Minulla on ihana mies. Meidän suhteessamme ei ole ongelmaa vaan omassa käytöksessäni. Jos mieheni tiuskahtaa tai sanoo tavallista napakammin minulle jostain asiasta kuitenkaan pahaa tarkoittamatta, saatan ottaa siitä nokkiini ja olla pääasiassa hiljaa loppupäivän. En haluaisi olla niin pikkunokkainen, mutta en voi sille mitään. Tällainen käytös luo varjon suhteellemme. Onkohan olemassa jotain kiukunhallintakurssia, mihin voisi osallistua? Haluaisin oppia elämään positiivisemmin, enkä purkaa negatiivisia tunteitani lähimmäisiini. Tämä on turhauttavaa.
Miksi suutun niin helposti?
Käytökseensä kyllästynyt
122238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Jos mieheni tiuskahtaa tai sanoo tavallista napakammin minulle jostain asiasta kuitenkaan pahaa tarkoittamatta, saatan ottaa siitä nokkiini ja olla pääasiassa hiljaa loppupäivän."
Mun mielestäs toi sun miehes vois lopettaa ton "napakan" pään aukomisen.
Sä olet aivan oikeassa, toki tossa haihtuu keskustelufiilikset jokaikiseltä fiksulta naiselta. Ja" luo varjon suhteelle", kuten napakasti asia kuvailit.
Ärsyttää tollaset "tiuskahtavat" miehet.
Etti mies joka älyää pitää päänsä kiinni.
Ei kaikki syy voi olla sinussa? Suhteessa on kaksi.
No positiivisempaa kesää kuitenkin. :)
Kiitos kannustuksesta!
Mulla on tosi hyvä mies, enkä vaihtaisi sitä ikimaailmassa. Tää ongelma on ollu mulla jo ehkä aikaisemmissakin suhteissa. Mä haluaisin ollla vähemmän räisikyvä luonne!
Mä toivoisin apua mun oman luonteeni hillitsemiseen!
Sain tästä ihan päinvastaisen käsityksen, että mies suuttuu helposti ja hän on se joka ensin tiuskahtaa, etkä sinä. Eikö tällöin miehelle pitäisi suositella tällaista kiukunhallintakurssia. Nuo sun tunteet kertomas perusteella vaikutti vain surulta. Siitä, että mies ei rakasta sinua, jos hän sinulle tiuskii. Yleensä tuollainen tiuskiminen on jotain negatiivista palautetta ja kykenemättömyyttä hyväksymään sut sellaisena kuin olet.
No samaa mäkin ajattelin. Ei mies saa kohdella miten sattuu toista.
No mulla on ihan sama ongelma. Suutahdan/loukkaannun ihan liian helposti. Mutta olen pikkuhiljaa opetellut sitä että vetäydyn vessaan vaikka vähäks aikaa, vedän henkeä ja pakolla unohdan koko asian tai palatessa selvitän tilanteen asiallisesti, joka kerta on helpompaa.Siinäkin koitan mennä askel askeleelta eteenpäin, ja koitan miettiä että onko se oma kiukku/suuttumus/loukkaantuminen aiheellista.
Sitä nyt ei tiedä toimiiko sama suhun, mutta koita sitä että vetäydy hetkeksi omaan rauhaan, mieti kannattaako pilata koko loppu päivää pikku asian takia, ja jos haluat vielä selvittää tilannetta, kävele sitten vaikka miehes luo, ja kysy otetaanko uudestaan se äskeinen. Tai koita ajatella sen pienen hengähdystauon aikana että mitä väliä! Voin sanoa että ekat kerrat ei oo helppoa, mutta joka kerta helpommaksi käy. Jokusen tunnin jälkeen mieti, että nyt on hyvä fiilis, ja jos olisin toiminut vanhalla tavalla istuisit mieli synkkänä jossain. Muuta vinkkiä en sulle pysty antamaan.
Minäkin suutun tosi helposti ihan pikkujutuista, ja silloin olen kuin myrskynmerkki.
Minä toisaalta lepyn nopeasti kunhan olen aikani murissut ja meuskannut.
Kyllähän sitä toisaalta suhteessa molemmissa on jotain "vikaa", mutta minulla ainakin on tapana vetää herne nenään ihan tyhjästä. Minäkin otan nokkiini jos mieheni sanoo jostain asiasta napakammin kuin yleensä. Ryhdyn silloin heti puolustamaan itseäni, vaikka syy olisi ihan selvästi itsessäni.
Itse olen oppinut vanhan hyvän tavan.. lasken kymmeneen jos alkaa suututtamaan ja sen jälkeen mietin uudestaan onko syytä suuttua vai ei. Monesti olen huomannut, ettei asia sittenkään ollut niin iso juttu, että siitä kannattaisia suuttua.
Suhteemme on mielestäni parantunut nyt, kun olen oppinut hallitsemaan turhia kiukunpuuskiani. Ennen purin ne kumppaniini. Nyt tunnen voivani itekin paremmin samoin kuin suhteeni mieheeni on parantunut.
..on semmosia et ne suuttuu "melkeen joka asiasta", mua ainaki helpotti lukea John Gray, Miehet ovat marsista, naiset venuksesta-kirja ku vielä miehen kirjoittamana kerrotaan millainen nainen on, sain oikeutuksen olla, en ookkaan hankala vaan sellasia naiset on..
ote kirjasta:
"Miehet riitelevät oikeudesta olla vapaita, naiset riitelevät oikeudesta olla vihaisia. Miehet haluavat tilaa, mutta naiset haluavat ymmärtämistä. Kun nainen saa tukea kuulluksi tulemisen tarpeelleen, hän pystyy tukemaan miehen vapauden tarvetta."
Tää tuntuu pitävän ainakin meillä paikkaansa!
Suosittelen lukeen ton kirjan erityisesti luvut Naiset muistuttavat aaltoja ja Miehet muistuttavat kuminauhaa. Koko kirja on todella hyvä ja auttaa ymmärtämään itseä, toista ja erilaisia tarpeita ja kuinka antaa ja kuinka saa mitä tarvii ymv.
"Miehet riitelevät oikeudesta olla vapaita, naiset riitelevät oikeudesta olla vihaisia. Miehet haluavat tilaa, mutta naiset haluavat ymmärtämistä.
°°Kun nainen saa tukea kuulluksi tulemisen tarpeelleen, hän pystyy tukemaan miehen vapauden tarvetta." Tää tuntuu pitävän ainakin meillä paikkaansa!°°
Ilmanmuuta pitää paikkansa jo senkin takia että jokaisella on tarve tulla kuulluksi. Ja yhtähyvin:
Kun mies saa tukea vapauden (tilan) tarpeelleen, hän pystyy tukemaan naisen kuulluksi tulemisen tarvetta.
Suosittelen ajattelemaan että naiset muistuttavat aaltoja ja miehet muistuttavat kuminauhaa.
Varsinkin silloin kun on kyse naisen kuulluksitulemisentarpeesta ja miehen vapaudentarpeesta.
°°en ookkaan hankala vaan sellasia naiset on..°°
Ööh! Siis minkälaisia naiset on? Yleisesti hankalina ei hankalia? Ei milläänlailla hankalia? Vai mitä sitten?
°°miehen kirjoittamana kerrotaan millainen nainen on, sain oikeutuksen olla °°
Toisaalta en ymmärrä ollenkaan mikä siitä oikeutuksen tekee?
Oikeushan tietysti on olemassa. Saa olla niin kiukkuinen ja vihainen kuin ikinä kenenkin sielu sietää ja mistä tahansa syystä, tai täysin syyttäkin, sattumalta tai huvikseen ihan kuinka tahansa. Siihen on aina oikeus. Miksi edes miettiä mikä siihen oikeuttaa?
Vihaisuudella vain on hintansa ja hinta on aina sama = parisuhteen huononeminen.
Sama kuin miettisi mikä oikeuttaa eroamaan, kun jokaisella on oikeus erota, mitään miettimättä.
°°kuinka antaa ja kuinka saa mitä tarvii°°
Tämä sensijaan on kullanarvoista tietoa. Vihaa ei mielestäni kukaan tarvitse mihinkään muuhun kuin erottamiseen, erossapysymisen variaatioihin jne.
On onnetonta saada tai antaa sitä. Se ei koskaan lähennä ketään.
jo ensimmäisen askeleesi oikeaan suuntaan kun mietit asiaa. Meillä kaikilla on piirteitä joita on vaikea hallita, vaikka tietääkin miten tyhmiä ne ovat. Itselläni on samanlainen tapa vastata töksäyttelevästi vaimolleni silloin tällöin. En tee sitä ilkeyttäni, vaan olen hajamielinen tai väsynyt. Vaimoni suuttui myös minulle asiasta, mutta juttelimme siitä. Kerroin omat syyni ja vaimoni kertoi omat syynsä miksi hän reagoi niin voimakkaasti. Meillä puhutaan aika paljon ja avoimesti kaikenlaisista asioista ja tuon asian selvittäminen oli aika helppoa.
Ennen vaimoni tapaamista seurustelin erään naisen kanssa, joka mökötti ja oli hiljaa monia päiviä suututtuaan jostain. Sellainen oli todella kuluttavaa kun ei aina oikein tienyt mistä hän oli suuttunut. Oikein sitä kysyttäessä saattoi tulla äkäinen vastaus: "Mieti sitä!" ja taas pitkä mykkäkoulu. Puhumattomuus on siis parisuhteessa pahasta. Puhumisen lisäksi on tärkeää myös kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja keskustella yhdessä.
Koska naiset vaan suuttuu pikku asioista ja on muutenkin kaiken kaikkiaan vittumaisia kilipäitä ja tuntuvat saavan jotain kicksejä miehille raivoamisesta
silti me emme pysty olemaan erossa teistä
Minä naisena suutun siitä, kun mieheni ei tue minua tai anna minkäänlaista positiivista palautetta. Esim. jos minun on väsynyt olo ja paha mieli, tai työkiireet ja paineet stressaavat, puhun siitä miehelleni (koska minulle on luonnollista puhua asioista jotka vaivaavat). Olen myös välillä taipuvainen stressaantuneena ahdistumaan pikku asioista aivan liikaa. Olen kertonut miehelleni, että tunnistan itsessäni tämän piirteen, mutten aina pysty hallitsemaan sitä. Ja että siinä tarvitsen hänen tukeaan. Että sanoisi jotain positiivista ja piristävää, jotten vajoa itsesääliin.
Mieheni on aina tarjoamassa ratkaisua ongelmiini tyyliin: "No koita nyt sitten vaan ryhdistäytyä ja hoitaa hommasi". Ja pitää väsymystäni valituksena. Itse kaipaisin mieheltä kiinnostusta, mikä minua stressaa ja millaisia tehtäviä minulla sitten on. Ja empaattista suhtautumista tyyliin: Ompas ikävää, että sinulla on noin paljon töitä. Kuuntelijaa. Sen sijaan mies alkaa raivota, kuinka aina valitan kaikesta ja lulenko, ettei hänellä ole töissä paineita. Mies ei omista paineistaan puhu, vaikka kysyisinkin. Hän ei myöskään kysele, kuinka minulla menee töissä. Jos erehdyn sanomaan mitään negatiivista, on se turhaa avautumista ja valitusta, josta ei ole mitään hyötyä. Vastaan miehen suuttumukseen suuttumalla itsekin. Alan syyttää miestäni siitä, ettei hän tue minua koskaan eikä ymmärrä mitä yritän sanoa. Ja myös kärjistän hänen sanomisiaan. Tulen surulliseksi, kun mieheni ei ymmärrä minua ja alan rypeä itsesäälissä. Tai suutun ja alan paiskoa tavaroita. Lopulta toinen meistä yleensä poistuu hetkeksi rauhoittumaan. Sitten myöhemmin molemmat käyttäytyvät, niinkuin ei mitään olisi ollutkaan ja asia jää selvittämättä. On me muutaman kerran pystytty aiheesta puhumaan rauhallisestikin. Sen jälkeen mies olikin ihana ja empaattinen. Ehkä kerran tai pari. Ja sanoi jopa jotain kannustavaa. Nyt ollaan kuitenkin taas luisuttu samaan vanhaan.
Miten oppisin ilmaisemaan huoliani niin, ettei mies koe niitä valituksena? Tai hänen syyllistämisenään? Ja kuinka saisin mieheni ymmärtämään, millaista tukea kaipaan?