parta vai ei

Tämäkin varmaan yksi ikuisuuskysymyksistä, mutta kysytään silti. Saako miehellä olla partaa tai onko se jopa suotavaa? Ja minkälaisesta parrasta olisi silloin kysymys ja minkälaisessa naamassa?

Itse olen 26-vuotias mies ja olen vasta hiljattain kasvattanut ensimmäisen partani (en ole halunnut kasvattaa amispartaa vaikka sellainen olisi jo vuosia sitten kasvanut). Olen nyt pitänyt sellaista koko partaa (parta viikset yhdessä) josta olen leikannut pulisongit korvien alta kokonaan pois ja siistinyt kaulan. Lisäksi olen pitänyt karvoitusta noin 1-2cm pitkänä, jolloin se on tavallaan sängen ja parran välimailla. Hiukseni ovat lyhyehköt ja sekä hiukset että parta ovat ruskeat.

En kasvata tai ole kasvattamatta partaani naisten takia enkä kysy tätä kysymystä sillä että saamillani vastauksilla olisi jotain välitöntä vaikutusta. Mielipiteitä on kuitenkin aina mukava kuulla. Ja jos se jotain kiinnistaa niin perimmäinen syy parran kasvatukseeni on lähinnä se että olen muuten aika lapsen kasvoinen ja olen aina inhonnut sitä. Siitä on toisaalta se etu, että en näytä parran kanssa liian pelottavalta tai muuten vaan eräjormalta. Mutta kuvittelen kuitenkin että näytän edes piirun verran miehekkäämmältä. Ja sellainen kuvitelma kasvattaa itsevarmuutta. Suorastaan win-win tilanne. Ja vaikka naiset eivät vaikuta asiaan olen kuitenkin havainnut (vai liekö vain kohonneen itsevarmuuteni luoma illuusio), että parran kasvatuksella on minun tapauksessa vain positiivisia vaikutuksia.
103413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja lahjat

Äänestä

Enpä tiedä vaikuttaako nyt ikä näihin mieltymyksiin, mutta ainakin minä ole aina pitänyt miehillä parrasta. En tosin kaikenlaisista parroista. Rumaksi koen sellaisen pitkän ja punertavan pukinparran.
Kokoparta juuri tuollaisena kuvailemanasi parin sentin mittaisena on oikein hyvä. Se pukee lähes kaikenmuotoisia kasvoja. :)

Äänestä
  • Minäkin tykkään parroista, erityisesti juuri tuollaisesta lyhye(hkö)ksi trimmatusta ja muotoillusta. Kyllä se tekee sellaisen miehekkään vaikutelman. Kunhan parta kasvaa kunnolla -- hennot amishaivenet eivät näytä hyvältä. Valtaoja-tyylinen itämaan tietäjän tai joulupukin kokoparta ei toisaalta myöskään ole minusta kovin seksikäs.

    Äänestä

  • Samantha kirjoitti:

    Minäkin tykkään parroista, erityisesti juuri tuollaisesta lyhye(hkö)ksi trimmatusta ja muotoillusta. Kyllä se tekee sellaisen miehekkään vaikutelman. Kunhan parta kasvaa kunnolla -- hennot amishaivenet eivät näytä hyvältä. Valtaoja-tyylinen itämaan tietäjän tai joulupukin kokoparta ei toisaalta myöskään ole minusta kovin seksikäs.

    parroista! Pukinparrat, väinämöis-/joulupukin-/juhamietoparrat, sekä kitukasvuiset parrat ovat yäk.

    Ps. pyysin aikoinaan poikakaveriani (joka nykyään on parrakas aviomieheni) kasvattamaan siistin, lyhyen kokoparran, koska hän oli myöskin "lapsenkasvoinen". Ulkonäkö miehistyi heti.

    Äänestä

Jos itsestäsi tuntuu hyvältä kasvattaa parta niin eihän sinun sitä tarvitse muilta kysyä :)) Edut jo mainitsit... Tuohon että millainen parta, niin sen täytyy olla sellainen mikä miellyttää itseä sellainen mitä miehelle on suotu... esim turha on kasvattaa kokopartaa jos jouhia on harvakseltaan. Minusta siisti olemus on tärkein, eli muista trimmata äläkä päästä liian pitkäksi. Siisti lyhyehkö leukaparta on tämän naisen mieleen.

Äänestä

parrakkaat miehet on seksikkäitä. Jostakin syystä ihastun miltei poikkeuksetta partaisiin miehiin. =)

Äänestä

Kuten tuossa edellä joku kirjoitti, miellytä etupäässä itseäsi. Kun tunnet olosi hyväksi ja arvostat itseäsi, suorastaan säteilet ulospäin. Anna mennä vain kuten tuntuu.

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että molempi parempi. Kun olet opetellut kerran tuollaisen parran hoitamisen, se sujuu tarvittaessa ilman sen kummempia kommervenkkejä. Itselläni on ollut parta, ei ollut partaa, oli viikset ilman partaa jne. Tavatessani nykyisen kumppanini hän tuli sanoneeksi että noiden viiksien lisäksi sellainen lyhyt parta olisi mukava. Kasvatin sen, tein siitä itseäni miellyttävän näköisen ja nyt me molemmat olemme hyvin tyytyväisiä tilanteeseen.

Sopivan pituisella parralla on mukava rapsutella...

Äänestä
  • Parralla (tai sopivan pituisella sängellä) voi ihanasti hyväillä ihoa, niskaa, selkää, pyllyä......

    Äänestä

  • tykkään parrasta.... kirjoitti:

    Parralla (tai sopivan pituisella sängellä) voi ihanasti hyväillä ihoa, niskaa, selkää, pyllyä......

    Sänki on eri paha cunninlingusta harrastaessa. Se pistelee. Oman kokemukseni mukaan siloposkisena nainen tykkää siitä eniten. Toinen vaihtoehto on niin pitkä parta, ettei se enää töki tikkuna.

    Se on kyllä mukavaa, kun naisen tuoksu jää partaan - humpfrrrrrrrrrrrrrrr.

    Äänestä

Minä ainaki tykkään jos miehellä on partaa naamas. En ny tarkota mitään kokopartaa vaan esim. leuassa semmonen lyhy pukinparta,tai sit leukaa pitkin(korvasta korvaan menevä) sänki/lyhyt parta..jos nyt kukaan ymmärsi. Semmonen saa ainaki mun pään kääntyyn,varsinkin jos on tumma mies kyseessä, (elikkäs tumma sänki ja hiukset..ja ehkä vähän viiksiä siinä viel :P)Vähän hankala selittää. Pääasia kuitenki, että se parta ei oo se mikä ekana kiinnittää huomion, vaan kasvot ylipäänsä..liian tarkkaan trimmatuista parroista en tykkää. Saa olla vähä semmone"muutaman päivän vanhan sängen näköne" :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-enää-siloposki kirjoitti:

Tämäkin varmaan yksi ikuisuuskysymyksistä, mutta kysytään silti. Saako miehellä olla partaa tai onko se jopa suotavaa? Ja minkälaisesta parrasta olisi silloin kysymys ja minkälaisessa naamassa?

Itse olen 26-vuotias mies ja olen vasta hiljattain kasvattanut ensimmäisen partani (en ole halunnut kasvattaa amispartaa vaikka sellainen olisi jo vuosia sitten kasvanut). Olen nyt pitänyt sellaista koko partaa (parta viikset yhdessä) josta olen leikannut pulisongit korvien alta kokonaan pois ja siistinyt kaulan. Lisäksi olen pitänyt karvoitusta noin 1-2cm pitkänä, jolloin se on tavallaan sängen ja parran välimailla. Hiukseni ovat lyhyehköt ja sekä hiukset että parta ovat ruskeat.

En kasvata tai ole kasvattamatta partaani naisten takia enkä kysy tätä kysymystä sillä että saamillani vastauksilla olisi jotain välitöntä vaikutusta. Mielipiteitä on kuitenkin aina mukava kuulla. Ja jos se jotain kiinnistaa niin perimmäinen syy parran kasvatukseeni on lähinnä se että olen muuten aika lapsen kasvoinen ja olen aina inhonnut sitä. Siitä on toisaalta se etu, että en näytä parran kanssa liian pelottavalta tai muuten vaan eräjormalta. Mutta kuvittelen kuitenkin että näytän edes piirun verran miehekkäämmältä. Ja sellainen kuvitelma kasvattaa itsevarmuutta. Suorastaan win-win tilanne. Ja vaikka naiset eivät vaikuta asiaan olen kuitenkin havainnut (vai liekö vain kohonneen itsevarmuuteni luoma illuusio), että parran kasvatuksella on minun tapauksessa vain positiivisia vaikutuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu