Nyt tarvitaan neuvoja ja pian!
Olen tuntenut yhden hepun tässä puolivuotta netin ja puhelimen välityksellä, ens viikolla nähdään ensimmäistä kertaa.
En ole vuosiin ollut miehen kanssa ja luulin jo etten edes enää ikinä halua, mutta tässä kuukaus sitten jätin kihlattuni, ihastuin niin kovin tähän kaveriini ja hän minuun.
Olen ollut aina sitä mieltä, että kaukosuhteet ei toimi ja piste, mutta nyt on sellanen olo, että jotain on pakko tehdä, olisin jo vaikka valmis menemään tämän henkilön kanssa naimisiin.
Saattaa kuulostaa hullulta, mutta oikeasti ensi kertaa elämässäni on tälläinen olo ja vielä kun kyseessä on mies enkä ole koskaan pystynyt edes rakastamaan miestä, tässä pitää siis olla jotain todella erikoista!
Haluan tämän miehen itselleni ja siitä olen satavarma, mutta kun en usko, että voimme elää 596kilometrin päässä toisistamme vielä 1,5vuotta opiskelujeni loppumiseen asti.
Onko siinä järkeä, että kumpikin maksaisi vaikka kerran kuussa sen 80e, että pääsee viikonlopuksi toisen luokse ja myös lomat olisi yhdessä?
Olen myös huolissani, koska horoskooppimme eivät lupaa hyvää.
Kun sanoin, että ei tästä varmaan voi tulla mitään, hän itki ja sanoi, että ei yksi hiton välimatka voi pilata koko tulevaisuutta, mutta pelottaa, että pystyykö hänkään sitten elämään kaukosuhteessa, jos ei, niin sitten minun pitää varmaan tehdä loppuelämäni muuttava päätös ja keskeyttää opinnot ja muuttaa.
APUA!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensinnäkin unohda nyt ne horoskoopit, ei niistä ole kyllä mitään apua...
Toisekseen, miksi juuri sinun pitäisi muuttaa? Onko tällä miehellä myös opiskelut tai työt tai vastaavaa omalla paikkakunnallaan? Joka tapauksessa opintoja ei kannata ainakaan keskeyttää, mutta jos oikein kovasti sielu sinne toisen luo haluaa, niin kannattaisi katsoa, onko lähistöllä yliopistoa/AMK:a tai missä ja mitä nyt opiskeletkaan (voisit siis yrittää siirtyä sinne ja jatkaa opintojasi siellä).
Katsokaa nyt kuitenkin ensin, että miten se tapaaminen menee... Itsellä on pari kertaa käynyt niin, että vaikka ollaan netissä/puhelimessa juteltu ja on tuntunut, että siinä on "sitä jotakin", niin ei sitten "tosielämässä" löydykään sitä kipinää. Tosin nyt on sama tilanne itsellänikin, siis puoli vuotta tuntenut ihmisen netissä, tavattukin on useampaan otteeseen. Välimatkaa meillä ei ole kuin n.50km, mutta nyt syksyllä minulla on työharjoittelu, hänellä omat koulujuttunsa, joten saa nähdä kuinka homma tästä jatkuu. Vähän on kimppaan muuttamisestakin puhuttu, sillä minulla ei ole enää opintoja jäljellä juurikaan, ja muutenkin olen ajatellut sille seudulle muuttavani. Kuitenkin hiljaa hyvä tulee... ;)
ei tuo matka tunnu missään. Joillakin on tuhansia kilometrejä ja vuosi erossa :(
näköjään tuntu, mies jätti ku nallin kalliolle, koska liian pitkä välimatka vaikka oltais voitu nähdä joka viikonloppu. Että kiitos kuulemiin.
rakkaus ei katso välimatkaa :) jos oikeesti rakastaa toista niin ei tunnu missään tuo matka. varsinkin jos joka viikonloppu voi nähä..
Jätti? :s
Itsellä ja poikaystävällä jo kaheksan kuukautta ollu 500 km välissä, toinen asuu keski-Ruotsissa ja itse etelä-Suomessa. Hyvin meillä on mennyt :) Unohda ne horoskoopit, eivät ne mitään kerro.. Kyllä ihan varmasti jaksatte odottaa 1 ja puol vuotta siihen ku opiskelus ovat loppuneet, meillä on kanssa vielä vuosi jäljellä siihen ku itsellä loppuu opiskelut tääl Suomessa, ja sitten (jos kaikki menee hyvin) niin muutan hänen luokseen Ruotsiin opiskelemaan. :) Kyllä kaukosuhteet voi toimia.. Jos molemmilla vahva usko siihen ja rakastatte oikeasti toisianne. Tunnen myös parin joista toinen asuu Suomessa, toinen Ranskassa.. Ovat olleet kolme vuotta yhdessä. Ei sille vaan mitään voi jos opiskelut on tiellä. Ne opiskelut loppuun ensin kuitenkin! Ihan ehdottomasti. Älä edes mieti opintojen keskeyttämistä. Omakin poikaystävä itkenyt samasta asiasta, kun sanoin että ehkä joudun kuitenkin jäämään omaan kotikaupunkiin opiskelemaan jos en löydä sopivaa opiskeluohjelmaa hänen kaupungistaan.. Mutta näin olen päättänyt. Ja me mietitään lisää tätä asiaa sitten kun se on enemmän ajankohtanen. Mutta sä et kyllä opintojas jätä! Itellä käynyt sama mielessä, että voisin tyytyä johonkin muuhun ammattiin kun siihen mistä olen aina haaveillut.. Mut mulle on aina tullut opiskelut ennen kaikkea, ja nyttenki pitkän hampaiden kiristelyn ja itkujen jälkeen päätin kuitenkin, että Suomeen jään jos olosuhteet näin vaatii. Sillon itekki nauttii enemmän yhdessäolosta tulevaisuudessa, kun tietää että on kuitenkin saanut sen ammatinki mihin halusi.. Mä sanon, et se on suurin virhe jättää sun opiskelut nyt, jos sen teet.
Ja teillä sentään on parempi tilanne rahan suhteen kun meillä. Päästään näkemään toisiamme ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, koska matkat maksaa 160€ edestakasin, molemmat opiskelijoita sentään.... Nyt oon päässy onneks kuukaudeksi tänne kun on lomaa.. Ja aivan ihanaa on ollu. Osaa arvostaa enemmän yhdessäoloaikaa kun näkee vähän harvemmin.. Kun tietää kuitenki että jonain päivänä voidaan asua yhdessä. :) Onnea teille.