Olen yli 30 vuotias eronnut ja parin kauniin lapsen isä.
Mikähän mua vaivaa? olenkohan liian ranttu? siinä kysymyksiä ,joita olen miettinyt yksikseni iltaisin. Minua alkaa aina ahdistaan kun olen yrittänyt jonkun kauniin ja mukavan naisen kanssa parisuhdetta. Aina löytyy joka vika jostakin joka vie koko suhteen aivan uudelle uralle ja ei kertakaikkiaan voi muuta ku todeta että" kuules! meidän täytyy nyt jutella.." Noin puol vuotta korkeintaan olen jaksanut ja sitten menee kaikki katolleen,vaikka meillä on ensin tosi hauskaa ja nauretaan asioille. Oikeasti olen yrittänyt ajatella asioita jopa niin monelta kantilta,ettei pysy enää laskuissa perässä.Onko muilla samoja ongelmia ja miten olette päässeet näistä yli? vai oletteko?
Mikähän mua vaivaa? olenkohan liian ranttu? siinä kysymyksiä ,joita olen miettinyt yksikseni iltaisin. Minua alkaa aina ahdistaan kun olen yrittänyt jonkun kauniin ja mukavan naisen kanssa parisuhdetta. Aina löytyy joka vika jostakin joka vie koko suhteen aivan uudelle uralle ja ei kertakaikkiaan voi muuta ku todeta että" kuules! meidän täytyy nyt jutella.." Noin puol vuotta korkeintaan olen jaksanut ja sitten menee kaikki katolleen,vaikka meillä on ensin tosi hauskaa ja nauretaan asioille. Oikeasti olen yrittänyt ajatella asioita jopa niin monelta kantilta,ettei pysy enää laskuissa perässä.Onko muilla samoja ongelmia ja miten olette päässeet näistä yli? vai oletteko?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rahikaisella... "Sosiaalisen elämän" alku eron jälkeen on ollut sen verran masentava, että alan olla taipuvainen ajattelemaan, että taakse jäänyt 10 vuoden liitto taisi olla jokin "onnenkantamoinen" - ehkei minua ole luotukaan parisuhteeseen..?
Nelikymppinen yhden lapsen yh-äiti olen, ja "ranttuus" vaivaa ; lupaavan alun jälkeen olen tullut pariin kertaan siihen tulokseen, että olen ilmeisesti päänuppini sisällä rakennellut ko miekkosesta jonkinlaisen ihannekuvan, eikä hän sitten aivan sellainen olekaan... Eipä siinä auta Maamme-laulut, jossei suksi luista samaan suuntaan - ei minusta ole teeskentelemään, että kaikki on hyvin, jossei siltä tunnu. Ja parempi sille toiselle osapuolelle kuulla "tuomio" saman tien. Tällä hetkellä olen pannut moiset "projektit" jäihin - kai joskus luonnistuu, jos niikseen tulee...
ja olen nyt jo sitä mieltä, ettei parisuhteet ole tehty minulle. Vaadin liian paljon huomiota ja jos en saa sitä niin kiukkuamalla teen molemmat hulluiksi. Olen päätynyt yksin eloon ilman sydänsuruja ja turhia yrityksiä. Toivon todella että te molemmat löytäisitte oman kultanne vielä.:)