ÄRSYTTÄÄ

kun tuntuu ettei enää riitä tälläisenä ''tavallisena'' naisena, 23v, tummat pitkät hiukset, 167/60

Aina kaikki miehet joihin olen ollut ihastunut, ovat tälläisiä komistuksia. Mutta aina tuntuu etten riitä, pitäisi olla sitä ja sitä ja platinablondi isojen tissien kanssa!!
Ja tulee sellainen tunne että painitaan ihan eri sarjassa!
Kuolaa jonkun perään jota ei vois vähempää kiinnostaaa.

Minä olen ihan normaali, hoikka tyttö,.. nätiksi,söpöksi, jopa kauniiksi kehuttu. Itsetunto ei paremmasta päästä, mutta silti näen itseni ihan normaalina, en huonona.

Silti tuntuu etten jollain tavalla viehätä miehiä, joista itse olisin kiinnostunut, silti kaikenmaailman ''ällötykset'' roikkuvat perässä, pyytävät kahville... Haluan tottakai söpön, komeankin tyypin jolla olisi huumorintajua ja halua vakavaan suhteeseen. En katso kahta kertaa sellaista joka etsii vaan panopuuta.

Harmittaa kun joudun tekemään itse kaikki lähestymisyritykset. Sitten kun tuntuu että nykyään ei riitä omana itsenään, täytyisi olla vähintään mallinmitoissa tai sitten TODELLA kauniin ja haluttavan näköinen että olisi mitään saumoja mihinkään kunnolliseen ja komeaan urooseen.

Mitä te kaikki ajattelette?
13441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin....onhan se ikävää kun itsekin haluaisin sellaisen unelmakroppaisen ja -kasvoisen, huumorintajuisen, vakavaraisen, fiksun, jne jne naisen, enkä itse ole samaa luokkaa ja joudun tyytymään normaaleihin naisiin. Hehheh...

Äänestä
  • Käsitit hieman väärin. ^___^
    En etsi täydellistä ''unelmamiestä'', tottakai jokainen nainen haluaa sellaisen
    suht komean, tervejärkisen miehen. Pitää huolta itsestään, ei ole ainakaan kovin ylipainoinen.

    En vaan ymmärrä miksi en tälläisenä riitä sellaisille.
    Tai siltä se ainakin vaikuttaa.

    Äänestä

Evvk joku jolla on valmis formaatti,jota se lisäx muokkaa Sega-pelien hahmoilla.
Minua pitää lähestyä vaahtokuplaprinsessana vaaleissa settihunnuissaan.Tylliä ja platinaa.Myytti: blondien rinnat.Eivät ole sen isommat,kuin muiden.Meni koko lindabraavabuumi kaakkoon ja laakkoon,onnex.Et ei oo selllasta etteikö saisi leikkiä olevansa vaikkapa sielultaan kahviakin tummempi suuttuessaan..

Äänestä

1) "tuntuu ettei enää riitä tälläisenä ''tavallisena'' naisena"
2) "miehet joihin olen ollut ihastunut, ovat tälläisiä komistuksia"
3) "tulee sellainen tunne että painitaan ihan eri sarjassa"
4) Johtopäätökset?

Äänestä

------>''ällötykset''

Ehkä ylimielinen sutautumisesi miehiin, paistaa käytöksestäsi läpi.

Äänestä

Haet siis tavallisena seiskan ehkä jopa kasin tyttönä ysin ja kympin miehiä ja ihmettelet miksei flaksi käy\ Jos et osaa itse vetää johtopäätöksiä niin ala kattelemaan tyttöjä tai totuttaudu jo ajatukseen vanhanapiikana elämisestä. Ne "ällötykssetkin" alkaa pikku hiljaa jättämään pyytämättä kahville

Vai oliko tämäkin joku provo?

Äänestä

Huomasin muuten kerran cityn peilikuvaa selatessani, että jostain syystä perustavalliset pullukat seiskan naisetkin saavat helposti ulkonäöstään 9 ja kympin välille osuvia arvosteluja, kun taas aivan timmikroppaiset treenatut miehet jäävät jopa alle seiskan. Mahtaakohan tuommoisilla olla suurikin vaikutus naisten ylimitoitetuille kuvitelmille omasta viehätysvoimastaan?

Äänestä
  • "Huomasin muuten kerran cityn peilikuvaa selatessani, että jostain syystä perustavalliset pullukat seiskan naisetkin saavat helposti ulkonäöstään 9 ja kympin välille osuvia arvosteluja, kun taas aivan timmikroppaiset treenatut miehet jäävät jopa alle seiskan.

    Tähän on kaksi syytä: naisten meikit ja sukupuolten erilainen kriteeristö toisilleen.

    Miehet ei ole läheskään niin vaativia naisten ulkonäöstä kuin toisinpäin. Naiset ovat biologiansa vuoksi helvetin nirsoja ja pitävät komeina ainoastaan miehiä jotka ovat niitä kuuluisia alfa-uroksia eli täydellisiä joka puolelta kasvoja ja kroppaa... sitten taas miehille kelpaa "kauniiksi" naiseksi tavallinenkin nainen jolla on esimerkiksi vain yksi hyvä ominaisuus kuten isot rinnat tai hyvä perse.

    Tavallinen nainen joka on "perusnätti", saa helposti miehiltä ysin tai kympin arvosanan kun taas tavallinen mies tai maailman toiseksi komeinkin mies saa naisilta korkeintaan seiskan, "Ei oo oikein mun makuun", "Hyi vittu, mikä ruman näkönen ällötys". Naisilla on aina se oma ahdas kriteeristönsä, eli miehen täytyy näyttää juuri tietynlaiselta millin tarkasti jotta häntä pidetään komeana.

    On erittäin yleistä, että sama mies voi pitää kauniina monelaisia naisia, kuten poikamaisia, naisellisia, hoikkia, muodokkaita, lyhyitä, pitkiä, vaaleita, tummia. On myös yleistä, että samalle naiselle vain tietynlaiset miehet ovat komeita ja muut komeat miehet ovat sitten taviksia tai jopa rumia.

    "Mahtaakohan tuommoisilla olla suurikin vaikutus naisten ylimitoitetuille kuvitelmille omasta viehätysvoimastaan?"

    Tottakai. Kun komeatkin miehet kehuu tavallisia, mutta meikattuna nätin näköisiä naisia kauniiksi joka paikassa, niin nouseehan siinä vähemmästäkin naisen luulot itsestään.

    Äänestä

  • Miesten kohdalla toimii sellainen ilmiö, että yksinkertaiset ja kiimaiset yrittävät hyviä numeroita antamalla ikäänkuin kilpailla naisen suosiosta. Kaikkia riman yläpuolella olevia mielistellään mahdollisuuksien parantamiseksi.

    Naiset eivät katsele ulkonäköä, kykyä jne. vaan miehen näkyvyyttä. Joskus kivikaudella pelkkä kuuluisuus heimon parissa tarkoitti myös kyvykkyyttä. Naiset katselevat niitä ominaisuuksia mitkä yhdistyvät kuuluisuuteen ja suosioon. Naisten pariutumista (ja täten kansan biologista olemassaoloa) voidaan helposti ohjailla tyhjällä ja tarkoituksellisesti luodulla suosiolla Vrt. viihdemedia toisrotuisten maahanmuutto. Toisten naisten suosio on varmaan tärkein merkki mitä naiset seuraavat ja tästä johtuu huonosti sijoittuneiden karsastaminen. Kun saa alkuun pari seiskaa tai kasia niin ilmiö voimistuu eksponentiaalisesti.

    Tällaiseen olisi aina hyvä laittaa esimerkkejä niin tiedettäisiin puhutaanko samasta asiasta.

    Äänestä

taas tuota virttä. Itse teen asiat yksinkertaisiksi: nätti hymy, irstas katse ja räystäsperse. Se on siinä :-)

Äänestä

Itse olen tämmöinen keskivartalolihava, mutta muuten ihan normaali mies. Jos mukavat juttuni eivät pure malleihin niin voi voi. Itse olen realisti haen sellaista ei ylipainoista naista jolla on itsetunto kunnossa.

Äänestä

Niin-ensin sanoisin,että pyri nyt ensin kasvamaan ihmisenä ja naisena,että voit tosiaan sanoa olevasi kypsä ja hyvä itsetuntoinen!!Tuo hieman kilahti korvaan,kun laitoin miehet eri kategorioihin,eli komeisiin ja ällötyksiin.Keskity nyt ihmeessä siihen miehen sisältöön,eli että olet henkisesti samalla aaltopituudella tyypin kanssa ja jätät ulkonäön toiselle sijalle!!
Hakeudu nyt vaikka kuntosalille ja pidä aina pientä flirttiä yllä ja hymyile itsevarmasti,varmasti vielä tulee vastaan mies,joka miellyttää sua ja sä sitä,eikä se pieni kiinteytyminen sullekaan pahaa tee...hiusten väri saa olla juuri se,minkä haluat itse pitää,mutta voithan piristää ulkonäköäsi hyvällä>uudella leikkaustyylillä ja sit vaikka muutama raita siihen päälle...tässä vain hieman miehistä neuvoilua;)),heh..
Mutta tosiaan:keskity ensin omaan sisäiseen elämääsi ja sen kasvuun ja sitten se elämä voi oikeastaan vasta alkaa!!
Tsemppiä kovasti,että löydät ns.sen oikean:))!!

Äänestä
  • ÄLLÖTYKSILLÄ tarkoitin näitä kaikista pahimman sorttisia miehiä, juopot/narkkarit/playboyt.... siis etsin sellaista ihmistä vierelleni josta olisi mahdollisesti aviomieheksikin!!!!!!!
    Mitä varten kuvittelette että kukaan haluaisi ''ällötyksen''????
    Ette varmaan itsekään kelpuuttaisi?

    Ja eih, minulla ei ole turhan suuret luulot itsestäni, juuri korostin että näen itseni aivan normaalina nuorena naisena, en minään täydellisenä. On minulla omat vikani, tiedostan ne varsin hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Josephine86 kirjoitti:

kun tuntuu ettei enää riitä tälläisenä ''tavallisena'' naisena, 23v, tummat pitkät hiukset, 167/60

Aina kaikki miehet joihin olen ollut ihastunut, ovat tälläisiä komistuksia. Mutta aina tuntuu etten riitä, pitäisi olla sitä ja sitä ja platinablondi isojen tissien kanssa!!
Ja tulee sellainen tunne että painitaan ihan eri sarjassa!
Kuolaa jonkun perään jota ei vois vähempää kiinnostaaa.

Minä olen ihan normaali, hoikka tyttö,.. nätiksi,söpöksi, jopa kauniiksi kehuttu. Itsetunto ei paremmasta päästä, mutta silti näen itseni ihan normaalina, en huonona.

Silti tuntuu etten jollain tavalla viehätä miehiä, joista itse olisin kiinnostunut, silti kaikenmaailman ''ällötykset'' roikkuvat perässä, pyytävät kahville... Haluan tottakai söpön, komeankin tyypin jolla olisi huumorintajua ja halua vakavaan suhteeseen. En katso kahta kertaa sellaista joka etsii vaan panopuuta.

Harmittaa kun joudun tekemään itse kaikki lähestymisyritykset. Sitten kun tuntuu että nykyään ei riitä omana itsenään, täytyisi olla vähintään mallinmitoissa tai sitten TODELLA kauniin ja haluttavan näköinen että olisi mitään saumoja mihinkään kunnolliseen ja komeaan urooseen.

Mitä te kaikki ajattelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu