Muiden vaatimukset

Eräs pikkuasia vain on herättänyt huomioni. Nimittäin suhtautuminen muiden esittämiin toiveisiin ja vaatimuksiin.

Tarkoitan näitä treffipalstojen ilmoituksia ja muita vastaavia. Mistä mahtaa johtua, että jotkut ihmiset tuntuvat ottavan hirveän henkilökohtaisesti nämä -heille täysin tuntemattomien ihmisten- tekemät treffi-ilmoitukset. Ja jos se kuvaus siitä toiveiden miehestä tai naisesta ei vastaa täsmälleen tätä lukijaa niin jo loukkaannutaan verisesti ja alkaa parku siitä, että kuinka jotkut vaativat liikoja.

Jokaisella meistä on oikeus toivoa sitä mitä haluaa. Ne toiveet voivat olla realistisia tai epärealistisia, ihan sama, se on jokaisen oma asia. Mutta sitä en kyllä ymmärrä, että jotkut kuvittelevat olevansa oikeutettuja päättämään, mitä toisilla ihmisillä on lupa toivoa unelmiensa kumppanilta.
30464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pitää myös muistaa että tiukoilla kriteereillä saattaa karsia aika paljon potentiaalistakin väkeä pois.

Itse ainakin katson miehen asettaman ihannekumppanin kriteerit hyvin tarkkaan enkä vastaa viesteihin jos en ihanteeseen sovi, vaikka mies muuten mielenkiintoinen olisikin.

Saa vaatia jos on varaa antaa takaisin samalla mitalla. Ilamn muuta. Se on ihan ok.

Äänestä

No oma asiahan se on jos haluaa kuun taivaalta ja on sitten mieluummin yksin kun ei sitä saa. Eletään me muut elämää ja nautitaan.

Äänestä

Enpä oo kuullu et ihmiset nyt niistä suuttuisivat, en sitten tiedä tuleeko teille viestejä muilta jossa he haukkuvat teidän kun vaaditte jotain?

Mutta mitä itse tossa välillä tirskistelen noita deittiprofiileita niin kyllä se antaa ainakin mulle aika yksinkertaisen kuvan ihmisestä joka esim vaatii oikean silmien värin tai pituus on 10cm tarkuudella määritelty tjsp.

Jokaisella nyt on ihannekumppani joka kuvitellaan tietyn näköiseksi eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää, mutta jos sä oikeasti etsit pysyvää kumppania niin voiko joku silmien väri olla tärkeä? Eihän sellaset asiat lopulta vaikuta yhtään mihinkään yhtään millään tavalla.

Myös parhaimpia on nää missä esim. nainen etsii poliisia tai palomiestä vakavaan suhteeseen. Siis oikeasi joku helvetin ammatti ratkaisee sen ootko sä sopiva kumppani vai et.
En tiedä onko miehillä vastaavia, "etsin sairaanhoitajaa" tms. kun en miesten profiileita kauheasti selaile.

Äänestä
  • usein ehdoton vaalea ja maksimipaino hyvin usein 60-65kg vaikka maksimipituus olisikin 180cm. Onhan näitä, mutta mitäpä niistä, ei niille tarvitse kirjoitella.

    Äänestä

  • läskiä ottais. ..

    Äänestä

  • kun et itse kirjoitti:

    läskiä ottais. ..

    Ylipaino nyt kertoo ehkä hieman enemmän elämänarvoista ja asenteista kuin silmien väri, vai ootko eri mieltä?

    Äänestä

  • "Jokaisella nyt on ihannekumppani joka kuvitellaan tietyn näköiseksi eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää, mutta jos sä oikeasti etsit pysyvää kumppania niin voiko joku silmien väri olla tärkeä? Eihän sellaset asiat lopulta vaikuta yhtään mihinkään yhtään millään tavalla."

    Eikös tuossa nyt ole aika paljon kyse sit siitä, kuinka paljon mikäkin näkymä sattuu miellyttämään kunkin ihmisen silmää. Minullakin kun on ruskeat silmät, niin jotkut muijat on siitä näyttänyt tykkäävän tosi paljon. Joskus vuosia sitten kun kysyin eräältä naispuoliselta kaveriltani, minkälaiset jätkät on muijien mielestä hyvännäköisiä? Niin hän väitti että silmien perusteella me kuulemma aika paljon määritellään jätkän hyvännäköisyys. Toiset kattoo niitä vähän enemmän kuin toiset, toisille taas niin hirveesti väliä, kuten minulle.

    Äänestä

  • Varsinkin hiustenväri kirjoitti:

    usein ehdoton vaalea ja maksimipaino hyvin usein 60-65kg vaikka maksimipituus olisikin 180cm. Onhan näitä, mutta mitäpä niistä, ei niille tarvitse kirjoitella.

    Tarkoitit varmaan, että miehet etsivät sitä hoikemmanpuoleista naista? Tottahan tämä on, ei tosin kaikilla. Mitä pituuteen tulee, se on taas niin yksilöllinen asia, ettei pystytä yleistämään suuntaan eikä toiseen. Jonkun miehen treffiprofiilissa voi olla kumppanin minimipituutena 165cm ja maksimipituutena 190cm, kun taas jollakin toisella miehellä vastaavat luvut voivat olla 140cm (min.) ja 160cm (max.). Onhan miehiäkin hyvin eri pituisia, painoisia ja muutenkin näköisiä.

    Hiustenväristä en osaa sanoa oikeasti yhtään mitään. "Kaikki haluaa blondin". Hmm. Onkohan näin? Muutenhan jokaisen naisen suosio kasvaisi huippuunsa ostamalla vain hiusväripurkin ja mahdollisesti myös laihduttamalla..:D
    Eiiiii... On sitä ulkonäköä myös noiden juttujen lisäksi =) Katso ympärillesi, niin huomaat. Kaikenlaisilla naisilla on ottajansa.

    Äänestä

  • Jätkä 23 kirjoitti:

    "Jokaisella nyt on ihannekumppani joka kuvitellaan tietyn näköiseksi eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää, mutta jos sä oikeasti etsit pysyvää kumppania niin voiko joku silmien väri olla tärkeä? Eihän sellaset asiat lopulta vaikuta yhtään mihinkään yhtään millään tavalla."

    Eikös tuossa nyt ole aika paljon kyse sit siitä, kuinka paljon mikäkin näkymä sattuu miellyttämään kunkin ihmisen silmää. Minullakin kun on ruskeat silmät, niin jotkut muijat on siitä näyttänyt tykkäävän tosi paljon. Joskus vuosia sitten kun kysyin eräältä naispuoliselta kaveriltani, minkälaiset jätkät on muijien mielestä hyvännäköisiä? Niin hän väitti että silmien perusteella me kuulemma aika paljon määritellään jätkän hyvännäköisyys. Toiset kattoo niitä vähän enemmän kuin toiset, toisille taas niin hirveesti väliä, kuten minulle.

    Olen kanssasi samaa mieltä, ettei millään silmien värillä voi olla väliä. Hyvä kun on silmät. Ne helpottavat elämää ja jos niillä vielä näkee, niin aina parempi.

    Mulla ei ole mitään ihannemiestä mielessä. Sen takia on hyvin vaikeaa kuvailla, mitä on etsimässä. Ihastuttavat miehet voivat olla keskenään yhtä erilaisia kuin yö ja päivä. Minusta on lapsellista ja tuskin semmoista tapahtuukaan - en tiedä - tarkkaan kertoa, millainen on se oma Mr Right.

    Äänestä

  • Just repesin.. kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan, että miehet etsivät sitä hoikemmanpuoleista naista? Tottahan tämä on, ei tosin kaikilla. Mitä pituuteen tulee, se on taas niin yksilöllinen asia, ettei pystytä yleistämään suuntaan eikä toiseen. Jonkun miehen treffiprofiilissa voi olla kumppanin minimipituutena 165cm ja maksimipituutena 190cm, kun taas jollakin toisella miehellä vastaavat luvut voivat olla 140cm (min.) ja 160cm (max.). Onhan miehiäkin hyvin eri pituisia, painoisia ja muutenkin näköisiä.

    Hiustenväristä en osaa sanoa oikeasti yhtään mitään. "Kaikki haluaa blondin". Hmm. Onkohan näin? Muutenhan jokaisen naisen suosio kasvaisi huippuunsa ostamalla vain hiusväripurkin ja mahdollisesti myös laihduttamalla..:D
    Eiiiii... On sitä ulkonäköä myös noiden juttujen lisäksi =) Katso ympärillesi, niin huomaat. Kaikenlaisilla naisilla on ottajansa.

    treffiprofiilien asettamia kriteereitä en tosielämän kriteereitä, kilot kun näkyvät eri vartaloissa eri tavalla ja livenä voi jokainen arvioida silmämääräisesti paremmin mitä on toisesta ulkoisesti mieltä. Miehillä on vain se kummallinen käsitys että yli 70kg painava nainen on valas (huomattu näillä palstoilla), mutta voi olla että täällä enemmistö miehistä ei ole niin paljon naisten kanssa tekemisissä että tietäisivät mitä nainen oikeasti painaa.

    Moni naisista käyttääkin sitä vaaleaa hiusväriä jo ;) sitten on ne sinnikkäät olen oma itseni-tyypit, ne pirulaiset johon minäkin kuulun ;D

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Ylipaino nyt kertoo ehkä hieman enemmän elämänarvoista ja asenteista kuin silmien väri, vai ootko eri mieltä?

    Itse ruskeasilmäisenä en vain yksinkertaisesti ole koskaan pitänyt ruskeasilmäisiä miehiä erityisen komeina. Ihastun ja ihailen vaaleampisilmäisiä. Miksi ihmeessä en voisi laittaa profiiliin ihannemiehen kohdalle, että sini-, vihreä- ja harmaasilmäiset?

    Täytyy sanoa, että miehet on taukkeja. Eli BF on - ilmankos olet sinkku.

    kerro ihmisen elämänarvoista tai -asenteesta yhtään mitään. Ei välttämättä edes liikunta- tai ruokailutottumuksista. Usein tietysti kertookin, mutta ei läheskään aina. Ihmisen (yli)paino ei ole niin yksiselitteinen asia.

    Painonhallinta ei myöskään ole synonyymi elämänhallinnalle. Eikä myöskään itsestään huolehtimisille. Tuntuu, että monilta ihmisiltä on näissä asioissa kadonnut terve järki sekä suhteellisuuden - ja todellisuudentaju. Tiedä sitten mistä johtuu?

    tai arvoista. On niitä lihavia miehiä vaikka kuinka paljon joilla on asenne ja arvot ihan kohdillaan, sä olet vielä niin nuori että sulla on vähän hakoteillä noi hommat.
    Onhan sullakin kriteereinä mieluummin brunette kuin blondi, kertooko se elämänarvoista tai asenteista?

    Äänestä

  • väriä esittää? kirjoitti:

    Saa sulla nyt olla vaikka käsivarsien karvoituksen pituus laitettu sun profiiliis, mutta ei kannata pakosti ihmetellä jos ei kauheasti oikeita osu kohdalleen. Tai voisi osua mies joka olisi luonteeltaan ja ulkonäöltään muuten loistava, mutta kun sulla lukee profiilissa "siniset silmät" niin se kaveri menee ohi.

    Tää nyt vain on mun mielipide, mulle toi vain kuulostaa täysin tyhmältä torjua hyvä ehdokas vain silmien värin takia.
    Noh ehkä se luonteeltaan huonompi sinisilmäinen on sitten parempi vaihtoehto kuin hyvä luonteeltaan oleva ruskeasilmäinen mies. :)

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    kerro ihmisen elämänarvoista tai -asenteesta yhtään mitään. Ei välttämättä edes liikunta- tai ruokailutottumuksista. Usein tietysti kertookin, mutta ei läheskään aina. Ihmisen (yli)paino ei ole niin yksiselitteinen asia.

    Painonhallinta ei myöskään ole synonyymi elämänhallinnalle. Eikä myöskään itsestään huolehtimisille. Tuntuu, että monilta ihmisiltä on näissä asioissa kadonnut terve järki sekä suhteellisuuden - ja todellisuudentaju. Tiedä sitten mistä johtuu?

    Jos ihminen on selvästi ylipainoinen niin se kertoo mulle suoraan ettei tälle ihmiselle liikunta ja terveet elämäntavat ole kovinkaan suuressa arvossa joten tällä ihmisellä on silloin täysin erillainen näkemys elämästä kuin mitä mulla on.

    "Ihmisen (yli)paino ei ole niin yksiselitteinen asia."

    99% ylipainosta johtuu huonoista elämäntavoista, vain murto-osa on niitä joilla on sairauden takia johtuvaa ylipainoa.

    Äänestä

  • ohghgergh kirjoitti:

    tai arvoista. On niitä lihavia miehiä vaikka kuinka paljon joilla on asenne ja arvot ihan kohdillaan, sä olet vielä niin nuori että sulla on vähän hakoteillä noi hommat.
    Onhan sullakin kriteereinä mieluummin brunette kuin blondi, kertooko se elämänarvoista tai asenteista?

    Mistään moraalisista arvoista tai muusta vastaavasta. Ihmisen omasta terveydestä huolen pitäminen kertoo sun elämästä ja siitä mitä pidät tärkeänä.
    Toisille nautiskelu, esim ruuat ja juomat on tärkeitä asioita elämässä, toisille taas terveys ja liikunnallisuus on tärkeitä. Kyllä sun ulkonäkö kertoo jonkun verran siitä mitä sä pidät tärkeänä elämässä ja mitä et.

    "Onhan sullakin kriteereinä mieluummin brunette kuin blondi, kertooko se elämänarvoista tai asenteista?"

    Arvasin että joku tähän kuitenkin puuttuu joten sanotaan se nyt tässä.

    On täysin eri asia pitää ihanteena jonkun näköistä ihmistä kuin vaatia sitä ihmisiltä. En mä vaadi että naisen on pakko olla juuri 160cm pitkä ja brunette, ei sillä ole mulle mitään merkitystä jos siinä naisessa kaikki muu on kohillaan. Jos mä vaatisin jokaiselta naiselta tietyn värisiä hiuksia tai silmiä niin mä pudottaisin suoraan yli puolet kaikista naisehdokkaista pois vain täysin pinnallisten asioiden takia mitkä ei oikeasti vaikuta yhtään mihinkään.

    Täysin idioottimaista se on. Tietenkin sitä lähestyy varmasti enemmän sellaisia ihmisiä jotka näyttää enemmän sille kuvitellulle ihannekumppanille, mutta jos sua lähestyy joku ihminen jolla nyt vain on "väärän" väriset silmät niin annatko sä pakit sille suoraan jos kaikki muu tuntuu hyvälle? Eli sä torjut mahdollisen "sen oikean" vain silmien värin takia.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Jos ihminen on selvästi ylipainoinen niin se kertoo mulle suoraan ettei tälle ihmiselle liikunta ja terveet elämäntavat ole kovinkaan suuressa arvossa joten tällä ihmisellä on silloin täysin erillainen näkemys elämästä kuin mitä mulla on.

    "Ihmisen (yli)paino ei ole niin yksiselitteinen asia."

    99% ylipainosta johtuu huonoista elämäntavoista, vain murto-osa on niitä joilla on sairauden takia johtuvaa ylipainoa.

    ovat oma lukunsa. Mutta on myös ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia, vaikka harrastavat aktiivisesti liikuntaa ja syövät terveellisesti. Itse tiedän useitakin. Ihmisten aineenvaihdunta ja ruumiinrakenne ovat yksilöllisiä. Paljon riippuu perimästäkin.

    Sitten on näitä miehiä, jotka kyllä liikkuvat paljon, käyvät esim. salilla säännöllisesti. Mutta ruokavalio on pöyristyttävä: melkein pellkästään eineksiä, pizzaa, hampurilaisia, kokista... - ja kaljaa tietty. Ihan sama paljonko sitä kroppaa salillaan trimmaa, jos suuhunsa pistää pelkkää moskaa. Eli terveistä elämäntavoista ei ole heidän kohdallaan kyse.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Mistään moraalisista arvoista tai muusta vastaavasta. Ihmisen omasta terveydestä huolen pitäminen kertoo sun elämästä ja siitä mitä pidät tärkeänä.
    Toisille nautiskelu, esim ruuat ja juomat on tärkeitä asioita elämässä, toisille taas terveys ja liikunnallisuus on tärkeitä. Kyllä sun ulkonäkö kertoo jonkun verran siitä mitä sä pidät tärkeänä elämässä ja mitä et.

    "Onhan sullakin kriteereinä mieluummin brunette kuin blondi, kertooko se elämänarvoista tai asenteista?"

    Arvasin että joku tähän kuitenkin puuttuu joten sanotaan se nyt tässä.

    On täysin eri asia pitää ihanteena jonkun näköistä ihmistä kuin vaatia sitä ihmisiltä. En mä vaadi että naisen on pakko olla juuri 160cm pitkä ja brunette, ei sillä ole mulle mitään merkitystä jos siinä naisessa kaikki muu on kohillaan. Jos mä vaatisin jokaiselta naiselta tietyn värisiä hiuksia tai silmiä niin mä pudottaisin suoraan yli puolet kaikista naisehdokkaista pois vain täysin pinnallisten asioiden takia mitkä ei oikeasti vaikuta yhtään mihinkään.

    Täysin idioottimaista se on. Tietenkin sitä lähestyy varmasti enemmän sellaisia ihmisiä jotka näyttää enemmän sille kuvitellulle ihannekumppanille, mutta jos sua lähestyy joku ihminen jolla nyt vain on "väärän" väriset silmät niin annatko sä pakit sille suoraan jos kaikki muu tuntuu hyvälle? Eli sä torjut mahdollisen "sen oikean" vain silmien värin takia.

    Ja itse torjut 5 kilon takia.

    Ihan yhtä tyhmä peruste. Mutta tottakai SUN PERUSTE on se oikea.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ovat oma lukunsa. Mutta on myös ihmisiä, jotka ovat ylipainoisia, vaikka harrastavat aktiivisesti liikuntaa ja syövät terveellisesti. Itse tiedän useitakin. Ihmisten aineenvaihdunta ja ruumiinrakenne ovat yksilöllisiä. Paljon riippuu perimästäkin.

    Sitten on näitä miehiä, jotka kyllä liikkuvat paljon, käyvät esim. salilla säännöllisesti. Mutta ruokavalio on pöyristyttävä: melkein pellkästään eineksiä, pizzaa, hampurilaisia, kokista... - ja kaljaa tietty. Ihan sama paljonko sitä kroppaa salillaan trimmaa, jos suuhunsa pistää pelkkää moskaa. Eli terveistä elämäntavoista ei ole heidän kohdallaan kyse.

    en pidä pizzasta en hampurilaisista jne. joskus harvoin syön jäätelöä ja suklaata, punaviini on myös yksi pahe, muttei sitäkään tule juotua kuin ehkä kerran kuussa eikä silloinkaan litratolkulla, siinä ainoat paheeni, tiedän useita hoikkia jotka vetää napaansa ihan mitä vaan mutteivät vain liho. He eivät myöskään pärjää minulle liikunnassa, ei niiden kanssa voi edes käydä lenkillä tai salilla saatikka heittelemässä koripalloa tms. kun eivät he jaksa paljon mitään. On se aikapaljon kiinni ruumiinrakenteesta sekä geeneistä tuo touhu. Muutaman kilon ylipaino ei sano ihmisen elämäntavoista vielä mitään. 15 kgn ylipaino voi jo kertoakin.

    Äänestä

  • En syö roskaruokaa kirjoitti:

    Minulla on ystävä, joka käy lähes päivittäin salilla ja liikkuu muutenkin suhteellisen paljon. Viettää ylipäätään aktiivista ja toiminnallista elämää. Pitää liikkumisesta ja fyysisestä rasituksesta. Ruokavalio on kevyt ja monipuolinen. Mutta ylipainoa on ainakin parikymmentä kiloa (170 cm, vähän yli 90 kg). Hän on ollut jo lapsena pullukka, vaikka on harrastanut silloinkin liikuntaa. Kyseessä naispuolinen henkilö. Terveysongelmia ei ole.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Mistään moraalisista arvoista tai muusta vastaavasta. Ihmisen omasta terveydestä huolen pitäminen kertoo sun elämästä ja siitä mitä pidät tärkeänä.
    Toisille nautiskelu, esim ruuat ja juomat on tärkeitä asioita elämässä, toisille taas terveys ja liikunnallisuus on tärkeitä. Kyllä sun ulkonäkö kertoo jonkun verran siitä mitä sä pidät tärkeänä elämässä ja mitä et.

    "Onhan sullakin kriteereinä mieluummin brunette kuin blondi, kertooko se elämänarvoista tai asenteista?"

    Arvasin että joku tähän kuitenkin puuttuu joten sanotaan se nyt tässä.

    On täysin eri asia pitää ihanteena jonkun näköistä ihmistä kuin vaatia sitä ihmisiltä. En mä vaadi että naisen on pakko olla juuri 160cm pitkä ja brunette, ei sillä ole mulle mitään merkitystä jos siinä naisessa kaikki muu on kohillaan. Jos mä vaatisin jokaiselta naiselta tietyn värisiä hiuksia tai silmiä niin mä pudottaisin suoraan yli puolet kaikista naisehdokkaista pois vain täysin pinnallisten asioiden takia mitkä ei oikeasti vaikuta yhtään mihinkään.

    Täysin idioottimaista se on. Tietenkin sitä lähestyy varmasti enemmän sellaisia ihmisiä jotka näyttää enemmän sille kuvitellulle ihannekumppanille, mutta jos sua lähestyy joku ihminen jolla nyt vain on "väärän" väriset silmät niin annatko sä pakit sille suoraan jos kaikki muu tuntuu hyvälle? Eli sä torjut mahdollisen "sen oikean" vain silmien värin takia.

    Itse nimenomaan pudotat aika monen ihmisen sillä että pitää olla urheilullinen ja brunette koska olet sanonut ettet pidä blondeista urheiluttomista :D Älä nyt käännä takkiasi koska olet puhumassa itsesi pussiin. Ne on sinun kriteerejäsi, joten on todella tekopyhää kritisoida toisten kriteerejä.

    Äänestä

  • goqhrgoqhgoh kirjoitti:

    Niin terveellisiä elämäntapoja viettävä ihminen joka ulkoilee normaalisi on eri asia kuin urheilullinen. Urheilijat on urheilullisia ja se on totaalisen eri asia kuin normaalivartaloinen ihminen joka syö terveellisesti.

    Äänestä

  • goqhrgoqhgoh kirjoitti:

    Itse nimenomaan pudotat aika monen ihmisen sillä että pitää olla urheilullinen ja brunette koska olet sanonut ettet pidä blondeista urheiluttomista :D Älä nyt käännä takkiasi koska olet puhumassa itsesi pussiin. Ne on sinun kriteerejäsi, joten on todella tekopyhää kritisoida toisten kriteerejä.

    Ja vitut ole sanonu etten pitäisi blondeista. Mistä sä revit näitä sun johtopäätöksiä? Jos mä sanon, että brunetet kiinnostaa enemmän niin tarkoittaako se sun logiikan mukaan automaattisesti sitä etten pidä yhtään blondeista ja punapäistä? Siis voiko oikeasti kukaan ajatella noin.

    Kriteeri ja toive on kaksi TÄYSIN eri asiaa. Luulisi et ihminen jonka aivot kykenevät kirjoittamaan tietokoneella tekstiä kykenis myös ymmärtämään noiden kahden eri sanan tarkoitukset.

    Sä aina puhut siitä, että haluat ehdottomasti urheilullisen naisen, se on toive, kriteeri mikä lie.
    Et tietääkseni ole kertaakaan sanonut että voisit joustaa siinä, että ottaisitkin vaikka pikkaisen pyöreän naisen joka ei urheile koska sulle urheilullisuus on tärkeä piirre ihmisessä.
    Sanakirja sanoo, että toive on jotain mitä halutaan, kriteeri on arvosteluperuste. Toisin sanoen, sinä arvostelet ihmisiä heidän elämänarvojensa ja sen perusteella miten se pitävät huolta itsestään tai eivät pidä, sinun mukaasi.
    Se on kritisointia, arvostelua, kriteeriä.

kuin veitsenterä.Siis Hän on juuri Se Oikea mulle, Tänä Yönä.

Äänestä

Naiset vaativat kuuta taivaalta mutta tyytyvät pelimiehiin. Muutaman kuukauden kuluttua tullaan tänne itkemään kuinka kaikki miehet on sikoja :D

Loukkaus sikoja kohtaan, ei siinä mitään, mutta kuitenkin. :D

Äänestä

No samanlainen oikeus valittaa tai kritisoida toisen ilmoitusta, kuin ilmoittajalla tehdä vaatimuslistaa.

Eli puntit menee ihan tasan.

Äänestä
  • Jos joku nainen etsii treffiprofiilissa esimerkiksi ruskeahiuksista nelikymppistä miestä ja sä sattuisitkin olemaan vaaleahiuksinen 2-kymppinen kundi, niin menisitkö valittamaan tuolle naiselle että mitäs laitat tuollaisia vaatimuksia ?

    Oikeasti: ihmisellä ei ole oikeutta valittaa asioista, jotka eivät hänelle kuulu!

    Eihän kenelläkään ole oikeutta lukea kenenkään päiväkirjaakaan... Jos joku mies vaikkapa laittaisi treffiprofiiliin tekstin: "Haluun hoikan naisen, lihavat ämmät on yök", niin kuuluisiko se asia kenellekään toiselle ihmiselle? Ei kuuluisi. Mies antaisi itsestään vain tyhmän vaikutelman ja lihavat naiset voisivat lukiessaan todeta "tuollaista en huoli:D (liian dorka mulle)". Eri asia on, jos kokonimiä, osoitetietoja ja puh.numeroita leviteltäisiin treffiprofiileissa. Silloin se kuuluisi muille ihmisille! Se olisi todellinen ongelma. Mutta jos laittaisi treffiprofiiliinsa typerän, lapsellisen, idioottimaisen lausahduksen lihavista, laihoista, nuorista, vanhoista jne ihmisistä, yleisessä mielessä laitetun (esim. "en etsi anorektikkoa"), niin siitä ei olisi kenelläkään oikeus urputtaa. Lukija saisi itse suhtautua tekstiin niinkuin suhtautuisi, mutta toisen häiriköintiin ei olisi oikeutta!

    Ulkonäköasioissa on oikeus omiin mielipiteisiin jokaisella ja niin kauan kun profiilissa ei julkaista kenenkään nimeä vaan puhutaan yleisesti ottaen asiasta, siihen on oikeus. Ihminen on silloin rehellisesti oma itsensä ja kertoo millaista naista/miestä hakee. Rehellisyys helpottaa huomattavasti seuranhaun onnistumista. Ymmärtääkö tän ihmiset. Saamari!

    Äänestä

  • neito nimetön kirjoitti:

    Jos joku nainen etsii treffiprofiilissa esimerkiksi ruskeahiuksista nelikymppistä miestä ja sä sattuisitkin olemaan vaaleahiuksinen 2-kymppinen kundi, niin menisitkö valittamaan tuolle naiselle että mitäs laitat tuollaisia vaatimuksia ?

    Oikeasti: ihmisellä ei ole oikeutta valittaa asioista, jotka eivät hänelle kuulu!

    Eihän kenelläkään ole oikeutta lukea kenenkään päiväkirjaakaan... Jos joku mies vaikkapa laittaisi treffiprofiiliin tekstin: "Haluun hoikan naisen, lihavat ämmät on yök", niin kuuluisiko se asia kenellekään toiselle ihmiselle? Ei kuuluisi. Mies antaisi itsestään vain tyhmän vaikutelman ja lihavat naiset voisivat lukiessaan todeta "tuollaista en huoli:D (liian dorka mulle)". Eri asia on, jos kokonimiä, osoitetietoja ja puh.numeroita leviteltäisiin treffiprofiileissa. Silloin se kuuluisi muille ihmisille! Se olisi todellinen ongelma. Mutta jos laittaisi treffiprofiiliinsa typerän, lapsellisen, idioottimaisen lausahduksen lihavista, laihoista, nuorista, vanhoista jne ihmisistä, yleisessä mielessä laitetun (esim. "en etsi anorektikkoa"), niin siitä ei olisi kenelläkään oikeus urputtaa. Lukija saisi itse suhtautua tekstiin niinkuin suhtautuisi, mutta toisen häiriköintiin ei olisi oikeutta!

    Ulkonäköasioissa on oikeus omiin mielipiteisiin jokaisella ja niin kauan kun profiilissa ei julkaista kenenkään nimeä vaan puhutaan yleisesti ottaen asiasta, siihen on oikeus. Ihminen on silloin rehellisesti oma itsensä ja kertoo millaista naista/miestä hakee. Rehellisyys helpottaa huomattavasti seuranhaun onnistumista. Ymmärtääkö tän ihmiset. Saamari!

    Maahanmuuttajien haukkuminen on VÄÄRIN, homojen haukkuminen on VÄÄRIN, kaikki tuollainen kansan kiihotus on ehdottomasti VÄÄRIN. Mutta jos treffiprofiilissa kirjoittaa, tykkääkö naisten pömppämahoista vai ei, tai että minkä ikäinen nainen olisi hyvä, niin miksei sitä saisi sanoa? Siinä ei haukuta mitään tiettyä ihmisryhmää, vaan yleisesti ottaen todetaan mielipide ulkonäköasioihin. Ja tosiaan, vaikka kirjoittaisi loukkaavasti "läskit on ällöi", niin se ei ole silloinkaan kenenkään toisen ihmisen asia. Ihmisellä on oikeus ilmaista mielipiteensä ulkonäköasioista. Ulkonäköasiat ovat niin pinnallisia ja yhdentekeviä (kenellä pömppämaha, kenellä ei), joten mitä väliä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loukkaus ? kirjoitti:

Eräs pikkuasia vain on herättänyt huomioni. Nimittäin suhtautuminen muiden esittämiin toiveisiin ja vaatimuksiin.

Tarkoitan näitä treffipalstojen ilmoituksia ja muita vastaavia. Mistä mahtaa johtua, että jotkut ihmiset tuntuvat ottavan hirveän henkilökohtaisesti nämä -heille täysin tuntemattomien ihmisten- tekemät treffi-ilmoitukset. Ja jos se kuvaus siitä toiveiden miehestä tai naisesta ei vastaa täsmälleen tätä lukijaa niin jo loukkaannutaan verisesti ja alkaa parku siitä, että kuinka jotkut vaativat liikoja.

Jokaisella meistä on oikeus toivoa sitä mitä haluaa. Ne toiveet voivat olla realistisia tai epärealistisia, ihan sama, se on jokaisen oma asia. Mutta sitä en kyllä ymmärrä, että jotkut kuvittelevat olevansa oikeutettuja päättämään, mitä toisilla ihmisillä on lupa toivoa unelmiensa kumppanilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu