Haiseva koira haittaa ystävyyssuhteita

näin on

En tiedä, onko oikea palsta, mutta....

Eli ongelmani on haiseva koira. Meillä on pari koiraa, joista toinen on jo vanha. Vanhemmalla koiralla on paha iho-ongelma, joka on vain pahentunut iän mukana. Ja tässä vaiheessa mainittakoon, että koiraa on käytetty lukemattomia kertoja eläinlääkärissä ja kaikkea on kokeiltu, joten hoito-ohjeita en kaipaa...

Iho-ongelma aiheuttaa sen, että koira haisee todella pahalle...ikäänkuin se mätänisi. Peseminen auttaa jonkin verran, mutta vain noin päiväksi, eikä sitä voi iho-ongelmasta johtuen edes tehdä läheskään niin usein kuin olisi tarve.

Koiran turkki on ohentunut, joten se ei tarkene pihalla....ja kosteasta säästä iho-ongelma vain pahenee... ja koira on muutenkin seurallinen "tupakoira" joten olisi julmaa laittaa se pihalle eläkepäiviään viettämään...

Kuitenkin koiran hajusta on tullut ongelma! Siivoamme päivittäin, tuuletamme jne. mutta silti meillä koiran vuoksi haisee. Itse olemme jollain tavoin hajuun tottuneet, mutta vieraat eivät....enkä voi siitä heitä moittiakkaan...eräs herkempi vieras joutui vartin päästä jo lähtemään kosk tuli pahoinvoivaksi. No, onneksi kaikki vieraat eivät näin herkkiä, mutta kyllä asia vaivaa aika tavalla. Tiedän ettei meillä ole hauska olla kun löyhkää, mutta olisi kiva kutsua kavereita kylään. Kukaan ei vaan välitä kohta tulla...siltä ainakin tuntuu.

Mikä siis ratkaisuksi? Iho-ongelma on koiran ainut sairaus, joten se saattaa elää vielä muutaman vuoden hyvinkin. Olemme jopa miettineet sen nukuttamista, mutta se tuntuisi liian julmalta teolta uskollista ystävää kohtaan...eihän ihmisiäkään tapeta hajuhaitan takia..

Joten onko olemassa mitään ratkaisua? Nyt kesällä tilannetta helpottaa hieman se, että koira voi olla paleltumatta pihalla vierailujen ajan, mutta syksy on jo taas tulossa...
Matoista olemme luopuneet jo kauan sitten ja muut tekstiilit on valittu helppohoitoisuuden perusteella, eikä koira saa tulla sohvalle jne. Mutta silti haisee...tuntuu kuin haju olisi jo tarttunut lattiamateriaaliinkin...:(

5

583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Msda

      Tuohon ihosairauteen ei voi mitään, jos kerta olette jo eläinlääkäriltä saaneet ohjeet miten kyseistä sairautta hoidetaan.

      Vanhemmillani on tällä hetkellä koira jolla on eräänlainen sieni joka on ns. koiran oma ja välillä jos koira kastuu pahasti niin se alkaa haisemaan juuri tälläiselle mädälle. Et kerro yhtään minkä rotuinen ja minkä ikäinen koirasi on. Iho-ongelma on teille hajuhaitta mutta tiedättekö sitä onko siitä haittaa koiralle. Meillä oli aikoinaan koira jolla oli myös ihosairaus, jonka takia vanhempani päättivät lopettaa koiran koska se kärsi siitä(kutina ja muu).

      Niin kauan kun koira elää, niin teidän täytyy vaan tyytyä siihen että joudutte tapaamaan ystäviänne jossain muualla.

      • sisätiloissa.

        "Niin kauan kun koira elää, niin teidän täytyy vaan tyytyä siihen että joudutte tapaamaan ystäviänne jossain muualla."

        Koittakaa rakkaat koira-ystävät ymmärtää , että jos koira haisee sisällä siihen malliin että ihmiset kaikkoaa ympäriltä, jotain on todella hullusti tai "mätänee elävänä", koira täytyy päästää autuaammille niityille - eli lopettaa.'
        Ihmisten itsekkyys ja tyhmyys järkyttää joka kerran.

        Eläinsuojeluilmoituksemn paikka.

      • Msda
        sisätiloissa. kirjoitti:

        tuo viestisi oli tarkoitettu minulle. Niin vanhempieni koira kylläkin pysyy kunnossa kunhan sitä vaan jaksaa hoitaa, tämä ei ole mikään kuolettava sairaus mikä sillä on, eikä se aina haise.

        En halua ihmisille suoraan kehottaa eläimen lopettamista koska tuosta ap:n tilanteesta ei ollut selvää tietoa että onko tuo haisu vain ongelma vai mikä. Koirillakin on niin monenlaisia ihosairauksia, joista toisiin on lääkkeet yms yms. Ap:han ei kertonut tarkemmin onko koiralla tällä hetkellä lääkitys vai mikä on tilanne. Itse olen kyllä sitä mieltä että eläin piikille kun kärsimystä alkaa olemaan tarpeeksi. Kuten työkaverini pinnisteli monta kuukautta syöpäsairaan marsun kanssa kun ei halunnut viedä piikille. Itse olisin siinä tapauksessa jo ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä jossa sairaus todettiin niin päästänyt eläimen kärsimyksistä.

      • aloittaja
        Msda kirjoitti:

        Siis jos luitte viestini niin koiraa on käytetty eläinlääkärillä ja se on saanut ja saa hoitoa. Hoito ei auta hajuhaittaan kuitenkaan. Koira ei kärsi....jos kärsisi niin olisimme jo tehneet päätöksen sen nukuttamiseksi.

        Me mieheni kanssa olemme ainoat jotka tilanteesta kärsivät. :(

      • .. koirallinen ittekin..
        aloittaja kirjoitti:

        Siis jos luitte viestini niin koiraa on käytetty eläinlääkärillä ja se on saanut ja saa hoitoa. Hoito ei auta hajuhaittaan kuitenkaan. Koira ei kärsi....jos kärsisi niin olisimme jo tehneet päätöksen sen nukuttamiseksi.

        Me mieheni kanssa olemme ainoat jotka tilanteesta kärsivät. :(

        Heippa. Onpa ikävää:(
        Meillä on kakskin koiraa, toinen sakemanni ja toinen seropi.
        Sakemannille tulee aina kesällä kauhea kutka ja kutina. Tykkää uida kauheasti. Ois julmaa kieltää se kesän ilo.
        Mun on pakko antaa sille väkisin pellavansiemenöljyä, se jelppaa kuitenkin.
        Vapaaehtoisesti ei suostu ottamaan ruuan tms seassa, ennemmin kuolee nälkään jos ruoassa on öljyä.
        Ja onhan se öljy kaamean hajuista ja ties vaikka makuistakin.
        Eläinlääkärillä ei ollu muuta ratkaisua; joko uimakielto tai öljyä.
        Ja joo, haiseekin nuo koirat uinnin jälkeen aina. Ja varmaan meillä haisee ylipäätään enempi kuin koirattomassa huushollissa. Ja mitä vanhemmaksi tuo saku tulee, sitä enempi se alkaa haiseen, tiiän aiemmasta kokemuksesta. Vaikka tuon tuosta pesis, niin heti kohta haisee. Eikä toisaalta voi joka päivä pestä, tai kutisee kahta enempi..:(
        Että semmosta se on; ja kun joillain ihmisillä on vielä tarkempi nokka kuin toisilla..
        Ei kait tuohon oikein mitään osaa sanoa.. joka ei voi teillä käydä, niin ei sitten voi..
        Jos koira ei tosiaan kärsi, kuten kirjoitit että ei, niin ei kait tuo ole syy sitä nukuttaa.
        Missä asutte, kerrostalossa? Jos naapureille asti rupeaa kantautuun löyhkä (?) niin sitten voi olla hankala tilanne.
        Otan oikeasti osaa hankalaan tilanteeseenne, ja tiiän kuin rakkaita nuo nelijalkaiset ystävämme osaavat olla:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3288
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      35
      2639
    3. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2258
    4. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      73
      2239
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2181
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2163
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      19
      1927
    8. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1904
    9. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1869
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1632
    Aihe