The Clash

Huutomerkki!

mikä on suhtautumisenne tähän virtuoosimaiseen bändiin joka joidenkin epäonneksi, toisten onneksi muuttui hetkessä kovasta punkbändistä stadionrockbändiksi?

Oma kantani, on, ettei sinänsä bändi myynyt itseään, sillä tuo käännös valtavirtaan päin kävi niin luontevasti, ja vaivatta, että sen täytyi olla luonnollista.
Toisaalta noin taitavalle ja karismaattiselle bändille antaa paljon anteeksi.
Paras punkbändi Sex Pistols, paras Rockbändi The Clash.

4

402

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.Ramone

      Mä tykkään Clashista. Eka levy on ihan parhautta ja mun mielestä London Callingkaan ei ole turhaan valittu yhdeksi parhaimmista rocklevyistä. Vaikka ite tykkäänkin pienemmistä bändeistä niin eiköhän jokainen pohjimmiltaan edes jossain mielessä halua sitä julkisuuttakin, oli sitten punkkari tai joku muu.

      Clashilta tosiaan toi kävi sillai oman musiikkinsa kautta, ellei Sandinistaa lasketa. Mut toisaalta miksi pysyä peruspunkissa kokoikänsä, jos kuitenkin ajatukset muuttuu. Clash kokeili monenlaista musiikkia koska halusi. Eikö se juuri ole punkin perusidea, että tehdään mitä halutaan? Eikä suinkaan se että pysytään loppuikä väkisin tietyssä underground-genressä vaikka ajatukset pakottaisi vetämään eteenpäin.

      Toisaalta tämä on sekava juttu monessa mielessä koska itsehän en mistään listahiteistä pidä, vaikka niiden bändit olisikin alunperin punkhenkisiä. Mutta kuitenkin. Itseä varten me tätä elämää eletään. Ja Clash kuuluu juuri tähän osastoon. Ei mennyt liian valtavirtaiseksi, mutta omalla sitkeydellään ja omalla tyylillään vetivät itsensä suosituksi bändiksi. Eli mitään perseennuolentaa ei kuitenkaan ollut mukana mitä nykyajan artisteilla "otetaan liukuhihnalta biisi ja tehdään siihen kivat sanat ja sitten siitä varmasti tulee listahitti ja saadaan paljon rahaa".

      • k...n.. o

        Lähes parasta. Julkashan nää paljon huttuakin mutta huippuhetkiä on niin paljon. Eikä voi väittää että olisivat jääneet paikalleen junnaamaan! Eihän Clashilta jäänyt oikeastaan kuin heavy ja hardcore levy tekemättä, kaikkea muuta löytyy, punkkia,rockia,reggaeta,funkia,jazzia,poppia,rockabillya...


      • city rocker
        k...n.. o kirjoitti:

        Lähes parasta. Julkashan nää paljon huttuakin mutta huippuhetkiä on niin paljon. Eikä voi väittää että olisivat jääneet paikalleen junnaamaan! Eihän Clashilta jäänyt oikeastaan kuin heavy ja hardcore levy tekemättä, kaikkea muuta löytyy, punkkia,rockia,reggaeta,funkia,jazzia,poppia,rockabillya...

        On totta,että the Clash välitti faneistaan,esim. London Calling (tuplalevy) myytiin aikoinaan yhden levyn hinnalla kaupoissa.Jätkät sai tapella tosin siitä kynsin ja hampain,että niin kävisi.Moniko bändi tekisi niin nykyään????(kysyn vain,heh), ja Sandinistakin taisi olla halvempi mitä triplalevyn kuuluisi olla...ja mitä olen kuullut niin bändillä oli aina aikaa faneille jos ne the clashiä läheneni....

        Mutta muistakaamme myös the Clashin jälkeistä Joe Strummerin tuotantoa,eihän Mescaleronassakaan mitään vikaa ole,hyvää rockia se on on kans....kandee tutustua jos ette ole vielä tehnyt niin...Forbidden city on aiwan upea biisi.....


      • Mr.Ramone
        city rocker kirjoitti:

        On totta,että the Clash välitti faneistaan,esim. London Calling (tuplalevy) myytiin aikoinaan yhden levyn hinnalla kaupoissa.Jätkät sai tapella tosin siitä kynsin ja hampain,että niin kävisi.Moniko bändi tekisi niin nykyään????(kysyn vain,heh), ja Sandinistakin taisi olla halvempi mitä triplalevyn kuuluisi olla...ja mitä olen kuullut niin bändillä oli aina aikaa faneille jos ne the clashiä läheneni....

        Mutta muistakaamme myös the Clashin jälkeistä Joe Strummerin tuotantoa,eihän Mescaleronassakaan mitään vikaa ole,hyvää rockia se on on kans....kandee tutustua jos ette ole vielä tehnyt niin...Forbidden city on aiwan upea biisi.....

        Pitää muuten laittaa Joe Strummer & Mescaleros pian soimaan. Se on vitun kova. Oma suosikki tolta on just toi Forbidden City. Ja sitten toi Joe Strummer & The Latino Rockabilly War-bändin Nothing 'Bout Nothing on toinen suosikkini. Oma arvioni Strummerista on että se jätkä teki mitä ite halus. Ilman kaupallisia tavoitteita. Eikö se oo punkia? Et tekee asiat niinku itse haluaa vaikkei toi ehkä musiikillisesti niin punkia ookaan. Mut kyllä sen hyvän aseenteen huomaa valtavirtatyylisimmistäkin biiseistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1148
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1110
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      977
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      897
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      838
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      748
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      642
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      56
      601
    20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    Aihe