Surkeat palkkatyöläiset

Asiahan on nyt niin, että maamme kaikki ongelmat johtuvat pelkästään siitä että palkkatyöläinen ei ole riittävän motivoitunut töihinsä. Suunnaton tehottomuus vallitsee kun työläismassat yrittävät huvittaa itseään työaikana muulla kuin työnteolla.

Ratkaisu tähän on sitouttaminen ja se tapahtuu seuraavalla tavalla: Työläinen ostaa työpaikkansa yritykeltä lainaamalla sille rahaa esim. 10X vuosipalkkansa verran. Työläinen ottaa rahat lainaksi pankilta ja yritys maksaa saamalleen rahalle kohtuullista korkoa. On vain reilua että yritys hyötyy työntekijästään heti alkuvaiheessa, sillä tuleehan uuteen työhön koulutuksessa melkoisia kuluja ja tehottomuutta. Lainasopimus tehdään aina kymmeneksi vuodeksi ja mikäli sen haluaa purkaa aiemmin, se onnistuu esim. 10 000 euron korvauksella.
Mikäli yritys menee konkurssiin, niin työläinen menettää yritykselle luovuttamansa rahan ja tämä onkin se varsinainen työtehoa parantava tekijä.

Nyt kun kansakunta säätää tämän pakolliseksi koko systeemissä, niin työläiset aktivoituvat töihinsä ja koko kansantalous kasvaa ennenäkemätöntä vauhtia.

Lisäksi kaikissa töissä työntekijän tulisi itse hankkia tarvitsemansa työvälineet, sillä vain siten voidaan olla varmoja siitä että niitä käytetään taloudellisesti järkevästi, eikä tule ylimääräisiä vikoja tai virheinvestointeja.

Eikö kuulostakin heti hyvältä systeemiltä?

16

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gordion's complaint

      laissa säädetty, niin noinhan aika pitkälle toimitaan tälläkin hetkellä: tehtäviä ulkoistetaan pätkätöiksi ja yrittäjäjäpohjaisiksi alihankinta- ja projektisopimuksiksi. Työntekijä vastaa itse kuluistaan ja kompetenssistaan. Diili ei ole 10 vuoden mittainen. Mikä yritys olisi niin hullu että sitouttaisi työntekijöitä noin pitkiin sopimuksiin?

    • Yrität selvästi kehittyä provoilijana, pisteet siitä. Makoilevilla stallareilla vain harvemmin on sen enempää luottotietoja kuin riskinottohaluakaan, joten juttusi ei kolahda tarpeeksi monen koipeen. Parempaan lopputulokseen pääset, kun ehdotat tukieurojen vähentämistä ja työssäkäyntialueen laajentamista koskemaan koko Suomea. Lisäksi suosittelen ylistämään työkkärin motivointikursseja. ;-)

      • Tähän uuteen systeemiini kuuluu luonnollisesti valtion tuki, joka takaa lainat kepuleimmillekin pikavippaajille, mutta tietysti kovin sanktioin. Luonnollisesti tuohon valtion rooliin kuuluu myös tiukka kontrolli ja kaikista töistä pitää tehdä omalla ajalla tarkka selvitys. Mikäli raportonnissa on puutteita tai virheitä, joutuu näistä maksamaan sakkoa. Raportointiin kuuluu myös työrajoitteita ja mikäli työtehtäviin eksyy työnkuvaukseen kuulumattomia työtehtäviä, niin tätä tulkitaan valtion puolelta sopimusrikkomuksena ja tästä luonnollisesti tulee myös sakkoa.
        Töissä tulee käyttää standardivirkapukua, joka on kaikilla muuten sama, paitsi olkanauha osoittaa työpaikan ja aseman. Kunkin palkkaluokka merkitään hihanauhan alareunaan värikoodilla ja mahdolliset rikkomukset valtion työnvalvontavirastoa vastaan merkitään rintamerkeillä.

        Sitten tähän myös kuuluu pakollinen täysraittius ja aamuvoimistelua keskusradiosta soitettavien virsien tahtiin. Viikonlopuista ja muista vapaapäivistä pitää myös tehdä vapaa-ajanvalvontavirastolle raportti ja ne tarkistetaan ristiin aviopuolisoiden ja lasten kesken.


      • ihan minne vaan

        jos perhettä ja lapset kouluikäisiä vaikka. Ei pätkätyöläinen voi retuuttaa heitä mukanaan ties minne ja lapset joutuis vaihtamaan koulua monesti. Oletko ite koskaan ollut työkkärin motivointikursseilla? Ne on perseestä ja usein tosi nöyryyttäviä ihmisille, ketä on eri alojen ammattilaisia. Tehneet työnsä aina hyvin, jne.


    • Ob.Server

      idea! Ja jos työntekijät hoitavat hommansa niin surkeasti, että firman täytyy irtisanoa heidät tuotannollisten ja taloudellisten syiden takia, vapautuu firma lainan loppuosan maksusta.

      • Sillä eihän sillä firmalla ole niistä taloudellisista syistä sitä rahaa enää missään.


      • Ob.Server
        buddy-love kirjoitti:

        Sillä eihän sillä firmalla ole niistä taloudellisista syistä sitä rahaa enää missään.

        mutta eihän työmiehen sitä tarvitse tietää...

        Se on golf-osakkeissa ja siinä firman kelomökissä, missä, ainakin varauskirjan mukaan, kaikki työntekijät saavat viettää lomiaan.


    • puskispaskis

      sellainen yritys kuin Unimerco. Suurin osa työntekijöistä on omistajia, olikohan 80%. Voitosta maksetaan palkkio omistajille joka kuukausi ym kivaa.
      Niillä on vaikka mitä palvelua talon puolesta, kuntosalista fysioterapiaan.

      Jos irtisanoutuu, niin osakkeita ei saa myydä ulkopuoliselle, vaan ne on myytävä takaisin firmalle=seuraavalle työntekijälle.

      Firmalla menee todella hyvin, sairauspoissaolot ovat 1%, ja kauppa käy.
      Ihmiset viihtyvät paikassa ja vaihtuvuus on pientä.

      Äänestetty Tanskan parhaaksi työpaikaksi kerran ja kärkipään tuntumassa keikkunut useita kertoja.

      Jännä juttu, kun firmaa muutettiin tähän systeemiin (oli ennen perheyritys) niin suurin vastustus tuli ammattiliitoilta. Haastoivat tj:n oikeuteen sillä perusteella, ettei tämmöstä yritystä ole laillista perustaa. Kuinka ollakaan, ay-väki hävisi.

      Olis oikeasti mukavaa, kun Suomessakin joku uskaltais vähän ravistella vallitsevia systeemejä.

      • Kyllä ulkomailla ollaan aina viisaampia kuin meillä.

        Heti kopioimaan koko systeemi tänne.


        (erään tutun isä muuten teki Sveitsissä kokolailla saman jutun jo 70-luvulla)


      • buddy-love kirjoitti:

        Kyllä ulkomailla ollaan aina viisaampia kuin meillä.

        Heti kopioimaan koko systeemi tänne.


        (erään tutun isä muuten teki Sveitsissä kokolailla saman jutun jo 70-luvulla)

        Kun ammattiyhdistysliike on niin huolissaan yritysten isänmaallisuudesta, se voisi minusta ostaa Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden osakkeita. Alkaisi oikeasti kiinnostamaan tuottavan työn säilyminen Suomessa ja nythän osakkeet ovat kohtuuedullisiakin.


      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Kun ammattiyhdistysliike on niin huolissaan yritysten isänmaallisuudesta, se voisi minusta ostaa Suomessa toimivien pörssiyhtiöiden osakkeita. Alkaisi oikeasti kiinnostamaan tuottavan työn säilyminen Suomessa ja nythän osakkeet ovat kohtuuedullisiakin.

        Kuitenkin säätää laki että ammattiyhdistyksillä ei voi osakkeen omistuksesta huolimatta olla jääviyssyistä äänivaltaa yrityksissä. Eihän tämä mielipide voi suinkaan ärsyttää ketään.


      • buddy-love kirjoitti:

        Kuitenkin säätää laki että ammattiyhdistyksillä ei voi osakkeen omistuksesta huolimatta olla jääviyssyistä äänivaltaa yrityksissä. Eihän tämä mielipide voi suinkaan ärsyttää ketään.

        Sehän tässä jutun juoni olisikin, että AY-liike joutuisi oikeasti sovittelemaan jäsentensä ristiriitaiset edut yhteen. Jos olisin kirjailija tai elokuvaohjaaja, tekisin tästä hyvän parodian. ;-)


      • Ob.Server
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Sehän tässä jutun juoni olisikin, että AY-liike joutuisi oikeasti sovittelemaan jäsentensä ristiriitaiset edut yhteen. Jos olisin kirjailija tai elokuvaohjaaja, tekisin tästä hyvän parodian. ;-)

        mikään ei tee proletaarista kapitalistia paremmin kuin se, että täytyy katsella omien tuottojen perään.


      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Sehän tässä jutun juoni olisikin, että AY-liike joutuisi oikeasti sovittelemaan jäsentensä ristiriitaiset edut yhteen. Jos olisin kirjailija tai elokuvaohjaaja, tekisin tästä hyvän parodian. ;-)

        No sitten noin.
        Ehdota hesarin yleisönosastokirjoituksessa että ne SDP:lle menevät tukirahat olisivat paremmassa käytössä niissä osakkeissa.


      • puskispaskiainen
        Ob.Server kirjoitti:

        mikään ei tee proletaarista kapitalistia paremmin kuin se, että täytyy katsella omien tuottojen perään.

        aika olisi pitänyt aina olla ohi.
        Kyllä se motivoi kun tietää että hyvästä tuloksesta saa muutakin kuin pullakahvit.

        Kun niin kovasti puhutaan sitouttamisesta ja yhteisöllisyydestä, niin näkisin OIKEASTI fiksuna se, että kaikki osapuolet olisi omistajina.

        Kummasti nousis tuottavuus.


      • puskis
        buddy-love kirjoitti:

        No sitten noin.
        Ehdota hesarin yleisönosastokirjoituksessa että ne SDP:lle menevät tukirahat olisivat paremmassa käytössä niissä osakkeissa.

        tämä sun aloitus oli hyvä! Ei tästäkään sua kukaan voi kiusata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      187
      1294
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      832
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      701
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      249
      604
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe