Pakko on nyt viimein minunkin ottaa osaa tähän palstalla vellovaan keskusteluun. Siis senkin uhalla, että minut samantien leimataan joko valehtelijaksi tai sinisilmäiseksi hölmöksi.
Minulla ja nigerialaisella miehelläni on takana 7 yhteistä vuotta. Lapsia on 4.
Meillä on hyvä, tasavertainen ja rakastava parisuhde ja toimiva perhe-elämä. Alussa oli kaikenlaista vääntöä koskien sitä, kuka mitäkin tekee ja kuka mistäkin määrää. Mutta se on ihan tavallista kaikissa parisuhteissa, myös suomalaisilla pareilla. Koskaan ei ole suhteessamme ollut alistamista, hyväksikäyttöä, huijaamista, pahoinpitelyä eikä muitakaan näitä mitälie-ilmiöitä, joita tällä palstalla pidetään kaikkien nigerialaisten ominaispiirteinä.
Meillä on yhteiset rahat, yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ja yhteiset menot. Meillä on yhteisiä perhetuttuja, joiden kanssa vietämme aikaamme, ja olemme tiiviisti yhteydessä ja tekemisissä kummankin lähisuvun kanssa. Ei luurankoja kaapissa, eikä edes toisia vaimoja. Minä saan omaa aikaa aina silloin kun sitä kaipaan.
Mieheni ei tarvinnut oleskelulupaa, kun tapasimme, enkä ole hankkinut viisumia/o-lupaa kenellekään muullekaan hänen perheenjäsenelleen.
Mieheni ei myy huumeita, vanhoja autoja, varastettuja kännyköitä tai väärennettyjä papereita. Hän ei asu baareissa saati steissillä eikä luule olevansa gangstaräppäri.
Mitäköhän vielä? Niin joo, mieheni ei myöskään suunnittele kaappaavansa lapsia Nigeriaan (mitä hiivattia hän siellä tekisi?) eikä aio ympärileikkauttaa lapsiamme.
Juu, enkä ole ottanut hänelle lainaa en sitten niin minkäänlaisia "pisneksiä" varten.
Dodiin. Eiköhän tämä ala olla tässä. Jos keksin vielä lisää ennakkoluuloja kumottavaksi, niin palaan asiaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla ja ex miehelläni oli myös hieno ja täysin tasavertainen avioliitto yli kymmenen vuoden ajan..joten pystyn hyvin samaistumaan sinun tilanteeseesi. Ei kaikki afrikkalaiset ole samanlaisia paskiaisia kuin täällä annetaan ymmärtää. Meidän avioliitto ei myöskään kaatunut uskottomuuteen tai arjen toimimattomuuteen...vaan minun itsekkyyden aiheuttamiin ongelmiin..eli aina ei todellakaan syy ole miehessä. Tänä päivänä olemme parhaita ystäviä ja edelleen hyvissä väleissä ja viikottain tekemisissä keskenämme.
Kuulostaa ihan hyvältä. Tosin en millään usko, että miehesi on ollut sinulle seksuaalisesti uskollinen 7 vuoden ajan. Yksikään nigerialainen ei ole.
Itselläni on takana 12 vuoden kokemus noista piireistä. Nuo ennakkoluulot joita viestissäsi kumoat oman suhteesi osalta, valitettavasti pitävät paikkansa useimman nigerialaisen kohdalla. Ja jos tietäisin miehesi nimen ja kyselisin nigerialaisilta tutuiltani, niin varmasti kuulisin juttuja joita sinun korviisi ei kantaudu.
sinun tulisi myös tietää, kuinka paljon noissa piireissä on kateellisuutta. Kade kohdistuu just niihin ihmisiin, perheisiin joissa menee hyvin. Kun jollain menee hyvin, paskaa aletaan jauhamaan ja yritetään saada perheet hajoamaan. Ja jos sinä menet kyselemään joltain nigerialaiselta tutultasi, pitäisi sinun myös ottaa huomioon, ettei sieltä saa muuta infoa kuin valheellista paskaa. Tämä on paras tapa pitää oma pesä puhtaana!!!(noissa piireissä)
Tiedät varmasti, etteivät kaikki nigerialaiset hengaile yhdessä, eivätkä todellakaan notku samoissaa piireissä, kuin nuo sinun mainitsemasi tuttavasi.
Ei aikuinen nigerialainen mies, jaksa sen pillun perässä juosta, kyllä sitä saa vaimolta. Aika rankka yleistys, ettei yksikään nigerialainen mies ole seksuaalisesti uskollinen. Mitä helvettiä sä jauhat tollasta paskaa. Ei se nigerialaisten miesten muna tai egoa ole niin ihmeellinen, että siihen tarvisi jatkeeksi, jatkuvasti vierasta tai vähemmän vierasta pillua.
Puhun nyt aikuisista, kypsistä, vastuuntuntoisista, psyykkisesti tasapainoisista nigerialaisista miehistä. Heitä myös löytyy!! Joten uskon, että edellä olevat naiset puhuvat just näistä miehistä, joita sinä et ole kohdannut.
Ps. Mä en jaksaisi roikkua noissa piireissä 12-vuotta, jos mun ajatukseni nigerialaisista olisivat samankaltaisia kuin sinun. Mut jos haluaa draamaa, ja elää siitä, niin mikäs siinä.
Naisena ajattelin ensin, että onpa kerrankin kiva lukea toisenlaisista kokemuksista, mutta sitten ap. siirtyi todella alatyylisiin ilmaisuihin, joiden käyttäminen kertoo, että naisellisuus on pahasti hukassa. Törkeä kielenkäyttö vei uskottavuuden hänen kuvailemansa suhteen (mahdollisen) kauneudesta. Tosin mies ulkomaalaisena tuskin edes ymmärtää ja tietää, mitä kuvottavuuksia vaimo katujätkämäisesti latelee. Tai sitten hän on samanlainen rumien puhuja.
"Ja jos sinä menet kyselemään joltain nigerialaiselta tutultasi, pitäisi sinun myös ottaa huomioon, ettei sieltä saa muuta infoa kuin valheellista paskaa."!
Aika hyvin on tuo "valheellinen paska" pitänyt paikkansa kuitenkin.
"Ei se nigerialaisten miesten muna tai egoa ole niin ihmeellinen, että siihen tarvisi jatkeeksi, jatkuvasti vierasta tai vähemmän vierasta pillua."
No ei todellakaan ole. Siinä olet oikeassa. Mutta kun heidän kulttuuriinsa ja elämäntapaansa kuuluu pitää useita naisia yhtäaikaa. Eikä se mies muutu toiseksi ihmiseksi lentokoneessa Lagosista Helsinkiin.
"Ei aikuinen nigerialainen mies, jaksa sen pillun perässä juosta, kyllä sitä saa vaimolta."
Eipä tarvi kauheasti sen vieraan pillun perässä juostakaan. Itseään tyrkyttäviä naisia kun on enemmän kuin tarpeeksi.
En ole aloitusviestin jälkeen kirjoittanut muita viestejä tähän ketjuun, joten nyt taidat haukkua väärää puuta :)
Aloittaja
Aika jännä, että 12 vuoden kokemuksella et sitten muuta osaa kuin yleistää. En voi mennä muiden puolesta mitään vannomaan, sehän nyt on selvää, mutta ehkä tältä palloltamme saattaisi kuitenkin yksi jos toinenkin uskollinen nigerialainen löytyä.
Juu, ja ennakkoluulot tietenkin pitävät paikkansa useiden ihmisten kohdalla. Jostainhan niiden luulojen on oltava peräisin. Pointtini olikin, että jos kuitenkin tästä maasta löytyy yksi nigerialainen kummajainen, johon nämä "luonnonlait" eivät päde, niin saattaapa heitä olla jopa useampikin :-O
Pahoittelen, että sotkin sinut toiseen henkilöön. Ihmettelinkin tyylin vaihtumista. On niin rumaa, kun kanssasisaret puhuvat ja kirjoittavat kuin törkeimmät miehet.
Vielä kerran anteeksi. Hyvää jatkoa sinulle ja läheisillesi!
...
"Varmahan ei voi olla kuin itsestään"
Eli et siis voi olla varma ukostasi! Eikä kyllä kannatakaan.
Rautalangastahan se on siis väännettävä.
En ole asettanut miestäni ympärivuorokautiseen seurantaan. Tuntuisi tuollainen operaatio hiukkasen turhalta, kun ei ole ukko antanut mitään aihetta vakoiluun. Joten, edelleenkin totean, että en voi mennä vannomaan kenenkään muun kuin itseni puolesta. Aika harva tietääkseni kykenee parempaan ;) Jos sinä tiedät totuuden mieheni liikkeistä minua paremmin, kerro ihmeessä minullekin. Jos et, ei varmaan kannata jatkaa tuota.
Eiköhän tämä asia nyt ole tässä. Mutta jatka ihmeessä jankkaamista, jos siltä tuntuu :)
isista.
Kuinka paljon nigerialaisia on tällä hetkellä suomessa!
E jaksa nyt katso tilastoja paljonko heitä täällä on, mutta ajatellaan, että vaikka noin 2000 (josta osa myös naisia ja lapsia) Eli ymmärsinkö todella oikein, että mielestäsi heistä yksikään ei ole seksuaalisesti uskollinen?
Viestistäsi välittyy ala-arvoisen tuntuinen suhtautuminen nigerialaisia kohtaan.
Olenko väärässä, pahoittelen jos olen.
Haluaisinkin kysyä sinulta, tarkoititko että 12-vuoden kokemuksesi on taaksejäännyttä elämää, vai vietätkö edelleen aikaasi niigerialaisten keskuudessa?
Mitä tarkoitat "noista piireistä"?
Tuon kokemuksesi mukaan, pystyt siis yleistämään kaikki nigerialaiset miehet ei seksuaalisesti uskollisiksi.
Suomessa on 788 yli 20 vuotiasta nigerialaista miestä ja 152 naista. Kun myös lapset lasketaan mukaan niin kaikkiaan heitä on 1020 henkilöä.