ei kasva!!

Haluaisin pitkät hiukset. Ongelma kuitenkin on että hiukseni ollut samanpituiset jo varmaan 5 vuotta. Hiukset ovat latvasta kuivat ja ohuet. Värjään niitä parin kuukauden välein kestovärillä. Eikö kukaan tiedä keinoa ongelmaani? Vai onko niin että hiukset kasvaisivat paremmin jos niitä leikkaisi? Välillä latvoja on tasattukin, kuivia pois, mutta tuntuu että tukka vaan lyhenee!
8424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Värjätyt kuivat hiukset murenee latvoista, joten ne vain lyhenee. Lopetin värjäämisen ja hiukset venähti reisiin asti ilman haarahiuksia :)

Äänestä
  • No niin varmaan ja sit sulle kasvo siivetkin selkään.

    Äänestä

  • kylläkylläjoo kirjoitti:

    No niin varmaan ja sit sulle kasvo siivetkin selkään.

    Mikäs siinä oli niin outoa? Tarinani oli ihan tosi. Siipiä olisi aika hankala kasvattaa ;).

    Äänestä

Hius kasvaa tavallisesti suunnilleen 1-1,5 cm kuukaudessa, ja yksittäisen hiuksen elinikä on suunnilleen 3-5 vuotta. Sen jälkeen hius lopettaa kasvamisen, on lepotilassa muutaman kuukauden ja putoaa sitten pois. Samasta hiustupesta alkaa kasvaa uusi hius jonkin ajan kuluttua. Tästä voit laskea, että hius ehtii yleensä keskimäärin maksimissaan 60-70 cm pituiseksi, ennen kuin se tippuu pois.

Hiuksen elinikä ja kasvunopeus ovat perinnöllisiä ominaisuuksia. Todennäköisesti hiuksesi kasvavat siis luonnostaan suhteellisen hitaasti tai niiden elinikä ei ole kovin pitkä, joten ne eivät vain yksinkertaisesti ehdi kasvaa tuon pidemmiksi. Lohdutukseksi sinulle, että useimmilla muillakaan hiukset eivät kasva kuin korkeintaan lapaluihin asti, vaikka mitä tekisi.

Hiusten leikkaamisella tai värjäämisellä ei ole vaikutusta niiden kasvunopeuteen, koska hius on kuollutta materiaalia. Hiuksesi juuri ei siis mitenkään voi tietää, onko sitä leikattu latvasta. Leikkaamisella voidaan vaikuttaa vain siihen, kuinka hyväkuntoisilta hiukset näyttävät; jos latvat ovat täynnä kaksihaaraisia, niin hieman pidemmätkään hiukset eivät näytä hyvältä.

Suosittelen siis, että tyydyt sen pituisiin hiuksiin, kuin millaisiksi hiuksesi luonnostaan kasvavat, ja pidät ne tarpeeksi lyhyinä, jotta latvat eivät jää ohuiksi ja hapsuisiksi. Jos haluat pidemmät hiukset, niin ainoa vaihtoehto ovat pidennykset.

Äänestä
  • Mutta miksi joillakin kasvaa tyyliin reisiin ASTI hiukset paksuina ja vahvoina. tällaistakin oon kuullut, joissain aasian maissa tai intiassa luultavasti. yli 100 senttisiks saattaa kasvaa ilman huonoja latvoja. mistä se johtuu!!!!!!!!1111111

    Äänestä

  • vastauksesta. mutta on se kyllä epäreilua että joidenkin hiukset kasvaa. Minulla oli kyllä peppuun asti hiukset lapsena, mutta ilmeiseti on tyydyttävä nyt tähän...harmi:(

    Äänestä

  • sad80 kirjoitti:

    vastauksesta. mutta on se kyllä epäreilua että joidenkin hiukset kasvaa. Minulla oli kyllä peppuun asti hiukset lapsena, mutta ilmeiseti on tyydyttävä nyt tähän...harmi:(

    Toistan vaan itseäni. Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Lopeta värjääminen, koska se kuivattaa hiukset ja siten murenee latvat. Monilla on luonnostaan niin kuivat hiukset, etteivät ne kestä värjäämistä. Kuivat hiukset voivat kestää kasvi- ja suoravärejä. Miten olisi Elumen?

    Värjäätkö aina koko pehkon vai vain juurikasvun? Mitä tuotteita käytät? Liian pesevä shampoo? Suojaatko latvat ennen pesua? Kuinka usein leikkautat hiuksiasi ja paljonko lähtee senttejä?

    Äänestä

  • Medium... kirjoitti:

    Toistan vaan itseäni. Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Lopeta värjääminen, koska se kuivattaa hiukset ja siten murenee latvat. Monilla on luonnostaan niin kuivat hiukset, etteivät ne kestä värjäämistä. Kuivat hiukset voivat kestää kasvi- ja suoravärejä. Miten olisi Elumen?

    Värjäätkö aina koko pehkon vai vain juurikasvun? Mitä tuotteita käytät? Liian pesevä shampoo? Suojaatko latvat ennen pesua? Kuinka usein leikkautat hiuksiasi ja paljonko lähtee senttejä?

    Kirjoitin vinkkejä linkissä olevaan keskustelluun.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8328388

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sad80 kirjoitti:

Haluaisin pitkät hiukset. Ongelma kuitenkin on että hiukseni ollut samanpituiset jo varmaan 5 vuotta. Hiukset ovat latvasta kuivat ja ohuet. Värjään niitä parin kuukauden välein kestovärillä. Eikö kukaan tiedä keinoa ongelmaani? Vai onko niin että hiukset kasvaisivat paremmin jos niitä leikkaisi? Välillä latvoja on tasattukin, kuivia pois, mutta tuntuu että tukka vaan lyhenee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu