Jos nyt unohdetaan ulkonäkö ihan kokonaan (oletetaan huviksemme että ihastuminen voi tapahtua ilman jonkin osa-alueen läsnäoloa), niin millaista luonnetta tai käytöstä voisit luonnehtia ihastumisen arvoiseksi?
Eli millainen mies sytyttää, kun ajatellaan ajatuksiaan, käytöstään, temperamenttiaan, luonnettaan?
Eli millainen mies sytyttää, kun ajatellaan ajatuksiaan, käytöstään, temperamenttiaan, luonnettaan?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Terävä pitää olla. Ja kiinnostunut asioista, ei kuitenkaan sellainen naismainen toisten ihmisten arvostelija. Matikkaa pitää osata, en kestä itsetunto-ongelmaisia miehiä.
Sellainen mies joka osaa ajatella itsenäisesti, mutta kykenee kuitenkin sietämään myös erilaisia mielipiteitä eli ei tarvitse mielistellä kaiken aikaa.
Käytös pitää olla korrektia, mitää känniääliötä tai riidan haastajaa en jaksa katsella. Humala ei kelpaa selitykseksi mihinkään.
Lainkuuliainen pitää olla...niin ja korkea moraali. en voi sietää valehtelua ja kieroilua.
Tahdikkuutta pitää löytyä...siis ymmärtää olla kertomatta 80 sukulaisilleni kuinka väärässä vanha kansa on asioista...myöskään sovinistisia mielipiteitä en jaksa kuunnella. Eli osaa olla joskus hiljaa vaikka tietäisi asioiden todellisen laidan.
Täs nyt jottain.
Viiraako sulla saatana päässä kun pitää mollata SAMAA SUKUPUOLTA edustavia ihmisiä?
Missä arvostus omaa sukupuoltasi kohtaan? Missä hä mitä helv sä oikein latelet siinä!
'ei kuitenkaan sellainen naismainen toisten ihmisten arvostelija.'
- Liitit naiseuteen kielteisen piirteen. Vaikka.. Moni nainen ei arvostele muita ihmisiä harrastuksenaan, toisin kuin sinä joka arvostelit juuri omia kanssasisariasi.
HÄPEE, tätä vauhtia naiset feminismissä eivät sahaa kuin omaa oksaansa!
kaikenlaisista asioista, ei arvostele ulkonäköä, rauhallinen, normaalisti käyttäytyvä, ei ole imelä, kuunteleva mutta osallistuu keskusteluun ja sanoo mielipiteensä, rehellinen.
Asetan tähän vielä lisäksi seuraavan kysymyksen:
Kuinka paljon oikeasti annat arvoa miehen pelkälle ajatusmaailmalle, sille mitkä hänen ajatuksensa ovat esim. maailmasta tai yksittäisistä asioista?
Eli voiko pelkkä ajatusmaailma, ihan ilman mitään ulkonäöölistä tai muuta kemiaa olla koskaan se asia, mistä kiinnostuu? Tämä on nyt vähän epäselvästi esitetty kysymys, mutta yritän selventää esimerkin avulla:
- Miehellä on sinua kiinnostavia mielipiteitä ja hän kokee maailman tavalla, joka on sinusta kiehtova. Hän erottuu siis tällä tavalla mielestäsi positiivisesti monista muista, useimmista muista. Mutta tämä mies ei oikein muuten ole erottuva. Hänen ajatuksensa ja mielipiteensä eivät saa tukea siitä tavasta millä hän tuo niitä esille. Ja hänen yleinen tyylinsä ei ehkä ole ihan linjassa mielipiteidensä kanssa.
- Lisäselvityksenä edelliseen, eli oletataan että pidät miehen radikaalistakin mielipiteistä, hänellä on täysin uusi lähestymiskulma asiaan, josta olet samaan mieltä, kun häntä kuuntelet. Mutta hänessä ei ole muuten mitään erikoista, joka tukee tätä. Hän on vaikka ulkoiselta tyyliltään ihan perus Seppälä, H&M, Dressmann, Citymarket, Prisma-pukeutumisen harrastaja. Hänen hiustyylinsä on aivan tavallinen "lyhyt siisti"-tyyli. Häne ei kuuntele mitään erikoista tai omaperäistä musiikkia ja katsoo teeveestä ihan tavallisia ohjelmia. Hän puhuu mielipiteistään hyvin ja ymmärrettävästi, mutta ei erityisen karismaattisesti.
Voiko tässä vaiheessa kuitenkin tuntea että pelkät mielipiteet ja ajatukset nostavat hänet edelleen kiinnostavien joukkoon, vai pitääkö olla niin että ihmisen koko olemuksen, tai suuren osan siitä, pitää olla linjassa hänen ulkoisen ja käytöksellisen olemuksensa kanssa?
Ja kun tämä on mennyt tällaiseksi selittelyksi, niin selitellään lisää: Esim. jos mies esittää vaikka hyvin radikaaleja vihervasemmistolaisia ajatuksia, niin voiko vihervasemmistolaisesti ajatteleva nainen kiinnostua hänestä, jos mies ei muuten yhtään vaikuta tällaiselta henkilöltä?
Tämän kaiken epäselvän sönkötykseni takana on varsin yksinkertainen perusajatus: En usko että kenenkään ajatukset yksinään kiinnostavat "ketään", jos nämä ajatukset eivät tule sopivassa paketissa. Mutta uskon kuitenkin että nämä muut ominaisuudet (tyyli, puhetapa, "karisma") voivat hyvinkin paljon helpommin kiinnostaa, vaikka niiden taustalla ei olisi yhtään mitään ajatusta.
Pitäisi muotoilla koko roska paremmin ja lyhyemmin, mutta enpä jaksa, kun kesti niin kauan kirjoittaa tämä.
Jos minulla olisi voimakkaita aatteita saattaisin kiinnostua samalla tavalla ajattelevasta miehestä koska silloin meillä olisi yhteisiä asioita, kokisin kuuluvani hänen kanssaan samaan maailmaan.
Ei kaikista asioista tarvitse olla samaa mieltä, mutta yhtenäinen arvomaailma helpottaa kyllä suhtautumista. Kai se näin sitten menee.
- Miehellä on sinua kiinnostavia mielipiteitä ja hän kokee maailman tavalla, joka on sinusta kiehtova. Hän erottuu siis tällä tavalla mielestäsi positiivisesti monista muista, useimmista muista. Mutta tämä mies ei oikein muuten ole erottuva. Hänen ajatuksensa ja mielipiteensä eivät saa tukea siitä tavasta millä hän tuo niitä esille. Ja hänen yleinen tyylinsä ei ehkä ole ihan linjassa mielipiteidensä kanssa.
Jos sanojen, käytöksen, pukeutumisen, valintojen ja ajatusten välillä on ristiriitaa epäilen "opeteltua iskurepliikkiä" ja feikkausta. Ajatuksia, niitä toisilta lainattuja, on helppo kertoa. Toteuttamiseen tarvitaan aito mielipide.
Jää muuten jätkä rannalle nopeampaa kun osaa arvata.
Aivo ja ajatukset ovat muuten miehen kiinostavin osa-alue. Aidossa parisuhteessa ne on ja pysyy loppuelämän, ulkonäkö rapiseen, omaisuuskin voi hävitä, mutta luone ja tapa ajatella, arvot ovat niille jolle rakentaa.
PS kokemusta on, menetin mieheni ihan kolarissa, joten turha huudella ettei tälläisiä helmiä oikeasti ole. Minulla OLI. Yhteistä taivalta melkeen 10 vuotta.
Mieheni ei ollut mikään mister komistus, edes tavallinen taavi. Ihastuin häneen ennen ensimäistäkään tapaamista, ihan puhelimen välityksellä ja niillä perinteisillä kirjeellä. Parasta miehessä oli nimen omaan hänen ajatukset ja että hän myös omassa elämässä osasi toimia niiden mukaisesti.
esim Jos julistaa hyvin radikaaleja vihervasemmistolaisia ajatuksia, on syytä jättä AINA yksityiautolu pois ( myös se kaverin kyydissä köröttely ), kieltätyä omistamasta mitään yksityisesti. Muistaa kenenltäkään toiselta ei voi toivoa tekoja mitä ei itse kykene noudattamaan.
Pahimpia ovat miehet / naiset : Maailma pelastuisi JOS KAIKKI MUUT eläisivät hieman paremmin tai kyll määkin jos kaikki muutkin. Lapsellisia ja tekopyhiä saivartelijoita
tämän vastauksen:
Miehekäs.
Eli itsevarma, intensiivinen, aggressiivinen (ei väkivaltainen), päättäväinen jne.
Ihan sama mitä hän ajattelee jos ei saa naista syttymään seksuaalisesti ja siihen tarvitaan tuota miehekkyyttä. Nyt varmaan tiedät mikset ole löytänyt naista.
"Ihan sama mitä hän ajattelee jos ei saa naista syttymään seksuaalisesti ja siihen tarvitaan tuota miehekkyyttä. Nyt varmaan tiedät mikset ole löytänyt naista."
Niin, en ole löytänyt naista. Mutta miksi osoitat tuolla tavalla ilkeällä sävyllä tuon minulle?
Luin aluksi huolimattomasti ja luulin vastaajan olevan nainen. Sori.
En millään tavalla syty tuossa listatuista miehistä. Agressiivisuus on epämiellyttävä luonteenpiirre. Urheilussa ok, muuten ei.
Miehekäs on sisällötön adjektiivi. Jokainen netissä itseään miehekkääksi tituleeraavaa mies muuttuu ei-kiinnostavaksi.
Miksi vastaus muuttui ilkeästä joksikin muuksi kun kirjoittajan sukupuoli vaihtui?
sitten ole lähemmäs 40-vuotias pehmeitä pehmoja etsivä nainen.
Tuossa oli ihan sama asia; nainen ei saa arvostella naisia ja nainen ei saa arvostella miehiä. Mies saa arvostella miehiä.
mun mielestäni kenen tahansa mielipiteitä saa kommentoida.
Itse olen nainen ja väittelen feministien kanssa asioista, mutta kun ne suuttuvat aina minulle.
Luultavasti, jos nainen sanoisi tuon, niin sen olisi tarkoitus satuttaa. Kun taas mies sanoo tuon, niin tarkoitus voi olla myös asiaa selventävä, tai informaatioluonteinen, ei välttämättä pelkästään ilkeilytarkoituksessa.
Lisäksi naisen mielipiteellä minun miehekkyydestäni on ylipäätään suurempi merkitys. Minulle on ihan sama mitä miehet minusta tähän liittyen ajattelevat, mutta ei ihan sama mitä naiset minusta ajattelevat.
vaan tuo on vain yleisin syy.
Se mitä tuo "miehekkyys" tarkoittaa vaihtelee vähän mutta keskimäärin se on juuri noita mainitsemiani asioita.
Ei ollut tarkoitus sanoa että olisit "vähäisempi" mies vaan parinvalinnassa nainen haluaa tuntea itsensä naiseksi ja usein se tulee siitä että naisen miehekkääksi kokema mies häntä kohtelee mukavasti ja latautuneen kiinnostuneesti.
Se on vain tietynlaista miehekkyyttä jota naiset ihailevat.
Olen aina ajatellut samalla tavalla, jo varmaan 18-vuotiaana välttelin tuon tyyppisiä miehiä. Eivät siis rosvot, rokkijätkät tai öykkärit ikinä ole kiinnostaneet.
Pehmeitä arvoja tarvitaan parisuhteessa. En harrasta seksisuhteita, siihen tuo viittaisi. Öykkärit eivät pidä minusta enkä minä heistä.
Jos minä sanoisin sinulle minkälaisista miehistä naiset pitävät se nimenomaan olisi informaatioluonteista ja täysin neutraalia. Enemmän minä asiasta tiedän kuin miehet. Tuo ei ollut minun kirjoittamani.
Tiedän tasan tarkkaan minkälaisista miehistä valtaosa naisista pitää.
Lue Harlekin-rakkausromaani niin siinä saat vastauksen.
Se unelma elää ikuisesti. Miehestä, joka ottaa naisen huomioon.
Siitä on kysymys. Nuo kaikki muut ovat vain sanahelinää.
Toinen kommentti; katso ympärillesi kun seuraavan kerran menet vaikka ruokakauppaan. Perheelliset miehet eivät ole komeita ja silti ovat päässeet naimisiin.
nainen mutta älä vakuuta ap. että asiat olisivat kuten sinä sanot.
Kysymys ei ollut mistään rosvoista jne. tyypeistä vaan itsevarmuudesta yms. mitä tuossa kuvailin. Mitä noihin mainitsemiisi esimerkkeihin tulee niin niistä kaikista heijastuu miehisyys ja sen takia joku nainen niistä tykkää.
Yleisesti miehet jotka eivät osoita miehisyyttä jotenkin naista miellyttävällä tavalla jäävät ilman miestä.
Sitä paitsi nykyään monet parisuhteet alkavat seksi mielessä joten siltä osin viittaus seksisuhteisiin on vähän huono jos ajattelisit sen tukevan omaa väittämääsi.
"Miehekkyys" on naisesta seksikästä ja sitä ilmentämällä pääsee naisten mieleen seksuaalisesti muuten jää kaveriksi.
että pehmeitä arvoja tarvitaan parisuhteessa mutta suhteen aloittamiksesi tarvitaan useimmiten kovia arvoja varsinkin miesten osalta.
miehen puolelta entäs naisen puolelta? En minä halua suhdetta kylmän ja tunteettoman öykkärin kanssa (jollaiseksi tuon teidän kuvaileman miestyypin luokittelen).
En kai minä ole mistään komeuksista puhunut?
Ja siitä olen edelleenkin samaa mieltä, että naisen mielipide on minulle ylipäätään tärkeämpi, kuin miehen. Siitä voin ottaa takaisin, että nainen kirjoittaisi ilkeilytarkoituksessa. Se mitä tarkoitin, on että kun luulin tekstin naisen kirjoittamaksi, niin se tuntui pahemmalta kuin se, kun tajusin sen miehen kirjoittamaksi.
Harlekiini-rakkausromaaneissa miehet ovat juuri noita miehekkäitä miehiä joita on kuvattu! :D
"Perheelliset miehet eivät ole komeita ja silti ovat päässeet naimisiin."
Miehekkyys on eri asia kuin komeus. Jos miehekkyys ei tule esille ulkonäössä (esimerkiksi pituus ja isot lihakset jne.) niin sen tulee tulla entistä selvemmin esille luonteessa (itsevarmuus, aggressiviisus jne.) tai statuksessa.
"Siitä on kysymys. Nuo kaikki muut ovat vain sanahelinää. "
Sinun viestisi kuulostavat sanahelinältä ja et kieltänyt olevasi se hieman alle tai päälle 40-vuotias nainen joka ei ymmärrä näköjään ihmissuhteiden syntymisestä mitään.
"Enemmän minä asiasta tiedän kuin miehet."
Et tiedä ainakaan kirjoittamasi perusteella.
ne miten haluat mutta tässä on kysymys miten naiset yleensä luokittelevat miehet.
Edelleenkään emme puhu kylmistä ja tunteettomista öykkäreistä mutta noillakin öykkäreillä on paremmat mahdollisuudet löytää nainen kuin kiltillä epämiehekkäällä miehellä.
Kovilla arvoilla tarkoitetaan sitä että naisella yleensä pitää olla edes jonkun verran ulkonäköä ja seksuaalista antia (naisellisuus) mutta toisaalta naisilta odotetaan jo valmiiksi pehmeyttä joten he hyötyvät olemalla pehmeitä, miehet eivät. Miehiltä odotetaan miehekkyyttä eli pitää olla milllä mällätä: onpa se sitten miehekästä kokoa, näköä, statusta, luonteen puolesta itsevarmuutta, menestystä, kunnianhimoa, sekä seksuaalista itseluottamusta ja aggressivisuutta.
Millää hempeilyllä ei suurimman osan naisten suosioon pääse noin yleisesti.
huomioivat naisen. Minä en havainnut tuossa teidän öykkäri-prototyypissäni mitään positiivisia luonteenpiireita.
Ne kaupassa kohtaamani perheenisät ovat tavallisia miehiä joille on kelvannut tavallinen nainen.
Teidän ongelma on siinä, että teille kelpaa ainoastaan missitasoinen kaunotar.
Kuka tahansa vaatimattoman näköinen nainen olisi kiinnostunut normaalista, hyvinkäyttäytyvästä tunteellisesta miehestä.
Eli laskekaa rimaa niin voi se naisystävä löytyä.
Minun naisihanteeni ei ole missin kaltainen, ei fyysisesti, eikä henkisesti.
Vastasin siltä varalta että tuo sana "te" tarkoitti myös minua.
Minkälaista leipää pitää ostaa? kysyy tavallisen näköinen, lyhyenläntä ylipainoinen perheenisä vaimoltaan ruokakaupassa.
Miten tämä tyypillinen suomalainen perhe on voinut muodostua, onko mies itsevarma ja miehekäs kun ei edes leipää osaa valita. Näitä tarinoita on tuhansia.
joka kysyi asiaa ja olin eri mieltä sinun kanssasi.
Väität mitä hyvänsä niin noin se suurin piirtein menee.
Missään en myöskään väittänyt että minulla olisi ongelmia asian suhteen mutta nähtävästi täällä jos esittää tuollaisen mielipiteen niin täytyy olla välittömästi joku katkera luuseri.
Ja riman laskeminen kohdallani ei tulisi kysymykseen koska missitasoista en etsi mutten myöskään ylipainoisia naisia joita on hälyttävän paljon tässä maassa.
mutta aika yksi on esimerkiksi se että tutustutaan kaveripiirin kautta.
Tällöin nuo mainitsemani aspektit kuten itsevarmuus ei paina niin paljon mutta vapailla sinkkumarkkinoilla asiat ovat toisin.
Myös vanhetessa naisten kriteerit miesten suhteen monilla laskevat.
Olisikohan se vaimokin ehkä ollut ylipainoinen? :D
Vauvakuume on aika ratkaiseva tekijä naiselle. Perheenisäksi valitaan hieman erilainen mies kuin tuo täällä esitetty miestyyppi.
Pointtini tuossa tarinassa oli se, että itsevarma mies osaisi varmaankin valita leivän kysymättä vaimon mielipidettä asiasta.
Vauvakiloja oli molemmilla osapuolilla, kyllä vain.
Olen myös huomannut että netissä on ihan turha sanoa mitään positiivista koska kaikki tulkitsevat asian siten että olen itse vanha ruma ja kelpaamaton eikä minulla näinollen ole varaa esittää kriteereitä miehelle. Tästä syystä nettideittailu on mielestäni täysin turhaa. Siis pitää esittää miehille loogisesti ristiriitaisia kovia kriteereitä jotta he uskovat etten ole ylipainoinen ja susiruma nainen.
Loogisesti ristiriitaisia kriteereitä ovat miesten naiselle esittämät kriteerit.
Eli samaa pitää siis naisen sanoa.
Mutta, päivänjatkoja kaikille.
että olet vanha, ruma tai kelpaamaton jne. kenellekään!
Sanoin että olet todennäköisesti vanhempi nainen koska yleensä naisen parinvalinta arvot muuttuvat pehmeämmäksi iän myötä joko vauvakuumeen takia, tullessa äidiksi tai ylipäätään huomattua että pehmeät miehet ovat niitä joita hän haluaa pitempään suhteeseen.
"Tästä syystä nettideittailu on mielestäni täysin turhaa. Siis pitää esittää miehille loogisesti ristiriitaisia kovia kriteereitä jotta he uskovat etten ole ylipainoinen ja susiruma nainen."
Nettideitissä on naisten markkinat. Ihmettelisin suuresti että jos ei ole ylipainoinen ettei löytäisi naisena seuraa netistä. Yleensä pitää olla todella kovat kriteerit miehelle.
"Loogisesti ristiriitaisia kriteereitä ovat miesten naiselle esittämät kriteerit."
Osittain se menee niin että miehet ja naiset vaikuttavat toistensa odotuksiin.
Tällä hetkellä kuitenkin markkinat suosivat naisia joten monet miehet odottavat naisilta lähinnä lapsettomuutta ja normaalipainoa. Siinä ei ole kovin paljon kriteerejä kenellekään täytettäväksi.
Toisaalta kaveripiirien, työpaikan, opiskeluympyröiden kautta voi tutustua joissa sitten eri kriteerit ovat merkittävämpiä parinvalinnassa.
Mutta jos liikut vapailla sinkkumarkkinoilla niin siellä arvot ovat aika kovat.
Olen testaillut miehiä. Jos puhun henkisistä arvoista minua pidetään rumana vanhana ja kelpaamattomana ja minuun suhtaudutaan epäkunnioittavasti.
Jos sitä vastoin ilmoitan, että miehen tulee täyttää tietyt numeeriset kriteerit saan miehiltä kunniottavampaa kohtelua koska silloin olen numeerisilla kriteereilläni osoittanut olevani tasokas nainen ja mies kokee minulle kelpaamisen saavutuksena kun taas pehmeitä arvoja ihannoiva nainen on nynny joka siis on miesten silmissä arvoton. Eli miehen logiikan mukaan tasokas nainen on sellainen joka vaatii mieheltä paljon ja jonka kriteereiden täyttämisen mies kokee haasteellisena.
Tästä syystä en harrasta nettideittailua koska tuo miesten käytös on niin kammottavaa.
Eli ainaostaan vaatimalla mieheltä asioita voi edes teoriassa saada mieheltä minkäänlaista arvostusta osakseen.
Turha ihmetellä miksi sitten en jaksa tavallisten miesten kanssa jutella jos/kun heidän arvomaailmansa on tuollainen.
nettideittikokemukset ole sen hääppöisiä ja olen vaille 30 v. mies.
Ainakin itse katselin naisia nettideitissä nimenomaan siltä osin jotka etsivät niitä henkisiä arvoja. Valitettavasti moni oli vain jo vanhempi, uskonnollinen, lapsen omaava, asui kaukana jne.
Minun miehen logiikan mukaan en etsi tasokkutta tai parasta naista vaan sitä oikeaa naista. Sen löytäminen vain kun ei itsekään ole komistus on vaikeaa.
"Eli ainaostaan vaatimalla mieheltä asioita voi edes teoriassa saada mieheltä minkäänlaista arvostusta osakseen."
Aika mielenkiintoista ajattelua mutta veikkaisin että siellä netissä kyllä muutenkin naiset pyytävät aika lailla "yläkanttiin" noita asioita.
"Turha ihmetellä miksi sitten en jaksa tavallisten miesten kanssa jutella jos/kun heidän arvomaailmansa on tuollainen."
Ymmärrän toki. Itse huomasin että hieman erikoislaatuisena ihmisenä on aika turha hakea seuraa jos ei ole mikään huippupakkaus muuten koska yksinkertaisesti ei sieltä löydy ketään.
Minäkin testailin naisia muuten. Tietynlainen iskevä puhetyyli ja väkinäinen jutunvääntö upposi paremmin kuin asiallinen rehellisyys tai maailman katsomuksien vertailu tai persoonallisuuteen tutustuminen.
Sellainen se sinkkumaailma on niin baarissa kuin netissä. Mutta mistäs löydät ihmisiä muuten jos ei ole vapaita ihmisiä paljon noissa mainitsemissani piireissä?
Mitä tekemistä miehekkyydellä ja itsevarmuudella on leivän ostamisen kanssa?
Itselläni ei tulisi kyllä ekana mieleen!
Ja olisikohan tämä sitten pieni esimerkki siitä toisen huomioimisesta ja yhteisestä päätöksenteosta: Mitä leipää tänään ostettaisiin? Mitä leipää haluaisit syödä?
Eiköhän jokainen nainen arvosta sitä että hänen toiveensa ja mielipiteensä otetaan huomioon.:)
sama juttu tuli minullekin mieleen.
Tosin veikkaan että juuri tuollaisista asioista naiset vetävät niitä johtopäätöksiä onko miehellä itseluottamusta, itsevarmuutta ja päätöskykyä vai ei.
Se mies seisoi tumput suorana leipähyllyn edessä ja kysyi pikkulapsen äänellä: äiti mitä leipää me ostetaan?
Alkuun minulla oli ilmoitus, jossa en maininnut mitään ulkonäkökehuja, en itsestäni enkä esittänyt miehelle ulkonäkökriteereitä. Sain vastauksia joissa miehet kohtelivat minua epäkunnioittavasti, epäilivät minun olevan ruma, lihava, kelpaamaton. Eli ikäänkuin olen netissä koska olen niin ruma etten saa baarista seuraa.
Jo muutuivat viestit kunnioittavammaksi kun kirjoitin olevani hyvännäköinen ja etsiväni kaltaisani seuraa. Miehet kokivat sen haasteena ja lähettivät valokuviaan ja kysyivät treffeille.
Eli ainostaan sanomalla olevansa hyvännäköinen ja vaativansa mieheltä ulkonäköä voi saada kunnioittavaa kohtelua.
Ensivaikutelma on meille dance nation - bailaajille kuin yö vasten päivää.Mutta sielullisesti tiedostamme että ulosanti on tanssijan tärkein sääripituus,taiteellisuus on plussaa jos haluaa erottua bic spotista jossain kivassa paikassa.Seksuaalinen vastuunottokyky naisen eli esim. minun suhteen on ABC sekä O - loppuun asti,ei hapenkatkatuksia,ei ulkopuolisia,ei kimppakivaa,ei melodraamahuoria "avustamaan".Uskon,että KappAhlin topatuilla A-kuppisillani pärjään ilman silkkihansikaskäsittelyäkin,en saa itkukiukkukohtauksia..
Itselleni on tärkeää, että mies on tilannetajuinen (useimmiten näin on), ja osaa käytöstavat. Saa olla temperamenttia, mutta käytöstään pitäisi osata säädellä. Vaikka joku asia ärsyttää, en pidä siitä, kun julkisesti nostetaan kauhea möly ja sirkus.
Ajattelusta: tietyllä tavalla avarakatseinen, ei minkään ääriliikkeen mies tai mustavalkoinen tuomitsija- tai jyrääjätyyppi. Toisaalta ei mikään jees -mieskään.
Hoksottimet olisi hyvä olla sillä tavoin kunnossa, että osaa hoitaa oman veroilmoituksensa ja avittaa meikäläistä teknisissä vempaimissa.
Huomaavaisuus muita ihmisiä kohtaan pannaan positiivisesti merkille. Sellainen peruspositiivinen elämänasenne myös. Sillä kukapa meistä ei olisi saanut elämältä köniinsä, mutta silti elämän on jatkuttava.
Eli:
1) käytöstavat ja huomaavaisuus
2) hoksottimet
3) myönteinen elämänasenne, elämänkoulutusta
että näitä miehen tulee osoittaa, eri asia onko hän lopulta nitä. ;)
Naisille ratkaisee se mitä fiilareita hän miehestä saa vaikka ne olisivatkin pelkkää petosta.
...,mutta ei voi yleistää, että naiset menevät sokeana pelkkien "fiilareiden" mukaan ja astuvat samaan paskaan uudelleen ja uudelleen. Viisas ihminen oppii virheistään, tyhmä toistaa niitä tajuamatta, miksi päähän sattuu.
Eri asia on, jos kyseessä on nuori ihminen, joka ei vielä osaa käyttää järkeään.
Hauska miehen pitää ehdottomasti olla sekä hyvä keskustelemaan. Seisoo sanojensa takana. Tiettyä määrätietoisuutta pitää myös olla. Ei vähättele naisia. Olisi myös hienoa, jos miehellä olisi elämässään joku harrastus tai erityinen kiinnostuksen kohde. Oli se sitten musiikki, kirjallisuus tai vaikkapa pienoismallien kokoaminen :D
pienoismallien kokoaminen joku vitsi jonka olen missannut?
Ei ollut vitsi. Kuin niin? Ai koska koko lauseen perässä oli hymiö?
noin kuudes kerta kun kuulen tuon jutun niin mietin että onko pienoismallin rakentamisessa jotain erityistä vikaa noin muuten tai onko tuo joku kiertävä vitsi jota en ole vielä tajunnut.
En harrasta muuten itse pienoismalleja, tulipahan vain uteliaisuuttani kysyttyä asiaa.
Minä en ole kuullut ennen. Jostain se vain tuli mieleen. Tai ehkä olenkin kuullut ja jostain alitajunnasta se pongahti näppäimistön kautta ruudulle. Tiedä häntä. En muuten edes tunne yhtään miestä, joka rakentaisi pienoismalleja, mutta yhden tunnen, joka keräilee niitä :)
Täällä on nyt noussut ihan oma alakeskustelunsa miehen itsevarmuudesta.
Onko se niin että miehen perusluonteenpiirteisiin tulee kuulua itsevarmuus? Noin yleisesti ottaen? Itsevarmuudella ei tässä vaiheessa tarkoiteta öykkärimäisyyttä, vaan määrätietoisuutta ja selkeää selkärankaa. Sellaista otetta asioihin, että tietää mitä haluaa ja hakee sen (jälleen ei välttämättä aggressiivisesti, mutta muuten). Ja sellaista että ei ole riippuvainen hirveästi toisten mielipiteistä?
Eli epävarmempi mies ei voi olla "yleisesti" haluttu? Mies joka ei ole kenties aivan sinut itsensä kanssa, siis suhteessa muihin ihmisiin? Mies, joka kokee epävarmuutta esimerkiksi iomasta riittävyydestään tai arvostaan joko muiden miesten kesken tai suhteessa naisiin?
Luulisin että näin on. En puhu mistään tossukkana olemisesta tai peräkammarinpoikuudesta, vaan siitä että mies ei ole sellainen perusitsevarma go-getter?
Käsittääkseni se on ominaisuus, joka on vahingollinen juuri miehen ollessa kyseessä. Kukaanhan ei halua toivottoman epävarmaa miestä, eikä varmaan naistakaan, mutta minusta naisille sallitaan epävarmuutta ja itsensä kyseenalaistamista huomattavasti enemmän kuin miehille. Epävarma mies ei ole mies miesten seurassa, eikä mies naisten seurassa. Miehen epävarmuus, turvattomuus, häpeä, sulkeutuneisuus tai muut henkiset normipoikkeamat sallitaan vain kun mies esittää niitä laulun sanoissa, runoissa tms. yhteyksissä.
Jos mies laulaa onnetonta, saavuttamatonta ihastustaan kyynel silmäkulmassa, sopivan kaihoisassa ballaadissa, niin hän on ihanan herkkä ja sielukas. Mutta jos mies ei ole runoilija tai laulaja, ja puhuu onnettomasta ihastuksestaan kyynel silmäkulmassa, on vastaanotto varmaankin vähemmän haltioitunut.
Miksi se itsevarmuus on niin määräävä tekijä kun arvioidaan miestä miehenä? Miksi juuri se on sitä ydintä, mistä miehet tehdään ja mistä jaetaan miehet jyviin ja akanoihin?
Toki naisillekin on ihan ihkaomat kriteerit, asioita joita ei sallita naisille, vaan pelkästään miehille. Mutta tässä on juuri nyt kysymys miehistä ja itsevarmuudesta.
Toivoisin kommentteja nimenomaan naisilta.
sekä heille on opetettu että mies on mies vain jos on itsevarma eli on mies.
Toisaalta myös itsevarman naiset haluavat itsevarman miehen koska he tuntevat että epävarma mies ei ole mies lainkaan.
Epävarman naisen ollessa kyseessä nainen kaipaa ohjausta mieheltä ja itsevarma mies vaikuttaa myös luotettavammalta, turvallisemmalta, jämerämmältä sekä sytyttää koska vaikuttaa seksuaalisesti valmiimmalta.
Yleensä voisi siis sanoa että epävarmat miehet ovat tässä kilpailussa häviäjiä koska heissä yhdistyy epäsuotuisa ominaisuus siihen sukupuoleen jolta odotetaan päinvastaista.
Tämä ei tarkoita että epävarmempi mies olisi täysin toivoton tapaus ja sen vuoksi naiset aina heittävätkin esimerkkejä sekaan mutta todennäköisyyksien mukaan epävarmempi mies ei kiinnosta suurinta osaa naisista.
Minä ainakin haluan miehen olevan itsevarma, koska itsekin olen. Olen kerran ollut suhteessa, missä jouduin "hoivaamaan" miehen itsetuntoa ja nostamaan häntä jaloilleen (klassisesti eron jälkeen, erosta oli jo reilu vuosi kun tapasimme, oli ensimmäinen suhde miehelle eron jälkeen). Ymmärsin kyllä mihin tilanteeseen menin ja koska mies oli muuten kiva, ajattelin, että eiköhän se tästä... Mutta se oli tosi raskasta. Mies hyvin epävarma kaikesta ja pian huomasin organisoivani hänen painostuksestaan koko hänen elämäänsä, sopivan hänen ja lasten lomien vietosta eksän kanssa, etsiväni keinoja kuinka saada hänen uransa jälleen vauhtiin jne...
Mies kertoi rakastavansa minua jo toisilla treffeillämme. Hälytyskellot soivat päässäni ja hiljaa mielessäni pidin sitä loukkaavana, koska hän ei vaan voinut edes tuntea minua parin tunnin tuttavuuden jälkeen. Mutta toisaalta ymmärsin, koska ero syö itsetunnon monelta ja päätin jatkaa miehen tapailua. Reilun vuoden jälkeen nostin kädet pystyyn. En jaksanut olla kainolosauva, moottori, asioiden järjestelijä jne jne. Edellisessä parisuhteessa puhalsimme molemmat yhteen hiileen ja teimme molemmat töitä asioiden hyväksi. Luulin, että tämänkin kanssa pääsemme siihen, kun vain saan hänen itsetuntonsa nousemaan hieman. Mutta kun toinen ei itse asiassa halunnutkaan muuta kuin ihmisen, joka hoitaa hänen elämänsä ja paapoo häntä ja ymmärtää. Hän halusi olla vain tossukka ja vähän reppana.
Se vain on niin totta, että ei toista voi muuttaa. Jotkut varmaan haluavatkin hoivata toista enemmän kuin tavallisessa parisuhteessa, olla johtajia ja suunnan näyttäjiä parisuhteessa. Itse taas etsin sellaista suhdetta, missä molemmat ovat itseohjautuvia toimijia. Tasa-arvoisia. Ettei suhde ole ripustautumista toiselta. Se on ihan helvetin raskasta, jos toinen heittää kaiken toisen harteille. Mä luulen, että moni ajattelee samoin. Tiettyyn pisteeseen asti huono itsetunto ei ole paha asia, mutta jos se tarkoittaa sitä, että haluat toisesta moottorin, että pystyt edes toimimaan, niin siitä ei tule mitään kuin tosi harvojen kanssa.
Minun mielestä mies saa olla herkkä, ujokin. Mutta siellä pitää olla sisällä se itsevarmuuden hiven, että tietää mitä haluaa ja mihin on menossa, ihan tässä arkisessa arjessa, ei tarvi olla uraohjus. Se, ettei ole supliikkimies tai että liikuttuu ei minua haittaa, pikemminkin päinvastoin. Mutta sellainen, että odottaa toisen hoitavan kaiken, ratkaisevan kaiken, sellainen ei ole viehättävää naisessa eikä miehessä. Se on pikemminkin turn off ja rasite. Nykyään kavahdan jos toinen on sellainen, josta sais "tuunaamalla" hyvän... Siihen loukkuun en enää mene.
tämä ex-miesystäväsihän oli juuri sellainen todellinen tossukka, mitä en tarkoittanut ollenkaan kirjoituksessani itsevarmuudesta.
Hyvin kirjoitettu silti.
Sellaista en haluaisi,että lujuutta kohdistettaisiin minuun muka miehekkyyden osoituksena,et kova jätkä lyö lutkaansa ja tällöin sumppura vasta syttyykin..Ehhei.Minulle olisi sopivinta löytää vaikkapa asuinkumppani,joka olisi hyvin kiltti,hellä ja huumorintajuinen.Seksisuhteita en irtoina harrasta ja mieluiten olen kuitenkin sinkkuna kaiketi.
Nuorempana ihastuminen oli epämääräisempää. En ollut kovin nätti enkä suosittu, joten minut sai helposti ihastumaan ihan vain huomaamalla minut... Ei tapahtunut järin usein.
Sittemmin minusta on tullut aikuinen ja tiedän aika tarkkaan, mikä on ihastumisen arvoista. Rauhallinen, hillitty luonne ja käytös, inhimillinen lämpö, taipumus asioiden pohdiskeluun ja kummallistenkin näkökulmien kieputteluun, suvaitsevaisuus, kiinnostus elämän ilmiöihin. Väkivallattomuus ja suhteellisuudentaju. Hiljainen huumori ja sellainen asenne, että vahvempien on pidettävä heikompien puolta.
Tässä muutama tärkeä asia. Näitä on monessa ihmisessä, ja miehet, joihin olen ollut ihastunut (tai enemmänkin), ovat olleet itse asiassa keskenään hyvinkin erilaisia, erilaisista taustoista jne. Jokaisessa on kuitenkin ollut noita mainittuja piirteitä.
kyhäsin tuonne miesten logiikan puolelle eräänä tylsänä iltana, joten laitetaan se nyt tähänkin:
-ei ole koskaan sanonut olevansa kunnon mies
-uskollinen, rehellinen ja luotettava
-huumorintajuinen ja rento
-on tyytyväinen elämäänsä ilman naistakin!!!
-naisen tunne-elämä!!!
-hellyydenkipeä, mutta ei iilimato
-älykäs ja sivistynyt
-kannattaa tasa-arvoa!!!
-ei koe naisen menestystä uhkana
-naisia ystävänä
-pitää eläimistä ja luonnosta
-pitää lapsista ja haluaa omia lapsia (ja osaa tehdä tyttöjä! :D)
-omia harrastuksia ja oma elämä, mutta siinä on myös tilaa naiselle
-pitää seksistä, mutta ei pakkomielteenomaisesti
-on hyvä sängyssä
-suhtautuu seksiin kuin nainen!!!
-ei harrasta yhdenillanjuttuja
-ei ole koskaan pettänyt kumppaniaan
-ei käytä huumeita, eikä ole alkoholisti
-ei tupakoi
-ei ole mikään nipo ja liikuntanatsi
-epäitsekäs ja kiltti, mutta osaa pitää puolensa
-ei ole koskaan ollut laastarisuhteessa eikä naisen kanssa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin
-ei ole koskaan aloittanut uutta suhdetta välittömästi tultuaan jätetyksi
-ei ole koskaan käynyt huorissa
Ja tiedän toki, ettei tuollaisia miehiä ole kuin saduissa ja minä kun nukun kuin tukki, vaikka olisi keitollinen herneitä patjan alla.
utopinen lista sulla.
mutta vähempään tyytyminen ei kiinnosta. Mieluummin yksin.