En edes tiedä mistä alkaa...Olen elänyt narsisti-äidin alistuksessa lapsuuteni ja nuoruuteni. Seurauksena on ollut vakava masennus, syömishäiriö ja itsetunto-ongelmia...Perheeni on muutenkin fakd ap.
Sain juuri tutkintoni valmiiksi ja olen valmistunut opettajaksi. Rakastan työtäni, ja se on ainakin alkuvaiheessa iso osa elämääni. Vaikka mitä tekisin, en koskaan saa mitään arvostusta keneltäkään perheessäni. Kukaan ei ruokapöydässä kuuntele minun asioitani, perheen nuorimpana minua kohdellaan kuin pikkulasta edelleen, kuittaillaan ja koetetan määräillä.
Siskoni koko ajan huomauttelee painostani, joka on tositosi arka asia minulle koko ikäni kaikenlaisista syömishäiriöistä kärsineelle. Koko ajan sanotaan, että olen yliherkkä, jos reagoin vittuiluun jollain lailla.
Nyt sovittiin, että mentäisiin möksälle vanhempieni ja siskon perheen kanssa. Peruin reissun tänään, koska en jaksa istua viikkoa metsän keskellä joko kuunnellen vittuilua tai ollen täysin tyhjää ilmaa muille. mutsini oli muun muassa ostanut vesijuoksuvyön minulle, että saan urheilla sitten varmasti mökkireissulla.
Hohhoijaa, ja edelleen olen sama rakkautta ja hyväksyntää kerjäävä pikkulapsi, joka koko ajan odottaa pientäkin arvostusta perheeltään, koskaan sitä saamatta. Nyt istun kotona potien huonoa omaatuntoa siitä, etten mennyt mökille niiden kanssa...Milloin opin olemaan välittämättä?
Sekava tilitys...
Sain juuri tutkintoni valmiiksi ja olen valmistunut opettajaksi. Rakastan työtäni, ja se on ainakin alkuvaiheessa iso osa elämääni. Vaikka mitä tekisin, en koskaan saa mitään arvostusta keneltäkään perheessäni. Kukaan ei ruokapöydässä kuuntele minun asioitani, perheen nuorimpana minua kohdellaan kuin pikkulasta edelleen, kuittaillaan ja koetetan määräillä.
Siskoni koko ajan huomauttelee painostani, joka on tositosi arka asia minulle koko ikäni kaikenlaisista syömishäiriöistä kärsineelle. Koko ajan sanotaan, että olen yliherkkä, jos reagoin vittuiluun jollain lailla.
Nyt sovittiin, että mentäisiin möksälle vanhempieni ja siskon perheen kanssa. Peruin reissun tänään, koska en jaksa istua viikkoa metsän keskellä joko kuunnellen vittuilua tai ollen täysin tyhjää ilmaa muille. mutsini oli muun muassa ostanut vesijuoksuvyön minulle, että saan urheilla sitten varmasti mökkireissulla.
Hohhoijaa, ja edelleen olen sama rakkautta ja hyväksyntää kerjäävä pikkulapsi, joka koko ajan odottaa pientäkin arvostusta perheeltään, koskaan sitä saamatta. Nyt istun kotona potien huonoa omaatuntoa siitä, etten mennyt mökille niiden kanssa...Milloin opin olemaan välittämättä?
Sekava tilitys...
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Milloin opin olemaan välittämättä?"
Tänään. Nyt heti.
Voisitko kenties hankkia harrastuksen jonka myotä tulisi ystäviä. (ellei sinulla heitä vielä ole) Valitsemiesi ihmisten kanssa vietetty aika on paljon arvokkaampaa.
Sekä fyysinen että psyykkinen etäisyys perheeseesi sa sielullesi ihmeitä aikaan!
Ala jo vihdoin nauttia elämästä! Se on tarkoitettu tuottavaan, kauniiseen ja kehittävään.
Vanhempiesi uteluihin miksi et vieraile, aivan rehellisesti ja rauhallisella äänellä (huom. ei mitää kerjäystä eikä vihamielistä natinaa) vastaat että sitten kun opitte käyttäytymään reilusti ja ystävällisesti minua kohtaan, tulen mielelläni.
Älä turhaan pode huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. Kenekään ei tarvitse sietää huonoa ja asiatonta kohtelua, ei edes sukulaisten taholta.
Neuvoisin ottamaan etäisyyttä joksikin aikaa, ja kun heidän puoleltaan tulee yhteydenotto, niin kerro, miksi et pidä yhteyttä.
Katkaise napanuora ja ala nauttia omasta elämästäsi ja ennenkaikkea elä!
Itse olen ollut samanlainen, elänyt kuin pienessä laatikossa kumarrellen sinne tänne, että saisin rakkautta ja arvostusta. Ei niin pysty elämään, ei silloin arvosta tai rakasta itseäänkään. Siitä itsensä rakastamisesta kaikki lähtee liikkeelle, ja se on eri asia kuin pelkkä itserakkaus. Suo itsellesi se kaikki hyvä, minkä olet ansainnut, oli se sitten mitä tahansa. Etsi sisältäsi se rakastava nuori opettaja!
Vielä sen verran lisäisin, että lue Annastina Vrethammarin kirja " Ajattele elämäsi hyväksi"..Itselle se antoi suuremoisia elämyksiä ja ajattelun aiheita.
Tästä ilmestyi juuri uusi painos, koska se on niin suosittu.
miten voi oppia olemaan välittämättä,perhe on aina kuitenkin läheisin kun olet yksi perheestä.....ystävien huonon käytöksen voi torjua katkaisemalla välit,mutta perheeseen välien katkaisu...?
Kyllä sekin onnistuu, koville se ottaa, mutt joskus ei ole muuta ratkaisua.
On se ihmissuhde sitten minkälainen tahansa, ystävyys- tai sukulaissuhde, niin huonossa suhteessa ei kannata itseään kuluttaa. Meihin suomalaisiin on iskostettu jo lapsena ajatus, että kaikesta pitää tuntea syllisyyttä tai huonoimmuutta, totella ja olla kuuliainen. Näistä aineksista syntyy se kiltin tytön syndrooma, jossa ei-sanaa ei tunneta tai ei ainakaan käytetä.
Edes äidillä ei ole oikeutta käyttäytyä epäasiallisesti lastaan tai vielä vähemmän aikuista lastaan kohtaan. Äidin tarkoitus ei saa olla loukata yksityisyyttä tai käyttää lapsiaan likasankona tai ilmaisena piikana.
Miten hyvin minä tunnekaan sanonnat, että "ei noin saa tehdä", "mitä muutkin ajattelevat", "vanhalle ihmiselle ei saa sanoa ei..tai miten tahansa". Ei se, että ihmisestä tulee vanha, oikeuta hänenkään käyttäytyvän ihan miten tahansa.
Tietyissä määrin ymmärrän sen, mutta en aivan kokonaan. Siksi minäkin katkaisin napanuoran, ja pidän välit hyvin viileinä ja etäisinä. Aluksi se tuntui pahalta, mutta suoraan sanottuna ajan myötä alkoi tuntua ihan hyvältä.
Jos voi ottaa avio- tai avoeron, niin miksei voi ottaa eroa suvustaan?
Jokaisella on itsestään se suurin vastuu, ja kun ei ole tilivelvollinen kenellekään mistään, se jo nostaa itsetuntoa.
Minullakin kesti aika kauan päästä eroon syyllisyydentunnoista ja muista vastaavista, mitä nyt toisen niskaan saatetaan latoa. Mutta en ole pitkään aikaan kertonut kenellekään sisimpiä tuntojani, niin ei minua pysty niin vain sellaisilla asioilla loukkaamaankaan. Jos joku yrittää arvostella elämänvalintojani, napautan takaisin, että se on minun valintani, elä sen kanssa. Vain oma perhe ja läheisin ystävä tuntevat sisimmät ajatukseni.
Jos välien katkaiseminen tuntuu sinusta pahalta, niin eihän sinun sitä tarvi lopullisesti tehdä. Olet vain yhteydenotoissa se passiivinen osapuoli, ja huom. unohdat kaiken syyllisyyden. Tee sellaisia asioita, jotka tuntuvat sinusta hyviltä, ja jos et halua lähteä toisten ivattavaksi, niin jää pois hyvillä mielin. Et menetä mitään, mutta saat tilalle levollisemman mielen.
Mitä läskeihin tulee, niin sanopa joskus takaisin sillä tavalla tietäväinen ilme naamalla, että parempi läskit ympärillä, kuin korvien välissä.
Vanha työkaverini, joka oli ylipainoinen sanoi aina, että Suomessa on painovapaus, jos joku arvosteli! Se oli hyvin sanottu.
Ei ylipaino ihmisestä tee sen huonompaa, eikä laihduttaminen tuo onnea. Kyllä kaikki on korvien välistä kiinni. Jos josku on niin pinnallinen, että kilot ratkaisevat, niin antakaa olla..
Arvosta itseäsi, olet nuori, opiskellut hyvän ammatin. Sinulla on perhe, sekin oma onnensa, vaikka ei tuo yhteiselo suju. Harmi. Tuskin pystyt muuttamaan mitään, eivät he ymmärrä. Vähennä tapaamisia, ei sinun todellakaan ole pakko heidän kanssaa pitkiä aikoja viettää.
Oma lapsuuteni oli kamala. Isä alkoholisti. Äiti tunnevammainen, pakeni kaikkia ongelmia vaikenemalla. Ei osoittanut hellyyttä, ei mitään.Yritin olla äänetön, näkymätön. Ei meillä käynyt vieraita, joulut ym. pyhät vietettiin isän ehdoilla, olik juonut vai ei. Henkistä väkivaltaa, häpeää jatkuvasti perheestämme. Muistan kun iltaisin vain odotin että nukahtaisin äkkiä. Kun ikää tuli, haaveilin poismuutosta. Sisareni ei selvinnyt täysjärkisenä tuosta helvetistä valitettavasti.
Opiskelin hyvän ammatin. Harrastin. Päätin, että itse elän elämäni toisin, omat lapseni saavat tuntea rakkauden ja välittämisen. Olen nyt kahden ihanan nuoren aikuisen äiti, molemmat opiskelevat vielä viimeisiä vuosiaan hyviin ammatteihin. Välit ovat hyvät. Heidän isänsä lähti täältä aikaisemmin pois, josta olemme selvinneet. Olen vuosikausia jo elänyt uuden kumppanin kanssa, joka osoittaa rakkautta ja hellyyttä, arvostaa minua ja sanoo jopa usein olevasa minusta ylpeä.
Olen siis onnellinen. Tasapainoinen. En antanut kurjan lapsuuden tuhota elämääni. Mietin niitä aikoja kyllä edelleen, mutta olen ajatellut vain, etten voinut vanhempiani valita, perheemme oli mitä oli. Arvostan kaikkea hyvää mitä minulla on, hyvä elämänkumppani, terveys, harrastuksia, hyvä työ, ihanat aikuiset lapseni kumppaneineen.
Jaksamista sinulle!
missä aiot opettaa,toivottavasti et ainakaan noilla taustoilla ryhdy nuorten peruskoululaisten opettajaksi!
ymmärrätkö, että opettajat ei saa nykyaikana mitään kunnioitusta?jos olet noin herkillä ja vailla oman perheesi kunnioitusta niin älä vaan yritä korvata sitä opettajan ammatilla.opettajan pitää osata ottaa vastaan kaikenlaisia solvauksia (esim. painosta/ulkonäöstä).sinulla on monta akilleen kantapäätä johon osua.
huonot perhetaustat ja lapsuus vaikuttavat tiettävästi aina hyvin paljon aikuiselämään.sinusta nousee noiden kaikkien perheesi laiminlyöntien takia esiin kaikkia ikäviä piirteitä,jotka saattavat olla oppilaillesi (huomaamattasikin) haitallisia. olit sitten joko herkkä hiirulainen,joka ei saa mitään kuria/oppia päähän tai ankara,vääriin metodeihin lankeava pelottava opettaja,jonka kanssa ei uskalleta kommunikoida.
pliis,ole tasapainoinen,hyvä opettaja oppilaillesi,olivat he sitten minkä ikäisiä vaan! vaikka ennen vanhaan kasvatus oli päin persettä, nykyaikana tulisi panostaa mahd hyvään kasvatukseen ja oppimisympäristöön, niin kotona kuin kouluissakin ja kaikkialla siltä väliltä!
Ei voi muuta sanoa...
Jäi asia vaivaamaan mieltäni, kun toteat tuossa jossain kohdassa että "ruokapöydässä kukaan ei". Eli tulee mieleen ajatus, että et käy vanhempiesi luona silloin tällöin, vaan asut vielä siellä. Jos näin on, muuta heti pois. Etäisyys parantaa usein asioita. Jos olen ymmärtänyt väärin ja asut omillasi, en osaa antaa muita neuvoja, kuin että pidä etäisyyttä. Ala harrastamaan omia juttujasi, harrastusten kautta löydät kyllä myös uusia ystäviä.