En voinut mennä kotiin viikonloppuna kun siippa riehui siellä. Hain koiran pois, heräsi siihen, menin tunniksi kävelemään. Tulin takas, hän oli ottanut kotiavaimet pois ovesta, ajattelin mennä saunaan nukkumaan. Tuli ulos katsomaan, joko olin tullut kotiin ja kävi kurkkuuni kiinni.
Eilen taas anteeksipyytelevä, rakkauttaan selittävä, kaiken korjaava mies.
Minä haluaisin vain lähteä pois.
Tämä monien vuosien tulos. Ei yhden kerran.
Kuristaminen oli uutuus.
Lapset (2kpl) oli yökylässä luojan kiitos.
En voi antaa tätä anteeksi.
Eilen taas anteeksipyytelevä, rakkauttaan selittävä, kaiken korjaava mies.
Minä haluaisin vain lähteä pois.
Tämä monien vuosien tulos. Ei yhden kerran.
Kuristaminen oli uutuus.
Lapset (2kpl) oli yökylässä luojan kiitos.
En voi antaa tätä anteeksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Äkkiä pois tuollaisesta suhteesta itsesi ja lastesi vuoksi.
antaa anteeksi! Et saa antaa anteeksi!
Ota lapset ja koira ja muuta omillesi. Sinulla on oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan elämään. Samoin lapsillasi.
Älä jää jossittelemaan vaan pane toimeksi. Kerro tilanteesta sukulaisille, ystäville. Pyydä rohkeasti apua.
Et tule katumaan lähtöä väkivaltaisesta suhteesta. Siihen jäämistä tulet katumaan katkerasti. Tiedän kokemuksesta.
Anteeksi antamisen aika tulee myöhemmin sinun oman eheytymisesi takia. Anteeksi voit antaa, vaikka suhde loppuukin.
Tiedän, että ei ole helppoa, mutta kerää voimasi ja lähde. Paljon voimia sinulle! Et ole yksin.
Jostain syystä en saa vain sanottua asioista kenellekään.
Jotenkin tuntuu, että en voi rikkoa kultaisen vävypojan kuplaa.
Tuntuu tyhmältä ajatella näin, kyllä minä sen tiedän.
Mutta miten, miten saan kerrottua kenellekään mitä vuosien aikana on sattunut?
Joistakin asioista olen kertonut ja niihin olen saanut vastauksen, että viina ei vain sovi kaikille ja hyvä ettei selvinpäin mitään tee.
Onko se hyväksyttävää, kun on vaan kännissä?
Eihän toki ihminen ole koko elämäänsä kännissä, mutta pitäisikö kaikki voida unohtaa kun toinen on selvinpäin?
Ensin ei edes halua kertoa. Vähättelee ja selittelee itselleenkin aioita. Etsii syitä itsestään. Häpeää, että on joutunut sellaiseen tilanteeseen. Asioidenhan piti mennä ihan toisin.
Sekin on tuttu tunne, että sukulaiset ja ystävät vähättelevät ja saavat vain syyllisemmän olon aikaiseksi. Eiväthän he tiedä kaikkea ja väkivaltajutut on aina rankkoja käsitellä. On helpompaa vähätellä ja sulkea silmänsä.
Kännissä tai ei, väkivalta ei ole hyväksyttävää.
Voisitko soittaa johonkin kriisipuhelimeen tai turvakotiin. Sieltä saisit asiantuntevaa apua ja neuvoja ilman vähättelyä ja hymistelyjä. On tärkeää, että saat puhua jollekin, joka ymmärtää tilanteesi.
läpi. Olen vuosia kerännyt voimia et saisin avattua suuni kaikesta mitä minulle on tapahtunut avioliitossani.
Pari viikkoa sitten kaikki räjähti, mies kävi päälleni ihan hulluna. Oli kauhee kaaos. Kaiken huipuksi lapset oli paikalla ja näki kaiken mitä mies minulle teki. Hakkas, kuristi, repi hiuksista ja heitteli tavaroita. Onneksi pääsimme pakoon!
Kaiken tämän jälkeen olen löytänyt ihan ihmeen voiman. Nyt haluan vain äkkiä sen oman asunnon et pääsen lasten kanssa rakentamaan uutta parempaa ja turvallisempaa elämää.
Mies tietenkin ollut nyt erittäin mukava ja lupaa tehdä kaikkensa että perhe pysyy kasassa. Minulla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole miestäni kohtaan mitään mielenkiintoa. Olemme asuneet sen tapahtuman jälkeen kuitenkin vielä yhdessä. Jopa mieheni kosketus saa minut ahdistumaan.
Olen niin helpottunut kun ajattelen et meillä on kohta oma koti lasten kanssa.
Voimia ja rohkeutta sinulle aloittaja! Ota itseäsi niskasta kiinni ja ajattele et sulla ja lapsilla ei ole kuin yksi elämä elettevänä, kuinka sen haluat elää ja kuinka haluat et lapsesi kasvaa?
Uskooko sun miehesi, että olet todella lähdössä pois ja miten hän sen ottaa?
Meillä mies on aivan surkeena taas kotona.
On niiiiin hyvin pahoillaan kaikesta. Ettei ymmärrä, miten voi käydä noin.
Olen ilmeisesti sellainen ihminen, etten oikein kestä tehdä toiselle pahaa.
Siis mulla on vaikeuksia joskus sanoa suoraan asiat, sillä en halua loukata ketään.
Tavallaan ymmärrän, että nyt on minun aikani seistä jaloillani tässä.
Minullahan on ollut jo monta vuotta surullinen ja paha olo. Eiköhän mies sen oman
olonsakin kestä, jos minä olen sen kestänyt.
Yritän ymmärtää, mutta en kuitenkaan pysty.
Eilen en puhunut hänelle sanaakaan.
Tänään tuli aamulla viesti, että hän haluaisi puhua kanssani.
Vastasin, että yritän illalla avata suuni.
Toissa iltana puhuttiin yömyöhään asti.
Ilmoitin haluavani lähteä edes vähäksi aikaa pois.
Mutta mihin? Meillä on iso talo ja asuntolainaa jäljellä. Kuitenkin niin, että molemmille jäisi jotain käteenkin jos sen myy.
Suku painostaa. En saa antaa periksi. En voi kertoa niille aivan kaikkea tapahtuneita. En halua satuttaa niitä. Tiedän, että esimerkiksi oman isäni olisi vaikea käsitellä tapahtuneita.
Toisaalta haluaisin huutaa ne kaikille, jotta se yrittämisestä jankkaaminen loppuisi.
On se hirveetä, miten mun mies on monta kertaa joutunut tehdä asioita mulle, joita ei kuitenkaan ole halunnut tehdä. Voi voi voi.
Yks sano mulle, että koska olen vihainen, niin varmasti rakastan vielä.
Enpä usko nyt ihan niin mustavalkoista senkään olevan.
Enemmänkin tunnen inhoa kuin vihaa.
ajatella mitä itse ihan oikeasti haluaa? Mä totesin et meidän elämä ei ole sitä mitä haluan. Olen kestänyt tätä mieheni hallintaa ja sen hallitsemaa yhteistä elämäämme yli 10 vuotta, nyt haluan tehdä täyden muutoksen. Haluan alkaa elään omaa elämääni.
Mieheni on tietenkin nyt kuin nöyrä koira, sillähän ei ole muita vaihtoehtoja. Enään en kuitenkaan anna sen roolin hämätä kun tiedän et siellä on alla se hirviö mitä mä inhoon. Lupaukset on niin monta kertaa vesitetty et niihin en enään luota.
Kehoittaisin et aloitat siitä et kerrot jollekkin läheiselles. Kuka on kaikista läheisin ja paras kuunteleen. Häpeä on ikävä tunne siitä olen myös itse kärsinyt, mut ei meillä ole mitään hävettävää eikä meijän tarvi suojella niin säälittäviä ihmisiä kuin meijän miehet on :)
Sen jälkeen kun olet saanut yhelle kerrottua niin kertominen muille vähättelijöille on paljon helpompaa. Yllättäen sulla on iso tukijoukko auttamassa sua päätösten ja uuden elämän hallinnassa.
Ihan kehottaisin et ottaisit yhteyttä esim. lääkäriin joka kertoo eri tahoista joille on helppo puhua ja ne kertoo tällaisistä vastaavista tilanteista.
On myös hyvä jos saat ajatuksesi kasattua niin et valmistat itseäsi asunnon hakuun. Varuillaan kannattaa tälläisten kans olla sen jälkeen kun on ilmoittanut et on lähössä. Mä jouduin soittaan miehelleni kerran jo poliisit kun oli tulossa oven läpi sisälle jutteleen mun kans.
Olis kiva vaihtaa enempikin ajatuksia koska tilanteemme on aika samanlaiset :)
No, jos sinulle sopii, niin kirjotellaan tässä kuulumisia.
Ainakin näin aluksi :)
Meillä on yhteistä elämää 7v takana.
Ollaan kolmekymppisiä. Lapset 6 ja 3.
Olen tehnyt eroa päässäni joka päivä viimeisen vuoden ajan.
Odottanut sitä viimeistä niittiä, joka antaisi oikeasti aiheen tehdä jotain tilanteelle.
Nyt se on varmasti taas tullut.
Viimeinen tälläinen tilanne oli talvella. Tai en tiedä, voiko sitä nyt verrata.
Mies oli toisessa kaupungissa työmatkalla ja soitti ensin pienessä kännissä jutellen niitä näitä ja vähän myöhemmin oli sitten toinen ääni kellossa.
Se raivos ja huus puhelimeen, itkikin. Että rakastaa ja antaa turpaan ja antaa kaikille turpaan ja taas rakastaa ja lopulta tappaa. Että kukaan ei saa mua siltä.
Kuuntelin hymyillen puhelimessa, koska hän oli 300km päässä minusta.
Olin oikeasti huvittunut tilanteesta.
Olisin voinut olla vastaamatta jokaisen korvaan heitetyn puhelun jälkeen, mutta
joku piru minussa halusi kuunnella sitä sättimistä.
Ikäänkuin jotta muistaisin, että tämähän se ihminen siellä "meidän isin" alla kytee.
Hieman hullu minustakin on tänä aikana tullut.
Seuraavana päivänä hän ei, yllättäin, muistanut koko puhelusta mitään.
Meillä on luvattu kymmenet kerrat muutosta ja olen joskus uskonutkin niihin.
Harmi vain, että on joutunut kaikki ne kerrat pettymään.
Jatkan kirjoittamista kun kotiin pääsen...
ollaan puhuttu tällä viikolla monta kertaa yömyöhään asti.
minä olen sitä mieltä, että otetaan aikalisä. määräämätön aika erossa toisistamme.
niin, että molemmat saavat ajatella omia ajatuksiaan.
mies ymmärtää asian.
käytännössä tämä on vaikea toteuttaa. mihin minä lähden, mihin se lähtis?
tähän odotan vielä vastausta. ehkä sekin lähipäivinä selkenee.
eilen mies oli käynyt ostamassa mulle uusia kukkia pihalle.
meinasihan siinä itku multa tulla kun töistä tullessa ne näin siinä.
mutta en näyttänyt kuitenkaan iloa!
en voi näyttää.
meinasin sanoa sille, että yritys oli kuitenkin hyvä.
mutta en sanonut oikeastaan mitään.
olen miettinyt paljon anteeksiantoa ja ylpeyttä.
rakkaus pitäisi mennä ylpeyden edelle.
siis ylpeydellä tarkoitan sitä, että kuljen nokka pystyssä elämääni, koska
minulle on tehty väärin enkä anna niitä anteeksi.
totta on, että moni asia on ollut ihan hirvittävän väärin.
tämä on vaikea asia minunkin käsitellä.
lapset tästä tekee vaikean, vaikkei heillä ole osaa eikä arpaa tähän asiaan.
ensinnäkin tarvitsisin nyt rahaa.
sitten voisin muuttaa johonkin muualle.
mieltä painaa asuntolaina, yhteiset velat ja muutenkin ihan arkipäiväiset laskut.
miten ne hoidetaan? ei miehelläkään ole varaa maksaa kaikkea yksin.
käytäntö, huhuu, missä olet..?