Erilaisuus

tuollaista jaksaa sinnitellen, mutta joskus tulee sietokyvyn raja vastaan.

Erilaisuuden ei tarvitse kaataa suhdetta, mutta kovin suuri erilaisuus on kyllä riski. Onko molemmilla vielä halua yrittää yhdessä ja tehdä jotain suhteen eteen? Jos nimittäin on, toivoakin on. Mutta jos erilaisuus on jo ajanut teidät liian kauas, ettei halua yrittää enää ole, se voi olla turhaa.

Aina ja kaikissa suhteissa joutuu tekemään kompromisseja. Teillä se voisi tarkoittaa, että pyritte alkuun tekemään yhdessä jotain sinun juttua tänään ja huomenna avokin juttua. Eli puhutte ensin asian selväksi, teette jonkinlaisen suunnitelman vaikka, että tosiaan uhraatte yhteistä aikaa toisillenne. Ja sitten päätätte, että yhtenä iltana lenkkeilette sinun mieleiselläsi tavalla luonnossa - aloitatte vaikka ehkä pienellä piknikillä, että on mielekkäämpää liikkumista kaihtavalle avokillesi. Ja toisena iltana sitten puuhaatte jotain avokin mielenkiinnon kohteiden parissa, katsotte yhdessä elokuvia, kuuntelette musiikkia tai lähdette peräti ulos leffaan tai konserttiin. Lenkkeilypäivänä laitatte yhdessä jotain sinun mieleistäsi hyvää ja terveellistä sapuskaa ja leffareissun kruunaa ateria mäkkärillä. :) Harjoittelette tällä tavalla pikkuhiljaa toisen tapojen tuntemista. Kumpikin sitoutuu siihen, että toisen mieleisiä asioita tehdään terveellä uteliaisuudella ja mielenkiinnolla, yhtään napinaa "tää on tylsää" ei hyväksytä. Ei joka päivä, ettei mene heti pakonomaiseksi vaan muutamana päivänä viikossa, loput kumpikin saa tehdä omavalintaisia juttujaan. Ja yhdelle illalle voisitte kehittää jotain ihan uutta, mitä teillä kummallakaan ei ole erityisesti tapana tehdä, maailma on tekemistä pullollaan, kunhan vaan miettii ja käyttää aivojaan.

Jos yhteistä aikaa ilman riitoja ei siltikään tunnu syntyvän, joudutte ehkä jossain vaiheessa tosissanne pohtimaan, onko teillä muuta yhteistä kuin vuokran tai vastikkeen maksu. Mutta silloin ainakin tiedätte yrittäneenne, ja ehkäpä hyvinkin opitte pitämään toistenne jutuista ja antamaan toiselle enemmän arvoa.

Kertomasi mukaan teillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin seksi.

Onko tuo sinun ihailemasi tapa elää?

Miksi kaihdat avIIIIIIIIIIIopuolisoehdokkaita joilla on samat terveet elämäntavat kuin sinullakin ja jotka ovat valmiita jakamaan kanssasi ainakin osan harrastuksiasi?

Vai oletko kenties yksi niistä tuhansista naisista joille kelpaa kukatahaansa mies niin kauan kuin tavoite " mies täytyy olla" on täytetty?

Ota tappio nopeasti ja eroa miehestäsi. Suhde kaatuu herkimmin ja varmemmin juurikin erilaisiin elintapoihin ja arvoihin. Ja ennen muuta jos on erilainen ajatus kummallakin mitä kuuluu mukavaan tapaan viettää arkea. Meille tuli ex-avovaimon kanssa sama tilanne vastaan: Hänellä jäi nuoruuden biletysvaihde päälle ja alkoholi kuului kaikkiin tilanteisiin: Kun on hauskaa, vituttaa, väsyttää tai ihan muuten vaan. Tissuttelu oli jokapäiväistä kotona ja viikonloput baariin. Yritin, odotin ja rakastin 7 vuotta. Viimein ymmärsin että hän juo koska on valinnut niin. En voi tilannetta muuttaa ja on parempi erota.

kannattaisko ensi kerralla miettiä näitä asioita ENNEN yhteen muuttamista tai edes suhteen aloittamista?

Mun mielestä suhteen tulevaisuutta ja yhteensopivuutta ei ihan täysin ratkaista yhteisillä harrastuksilla ja samalla ruokavaliolla. Tärkeämpää on, että tulevaisuudessa haluatte elämältä samoja asioita, kunnioitatte ja rakastatte toisianne jne. Tulevaisuuden samoilla asioilla tarkoitan suhtautumistanne lasten hankintaan, avioitumiseen, työelämään, oman asunnon hankkimiseen jne.

Koko sun kysymys kuulostaa nuoren/kokemattoman ihmisen kysymykselle. Kuinka pitkään teidän suhde on kestänyt? Kuinka pitkään olette asuneet yhdessä? Oletteko keskustelleet lainkaan keskenänne siitä, mitä elämältänne haluatte? Minkä vuoksi te ylipäänsä olette yhdessä? (Tuolla tarkoitan sitä, että kun kerran miehesi on niin kovin toisenlainen kuin sinä, niin mikä teidät ajoi yhteen? Mitä miehessäsi arvostat?)

Koko sun viestistä sain itse sen kuvan, että sun viestin juju on enemmänkin siinä, että sinua ärsyttää miehesi harrastukset ja elämäntavat sekä mahdollisesti yhteisten harrastusten puute kuin itse erilaisuus. Jos asia on näin, niin sano se. Miten asioitten pitäisi olla, jotta sinä olisit tyytyväinen? Entä miehesi?

Jos sinua kovasti ärsyttää miehesi, niin silloin mahdollisuus teidän yhteiselle tulevaisuudelle on mun mielestä heikompi kuin silloin, jos olet vain ylipäänsä huolissasi erilaisuudesta. Parisuhteessa kummankin tulee joustaa ja muuttua, mutta harvemmin asia toimii niin, että vain toinen muuttuu täysin toisen toiveiden mukaisesti.

Itse olen suht erilainen kuin mieheni. Paljon erilaisuudesta johtuu täysin erilaisista lapsuuden kotioloista ja kasvatuksesta. Mieheni käytti suhteen alussa hyvin paljon alkoholia, minä taas olin kohtuulinjalla. Mieheni harrasti superpaljon liikuntaa ja oli tosi tarkka syömisistään. Minä harrastelin, kun minulle sattui sopimaan ja olen aina syönyt mitä minua huvittaa (ja silti pysynyt hoikkana). Mies on hyvin kiinnostunut tietokonepeleistä ja niiden parissa voi mennä vaikka koko viikonloppu. Itse en jaksa koneella juuri istua vapaa-aikana ja haluaisin tehdä jotakin yhdessä. Minä arvostan suuresti läheisiäni ja lapsuuden perhettäni ja haluan viettää heidän kanssa aikaa. Mieheni karttoi omaansa ja ei tuntenut oloaan mukavaksi minunkaan perheeni luona. Itse olin todella tarkka rahoistani ja miehellä taasen oli talous jokseenkin kuralla (juhlimiseen meni tuskaisesti rahaa ja myös aikaa). Hänen oli hirveän vaikea käsittää sitä, että menoista tulisi sopia etukäteen ja hänen tulisi ilmoittaa ja sopia menemisistään minun kanssani.

Oma käsitykseni on, että elämämme olisi varmasti ollut PALJON helpompaa, jos olisimme enemmän samankaltaisia. Koska olemme varsin erilaisia ja näemme eri tilanteet eri tavalla, niin olemme joutuneet näkemään valtavasti vaivaa parisuhteen eteen. Olemme riidelleet lukemattomia kertoja ja olemme jopa käyneet parisuhdeterapiassa muutaman kerran. Mielestäni näin on kuitenkin kannattanut tehdä. Meitä on pitänyt yhdessä vahva kunnioitus toisiamme kohtaan (mielestäni mieheni on todella fiksu ja järkevä, hänellä on suuri halu olla yhdessä kanssani ja kehittää itseään ja hän myöntää omat virheensä vaikkakin joskus suurella viiveellä) sekä se, että haluamme molemmat samoja asioita tulevaisuudelta (lapsia, uuden yhteisen oman kämpän, hyvät työurat kummallekin jne). Minun suhtautumistani mieheeni voidaan kuvata myös siten, että en ole tavannut yhtäkään miestä, jota mieluummin haluaisin isäksi tuleville lapsilleni kuin nykyisen mieheni (kunhan niitä lapsia nyt vaan "siunaantuisi" =D ).

Miten meidän ongelmat ovat selvinneet? Mies käyttää reippaasti vähemmän alkoholia kuin ennen. Hän on ottanut pikkuhiljaa yhteyttä perheeseensä ja muodostanut siteitä heihin uudelleen. Hän viettää jonkun verran aikaa myös minun perheeni kanssa. Olemme sopineet peli-iltoja ja -viikonloppuja, jotka hän voi täysin pyhittää pelaamiselle. Tällöin minä luen kirjaa ja tapaan kavereitani enkä valita hänen pelaamisestaan. Juhlintaa hän on vähentänyt rajusti. Olemme sopineet, että silloin tällöin juhlimme yhdessä ja silloin tällöin erikseen ja menoista aina sovitaan etukäteen. Urheiluharrastuksia hän on hieman vähentänyt ja minä lisännyt. Yhteisiä harrastuksia meillä ei varsinaisesti ole, mutta kumpikin nauttii ruoan laitosta ja teemme usein yhdessä erikoisia ruokia (sellaisia, jotka hänen ruokavalioonsa sopivat). Lisäksi käymme satunnaisesti leffassa ja ulkona syömässä. Raha-asiatkin ovat paremmin (juhlimisen ja alkoholin käytön rajoittamisen myötä rahatilanne parani melkeinpä itsestään) ja meillä on yhteinen tili, jonne kummankin palkka tulee.

Paljon mieheni muuttumisesta voi laittaa myös ikääntymisen piikkiin. Hän tajusi kaiketi pikkuhiljaa, ettei ole mikään parikymppinen enää ja jos lapsia haluaa niin elämäntapaa tulee muuttaa... Itse olen oppinut taasen olemaan rennompi.

Meidän suhde alkoi 5 vuotta sitten. Yhdessä olemme asuneet 3 vuotta. Mieheni on 30 ja minä kolme vuotta nuorempi.

Yksi yhteinen asia meiltä kuitenkin löytyy, se että emme kumpikaan halua lapsia.
Syy, miksi olemme yhdessä, on osittain tottumusta ja toki myös välittämistä ja kiintymystä. Olemme olleet yhdessä viitisen vuotta ja asuneet neljä vuotta yhdessä. Mieheni on erittäin kiltti, huomaavainen ja kärsivällinen. Mutta erilaisuus tuo tosiaan ryppyjä välittämiseen päivittäin...

Kompromissiehdotus, että pitäisimme joka toinen päivä päivän toisen mieltymysten mukaan ei tulisi meillä onnistumaan, ehkä pikemminkin itseni takia... En nimittäin katso juuri koskaan televisiota (kesäisin noin kerran kuussa) enkä ole ikinä käynyt elokuvissa. Roskaruoka kuvottaa minua ja jos söisin sitä joka toinen päivä, turpoaisin kyllä melkoiseksi valaaksi... ;D