Olen ollut yksinhuoltajana jo 17 vuotta (avioero jonka jälkeen isä ei ole ollut kertaakaan yhteyksissä).Kaikki nämä vuodet olen asunut kahdestaan lapseni kanssa.Näihin vuosiin mahtuu 3 kohtalaisen hyvää yritystä muodostaa parisuhde,jotka päättyivät kuitenkin aika lyhyen ajan sisällä rumasti.Ensimmäinen yritys paljastui väkivaltaiseksi,toinen paljastui juopoksi,kolmas ja netin kautta tavattu tunnustikin elävänsä avioliitossa harkiten avioeroa (en suostunut jatkamaan tuolla asetelmalla).
Olen aina kokenut että päätehtäväni on luotsata lapseni tervejärkisenä itsenäiseksi,tarkoittaen sitä ettei aikuisen miehenkaipuuni pääsisi järkyttämään kavalasti sujuvaa arkea.En ravaa baareissa enkä clubeilla.Joskus toki työkavereitten kanssa olut maistuu työpäivän jälkeen.
Miehillä on ollut kummallinen tarve ottaa tilanne haltuun arkielämästämme unohtaen tosiasian että siihen arkeen olisi vain hypättävä mukaan muodostaen se siten kaikkia tyydyttäväksi.Ja kun asiasta on keskusteltu niin voin vain todeta "Ei tajuu puhetta".
Jotenkin alkaa olemaan "tyhjän pesän syndroomaa" ilmassa ja nyt jo keksin paljon tekemistä itselleni mm. uusia harrastuksia.
Uutta suhdetta olen pohtinut paljon.Onko kohdallani jotenkin peli menetetty,osaanko enää olla kenenkään aikuisen kanssa.Kerran juttelin erään miehen kanssa tästä asiasta ja hän sanoi naureskellen: "Sinuna viiltäisin jo ranteet auki,et enää pysty olemaan parisuhteessa".Jotenkin tuo lause jysähti sisuksiin ja kotiin päästessä itketti.
Haaveilen parisuhteesta paljon mutta nuo aiemmat kokemukset ovat pistäneet hieman varovaiseksi.Miksi rakkautta käytetään niin julmasti hyväksi?Myöskin tämä ainainen yksinolo on tehnyt temput.En tarvitse miestä huolehtimaan itsestäni,kumppaniksi kylläkin ja kaikkihan meistä tarvitsee hellyyttä,rakkautta.Tasa-arvosta en puhu koska jo siitä puhuminen sotii tasa-arvoa vastaan.
Tässä tätä avautumista nimettömänä.Tämä aihe varmaan sopisi moneen muuhunkin osioon mutta päädyin laittamaan sen tähän.Hyvää kesää kaikille tämän lukeneille!
Olen aina kokenut että päätehtäväni on luotsata lapseni tervejärkisenä itsenäiseksi,tarkoittaen sitä ettei aikuisen miehenkaipuuni pääsisi järkyttämään kavalasti sujuvaa arkea.En ravaa baareissa enkä clubeilla.Joskus toki työkavereitten kanssa olut maistuu työpäivän jälkeen.
Miehillä on ollut kummallinen tarve ottaa tilanne haltuun arkielämästämme unohtaen tosiasian että siihen arkeen olisi vain hypättävä mukaan muodostaen se siten kaikkia tyydyttäväksi.Ja kun asiasta on keskusteltu niin voin vain todeta "Ei tajuu puhetta".
Jotenkin alkaa olemaan "tyhjän pesän syndroomaa" ilmassa ja nyt jo keksin paljon tekemistä itselleni mm. uusia harrastuksia.
Uutta suhdetta olen pohtinut paljon.Onko kohdallani jotenkin peli menetetty,osaanko enää olla kenenkään aikuisen kanssa.Kerran juttelin erään miehen kanssa tästä asiasta ja hän sanoi naureskellen: "Sinuna viiltäisin jo ranteet auki,et enää pysty olemaan parisuhteessa".Jotenkin tuo lause jysähti sisuksiin ja kotiin päästessä itketti.
Haaveilen parisuhteesta paljon mutta nuo aiemmat kokemukset ovat pistäneet hieman varovaiseksi.Miksi rakkautta käytetään niin julmasti hyväksi?Myöskin tämä ainainen yksinolo on tehnyt temput.En tarvitse miestä huolehtimaan itsestäni,kumppaniksi kylläkin ja kaikkihan meistä tarvitsee hellyyttä,rakkautta.Tasa-arvosta en puhu koska jo siitä puhuminen sotii tasa-arvoa vastaan.
Tässä tätä avautumista nimettömänä.Tämä aihe varmaan sopisi moneen muuhunkin osioon mutta päädyin laittamaan sen tähän.Hyvää kesää kaikille tämän lukeneille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taidat olla sellainen äidillinen, vaatimaton, jalat maassa-ihminen, hieman nyt pessimismiin taipuvainen tässä parisuhde-asiassa. Ota hyvä ihminen ilo irti elämästä, nythän on mainio tilaisuus kun lapsukaisesi on itsenäistymässä. Älä alkuun ole liian kunnianhimoinen, totuttele pikkuhiljaa taas sinkkuelämään, seurusteluun, treffeillä käymiseen jne. Itse en malta olla lisäämättä että mikä hinku sinulla heti on parisuhteeseen, ota se asenne että nyt itse pidät hauskaa, teet mitä lystäät, miehet ovat sinua varten eikä toisinpäin. Älä siis ala hyysätä mitään maailman murjomaa alkoholistia tms, vaikka sinulla ehkä on sellaiseen taipumusta tai kutsumusta, vaan ihan priimakamaa miesmarkkinoilta etsit, varsinkin miesyksinhuoltajista voisi löytyä jotakin kivaa sinullekin? Miespuolisen ystäväsi huulenheitto oli erittäin mauton, kerrassaan hautaa se nyt tyhmien lausahdusten jätesäkkiin, että kehtasikin tuolla tavoin masentaa sinua. Itsellä nuorin on vielä 5 v. mutta kun meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä, niin järjestelemällä saa itsellekin sellaista laatuaikaa jota nyt osaa arvostaa monen yksinäisen vuoden jälkeen. Okei, turpiin on tullut nettideiteissä henkisesti ja nytkin taitaa miesystävä joutua vaihtoon ikävien asenteittensa takia (mm. edelleen kolme seuranhakuilmoitusta hällä netissä) mutta loppupeleissä kuule se on se elämätön elämä mikä eniten harmittaa! Hyvää uutta elämänvaihetta sinulle!