilla.
Todella kätevää sulkea ihminen pois. Siinä on jo katkeruuden aihetta riittämiin jos saa tuollaista kokea.
Ihmettelen suuresti tätä ihmisten perustavanlaatuisten kokemusten väheksymistä ja jolla jokaisesta täytyy tulla se ihanan pirteä ja reipas yksilö jolle aurinko aina hymyilee. Sitten on erikseen teiniangsti ja muu "kaikki on mälsää ja paskaa" ylidramatiikka (tai sitten suomalainen perinteinen melankolia) mutta mikä siinä on ettei ihminen saa oikeasti synkistellä ja olla negatiivinenkin jostakin asiasta jos siihen on aihetta. Jopa katkera kun on kokenut epäoikeudenmukaisuutta tai elämä on kolhinut?
Ihmiseltä leikataan pala pois ja kerrotaan että se on pilaantunut, sitten ihmisen pitää elää puolikkaana siitä eteenpäin. Tilalle tulee näitä muovikuorisia smiley-face ihmisiä joita maailma on kohta pullollaan. Sitten vielä täällä on ihmisiä kertomassa että miten on niin hienoa ja parasta olla ihminen joka "osaa käsitellä vanhat asiat pois ja antaa anteeksi".
Voi hyvä helvetti.
"Nyt sinä puhut taas siitä että ihminen on täysin katkera/negatiivinen jota olen juuri yrittänyt tässä selittää että katkera ihminen jostakin ei tarkoita että hän olisi jatkuvasti katkera kaikesta sekä negatiivinen."
Enkä puhu. Ihan yhtä hyvin kyseessä voi olla kertaluonteinen tilanne, missä ihminen tuo oman katkeruutensa esille. Miten siihen sitten pitäisi mielestäsi suhtautua? Katkeruus on eri asia kuin harmistuneisuus ja minusta ainakin katkeruus on, ainakin silloin kun sitä tuntee, niin melko hallitseva tunnetila. Ilmeisesti sinulla ja minulla on eri käsitys katkeruudesta?
Minä tunnen nimenomaan sellaista ajoittaista katkeruutta, joka ei hallitse minun elämääni ja voin kyllä vakuuttaa että silloin kun se tunnetila iskee ja sen tuo jotenkin esille, niin ei siihen oikein kukaan voi mitään sanoa. Miten tässä ihmisten sitten pitäisi reagoida minun katkeruuteeni? Kerropa tämä? Jos minä katkerana tilitän jotakin, niin millä tavalla toisten se pitäisi käsitellä?
Mutta voi tietysti olla, että sinulle katkeruus on jotain light-katkeruutta.
"Aivan varmasti ajaa jos katkeruus on hallitseva tunnetila hänen elämässään. Pointtini olikin se miksi kaikki katkeruus pitää aivan kuin hävittää ihmisen psyykkeestä varsinkin kun se ei tapahdu niin."
Jonkin verran, vaan en kaikkea, olen lukenut sinun teklstejäsi ja pointtisi on tullut selväksi. Tässä kohtaa minun pitää kuitenkin kysyä että olenko minä tässä käskenyt hävittämään kenenkään katkeruutta yhtään mihinkään? Kerroin vain miksi katkeruutta ei niin "hyväksytä". Se johtuu nimenomaan siitä että ei sellaista osata vastaanottaa ja käsitellä, kun joku oikein paljastaa olevansa syvästi katkera. Minulla on ollut elämässäni ajoittaisia todella pahoja katkeruuden hetkiä, joita olen myös ilmaisuut ympäristööni. Vastaanotto on ollut sekalaista, mutta aika harvoin sitä kukaan "lähtee messiin" siihen minun tunnetilaani. Enkä minä siitä heitä syytä. En minäkään osaa käsitellä toisten katkeruutta, jos he sitä minulle ilmaisevat.
En silti käske ketään olemaan positiivisempi. Yritän tässä nyt vain selvittää, miksi ainakin minusta katkeruutta tunnetilana vierastetaan.
Katkeruus on muuten vähän sama kuin uskonto; samoin kuin uskovainen uskoo jumalaan, niin katkera uskoo omaan katkeruuteensa. Ja jossei suostu käymään keskustelua katkeran ehdoilla, niin kunnollista keskustelua ei synny lainkaan.
Kysyt että miksi ihminen ei saisi olla katkera. Ja sanot että katkeralle sanotaan siitä jos hän on katkera ja tuo sen esille sanoissaan tai teoissaan?
No se, mitä oikeastaan sanot on se että miksi ihmiset eivät pidä katkerasta ihmisestä? Niin, miksiköhän? Katkeruus on hyvin omakohtainen ja itsekäskin olotila, sellainen olotila, joka ei jätä muille tilaa tai ota heitä huomioon. Kun on katkera, niin se on hyvin hyvin henkilöjohtainen asia, ja usein sellainen, johon toisella ei ole mitään käytännön tarttumapintaa. Ei sellaista osaa käsitellä, kun toisen tunteiden tunteminen ei onnistu hyvin.
Kyllä minä sen osaan käsitellä, että jos ihminen on jostain katkera ja vaikka tiedänkin sen. Se on vain sen katkeruuden ilmeneminen ja/tai ulostuonti, sen toistuminen ja voimakkuus, jotka ovat tässä niitä tekijöitä, jotka määrittelevät sen, haluaako sellaisen ihmisen kanssa olla tekemisissä. Kyllä ihminen saa olla minusta katkerakin, kunhan hän ei oleta että olen joku hänen varoventtiilinsä tai kaatopaikkansa. Kunhan suhde tällaiseen ihmiseen ei muodostu minuun kohdistuvaksi hyväksikäyttösuhteeksi. Useinhan katkeruus ruokkii myös itseään ja kasvaa siitä kun sitä pääsee purkamaan, paradoksaalisesti.
Ja jos jollekin sanotaan siitä, että hän on liian katkera, niin se todennäköisesti johtuu siitä että hänestä pidetään, mutta on nähtävissä vaara, että katkeruus ottaa niskaotetta hänestä ja yrittää tunkeutua liikaa myös muiden elämään.
Toki on niitäkin tunteenkieltäjiä, joiden mielestä mistään ei saa valittaa ja aina pitää olla auringonpaistetta pään sisällä. Se on väärin kyllä.
Ainakaan ei tarvitse juurta jaksain selittää kaikkea uudelleen.
"Enkä puhu. Ihan yhtä hyvin kyseessä voi olla kertaluonteinen tilanne, missä ihminen tuo oman katkeruutensa esille. Miten siihen sitten pitäisi mielestäsi suhtautua? Katkeruus on eri asia kuin harmistuneisuus ja minusta ainakin katkeruus on, ainakin silloin kun sitä tuntee, niin melko hallitseva tunnetila. Ilmeisesti sinulla ja minulla on eri käsitys katkeruudesta?"
Ainakin siltä osin on erilainen näkemys jo tuossa että välttämättähän sitä ei tuode esille.
Täällä on puhuttu (et sinä mutta muut) kuinka pitäisi asia käsitellä jolloin ei tulisi katkeraksi.
Itse näen katkeruuden sellaisena tunteena joka voi värittää jotakin muistoa eli tietty asia on jättänyt katkeran maun ihmisen mieleen. Se miten ihminen käsittelee, miten voimakkaana tuntee, tuoko sitä esille jne. riippuu sitten siitä mihin asiaan se liittyy ja mikä asia on kyseessä sekä omasta valinnasta
"Minä tunnen nimenomaan sellaista ajoittaista katkeruutta, joka ei hallitse minun elämääni ja voin kyllä vakuuttaa että silloin kun se tunnetila iskee ja sen tuo jotenkin esille, niin ei siihen oikein kukaan voi mitään sanoa. Miten tässä ihmisten sitten pitäisi reagoida minun katkeruuteeni? Kerropa tämä? Jos minä katkerana tilitän jotakin, niin millä tavalla toisten se pitäisi käsitellä?"
Sehän riippuu siitä miten käsittelet katkeruutta. Tarvitsetko toista ihmistä sen tunteen iskiessä?
Hyvin usein kun toinen ihminen purkautuu niin ei siinä oikein auta muu kuin myötätuntoisena kuunnella. Sehän on lopulta sinun ja hänen ihmisen välinen asia kuten mikä tahansa asia käsiteltäväksi.
Se mitä tässä vastustin on se että pelkkä katkeruuden olemassaolo takaisi muka sen että ihminen pilaa elämänsä tai toisten elämää.
"Mutta voi tietysti olla, että sinulle katkeruus on jotain light-katkeruutta."
Ei se välttämättä ole mutta eihän tunnetilan voima välttämättä tarkoita sitä että se säteilisi ympäristöön.
Ihmisellä varmasti tulee jaksoja myöhemmin elämässään jolloin hän käy uudestaan läpi muistoja sekä esimerkiksi tiettyihin asioihin liittyviä erilaisia tunnetiloja kuten katkeruus.
En vain ymmärrä miksi katkeruus jostakin joka ei pysäytä ihmisen elämää on jotenkin erikoisempi kuin vaikkapa iloinen muisto jostakin jne. varsinkin kun joihinkin muistoihin voi liittyä moniakin erilaisia tunteita niin positiivisia kuin negatiivisiakin sekaisin. Vaikkapa että ihminen tuntee katkeruutta että menetti läheisen ihmisen onnettomuudessa mutta on iloinen että vietti aikaansa hänen kanssaan ennen onnettomuutta esimerkiksi.
"Tässä kohtaa minun pitää kuitenkin kysyä että olenko minä tässä käskenyt hävittämään kenenkään katkeruutta yhtään mihinkään? Kerroin vain miksi katkeruutta ei niin "hyväksytä". Se johtuu nimenomaan siitä että ei sellaista osata vastaanottaa ja käsitellä, kun joku oikein paljastaa olevansa syvästi katkera. Minulla on ollut elämässäni ajoittaisia todella pahoja katkeruuden hetkiä, joita olen myös ilmaisuut ympäristööni. Vastaanotto on ollut sekalaista, mutta aika harvoin sitä kukaan "lähtee messiin" siihen minun tunnetilaani. Enkä minä siitä heitä syytä. En minäkään osaa käsitellä toisten katkeruutta, jos he sitä minulle ilmaisevat."
Et ole tainnut sanoa sitä suoraan mutta se on kyllä tässä ketjussa tullut useamman kerran esille.
Olen kyllä sen tajunnut että miksei katkeruutta hyväksytä kun se suuntautuu ulospäin mutta tarkoitukseni oli juuri erottaa termi ja tunnetila "katkeruus" siitä että aktiivisesti levittää sitä tai "potee sitä" eli se hallitsee elämää.
Sitä en voi enkä suostu ymmärtämään mistä lähtien negatiiviset tunnetilat ovat kiellettyjä.
Minä puhuin ennen kaikkea katkeruudesta privaattina tunteena siis osana ihmisen omaa kokemus- ja tunnemaailmaa. Uskoisin että sillä on suhteellisen suuri merkitys esimerkiksi oikeudentajun yms. kannalta jos ymmärtää että ihmistä itseään on loukattu, osoitettu epäkunnioitusta tai on kokenut epäoikeudenmukaisuutta.
"En silti käske ketään olemaan positiivisempi. Yritän tässä nyt vain selvittää, miksi ainakin minusta katkeruutta tunnetilana vierastetaan."
Suurin ongelma taitaa olla että katkeruus yksittäisenä tunteena kohdistuneena tiettyyn kohteeseen ja muistona on nyt korvattu ajatuksella että joku ihminen on "katkera" ja että katkeruus on jotakin joka kehittyy kun asioita ei käsitellä tai viha muuttuu joksikin kyteväksi versioksi.
Uskoisin että katkeruudella on esimerkiksi lopulta ihmistä puhdistava vaikutus joka tässä yritetään kieltää.
"Katkeruus on muuten vähän sama kuin uskonto; samoin kuin uskovainen uskoo jumalaan, niin katkera uskoo omaan katkeruuteensa. Ja jossei suostu käymään keskustelua katkeran ehdoilla, niin kunnollista keskustelua ei synny lainkaan."
No samaahan voidaan sanoa näistä positiivisuus-pilipiipareista. Jos sanot heille jotakin negatiivissävytteistä niin olet välittömästi katkera negatiivinen ihmisten myrkyttäjä ja epäkypsä asioissa piehtaroija. Siinä on keskustelu aika kaukan
Että miksi kukaan sitten sanoisi toiselle että hän ei saisi olla katkera, jos se katkeruus ei näy ulospäin?
Ei minusta kukaan järjissään oleva ihminen voi toisilta negatiivisia tunnetiloja kieltää tai yrittää niitä kitkeä. Kai kaikki nyt ainakin omalta kohdaltaan tietävät että silloin tällöin on synkempää. Siksipä täällä puhutaan ulospäin näkyvästä katkeruudesta.
Kyllä kaikki tuntevat joistain asioista vihaa, häpeää, noloutta, katkeruutta, pettymystä tai mtä vain negatiivista. Ei siitä voi olla kysymys jestas sentään että ihmiset kieltäisivät tällaisten tunteiden olemassaolon.
Kysymys on siitä miten paljon sallitaan negatiivista käytöstä muilta. Ja kun puhutaan siitä että jotain tiettyä tunnetta ei niin hyväksytä, niin mielestäni silloin automaattisesti puhutaan ulospäin säteilevästä tunteesta. Miten jonkun toisen yksityinen katkeruus, joka ei ulospäin edes näy, voisi ketään harmittaa niin että se pitäisi sitten kieltää?
huomannut, että positiivisuutta ja positiivisia ihmisiä on moneen lähtöön? Toisessa ääripäässä ovat varsin pinnalliset tyypit, joille positiivisuus on sitä, että kaikki on kevyttä, kivaa ja hauskaa. Kaikki negatiivinen on ikävää ja tylsää. Sitä pitää karttaa ja siitä pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Jos ei muuta niin vaikka sitten niillä pillereillä. Negatiivista seuraakaan ei jaksa, koska se on tylsää. Masentavaa. Jne..jne...
Toisessa ääripäässä ovat hyvin henkistyneet, syvälliset ihmiset, joille positiivisuus on yksi elämänkatsomuksen kulmakivistä - hyvin syvällisessä mielessä. Näillä ihmisillä on paljon ns. henkistä älyä (spiritual inteligence, SQ). He pyrkivät esim. löytämään tarkoituksen kohtaamilleenn vastoinkäymisille, vaikeuksille, epäoikeudenmukaisuuksille, menteyksille yms. Lisäksi he pyrkivät oppimaan niistä ja näin kasvamaan ihmisinä. Jotkut voivat tuntea jopa suurta kiitollisuutta takaiskuista, koska he tietävät että asioista seuraa aina myös jotan hyvää, oppia ja tärkeitä kokemuksia, jotka ehkä auttavat elämässä myöhemmin. Negatiivisia tunteita ei kielletä, päinvastoin, mutta niihin ei haluta tarrautua, koska ne estävät päsemästä eteenpäin.
Nämä olivat yksinkertaistuksia tietysti. Niin ja henkisyys ei ole siis sama kuin uskonnollisuus.
ympäristöön aina jotenkin, vaikka sitä ei aktiivisesti ilmaistakaan. Kuten kaikki muutkin tunteet. Ihmiset nyt vaan aistivat toistensa nergioita, eri paikkojen ilmapiiriä jne...Jotkut herkemmät hyvinkin voimakkaasti.
Tässä ketjussa on ollut perimmäisenä ongelmana se, että käsitettä katkera on käytetty tarkoittamaan monenlaisia asioita.
Kun nyt luin vihdoin j a viimein AP:n määritelmät, huomaan eron.
Aina, kun tunteista puhutaan, ongelmana on se että kaikki eivät tunnista omia tunteitaan, eivätkä siis osaa oikein nimettäkään niitä. Tunteita ja tuntemuksiaan voi olla vaikeaa kuvailla.
Ihmisen tunteet ovat tärkeä asia. Etenkin oppimisen kannalta negatiivisen tunteet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Me kykenemme muistamaan ja tuomaan tietoisuuteen monia ikäviä tilanteita ja kokemaan sen tunteen uudelleen. Psykoterapiakin perustuu muun muassa tähän ominaisuuteemme. Normaalisti me kykenemme myös säätelemään sen, missä, kuinka kauan tai milloin lopetamme mieleen palauttamisen. Täällä moni on puhunut juuri tästä asiasta, ei tunteiden kieltämisestä.
Kun itse olen kohdannut epäoikeudenmukaisuutta, koen suuttumusta ja tulen vihaiseksi. Viha saa toimimaan jollain tasolla. Se on kuitenkin purskahdus tai sillä on selkeä alku ja loppu. Voin palauttaa tarvittaessa mieleen tai muistaa tilanteessa jossa se palautuu muutoin. Hallitsen kuitenkin sitä niin, että voi myös unohtaa sen tai niin, ettei se kohdistu kehenkään. Voin puhua siitä ja kertoa miltä tuntuu, ilman että käyttäydyn ikävästi. Tätä kai voisi kutsua positiiviseksi tai rakentavaksi? Se on tunteiden käsittelyä. Tämän voi myös muut ottaa vastaan sekä myötäelää.
Ei todellakaan kukaan voi kieltää toisen tunnetiloja (itse asiassa tunteet vain ovat, ne eivät tee mitään), mutta kuinka se sitten näytetään ulospäin, voidaan säädellä tarvittaessa (itse että muut).
Vain terapeutit ovat erityisesti koulutettu vastaanottamaan vaikeita tunteita, sitä ei pidä edellyttää keneltäkään tavalliselta ihmiseltä. Vaikka en ole terapeutti, niin ihmissuhdetyössä tuota taitoa joutuu opettelemaan. Sekin jo vaatii tietoa ja keskittymistä, paljon reflektointia joka on henkisesti kuluttavaa. Koulutuksen kautta on voinut saada työkaluja siihen kuinka purkaa kuormaa ja saada omia voimia takaisin.
Kun itse palautan mieleen miltä katkeruus tuntui, niin todellakin se on kimppu erilaisia tunnetiloja. Muistan myös kuinka se kehittyi hiljalleen, koska sitä vihaa en käsitellyt vaan yritin kieltää. Se taas aikaan sai kostonhalun ja kun en voinut kostaa siitä tuli voimattomuuden kokemus. Tätä tunnetilaa minä kutsun katkeruudeksi. Ap kuitenkin tuntuu liittävän kaikki nämä yhteen, eikä siinä mitään pahaa. Nyt häntä on vain helpompi ymmärtää.
Tämän minä allekirjoitan täysin:
”… pyrkivät esim. löytämään tarkoituksen kohtaamilleenn vastoinkäymisille, vaikeuksille, epäoikeudenmukaisuuksille, menteyksille yms. Lisäksi he pyrkivät oppimaan niistä ja näin kasvamaan ihmisinä. Jotkut voivat tuntea jopa suurta kiitollisuutta takaiskuista, koska he tietävät että asioista seuraa aina myös jotan hyvää, oppia ja tärkeitä kokemuksia, jotka ehkä auttavat elämässä myöhemmin. Negatiivisia tunteita ei kielletä, päinvastoin, mutta niihin ei haluta tarrautua, koska ne estävät päsemästä eteenpäin. ”
Olen samaa mieltä, että ihmisillä, jotka tilanteesta ja tosiasioista piittaamatta pitävät ns. ilon pinnassa, on selvittämättömiä ongelmia. Se on todellisuuden sekä tunteiden kieltämistä. Yhtälailla jotain on pielessä, jos ihminen ei suostu päästämään irti kokemistaan menetyksistä.
On varmasti traumoja joista ei voi täysin "toipua" ehkä koskaan, mutta usein katkeruuden aihe on normaaliin elämänkulkuun kuuluva asia ja sillä synkistelystä tehdään tekosyy esim. juopottelulle. Tästä seuraa tukku lisäongelmia, jotka ruokkivat melankoliaa.
Silloin tällöin törmää myös positiivisuuspiipareihin, jotka jääräpäisesti uskovat kaiken hoituvan itsestään, jos he vain jaksavat hymyillä. Tuloksena on sotkuinen elämä. Esim. lapsia ei kasvateta ja he hakeutuvat vaikeuksiin. Ihmissuhteet ovat yhtä huttua, kuten työ- ja raha-asiatkin. Kaiken mentyä solmuun, tulee lopullisena romahtamisena vakava sairaus tai alkoholi "auttaa".
Katkera pessimisti ja ylipositiivinen ilopilleri kärsivät todellisuudentajun puutteesta päätyen elämässään lopulta samaan tilanteeseen.
Tämä on kyllä varmasti yksi asia jota hain tuolla aikaisemmalla ateisti kommentillani joka meni esimerkiksi tuolta rakkaalta ystävältämme mummolta ihan ohi:
"Näillä ihmisillä on paljon ns. henkistä älyä (spiritual inteligence, SQ). He pyrkivät esim. löytämään tarkoituksen kohtaamilleenn vastoinkäymisille, vaikeuksille, epäoikeudenmukaisuuksille, menteyksille yms. Lisäksi he pyrkivät oppimaan niistä ja näin kasvamaan ihmisinä."
Entäs jos niillä asioilla ei ole mitään merkitystä tai tarkoitusta? Ne ovat sattumien summa, kaaosta tai toisten ihmisten tarkoituksellisesti aiheutettu kipua, tuskaa ja epäoikeudenmukaisuutta?
Miten löydät sellaisesta jotain tarkoitusta?
Vai onko se aina sitä kohtalomaista ajattelun, jumalan johdatusta, henkistä ihmisenä kasvua jonka kautta muka se tarkoitus kaikelle pahalle, väärälle ja negatiivisille kokemuksille löytyy?
Tokihan se rakentavaa voi olla mutta uskoisin että minä käsittelen rakentavuutta eri tavoin. Tässä voi olla itseasiassa ihan perustavalanlaatuinen (koulukunta) ero miten ihmiset tiedostavat ja käsittelevät asioita.
Lisäksi en usko ihmisen kasvuun sinällään vaan enemmänkin erilaisten kokemusten myötä hänelle ehkä tulee lisää materiaalia sinne psyykkeeseen ja kun siellä on erilaisia tuntoja ja kokemuksia niin henkilön maailma on monisyisempi.
"Henkinen kasvu" särähtää minulla korvaan. Ehkä puhuisin enemmän "psyykkisistä selviytymistyökaluista" kuin mistään kasvuprosessista jossa ihminen kasvaa jotenkin paremmaksi tai henkisemmäksi ihmiseksi. En ymmärrä miten sellaista edes voisi mitata paitsi ehkä se voimaannuttaisi ihmistä uskomaan että hän on nyt kasvanut kun on antanut anteeksi ja muut eivät kasva jos he eivät toimi samoin kuin hän ja löydä samoja ratkaisuja kuin hän vaikkapa katkeruuden kohdatessa.
"Jotkut voivat tuntea jopa suurta kiitollisuutta takaiskuista, koska he tietävät että asioista seuraa aina myös jotan hyvää, oppia ja tärkeitä kokemuksia, jotka ehkä auttavat elämässä myöhemmin. Negatiivisia tunteita ei kielletä, päinvastoin, mutta niihin ei haluta tarrautua, koska ne estävät päsemästä eteenpäin."
Minun vaikeuteni on se etten usko mihinkään positiviiseen henkiseen kasvuun vaan ihan neutraaleihin asioihin jotka tapahtuvat ihmiselle. Toisaalta ne ovat negatiivisia siinä mielessä että hyvin vaikea olisi vaikkapa oman perheen menetystä pitää millään tasolla positiivisena. Ajatus että "jokin auttaa myöhemmin" on pikkaisen vaikea niellä ja kuulostaa aikamoiselta ravihevosena olemiselta.
Myös negatiiviset kokemukset esimerkiksi katkeruus voi tuottaa energiaa jolla päästä eteenpäin. Itse veikkaisin että te täällä puhutte "kasvusta" mutta itse puhuisin enemmänkin että ihminen näkee asioita eri näkökulmista sekä ehkä "oikeuttaa" omaa olemassaoloaan myös elämässä nousemalla noiden asioide yläpuolelle mutta se ei tarkoita että hän hylkäisi katkeruuden tunnetilana, suorastaan päinvastoin.
tapahtumille merkityksen, ei se välttämättä ole mikään Jumala, ellei itse niin ajattele. Jokainen ihminen yrittää jotenkin järjestää järjellä tätä kaaosta ja antaa sille merkityksiä. Moni tapahtuma liittyy toisiinsa ja niitä voidaan katsoa monesta perspektiivistä.
Se voisi olla vaikka: Miksi Hitler nousi valtaan? Miksi oli keskitysleirejä? Miksi juuri ”minut” vietiin sinne? Miksi toiset pääsivät karkuun ja ”minä” en?
Positiivinen tarkoittaa myönteistä eli hyvää, negatiivinen kielteistä eli pahaa. Ihmisen olemukseen, kuten kaikkeen elämään kuuluu karttaa kielteistä. Kukaan eikä mikään halua että tuntuu pahalta, vaan aina käännytään sinne mikä tuntuu hyvältä. Miten muuten elämä olisi mahdollista? Et kai sinäkään hakeudu niiden ihmisten seuraan, jotka loukkaavat ja nöyryyttävät sinua? Vai oletko masokisti?
Neutraalit asiat tapahtuvat vain alemmille eläimille, sillä niillä ei ole tunteita eikä tietoista ajattelua.
Nousta asioiden yläpuolelle tarkoittaa oikeastaan että kasvat noiden asioiden myötä. Tätä mahdollisuutta ei olisi ollut, ellet olisi kohdannut sitä ikävää. Seuraavankerran sinä jo osaat suhtautua toisin. Mutta jos halut pitää kiinni katkeruudesta, se jo itsessään estää tuon yläpuolelle nousun.
Ymmärrän että yltiöpositiivisuus ärsyttää, niin se ärsyttää minuakin. Maailma vain ei ole niin mustavalkoinen kuin nyt sen koet. Mistä sinä tietäisit mitä on iloisuus tai levollisuus, ellet olisi kokenut surua tai ahdistusta?
Toisaalta kuulostaa että sinulla on vähän mekanistinen käsitys ihmisestä. Ihminen on kuitenkin monimutkainen. Miksi siis ei voisi valita sellaista tapaa suhtautua elämään, joka antaa itselle voimia? Tuli se voima sitten ihan mistä tahansa? Miksi on jotenkin väärin tehdä hyvää ja edes pyrkiä siihen?
"Positiivinen tarkoittaa myönteistä eli hyvää, negatiivinen kielteistä eli pahaa. Ihmisen olemukseen, kuten kaikkeen elämään kuuluu karttaa kielteistä. Kukaan eikä mikään halua että tuntuu pahalta, vaan aina käännytään sinne mikä tuntuu hyvältä. "
Sinä itse määrittelet tuon noin.
Miten voi kartaa kielteistä eli sitä epäoikeudenmukaisuutta ja toisten ihmisten vaikkapa pahoja tekoja jos ei tunne katkeruutta?
Eikö ole hyvä että joku tunne muistuttaa sinua kokemastasi epäoikeudenmukaisuudesta etkä vain teeskentele että se oli lopulta hyvä asia että se tapahtui?
"Neutraalit asiat tapahtuvat vain alemmille eläimille, sillä niillä ei ole tunteita eikä tietoista ajattelua."
Tarpeeksi kaukaa katsoo niin ihminen on alempi eläin myöskin jolle tapahtuu neutraaleja asioita. Positiivisuus ja negatiivisuus riippuu sitten siitä miten kukin subjekti sen kokee sekä mihin se ihmistä johtaa. Ajatus siitä että negatiivinen tunnetila kuten katkeruus johtaa aina negatiiviseen lopputulokseen on harhaa.
Siis tämä siinä tapauksessa että asiaa osataan käsitellä. Käsittely ei tarkoita että katkeruus unohtuisi tai "parantuisi" tai tapahtuisi joku typerä anteeksianto.
"Nousta asioiden yläpuolelle tarkoittaa oikeastaan että kasvat noiden asioiden myötä. Tätä mahdollisuutta ei olisi ollut, ellet olisi kohdannut sitä ikävää. Seuraavankerran sinä jo osaat suhtautua toisin. Mutta jos halut pitää kiinni katkeruudesta, se jo itsessään estää tuon yläpuolelle nousun."
Tuo on sinun näkemyksesi asiasta.
Jos päästää irti katkeruudesta niin ei osaa jatkossakaan suhtautua tarvittavalla vakavuudella asioihin vaan välttelee vain katkeruuden tunnetta koska kuten sinä sanot "osaa suhtautua toisin".
Elämässä on kuule asioita joita ei vain omalla asenteella ja suhtautumisella muuteta. Jos joku tekee sinulle hallaa ja epäoikeudenmukaisuutta se tulee tunnistaa ja jatkossa tunnistaa jo etukäteen sekä antaa takaisin samalla mitalla.
Tarkoituksena ei ole välttää negatiivisia tunteita kuten katkeruutta vaan niitä konkreettisia asioita joita joku pyrkii aiheuttamaan sinulle.
Toisaalta en osaa kyllä lässyttää ihmisille kuinka maailma paranee heidän silmissään jos he ovat oikeasti kokeneet syviä menetyksiä elämässään.
"Ymmärrän että yltiöpositiivisuus ärsyttää, niin se ärsyttää minuakin. Maailma vain ei ole niin mustavalkoinen kuin nyt sen koet. Mistä sinä tietäisit mitä on iloisuus tai levollisuus, ellet olisi kokenut surua tai ahdistusta?"
Sä oon Mustavalkoinen-kortti ihmiseltä joka puhuu suut täyteen ja päivät läpeensä miten kaikki tulee ottaa tietynlaisella asenteella ja että "elämä kantaa"?
Pitäisiköhän sinun miettiä kuka oikeasti on se mustavalkoinen...
Tosin kiva keskustelutekniikka taas tehdä tästä minun kokemuspiiriin liittyvä juttu, jonkinlainen nuoruuden trauma kun sinä olet niin vanha ja oppinut. Hahhah.
"Et kai sinäkään hakeudu niiden ihmisten seuraan, jotka loukkaavat ja nöyryyttävät sinua? Vai oletko masokisti?"
"Toisaalta kuulostaa että sinulla on vähän mekanistinen käsitys ihmisestä. Ihminen on kuitenkin monimutkainen."
Totta kai ihminen on monimutkainen mutta samalla hän voi olla mekanistinen.
Itseasiassa kuvittelin että minä puhuin sen monimutkaisuuden ja monipuolisuuden puolestan kun en kiellä negatiivisia asioita ja näen ne ihmisen psyykeen rakennusosina mutta osa näkee negatiiviset asiat kielteisinä sekä pahoina asioina ihmisissä.
" Miksi siis ei voisi valita sellaista tapaa suhtautua elämään, joka antaa itselle voimia? Tuli se voima sitten ihan mistä tahansa? Miksi on jotenkin väärin tehdä hyvää ja edes pyrkiä siihen?"
Sinä voit kysyä tuota juuri itseltäsi jos sinun mielestä katkeruus ei ole hyväksi.
Miksei sitä voimaa saisi saada katkeruudesta?
Ai niin, sinullehan se on mahdoton ajatus kun kyseessä on negatiivinen kokemus, muisto ja tunne.
Siis ymmärsinkö oikein. Haluat välttää niitä epäoikeudenmukaisia asioita, jotka tekevät katkeraksi muistamalla ne jottet tekisi samoja asioita uudestaan, tai siis altistuisi samoille asioille.
Miten tämä konkreettisesti onnistuu? Eihän kiintymystä toisiin ihmisiin voi välttää. Toki ennaltaehkäisevästi uudet ihmiset voi sulkea pois elämästään, mutta ne vanhat ihmiset ja vanhat tunteet jäävät.
Puhuttiinko tuolla ylhäällä pettämisestä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta. Pettäminen on mielestäni yksi esimerkki siitä, että jos ei näe omaa toimintaansa mitenkään vääränä (esim. parisuhteessa) ja yksipuolisesti syyttää sitä pettäjää niin silloin voi jäädä katkeraksi. Pettäminen, väkivalta, raiskaus mikä tahansa epäoikeudenmukainen teko. Vika on aina tekijässä, mutta kannattaisiko miettiä miten voisi vastaavia tilanteita jatkossa välttää. Ei se ole mielestäni uhrin syyllistämistä vaan ennaltaehkäisevää toimintaa.
Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat epäoikeudenmukaisuuden pahimmasta päästä. Olen minäkin saanut ihmisiltä törkeää kohtelua osakseni ja mietin miten voisin jatkossa välttyä sellaiselta. en syytä itseäni, mutta yritän oppia lisää ihmisistä, elämästä yms.
Minusta katkeruus ei ole kovin mielekäs elämänmuoto. Aina kannattaa kaikissa tapahtumissa miettiä sitä omaa rooliaan tilanteen kehittymiseen.
"Miten voi kartaa kielteistä eli sitä epäoikeudenmukaisuutta ja toisten ihmisten vaikkapa pahoja tekoja jos ei tunne katkeruutta?"
Sinulle on täällä jo usean viestin ja usean ihmisen voimin kerrottu, että nimenomaan oppimalla ja kasvamalla. Ymmärtämällä ja oivaltamalla. Eikä niitä aina voi eikä tarvitsekaan välttää. Elämä kun on elämistä varten.
"Jos päästää irti katkeruudesta niin ei osaa jatkossakaan suhtautua tarvittavalla vakavuudella asioihin vaan välttelee vain katkeruuden tunnetta koska kuten sinä sanot "osaa suhtautua toisin"."
Siis katkeruus on ainoa vakavasti otettava tunne ja kokemus?
"Elämässä on kuule asioita joita ei vain omalla asenteella ja suhtautumisella muuteta. Jos joku tekee sinulle hallaa ja epäoikeudenmukaisuutta se tulee tunnistaa ja jatkossa tunnistaa jo etukäteen sekä antaa takaisin samalla mitalla."
Tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi eikä tehtyä tekemättömäksi, mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, samoin omaan hyvinvointiinsa, voi asenteellaan vaikuttaa. Tämä ei taas tietenkään tarkoita sitä, että olisi suojassa kaikelta pahalta :).
Katkeruuteen siis liittyy myös koston ajatus? Tällöin tunne on tuplasti vahingollinen.
"Itseasiassa kuvittelin että minä puhuin sen monimutkaisuuden ja monipuolisuuden puolestan kun en kiellä negatiivisia asioita ja näen ne ihmisen psyykeen rakennusosina mutta osa näkee negatiiviset asiat kielteisinä sekä pahoina asioina ihmisissä."
Sinä olet puhunut täällä ainoastaan yhden asian, katkeruuden puolesta. Siinä ei juuri monimuotoisuutta ole.
että kurahti!!!!
Nyt taidat jo alkaa filosofoimaan, ja aihe karkaa kyllä käytännön elämästä.
”Miten voi kartaa kielteistä eli sitä epäoikeudenmukaisuutta ja toisten ihmisten vaikkapa pahoja tekoja jos ei tunne katkeruutta?”
Ehkä vain siksi että sinulle tuli pahamieli? Tai suutuit? Loukkaannuit?
”Eikö ole hyvä että joku tunne muistuttaa sinua kokemastasi epäoikeudenmukaisuudesta etkä vain teeskentele että se oli lopulta hyvä asia että se tapahtui?”
Ehdottomasti näin. Teeskentely ei auta, se on kieltämistä.
”Ajatus siitä että negatiivinen tunnetila kuten katkeruus johtaa aina negatiiviseen lopputulokseen on harhaa.”
Viha, nöyryytys, ahdistus tai häpeä jne., saa kyllä aikaan pahan olon. Harva niistä tykkää. Nekö saa sinut rakastamaan, ymmärtämään ja iloitsemaan?
” Jos päästää irti katkeruudesta niin ei osaa jatkossakaan suhtautua tarvittavalla vakavuudella asioihin vaan välttelee vain katkeruuden tunnetta…”
Nimenomaan juuri päinvastoin. Itse väitit juuri näin!
”Elämässä on kuule asioita joita ei vain omalla asenteella ja suhtautumisella muuteta. Jos joku tekee sinulle hallaa ja epäoikeudenmukaisuutta se tulee tunnistaa ja jatkossa tunnistaa jo etukäteen sekä antaa takaisin samalla mitalla.”
Kyllä ja ei. Minä kyllä määrään, mikä minua loukkaa ja kuinka annan sen vaikuttaa. En ole olosuhteiden uhri. Totta kai juuri nuo tulee tunnistaa ja miettiä kuinka paljon antaa vaikuttaa. En alennu antamaan samalla mitalla taisin. Valtataistelu käydään toisin, ei alentumalla samaan. Miksiköhän Lähi-idässä soditaan päättymättä – aina on syytä kostaa, ja kostaa myös kostaminen.
”Itseasiassa kuvittelin että minä puhuin sen monimutkaisuuden ja monipuolisuuden puolestan kun en kiellä negatiivisia asioita ja näen ne ihmisen psyykeen rakennusosina mutta osa näkee negatiiviset asiat kielteisinä sekä pahoina asioina ihmisissä.”
Itse asiassa mekanistinen kuva kieltää monimuotoisuuden. Kielläthän muuten meidän muidenkin näkemykset – sekö on monimuotoisuutta?
” Miksei sitä voimaa saisi saada katkeruudesta?
Ai niin, sinullehan se on mahdoton ajatus kun kyseessä on negatiivinen kokemus, muisto ja tunne.”
Enhän ole koskaan sitä kieltänyt. Sinähän se tässä penäät, ettei sitä voimaa ja hyvää edes saa saada? Ei siihen saa pyrkiäkään…
lainaan itseäni;
”Etenkin oppimisen kannalta negatiivisen tunteet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Me kykenemme muistamaan ja tuomaan tietoisuuteen monia ikäviä tilanteita ja kokemaan sen tunteen uudelleen. Normaalisti me kykenemme myös säätelemään sen, missä, kuinka kauan tai milloin lopetamme mieleen palauttamisen. Täällä moni on puhunut juuri tästä asiasta, ei tunteiden kieltämisestä.”
"Sinulle on täällä jo usean viestin ja usean ihmisen voimin kerrottu, että nimenomaan oppimalla ja kasvamalla. Ymmärtämällä ja oivaltamalla. Eikä niitä aina voi eikä tarvitsekaan välttää. Elämä kun on elämistä varten."
Ja minä näen katkeruuden osana noita prosesseja, sitähän eläminen on. Jos ette te näe asiaa samoin niin ikävää.
"Siis katkeruus on ainoa vakavasti otettava tunne ja kokemus?"
Sinäkö et vänkää sitten ollenkaan?
Jos kysymys on siitä että pitää valita tuleeko olla katkera jostakin vai ei ja minä yritän selittää mitä hyötyä on niin sitten yhtäkkiä sinä sanot "siis katkeruus on ainoa..."
Sanoinko jossakin että se on ainoa? Se on yksi niistä ja sitä tässä käsitellään. Luo oma ketju surusta yms. jos haluat.
"Tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi eikä tehtyä tekemättömäksi, mutta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, samoin omaan hyvinvointiinsa, voi asenteellaan vaikuttaa. Tämä ei taas tietenkään tarkoita sitä, että olisi suojassa kaikelta pahalta :)."
Katkeruuden avulla voi oppia suojautumaan pahalta katsos sekä ymmärtämään elämää.
Mutta ymmärrän että olet näitä "elä hetkessä ja huomisessa ja unohda eilinen"-ihmisiä. Se on ihan ok, mutta älä markkinoi minulle sitä ajatusta.
"Katkeruuteen siis liittyy myös koston ajatus? Tällöin tunne on tuplasti vahingollinen."
Kenelle?
Tällaista paskaa en juuri jaksa jossa kaikenlaiset "negatiiviset" tunteet kuten katkeruus, viha, kosto jne. sysätään syrjään.
Halinalle-porukkaa joka ei koskaan opi mitään eikä oikeasti koe elämää.
"Sinä olet puhunut täällä ainoastaan yhden asian, katkeruuden puolesta. Siinä ei juuri monimuotoisuutta ole."
Mistäs vitusta sinä olet puhunut sitten?
Saan kai ketjun aloittajana laatia mistä täällä puhutaan. Ehkä erehdyit ketjusta kun otsikko on katkeruus eikä halinallena oleminen?
Sinä et vain sitä ymmärrä että syy minkä takia loin tämän aiheen oli nimenomaan tuoda esille että katkeruus kuuluu yhtenä osana ihmisen elämää ja sen kieltämin on mielestäni todella vastenmielistä ja kyllä myös vahingollista monelle.
Muut tunteet sitten ovat erikseen mutta tuskin niitä kaikkia aletaan tässä käymään läpi jos katkeruudestakaan päästä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen.
Joten kyllä tuen monimuotoisuutta vaikket sitä tajua.
Sinulle monimuotoisuus tarkoittaa niitä positiivisia filliksiä. Tosi monimuotoista, heh.
"Ehkä vain siksi että sinulle tuli pahamieli? Tai suutuit? Loukkaannuit?"
Nyt en kyllä ymmärrä sinua enää yhtään.
Eikös joku aiheuta pahaa mieltä, voi suututta ja josta voi loukkantua?
Tämän jälkeen ihminen arvioi tilannetta ja hyvinkin voi tuntea sekä tulla katkeraksi tästä asiasta koska kokee tulleensa väärin kohdelluksi, tahtoisi että asiat olisivat tapahtuneet toisin jne.
Minulle katkeruus kuten sanoin on se paha maku, muisto jostakin jonka tuottaman ikävän olon sekä epäoikeudenmukaisuuden ihminen voi kokea siis uudestaan myöhemmin tuon kautta.
Jos se ei ole oppimista niin mikä sitten?
"Viha, nöyryytys, ahdistus tai häpeä jne., saa kyllä aikaan pahan olon. Harva niistä tykkää. Nekö saa sinut rakastamaan, ymmärtämään ja iloitsemaan?"
Itseasiassa kyllä.
Ne saavat rakastamaan, ymmärtämään ja iloitsemaan toisista asioista, ja määrittämään mikä elämässä on itselle tärkeää, oikeaa ja hyvää.
Katkeruus auttaa tietyistä asioista kääntämään päätä niitä asioita kohti jotka ovat tärkeitä mutta samalla se muistuttaa että elämässä on aina niitä negatiivisia mahdollisuuksia sekä myös aina se "jos maailma olisi erilainen niin ehkä", tietynlainen pettymykseen liittyvä tunnetila.
"Nimenomaan juuri päinvastoin. Itse väitit juuri näin!"
Siis niinkuin mitä?!
"Kyllä ja ei. Minä kyllä määrään, mikä minua loukkaa ja kuinka annan sen vaikuttaa. En ole olosuhteiden uhri. Totta kai juuri nuo tulee tunnistaa ja miettiä kuinka paljon antaa vaikuttaa. En alennu antamaan samalla mitalla taisin. Valtataistelu käydään toisin, ei alentumalla samaan. Miksiköhän Lähi-idässä soditaan päättymättä – aina on syytä kostaa, ja kostaa myös kostaminen."
En alennu antamaan takaisin?
Sinun lapsesi raiskataan ja tapetaan ja sinä et alennu antamaan takaisin?
Oletpa hyvä ihminen. Ei katkeruutta vain hyvää oloa.
Mitä tulee Lähi-itään niin se on totta mutta epätäydellisessä maailmassa ei ole täydellisiä ratkaisuja. Tuo mitä kuvasit on luonnollinen tila.
Mutta taas jälleen kerran et ymmärrä että katkera ihminen voi myös elää. Mutta osa ihmisistä menettää elämässään kaiken, ihan kaiken ja ajatus että he eivät saisi tuntea katkeruutta tai vannoa kostoa on typeryyttä.
"Itse asiassa mekanistinen kuva kieltää monimuotoisuuden."
Me varmaan puhumme sitten erilaisesta mekaanisuudesta. Ihminen on biomekaaninen olento johon liittyy meidän tajuntamme ja ymmärryksemme ollessa kyseessä monimutkaisuutta.
"Kielläthän muuten meidän muidenkin näkemykset – sekö on monimuotoisuutta?"
On eri asiaa kieltää jotakin näkemystä kuin vastustaa sitä.
Senhän takia loin aiheen koska näin että on hallitseva asiaintila jossa teidän kaltaisenne ihmiset määrittävät ihmisten elämää vastustamalla katkeruutta kaikin tavoin tai kieltämällä sen olevan osa ihmisen luonnollista olemassaoloa.
Se on tukemaani monimuotoisuutta.
Ja voi pojat kuinka oikeassa olinkaan tämän suhteen että miten karmeasti katkeruudesta yleistetään vaikka mitä ja miten se pyritään sulkemaan pois ihmisen kokonaismaailmasta muiden negatiivisten tunteiden kanssa.
Olipa siinä mukana sellaista roskaan etten oikein viitsisi lähteä asiaa kertaamaan.
"Siis ymmärsinkö oikein. Haluat välttää niitä epäoikeudenmukaisia asioita, jotka tekevät katkeraksi muistamalla ne jottet tekisi samoja asioita uudestaan, tai siis altistuisi samoille asioille."
Olisihan se aika järjetöntä tehdä jotain uudesaan joka aiheuttaa pahaa oloa?
"Miten tämä konkreettisesti onnistuu? Eihän kiintymystä toisiin ihmisiin voi välttää. Toki ennaltaehkäisevästi uudet ihmiset voi sulkea pois elämästään, mutta ne vanhat ihmiset ja vanhat tunteet jäävät. "
En kyllä ymmärrä mitä tarkoitat vanhoilla ihmisillä ja vanhoilla tunteilla?
Jos riittävän pahasti on satutettu ja tuntee katkeruutta selvässä epäoikeudenmukaisuudessa niin miksi vanhoja ihmisiä tulisi jättää elämäänsä muina kuin muistoina?
Uusia ihmisiä ottaessaan elämäänsä tulee arvioida ovatko he samankaltaisia kuin ne jotka satuttivat.
Katkeruus ja varovaisuus on parempi vaihtoehto mielestäni kuin aina uudestaan näppien polttaminen kun katsoo vain eteenpäin ja luottaa ihmsiiin kuten ennenkin.
"Puhuttiinko tuolla ylhäällä pettämisestä ja sen aiheuttamasta katkeruudesta. Pettäminen on mielestäni yksi esimerkki siitä, että jos ei näe omaa toimintaansa mitenkään vääränä (esim. parisuhteessa) ja yksipuolisesti syyttää sitä pettäjää niin silloin voi jäädä katkeraksi. "
Katkeruus tuossa tilanteessa on oikein koska vika on likaisessa pettäjässä. Ei siinä jota on petetty.
Omaa rooliaan joutuu aina miettimään tietysti mutta lopulta itse pettämiseen on vain yksi syyllinen: pettäjä.
Samahan koskee raiskauksia sun muita.
Ihminen toki voi olla katkera myös itselleen miten osallistui tapahtumien kulkuun. En ymmärrä miten ihminen voi oppia mitään jos ei käy ajatusprosesseja läpi joissa miettii näitä asioita.
"Pettäminen, väkivalta, raiskaus mikä tahansa epäoikeudenmukainen teko. Vika on aina tekijässä, mutta kannattaisiko miettiä miten voisi vastaavia tilanteita jatkossa välttää. Ei se ole mielestäni uhrin syyllistämistä vaan ennaltaehkäisevää toimintaa."
Totta kai voi pyrkiä välttämään. Mutta silti voi tuntea katkeruutta tapahtuneesta.
"Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat epäoikeudenmukaisuuden pahimmasta päästä. Olen minäkin saanut ihmisiltä törkeää kohtelua osakseni ja mietin miten voisin jatkossa välttyä sellaiselta. en syytä itseäni, mutta yritän oppia lisää ihmisistä, elämästä yms.
Minusta katkeruus ei ole kovin mielekäs elämänmuoto. Aina kannattaa kaikissa tapahtumissa miettiä sitä omaa rooliaan tilanteen kehittymiseen."
Varmasti kannattaa miettiä mitä tapahtui. Ihmisen tulee tunnistaa se miten hän on vaikuttanut tapahtumiin verrattuina siihen miten häntä on kohdeltu ja mikä aiheutti sen alkuperäisen loukkauksen.
Katkeruuden mielekkyydestä voidaan väitellä mutta ainakin se osoittaa että mistä idiooteista täytyy pysyä jatkossa erossa sekä pystyy nousemaan omalla oikeuden tajuillaan itseä vahingoittaneiden yläpuolelle.
Veikkaisimpa että katkeruus on aika tärkeä oppimisväline noissa joka nimenomaan auttaa pääsemään eroon itsesyytöksistä käymällä tapahtumat omaa osuuttaan myöten ja löytämään sen oikean syyllisen johon voi rajata ja suunnata sen katkeruuden. Se on voimaa se.
"”Etenkin oppimisen kannalta negatiivisen tunteet ovat ensiarvoisen tärkeitä. Me kykenemme muistamaan ja tuomaan tietoisuuteen monia ikäviä tilanteita ja kokemaan sen tunteen uudelleen. Normaalisti me kykenemme myös säätelemään sen, missä, kuinka kauan tai milloin lopetamme mieleen palauttamisen. Täällä moni on puhunut juuri tästä asiasta, ei tunteiden kieltämisestä.”"
Olin tästä lähes samaa mieltä.
Enkä usko hetkeäkään että tuosta on oikeasti puhuttu täällä, suorastaan päinvastoin.
Hallinta vaikuttaa suurimman osan mielestä vain mahdollista silloin kun katkeruus unohdetaan ja pyritään eteenpäin. Jostakin syystä ihmiset rakastavat unohtamista. Mielestäni se on oiva vastakohta menneisyydessä elämiselle mutta samalla aivan yhtä rajoittavaa sekä tekee ihmisestä ohuita paperisia nukkeja.
Kohtuus kuitenkin kaikessa, sitähän se rajoittaminen on. Niin katkeruudessa kuin niissä positiivisten asioiden näkemisessä. Osa asioista elämässä kun repii ja riepoo sisuskalut ulos, etkä mahda mitään.
Rasittaa sellaiset nukketalossa elävät elämän kieltäjät.
nyt sitten rautalangasta:
Kukaan ei ole kieltänyt sinua tai ketään muutakaan tuntemasta yhtään mitään.
Kukaan ei ole sanonut että elämässä pitäisi olla vain positiivisia asioita ja tunteita.
Elämä voi olla monimuotoista ja moniuloitteista iloineen ja suruineen illman häivääkään katkeruutta. Elämä on täynnä positiivisia ja negatiivisia kokemuksia, jotka tekevät elämästä rikasta ja elämisen arvoista. Katkeruus ei ole edellytys monimuotoiselle (sielun)elämälle.
"Halinalle-porukkaa joka ei koskaan opi mitään eikä oikeasti koe elämää."
Mistä tiedät, kun et itse siihen porukkaan kuulu?
Muutenkaan ilkeily (lue: katkeruus) ei auta sinua saamaan itsellesi toivomaasi vastakaikua - tällä palstalla tai missään muuallakaan.
Jos kuvittelet, että katkeruus suojaa sinua kaikelta pahalta, olet todella naiivi.
Joka tapauksessa hyvää kesän jatkoa sinulle.
"Muutenkaan ilkeily (lue: katkeruus) ei auta sinua saamaan itsellesi toivomaasi vastakaikua - tällä palstalla tai missään muuallakaan."
Tässä ketjussa ei ollut kysymys minusta tai minun "katkeruudestani".
Tuo on helvetin loukkaavaa varsinkin ajatellen sitä että joku on oikeasti katkera oikeista menetyksistä elämässä ja sinun kaltainen jästipää vetää tuota "sä oot katkera"-korttia.
Sellainen vituttaa juuri että ihmiset eivät ymmärrä jonkun katkeruutta ja käyttävät sitä vielä jonkinlaisena puolittaisena loukkauksena aivan kuin se muka tarkoittaisi että kyseessä on huono, paha tai epäkypsä ihminen.
Sulle oppirikasta elämän jatkoa. Älä tuu katkeraks.
On vaikea uskoa, että asiassa ei ole mitään omakohtaista. Suhtaudut niin itsepintaisesti ja tunteikkaasti asiaan.
Mutta pyydän anteeksi, jos olen väärässä ja jos loukkasin sinua. Annan myös anteeksi, että loukkasit minua.
Niin ja en yleensä käytä tuota "älä ole katkera " -korttia. Ja jästipäänä ei ole kukaan vielä tähän mennessä pitänyt.
aloittaja saanut myös vastakaikua ajatuksilleen tässä ketjussa, luepa tarkemmin!
Ja lisäksi on mitä ilmeisimmin saanut aikaan _suositun_keskustelun, ketjun pituudesta päätellen. Tuli ilmeisesti tarpeeseen!
että hän ei saanut toivomaansa vastakaikua. Tai sitten sai, ehkä hän halusikin tämän tyyppistä vääntämistä. Tiedä häntä.
Joka tapauksessa hänen käsityksensä katkeruudesta on aika harvinainen. Joten ei ihme, että keskustelua syntyi. Mutta juu, kukin taaplaa tyylillään...:):)
Ihmisellä voi olla voimakkaita mielipiteitä ilman että hän olisi henkilökohtaisesti kokenut jotain. Toisaalta olen ehkä kokenut tunteita toisten ihmisten kautta ja koskaanhan ei tiedä milloin itse suhtautuu johonkin katkeruudella.
Kiihkottomuus ei ole aina hyvästä. On hyvä että ihminen suhtautuu johonkin intohimoisesti kuten vaikkapa oikeudenmukaisuuteen.
Anteeksipyynnöt ovat täällä Internetissä suurimmaksi osaksi turhia. Nämä ovat vain keskusteluja.
Omalta kohdaltani keskustelu on päättynyt. Lähden tästä illan viettoon ja huomenna tai myöhemmin en jaksa enää nähdä tätä ketjua.
Voitte jatkaa sitä vapaasti tietysti.
Pelottavan oikeassa olin siinä miten katkeruus nykyään nähdään...huh huh.
Kyllä tässä enemmänkin ihmetyttää se, että luisuisista päinvastaisista kirjoituksista huolimatta pidät edelleen kiinni kynsin hampain siitä että kaikki haluavat kieltää negatiiviset tunteet ja poistaa ne kokonaan ihmisen psyykkeestä.
Näinhän ei täällä, ainakaan minun lukemissani viesteissä, kukaan kirjoittanut. Päinvastaista kirjoitettiin kyllä hyvin paljon. Jotenkin osasit kuitenkin kääntää kaikki tällaisetkin kirjoitukset tukemaan omaa heikkoa väittämääsi siitä että täällä ignorantit ihmiset haluavat tuhota toisten psyykkeen kieltämällä osan tunteista.
Voi jeesuksen perkele sentään, että se "huh huh" tässä kyllä pitää sanoa sinulle. Mutta epäilenkin että olet enemmänkin omaan "ääneesi" ihastunut kirjoittaja, jolle on loppujen lopuksi hirveän vaikeaa tunnustaa olevansa väärässä, kun pitää koko ajan todistaa olevansa niin perkeleen taitava kirjoittaja ja järkeilijä. Mutta vaikeaahan se on tunnustaa olevansa ainakin suurimmilta osin väärässä, vaikka sen kyllä kaikki muut huomaavat.
.
kokeilla omien oivallusten todentamista.
Jo vähäisenkin suuttumuksen, pettymyksen ja mielenpahoituksen hän haluaa nimetä katkeruudeksi, päinvastoin kuin muut. Jotenkin hänen väittämistään saa kuvan, että meillä pitäisi olla velvollisuus olla katkeria (silloinkin kun ei sitä tunne?) ja saada kostaa ilman että se loukkaa ketään.
Meidän pitäisi olla siis hänen mielestään ymmärtäviä, joustavia ja välittäviä lähimmäisiä (aikuisia?) kun otamme näitä katkeruuden ”kalkkeja” vastaan. Olisikohan katkeralla oikeus kostaa takaisin tuollaisen katkeran ihmisen loukkaukset? Kostoa koston perään? Vähän lapsekas ajatus, mutta mielenkiintoisen keskustelun se sai aikaan.
Niin, huonoille tavoille ja ikävälle käyttäytymiselle harvoin saa oikeutusta! Ehkä elämänkoululla on vielä opetuksia annettava.
"Jo vähäisenkin suuttumuksen, pettymyksen ja mielenpahoituksen hän haluaa nimetä katkeruudeksi, päinvastoin kuin muut."
Missään en näin sanonut.
"Jotenkin hänen väittämistään saa kuvan, että meillä pitäisi olla velvollisuus olla katkeria (silloinkin kun ei sitä tunne?) ja saada kostaa ilman että se loukkaa ketään. "
Puhuin oikeudesta olla katkera en velvollisuudesta katkera. Yleensä opetetaan peruskoulussa tuo ero, opetettiinko sinulle?
"Meidän pitäisi olla siis hänen mielestään ymmärtäviä, joustavia ja välittäviä lähimmäisiä (aikuisia?) kun otamme näitä katkeruuden ”kalkkeja” vastaan. Olisikohan katkeralla oikeus kostaa takaisin tuollaisen katkeran ihmisen loukkaukset? Kostoa koston perään? Vähän lapsekas ajatus, mutta mielenkiintoisen keskustelun se sai aikaan. "
Vielä lapsellisempaa on esittää vääriä näkemyksiä toisen ihmisen näkemyksiä kun hän ei ole paikalla.
"Niin, huonoille tavoille ja ikävälle käyttäytymiselle harvoin saa oikeutusta! Ehkä elämänkoululla on vielä opetuksia annettava."
Hyvä loppukaneetti, katkeruus on kuten arvelinkin monelle huonoja tapoja ja ikävää käyttäytymistä.
Pyörähdin tähän katsomaan mutta selän takana ilveily ja sanojen vääristely oli jo arvatenkin alkanut.
"Mutta epäilenkin että olet enemmänkin omaan "ääneesi" ihastunut kirjoittaja, jolle on loppujen lopuksi hirveän vaikeaa tunnustaa olevansa väärässä, kun pitää koko ajan todistaa olevansa niin perkeleen taitava kirjoittaja ja järkeilijä. Mutta vaikeaahan se on tunnustaa olevansa ainakin suurimmilta osin väärässä, vaikka sen kyllä kaikki muut huomaavat."
Sitähän tässä kovasti kaikin puolin yritettiin.
Jo alusta asti piti olla puolustusasemissa kun minun määritelmäni (jonka osa psykologeista kuitenkin hyväksyisi, tosin ei ehkä suomalaisista) oli mukamas väärä. Olin itse katkera tai itsepintainen kun viitsin pitää näkemyksestäni kiinni. Vaikka se kai heidän mielestään todistettiin väärksi (hah). Katkeruus oli kuulemma jotenkin hassusti samaan aikaan oikeutettua mutta silti "väärää" ja "hyödytöntä" sekä "epäkypsää". Joopa-joo. Viittaan aloitukseeni.
Tietysti osa murtuu ryhmäpaineen alla ja osa ei. Minä kuulun jälkimmäisiin.
Ikävä jos se ei sulle kelpaa. Mieluummin se kuin perseennuolija heti kun joku uskaltaa haastaa mielipiteen.
Oikeastaan palasin kiittämään paria kirjoittajaa varsinkin puskista joka on varmaan kokenut elämässään kovia ja tietää mistä puhun paremmin kuin suurin osa.
Tarkoitus oli alunperin heittää vain täky veteen tuolla postauksella ja nähdä että saako se vastakaikua. Saihan se nimenomaan vastakaikua. Toisaalta taas tuli todistetuksi millaisia keskusteluja Internetissä sekä varsinkin näillä palstoilla on. Aika hyödyttömiä. Lopulta vielä kun ap. lähtee niin perään laitetaan mahdollisimman monta provoa, trollia ja vääristeltyä sanomaa että hän joutuisi palaamaan korjaamaan ne.
Minä en jaksa korjata mitään. Olkaa miten tahdotte.
kun kyselin ylempänä näistä stoalaisista filosofian teorioista joita yhdistit aiheeseen.
Ne eivät oikein avautuneet minulle tässä yhteydessä. Olisi mukavaa, jos viitsisit selventää. Et ehkä ole lukenut noita välejä...Heti siinä linkkiesi jälkeen.
joo, samoilla linjoilla :)
kävin lukemassa vastineesi.
Jos muuten käyttää käsitettä jossa on väärinymmärryksen vaara, niin älykästä on selventää se jo alussa. Muita sellaisia ovat esim. rakkaus, feminismi, usko, keskiluokkaisuus jne.
kysymys. Se on näköjään kadonnut johonkin, tai sitten en vaan löydä :)
Luin ne sun linkitykset, ja mun mielestä stoalaisilla oli hieman erikoiset määritelmät joillekin tunteille, en ymmärtänyt niiden merkitystä tähän keskusteluun. Enkä käsittänyt sitä narsismiakaan, että miten se liittyy katkeruuteen.
Hyvin olet kuitenkin jaksanut vastailla kirjoittajille, joten ei noilla nyt isompaa väliä varmaan enää ole.
Mietin tuossa eilen semmoista asiaa, että joillakin voi asenne kaikkeen olla sellainen Aasi Ihaa-tyylinen. Sellaista synkkyyttä tai pessimismiä. Onkohan tässä ketjussa tarkoitettu katkeruudella myös sellaista luonnetta...Se on mun mielestä joidenkin perusluonne, eikä sitä voi muuttaa.
Tai no, mistäs mä mitään tiedän.En ole psykologi.
Muistaakseni viimeeksi,kun nähtiin niin kerroin et kannattaa ottaa myös niitä keltaisia pillereitä...