minulla on ystävänä itseäni vähän enemmän vanhempi mies, ikäeroa siis on yli 10 vuotta, mutta ystäväni ovat muutenkin eri-ikäisiä ja minulla on useampi itseäni noin paljon vanhempi ystävä, niin naisia kuin miehiä
no jokatapauksessa kaksi vuotta sitten tapasin erittäin ihanan miehen... se oli melkein ensi silmäyksellä rakkautta. jotenkin kaikki osui kohdilleen ja tuntui, että tässä on se oikea...
alettiin tutustuun ja tapaileen, oleen yhdessä... suurin murhe oli vain välimatka, tosin ei sekään kuin kahden tunnin ajomatka, mutta kun kumpikin vuorotyössä jne
minä en asiaa niin pahana pitänyt, mies kylläkin ja suhde meinasi olla jo 3 kk jälkeen katkolla, kunnes päädyimme kuitenkin vielä jatkamaan...
tämä ystäväni, vanhempi mies, koitti rohkaista minua vaan eteenpäin tässä suhteessa... hän on ollut luottoystäväni joka tietää enemmän asioistani kuin kukaan muu ystäväni. olemme jakaneet paljon salaisuuksia yms
noin 7 kk jälkeen, tuli eteen mahdollinen yhteen muutto... minulla olisi ollut jo paikka tiedossa miehen kotipaikkakunnalla jne etten olisi toimettomaksi jäänyt. olin myös alustavasti katsonut kuitenkin asuntoa, etten heti olisi yhteen muuttanut...
heinäkuun aikaan olisi pitänyt tehdä ratkaisu, minulla ei rohkeus riittänyt, vaikka ystävät olivat koittaneet minua tukea ja neuvoakin...
en uskaltanut lähteä uuteen paikkaan jossa minulla ei olisi hirveästi tuttujakaan... myöskin vaikutti siihen että mies oli muutaman kerran käyttäytynyt siihen tyyliin että halusi minut äkkiä pois... en voinut siis enää olla varma rakkaudestamme yms ja en ottanut riskiä..
jatkoimme siitä kuitenkin sitten vielä... ja sitten tuli pitkä hiljaisuus ettemme paljoa pitäneet yhteyttä... mies alkoi perumaan tapaamisiamme ja sitten kuitenkin kyseli miksi en tullu jne kaverit meni edelle miehellä...
olin hetken jo aavistellut että jotain ikävää tulee ja olin suoraan kysynyt mieheltä. onko joku toinen nainen... ei kuulemma ollut..
kuitenkin yhtenä alkuyönä lokakuussa sain viestin missä mies kertoi jo muutaman viikon tapailleen toista... noin vuoden jälkeen hän jättää minut tekstiviestillä!!!
tuntui että maailmani romahti vallan, monta viikkoa itkin, olin vihainen ja ihan maassa...
silloin tämä mies ystäväni oli tukenani... kuunteli ja rauhoitteli minua... hänestä tuli minulle entistä tärkeämpi ystävä...
minulle tuli siinä sitten sellainen ,että lähden katsomaan avoimin silmin enkä jää suremaan mennyttä rakkautta...
ja aika pian (liian pian) tutustuin erääseen eronneeseen mieheen...
siitä tuli pikasuhde. olimme marraskuun puolesta noin tammikuun loppuun asti yhdessä kunnes mies vaan häipyi mitään ilmoittamatta...
mies oli kyllä paljon minulle valehdellut, sain vasta tammikuussa tietää miehellä olevan lapsia, ja kävi mielessä että tuskin sitten oli edes eronnutkaan...
koko ajan ystäväni oli koittanut minua rauhoitella ja käski olla hosumatta... lopulta hän tunnusti minulle olevansa ihastunut minuun ja aloin huomaamaan myös mustasukkaisuutta...
en enää kertonut tästä toisesta miehestä, koska ystäväni ei asiasta pitänyt ollenkaan... sain kyllä huomata että hänen kertomukset tästä miehestä oli totta...
olin jälleen sitten sinkku, ja minua vaivasi hirveästi ystäväni "rakkauden tunnustus". koitin olla neutraali ja hillitä asioita etenemästä. sillä olihan ystäväni naimisissa ja perhelliinen mies.
kuitenkin aloimme pitämään paljon enemmän yhteyttä, ei päivääkään mennyt ettei oltaisi edes laitettu viestiä, soiteltu ym.
lopulta itsekin olin jo alkanut tuntemaan ihastusta... mutta koitin "unohtaa" asian kuitenkin vielä...
kuitenkin asiat muuttuivat siihen, että alettiin harrastaa puhelinseksiä... salaa... jotenkin vaan mentiin siihen... ja se jatkui ja jatkui... ystäväni ehdotti kyllä jo että josko joku kerta tekisimme sen oikeastikin... minä en ollut vielä siihen valmis...
kuitenkin mietitytti, perheellinen mies ja mitä tapahtuu jos ja kun jäämme kiinni...
eräänä päivänä tuli hetki, että jäimme kaksin... se johti siihen että aloimme suutelemaan ja lopulta olimme sängyssä...
nyt oli lopullisesti tapahtunut muutos ystävyytemme välillä...
huomasin hiljattain että olen alkanut olemaan hyvin mustasukkainen...
minulla on vaikea olla kun ajattelen hänen olevan vaimonsa kanssa. sänkyyn menimme vain kerran, mutta kyllä se kummallakin on mielessä ja koko ajan kuitenkin mielessä hakee ajatusta tehdä se uudestaan...
olen häneen hyvin ihastunut, ehkä jopa jo rakastunutkin... haluaisin olla vain hänen kanssaan, mutta emme voi... mies on alkanut vähän jarruttelemaan sillä hänellä ei ole aikomusta lähteä perheensä luota, jättää vaimoaan jne.
en tiedä mitä teen, voiko enää olla paluuta siihen ystävyyteen mikä oli, vai onko aika lopettaa tämä tarina... hän on kuitenkin pitkään ollut paras ystäväni, tukeni ja turvani... nyt en tiedä mitä tehdä...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Asia on varmasti kipeä ja tiedän mitä on rakastua varattuun mieheen ja mitä on rakastaa vuosikausia tietäen ettei ehkä koskaan saa toista...voimia sinulle!
Tunteille kun ei kukaan mitään mahda ja väkiste unohtaminen on ihtensä pettämistä..
Sen voin sanoa että aika harva onnistuu palaamaan pelkkään ystävyyteen kun tunteet ovat noin vahvat..
Tavallaan olen itse samanlaisessa tilanteessa sillä erotuksella,että mitään konkreettista ei ole tapahtunut..kirjoiteltu vain,mutta todella kauan,enkä voi edes kuvitella elämää ilman häntä..
Jos näihin vastauksen tietäisikin,niin heti sen kertoisin:-)))
Ei voi kuin toivoa että asiat palautuvat uomilleen...kaikkea hyvää sinulle!
"Mies on alkanut jarruttelemaan jne" TYHMÄ ! Mieshän sai mitä halusi, panon sinun kanssa, eihän sen akia perhettä jätetä. Koskaan ei pidä ystävyyttä naimisella pilata. Olisikohan aika kasvaa aikuiseksi ja tulla toimeen omillaan ? Ihmisiä on maailma täynnä, aina uusia ystäviä saa ja miksi mennä kaikkia asioitaan kenellekkään lärpättämään. Mies sai voita leivän kummaltakin pulta, panot kahdesta paikasta. Voi, voi ja voi. Unohda koko juttu ja keskity vapaisiin miehiin.