Tasa-arvo

Täällä on puhuttu puutteessa elävien miesten hyvinvoinnista ja selitetty naisviha sillä, että koitetaan muuttaa naisten käyttäytyminen yhteiskunnassamme.
Mutta.. Tällä tuskin saatatte minkäänlaista muutosta aikaiseksi.
Juuret ovat syvemmällä, eikä niihin pääse vaikuttamaan nimittämällä tai käyttämällä muunlaista 'aggression' muotoa.

Ensinnäkin on puututtava kasvatukseen, barbit ja kenit helvettiin -> Sekä unelmaprinssit hiiteen saduista. Kaikki mikä vie jalat pois maasta - vähennettävä. Utopistiset tarinat korvattava jollain muulla, kuten opettavaisilla tarinoilla.
Sitten on puututtava kosmetiikan myyntiin, sekä naistenlehtiin (Muun muassa Cosmopolitan)
Yhteiskunnallisella tasolla oleva naiskuva on MURRETTAVA, jotta saataisiin aikaiseksi enemmän jalat maassa olevia naispuolisia ihmisiä. Täten myös älykkyyden korostus ulkonäkönsä korostamisen sijaan mahdollistuu.
En tarkoita tällä, etteikö pitäisi huolehtia lainkaan itsestään.

On myös tuettava kaikin puolin naisten älyllisiä puolia, jotta he voisivat tuntea olevansa samalla lähtötasolla miesten kanssa.
Kuten tekniikan käyttö, rohkeus tehdä jotain uutta ja oppia muulla tavalla kuin opettelemalla ulkoa asioita. Puhun siis käytännön tason oppimisesta.

Paljon puhuttu tasa-arvo EI TOTEUDU yhteiskunnassamme, jossa monet naiset käyttäytyvät kuin bimbot (vaikkakin ovat todellisuudessa älykkäitä)
Ja jossa ei kannusteta naisia MUUHUN kuin ulkonäkönsä korostamiseen valtakunnallisella tasolla.

Naisten on nyt tähdättävä oikeaan suuntaan edistääkseen tasa-arvoa.
Ja se oikea suunta ei ole tämä nykyinen, jossa sorretaan vastakkaista sukupuolta ja pyritään vain itsekkääseen käyttäytymiseen.
Tämä oikea suunta vaatii myös kaiken tuen miehiltä - Nimenomaan kaiken tuen.
22259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Unohtui.

Äänestä
  • miehet oo tähän mitään kommentoineetkaan, taitaa tuo naisten haukkuminen olla enemmän sydäntä lähellä ja ongelmissa rypemineen kuin niiden ratkaisu tai ainakin meittiminen kuinka ongelmat saataisiin ratkaistua.
    Ja vielä väittävät että naiset on tyhmiä, täällä on monta hyvää naisen kirjoitusta eikä yhtäkään kommenttia mieheltä, olisi varmaan pitänyt provota tai bimboilla niin olisi saanut miehiltä vastauksia..

    Äänestä

Olen äänekkäästi kaikenlaisia kasvatusmalleja vastaan jossa TEHDÄÄN naisia ja miehiä. Pienestä pitäen alkaa jo erilaistaminen, usein väkipakolla.
Pois typerät prinsessasadut sekä porno. On täysin typerää kuvitella että tyttöjen haaveillessa romantiikasta ja poikien pornotempuista saataisiin vielä hyvä toimiva parisuhde seksisuhde! Molemmat ihan pihalla todellisuudesta väärien virikkeiden vuoksi.

Mikä on sopivaa miehelle ja mikä on naiselle-asenne jyllää meillä edelleen.

Et saa miehiltä kannatusta tuohon ehdottamaasi malliin, mies ei tule IKINÄ kestämään täysin tasa-arvoista naista, jolle ei ole taottu kaaliin meikki- ja muotiohjeita, tunteiden höpöttämisiä ja miehen miellyttämiskaavaa.

Äänestä
  • Lopettakaa tyttölasten kiväärivartiointi ja poikien olalle taputtelu samasta asiasta.
    Pois myös vauvojen vaaleanpunaiset ja siniset sukupuolia korostavat nutut ja pitsiröyhelöt. Ei enää isin pikku prinsessaa ja potraa "miestä".
    Huorittelu ja lutkittelu rangaistavaksi, vähintään vuosi vankeutta.

    Olipa muuten niin totta ja hyvin kirjoitettu tuo sinun juttusi ja aivan omakohtaisesti olen tuon saanut kokea ainoana tyttönä kolmen veljen kanssa..Siis aivan eri säännöt kotiintuloajoissa, eikä äitini uskonut että minähän en mekkoa laita enkä nukeilla leiki. Laittoi väkisin mekon vaan minäpä sotkin sen jäteöljyssä ja nukeilta leikkasin hiukset ja katsoin mitä ne oli syöneet.

    Täytyy kyllä sanoa että tv antaa aivan vääristyneen naiskuvan,,,Pelkkää tissiä ja perää kaikilta kanavilta mainoksia myöten..Ne pitäisi myös laittaa pannaan tai sitten myös miehestä on tehtävä seksistinen.

    Äänestä

  • Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Ehkä feministit ovat huomanneet evoluutiossa ihmisellekkin uuden mahdollisen suuntauksen, kaksineuvoisuuden.

    Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Määrittele mies, pyydän.
    Ja mitä nainen mielestäsi haluaa?

    niin sitten on turha vinkua mitään bordelleja tai muuten valitella puutetta.
    Niin kauan kun tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri suuntiin niin yhteentörmäyksiä tulee..Pois romanttinen rakkaushömppä tytöiltä ja pornoa tilalle..Babit roviolle ja mekanot ja robotit leluiksi..

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Ehkä feministit ovat huomanneet evoluutiossa ihmisellekkin uuden mahdollisen suuntauksen, kaksineuvoisuuden.

    Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä.

    ongelmiin ja nuorten tyttöjen/poikien paineisiin on juuri sukupuolettomuus-kasvatus.
    Miehistä ei enää ole "miehiksi", ihan turha uikuttaa sen miehisyyden perään(mitä ikinä se nyt onkaan..kovuutta? sitä että osaa lyödä? ettei saa itkeä? ettei mitään muuta haluta kuin seksiä ja prostuja?), maailma on ajanut tuosta "miehisyydestä" ohi nyt täytyy keksiä jotain uutta, jotain millä saadaan tämä maapallo pysymään radallaan vielä vuosisatoja. Ei se vanha malli tästä pitemmälle edes olisi toiminut, ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Jos on ongelmia ne tulee ratkaista, eikä se ratkaisu ole mikään ajassa taaksepäin meneminen, ei se elämä kuule mitään herkkua ollut meihillä silloinkaan, helpommalla te nyt pääsette kuin joskus 100 vuotta sitten!
    Naisista ei ole prinsessoiksi eikä trendipimuiksi itä-blokin kaunotarten malliin, joudutaan käymään töissä ja hoitamaan siinä sivussa tuhat muuta askaretta lapset. Ei mitään järkeä tuputtaa naisia vielä laittautumaan väkisin ja olemaan "naisellisia". Mitä on naisellisuus? Sitä että näytät stereotyypillisesti seksipommilta? Että käytät meikkiä ja mekkoa? Saanen huomauttaa että tämä seksipommimalli on ollut hyvin vähän aikaa muotia (tuli amerikkalaisten pornoelokuvien ja elämäntapasarjojen/elokuvien myötä muotiin) se ei ole koskaan oikein istunut suomalaiseen kulttuuriin muutenkaan, meillä kun on aina naiset tehneet sitä työtä eivätkä sievistelleet/söpöstelleet viehkeästi. Mummonikin aina kertoili peltotöistä yms. jossa naiset oli yhtä lailla kuin miehetkin, ei ollut pelkästään lastenhoitoa naisen työ!
    Tasa-arvo on tuonut paljon hyvää, vaikka miehet sitä aina kritisoivatkin(osaksi siksi että nainen ei ole enää pelkkä omistettava ja hallittava kotieläin).
    Feministit sitä ja tätä, no tehkää ite paremmin. Tehkää myös niin etteivät naiset kärsi. Nainen jos joku ajattelee kokonaisvaltaisesti, koko perhettä, eikä vain itseään (vaikka täällä väitetään ettei naisia kiinnosta, minua ja monta muutakin jota tunnen ainakin kiinnostaa, ihan koko maapallon asiat, myös yksinäisten ja masentuneiden miesten että naisten asiat, vähän vaikea se on muuttaa mitään jos aina joku vanhoollinen haraa vastaan) Koko ajan feministit yrittävät myös parantaa miesten asemaa, kyseenalaistavat armeijan käytäntöjä jne. Mies saa nykyään itkeä ja halata kavereitaan ilman että homona pidetään, ketkä ovat kannustaneet tähän käytökseen? Naiset!

    Eiköhän se vanha kaava ole nähty ja koettu jo, eikä se johda kuin ongelmiin(niaset ja miehet voivat pahoin kun heidät tungetaan muottiin joihin he eivät kuulu), uusia tuulia päin, yhdessä rintamassa, toivottavasti joskus näinkin..

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Opettele kappalejako. Ei tuollaista tekstipuuroa jaksa kukaan lukea.

    Äänestä

  • Opettele kappalejako kirjoitti:

    Opettele kappalejako. Ei tuollaista tekstipuuroa jaksa kukaan lukea.

    pyöriskelkää surkeudessanne, joku sentään yritti tuoda uutta näkökulmaa esille..

    Kuitenkaan en lähtisi väkisin vaatimaan sukupuolettomuuskasvatusta (eikä tässä varmaan sitä vaadittukaan). Jos pikkupirjo tahtoo leikkiä prinsessanukeilla ja pikkupetri kuorma-autolla, niin se sallittakoon.

    Äänestä

  • -Neule- kirjoitti:

    tai työ jossa toimin vuoden hamassa nuoruudessa, lastentarhatäti.
    Tarhassa lapset leikkivät innolla vaikka millaisia leikkejä, pojat ja tytöt yhdessä intiaaneja ja toiset pojat ja tytöt kotia, siis täydellistä..aina siihen asti kun vakituinen vanhempi tarhatäti tuli käskemään työt pois rajusta menosta.. sitten joku päivä muutama tyttö ja poika jotain kolttosia olivat harrastaneet, siihen vanhempi tarhatäti vielä torut päälle että kuinka tekin "Liisa ja Pirkko" nyt tuolla tavalla menitte tekemään, pojille ei paasannut mitään. Minä sanoin sille akalle myöhemmin suorat sanat vaikka teinilikka vielä olinkin, se akka vain sanoi minulle että eihän tuo tuollainen peli tytölle sovi, että täytyy kasvattaa tytöistä kunnollisia! Että näin..

    Pojat on poikia vanhan kaavan mukaan ja isompana sama kaava jatkuu, ryypätään ja rällätään, moraali on pääosin tyttöjen ja naisten kontolla. Tämän huomaa jo seksuaalikasvatuksessa ja vallitsevassa lutkittelu-asetelmassa näilläkin palstoilla.

    On jo aikakin muuttaa menoa ja sukupuolettomuus on ihan hyvä vaihtoehto.

    Siskonpojan lempilelu on nukke, sitä se paapoo ja nukkuu sen kanssa, vaikka poika on jo viiden vanha. On sillä pyssyjä ja mitä lie monstereita, silti nukke on paras. Sisko ei ikinä puutu lasten leikkeihin, kaikki lelut on ok ja se näkyy lapsissa. Siskonpoika on fiksu jätkä, siitä tulee vielä hieno mies.

    Me saatiin siskon kanssa leikkiä millä mielittiin, oltiin rosvoa ja poliisia, oltiin kotia ja sankareita, milloin mitäkin. Kun menin kouluun toiset likat piti outona kun mulla ei ollut barbeja eikä meikkejä, mua kiinnosti enemmän tehdä puupalikoista miekka ja huitoa sillä kun keikistellä äidin pitseissä. Voi vain miettiä kukin päässään mistä nuo leikit tulee ja miksi silloin kun ei kannusteta tiettyihin leikkeihin lapset valitsee juuri niitä "toisen sukupuolen" juttuja. Ehkä nää sukupuolierot on liioiteltuja, ehkä niistä olisi hyvä pyrkiä pikkuhiljaa eroon.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Ehkä feministit ovat huomanneet evoluutiossa ihmisellekkin uuden mahdollisen suuntauksen, kaksineuvoisuuden.

    Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä.

    "mies" on. Miten se "mies" käyttäytyy ja millainen se "mies" tahtoisi olla ja millainen sen "nainen" sitten kuuluisi olla.

    Mies ei saa olla mies? Sen vuoksi mies on masentunut kun se ei saa olla mies?
    Jos palstaa jonkin verran seuranneen mutulla heittäisi niin kyse voisi olla siis siitä että mies ei saa seksiä, tai ei saa seksiä haluamaltaan naiselta tai sitten mies ei saa naista/suhdetta/perhettä..jotain tällaista kenties? Täytyyhän miehen elämässä nyt olla muitakin kiintopisteitä kuin seksi ja nainen tai prostituution laillistaminen?

    Ennen muinoin miehillä oli perheet, oli nainen ja seksiä, mutta oli myös kova työ ja vähän vapaa-aikaa, elämä oli kovaa, paljon kovempaa kuin nyt, suita täytyi ruokkia vaikka kuinka väsytti. Lapsia tuli enemmän kuin tarpeeksi, ei ollut ehkäisyä, abortteja tehtiin joskus pakosta (tiedän juttuja vanhemmilta mummeleilta sukkapuikkotouhuista, kun oli pakko keskeyttää oman hengen uhalla, ei ollut varaa ruokkia edes syntyneitä). Huhkittiin pellolla aamusta iltaan ja karjanhoitoa päälle, ei siinä ehtinyt masentua tai ainakaan ajatella masentuneisuutta. Työttömyys onkin varmaan varteenotettava masentuneisuuden syy.

    Äänestä

  • isäukot! kirjoitti:

    Lopettakaa tyttölasten kiväärivartiointi ja poikien olalle taputtelu samasta asiasta.
    Pois myös vauvojen vaaleanpunaiset ja siniset sukupuolia korostavat nutut ja pitsiröyhelöt. Ei enää isin pikku prinsessaa ja potraa "miestä".
    Huorittelu ja lutkittelu rangaistavaksi, vähintään vuosi vankeutta.

    Olipa muuten niin totta ja hyvin kirjoitettu tuo sinun juttusi ja aivan omakohtaisesti olen tuon saanut kokea ainoana tyttönä kolmen veljen kanssa..Siis aivan eri säännöt kotiintuloajoissa, eikä äitini uskonut että minähän en mekkoa laita enkä nukeilla leiki. Laittoi väkisin mekon vaan minäpä sotkin sen jäteöljyssä ja nukeilta leikkasin hiukset ja katsoin mitä ne oli syöneet.

    Täytyy kyllä sanoa että tv antaa aivan vääristyneen naiskuvan,,,Pelkkää tissiä ja perää kaikilta kanavilta mainoksia myöten..Ne pitäisi myös laittaa pannaan tai sitten myös miehestä on tehtävä seksistinen.

    Isät oikein äijittelevät poikiaan, olet hieno, olet vahva, olet urhea, olet äijä, kuulin kauppareissulla eilen että isä kehui poikaansa (siinä viiden vanhaa) äijäksi. Vanhempi tyttö taas oli pinkeissä kuteissa siinä hihittelemässä vieressä, kerjäämässä isältä huomiota jo opituin naisellisin keinoin. *tympeää* Jos tyttöä olisi kehuttu häntä olisi varmasti sanottu kauniiksi ja siroksi, herttaiseksi..

    Stereotypiaa nähdään päivittäin, nuorisolle suunnatuilla musiikkikanavilla touhu on silmiinpistävän kuvottavaa, miehet on gangstereita, koviksia jotka ei tunteile ja naiset pelkkiä perseitä ja tissejä, pornopimuja joiden tehtävä on vain olla kaunis ja antaa seksiä. Ihmettelen vain että ketä tämä palvelee, ei tavallista nuorta ainakaan, saatikka aikuista joka pyörittää arkea.

    Jollekin tämä kaikki kuitenkin myydään ja sitä ostetaan, kyllä siellä markkinointivastaavat ja isot valkoiset miehet höröttää sikarit suussa rahoja laskeskellen että menipä typerille taas tämä läpi, niin kuin on aina mennyt. Ja lisää tarpeita kilvan suunnitellaan, mikä menisi kenellekin kaupaksi, osta tämä, ole tällainen, sinut halutaan...

    Äiti, isä, kaksi lasta, koira ja auto sekä omakotitalo..unelma joka väkisin myydään vaikka ostajat epäröivät. Aikuisetkin ihan pihalla. Ei ole ihme että sinkkuus lisääntyy, kaikki on sekaisin.

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Ehkä feministit ovat huomanneet evoluutiossa ihmisellekkin uuden mahdollisen suuntauksen, kaksineuvoisuuden.

    Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä.

    "Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä."

    Sähän annoit naisille valtavasti valtaa tällä. Että naiset on noin kykeneviä että ovat ihan murskanneet miehisyyden? Minusta tämä on aika uskomaton kommentti.

    Oliko se miehisyys sitten niin kovin vahvaa muutenkaan jos naiset sen ihan tuosta noin vaan murskasivat? Varsinkin kun naista pidetään heikompana ja tyhmempänä?

    Osaisitko sinä kertoa mitä se "antaisitte miehen olla mies" oikeasti tarkoittaa?

    Olen yrittänyt tätä miettiä ihan tosissani mutta on vaikeaa näin naisena ymmärtää se "mieheyden ydin" tai miksi sitä nyt sanoisi. Mitä te miehet oikein kaipaisitte? Mikä teiltä on kielletty naisten toimesta? Itse miellän henkilöt ensin ihmisiksi ja sitten miehiksi ja naisiksi ja monesti sukupuolten sisälläkin on suuret erot.

    Äänestä

  • totta? kirjoitti:

    "Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä."

    Sähän annoit naisille valtavasti valtaa tällä. Että naiset on noin kykeneviä että ovat ihan murskanneet miehisyyden? Minusta tämä on aika uskomaton kommentti.

    Oliko se miehisyys sitten niin kovin vahvaa muutenkaan jos naiset sen ihan tuosta noin vaan murskasivat? Varsinkin kun naista pidetään heikompana ja tyhmempänä?

    että mies oli alunperinkin niin heikko että joutui alistamaan/orjuuttamaan naisen pysyäkseen vahvempana/johtajana..Että se siitä niin kutsutusta miehisyydestä jolla ilmeisetikin tarkoitetaan juuri johtajuutta, kovuutta, voimaa jne.

    Oliko ennen vanhaan miehet onnellisempia? En usko, elämä oli aikoinaan todella kovaa. Leipä oli tiukassa, vapaa-aika oli olematon. Nykyajan miehet eivät tätä millään ymmärrä. HAikaillaan jotain mennyttä mallia ja pidetään tiukasti kiinni menneisyydestä ja syyllistetään niitä jotka edes yrittävät saada asenteisiin muutosta, osallistuisivat itsekin eivätkä haraisi vastaan. Ihminen on mukautuvainen, on pakko olla. Olisivat onnellisia että nykyään on sosiaaliturva ja kaikki muut tuet, ei tarvi nähdä nälkää eikä tarvitse metsästää/kasvattaa itse ruokaansa. On se vaan niin helppoa kun voi kävellä masentuneena markettiin valitsemaan syömisenä ja siinä samalla harmitella kun feministit on pilanneet tämän maailman..

    Äänestä

  • UPDATE_8948423 kirjoitti:

    Sukupuolettomuus oo teidän feministien unelma tilanne? Eli ei ole enää miestä ja naista vaan joku sekasikiöhybridi joka on molempia ja ei kumpaakaan sukupuolta.

    Ehkä feministit ovat huomanneet evoluutiossa ihmisellekkin uuden mahdollisen suuntauksen, kaksineuvoisuuden.

    Juuri tän tilanteen takia mitä feministit ovat saavuttaneet, eli ei anneta miehen enää olla mies niin meillä on kasapäin masentuneita ja itsensä paskoiksi tuntevia miehiä ja siitä seuraa sitten suuri määrä myös sinkkunaisia kun miehet ei ole enää "miehiä" vaan jotain hiiriä mitä pitää repiä perässä ja tätä naisetkaan ei halua.

    Feministit ovat onnistuneet murskaamaan miehisyyden ja tän takia suomessa (maailman tasa-arvoisin maa) on eniten masentuneita miehiä.

    noin extreme tarvii olla, ettei omistettais sukupuolta laisinkaan.
    Se muotti yhteiskunnassa on vain täysin väärä.
    Miehillä haluaisin enemmän tilaa, happea hengittää ja tarvittaessa kertoa omista fiiliksistään ja tarpeen vaatiessa käydä psykologilla, mikäli mielenterveyden kanssa on ongelmia.
    Miesten itsemurhat ovat edelleenkin suht. yleisiä, niin en usko, että ehdottamastani tavasta toimia olisi miehille haittaa.

    Päin vastoin, kun naiset ovat enemmän jalat maassa -> Miehillä on parempi olla. Seksin puute vähenee.

    Äänestä

  • ::xf kirjoitti:

    käydä psykologilla? Kyllä sinne lähetteen voi lääkäriltä pyytää jos siltä tuntuu, Ei nykyään sitä enää pahalla katsota vaikka siellä kävisikin, ei se ole enää tabu kuten joskus ennen "kun mies oli vielä mies eikä heikko"-aikoina. Nykyään arvot ovat pehmentyneet huomattavasti.
    En tiedä yhtäkään naista joka ei tahtoisi kuulla miehensä puhuvan fiiliksistään jos on paha olla(tai ihan vaikka hyvä olla), päinvastoin. Aina olen itsekin kuunnellut miespuolisia kavereitani jos niitä painaa jokin, olen kannustanut itkemään ja puhumaan, näyttämään tunteita. Sen sijaan miehet keskenään eivät ole kovin innostuneita näyttämään tunteita ja juttelemaan avoimesti (itse kuullut miespuolisilta kavereilta), saa kuulemma heikon leiman tai oudon itkeskelijän leiman. Eli tässä olisi miesten kesken parannettavaa vielä paljon. Monet naiset taas on sitä mieltä että itekminen ja tunteiden näyttämienen on miehelle ok. Eli tästä ei voi ainakaan naisia syyttää.

    Äänestä

Käsitykseni feministeistä voimistui entisestään, ihan sekopäistä porukkaa.

Äänestä
  • lämmenneet tälle keskustelulle, on ilmeisesti mukavampaa vain haukkua naisia kuin keskustella siitä mikä voisi olla ratkaisu kaikkiin "miehisiin" ongelmiin ja myös naisten ongelmiin.

    Äänestä

kertaan tuon, kun en meinannut saada selvää koko jutusta. Mitäköhän tasa-arvoa oikein haet?

Jos katsot tilannetta nykyhetkestä ja iloisesti unohdat historian, niin ehkä se on vähän vääristynyt? 70 –luvulla oli kasvatussuuntauksena juuri tuo, että ymmärrettiin pelkästään kasvatuksen luovan erilaiset sukupuoliroolit.

Sittemmin siitä on peräydytty, kasvatus vaikuttaa (vahvistavasti/heikentävästi) mutta biologinen pohja (tarkoittaa taipumuksia) on hiukan erilainen miehellä ja naisella keskimäärin. Se mikä on totta, on että kaksi naista voi olla erilaisempia kuin mies ja nainen keskenään, yksilöllisiä vaihteluita on paljon. Lapsi tulisi kasvattaa hänen luonteensa ja taipumusten mukaan eikä sukupuolen mukaan.

Tuosta markkinatalouden merkittävyydestä asenteisiin ja mielikuviin olen samaa mieltä. Tähän taas vaikuttavat sellaiset mekanismit, joita ei nyt ihan noin vaan voi muuttaa. Pelkään että markkinatalous on jo muuttunut mekanismiksi joka ei ole enää ihmisten hallittavissa. Taustalla liikkuu jo sellaiset rahamäärät, mitkä ovat kytköksissä moniin ihmisten arkeen liittyviin seikkoihin.

En ihan allekirjoita tuota ”bimbo” väitettä. Havaintoni mukaan suurin osa nuorista naista on älynsä ja osaamisensa näyttäviä persoonia. Toisaalta aina on muoti-ilmiöitä, joita nuoret kokeilevat ja aikuistuttuaan luopuvat niistä.

Samoin pieni osa aikuisista jää tuohon teinivaiheeseen. Ne ovat naisia, jotka ovat saaneet miehiltä vahvistusta käytöksestään. Moni mies tykkää tällaisista naisista, kuten myös siitä että nainen on apua ja turvaa kaipaava olento. Miehillä on tarve hoivata naista (kuten naisilla lapsia), olla tärkeä ja tarvittu naisen elämässä. Sekin on tasa-arvoa kun antaa hänelle tilaa, eikä itse tee kaikkea. Ei ainakaan todistele koko ajan että en tarvitse miehiä mihinkään.

Itsekkyys taas taitaa olla peruja siitä, että vanhat arvot ovat hävinneet eikä tilalle ole tullut oikeastaan mitään muuta kuin kovat arvot – taloudellisuus ja hyväksikäyttö. Ne vaivaavat samalla tavalla molempia sukupuolia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.,af.:f kirjoitti:

Täällä on puhuttu puutteessa elävien miesten hyvinvoinnista ja selitetty naisviha sillä, että koitetaan muuttaa naisten käyttäytyminen yhteiskunnassamme.
Mutta.. Tällä tuskin saatatte minkäänlaista muutosta aikaiseksi.
Juuret ovat syvemmällä, eikä niihin pääse vaikuttamaan nimittämällä tai käyttämällä muunlaista 'aggression' muotoa.

Ensinnäkin on puututtava kasvatukseen, barbit ja kenit helvettiin -> Sekä unelmaprinssit hiiteen saduista. Kaikki mikä vie jalat pois maasta - vähennettävä. Utopistiset tarinat korvattava jollain muulla, kuten opettavaisilla tarinoilla.
Sitten on puututtava kosmetiikan myyntiin, sekä naistenlehtiin (Muun muassa Cosmopolitan)
Yhteiskunnallisella tasolla oleva naiskuva on MURRETTAVA, jotta saataisiin aikaiseksi enemmän jalat maassa olevia naispuolisia ihmisiä. Täten myös älykkyyden korostus ulkonäkönsä korostamisen sijaan mahdollistuu.
En tarkoita tällä, etteikö pitäisi huolehtia lainkaan itsestään.

On myös tuettava kaikin puolin naisten älyllisiä puolia, jotta he voisivat tuntea olevansa samalla lähtötasolla miesten kanssa.
Kuten tekniikan käyttö, rohkeus tehdä jotain uutta ja oppia muulla tavalla kuin opettelemalla ulkoa asioita. Puhun siis käytännön tason oppimisesta.

Paljon puhuttu tasa-arvo EI TOTEUDU yhteiskunnassamme, jossa monet naiset käyttäytyvät kuin bimbot (vaikkakin ovat todellisuudessa älykkäitä)
Ja jossa ei kannusteta naisia MUUHUN kuin ulkonäkönsä korostamiseen valtakunnallisella tasolla.

Naisten on nyt tähdättävä oikeaan suuntaan edistääkseen tasa-arvoa.
Ja se oikea suunta ei ole tämä nykyinen, jossa sorretaan vastakkaista sukupuolta ja pyritään vain itsekkääseen käyttäytymiseen.
Tämä oikea suunta vaatii myös kaiken tuen miehiltä - Nimenomaan kaiken tuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu