No niin, itseasiassa minullakin on ajoittain pulaa aineistosta. Välillä tulee harrastattua pöytälaatikko kirjoittelua ja kun jälkeen päin tulee kurkistettua mitä sanoja on tullut kirjoitettua, niin silloin itsekritiikkini saa minut pyyhkimään kaiken pois.
Säännöllisesti pitämälläni päiväkirjallanikin on omat joutohetkensä. Kuten heinäkuun 1, 5, 7, 12, 15, 16 ja 17 päivien kohdalla on ylevä ajatus, " ei mitään erityistä"
Tai, olisinhan voinut kirjoittaa kuinka makasin koko päivän takapihan nurmikolla ottaen aurinkoa.
Mitenkä teillä? Miten ne joutohetket hukkaatte? Kuunteletteko kesäiskelmää kuulematta rytmiä, tai katsotteko televisiota kun tajuatte jo ohjelman loppuneen vaikka äsken olitte näkevinänne leffan alkutekstit?
Tuskaa
45
653
Vastaukset
- ei hukata
Sehän on tutkittu juttu että jos ei välillä rentoudu kunnolla, ajatus ei luista, rutiineja vain kelaa.
Tuo makailu auringossa kuulostaa hyvältä, itse voisin kyllä viettää ajan auringossa jaloitellen, kävelylenkin tapaan.
Jos mukana sattuu olemaan kynä ja paperia tai kamera tai ne kaikki, voi herätteitä keräillä saman tien talteen.Toisinaan tuntuu synniltä olla vain tekemättä mitään. Ei aina minun mielestä ole pakko omalla ajalla syventyä omiin harrastuksiin tai kotiaskareisiin. Ne kyllä tulee tehtyä ajallaan, sitten kun niiden aika on. Oma aika, ilman kelloa, kiirettä tai muuta pakkopullaa on kultaa kalliimpaa.
Toisaalta, eikös se kynän ja kameran jättäminen kotiin olisi välillä hyväksi? Antaa niiden herätteiden tulla ja jäädä päänuppiin muhimaan.- tapahan sekin vain on
Waffe kirjoitti:
Toisinaan tuntuu synniltä olla vain tekemättä mitään. Ei aina minun mielestä ole pakko omalla ajalla syventyä omiin harrastuksiin tai kotiaskareisiin. Ne kyllä tulee tehtyä ajallaan, sitten kun niiden aika on. Oma aika, ilman kelloa, kiirettä tai muuta pakkopullaa on kultaa kalliimpaa.
Toisaalta, eikös se kynän ja kameran jättäminen kotiin olisi välillä hyväksi? Antaa niiden herätteiden tulla ja jäädä päänuppiin muhimaan.Kun pää alkaa olla jo niin hatara ettei myöhemmin muistu takaisin houkuttelemallakaan eilispäiväiset neronleimaukset, totuin noihin muistiinpanovälineisiin. Eivät ne juuri missään näy että menoa häiritsisivät, mutta löytyvät kuitenkin tarvittaessa.
- wirniksi ejk
tehnyt lomalla oikein mitään, ja lepäilin vielä sen päälle. Yritän aina tehdä "pakolliset", matonpesut sun muut ennen loman alkua. Aina olisi jotain tekemistä mutta jostain syystä saan aikaiseksi vasta sitten, kun meen töihin. Eikä ole yhtään syntinen olo lekotellessa. :)
Siitä tulee turhaa suorituspakkoa kun muka pitäisi keritä lomalla tekemään jotain. Usein kuulee kysyttävän mihin menet lomallasi? Eihän sitä ole pakko tehdä yhtään mitään tai mennä mihinkään. Lomasta ja vapaasta voi nauttia vain lekotellen, kuten sinäkin teit.
Mitä ovat joutohetket? Ei elämässä ole joutohetkiä, on vain erilaisia tapoja viettää aktiivisesti aikaa. Jos uhkaa nukahtaminen viihdeärsykkeen ääreen, on ymmärrettävä ottaa päikkärit.
Millaisella kumipuvulla varustaudut koko päiväksi takapihalle auringonpaahteeseen? Meikällä on pigmentit ihan oikeissa paikoissa, mutta en silti uhmaa paahdetta tuntia kauempaa kerta-annoksena.......Kun pitää johtaa itseään ja saada 24 tuntia riittämään, pitää olla hyvä organisoija. Sillä muuten työn ja joutohetkien sekoittuminen on todellinen riski ja mopo lähtee käsistä. Itse olen ottanut itseäni sillä tavoin niskasta kiinni, että merkitsen kalanteriin tärkeät perhetapaamiset, sukuloimiset ynnä muut, ja silloin olen täysin vapaalla. Jos vaikka aamulla herään kolmelta eikä uni tule uudestaan silmään, painun ja avaan tietokoneen ja luen minulle saapuneet postit. Tietysti samalla myös vastaan posteihini. Minulle joutohetket ovat sellaisia pieniä hetkiä jotka antavat aikaa pysähtyä.
Minulle ei tuota koskaan vaikeuksia maata auringossa useita tunteja. Nahkani, kuten minäkin olen sen verran karaistunut. Toinen juttu on sitten jos etelän auringon alle pääsen, - sitä en kestä.
tulla kattomaan,että mitäs tuskaa sillä Waffella oikeen on...:)
Mä täytän Sudokulehteä joutohetkillä.Se on mukavaa puuhaa.En mitään muuta oikeestaan teekkään...Lomalla pitää lorvia,et jaksaa sitten mennä taas töihin..Vaikka oikeestaan,en meinaa jaksaa sittenkään niitä töitä..:DDDD
Mulle kävi muutes kerran nii,et ootin illalla että elokuva alkaa.Mua väsytti älyttömästi,mutta oli pakko nähdä se elokuva.Viimein se sit alkoi,mut aattele mitä tapahtu????Mä nukuin koko elokuvan ajan!!!Ehdin nähdä alkutekstit ja sit vaa ne lopputekstit..:(Ei tässä suurempaa tuskaa..enää. :) Kuule, ole nukkunut monet hyvät leffat, mutta onneksi telkussa pyörii uusintoja tosi tiheään. Joten ne näkemättä jääneet tulee vielä nähtyä.
Waffe kirjoitti:
Ei tässä suurempaa tuskaa..enää. :) Kuule, ole nukkunut monet hyvät leffat, mutta onneksi telkussa pyörii uusintoja tosi tiheään. Joten ne näkemättä jääneet tulee vielä nähtyä.
näkemättä jääny elokuva oli kauhuleffa,eikä sitä ainaskaa ole uusittu...Kaikkee muuta paskaa kyl uusitaan..
sellanen vehe jo löytyy..:) En mä kuiteskaa hirveen usein nukahda kesken kaiken,mut tapahtuuhan sitä joskus.. ;)
Eikös noi Wallanderit ole uusintoja?mii-su kirjoitti:
näkemättä jääny elokuva oli kauhuleffa,eikä sitä ainaskaa ole uusittu...Kaikkee muuta paskaa kyl uusitaan..
Minulla vaatisi aikalailla jos nukahtaisin kesken kauhuleffan. Jo niiden uhkaava taustamusiikki, kirkaisut, kellontikitykset ja muut leffaan kuuluvat kliseet pitäisivät minut varmasti hereillä. Joku draama, tai lovestory nukuttaisi minut paremmin.
Tykkään Wallanderista ja olen niitä kopsanut boksille sadepäivien varalle. Muutenkin noi naapurin tekemät dekkarit on hyviä.
Waffe kirjoitti:
Minulla vaatisi aikalailla jos nukahtaisin kesken kauhuleffan. Jo niiden uhkaava taustamusiikki, kirkaisut, kellontikitykset ja muut leffaan kuuluvat kliseet pitäisivät minut varmasti hereillä. Joku draama, tai lovestory nukuttaisi minut paremmin.
mä ehinkin nukahtaa jo silloin,ku vasta tuli alkujutut siinä elokuvassa...:D
Muutes..mä en ole ikinä tykänny mistään lovestoryistä...Ne on liian imeliä ja typeriä...:)Waffe kirjoitti:
Tykkään Wallanderista ja olen niitä kopsanut boksille sadepäivien varalle. Muutenkin noi naapurin tekemät dekkarit on hyviä.
osaa muutes tehä hyviä rikossarjoja..Tioi Martin Beck on kans hyvä sarja...:)
tulla kans näitä puhuttuja dekkareita kehumaan. Erinomaisen hyviä!
Gunvald:) En tiedä, mutta aina kun kuulee sen nimen mainittavan ohjelmissa niin mulle tulee mieleen, että Gunvald kiroaa vanhempansa siitä nimensä valinnasta.
Erittäin osuva nimi kuin tukistus:) Sympaattinen on roolinsa kuitenkin, vai johtuneeko siitä, että olen yhdistänyt vatsa pitkällä kävelytavan jotenkin poikamaisuudeksi..nää nyt tulevat Beckit ole vanhempaa tuotantoa..Noi uudet on parempia.Tässä vanhassa toi Beck on aikamoinen hiirulainen...Ihan semmonen nössön olonen ukko..:))
tintti.kotivintti kirjoitti:
tulla kans näitä puhuttuja dekkareita kehumaan. Erinomaisen hyviä!
Gunvald:) En tiedä, mutta aina kun kuulee sen nimen mainittavan ohjelmissa niin mulle tulee mieleen, että Gunvald kiroaa vanhempansa siitä nimensä valinnasta.
Erittäin osuva nimi kuin tukistus:) Sympaattinen on roolinsa kuitenkin, vai johtuneeko siitä, että olen yhdistänyt vatsa pitkällä kävelytavan jotenkin poikamaisuudeksi..nimihirviö..:DD
oisin eka nähny nää vanhat,nii pitäisin varmaan ihan hyvinä..Mut kun noi tuoreet tuli nähtyä ensin,nii minusta ne on kyllä parempia ne näyttelijät..:))
Mut ei väitellä..makuasia..;))
- Puhurix
Joskushan niitä on hyväkin pitää. Ei aina tarvi olla jotain tähdellistä tekemistä. Mä surffaan netissä, kuleksin koiran kanssa metsässä, piirrän hiilellä (vielä jos osais piirtää), puuhaan mökin pihalla tai joskus vaikka lauantai-iltapäivällä naukkaan viiniä ja grillailen ja silloin minäkin voin kuunnella vaiks iskelmää. Yleensä kyllä soi rock, mut miten kauniiseen kesäiltaan jotenkin kuuluu iskelmä. Mistähän se johtuu?
Kauniiseen kesäiltaan kuuluu iskelmä, mutta sopii siihen joku melodinenkin rock. Kamalinta on kesäillassa kuulla jotain kesähittiä jonka kuulee muutenkin joka päivä radiosta. Olikos jossain lehdessä missä etsittiin kamalinta kesähittiä. Pisti silmään että ehdokkaina näytti olevan ainakin Mamba ja Danny.
- Puhurix
Waffe kirjoitti:
Kauniiseen kesäiltaan kuuluu iskelmä, mutta sopii siihen joku melodinenkin rock. Kamalinta on kesäillassa kuulla jotain kesähittiä jonka kuulee muutenkin joka päivä radiosta. Olikos jossain lehdessä missä etsittiin kamalinta kesähittiä. Pisti silmään että ehdokkaina näytti olevan ainakin Mamba ja Danny.
kesähitti soi toissa kesänä. Valvomon Mikä kesä. Se oli sit niin ärsyttävä, että meinasin irrottaa autosta radion ja paiskata lomareissulla kangasalla ikkunasta ulos koko toosan. Tänä kesänä ei ole oikein ollu semmosta ärsyttävyyden huippua, mut se yks vollotus, mitä kuulee tämän tästä radiosta, että onko muita meitä maailmaan eksyneitä enkeleitä päällä maan, siipirikkoinaan. Jessus, että mä inhoan sitä.
Puhurix kirjoitti:
kesähitti soi toissa kesänä. Valvomon Mikä kesä. Se oli sit niin ärsyttävä, että meinasin irrottaa autosta radion ja paiskata lomareissulla kangasalla ikkunasta ulos koko toosan. Tänä kesänä ei ole oikein ollu semmosta ärsyttävyyden huippua, mut se yks vollotus, mitä kuulee tämän tästä radiosta, että onko muita meitä maailmaan eksyneitä enkeleitä päällä maan, siipirikkoinaan. Jessus, että mä inhoan sitä.
Yksi kesäinen laulu josta aikoinaan nuorempana tykkäsin, menee suunnilleen näin:
"Auton valot sokaisee silmät, kun on poissa on yhteiset illat. Jotka vietin kanssa hyvien frendien. Täytyy päästä jalat ei jaksa, ei rahaa ole taksia maksaa. Oi äiti kun näkisit, mä putoon
Juopunut merimies laulaa laulun viimeisen , strippari on stripannut numeron viimeisen. Pyydän lasiin lisää viinii silmäni on melkein kiinni. Aikaa vähän on, mutta taivas saa odottaa. Aikaa vähän on, mutta taivas saa odottaa”
Laulun esitti vuonna kivi ja tomu, sellainen orkesteri kuin Rudi. En tosin ole kuullut laulua aivan lähiaikoina, mutta aina välillä se jostain syystä tulee mieleen. Jotkut minulle tärkeät muistot nitoutuivat lauluun kun kovasti vieläkin tykkään siitä. Niin ja kesäähän se oli kun aikoinaan sen ensimmäisen kerran kuulin.- Puhurix
Waffe kirjoitti:
Yksi kesäinen laulu josta aikoinaan nuorempana tykkäsin, menee suunnilleen näin:
"Auton valot sokaisee silmät, kun on poissa on yhteiset illat. Jotka vietin kanssa hyvien frendien. Täytyy päästä jalat ei jaksa, ei rahaa ole taksia maksaa. Oi äiti kun näkisit, mä putoon
Juopunut merimies laulaa laulun viimeisen , strippari on stripannut numeron viimeisen. Pyydän lasiin lisää viinii silmäni on melkein kiinni. Aikaa vähän on, mutta taivas saa odottaa. Aikaa vähän on, mutta taivas saa odottaa”
Laulun esitti vuonna kivi ja tomu, sellainen orkesteri kuin Rudi. En tosin ole kuullut laulua aivan lähiaikoina, mutta aina välillä se jostain syystä tulee mieleen. Jotkut minulle tärkeät muistot nitoutuivat lauluun kun kovasti vieläkin tykkään siitä. Niin ja kesäähän se oli kun aikoinaan sen ensimmäisen kerran kuulin.toi löytyä juutuupista?
- Puhurix
Waffe kirjoitti:
Kyllähän mä tän tunnistan. Siis tässä on jotain sielua mun mielestä.
Mikäli päiväkirjaa pitää tapahtumakalenterina niin mun kirjassa sanat toistuisivat joka sivulla. Ajatukset, tunteet, kokemukset ja havainnot sitten ovat asia erikseen.
Jos joutohetkinä kuuntelee musiikkia kuulematta sitä, niin mun mielestä se ei ole ollenkaan joutavaa. Kyllä silloin nimenomaan jotain ihan omaa ja hyvää tapahtuu siellä päänupin sisällä:D Se on niitä hetkiä, kun nuoret herättävät ajatuksista sanoen: että jäiks pitkät päälle!
Mulla on sellainen alle metrin mittainen, jonka silmiä on hauska seurata, kun ne jää jumittamaan, kun hälle näytän luonnon ihmeitä. Haaveilijasukua? ;)Sanoitkin erinomaisesti joutohetkestä kun " jää niin sanotusti pitkät päälle". Olen kuullut joskus puhuttavan kuinka"enkeli lensi ohitse" eritoten tilanteessa jossa koko seurue hiljenee kesken vilkkaan puheensorinan ja menee pidempi hetki kun kukaan ei virka sanaakaan. Tenavilla aika seisahtuu kuin itsestään heidän nähdessä jotain kummaa, mutta tokkopa lapsi edes tajuaa ajan pysähtyneen toviksi:) Ei varmaankaan, kun katse on jo samassa hetkessä jossain toisessa mielenkiintoisessa kohteessa.
- Yxitypy
tosiaan kirjoittamiasi juttuja pois. Minä en koskaan. Mulla kyllä löytyy laatikosta nippu erimuotoisia ja näköisiä paperilappusia, joihin olen kirjoitellut silloin kun siltä tuntunut. Ei aina ole sitä vihkoa mukana.
Nykyään kirjoitan päiväkirjaan (ruutuvihkoseen) vain erityiset tapahtumat ihan senkin vuoksi, kun miehen kans tulee usein intosta, minä vuonna tehtiin sitä ja sitä, niin voi kaivaa vihkosen esiin ja tarkistaa asian. Tämä muistikulta kun ei enää pelaa niin hyvin, on pakko jo laittaa senkin takia joitain juttuja ylös.
Mulla on niitä lukollisia päiväkirjoja muutama lapsuuden ajalta, joihin olen joka päivä kirjoittanut jotain. Jos en muuta, niin ainakin : Rakas päiväkirja. Tänään ei ole tapahtunut mitään erikoista :=))
Toinen juttu minkä olen aloittanut pari vuotta sitten. Yritän muistaa merkitä kalenteriin säätilat päivittäin.
Tänään siivouksen jälkeen koittavan joutoajan aion käyttää ensin pöyräilylenkkiin, sitten makoilua kirjan kera pihalla. Illemmalla voin nautiskella pihalla myös pari olutta. Tundralla nyt jo mainioa sää. Ihan kirkas taivas.
Musiikkia en laita taustalle pauhaamaan, vaan taustalta kuuluu lintujen laulua :=))on yksi vanha päiväkirja pahimmilta rillutteluvuosilta..Voi hirveetä mitä elämää..:DDD
Nykyään mulla on menossa toinen kirja,mihin kirjoitan aina välillä päivän tapahtumat.Kesäisin pistän erityisesti säätilat myös..:)- Yxitypy
mii-su kirjoitti:
on yksi vanha päiväkirja pahimmilta rillutteluvuosilta..Voi hirveetä mitä elämää..:DDD
Nykyään mulla on menossa toinen kirja,mihin kirjoitan aina välillä päivän tapahtumat.Kesäisin pistän erityisesti säätilat myös..:)niistä vuosista on päiväkirjat minullakin :=))
On se ollut hurjaa menoa. Ei siinä ole paljon huomista päivää ajatellut, mutta onneksi ei mitään pahaa sattunut. Yxitypy kirjoitti:
niistä vuosista on päiväkirjat minullakin :=))
On se ollut hurjaa menoa. Ei siinä ole paljon huomista päivää ajatellut, mutta onneksi ei mitään pahaa sattunut.Oon muutes miettiny,että mitä teen kyseiselle päiväkirjalle..Ei passaa kyllä kenenkään saada sitä käsiinsä..:))
Minä tosiaan pyyhin useimpia vanhoja ja arvottomimpia vihkokirjoituksiani pois, ja niihin oli syynä ex- tyttöystäväni, en minä. Meillä oli välillä hänen kanssa mielenkiintoisia istuntoja joissa hän luki ääneen kirjoituksiani. Omia kirjoituksia kuunnellessani minusta tuntui kuin sieluni testamenttia olisi julkisesti häväisty. Kirjoitukset eivät enää loistaneet yhtä kiinnostavina kuin mitä ne olivat paperille raapustettuina olleet. Vähän sama juttu kun pääset ihailemaan hieroglyfejä, silloin kaikki on hienoa ja salaperäistä. Sitten kun tiedät mitä siinä lukee, mielenkiinto loppuu juts siinä paikassa.
mii-su kirjoitti:
on yksi vanha päiväkirja pahimmilta rillutteluvuosilta..Voi hirveetä mitä elämää..:DDD
Nykyään mulla on menossa toinen kirja,mihin kirjoitan aina välillä päivän tapahtumat.Kesäisin pistän erityisesti säätilat myös..:)Alkoi kiinnostamaan minkälaista elämää olet viettänyt? Voiko sitä salaisuutta raottaa meille palstatutuille edes ihan pikkuisen?:)
Waffe kirjoitti:
Alkoi kiinnostamaan minkälaista elämää olet viettänyt? Voiko sitä salaisuutta raottaa meille palstatutuille edes ihan pikkuisen?:)
Noo...Sen voin raottaa,että iloliemi kuulu kyllä juttuun..Välillä tuli käytyä moikkaamassa putkanpitäjääki..:DDD Enempää en kerro...:¤ :DDDD
mii-su kirjoitti:
Noo...Sen voin raottaa,että iloliemi kuulu kyllä juttuun..Välillä tuli käytyä moikkaamassa putkanpitäjääki..:DDD Enempää en kerro...:¤ :DDDD
Ahaa että noin rietasta ja pahennusta herättäviä aktiviteetteja on tullut harrastettua.:)) Jotenkin aavistelin tälläistä, vaikka osasin odottaa vieläkin pahempaa..
- Yxitypy
mii-su kirjoitti:
Oon muutes miettiny,että mitä teen kyseiselle päiväkirjalle..Ei passaa kyllä kenenkään saada sitä käsiinsä..:))
minullakin joskus mielessä, mutta sitten olen ajatellut, että siinäpä tuleva sukupolvi lukekoot. Enpä ole enää itse heidän reaktioitaan katsomassa.
Toisaalta tämä maailma muuttuu aina vaan pahempaan suuntaan, niin tuleva sukupolvi voi vain naureskella, että onpas iso-tai isoisoäidillä ollut hurja nuoruus. Siis pitävät juttuja aika iiseinä :=))
- huhhuijaa*******
Tuskaahan se on jos koiras poikii, sanoivat jotkut.
Hätäiseen avaajan profiilikuvaa katsoessa tuli väistämättä
näkymä miehistä, jotka nappaavat itselleen sen viimeisenkin viran.
Tekstissä sentään kerrotaan toista, vai kerrotaanko.
"Ei mitään erityistä" - imalamaika
kesäiset joutohetket... Istuskelu katukahviloissa; kannullinen kahvia, hyvä kirja, toisten ohi kulkevien joutilaiden unelias tarkastelu, samassa pöydäs,sä ehkä pari hyvää ystävää. Omalla pihalla reggaemusiikki ja hyvä kirja - illan hämäryyden jo laskeuduttua öljyroihut palaa, keinu natisee hiljalleen. Iltakävelyt viilentyvässä illassa. Alkuyön tunteina hyvä elokuva, torkahtelu ei haittaa - olenhan nähnyt tuon leffan jo useita kertoja aikaisemminkin, mutta en malta olla katsomatta sitä uudelleen ja uudelleen. Autuas kesäinen joutilaisuus! Syksyn tullen ihmettelee, oliko kesää lainkaan - kaikki tuntuu unikuvalta, kaukaiselta unelmalta. Suloista kesää kaikille!
Hienosti kiteytit joutohetket, joista ainakin sinä tunnut osaavan ottaa kaiken irti. Noin sitä pitää nauttia elämästä, eikä murehtia turhia tai juosta jonkin epäolennaisen perässä. Kesästähän ei usein muuta muistoa jää kuin rusketus. Mutta on sitä elämää syksyn tullessakin..ja ne ulkoroihut, ne luo aina jännää tunnelmaa.
- tuo tuska
Waffe kirjoitti:
Hienosti kiteytit joutohetket, joista ainakin sinä tunnut osaavan ottaa kaiken irti. Noin sitä pitää nauttia elämästä, eikä murehtia turhia tai juosta jonkin epäolennaisen perässä. Kesästähän ei usein muuta muistoa jää kuin rusketus. Mutta on sitä elämää syksyn tullessakin..ja ne ulkoroihut, ne luo aina jännää tunnelmaa.
koskan lopu?
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.971308Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata371305Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891165- 1071065
- 71992
- 18976
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva14951- 54946
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f165828Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju16811