Onko muille käynyt niin, että iän myötä on yhä vaikeampi löytää uusia ystäviä? Itse nyt 22-vuotiaana totesin, ettei ystävystyminen ole enää niin luonnollista kuin lukioaikoina. Opiskelen, käyn töissä ja lisäksi minulla on harrastuksia, mutta niiden kautta on tarttunut mukaan vain oikeastaan yksi vähän parempi ystävä.
Olen miettinyt onko ongelma itsessäni, kun vaadin tiettyjä asioita ystävyydeltä. Yksi ehdottomuus on luotettavuus. Pidetään siis lupauksista kiinni eikä juoruilla muitten ihmisten asioista. Ihmisen pitää olla myös tietyllä lailla sivistynyt. Käyttäytyä ikänsä edellyttämällä tavalla, osata puhua muustakin kuin tv-ohjelmien juonikäänteistä eikä kiukutella/ saada raivokohtauksia milloin mistäkin asiasta.
En ole mikään nipottaja tai hauskuuden pilaaja, koska osaan bilettää, olla seurallinen yms. Mutta aina pitäisi osata ottaa huomioon myös muut ihmiset.
Olen miettinyt onko ongelma itsessäni, kun vaadin tiettyjä asioita ystävyydeltä. Yksi ehdottomuus on luotettavuus. Pidetään siis lupauksista kiinni eikä juoruilla muitten ihmisten asioista. Ihmisen pitää olla myös tietyllä lailla sivistynyt. Käyttäytyä ikänsä edellyttämällä tavalla, osata puhua muustakin kuin tv-ohjelmien juonikäänteistä eikä kiukutella/ saada raivokohtauksia milloin mistäkin asiasta.
En ole mikään nipottaja tai hauskuuden pilaaja, koska osaan bilettää, olla seurallinen yms. Mutta aina pitäisi osata ottaa huomioon myös muut ihmiset.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen itsekkin 22-vuotias eikä minulla ole kovinkaan montaa hyvää ystävää.Oikeastaan yksi jolle voi puhua ihan kaikesta.Muistan lapsuudesta kuinka helppoa oli ystävystä tyttöjen kuin poikienkin kanssa.Minä olin yleensä jopa se joka meni juttelemaan.Mutta nyt sitten aikuisiällä,se on vaikeaa.Kai sitä pelkää että tulee torjutuksi,en tiedä.Olen miettinyt tilanteita joista olisin voinut saada uusia ystäviä ja huomaan että niitä ei ole tullut.Onko vika minussa?Viestitänkö jotain huomaamattani kun kukaan ei lähesty minua?
Olen samaa miettinyt ja kysellyt tutuilta, että minkälaisen ensivaikutelman minusta saa pahimmassa tapauksessa. Usein vastaus on, että näytän ylimieliseltä suomenruotsalaiselta... Olen pitkä ja vaalea nainen, joka huolehtii ulkonäöstään. Ei sen nyt pitäisi olla este tutustumiselle, mutta huomaan, että jotkut ihmiset melkein pelkäävät minua. Olen yrittänyt hymyillä enemmän ja olla muille mukava. En tiedä kuinka paljon sekin vaikuttaa asiaan, että olin koko lapsuuteni koulukiusattu. Perusluottamus muihin ihmisiin on aika kehno, mutta yritän päästä siitä yli ja ajatella, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin ihan mukavia. Luottamus on varmaan tuon koulukiusauksenkin takia niin tärkeä asia. Suurin osa ihmisistä on luottavaisempia kuin minä tai yhtä epäluotetettavia kuin muut...
Minäkin yritän yleensä hymyillä ja olla tosi mukava, mutta joskus itse huomaan että saatan jopa näyttää vihaiselta.Voi olla juuri, että siksi moni ei uskalla lähestyä minua.Enkä tarkoituksella yritä olla vihaisen näkönen, en vaan tiedä mistä se johtuu.
Yläasteen aikana olin koulukiusattu.Kaikki suositut tytöt jaksoivat aina morkata vaatteitani tai jotain tekemistäni...Kai siitä on jäänyt sitten jonkinlainen itsesuojelu päälle.
Osittain tutustumista uusiin ihmisiin vaikeuttaa se, että olen todella ujo.Liian ujo omasta mielestä.Usein mietin miks minusta on tullu juuri tälläinen?
En voisi luokitella itseäni ujoksi, mutta ainakin varautuneeksi. Etenkin naisten suhteen ja tietynlaisten miesten. Liian itsevarmat ja puheliaat ihmiset ovat pelottavia. Yleinsä he myös ovat niitä epäluotettavimpia, koska heillä on laaja tuttavapiiri ja yhden menestystä he tuskin jäävät kaipaamaan. Itse vierastan ajatusta useista kavereista. Minulla on muutamia luotettavia ystäviä ja arvostan heitä. Silti olisi mukavaa laajentaa tätä ystävpiiriä, jotta esim. ulos lähtiessä olisi isompi tyttöporukka.
Luulen, että moni ihminen näyttää vihaiselta, kun miettii jotain. Itse ainakin kuuntelen ja seuraan ihmisten käytöstä ja yritän sillä tulkita millainen ihminen on kyseessä. Harmittavan moni vain tuo esiin aidon persoonansa, joten tulkinnat menevät väärin.
Tuttavien seurassa puhun joskus liikaakin.Minun on vaan niin vaikea olla vieraiden seurassa ja sillon tuntuu, että ei ole mistä puhua.Tai sanon sitten jotain jos on sanottavaa.Ehkä se on, että minäkin olen varautunut.
Sehän se pahinta on jos ei ole kavereita niin sosiaalinen elämä kärsii..Minun tulee harvoin käytyä missään kun ei ole ketään kenen kanssa lähtisi jonnekin.
Olen onnekas siinä suhteessa, että minulla on paljon sisaruksia ja niiden kanssa tulee pidettyä paljon yhteyksiä.
Miesten seurassa menen täysin paniikkiin.Ainakin itsevarmojen.Harvoin tulee tavattua miestä joka ymmärtää minua.
Olipa ihanaa lukea, että joku muukin ihminen tällä maapallolla arvostaa luotettavuutta: pidetään kiinni lupauksista eikä juoruilla selän takana.
Juuri näin minäkin ajattelen, mutta en ole löytänyt samanhenkisiä ihmisiä ja siksi olen ollut jo vuosia ypöyksin.
Nyt olen aktiivisesti etsimässä ystävää ja minäkin vaadin tuota EHDOTONTA luotettavuutta! Minusta on kuvottavaa kuunnella juoruiluja, jotka usein perustuvat valheille tai vähintään totuuden vääristelylle, mutta joiden perimmäisenä tarkoituksena on ihmisen maineen tahraaminen selän takana. Silloinhan mielestäni ikäänkuin myrkytetään toisten ihmisten elämää, niin minä sen tulkitsen. - En ihan oikeasti ymmärrä, mitä nautittavaa sellaisessa voi olla!
Olen todella iloinen, että on muitakin rehellisyyttä ja luotettavuutta vaativia kuin minä, tämä rohkaisee minua suuresti ystävän etsinnässä!
Älä missään tapauksessa ajattele, että sinussa olisi jokin ongelma, koska olet rehellisyyttä arvostava! Uskon, että löydä oikeana aikana oikean ihmisen ystäväksesi.
Toivon, etten laske vaatimustasoasi, koska se perustuu hyviin ja oikeisiin asioihin. Olet selvästi oikeudenmukainen ja fiksu ihminen.
Tsemppiä!