Parisen viikkoa sitten kerroin täällä (tosin HIMin biisin nimilaina FoH:ina), kuinka vaimo ei ole enää vuoteen voinut sanoa rakastavansa minua. Eikä se ole suostunut keskustelemaan asioista kunnolla neljään vuoteen, viimeiseen vuoteen ei oikeastaan lainkaan. Ja luoja, että olen kyllä yrittänyt.
Pääsin pitkästä aikaa kotiin vaimon ja lasten luo lomalla, ja kuinkas kävi. Viikon verran meni melko hyvin, vaikka rouva oli pinna äärettömäntiukalla. Sitten yhtenä iltana, lasten mentyä nukkumaan, istuimme vierekkäin sohvalla, vaimo laittoi herkkuja ja viiniä iltanaposteltavaksi. Suukottelin ja pidin häntä hyvänä siinä samalla, ja tuntui kelpaavankin jotenkin. Ja sitten lopulta, aivan rauhallisesti hän ilmoitti, että "en voi enää koskaan antaa sinulle sitä mitä sinä tarvitset...".
Se oli siinä, ukko saa häipyä hänen - ja lasten - elämästä!
Mitäs siinä, täysi katastrofi ja paniikki mulle. Ei ollut kovin helppoa olla lasten kanssa normaalisti viimeiset kaksi päivää.
Nyt en tiedä mistään mitään, kaikki on ihan sekaisin. Niinkuin tämä kirjoituskin.
Kaikkein vaikeinta on tällä hetkellä, kun en voi vihata häntä, rakastan häntä yli kaiken!
Miten minulle(kin) voi tehdä noin...
Ja mitä helvattia teen nyt?!
Pääsin pitkästä aikaa kotiin vaimon ja lasten luo lomalla, ja kuinkas kävi. Viikon verran meni melko hyvin, vaikka rouva oli pinna äärettömäntiukalla. Sitten yhtenä iltana, lasten mentyä nukkumaan, istuimme vierekkäin sohvalla, vaimo laittoi herkkuja ja viiniä iltanaposteltavaksi. Suukottelin ja pidin häntä hyvänä siinä samalla, ja tuntui kelpaavankin jotenkin. Ja sitten lopulta, aivan rauhallisesti hän ilmoitti, että "en voi enää koskaan antaa sinulle sitä mitä sinä tarvitset...".
Se oli siinä, ukko saa häipyä hänen - ja lasten - elämästä!
Mitäs siinä, täysi katastrofi ja paniikki mulle. Ei ollut kovin helppoa olla lasten kanssa normaalisti viimeiset kaksi päivää.
Nyt en tiedä mistään mitään, kaikki on ihan sekaisin. Niinkuin tämä kirjoituskin.
Kaikkein vaikeinta on tällä hetkellä, kun en voi vihata häntä, rakastan häntä yli kaiken!
Miten minulle(kin) voi tehdä noin...
Ja mitä helvattia teen nyt?!
Vastaukset 18
Vanhimmat
ja vaikka kuinka paljon sattuu sydämeen ja viiltää ja tuntuu että kaikki loppuu ja romahtaa!
sun täytyy unohtaa vain tuo nainen..tulee niitä uusia ja parmpia ja jotka rakastavat sinua yhtä paljon kuin sinä tulet rakastamaan heitä ja lapsiasi tulet näkemään!Ei nainen voi sinulta lapsiasi ottaa. Hän voi yrittää niin tehdä mutta ei hänkään tyhmä ole ja tietää että lapsenne tarvitsevat myös isäänsä. Erot ovat aina hirveitä sille kenet jätetään ja enpä usko että se naiselleseikaan tulee olla helposti ilman sua.
pää pystyyn ja paljon voimia. kyllä se siitä!
Niin, ensin tuli mieleen, että jos alkais vetää viinaa ja pillereitä, mutta kun se ei auta mitään, päin vastoin. Saatankin taas alkaa urheilemaan hullun lailla?
Lapset minua nyt eniten surettaa ja pelottaakin, kun vielä asun heistä melkein 3000 km päässä. Joten sekin vaikeuttaa asioita aika paljon. Vaimolla on vakivirka ja itte jatko-opiskelemassa eikä tuloja. Lopetin omat hommat pari vuotta sitten, että saadaan perhe-elämä helpommaksi ja jäin omasta halustani lasten kanssa kotiin kokopäiväisesti.
Joten aika vaikeeta on enää päästä niitä kunnolla tapaamaan ja viettämään aikaa. Ite oon persaukinen ja varmaan tässä minut kuitenkin laitetaan sitte maksamaan vielä elatusapujakin kun lapset on - tottakai - äidillä jolla on hyväpalkkainen virka. Ja asunto.
Ja loppujen lopuksi lasten näkökulmasta - kun ne siellä äitin kanssa asuu ja äiti niille tän asian kohta kertoo - se on isi joka ne jätti ja lähti kotoa. Ja kun asia on oikeasti aivan päin vastoin!!!
Mutta minkäs tässä teet. Elämä jatkuu tavalla tai toisella kuitenkin. Ilo vaan katosi nyt täysin. Ja koti...
Onko tosiaan noin kylmä muija? On puhumatta vaikka kuinka kauan. Sitten laittaa suolaista viinin kera. Sanoo sitten vain, ettei kykene antamaan sulle sitä mitä sinä tarvitset enää koskaan. En ymmärrä. Tai, ehkä ymmärrän sittenkin.. ....En ole rakastunut samaan mieheen kahta kertaa. Ehkä hän yritti samaa, koska teki noin mitä teki. Ei voi mitään. Voithan kysyä vielä, et milloin hän lakkasi rakastamasta sua. Olen utelias...
Kirjoita vielä miten sul menee...
Terv. nettityttö
Joo, kylmäsi minuakin jo pitkään. Enkä ymmärtänyt missä vika. Kysyin montamontamonta kertaa, että mikä hätänä, voinko auttaa, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, järjestetään lomaa ja yhdessäoloa, tai sulle vapaata, mene tapaamaan ystäviä, käy matkalla yksin, kaverin tai minun kanssa tai mitä vain.
Ei. En ole tehnyt (muka) mitään, en voi tehdä mitään, ei ole mitään erityistä tai muutakaan. Eikä lähdetty ulos tai mihinkään.
Ainoastaan sain kuulla, että viime talvi ja kevät oli yhtä helvettiä! En tosiaankaan voinut muuta kuin ihmetellä, että mitä helvettiä!?
Eikä mitään voitu keskustella. Jatkuvasti kaikki mielipiteeni, kommenttini tai sanomiseni otettiin hyökkäyksenä, johon piti vastata välittömästi ja aggressiivisesti takaisin. Ja kun en tosiaan hyökännyt! Enkä koskaan saanut mahdollisuutta selittää tai perustella mitään, kun vaimo sanoi sanansa, lopetti keskustelun ja käänsi selän. Eikä sitten tosiaankaan enää sanonut sanaakaan.
Viime talvena sanoi vimeisen kerran rakastavansa minua. Sitten se kuulemma vain äkkiä tajusi, että ei enää rakasta minua. Mielellään kyllä kuunteli kun minä sanoin hänelle.
Tietysti nämä ovat vain minun näkemykseni asiasta. Mutta kenenkäs muunkaan?!
Jaa miten tässä menee? Tekemistä on kauheesti ilman tätä sotkuakin. Ja soitan taukoamatta Nightwishia, RHCP:ä, Apocalypticaa, HIMiä ja CMXää. Jonnekin pitää päästä karkuun!
edessä, mutta se on täysin selvitettävissä. Itselleni kävi melkein saman kaltainen tapaus. Emme tosin jahkailleet vuosia asian kanssa, vaan reilun puolen vuoden keskustelun jälkeen irtaannuin suhteesta. Pääni ei olisi kestänyt kauemmin sitä ahdistavaa piinaa. Nyt liki 4 vuoden jälkeen tunnen olevani jälleen voimissani.
Älä vain missään tapauksessa ryhdy juopottelemaan ja leikkimään pillereillä, siitä on surauksena ainoastaan harmia ja entinen naisesi saa lisää ruutia sinun syyttelyysi. Pidä pääsi selvänä, niin pysyt järjissäsi ja saat kerättyä pisteet itsellesi. Tilanteessasi on vältettävä kaikkia mahdollisia mokia, muuten et enää kykene hallitsemaan voimakasta morkkista. Joka tuntuu jo ohjaavan elämääsi.
Ajattele lapsiasi, äläkä keskity liiaksi siihen naiseen. Olet ainoastaan kaukana lapsistasi, mutta naisen menetit jo vuosia sitten. Pidä huoli ettei sama tapahdu lasten suhteen, he tarvitsevat sinua joka tapauksessa.
Olisi mielenkiintoista kuulla miten jatko sujuu.
ei tuu mitään, että alkaisin napeilla pelaamaan. Itelläkin kävi mielessä, että jos alkais polttelemaan tupakkia, hakis lääkäriltä pameja ja alkais pämppäämään. Mutta kun ei minusta vaan ole siihen(kään)! Ennemmin minusta tuntuu nyt, että saatan olla ensi syksynä aika hyvässä juoksukunnossa.
Mulla on se onni, että ystäviä on aika paljon; Suomessa ja myös siellä toisaalla. Toisin kuin vaimolla...hmm, on se vielä vaimo. Sääliksi sitä käy...
Mutta miten hiivatissa saan näin hyvää kommenttia teiltä täällä?! Mitään surkuttelua en kaipaakaan!
Jaa jatkoa? No sitä tulee...
Ota aikalisä. Ei ainakaan kannata lähteä juopottelu, pillerilinjalle.
Asioilla on kumma tapa järjestyä ihan raiteileen kun laitamme aikaa. Meillä on tapana olla liian hätäisiä , koska pelkäämme ettemme pärjää yksin.
Kaikki asiat tuntuu siltä , miten minä selviän laskuistani ja muista taloudellisista menoista, entä miten käy lasten ?
Sinulla on sos. huolto takanasi. Ei onneksi Suomessa jätetä ihan oman onnensa nojaan vaan Sinullakin on oikeuksia yhteiskunnan palveluihin.
Keskity nyt kokonaan itsesi ja lapsiisi , kunhan saat olla heidän kanssaan.
Olen itse käynyt saman kohtalon läpi ja se tosiaan romahdutti maailman, mutta aika haavat parantaa ja siitä minä nousin uuteen elämään.
Huomautan , etten viinan voimalla noussut.
Aika haavat parantaa ,vaikka ei se joskus siltä tunnu.
Tsemppiä , pidä ensiksi itsessi kunnossa ja sitten..... elämään uutta elämää.
tässä pitääkin aika monta kertaa ja usein. Kyllähän se tuntuu, että kaikki meni. Itsellä ei tuloja, vuokra-asunto, velkakirjassa nimi, isä. Toisella hyvätuloinen virka, asunto, auto, äiti. Yhtälö on aika selvä. Vaikka reilusti sitä sekoittaa ja minun osaltani huonontaa se, että mulla ja lapsilla on etäisyyttä yli 2000km. Tapaile siinä niitä sitten, kun ei oo rahaa oikein lentolippuihinkaan kuin muutaman kerran vuodessa...
Katsele asioiden valoisia puolia. Itselleni kävi suunnilleen samoin, tosin ne tunteet olivat kuolleet molemmin puolin. Tosiasiassa sillä ei ole mitään merkitystä. Riittää, että ne tunteet sammuvat toiselta osapuolelta. Ei yksipuolisesta suhteesta voi tulla mitään muuta kuin toista osapuolta ahdistava ja sitova häkki.
Lapsesti eivät minnekkään katoa. Uuudet ovet ovat nyt auki elämässäsi. Katsele mihin ne johtavat. Vietä muutama vuosi iloista sinkkuelämää vaikka.
Tosin elämä kannattaa pitää hallinnassa siinäkin, ettei touhu mene yhdeksi juomiseksi.
Itseänikin alussa hirvitti se eroaminen ja erilleen muutto. Onhan se suuri muutos monesti elämässä. Vaan nyt kun olen ollut noin 6 kuukautta omillani, tuntuu helvetin hyvältä, enkä kadu asioita yhtään. Lapsiani nään niin usein kuin vain tahdon. Kannattaa koettaa rakentavasti rauhallisella keskustelulla, valmistella se ero. Jos alkaa riitelemään ja reuhaamaan, niin järjestelmä on se, että yhteiskunta katsoo naisen aseman heikommaksi. Joten siinä tappelemisessa, et voi muuta kuin hävitä oikeuksiasi ja omaisuuttasi.
Ei sitä toista voi väkisin pitää. Jos ei enää halua, niin minkäs teet. Vaikka kamalalta tuntuu, kun minua ei enää huolita. Tulee usein väkisin mieleen, että miksi olen niin huono? Vaikkei se ihan niinkään ole.
Kummallista tässä on se, että vaimon sukulaiset tuntuvat olevan minun puolellani tässä; siskoa ja isää myöten. Hämmentää sekin.
Usein oon muille saanut olla sanomassa, että asioilla on taipumus järjestyä. Nyt pitää sitten perkele itte uskoa siihen samaan!
morkkis hyvä, itse muutin tammikuussa mieheni luota pois, koska hän ei enää rakastanut minu, niinkuin vaimoa vaan kuin ystävää, äitiä tai itsestäänselvyyttä.Helppoa ei ole ollut minulla eikä miehellänikään, yöt on valvottu tahoillamme, molemmat laihtuneet ja kärsineet stressioireista.Mieheni sanoo rakastavansa minua,..mutta 3 vuotta ilman seksiä liittossamme se on vaikeata uskoa.Tässä kevään korvalla alkaa jo toivo nousta, että minullekin on jossain vielä joku.Voimia sinulle
täällä ei, vaikka siltä nyt usein tuntuukin. Harvassa se seksi meilläkin oli, tosin ei aina. No, omat vaikeutensa tuntuu olevan jokaisella.
Kai meille kaikille on joku jossakin; nyt en vain jaksa ajatella vielä semmoista. Mulle se oli kuitenkin tähän asti oma vaimo. Ei missään nimessä maailman paras ihminen, mutta mulle sopiva. Niin luulin. Neljän päivän jälkeen ei ole vielä tullut muut mieleen - kun ei muiden kanssa pelehtinyt viiteentoista vuoteen...
Enkä sinullekaan osaa muuta sanoa, kuin että etsi pieniä iloja jokaisesta uudesta päivästä. Mä en niitä vielä montaa ole kyllä löytänyt...
Odotan kuitenkin sitä kevään merkkiä, mitä en ulkomailla asumisen vuoksi ole nähnyt neljään vuoteen: ensimmäinen valkea lokki, joka liitää sinistä taivasta vasten; siinä on minun merkkini, että kevät on tullut.
Suosittelen edelleen, ota aikalisä. Älä pohdi liikoja nyt. Vastaukset tulevat ajan kanssa.
Vedä vaikka yhden päivän kalsarikänni, jotta saat itsesi rauhoittumaan.
ei elämä lopu, se loppuu sitten kun pappi sanoo aamen.
Olet vain ollut liian hyvä vaimollesi. ei naisille saa olla liian hyvä, ne kyllästyy siihen helposti. Siksi ne muutkin on sinun puolellasi.
"tämä oli joku outo filosofinen läppä" you know-mitä tarkoitan, miehessä pitää olla naiselle haastetta tai se kyllästyy. jotenkin näin se menee:D
Kuten myös ei se vaimosi ole ainut nainen maailmassa, forget about it.
Muita tulee, se on varma rasti, Jos se ei natsannut nyt just sen vaimopsi kanssa, niin siellä on joku toinen sinua varten.
Näin se homma etenee, ja mies kestää.
Itselläni se suhde kesti 17 vuotta, 2 lasta etc.. punainen tupa ja perunamaa, ennenkuin kaatui ja olen edelleen jaloillani, tyytyväisenä itteeni.
Muista, ovet on nyt avoinna, nauti siitä. Vielä se oikea tulee, jos se nyt sitten lopulta on se mitä haluat.
Itse päädyin toiseen ratkaisuun, mutta se ei ole olennaista sinun tilanteesi kannalta.
on olemassa Teitä rauhoittelijoita! Ei oo oikein rauhallinen fiilis näin neljän päivän jälkeen. Unohdin eilen pankkikortin tunnusluvunkin, eikä ole vieläkään tullut mieleen, hah!
Joo, i know-mitä tarkoitat. Olen saanut sen kuulla jo muutaman kerran aiemminkin. Vaimollekin sanoin, että olisi piru vie pitänyt käydä vieraissa, ryypätä ja hakata se muutaman kerran, ja jättää kotihommat sille. Yritin varmaan liikaa...
Tosin tänään olen jo ihmetellyt sitä, miten olen ollut koko päivän näin rauhallinen. Sitäkään en ymmärrä, persketti! Auttanee asiaa, kun olen jo nyt saanut jutella asiasta noin kymmenen hyvän ystäväni kanssa. Kyllä, niitä ystäviä minulla on aika reilusti! Ja kaverit päälle.
Ovet taitaa olla avoinna, pariovet. En vain vielä uskalla niistä astua, kun siellä on niin pimeää...
Vieraissa käynti ja hakkaaminen, ei missään tapauksessa, en tarkoittanut sitä, tuskin itsekkään tosissasi allekirjoitat tuota.
Niistä syntyy liian syviä haavoja suhteeseen.
Tarkoitin, lähinnä sitä, että pitää päänsä, joissain pienissäkin asioissa ja osoittaa omaavansa omaatahtoa sekä omaavansa selkärangan.
Ettei ole aivan täysin vietävissä ja käytettävissä oleva luuseri.
Ei tietenkään, et tarkoittanut sitä enkä minäkään. Se olikin vain äärimmäinen kärjistys. Loivia kommentteja on nyt vähän vaikeampaa sanoa.
Pidin muuten pääni aika monissa asioissa, ja perustelin vielä kantani. Tai oikeammin yritin, mutta kun en viitsi juosta perässä huoneesta toiseen tai puhua oven läpi. Ja annoin kyllä periksikin, jos huomasin, että toisella oli asiallisemmat perusteet omille mielipiteilleen. Tai jos huomasin, että oli käsittänyt asian väärin.
Ja pidin kiinni omista, minulle tärkeistä menoistani, kuten korisvuoro kertaviikkoon ja yksi tai kaksi olutta baarissa pelin jälkeen poikien kanssa.
Ja vaimolle järjestyi aina mahdollisuus lenkki-iltaan tyttöjen kanssa tms. Nyt just tällä hetkellä en enää kyllä ole niin varma, kävikö se oikeasti "tyttöjen kanssa lenkillä" ? ...kele kun ottaa pannuun kun en enää voi luottaa mihinkään mitä minulle on sanottu!
Mutta nyt äkkiä hiihtämään, kun ulkona on niin upea ilma! Täytyy yrittää pitää huolta itsestään...;)
on aivan selvästi toinen mies.
Kiven kovaan se kirkkain silmin ja rauhallisella äänellä ja naamalla minulle sanoi, että ei ole, ei ole ollut, eikä varmasti tule pitkiin aikoihin ketään olemaankaan. Sen se sanoi kyllä ihan oma-aloitteisesti.
Uskoin sitä, olen aina luottanut siihen, niinkuin sekin minuun. Mutta nyt en kyllä enää tiedä, uskonko sittenkään. Uskonko mihinkään?