niin, että olen alhaisista alhaisin mato, pohjamudan asukki, selkärangaton nilviäinen... Mutta jo kolmatta vuotta rakastan toisen naisen avomiestä.
En ole niitä kakkosia, joita kiikutetaan matkoille tai joille lahjoitellaan koruja ja kukkasia. En niitä, joille lupaillaan kuuta taivaalta ja eroa entisestä vaimokkeesta ja sitä myöden ruusuista tulevaisuutta. Ei, suhteemme on hyvin arkinen, pitkälti ajatuksenvaihtoa, joskus harvoin on tilaisuus fyysiseen läheisyyteen. Varmaankin joku sanoisi, että tuo vasta tyytyykin toisen tähteisiin! Ehkä niin. Silti otan ennemmin ne harvat onnen hippuset kuin elän elämääni tietäen, että toisella puolella kaupunkia on mies, jota kohtaan minulla on tunteita (ja uskoakseni hänellä minua kohtaan) siihen saakka, kun dementiaosasto kutsuu.
Hänen avovaimoaan en ajattele - juu juu, alhainen ja tunteeton mato kun olen... En tunne häntä muuta kuin ulkonäöltä, hyvin fiksunoloinen nainen. Heidän elämäänsä en konkreettisesti halua tunkeutua lähtettelemällä tekstareita tai soittelemalla, kun mies on kotona. No, ehkä tunkeudun näkymättömällä tasolla ollessani miehen ajatuksissa, sitä en tiedä.
Miehelle en halua harmia. Olemme sopineet, että sattumalta kohdatessamme olemme "ystävällisen asiallisia", koska tunsimme jo pitkään muissa merkeissä ennen kuin meillä kolahti. En halua hänen tekevän muutoksia perhe-elämäänsä vuokseni - jos niitä tulee, ne tulevat muista syistä. Myös hän tietää, että oman, rempallaan olleen parisuhteeni lopullinen kariutuminen johtui muista syistä kuin hänestä.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten ikinä olisi leikitellyt ajatuksella siitä, millaista yhteinen elämämme olisi... Sen verran realisti kuitenkin olen, etten alkaisi miestä painostamaan valitsemaan minun ja jo olevan perheensä välillä. Suurella todennäköisyydellä vetäisin sen lyhyemmän korren...Tyydyn siis siihen, mitä saan - eikä itselläni ole nykyisessä tilanteessa erityistä hinkua alkaa leikkiä enää mitään kotileikkejä.
Satunnainen matkailija, rakastunut nainen, jatkaa matkaansa taas toisaalle täältä palstalta hyvää kesän jatkoa toivotellen...
En ole niitä kakkosia, joita kiikutetaan matkoille tai joille lahjoitellaan koruja ja kukkasia. En niitä, joille lupaillaan kuuta taivaalta ja eroa entisestä vaimokkeesta ja sitä myöden ruusuista tulevaisuutta. Ei, suhteemme on hyvin arkinen, pitkälti ajatuksenvaihtoa, joskus harvoin on tilaisuus fyysiseen läheisyyteen. Varmaankin joku sanoisi, että tuo vasta tyytyykin toisen tähteisiin! Ehkä niin. Silti otan ennemmin ne harvat onnen hippuset kuin elän elämääni tietäen, että toisella puolella kaupunkia on mies, jota kohtaan minulla on tunteita (ja uskoakseni hänellä minua kohtaan) siihen saakka, kun dementiaosasto kutsuu.
Hänen avovaimoaan en ajattele - juu juu, alhainen ja tunteeton mato kun olen... En tunne häntä muuta kuin ulkonäöltä, hyvin fiksunoloinen nainen. Heidän elämäänsä en konkreettisesti halua tunkeutua lähtettelemällä tekstareita tai soittelemalla, kun mies on kotona. No, ehkä tunkeudun näkymättömällä tasolla ollessani miehen ajatuksissa, sitä en tiedä.
Miehelle en halua harmia. Olemme sopineet, että sattumalta kohdatessamme olemme "ystävällisen asiallisia", koska tunsimme jo pitkään muissa merkeissä ennen kuin meillä kolahti. En halua hänen tekevän muutoksia perhe-elämäänsä vuokseni - jos niitä tulee, ne tulevat muista syistä. Myös hän tietää, että oman, rempallaan olleen parisuhteeni lopullinen kariutuminen johtui muista syistä kuin hänestä.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten ikinä olisi leikitellyt ajatuksella siitä, millaista yhteinen elämämme olisi... Sen verran realisti kuitenkin olen, etten alkaisi miestä painostamaan valitsemaan minun ja jo olevan perheensä välillä. Suurella todennäköisyydellä vetäisin sen lyhyemmän korren...Tyydyn siis siihen, mitä saan - eikä itselläni ole nykyisessä tilanteessa erityistä hinkua alkaa leikkiä enää mitään kotileikkejä.
Satunnainen matkailija, rakastunut nainen, jatkaa matkaansa taas toisaalle täältä palstalta hyvää kesän jatkoa toivotellen...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tyydyt vähään, et ajattele itseäsi ja omaa elämääsi, mies on varmasti tyytyväinen. Minä säälin sinua silti.
Oma mies jäi kiinni tällaisesta. Siinä romahti meidän kolmen elämä hetkeksi. Halusin erota heti, mies oli shokissa ja kakkonen peloissaan kaikesta.. Keskustelin kakkosen kanssa, sanoin hänelle etten häntä vihaa, olen vihainen miehelleni.
Mies valitsi minut. Meidän yhteisen elämän. Asiaa puitiin aamustailtaan aikansa, sitten tuli stoppi. Meillä menee paremmin kuin koskaan. Mies on taatusti jättänyt tuollaiset, käyttäytyy ihan eri lailla. Arvostaa minua vielä enempi, joka näkyy monessa asiassa. Hän otti opikseen. En vahdi enkä kyttää häntä. Hän tietää että enää ei sitten neuvotella jos vielä käry kävisi, miettisi asian loppuun asti.
Miehesi ei uskoaksesi taatusti käyttäydy uskottomasti enään tällä hetkellä. Nyt menee omien sanojesi mukaan siis paremmin kuin koskaan. Onko mies oikeasti samaa mieltä. Et kyttää ja vahdi häntä, no sehän toki miehelle sopii, että saa rauhassa käydä vieraissa, kun vaimo ei kyttää. Mies oli sokissa ainoastaan siksi, kun oli jäänyt kiinni. Tuskinpa mitään katui. Ei kakkonen oikeasti mitään pelännyt, mitä hän olisi muka pelännyt. Ei hänellä mitään pelättävää ole. Sinä taisit pelätä kaikista eniten, että nyt kaatuu tämä koko elämä taloineen ja autoineen. Kyllä miehesi taas pettää uudelleen. Siinä ei kiristämisesi auta. Jos rakastaisi sinua, niin ei olisi pettänyt. Mutta vaakakupissa taisi painaa nyt tämä pystyssä pidettävä kulissielämää omaisuuksineen. Mutta nekin jäävät merkityksettömäksi ennen pitkää, kun mies huomaa, että rakkautta avioliitossa ei ole eikä tule. Ainoastaan kiristystä ja uhkailua.
"Mies valitsi minut".... silloin kakkosen kohdatessaan hän valitsi toisin. Sinut hän valitsi, kun joutui seinää vasten. Munattomuus kuultaa kauas....
Entä sinun tunteesi, sinun valintasi? Haluat siis todella vielä pitää tuon petturin, joka on loukannut sinua pahimmalla mahdollisella tavalla? Mikä mahtaa olla motiivi - älä vaan sano että rakkaus...
Anteeksi että kuulostan ilkeältä. Olin samassa tilanteessa kanssasi, ja MINÄ valitsin toisin. Ikinä en olisi tahtonut jatkaa elämää minua pettäneen miehen kanssa, kantaa sitä tietoisuutta päivästä toiseen hartioillani ja silti näytellä anteeksiantoa.
Nyt olen samassa tilanteessa alkuperäisen kirjoittajan kanssa, ja voin todella sanoa olevani onnellinen. Pyyteetöntä rakkautta silloin kun se on mahdollista, kauniita tunteita ja ajatuksia. Rakkaani vaimo voisi olla eri mieltä, jos saisi tietää, mutta se olisikin sitten HÄNEN valintansa...
Voimia...
Elämä ei vaan ole täydellistä! Miksi ihmeessä on olemassa täydellisyyden vaade, kun sitä ei ole olenmassakaan!Ei siihen pysty kukaan, voi vain yrittää parhaansa. Joten on tyytyminen kompromisseihin itsensä ja kaikkien muittenkin kanssa. Parhaiten pärjää inhimillisellä kohtuu asenteella. Elä ja anna muidenkin elää.
Kirjoituksesi on aivan kuin omasta elämästäni. Tiedä sitten, onko tyhmyyttä vai mitä, mutta olen todella tyytyväinen tilanteeseen. En ole minäkään valmis leikkimään kotileikkejä, ne on leikitty jo kertaalleen ja liitosta sain ihanat lapset. Uskon vahvasti kohtaloon ja siihen, että tällä kaikella on tarkoituksensa. Se selviää sitten aikanaan.
Mukavaa kesää sinulle!
Sä et ole se alhasin mato, sä oot vaan "rakastunut" siihen alhasimpaan matoon. ;) Kumpi pahempi, tiedä häntä. Sun sijassas todenäkösemmin saa siipeensä kun alhasimpana matona ollessa. Viestin läpi viljelit tuota "juu oon paha, juu oon paha"-juttua ja kuinka hyväksyt kohtalosi kakkosena. Väität, että saat kaiken haluamasi, mutta annat jotenkin todella alistuneen, surullisen ja surkean kuvan itsestäsi. Et onnellisen. Käytit itsekin tilanteestasi sanaa tyytyä. Katsotaan kuinka pitkälle se rakkaus riittää, kun jo pinnan alta noin paljon kuohuu se asia, että "tyydyt". Ja vaikka sanot, ettet ajattele ykköstä, niin silti ajattelet paljonkin mitä sinusta ajatellaan.
Ihmisillä on sitäpaitsi niin paljon muitakin vaihtoehtoja, kuin kakkosen asema ja "kodin leikkiminen".
mallikakkonen, kiltti tyttö,jonka mies halua salasuhteeseen. Noudatat miehen asettamia ehtoja, pysyt kiltisti hiljaa ja piilossa, et pyydä tai vaadi mitään. Et maksa miehelle mitään; hän ei tuhlaa sinuun rahaa, eikö edes rakkaalle joululahjaa? Siellä kotona vaimo saa mieheltä kauniin korun joululahjaksi ja sinä istut omassa kotonasi odottamassa ja kaipaamassa. Sinä et voi vaatia mieheltä mitään, koska tiedät, että suhdetta ei ole olemassa muutoin.
Mikä oli aloittajan ajatus - mutta itse olettaisin sen olevan se, ettei hän ole miehen kanssa saadakseen "luksushuoran" kohtelua..? Mistäpä tuon tietää, vaikka saisi joululahjaksi jotain huolella valittua ja siksi arvokasta, kun taas vaimo saa uuden kupposen Arabia-kokoelmaansa.
toi kuullosti. Oikeen aploodit saat. Okei sä voisit olla ehkä jopa sen mun exän kakkonen ja sulla tosiaan vielä silmät avautuu. Nimittäin mä jätin mun miehen. Sä et voi edes aavistaa miten rankkaa on elää suhteessa missä tietää, että toinen valehtelee, mutta ei myönnä mitään. Meillä se meni niin pitkälle, että terveys alkoi jo reistaa mieshän oli narsisti ovellammasta päästä. Joo sä et tietäis yhtään noitten pikkuhetkies perusteella sitä.
Mäkään en huomannut, koska hän osasi niin pirun kierosti sälyttää kaiken perheeseemme ja rupesin jopa itse luulemaan, että olen varmaan hullu, kun epäilen noin hyvää miestä. Kaikki muutkin ihmiset hän osasi hurmata, mutta jostain sain voimaa lopulta irtaantua ja se ei käynyt ihan helposti, siistä syystä sain turpaani ja henkisesti hän vainosi mua ja muutenkin. Ei haluunut päästää irti. Mähän olin hänen omaisuuttaan...
Tiedätkö toivotan sulle onnea ja menestystä(kirjoitan nyt sulle niinkuin olisit mieheni, siis ex mieheni kakkoska). Sinä todella ansaitset hänet ja katkeruuteeni mitä mulle syötitte olette toisenne ansainneet, jos tietäisin sun joskus täällä kirjoittavan, kun olet rikki sen ihanan miehen jäljiltä, niin nauraisin sulle paskaset naurut. Sultakin vielä ne lasit lentää nenältäs joku päivä..
Koko yksiavioisuus on uskovaisten keksintö. Uskovaisilla on niin hätä seksistä, että he siksi ajavat takaa tarkkarajaista ja määrätynlaista avioliittoa. Kun ihmiset elää arjen yhdessä koko elämänsä, niin seksi ilman muuta kuihtuu valtaosalta paitsi ehkä niiltä kaikkein onnekkaimmilta ja taitavimmilta jotka yhdessä osasivat läpi elämän vaalia seksuaalirakkauttaan. Se on kuitenkin juuri se uskovaisten juoni, että kun jakaa arjen, niin seksi kuihtuu siitä tai muuttuu enempi lempeäksi ja intohimo kuihtuu. Siinä sitten selitellään, että ihan kiva kaikki se muu. Että mitäpä intohimosta, kun hieno kämppä ja kivat kaverit ja yhteisiä harrastuksia ja ilman muuta lapset kruunaa kaiken. Uskollisuus lasten lapsuuden aikaan olisi ihan ok, sillä sellainen parisuhde antaa parhaan turvan lapsille. Mutta kun lapset ovat isot. Sen jälkeen on viimeinen hetki metsästää intohimoa! Intohimo on mahdollinen vain kakkosen kanssa, koska yhteistä arkea ei tarvitse jakaa kaikkine kompromisseineen ja "rikosrekistereineneen" menneiltä vuosilta. kakkonen on tilapäisvapautus vankilasta! asumme ikävässä maassa, joka kieltää moniavioisuuden. Sekin uskovaisten keksintö, että tämä synti nimeltä seksi, joka erottaa meidät herran sanasta, saataisiin tarkkailuun ja hallintaan.
Kakkonen on ansainnut lahjansa! Intohimonsa ja romanttisen saturakkauden jossa hurmosta riittää. Ykköset voisi löysentää pipoaan niin olisi kaikkien helpompi hengittää. Voisihan ykkönenkin ottaa nuoren rakastajan itselleen sulostuttamaan päiviään. Kyllä hyvän hekumallisen kiiman ja intohimorakkauden eteen on valmis uhraamaan paljon!
Sekin etu on toisesta naisesta ykköselle, että mies on kiihottavampi, kun tällä on toinenkin nainen. En voisi kuvitella, että minun salarakkaani olisi niin ihana, ellei hänestä huokuisi se itsevarmuus, jonka aiheuttaa hänelle tämä kahden naisen kuvio. Koska itse olen lievästi bi-henkinen, vaikkakaan en tahdo varsinaista seksiä naisen kanssa, niin voisin hyvin tuntea eroottista lempeyttä ykköstä kohtaankin ihanassa "haaremiluonteisessa" olosuhteessa. Kuten eräässä sarjan "Mullan alla" osassa moniavioisen miehen vaimo hehkeänä rakkautta säteillen sanoi: "Jos Sinulla on hehkuva nuotio, niin miksi et antaisi muidenkin lämmitellä sen kuumassa, ihanassa lämmössä." Kristityt tästä kaikesta niin totista ja kurttuotsaista kamppailua teki. Siskot, antakaa anteeksi toisillenne ja rakastakaa. Vaikka näiden miesten päältä taistellaankin, niin he ei silti ole sen arvoisia, että me naiset alkaisimme vihata toisiamme.