Miksi Lieksasta ei enää muuteta

pois ?

Lieksasta ei enää muuteta muualle koska köyhät ovat niin köyhiä, että ei ole rahaa edes junalippuun. Lisäksi se, että ei ole enää työpaikkoja etelässäkään. Kyllä lähdettäis muuten.

Joku on nimittäin luullut, että Lieksalla on alkanut mennä hyvin niin jotta ei enää tarvitse muuttaa etelään tai muuallekaan päin.

55

1121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuitenkin

      Kyllä sitä poismuuttoa tapahtuu, mutta palaajien määrä on vain kasvanut.
      Työpaikat ovat tiukassa muuallakin ja heikoimmat potkitaan pois.
      Lieksasta lähteneet sitten palaavat kotiin tekemään "ei mitään" eli työttömiksi.
      Ei paljon ilahduta, eikä piristä Lieksan työelämää, mutta Pielisentie täyttyy joutavista.

      • turvallinen paikka

        etelän työttömälle. Täällä ei ole pelkoa joutua töihin.

      • eläkeläisiä

        on alkanut palata juurilleen. Suurten ikäluokkien väkeä tulee takaisin kun eivät viihdy vanhuuttaan Helsingin nurkissa.

        Mutta kukahan ne eläkeläiset sitten täällä aikanaan hoitaa kun eivät enää itse pärjää omin avuin. Nuori ei ole ja koko pitäjä on pelkkiä eläkeläisiä, täällä ikänsä asuneet ja tänne muualta muuttaneet. Saatasko hoitajat itärajan takaa?

        Vai annettaisko vain homehtua nurkkiin. Ovat työpanoksensa etelään jättäneet ja sitte vanhoina ja huonokuntoisina tulevat tänne kalliita sosiaalipalveluja norkoilemaan.

      • paluumuuttoon
        eläkeläisiä kirjoitti:

        on suurin syy eläkkeiden pienuus. Eläkerahoilla Helsingissä eläminen on kitkuttelua. Etelässä kun myy asuntonsa ja sitten ostaa halvan asunnon Lieksasta, jää elämiseen enemmän rahaa. Ehkä on vielä varaa itse kustantaa terveyspalvelujakin yksityiseltä puolelta.

      • jonkunlaisen
        paluumuuttoon kirjoitti:

        on suurin syy eläkkeiden pienuus. Eläkerahoilla Helsingissä eläminen on kitkuttelua. Etelässä kun myy asuntonsa ja sitten ostaa halvan asunnon Lieksasta, jää elämiseen enemmän rahaa. Ehkä on vielä varaa itse kustantaa terveyspalvelujakin yksityiseltä puolelta.

        niin saa 100 000 - 200 000 euroo. Pelkät omakotitontit maksavat jo yli 100 000 euroo. Niillä rahoilla saa Lieksasta komean omakotitalon ja jää sukanvarteenkin vielä melkonen läjä.

      • aoshkasakak
        jonkunlaisen kirjoitti:

        niin saa 100 000 - 200 000 euroo. Pelkät omakotitontit maksavat jo yli 100 000 euroo. Niillä rahoilla saa Lieksasta komean omakotitalon ja jää sukanvarteenkin vielä melkonen läjä.

        Nyt unohdatte, ettei sillä vähälläkään rahalla saa Lieksasta juuri mitään vastineeksi. Ei Ladan hinnalla Mersua saa.

      • Kun etelästä
        aoshkasakak kirjoitti:

        Nyt unohdatte, ettei sillä vähälläkään rahalla saa Lieksasta juuri mitään vastineeksi. Ei Ladan hinnalla Mersua saa.

        myy pienen kaksion saa sillä rahalla Lieksasta vaikka kaksi hyväkuntoista omakotitaloa ja vaikka maatilan sen lisäksi sekä jää vielä pankkiinkin 6-numeroine luku ekuja!. Autohan etelästä tulijoilla on jo ennestään.

      • kapakalapakalapakalapaka
        Kun etelästä kirjoitti:

        myy pienen kaksion saa sillä rahalla Lieksasta vaikka kaksi hyväkuntoista omakotitaloa ja vaikka maatilan sen lisäksi sekä jää vielä pankkiinkin 6-numeroine luku ekuja!. Autohan etelästä tulijoilla on jo ennestään.

        Mutta ne asunnot ja maatilat ovat Lieksassa. Vaikka ilmaiseksi saisi niin yhtä tuskaa niiden kanssa olisi. Nyt puhutaan edelleenkin Ladasta.

      • ole yhtään
        kapakalapakalapakalapaka kirjoitti:

        Mutta ne asunnot ja maatilat ovat Lieksassa. Vaikka ilmaiseksi saisi niin yhtä tuskaa niiden kanssa olisi. Nyt puhutaan edelleenkin Ladasta.

        sen tuskaisempi kuin ruuhaksuomessa. Vai onko jotenkin. Ja samanlaiset talot täällä ja etelässä ovat kumpikin ihan yhtä mersuja tai ladoja. Ei siinä eroja. Uuden karhea talo Lieksassa on mersumpi kuin vanha talo etelässä. Ja jos etelässä myy vanhan talon saa sillä rahalla täältä vaikka 3 uutta taloa.

      • Pois aikanan muuttanut
        eläkeläisiä kirjoitti:

        on alkanut palata juurilleen. Suurten ikäluokkien väkeä tulee takaisin kun eivät viihdy vanhuuttaan Helsingin nurkissa.

        Mutta kukahan ne eläkeläiset sitten täällä aikanaan hoitaa kun eivät enää itse pärjää omin avuin. Nuori ei ole ja koko pitäjä on pelkkiä eläkeläisiä, täällä ikänsä asuneet ja tänne muualta muuttaneet. Saatasko hoitajat itärajan takaa?

        Vai annettaisko vain homehtua nurkkiin. Ovat työpanoksensa etelään jättäneet ja sitte vanhoina ja huonokuntoisina tulevat tänne kalliita sosiaalipalveluja norkoilemaan.

        Kyllä on kovaa tekstiä.

        Olisit vaan onnellinen,että ikänsä työtä tehneet ihmiset
        vielä tulevat ja tuovat tulonsa,säästönsä ja hyvät eläkkensä (verot) sinne yhteiseen pottiin.Käyttävät palveluita ostavat ruokaa vaatteita ym. rikastuttavat
        Lieksaa.
        Eikös se kuitenkin ole niin,että pääkaupunkiseutu on koko ajan tukenut veroissa muuta suomea??Joka ihan oikein onkin,koska suuri osa työntekijöistä on valunut tai ollut pakotettu työn puutteessa muuttamaan pois Lieksan kaltaisista paikoista.

        Jos nämä ihmiset vielä uskaltautuvat muuttamaan sinne ja tuomaan elämänsä viime vuosina,joita saattaa olla 20-30v. Niin eiköhän niillä ole oikeus myös saada
        kotikunnan eli asuinkunnan mukaan myös ne palvelut,jotka kuuluu kaikille suomen kansalaisille. Tuskin sinun rahapussille he tulevat,vaan lain mukaisiin
        palveluihin ja sosiaali etuuksiin.

        Hirvittää tuollainen tietämättömyys, kateus ja ajattelemattomuus.

      • kunnallispoliitikoissa
        Pois aikanan muuttanut kirjoitti:

        Vaalien alla enemmän kuin yksi valtuustoehdokas arveli "ettei ne eläkeläiset paluumuuttajat kuitenkaan tuo juuri mitään ostovoimaa Lieksaan".

      • mitä edellinen
        ole yhtään kirjoitti:

        sen tuskaisempi kuin ruuhaksuomessa. Vai onko jotenkin. Ja samanlaiset talot täällä ja etelässä ovat kumpikin ihan yhtä mersuja tai ladoja. Ei siinä eroja. Uuden karhea talo Lieksassa on mersumpi kuin vanha talo etelässä. Ja jos etelässä myy vanhan talon saa sillä rahalla täältä vaikka 3 uutta taloa.

        tarkoittaa? Kun katselee kiinteistövälitysten tarjontaa, niin karmean näköisiä mörskiähän täällä lähinnä kaupitellaan. Hyvin harvoin näkee kivannäköistä, edes kohtuullisessa kunnossa, saatikka remontoitua ja nätiksi laitettua taloa tai asuntoa myynnissä. Että ei se halpa myyntihinta kerro mitään, jos pitää koko talon sisustus pistää ensimmäisenä uusiksi.

      • ovat niin
        mitä edellinen kirjoitti:

        tarkoittaa? Kun katselee kiinteistövälitysten tarjontaa, niin karmean näköisiä mörskiähän täällä lähinnä kaupitellaan. Hyvin harvoin näkee kivannäköistä, edes kohtuullisessa kunnossa, saatikka remontoitua ja nätiksi laitettua taloa tai asuntoa myynnissä. Että ei se halpa myyntihinta kerro mitään, jos pitää koko talon sisustus pistää ensimmäisenä uusiksi.

        persaukista porukkaa, että ei kukaan kykenisi kunnon taloa ostamaankaan. Mutta kun etelän poika/mimmi laittaa Lieksan Lehteen näyttävän ilmoituksen, että halutaan ostaa komea ja hyväkuntoinen OK-talo, eikä ole rahasta kiinni, niin eiköhän ala myyntitarjouksia sadella.

        Kyllä niitä olisi tarjolla mutta kukaan ei edes yritä myydä kun ei ole ostajia.

        Aatelkaas mitä etelässä talot maksaa kun jo pelkkä 600 neliön tonttikin maksaa yli 100 tonnia, siis euroja, ei markkoja!

      • jossain
        ovat niin kirjoitti:

        on vielä asunnoilla järkevät hinnat. Tuollanen 100 tonnia pikkutontista on ihan pimee juttu. Ei kenenkään sellaista pitäisi mennä maksamaan.

      • Aikan. onneksi pois muut
        kunnallispoliitikoissa kirjoitti:

        Vaalien alla enemmän kuin yksi valtuustoehdokas arveli "ettei ne eläkeläiset paluumuuttajat kuitenkaan tuo juuri mitään ostovoimaa Lieksaan".

        Tuovat ne paluumuuttajat ja pirteät eläkeläiset ainakin enemmän,jos olisivat jääneet sinne 10-40 vuotta norkoilemaan sosiaaliturvaa,kun Lieksalla ei ollut tarjota työtä. Jos tällaiset ihmiset,kutenkin rakastavat entistä kotiseutuaan ja on tunnesiteitä sinne,niin hekö eivät saisi palata rahan vuoksi,kun kuluttavat sosiaaliturvaa.

        Monet ja useimmat sieltä oli 60-70 luvulla ja myöhemminkin lähteneet pakotettuja menemään lähinnä työn perässä. Silloin,kun olisi ollut erilainen politiikka niin olisipa Lieksakin varmaan kukoistavampi paikka.

        Nähtävästi täytyy vielä harkita paluumuuttoa,kun on kunnallispolitikoissa vielä tuollaista vanhaa isäntä henkeä.
        Kun kerran köyhät ja mökkiläiset aikoinaan läksitte niin älkää tulko meidän talollisten sosiaaliturvaa syömään. Eihän sinne jäänyt kun tilalliset ja niin sanotut "sen ajan herrojen pennut". Joille kyllä järjesty työtä ja toimeentuloa ihmeellisesti.

        Nämä poismuuttaneet olivatkin suurelta osin se aktiivinen ,sitkeä ja pärjäävä porukka,joka kovalla työllä ja säästäväisyydellä ovat
        kutakuinkin pärjänneet kovassakin kilpailussa .
        Kyllä minä ymmärrän,että kyllähän se vähän kirpaisee, kun ne pärjäsivätkin niin hyvin.

        Vielä lisätäkseni ihmetyttää se sosiaaliturva mitä ne vois kulutta.Kun kuulostelee Lieksalaisia ,niin yleinen mielipide on ,ettei sieltä saa kunnon lääkäripalvelujakaan . Itse en tiedä siitä asiasta tämänpäivän tilannetta,mutta tuntuu jatkohoitoon pääsy olevan kiven takana.

        Sielläkin politikot ja kunnallispolitikot koko maassa voisivat sen verran yrittä muutta lääkäripalveluja niin ,että eri sairaanhoitopiirin alueelta olevat saisivat sairaalapalvelut ollessaan vapaa-ajan asunnolla. Jäisi turha sairaiden kuskaaminen ympäri Suomen.

        Ihmisethän tänä päivänä voivat olla vapaa-ajan asunnoissa puoli vuottakin.
        Saatta tulla lääkärissä käyntejä ja ym. vakavampaakin. Heti laitetaan omalle paikkakunnalle. Sen ymmärrän miksi nyky systeemillä niin tehdään,koska toisella paikkakunnalla hoito on sairaan kallista.
        Voisihan sitä politikot muuttaa paremmaksi,kun nykyään on. Siinä olisikin kunnallispolitikoille ym politikoille sarkaa.

        Monet paikkakunnathan oikein toivovat eläkeläisiä ja
        vapaa-ajan asukkaita,jotka rikastuttavat monella tapaa paikkakunnan elämää.

        Nyt kun meillä on osakkeet ja talot etelässä niin me tehdään niinkuin me halutaan .Joko jäädään tänne ,myydään asunto ostetaan sieltä,
        nautitaan elämästä niin kauan kuin sitä meille kullekin annetaan.

        Sen jälkeen käytetään niitä palveluja,joita vielä on toivottavasti jäljellä kun niitä
        on koko kova työura kustannettukin.

        Käypikö katteksi !

    • Juusoboy

      En mie viitsi muuttaa, rahaa tulee tilipäivänä ja jää säästöönkin puolet. Autokin on paremmanpuoleinen ja parkkipaikkoja sopivasti markettien vieressä. Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Silloin tällöin pakkaamme kavereitten kanssa matkalaukkumme ja pyrähdämme katsotaan rantaelämää maailmanmerille...

      • juustopoika

        En viitsi muuttaa. Rahaa tulee sossusta ja puolet menee heti Alkoon. Autokin on katsastamaton ja putka sopivasti kapakoiden vieressä. Poliisit ovat mukavia ja ystävällisiä. Silloin tällöin pakkaamme kavereiden kanssa kaljakassimme ja pyrähdämme katsomaan rantaelämää Timitranniemeen.

      • Timitranniemeen
        juustopoika kirjoitti:

        En viitsi muuttaa. Rahaa tulee sossusta ja puolet menee heti Alkoon. Autokin on katsastamaton ja putka sopivasti kapakoiden vieressä. Poliisit ovat mukavia ja ystävällisiä. Silloin tällöin pakkaamme kavereiden kanssa kaljakassimme ja pyrähdämme katsomaan rantaelämää Timitranniemeen.

        Voisinko tulla mukkaan sinne Timitranniemeen, otan omat eväät? Sekin on ihan mukavaa, jos ei kovin usein...

    • 3 vuotta eläköitymiseen

      Väkeä ei ole enään muutamaan.

      Kaikki työikäiset tarvitaan omassa kunnassa

      kun tulee " eläköitymis aalto " etelän savotoilta !

    • akkako

      lienet. Loput lieksalaisetr on käyneet niin laiskoiksi, että ei ne enää viitsi edes poiskaan muuttaa. Olisi liikaa vaivaa siitäkin vähästä ponnistelusta.

      • enää muuttaa

        Muutin pois vähänaikaa sitten.
        Oli kyllä melkoinen shokki tulla viis kertaa isompaan kylään, mutta onneksi olin täällä aikoinaan koulussa. Nyt on jo muutamia tuttuja ja nyt tää jo sujuu.

        Täällä näkee ihmisiä muuallakin kuin kapakassa ja kassajonossa.

      • onneksi_
        enää muuttaa kirjoitti:

        Muutin pois vähänaikaa sitten.
        Oli kyllä melkoinen shokki tulla viis kertaa isompaan kylään, mutta onneksi olin täällä aikoinaan koulussa. Nyt on jo muutamia tuttuja ja nyt tää jo sujuu.

        Täällä näkee ihmisiä muuallakin kuin kapakassa ja kassajonossa.

        Työskentelin Lieksassa hetken aikaa. Tulin muualta ja petyin paikkaan. Töitä olisi ollut edelleen, mutta muutin pois. Onnekseni älysin lähteä ajoissa... Muutama mukava ihminen jäi kyllä mieleen. Eipä ole ollut ikävä, tosin mielenkiintoista olisi joskus poiketa.

      • Lieksassa petyit.
        onneksi_ kirjoitti:

        Työskentelin Lieksassa hetken aikaa. Tulin muualta ja petyin paikkaan. Töitä olisi ollut edelleen, mutta muutin pois. Onnekseni älysin lähteä ajoissa... Muutama mukava ihminen jäi kyllä mieleen. Eipä ole ollut ikävä, tosin mielenkiintoista olisi joskus poiketa.

        Olisi hyvä kuulla, kun meillä on harkinnassa Lieksaan muutto. Olisi mukava tietää mitä mieltä muualta Lieksaan muutaneet olette uudesta kotikaupungistanne.

      • Lieksassa petyit. kirjoitti:

        Olisi hyvä kuulla, kun meillä on harkinnassa Lieksaan muutto. Olisi mukava tietää mitä mieltä muualta Lieksaan muutaneet olette uudesta kotikaupungistanne.

        Olen muuttanut Lieksaan1981 tuntematta kaupunkia aluksi vuokralle muutama kuukausi silloin oli jopa pulaa vuokra-asunnoista.Oli lehdessä asunnon myynti-ilmoitus ja näin kävimme pankin puoleen koska oli työpaikka niin laina tuli.

        Pääsimme SPR toiminnan pariin hyvin nopeasti ja sitä kautta tuttava kuuli laulavan ja kuoroon ja heti olin jo mukana kunnallisessa päätöksenteossa aluksi nuorisolautakunnassa kesken vaalikauden ja eduskuntavaaleissa ensin aika hyvällä äänisaaliilla.ja sitemmin valtuustossa jopa neljä kautta.

        Tänä aikana on ihmisiä tullut ja mennyt ja vesi virrannut Lieksan joessa keskusteluja on ollut aina miltei samoista asioista joskaan ei enää Koskien valjastamisesta eikä Kolin suojelualueesta niin paljoa.Kunnan omaisuutta on myyty taloja hapatettu ja purettu nyt vuokratalojen tyhjissä tiloissa on Thaimaalaisia marjan poimijoita ja sienien kerääjiä.
        Uudistuksia on tapahtunut on tullut joitakin uusia kauppoja ja on tulossa ja toiset lopettaa ja toiset aloittaa myöskin teollisuuden alueella mutta kuitenkin Teollisuuden rakenne ei ole yhden varassa ja usko tulevaisuuteen on vielä olemassa siten,Kunnallisvaaleissa tapahtui uudistumista vaalien tulosta oli vaadittu muutettavaksi ja osittain muuttui yhden vaalikelpoisuuden vuoksi.

        Oma elämäntilanne muuttui lasketteluvamman vuoksi oli kaikki turha saneerattava ja koti säily vaikka en saanut toimeentuloa vuoteen vaan olin evp-eli Elin Vaimoni Palkalla saadessani eläkkeen sitten taannehtivasti sitä ei jaksotettu verottajalla vaan puolet veroa Kelan kanssa tappelua 6 vuotta onneksi takausvelka tuli maksuun saadessani rahaa eli mk liki kakkyttuhatta.
        Luttamus elämään kuitenkin säilyi kädet ristissä vesi oli saunajuoma ja karkkipäiviä ei ollut vaikeina aikoina.
        Elämä taas kouli myöhemmin puoliso sairastu ja kuoli mutta olen edelleen täällä Lieksassa täällä on ihan mukavaa uusi kumppani rinnalla ja voinee pyrähtää välillä muualla,
        Perusajatus jos lähtee sutta pakoon karhu tulee vastaan,elämä on tarkoitettu elettäväksi,on hyvä löytää siitä hyviä hetkiä ja olla kiitollinen vaikka elämässä on varjopuolia myös.Kaikkea ei voi muuttaa yksin ,muttei myöskään katsoa kaikkea meininkiä suopein silmin asiat tapahtuu ajallaan ja maailman kulkuun vaikuttaa monet tekijät mutta joihinkin voidaan vaikuttaa itse omalla elämällä.sekä asenteella.
        Joten kotini ei ole ainakaan vielä linna niinkuin yksi kaveri totesi oikeussalista poistuessa.MK

      • jaahah...
        markkukorpinen kirjoitti:

        vai niin kävi!

        No jopas piti sattua, ettei ole linna...

        Niin no, eihän Lieksassa oikeita linnoja...

      • vielä Lieksassa
        Lieksassa petyit. kirjoitti:

        Olisi hyvä kuulla, kun meillä on harkinnassa Lieksaan muutto. Olisi mukava tietää mitä mieltä muualta Lieksaan muutaneet olette uudesta kotikaupungistanne.

        Petyttiin perus lieksalaisten kateuteen toisiaan kohtaan, aika sisäänlämpiävä paikka ja taitaa sukulaisia olla joka toinen toisilleen...

        Ihme kyllä me muualta muuttaneet olemme löytäneet toisemme harrastusten parista ja vapaa-aika ja ystävyyssuhteet on solmittu juuri muualta muuttaneiden kanssa (eivät ole syntyperäisiä lieksalaisia).

    • läksisin?

      Koti on paras paikka, lieksalaisellekin. Minne minä täältä menisin, mistä minä paremman paikan löytäisin?

    • kun ei oo

      rahhaa eikä etelässäkään oo ennään työpaikkoja. Kuka auttais?

    • langinlaakso

      Ensinäkin itsen muutin kotkaan ja asunut neljä kymmentä vuotta olen syntynyt pielisjärvellä ja nyt haluaisin palata takais' kotiseudulle ,kun vain olis' mummon mökki myytävänä ,jossain päin lieksan lähettyvillä kaupungin asumisesta en koskaan olen tykännyt,kyllä harmittaa ei sitä osattu ajatella ja arvostaa sitä kaunista luontoa nyt vanhempana osaa arvostaa hölmö ,kun olin minkäs sille voi...

      • Katsoin lehdestä myynti ilmoituksia ja kyllä löytyy mökki ja halvalla vielä metsääkin ja Ruunaalla.sekä muita kohteita rantalassakin pari taloa peräkkäin ja hautuumaa lähellä niin ei ole pitkä matka päätepisteeseen.kannattaa muuttaa ajoissa koska ulkopaikkakuntalaisille se sija maksaa enemmän ettei hautajaiset ole kuin Laihialla kun vanha isäntä teki kuolemaa niin pojilleen sanoi muistakaa vain kantajat ruakitaha.
        Oli siellä mummokin kylässä ja lähtiessä ovella tuumasi "hyvästi pirettihi melekee ruakittihi" MK

      • haluasin
        markkukorpinen kirjoitti:

        Katsoin lehdestä myynti ilmoituksia ja kyllä löytyy mökki ja halvalla vielä metsääkin ja Ruunaalla.sekä muita kohteita rantalassakin pari taloa peräkkäin ja hautuumaa lähellä niin ei ole pitkä matka päätepisteeseen.kannattaa muuttaa ajoissa koska ulkopaikkakuntalaisille se sija maksaa enemmän ettei hautajaiset ole kuin Laihialla kun vanha isäntä teki kuolemaa niin pojilleen sanoi muistakaa vain kantajat ruakitaha.
        Oli siellä mummokin kylässä ja lähtiessä ovella tuumasi "hyvästi pirettihi melekee ruakittihi" MK

        ostaa edullisen vähän suuremman kerrostao-osakkeen, jossa pieni vastike. tulisi lomakäyttöön näin aluksi. Tämmöisiä kerrostaloasuntoja (joskin vähän pienehköjä) näyttäisi olevan myynnissä Sankkilantiellä. Lieksalaiset tuttavat kuitenkin varoittelevat alueesta,että siellä olisi levottomapuoleista. Jos niin on, arveluttaa se kun asunto olisi tyhjillään suuren osan vuotta,koska vain lomilla olisimme siellä.

      • Vakituinen asukas
        haluasin kirjoitti:

        Luultavasti kansalaiset eivät halua muuttaa työn perässä muualle, koska ei ole varmaa, onko muuallakaan työpaikat pysyviä. En usko, että joku lähtee puoleksi vuodeksi jonnellin, kun ei niistä asunnoistakaan saata olla tietoa, onko niitä siellä muualla, ja onko työstä saatava palkka niin suuri että se kattaa kulut.
        Ja ne iäkkäät eläkeläiset paluumuuttajat, kun he maksavat ensin suuret asuntovelkansa pois, niin saattaa jäädä vähän rahaa jäljelle, että voivat ostaa sitten Hattuvaarassa tai Nurmijärvellä olevan rivitalo-osakkeen.

      • mutta kyllä
        Vakituinen asukas kirjoitti:

        ne asuntovelat on maksettu jo ajat sitten. Ja kun on täällä etelässä omistuksessa parikin kiinteistöä, niin kyllä niiden hinnalla saa ihan mistäpäin Lieksaa vaan kunnon asunnon. Jos vain kunnon asuntoja löytyy. Tahtovat vain nuo tarjolla olevat kerrostaloasunnot olla vanhoja ja heikohkokuntoisia. Sen ikäisiä, että on heti putkiremontit esissä. Miltei ainoat uudemmat talot Reuna-ja Sankkilantiellä.

    • olen junantuoma

      Nykyään on monia töitä joita voi tehdä kotoa käsin.

      Ei tarvitse enään kulkea savotoilla kun monen työ on jo kotona.

      Kirjapito / käännöstyö / julkaisujen tekeminen / monet suunnittelua

      vaativat työt / jne jne

      Lieksa voisi olla yksi etätyön uusin menestystarina ?

      • Mol auttaa

        Vihdoinki joku puhuu asiaakin. Nykyää melkein kaikilla on netti ja sen sisältöihin olisi panostettava enemmän Lieksassakin.

      • mutta....

        Olen etätyötä tekevänä lieksalaisena huomannut, että eipä täällä kyllä sitten iltaisin työajan ulkopuolella ole mitään mihin lähteä viettämään aikaa, tapaamaan ihmisiä tai muutakaan. Koska palkka on hyvä ja työ paikasta riippumaton, niin olen päättänyt muuttaa pois täältä.

      • teen etana
        mutta.... kirjoitti:

        Riippuu että onko sinulla jo puoliso valittuna ?

        Me vietämme aikaa kotona ja lasten kasvua ihmetellen !

      • ihmettelemistä
        teen etana kirjoitti:

        Riippuu että onko sinulla jo puoliso valittuna ?

        Me vietämme aikaa kotona ja lasten kasvua ihmetellen !

        lasten kasvussa on?
        Pikemminkin ihmettelisin jos lapseni ei silloin aikoinaan olisi kasvanut.
        Onneksi kasvoi ja vieläpä ulos tästä Lieksa- nimisestä persreiästä.

      • teen etana
        ihmettelemistä kirjoitti:

        lasten kasvussa on?
        Pikemminkin ihmettelisin jos lapseni ei silloin aikoinaan olisi kasvanut.
        Onneksi kasvoi ja vieläpä ulos tästä Lieksa- nimisestä persreiästä.

        Lapsen kasvaminen oli aikoinaan todella ihmeellistä.

        Et varmaan ole koskaan saanut olla ja seurata lapsen kasvua ?

        En tiedä kuinka suurena sinä olet syntynyt ?

    • lieksalaiset

      rakastavat Lieksaansa.

      • pois tuppukylästä

        miks ihmeessä mä tänne jäisin,heti kun ikä yltää niin lähen enkä kusekkaan tännepäin,on senverran ankee paikka.kateellisten paratiisi.

      • uuuttt
        pois tuppukylästä kirjoitti:

        Mene toki pois.Ällöttää ainainen natina ja morkkaus.

      • kuulla mielipiteitä
        uuuttt kirjoitti:

        Mene toki pois.Ällöttää ainainen natina ja morkkaus.

        eikä ällötä yhtään,ja toki mielipiteensä saa sanoa.lieksalaiset vetää herneen nenuun jos joku uskaltaa olla eri mieltä.

      • on varmaan
        kuulla mielipiteitä kirjoitti:

        eikä ällötä yhtään,ja toki mielipiteensä saa sanoa.lieksalaiset vetää herneen nenuun jos joku uskaltaa olla eri mieltä.

        ihan se ainut oikea paikka mutta onko muualta tulleilla sopeutumisvaikeuksia tai kulttuurishokki :)

      • oulun olga
        on varmaan kirjoitti:

        ihan se ainut oikea paikka mutta onko muualta tulleilla sopeutumisvaikeuksia tai kulttuurishokki :)

        Ei tämä ole sen ihmeempi paikka kuin mikään muukaan.Ongelmia on siellä sun
        täällä,paratiisia tuskin missään.
        Itse voit vaikuttaa moneen asiaan.Ja kulttuurishokki sanonpa hah,hah.
        Paljon on elämältä oppimista Sinulla.

      • paise
        pois tuppukylästä kirjoitti:

        miks ihmeessä mä tänne jäisin,heti kun ikä yltää niin lähen enkä kusekkaan tännepäin,on senverran ankee paikka.kateellisten paratiisi.

        poistuu kun sinä lähdet. Ja muut sinunlaisesi, ihan kivaa kun lähdette. Ei teitä kukaan jää itkemään peräänne ja keskiarvo nousee huomattavasti kun mätämunat lähtee. Toivottavasti et edes tule käymään lomallasikaan.

      • on yhtä-
        kuulla mielipiteitä kirjoitti:

        eikä ällötä yhtään,ja toki mielipiteensä saa sanoa.lieksalaiset vetää herneen nenuun jos joku uskaltaa olla eri mieltä.

        mieltä, että hyvä vaan kun mätäpaiseet ja ruikuttajat lähtee.

      • joilla ei ole munaa
        paise kirjoitti:

        poistuu kun sinä lähdet. Ja muut sinunlaisesi, ihan kivaa kun lähdette. Ei teitä kukaan jää itkemään peräänne ja keskiarvo nousee huomattavasti kun mätämunat lähtee. Toivottavasti et edes tule käymään lomallasikaan.

        lähtee,ei uskalleta ja ollaan tyytyväisiä siihen pieneen piiriin,surkastutaan,ollaan kateellisia niille jotka uskaltaa.tyypillinen lieksalainen peräkammarilainen.

      • joilla ei ole munaa kirjoitti:

        lähtee,ei uskalleta ja ollaan tyytyväisiä siihen pieneen piiriin,surkastutaan,ollaan kateellisia niille jotka uskaltaa.tyypillinen lieksalainen peräkammarilainen.

        Sinulla on maailma avoinna,minä olen täällä viihtynyt ja koittanut olla asialla kotonakin ,jottei tarvitse usuttaa kuin naapurin sonnia"tökkäse pikkuse"
        Tunnen väkeni sano äiteeni ja eli pitkän ijän.
        Vaikka välillä tulisi tuhkaa ja tulikiveä niin jätkä vaan posrkuttaa ja jotka täällä ovat eläneet ja nähneet Suomen rakentamisen niin ei kuule tuota viserrystä enää kuule kun ovat liian kauan kuulleet tykin jyskettä ja pokasahan ja myöhemmin tarttuneet valkosormisena jo konesahaan, ei silloin kyselty kuka tekee rakennekynsiä Lieksassa.Kuulehan ne kynnet oli kylmästä kohmettuneet kylmässä vedessä jopa vereslihalla, mutta virsi kaikui työtä tehdessä myös Pohjanmaalla missä miehet olivat muualla ja akka sahasi puita saha haarojen välissä ja tantun helema joskus meni puun mukana, ja laulu raiku" koska valaiseen koin tähtönen mua köyhää kerjääjää" se sävel tuli taas mieleeni lapsuudesta ja olen kotiinpäin menossa eli syntymäkotiin joka on nyt tyhjillään saatoin tuon laulajan ja monta muuta läheistä pienen ajan sisällä vaelluksen päähän jota ei liene kahdehtia mutta toivoa rauhallista lepoa ja rauhaa.
        Tarvitaanko siinä vaelluksessa sitten minkälaista munaa? sen luoja tietää.

        Toivon sinulle hyvää ja onnellista elämää terveisin Markku Korpinen

      • tuo sönköttää

        eihän tuosta tajua mittään.

      • tuo sönköttää kirjoitti:

        eihän tuosta tajua mittään.

        Vastasin sellaisethan sinne jää ja kirjoittaja voinee olla osittain oikeassa.
        Koska kirjoittaja "mitä helevettiä"ei tajua kirjoitustani,
        Ilmeisesti sinulta on jäänyt historian tunnit väliin? tai et ole ollut vanhempien ihmisten seurassa jotka muistavat asioita.MK

      • evvvk.

        .......................................

    • vastaus aloittajalle

      >Lieksasta ei enää muuteta muualle koska köyhät ovat niin köyhiä, että ei ole rahaa edes junalippuun. Lisäksi se, että ei ole enää työpaikkoja etelässäkään. Kyllä lähdettäis muuten.

      1.Luonto

      2.Rauha

      3.Hiljaisuus

      4.Mukavat ihmiset

      5.Huumori

      6.Kesätapahtumat

      7.Työ

      8.Kulttuuri

      9.Urheilu

      10.Pohjois-Karjalaisuuden syvin olemus löytyy Lieksasta!

      • sisäänlämpiävää

        piiri pieni pyörii.

      • osittain

        kutinsa, paitsi kohtia 4, 6, ja 9 en myönnä oikeiksi. Ihmiset ei ole kovinkaan mukavia, kauheita irvailemaan ja ilkeilemään. Urheilua täällä ei ole ensinkään, niin paitsi Tallus mutta en minä hänen takiaaan tänne jäisi.

        Kaikkea tuota löytyy tosin muualtakin, Lieksalla ei ole yksinoikeutta mihinkään kohtaan.

        Suurin syy muuttohaluttomuuteen lienee kuiteskin se, että kaikki viksut kuten minä on jo muuttaneet pois. Vähemmän viksut ei saa aikaseksi lähteä paskahuusia etemmäs.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6923
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4592
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4045
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3179
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1935
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1666
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1429
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1207
    Aihe