Tässä vaiheessa pitkän ja huonon suhteen jälkeen olen vittuuntunut sporttisiin naisiin ja todellakin, tässä vaiheessa kun olen YLEISTÄN. Ehkä aika saa minut taas näkemään naiset yksilöinä. Mutta nyt näen vain pian ex vaimoni ja hänen naisystävänsä.
Todellakin, 18 vuotiaana naiseni urheilullisuus oli suurta plussaa, harrastinhan itsekkin. Mutta kun muutimme yhteen, olisi minun pitänyt jo huomata, mutta paskat, sokea rakkaudesta kun olin, olinhan saanut helvetin seksikkään mimmin itselleni jota muut himoitsi.
Kuviomme vaan oli, että muijani tuli töistä kotiin ja lähti melkein heti salille, lenkille, tanssimaan (harrastukset vaihteli vuosien varrella)
Minä sain käydä kaupassa, siivota ja kokata.
Kuvittelin alttarilla, että kun lapsi syntyy kaikki muuttuu...
Mutta toisin kävi. Vaimolle tuli trauma muutamasta ylimääräisestä sentistä, mitkä ei lähtenytkään synnytyksen jälkeen, vaikka kuinka juoksi ja hikoili.
Alkoi nirsoilu ruuasta, juomasta ja kaikesta mahdollisesta!!!
Yritin, voi luoja kuinka paljon yritin kertoa hänelle, että hän kelpaa minulle vähän pyöreämpänäkin (oikeastaan toivoinkin sitä suuresti) mutta hän vaan treenasi ja laihdutti.
Minä kävin päivät töissä ja illat hoidin lapset (joita on kaksi) ja kodin.
Vaimoni ei osannut mitään. Ei edes vessaa siivota. Oikea uusavuton, jonka elämän pääasia oli näyttää hyvältä - mutta miksi? Ketä varten? Ei ainakaan minua varten? Eikä lasten?
Kaikki hänen ystävät oli samanlaisia. Äitiyslomat meni keskustan kahvilassa päivisin miehiä iskemässä ja kun oma saapui väsyneenä kotiin, alkoi heillä toisenlainen vapaus.
Lopuksi sain tietää, että oma "hyvännäköisyys" tuli myös testattua käytännössä ja muijani panetti itseään muilla (monella)
Toki ymmärrän, että hänellä on pielessä jotain muutakin kuin urheiluhulluus, mutta kokemuksesta oppineena haluaisin vierelleni ihan tavallisen naisen, jolle perhe on ykkönen ja kaikki muu vasta kaukana perässä.
Satun myös tuntemaan miehen, joka on jo kaksi kertaa ollut naimisissa ja muutama vakava suhde takana ja hänet on jätetty aina siksi, että urheilu ja hyvältä näyttäminen on ollut numero yksi.
Enkä halua enää vierelleni naista, joka päivästä toiseen kysyy: Oonko mä lihonut? onko mulla iso perse? tästä tarvii saada kiloja pois ja muuta vastaavaa...
Mulla on kaksi pikkusiskoa ja toinen heistä aika muodokas. Mutta hän on niin reipas, iloinen ja äidillinen nainen. Toinen siskoistani on suht normaali, mutta asuu niin kaukana, ettemme usein näe, mutta uskon, että hänkin on hyvä äiti ja vaimo. Kumpikin harrastaa liikuntaa kohtuudella, perheen ehdoilla. Ja niin se kuuluu olla.
Minun ihannenaiseni on siis iloinen, kiltti, epäitsekäs ja äidillinen ja tottakai myös kiinnostunut minusta.
Nyt toivon, että viimeistään nyt vaimoni, tai siis ex oppisi hoitamaan edes lapsiaan, kun kerta lapset jää hänelle. Mutta valmiina olen hakemaan yksinhuoltajuutta heti kun siltä näyttää... ehkä jo maanantaina.
Todellakin, 18 vuotiaana naiseni urheilullisuus oli suurta plussaa, harrastinhan itsekkin. Mutta kun muutimme yhteen, olisi minun pitänyt jo huomata, mutta paskat, sokea rakkaudesta kun olin, olinhan saanut helvetin seksikkään mimmin itselleni jota muut himoitsi.
Kuviomme vaan oli, että muijani tuli töistä kotiin ja lähti melkein heti salille, lenkille, tanssimaan (harrastukset vaihteli vuosien varrella)
Minä sain käydä kaupassa, siivota ja kokata.
Kuvittelin alttarilla, että kun lapsi syntyy kaikki muuttuu...
Mutta toisin kävi. Vaimolle tuli trauma muutamasta ylimääräisestä sentistä, mitkä ei lähtenytkään synnytyksen jälkeen, vaikka kuinka juoksi ja hikoili.
Alkoi nirsoilu ruuasta, juomasta ja kaikesta mahdollisesta!!!
Yritin, voi luoja kuinka paljon yritin kertoa hänelle, että hän kelpaa minulle vähän pyöreämpänäkin (oikeastaan toivoinkin sitä suuresti) mutta hän vaan treenasi ja laihdutti.
Minä kävin päivät töissä ja illat hoidin lapset (joita on kaksi) ja kodin.
Vaimoni ei osannut mitään. Ei edes vessaa siivota. Oikea uusavuton, jonka elämän pääasia oli näyttää hyvältä - mutta miksi? Ketä varten? Ei ainakaan minua varten? Eikä lasten?
Kaikki hänen ystävät oli samanlaisia. Äitiyslomat meni keskustan kahvilassa päivisin miehiä iskemässä ja kun oma saapui väsyneenä kotiin, alkoi heillä toisenlainen vapaus.
Lopuksi sain tietää, että oma "hyvännäköisyys" tuli myös testattua käytännössä ja muijani panetti itseään muilla (monella)
Toki ymmärrän, että hänellä on pielessä jotain muutakin kuin urheiluhulluus, mutta kokemuksesta oppineena haluaisin vierelleni ihan tavallisen naisen, jolle perhe on ykkönen ja kaikki muu vasta kaukana perässä.
Satun myös tuntemaan miehen, joka on jo kaksi kertaa ollut naimisissa ja muutama vakava suhde takana ja hänet on jätetty aina siksi, että urheilu ja hyvältä näyttäminen on ollut numero yksi.
Enkä halua enää vierelleni naista, joka päivästä toiseen kysyy: Oonko mä lihonut? onko mulla iso perse? tästä tarvii saada kiloja pois ja muuta vastaavaa...
Mulla on kaksi pikkusiskoa ja toinen heistä aika muodokas. Mutta hän on niin reipas, iloinen ja äidillinen nainen. Toinen siskoistani on suht normaali, mutta asuu niin kaukana, ettemme usein näe, mutta uskon, että hänkin on hyvä äiti ja vaimo. Kumpikin harrastaa liikuntaa kohtuudella, perheen ehdoilla. Ja niin se kuuluu olla.
Minun ihannenaiseni on siis iloinen, kiltti, epäitsekäs ja äidillinen ja tottakai myös kiinnostunut minusta.
Nyt toivon, että viimeistään nyt vaimoni, tai siis ex oppisi hoitamaan edes lapsiaan, kun kerta lapset jää hänelle. Mutta valmiina olen hakemaan yksinhuoltajuutta heti kun siltä näyttää... ehkä jo maanantaina.
Vastaukset 19
Vanhimmat
hän sitten oppii, kun rupsahtaa. Kukaan ei ole ikuisesti kaunis, kiinteäkroppainen ja seksikäs. Ikä tekee tehtävänsä ja siinä vaiheessa sitä toivoo, että olisi kohdellut muita paremmin...
Tsemppiä sinulle kaveri !
Tuollaista itsensäpalvontaa on nykyisin aika paljon sekä naisilla että miehillä.
Katsoppa vain tiettyjä kuntolehtiä tms, niin elämä on pelkkää kropan huoltamista
päivästä toiseen.
Kaikki vapaa-aika täytyisi viettää kuntosalilla tai juoksulenkeillä.
Mutta kun urheiluihmisen kanssa yrittää keskustella maailman asioista, niin eipä tule mitään.
Ei ole aikaa keskittyä muihin kun se korvakuulokekin soittaa pelkkää juoksumusaa
päivästä toiseen.
Miksi ihmeessä useampi ihminen ei tajua, että fiksuus on muuta kuin ulkonäkö?
ihmettelee sisko Turusta
Edellä mainitsemistanne ihmisistä käytetään sanaa PINNALLINEN.
Minulla ei ole lapsia, mutta huolestuttaa mahdollisen raskauden myötä tuleva rupsahtaminen. On NIIN useasti saanut lukea tuoreiden isien viestejä, kuinka halut menivät, kun vaimo rupsahti ja lihoi lapsen saamisen myötä, jäi arpia jne. :( Että on miehissäkin sitä vikaa tässä asiassa. En sano, että juuri sinä olisit niin sanonut, mutta aika moni mies on. Pahalta tuntuu sellainen :( Olisi hirveää, jos oma mies kirjoittelisi minusta sellaista...
Minä en ainakaan ole tuollaisia kommentteja antanut. Vaimoni on minun silmissäni, vuosien ja lapsien mukanaan tuomien lisäkilojenkin kanssa, mitä seksikkäin olento (tämän myös kerron usein hänelle). Toki itsestään olisi hyvä jaksaa huolehtia myös lasten tulon jälkeen (niin miehen kuin naisenkin) ihan oman terveyden ja tyytyväisyyden takia, mutta mikään teinin näköinen urheilijakroppa ei minua ainakaan enää kiinnosta.
Haluaisin vielä lisätä, että omassa kaveriporukassa emme todellakaan ole keskustelleet oman emmekä muiden naisten kiloista. Itse asiassa useimmiten naisille tulleista lisäkiloista keskustelevat minun kokemukseni mukaan naiset itse. Naiset osaavat olla aika armottomia toisilleen ja tästä kehkeytyy varmasti myös turhia paineita naisille itselleen. Miehistä nämä vaateet timmistä kropasta eivät aina ole lähtöisin.
syystä. Ne ei nyt ehkä perseensä senttejä sure, mutta aika kuluu kuitenkin vain ja ainoastaan urheilun parissa.
Mihinkään muuhun ei jää kiinnostusta, aikaa tai voimia.
Jos miehen elämä ja vapaa-aika pyörii lähinnä treenaamisen ympärillä, niin ei voisi vähempää kiinnostaa. Sellaisella miehellä ei ole yksinkertaisesti minulle mitään annettavaa.
Monet kyllä erehtyvät pitämään itseään todella "tasokkaana" ja tavoittelemisen arvoisena. :)
koskaan huolisi ns. urheilullista miestä. Ennemmin ottaisin vaikka sellaisen kunnon perinteisen sohvaperunan mallia pystyyn nostettu sika. :) No ei, mutta en jaksa, että elämä pyörii vartalon ympärillä. Sitä paitsi urheilulliset miehet on aina pinnallisia, ihan aina!
treenaamaan itseäni,kun en nähtävästi normipainoisena miestä saa!Tai saan,mutta vain yhdeksi yöksi.Heti tehdään selväksi,ettei tästä mitään vakavaa synny.
Ymmärtäisin,jos olisin ruma,mutta kun en ole.
Olen ihan normi työssä käyvä 1 lapsen äiti.
Pikku hiljaa tässä on käymässä niin,etten miestä enää edes halua.
Itsetuntohan tässä menee,kun ei kellekään enää kelpaa ja kukaan ei halua
muuta kuin sitä..En halua pönkittää gigoloita,enkä olla kassien tyhjennyspaikkana.
Mä haluaisin miehen,jolle perhe on tärkeä ja jolle mä olen tärkeä.
Mutta en mä sitä näköjään saa.=(
Ei kannata sekaantua tollasiin urheiluhulluihin, ellei sitten itse ole sellainen. :P
Itse pyrin välttämään liian urheilullisia naisia, en edes pidä heitä kovin seksikkäinä(yleensä).
seksi saattaa kyllä olla ihan eritasoista urheilullisen naisen kanssa mut eipä siin muuta olekkaan sitten.
Hiukkasen pitkälle vietyä ja itsekästä itsensä tuunaamista. Toisaalta itseäni lohduttaa, että ehkä omalla uhrauksellani on kuitenkin ollut merkitystä.
Ennen lapsia olin ihan sirpsakka tyttö ja vielä esikoisenkin jälkeenkin katseltavan kokoinen ja näköinen.
Nyt ei olosuhteiden takia ole mahdollisuutta liikkua ja kyllä se näkyy. Tietysti voisin jos tosissani haluaisin, mutta se olisi lapsilta pois. Kotona olemme puoli viisi ja nukkumaan pitäisi mennä kahdeksalta. Ei siihen väliin voi mitään kuntosalikeikkaa laittaa, sitten ei jäisi yhtään yhteistä aikaa.
Joskus harmittaa tosissaan ja ketuttaa katsella ostarilla nuoria perhanan piukkakroppasia misuja pikkuvauvojen kanssa. Olenkin ihmetellyt miten he voivat olla niin treenattuja niin nopeasti. Sinun tilanteesi voisi olla yksi selitys. Lopetan siis kadehtimisen tähän paikkaan ja olen onnellinen perheestäni ja jokaisesta ylimääräisestä makkarasta vyötäröllä:)
kehoitan keräämään lapset ja muuttamaan toisaalle. Ehkä vaimosijonain päivänä muistaa perheensä.
Semmoinen siro ja hoikka nainen on hyvä, luonnon laiha. Tämmöisen ei tarvi treenata, että pysyy aina hoikkana ja tissit ei veny napaan asti vanhempana.
niillä on lättänät ja olemattomat, kun ei pakaroissa ole yhtään lihasta ja näin ollen pyöreyttä. Lautaperseet ei sytytä!
..ei sinällään ole mitään pahaa.
Itsekkin reenaan lähes ammattimaisesti ja lähes joka päivä ja parikin kertaa päivässä...
Mutta himourheilijoiden olis syytä löytää kaltaisensa kumppani. En esim itse vois ikinä harkita vakavaa suhdetta naisen kanssa, joka ei itsekkin reenaa tosissaan ja tuloshakuisesti.
Ihmettelen, että miten olette ikinä päätyneet exäsi kanssa yhteen kun olette niin erilaisia?!
Urheilu kun kuitenkin on elämäntapa...ja suuri yhdistävä tai erottava tekijä...
taas himourheilija naisena ei sytytä himourheilevat miehet. En oikeastaan edes erityisesti välitä treenatuista miehistä, vaikka itse treenaan useitakin tunteja päivässä. Aiemmin urheilin puoliksi ammatikseni.
Minulle treenaaminen on yksin oloa, harjoittelen aina yksin. Mieheni onkin superlaiha (mutta supersöpö) tietokonenörtti. Olemme täysin päinvastaiset monella tavalla ja ehkä vähän hupaisan näköisiäkin yhdessä, mutta olemme onnellisia. Minulla ei ole koskaan ollut urheilullisuus kriteerinä miesten kanssa, en välitä siitä. Toki sporttisiakin on poikaystävinä ollut, mutta silloinkin olen halunnut aina treenata yksin.
..että pitäisi reenata yhdessä. En itse ole ikinä reenannut sen ihmeemmin naisteni kanssa...jos salillekkin on samaan aikaan menty, ni kumpikin on keskittynyt omaan ohjelmaansa, eikä siinä silloin toista nähdä tai toisen kanssa jutella.
En vaan yleisesti koe juuri mitään yhteistä (seksin lisäksi) sellaisen naisen kanssa joka ei myös itse reenaa tosissaan.
"tavikselle" kun saa olla koko aika selittämässä, et miks ei voi jättää reenejä välistä ja vaan istua sohvalla...tai sitten saa selittää jatkuvasti, et se ruokavalio on tärkeää ja ei voi juoda kaljaa ja syödä sipsejä tms...
Tosissaan urheilevan naisen kanssa näitä (ja monia muitakaan) ongelmia ei edes ilmaannu.
naiset sitten niin erilaisia kuin miehet seurustelukumppanina.
Minun nörttimieheni on aikalailla oppinut mitä minä syön ja juon ja mitä en. Monesti on ollut lohisalaatti tehtynä kun olen tullut töistä. Itse saattaa sipsejäkin pupeltaa, minä sitten syön omia syömisiäni. Mielissäänhän tuo on ollut, kun kuntoilen paljon. Ei pistä pahakseen edes hyppynarun räiskintää viereisessä huoneessa vaikka itse on nukkumassa. Harvoin on tullut sellaisia tilanteita, että olisin joutunut selittämään mitään tai että hän olisi kyseenalaistanut mitään. Ehkä se on niin tyypistä kiinni ja luonteesta.
..kun en ole miehen kanssa seurustellut! ;)
Mut pohjaan tämän siis omiin kokemuksiini naisista, jotka ei itse reenaa tosissaan...