Asiasta on tehty tiettyjen tahojen natsikortti, jota voidaan käyttää lähes minkä tahansa asian puolustamiseen tai tuomitsemiseen.
Asiassa on kuitenkin varjopuoli:
Minusta on väärin että yksittäisen raiskatun kokemus standardoidaan ja hänelle kerrotaan miten hänen tulee asian suhteen tuntea ja käyttäytyä. Erityisen väärin on se että asiasta tehdään pahin mitä ihmiselle voi tapahtua, sillä samalla mitätöidään niiden henkilöiden kokemusta joille on sattunut vastaavia tai vielä hirveämpi muita juttuja.
Vastaava asia isommassa politiikassa on se miten Israel ei voi tehdä mitään väärää sillä perusteella että vastustaja automaattisesti samalla kannattaa holokaustia.
Kaikissa asioissa on väärin käyttää joitakin kärsineitä lyömäaseena joidenkin omien poliittisten päämäärien ajamiseen, sillä noissa tilanteissa se kärsinyt joutuu kahdesti väärinkäytösten kohteeksi.
Raiskauspohdintaa
8
117
Vastaukset
onneks meikäläisellä loppuu työaika. Onnea yritykselle!
- MMies
SANO SUORAAN VAAN, ETTÄ PIDÄT VÄNSKYSTÄ!
.
Eikös alkanutkin lupaavasti :)
Niin, tuskin kukaan nyt oikeasti on sitä mieltä että raiskaus on pahinta mitä maanpäällä on. Tosin jollekkin jonka ainoa väkivallan tms. kokemus tuo raiskaus on, on se se maailman kamalin juttu.
Se ei poista sitä juttua etteikö raiskaus ole todella kamala juttu.
Minä itse ole meinannut sokeutua, ja mulla on hätäleikkausten jäljiltä silikonit silmien päällä ja sisällä. Puolitoista kuukautta olin leikkausten jälkeen aivan _tajuttoman_ kipeä 24/7. Välillä en pystynyt muuta tekeen kuin maassa makaan ja uikuttamalla "itkeä" niitä kipuja, ja toivoa joko lopetuspiikkiä tai jotain morfiinia. Loppuvaiheessa en pystynyt enää makaan enkä seisoon muutamaa minuuttia pidempään. Kokeilkaapas perässä kulkea usseempi vuorokausi ympäri kämppää (ulos et voi lähteä kun et näe mitään eli askeltakaan pidemmälle) nukkumatta ja kuvittelemalla sellaiset kivut joita ei voi kuvitella ei ole kokenut. Jumaliste että särki naamaluitakin ja nenää ja vaikka mitä. Tais varmaan migreeni/päänsärkykin olla 24/7 mukana mutta ei sitä niiden kunnon kipujen alta juurikaan noteerannut. Tuohon henkiset tuskat päälle.
Jos mun nyt annetaan valita, valkkaanko tuon vai raiskauksen niin valkkaan tuon epäröimättä. Raiskaus on niin paha juttu että melkeimpä alan sitten vasta miettiin sitä jos kyseessä olisi oman lapsen säästäminen. Mutta sellaista mahdollisuutta tuskin on ikinä, joten aivan typerää edes pohtia ja verrata. Ei se raiskauksen tuskaa ja kärsimystä poista, että voi tapahtua, tai ei tapahdu, pahempiakin juttuja.
.Vertailua varten pitäisi haastatella ihmisiä joilla on kokemusta monen tyyppisistä raskaista jutuista. Raiskauskeskustelussa on minusta ongelmana sekin että niistä jutuista löytyy myös vähemmän hirveitä kokemuksia, jotka standardointiajattelussa puolestaan vähentävät niitä hirveimpiä kokeneiden kokemusta.
Lähinnä se häiritsee että koko juttu laajennetaan ihan muihin tarkoituksiin ja sitä ohjataan ylätasolta ajattelumalleja pakkosyöttämällä.buddy-love kirjoitti:
Vertailua varten pitäisi haastatella ihmisiä joilla on kokemusta monen tyyppisistä raskaista jutuista. Raiskauskeskustelussa on minusta ongelmana sekin että niistä jutuista löytyy myös vähemmän hirveitä kokemuksia, jotka standardointiajattelussa puolestaan vähentävät niitä hirveimpiä kokeneiden kokemusta.
Lähinnä se häiritsee että koko juttu laajennetaan ihan muihin tarkoituksiin ja sitä ohjataan ylätasolta ajattelumalleja pakkosyöttämällä..
Tässä hukkuu koko ajan se tosiasia että raiskaustyylejä on varmaan miljoonia. Aivan käsittämätöntä verrata jotain aviomiehen seksiinpakottamista vieraan suorittamaan pahoinpitelyraiskaukseen. Monissa kuuluu myös murha siihen raiskaukseen. Uhri tapetaan, jotta se ei pääse kertoon raiskauksesta. Se on jo todella eri kategoriaa kuin vaikkapa treffiraiskaus jossa sammunut raiskataan. Silti tuo ei poista sitä juttua että ne on kuitenkin kaikki raiskauksia joista seuraa uhrille enemmän tai vähemmän fyysistä ja henkistä tuskaa ja traumaa. Joillekin siis jopa kuolema.
Huiomaa monesti että siellä ajattelun takana on yksi-kaksi kuvaa raiskauksesta, ja se sitten määrää mitä mieltä se sanoja on. Varsinkin vähättelijöiden kohdalla. Se on helppo vähätellä ja syytellä uhria, kun ajattelee että raiskaus on sitä että vieraiden miesten kämpille sammunut raiskataan tms. Siinä samalla sitten kätevästi tehdään sama kaikille muillekkin joiden kokemukset eivät todellakaan ole tuollaisia.
Raiskaus on aina väärin.
.Papu.Sparrow kirjoitti:
.
Tässä hukkuu koko ajan se tosiasia että raiskaustyylejä on varmaan miljoonia. Aivan käsittämätöntä verrata jotain aviomiehen seksiinpakottamista vieraan suorittamaan pahoinpitelyraiskaukseen. Monissa kuuluu myös murha siihen raiskaukseen. Uhri tapetaan, jotta se ei pääse kertoon raiskauksesta. Se on jo todella eri kategoriaa kuin vaikkapa treffiraiskaus jossa sammunut raiskataan. Silti tuo ei poista sitä juttua että ne on kuitenkin kaikki raiskauksia joista seuraa uhrille enemmän tai vähemmän fyysistä ja henkistä tuskaa ja traumaa. Joillekin siis jopa kuolema.
Huiomaa monesti että siellä ajattelun takana on yksi-kaksi kuvaa raiskauksesta, ja se sitten määrää mitä mieltä se sanoja on. Varsinkin vähättelijöiden kohdalla. Se on helppo vähätellä ja syytellä uhria, kun ajattelee että raiskaus on sitä että vieraiden miesten kämpille sammunut raiskataan tms. Siinä samalla sitten kätevästi tehdään sama kaikille muillekkin joiden kokemukset eivät todellakaan ole tuollaisia.
Raiskaus on aina väärin.
.Pitäisi vielä pohtia sitä miten sama ilmiö näkyy eri kulttuureissa ja minusta tuolla etelämpänä harrastettava kasvojen hapottaminen on osittain samaan tarkoitukseen pyrkivää.
Ja sitten on vielä se Intiassa oleva ilmiö, jossa poltetaan naisia jos esim. myötäjäiset eivät ole riittävän suuret tms.
- ihan itse
............................................prööööööt.........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että327659- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564
