Kuvaongelma

Monet sanoo, etteivät katso kuvattomia profiileja ollenkaan.

Itse katson harvoin kuvallisia, koska jos niissä on auto tai prätkä, niin yök, jos kuva on huonolaatuinen, niin mitä turhaan, jos kuva on vanha, niin mitä järkeä, jos kuva on epäedustava, niin miksi aloittaa jos jo kuva tökkii.

Minusta on helpompi herätellä kiinnostusta meilailemalla ja kun on oppinut tuntemaan miehestä jo jotain hyviä puolia, ei ulkonäöllä ole merkitystä. Ja vielä jos tapaaminen on muutoin miellyttävä ja myös ulkoinen yleisvaikutelma kohtuullinen, ei iso hauis tilannetta paranna tai pahenna. Miehillä tämä ei kai toimi näin? Kuva lienee ainoa, mikä kiinnostuksen herättää tai sitten ei.

Itselläni ei ole kuvaa profiilissa ammatistani johtuen (ja vainoharhaisuudestani). Meilitse niitä saa ja treffeillä näkyy koko paketti, jota en häpeile.
7539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikka vierailijalista olisi täynnä kuvattomia, niin en takuulla kurkkaa, mua siis ei kiinnosta harmaa typerä kuva.

Kuvalla ei oikeestaan ole väliä, kunhan se jotain kertoisi henkilöstä. Jos jollakin on vaikka hevonen kuvassa, niin hän ehkä harrastaa jotain hevosjuttuja. En kuitenkaan siltä pohjalta lähde heti heittelemään privaviestejä, vieraskirjaan voisi jotain kommentoida siitä kuvasta.

Äänestä

niin otin lähinnä yhteyttä kuvattomiin naisten profiileihin.

Sitten heräteltiin kiinnostusta mailailemalla ja opittiin tuntemaan hyviä puolia toisistamme.

Kumman paljon se kuva vain sitten merkkasi ja tuli selväksi että ULKONÄÖLLÄ ON MERKITYSTÄ jo siinä että haluaako toinen enää mailata tai varsinkaan lähteä treffeille.

"Itselläni ei ole kuvaa profiilissa ammatistani johtuen (ja vainoharhaisuudestani). Meilitse niitä saa ja treffeillä näkyy koko paketti, jota en häpeile."

Aivan sama syy ja samoilla eväillä miehenä olin liikkeenä.

"Kuva lienee ainoa, mikä kiinnostuksen herättää tai sitten ei."

Minusta se näyttää vaikuttavan molemmilla 90% kiinnostukseen. Loppu on pelkkää nappulan kauppaa.

Tässähän kerrot jo oman mielipiteesi:

"jos kuva on huonolaatuinen, niin mitä turhaan, jos kuva on vanha, niin mitä järkeä, jos kuva on epäedustava, niin miksi aloittaa jos jo kuva tökkii."

Aivan. Miksi aloittaa tai jatkaa jos toisen kuva on niin huono, ulkonäkö niin tärkeä asia ja pinnallisuus kukkii mielessä.

Parempi että sinäkin keskityt niihin kuvallisiin ja lähetät heille kuvan heti ensimmäisenä niin molemmat ovat samalla viivalla.

Itse en miehenä tajunnut olevani niin ruma ennen kuin nettideitissä vaihdoin kuvia naisten kanssa.

Äänestä

Mä mieluummin katselen kuvia, sillä ulkonäkö on todellakin tärkeetä. Ai miksi ? No sen takia että sen voisi joku tunnistaa, jos hän olisi vaikka varttu, lisäksi epäsiistit eivät kiinnosta.

Äänestä

Itse en katso ollenkaan kuvattomia, koska sellainen profiili on yleensä myös tekstitön, eikä siten kerro yhtään mitään henkilön persoonasta. kaikkein naurettavimpia on sellaiset profiilit joissa on vain jokin sähköpostiosoite ja kehoitus "kirjoitelkaa"

:D

Äänestä
  • Tämä taas kerran tuo esille sen millaisia ihmisiä täällä liikkuu. Ei edes uskalleta katsoa mitä sieltä kuvattoman profiilin takaa voisi löytyä. Kuvathan voi kuitenkin vaihtaa jo viestittelyn alkuvaiheessakin. Tekstittömistä profiileista minäkään en pidä, mutta mitään yhteyttä niillä ei ole kuvattomuuteen. Jos yhtään viitsit katsoa ympärillesi, niin niitä tekstittömiä tai muuten hyvin vähän kertovia profiileja löytyy niin kuvallisista kuin kuvattomistakin. Mutta helppoahan se on vaan suoraan valita ihmisiä kuin postimyyntifirman kataloogista.

    Millä tavalla kuva tekee profiilista millään muotoa luotettavamman? Eiköhän se luotettavuus ala selvitä oikeasti vasta sitten kun tapaa toisen.

    Itselläni on aina ollut kuvaton profiili ja tekstiä hyvinkin paljon. Ja mitä itse olen kuvattomiin profiileihin ollut yhteydessä ja heitä tavannut, niin varsin mukavia ihmisiä ovat olleet kaikki.

    Äänestä

  • -m30- kirjoitti:

    Tämä taas kerran tuo esille sen millaisia ihmisiä täällä liikkuu. Ei edes uskalleta katsoa mitä sieltä kuvattoman profiilin takaa voisi löytyä. Kuvathan voi kuitenkin vaihtaa jo viestittelyn alkuvaiheessakin. Tekstittömistä profiileista minäkään en pidä, mutta mitään yhteyttä niillä ei ole kuvattomuuteen. Jos yhtään viitsit katsoa ympärillesi, niin niitä tekstittömiä tai muuten hyvin vähän kertovia profiileja löytyy niin kuvallisista kuin kuvattomistakin. Mutta helppoahan se on vaan suoraan valita ihmisiä kuin postimyyntifirman kataloogista.

    Millä tavalla kuva tekee profiilista millään muotoa luotettavamman? Eiköhän se luotettavuus ala selvitä oikeasti vasta sitten kun tapaa toisen.

    Itselläni on aina ollut kuvaton profiili ja tekstiä hyvinkin paljon. Ja mitä itse olen kuvattomiin profiileihin ollut yhteydessä ja heitä tavannut, niin varsin mukavia ihmisiä ovat olleet kaikki.

    Laitoin kuvattoman mutta järjen kanssa kirjoitetun tekstin/ilmoituksen kuukausi sitten. Yksi flirtti ja 6 kpl yhteydenottoja. Järjellisiä viestejä on tullut ja fiksun tuntuisilta naisilta. Toivottavasti homma lähtee lentoon jonkun kanssa. Ilmeisesti pitää toimia nopeasti ennenkuin ehtii kyynistyä sinkkuiluun. Naiset tuntuvat hakevan aika hanakasti kahvikohtaamista niin ei tarvitse kirjekumppanuutta pitää yllä. Olen samaa mieltä.

    Toiveikas

    Äänestä

  • mies35+123 kirjoitti:

    ..tuottaneet tulosta. Kukaan täysijärkinen nainen ei vilkaisekkaan kuvattomaan profiiliin ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuvaton naikkonen kirjoitti:

Monet sanoo, etteivät katso kuvattomia profiileja ollenkaan.

Itse katson harvoin kuvallisia, koska jos niissä on auto tai prätkä, niin yök, jos kuva on huonolaatuinen, niin mitä turhaan, jos kuva on vanha, niin mitä järkeä, jos kuva on epäedustava, niin miksi aloittaa jos jo kuva tökkii.

Minusta on helpompi herätellä kiinnostusta meilailemalla ja kun on oppinut tuntemaan miehestä jo jotain hyviä puolia, ei ulkonäöllä ole merkitystä. Ja vielä jos tapaaminen on muutoin miellyttävä ja myös ulkoinen yleisvaikutelma kohtuullinen, ei iso hauis tilannetta paranna tai pahenna. Miehillä tämä ei kai toimi näin? Kuva lienee ainoa, mikä kiinnostuksen herättää tai sitten ei.

Itselläni ei ole kuvaa profiilissa ammatistani johtuen (ja vainoharhaisuudestani). Meilitse niitä saa ja treffeillä näkyy koko paketti, jota en häpeile.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu