Tutustuin yhteen kivaan nuoreen naiseen hän on minusta muutaman vuoden vanhempi. Viestittelimme vähän ja selvisi että hän on 2 lapsen äiti..... perkele ajattelin ensin, mutta alkujärkytyksestä kun selvisin niin ajattelin että voisihan sitä edes yrittää että miten seurustelu onnistuisi. Hän tuntuu olevan minusta kiinnostunut, mutta ne lapset kummittelevat taustalla.
Olen vasta parikymppinen ja en ole ajatellut mitään lapsia hankkia vielä ainakaan moneen vuoteen... ja kun ovat vielä toisen miehen niin pistäähän se miettimään.
Onkos kellään kokemusta tälläisesta? Että meneekö se ihan lasten vahtimiseksi koko homma? (Ne lapset eivät ole enää mitään sylivauvoja). Että saammeko koskaan omaa aikaa? Minä en kyllä rupea miksikään sijais isäksi tai lapsenvahdiksi.
Neuvoja? Varoituksia? Mietteitä? :)
Olen vasta parikymppinen ja en ole ajatellut mitään lapsia hankkia vielä ainakaan moneen vuoteen... ja kun ovat vielä toisen miehen niin pistäähän se miettimään.
Onkos kellään kokemusta tälläisesta? Että meneekö se ihan lasten vahtimiseksi koko homma? (Ne lapset eivät ole enää mitään sylivauvoja). Että saammeko koskaan omaa aikaa? Minä en kyllä rupea miksikään sijais isäksi tai lapsenvahdiksi.
Neuvoja? Varoituksia? Mietteitä? :)
Vastaukset 43
Vanhimmat
vielä ihan epäkypsä mies.
luuseri. Sun kannattaa jättää se äiti-ihminen, oletettavasti hänellä on ollut harmia jo muutenkin elämässään. Säästä häntä itseltäsi, hän ei ole ansainnut sinua.
valmis tällaiseen, ainakin kirjoittamasi perusteella. Parikymppisellä on vielä kaikki edessä ja hyvin harva on sen ikäisenä valmis vanhemmaksi, saatika uusperhe-isäksi tai -äidiksi. Varsinkin tuo kirjoittamasi "...ja kun ne ovat vielä toisen miehen..." kertoo sen, kuinka pieni tuo maailmasi vielä onkaan. Ja mitä tulee tuohon sijaisisän rooliin, niin vakavassa suhteessa ts avoliitossa väkisinkin olisit roolimallina näille lapsille ja jos tuossa vaiheessa ajattelet jo lapsista noin negatiivisesti, niin unohda koko juttu ja mene eteenpäin ja etsi itsellesi lapseton nainen.
Lapsethan ovat syyttömiä ja jos todella välittäisit tästä naisesta, niin tajuaisit asian olevan kokonaispaketti eikä tyyliin "tuon naisen haluan, mutta lapsia en".
Kasva aikuiseksi, elä elämääsi ja mieti sitä perheen perustamista sitten vuosien päästä.
...naisten säälittävyyden noissa ylläolevissa viesteissä. Ensin teininä ollaan niin vitun kovia ja naureskellaan ns. kunnon miehille ja sitten maha pystyssä yh:na yritetään saada lapsille edes joku isäksi kun karvanoppa-corollan kuski nai jo nuorempia.
Ap:lle: on täysin oikein mitä ajattelet tilanteesta - lapset eivät ole sinun eivätkä tule koskaan olemaankaan. Olet nuori jannu ja naisia riittää; unohda tuollaiset yh:t ettei omakin elämäsi mene pilalle.
isä. Jos miehen hankin elämääni se on suhteessa minuun ei lapsiini. Miksi ihmeessä jonkun toisen kakarat on miehelle ongelma? Kukaan ei pyydä niitä kasvattamaan eikä rupeamaan varaisäksi.
...noin yksinkertainen vai provoatko vaan?
Vai ollaan suhteessa vain naiseen - missäs lapset sitten?
Jokainen lapsia hankkinut tietää miten työlästä lapsiperheen arki on. Moni isä tuntee jopa jääneensä täysin ulkopuolelle vaimonsa elämästä kun lapset ovat syntyneet. Nainen ensisijaisesti hoitaa lapsiaan jo ihan biologiankin takia; mies kulkee mukana - jos kulkee - vaikka olisi lasten isäkin. Älä helvetissä uskottele 20 miehelle että suhde olisi vain sinuun.
Sulla oli tsäänssi kuten kaikilla muillakin 1. kertaa yrittävillä - ei toiminut. Oli syy mikä tahansa se ei todellakaan ole perhettä perustamattoman parikymppisen kaverin syytä. Hae seuraa esim. yh-isistä. Silloin olette samassa tilanteessa ja suhde ehkä toimiikin.
Ihan turha syyttää tätä nuorta miestä kypsymättömäksi ellei hän halua mukaan johonkin perheleikkiin. Jokaisella miehellä on (yleensä) sen verran ylpeyttä että edes 1. perhe nuorena perustuu oikeaan ydinperheeseen tähtäävään koko elämän läpi mahdollistavaan suhteeseen.
Kolmi- ja nelikymppiset uusiosinkut sitten erikseen...
yh. äideistä. Nuo mitä nuo pojan klopit tuolla möykkäävät ei pitäisi olla mitään väliä. vanhemmuus ei katso ikää. hyviä isejä ja äitejä löytyy joka ikä luokassa. minun mieheni otti minut silti vaikka 3 lasta minulta jo löytyikin. ja kertaakaan ei ole mieheni joutunut vahtimaan lapsiani. on ihana nähdä että näitä miehiäkin löytyy. olette parhaita. Lapset eivät ole paha vaan rikkaus
En minä niitä lapsia vihaa tai inhoa, he ovat tilanteeseen syyttömiä. Mutta haluaisin vain kuulla muiden kokemuksia että voiko tälläinen suhde toimia? Miinuksia ja plussia tästä asiasta.
helposti. jos lasten isä on mukana lasten kasvatuksessa niin vapaa-aikaa jää. mutta kannattaa selvittää, että miksi nainen on yh ja olisi myös hyvä tiedostaa, että ovatko lapset saman miehen.
se että lapsilla on kaikilla eri isät kertoo jo naisesta paljon. anteeksi nyt vaan. tää on mun mielipide. itse olen seurustellut jo 2 vuotta yksinhuoltajan kanssa, hyvin on mennyt. lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu vähintään joskus jopa enemmänkin sitten jää omaa aikaa. tietenkin se on outoa ryhtyä moiseen yhtäkkiä. muistan kuinka pettynyt olin kun kuulin, että sillä keneen ihastuin olikin pieniä ihmisiä mukana pelissä ja kaikenlisäksi vielä koira ja kissa :) mutta ongelmitta tämä on sujunut ja elämme nytkin aivan ihanaa elämää. Mutta muista ottaa selvillä että miksi nainen on miehestään eronnut, että et vaan ole mikään millä tehdään lasten isä mustasukkaiseksi. niitä eron syitä on monia. kysyppä naiselta onko hän itse halunnut eron vai onko mies vaan siittänyt ne ja lähtenyt lätkimään kun on vastuun aika. nämä ovat mielestäni ne tärkeät.
mieti kuitenkin tarkkaan että oletko juuri sinä valmis tälläiseen perhe elämään se on suuri askel kuitenkin ja ehkä hieman erillaista kun lapsettoman :)
...niin että katkerat yh-äidit esiintyvät naisina eivätkä miehinä. Ok?
Älä sotke viatonta poikaa omaan helvettiisi.
siis näinkin yksinkertainen asia ja tänne ne ääliöt pääsivät sitten myös. Siis mitenhän kuvittelisitte ÄIDIN POIKKEAVAN MUISTA NAISISTA!! . NOOH HÄNELLÄ ON LAPSET/LAPSI. muuten täysin samallainen ihminen varmasti kun kuka tahansa NAINEN! Onneksi näitä kunnollisiakin miehiä on. Ajatella jos maailma olisi täynnä noita keskenkasvuisiapikkusielujuntteja. ystävälläni on lapsia ja hän on yksi parhaimmista ihmisistä ketä tunnen. hän on erittäin vastuuntuntoinen ja sivistyny toisin kun monet muut ystäväni. rellestävät kylillä ja jakavat itseään ties kenelle. jooh..että tällästä. piti vähän päästää höyryjä ;)
...erinomaisesti tiivistit: hänellä on lapsi. En tiedä miten omassa todellisuudessasi mutta ns. normaaleilla ihmisillä lapsi menee kaiken edelle.
Ja kunnollisia miehiä kaipaat vasta sitten kun vahinko on jo käynyt...
mihinkään? Järkyttävää, että nykyaikanakin nainen vielä kahlehditaan lapseen kiinni ja nähdään ne jotenkin yhtenä yksikkönä. Mun lapsille ei ainakaan kuulu ketä mä tapailen ja milloin tapailen. Ne ei myöskään päätä siitä ketä meillä käy ja kuka asuu kuten ne ei päätä siitäkään mitä syövät tai kenen kanssa saa kaveerata. Ne on lapsia ja lapset tekee ja on niin kuin aikuiset käskee.
Minä en ainakaan halua, että minut nähdään äitinä. Mä olen äitinyt ihan tarpeeksi, että haluan taas olla nainen. Lapsilla on ikää jo sen verran, että pyörii omissa jutuissaan ja kännykällä saa kiinni jos tarvis. Osaavat laittaa ruokansa ja löytävät vaatteensa. Säännöt on samat kuin on olleet jo vuosia ja noudattaa niitä tai sitten eivät ja siitä seuraa sanktio. Eikä ne tarvitse varaisää niillä todella on jo oikea oma isä joka kasvattaa niitä ja on niille isä.
...ymmärtää, että lastesi syntymän jälkeen et ikinä ole enää pelkästään nainen vaan ÄITI, jota lapsesi tarvitsevat. Lapsi tarvitsee äitiään aina enemmän kuin mies naista.
Sanot, että lapsesi eivät päätä keitä teillä käy yms. Käyttäydyitkö sitten esim. baarissa miehiä iskiessäsi ennen lapsiasi samalla tavalla kuin lastesi edessä kotona? Lapset rajoittavat merkittävästi sekä toimintaa että toiminnanmahdollisuuksia ainakin niin kauan kuin asuvat kotonaan. Lapset ovat joka hetki LÄSNÄ, elleivät fyysisesti niin ajatuksissasi. Joudut ottamaan asiat aivan eri tavalla huomioon kuin 2-kymppinen sinkkutyttö. Luuletko, että juuri aikuisuuteen yltänyt kaveri on kiinnostunut kantamaan joka tapauksessa lopulta enemmän tai vähemmän yhteiseksi muodostuvaa suurta vastuuta lapsista jotka eivät edes ole hänen?
Koko tässä threadissa on kyse siitä, että 20-vuotias kaveri ei ole varma, haluaako tulla mukaan yh-äidin perhe-elämään. Jos omat lapsesi ovat jo kykeniviä laittamaan itse ruokansa, et todennäköisesti ole enää alle 3-kymppinen kuten ap-kirjoittaja antaa tilanteensa ymmärtää. Kun lapset ovat jo aikuistumassa, tilanne onkin aivan toinen kuin mistä ap-kirjoittaja kantaa huolta.
Ja ei, mulla ei todellakaan ole lapset mielessä silloin kun ne ei ole paikalla. Ei mulla ole edes niiden kännykkänumeroita kun en ole jaksanut ottaa ylös. Mitä ihmeen toimintarajoituksia sitten lapset aiheuttaa? Tietääkseni mun toimintaa rajoittaa enimmäkseen luonteeni ja työpaikkani.
Synnärillä alettiin tuputtaa tuota äitimarttyyri uhrautumisjuttua ja kiellettiin kaikki ilo samalla elämästä. Olin silloin niin huonossa hapessa etten jaksanut käskeä tukkimaan turpiansa.
Vastuuta mun lapsista ja exmieheni lapsista ei kanna kuin ja vain ja vain ainoastaan me. Niistä ei kanna vastuuta mun pomo, kaverit, naapurin erkki tai oletettavat miesystävät oli sitten ne ystäviä tai enemmän. Ei kai kukaan tosissaan sysää omia lapsiaan uudelle kumppanilleen hoidettavaksi? Eihän ne sen ole. Pakkoko niitä kakaroita on muutenkaan hämmentää aikuisten suhteilla. Selkeät suhteet ja lapset tietää kuka on kuka.
...ole ihme ettei lasten isä enää ole mukana, ellet edes omien lastesi numeroita ole "jaksanut" ottaa ylös... Viitsikö syntymäpäivät ja nimet kuitenkin ottaa "ylös" vai meneekö nekin vähän ns. ohi sinun elämässäsi?
Jos ja kun naitte, muista EHDOTTOMASTI KONDOMI!!!
Älä usko mihinkään pillereihin!
Nimim. Liian monta surullista mieskohtaloa nähnyt yh-äitien toimesta
Kaverini erehtyi yh:n sänkyyn. no eipä siinä mitään mutta kun ehkäisy oli kuulemma kunnossa niin meni panemaan ilman.. Nyt venttaa lasta jota ei olisi halunnut.
hmm... en taas tiiä mitä tuohonkaa pitäs sanoo...
kaikki naisethan noin tekeekin... kyllä vain...
ite syön pillereitä ja en todellakaan ollu tekemässä tommosia liikkeitä.. mut niinhän se onkin et miehiin voi ja pitää luottaa koska onhan niillä munat... mut naisiin ei voi eikä missään nimessä pidä luottaa ku onhan nainen pirun kuva....
tuossa tilanteessa kaverisi ollut enemmän kuin tyhmä.... miks luottaa jos ei voi tasan sata varma olla??? miks meni seksiä harrastaan jos ei ole valmis siitä mahdollista vastuuta kantamaan?? aikuiset miehet eikä uskalla vastuuta kantaa.. suosittelen miettiin hetken jos toisenki ennenko sinne lakanoitten välii loikitaan..
...että kaikki naiset noin tekevät. Mutta kyllä yh:illa kiusaus on suurempi kuin muilla naisilla.
..siis millä perusteella?? YH:llahan on lapset jo hankittu...Eikös ne lapsettomat kolmekymmppiset epätoivoiset vauvakuumeen piiinaamat harrasta tuota??-Tästä vedetään johtopäätös että joka tapauksessa naiset on PAHOJA ja haluaa vain koukuttaa ja hyväksikäyttää kaikkia miehiä!! Miehet on niin avuttomia ja aivottomia etteivät osaa edes ehkäisystä huolehtia.
...itse: sanot että yh:lla on jo lapset hankittu. Mitäs jos tämä 20-v. nuorimies haluaisi joskus ihan omiakin lapsia? Jos lapset on yh:n puolesta jo hankittu jää miehelle vain jonkinlaisen isähahmon esittäminen.
Mutta aiempaan viestiini eli miksi yh:lla kiusaus "unohtaa" ehkäisy on suurempi kuin sinkuilla: kyllähän nainen(kin) sen verran tajuaa että mies jää vähän ulkopuolelle perheessä jossa yh:lla on jo lapsi/-et ja vaara suhteen kariutumisesta on suuri (=mies kyllästyy ja vaihtaa naista). Nyt kun masussa kasvaa tämän miehen oma lapsi, suhteesta ei niin vain lähdetäkään ja hyvällä tsägällä yh pääsee jopa naimisiin.
Sad but true - maailma on raadollinen.
menee. Joudun taannoin siihen tilanteeseen suhteessa, ettei parisuhteen toinen puoli halunnut lisää lapsia. Minun olisi siis tullut tyytyä ja elättää vain hänen lapsensa. Eihän siinä mitään pahaa ole, eikä se välttämättä olisi ollut kaikille ongelma, mutta ko. tilanteessa vain tuntee itsensä todella ulkopuoliseksi. Se on valitettavaa, mutta aika moni alle 30v haluaa sen omankin lapsen, jolloin perhe sitoutuu tiiviimmin yhteen.
Täytyy sanoa, että vain todella harva on valmis astumaan sellaisen yh:n elämään, joka ei haluaisi enää lapsia ja eteenkin nuorena
joo, ei sitä kannata parikymppisenä ruveta toisten lapsia hoitaa ja hukata siinä ohessa oman nuoruuden,,ei sitä tiedä vaikka sitä haluaisi perustaa oman perheen
juu, tuli vaan mieleen, et unoha se nainen, sinusta kun ei ole sille ku haittaa....
tunnut olevan aika epäkypsä tapaus...
tosin ei tossa iässä viel useinkaa olla kypsiä....
21 vuotiaana äidiksi tulin ja nauttinu kyl paljon.
voishan sitä bilehirmu olla, mut ei sovi mulle.
...nyt 3 ja 2 v pojat.... naurua talossa riittää.
ehtii sitä myöhemmi sit bilettää ;)
"juu, tuli vaan mieleen, et unoha se nainen, sinusta kun ei ole sille ku haittaa....
tunnut olevan aika epäkypsä tapaus...
tosin ei tossa iässä viel useinkaa olla kypsiä....
21 vuotiaana äidiksi tulin ja nauttinu kyl paljon.
voishan sitä bilehirmu olla, mut ei sovi mulle.
...nyt 3 ja 2 v pojat.... naurua talossa riittää.
ehtii sitä myöhemmi sit bilettää ;)"
Melkonen mestari olet kun yhdestä viestistä päättelet millainen olen ihmisenä :)
että on tullut nähtyä ja koettua kahden varsin erilaisen yh:n elämää. Toisella näistä tapauksista suurin osa ajasta meni harrastusten ja kavereiden kanssa touhuiluun. Eli tilaa parisuhteelle ei todellakaan ollut ja yhteinen aika jäi hyvin vähäiseksi. Olit kuin imuri lykättyä kaappiin ja sinut huomioitiin vain silloin kuin tuli jokin hätä, jossa tarvittiin apuasi. Muutoin varmasti todella hyvää seuraa ja kumppani, mikäli aikaa vain parisuhteelle olisi.
Toinen tapaus olikin sitten alkoholiin ja bilettämiseen suuntautunut, jonka tärkein tavoite oli vain bilettää ja pitää hauskaa. Postiakaan ei varmasti kyennyt ennen hakemaan ellei olisi kymmenestä eri purkista tehty sotamaalaus. Kumppaniksi tai saati sitten yhteisiä lapsia tämän kanssa hankkimaan, niin ei tulisi missään tapauksessa kysymykseen! Yhtään en ihmettele miksi aiempi parisuhde on tältä tapaukselta kariutunut, koska äidiksi tai mitään äidin elkeitä en havainnut.
Kannattaa tutustua rauhassa yh:n elämään ennen kuin vakavasti harkitsee parisuhdetta. Tämän tarkoitus ei todellakaan ole mustamaalata kaikkia yh:ta, koska otos on hyvin pieni, mutta kertoo kuin erilaista elämä voi olla vaikka lapsia olisi huolehdittavana. Takuulla on myös niitä yh:ta jotka ovat erittäin hyvää seuraa ja potentiaalisia kumppaniksi, kuten myös sinkuissa. Jokainen elää elämää omalla tavalla. Onneksi meissä on eroja eli löytyy miltei jokaiselle jotakin. Olisihan se tylsää jos kaikki tulisi samasta kaavasta.
tuo voi kertoa ihan kenestä vaan, ei liity sinänsä yh:hin. Bilettäjiä ja liikaa harrastavia -tai liikaa töissä aikaansa viettäviä on kyllä sekä miehissä että naisisa, yh:na ja ilman lapsia..
Miksi muuten aina puhutaan naispuolisista yh:sta? niitä on varmasti enemmän, mutta tuntuu että jos mies on yh, niin se on vaan meriitti, Kunnon mies joka huolehtii lapsistaan!?
olen eronnut lapsen isästä. meillä on yhteishuoltajuus ja tyttö on isällään 5 pvää joka toinen viikko. käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minulla on jonkunverran aikaa vain itselleni, parisuhteelle. minun tytär on 2,5v. osaan vain kertoa omasta tilanteestani, sinänsä on hankala arvioida toisten asioita, kun ei tiedä oikeaa asianlaitaa.
jokatapauksessa.. olen nyt seurustellut nykyisen kanssa vuoden verran. sitä edellinen suhde oli laastari, ikävä kyllä.. eikä kestänyt paria kuukautta enempää. aluksi itseäni kovasti pelotti aloittaa uusi suhde, sillä onhan se yhteiselo erilaista kun toinen osapuoli ei olekaan lapsen isä. olen kuitenkin toisen ihmisen huomioonottava persoona ja haluan että toisen on hyvä olla. kun ollaan yhdessä ja lapsi on myös siinä, haluan, että aikaa riittää luontevasti molemmille eikä lasta eikä miestä suljeta kumpaakaan pois. yritän olla parhaani mukaan molemmille läsnä. ja tottakai miehen pitää tulla hyvin toimeen myös lapsen kanssa. molempien miesten kanssa tutustuin ensin hyvin ja sitten vasta esittelin lapsen ja miehen toisilleen.
tyttö on isällään melkein puolet, joten meillä jää hyvin kahdenkeskistä aikaa. toki asia on erilailla jos lapsi on äidillä lähes kokoajan. mutta tiedän kyllä erään tälläisenkin pariskunnan ja heillä on mennyt ihan mahtavasti alusta saakka. molemmat jopa oli sitä mieltä että on outoa, kun lapsi oli hoidossa :) nykyään heillä on yhteinen lapsi.
oman mieheni kokemuksista sen verran.. hän on erittäin tyytyväinen suhteeseemme. häntä ei haittaa lapsi ollenkaan. enemmän se on ehkä tuonut rikkautta meidän yhteiseloon. on tullut käytyä huvipuistoissa, vesipuistoissa jne lapsen kanssa.. olemme molemmat hyvin lapsenmielisiä ja nautimme yhdessä puuhaamisesta paljon :) isä hän ei ole lapselleni, lapsen hoidon jne hoidan kyllä yksin enkä vaadi toiselta osapuolelta mitään, joskus pyydän jotain pikkujuttuja tekemään ja toinen kyllä tekee ihan oma-aloitteisestikin. mutta ei ole mikään lapsenvahti eikä hoitaja.
mitä neuvoja antaisin sinulle.. ota rauhassa naisen kanssa ja keskustelkaa kun aika on kypsä. kerro reilusti (ei nyt heti ensimmäisenä tietenkään kannata töksäyttää..) että mietit käytännössä kuinka tälläinen suhde toimii (itse ainakin haluaisin tietää jos toinen epäilee suhdetta..), kysy lapsen isästä ja miksi erosivat, ja haluaako nainen edes lisää lapsia ylipäätään ikinä jne..
sinun kannattaisi miettiä, mitä haluaisit sellaiselta suhteelta? olisitko valmis ikinä muuttamaan yhteen asumaan? kun naisella on lapsia, hän luultavasti miettii hyvin tarkasti, minkälaisen miehen kanssa alkaa seurustella. ei voi enää "kokeilla" kovin monen kanssa, eihän se ole lapsia kohtaan oikein.. siinä vaiheessa kun mies ja lapset näkevät toisensa ensimmäistä kertaa, pitää olla jo jollain asteella vakavissaan suhteen kanssa.
toivottavasti kirjoituksestani sai jotain tolkkua :) oletko nyt ajatellut tutustua naiseen paremmin?
En helvetissä ole ajatellut tutustuvani! Jätkät, jotka täällä ovet vastanneet ovat avanneet silmäni. Teidän naisten mielipiteet nyt voi jättää ihan omaan arvoonsa...
"En helvetissä ole ajatellut tutustuvani! Jätkät, jotka täällä ovet vastanneet ovat avanneet silmäni. Teidän naisten mielipiteet nyt voi jättää ihan omaan arvoonsa..."
Joku vitsiniekka on vastannut minun puolestani, näköjään.
Ja tuohon aikaisempaan viestiin. Olen tutustunut vähän paremmin siihen YH-äitiin ja voin sanoa että hän on aivan uskomaton :) en saa yöllä unta kun ajattelen häntä. Lapsiin en ole vielä tutustunut, olen käynyt hänen luonaan kun lapset ovat nukkumassa. Hän on fiksu, ja tykkäämme samoista asioista. Ja hänessä on sitä jotakin, en vain saa tarpeekseni hänestä, ja jos totta puhutaan hän ei ole parhaimman näköinen nainen jonka olen tavannut mutta silti hänellä uskomaton seksuaalinen vetovoima :), kun häntä suutelee niin sitä ei malta lopettaa..... HUH huh pää on aivan pyörällä. Tästä voisi tullakin jotain!
...FEIKKI!!! Vai ei malta suutelua lopettaa... Älä nyt viitsi aikuinen nainen esittää miestä!
Neuvo: selvitä mitä nainen hakee.
onko isä kuviossa ja miten ja kuinka paljon ( ei itsestään selvyys)
Omaa aikaa saa jos nainen sitä haluaa järjestää ( tämäkään ei itsestään selvyys)
Tuskin menee lasten vahtimiseksi koko homma ( ainakaan aluksi ), sillä harva jättää lapsia henkilölle johon ei luota 100 %
Sijais isäksi et joudu seurustelussa, mutta jos muutatte joskus yhteen isäpuolen rooli tulee väistämättä.
Lapsiin tulee tutustua.
Itsellä on kaksi lasta edellisestä avioliitosta, mies ei kuviossa mukana ja lapset 15 ja 17 v.
Minulla on mies jota tapailen ( siis seurustelemme ), tuntee lapseni, en koskaan jättäisi heitä hänelle ( ei kenenkään toiveiden mukainen ), epäilen tuleeko meistä paria, koska lisää lapsia en hanki ja miehellä ei niitä ole entuudesta. ( tyytykö tähän ) Isää lapsille en ole hakemassa, heillä se on jo ( vaikka ei yhteydessä ) Mies ehdottelee epäsuorasti suhteen syventämistä, mutta koska lapset kuuluvat elämääni koko loppuelämän ( vaikka riippuvaisuus vähenee ) on se kieltämättä minunkin kannalta vaikea päätös. Mies on loistava, mutta hänen alkuaikoina kertomat asiat kummittelevat mielessä. Vaikka lapset olisivat aikuisia, tulen tapaamaan heitä. Miten meidän parisuhde kestäisi tämän. Lapsille mies on mutsin poikakaveri, mutta isäpuolen rooliin asettaminen voisi olla kova haaste. Miehen esittely lapsille oli lähinnä vahinko ja koitan aina pitää huolta etteivät näe toisiaan. Ettei anna väärää vaikutelmaa puolin jos toisin.
Jos se tökkii kannattaa miettiä ja olla rehellinen. Kaikki yh-äidit eivät edes hae samassa osoitteessa asuvaa miestä ( edes jatkossa ) tai halua esitellä miestä lapsille tai missään nimessä hae isää lapsille
hakea suhdetta jossa ei voi luottaa 100%? Ilman tätä 100% luottamusta ei kannatta vielä suhteesta edes puhua. Niin ja kuka sinkku on valmis suhteeseen jossa pitää ikään kuin pakoilla toisen lapsia? Leikkiä jotain salaista suhdetta, jossa tavataan salaisesti? Huh huh!
Ei todellakaan kiinnosta tuollainen suhde. Tulevan kumppanin on otettava yh lapsineen tai sitten voi suhteen unohtaa. Kaikki tai ei mitään eli koko paketti on siinä mukana. Tuossa tuntee muutoin olonsa joksikin ulkopuoliseksi, jota käydään vain esittelemässä kavereille.
Isäksi ei tietenkään tarvitse ryhtyä, mutta vanhemmaksi kuitenkin, jolta saadaan elämään oppia. Miksi joku olisi valmis muutoin tuollaiseen suhteeseen jossa lapsia ei saa tavata?
Ensimmäisellä kerralla kerroin olevani yh-äiti ja mies järkttyi. Ok kunnioitin sitä, jokaisella on oikeus tehdä omat kriteerit.
Nähtiin sattumalta pari kolme kertaa ja julteltiin. En edes pitänyt potentiaalisena suhteena. Mies kertoi, ettei halua alkaa vara isäksi ( en muuten ollut edes pyytännyt ) Ok, merkitään tiedoksi. Mies kysyi voisiko soitella ja jutella, kavereitahan aina tarvitaan ( varsinkin miellyttäviä ) välillä kävimme ulkona ym. Sitten päädyttiin sänkyyn ( hyi kauhea yh-äippähän ei monesta ole edes nainen ) ja pikkuhiljaa sitä on jatkunnut ja jatkunut. Aivan upee mies.
Lapsille lupasin aikoinani etten tuo ehdoin tahdoi miehiä kotia jos tiedän ettei suhteella ole pitempää tulevaisuutta.
Minä tiedän sen, minä ole loppuelämäni äiti ( lapset eivät ole hokkuspokkus katoaa tavaraa ), miehelle se oli alunperinkin kynnyskysymys. Minullakin on sydän ( vaikka osa katsoo ettei ole ) ja oikeus suojella sitä ( jaksan päivittäin muistuttaa itselle ettei tämä ole pysyvää )
Jos minun pitää valita äitiys vai naiseus, tiedän ja tunnen itseni - äitiys voittaa.
Syvällä sisimässä tunnen häpeää katsoessani lasten silmiin ( heissä ei ole vikaa, ei syytöksiä ) olen niin perkeleen heikko ( minulla on välillä hirveä ikävä tätä miestä ) tunnen kipua miehen läsnäolosta, olen mitä olen eikä se ole toiselle tarpeeksi hyvää.
Vakiintua ja "pakottaa" toinen hyväksymään minun äitiys - minusta ei vain ole riittävästi elämään sen tiedon kanssa. Tiedän ajan juoksevan tiimalasissa kohti loppua. Ei ole reilua ketään kohtaan ( miestä, minua tai lapsia ) jatkaa tätä.
En koskaan halua luoda lapsille tunnetta, että heidän olemassaolo oli este minun onnelle tai miehelle elämää minkä tiedän hänelle olevan vaikeaa. Yhä useammin saan itseä otettua niskasta kiinni, pidän etäisyyttä ja jätän tapaamatta, välillä retkahdan. Vihaan sitä tunnetta.
Minulla on kuitenkin ylpeyteni ja sen verran selkärankaa muistaa mitä alussa keskustelimme, kykyä kunnioitaan toisen mielipidettä ja halua toivoa hänelle mahdollisimman hyvää elämää. Äitiys on kuitenkin jotain mistä en edes tämän miehen vuoksi luovuta pois. Lapsiani en koskaan ole katunut, hävennyt tai toivonnut piilottavani.
Ylpeys ja kyvyttömyys kohdata oman lapsen kysyvät kasvot, helpompi pitää kiinni ja pitää huolta ettei mies ja lapse pääse kohtaamaan toistamiseen.
Luuletteko että on helppoa tietää, aika kuluu loppuun, on aika tehdä päätöksiä ( muuten en jaksa ) sellaisiakin mitä ei haluaisi, aika luopua miehestä. Tilanne repii aidosti rikki, edes ero ei koskaan tai missään vaiheessa tuntunut näin pahalta.
Mitä enemmän lue näitä palstoja ( siis joukossa on ihan järkevänkin tuntuisia miehiä ) sitä varmempi olen. Joskus on ajateltava kokonaisuutta ja jätettävä "oma halu" sivuun. Vaikka alunperin tarkoitus oli pitää tämä täysin kevyenä, milloin tahasa päättyvänä suhteena, taisin huijata itseäni, luulla hallitsevani omia tunteitani.
Jos olet noin nuori ja ei ole ollut kauheesti pitkiä suhteita niin väittäisin, että et ole valmis suhteeseen jossa on lapsia.
Sinänsä mulla ei ole mitään lapsia vastaan eikä nuoria äitejä. Mutta minua ärsyttää todella paljon, kun naiset hankkivat lapsia miehen kanssa, jonka kanssa on oltu yhdessä pari kuukautta tai pahimmassa tapauksessa yhden illan suhteessa. Panee miettimään, että mitä heidän päässä oikein liikkui vai liikuuko siellä mitään?
Ei koulussa kerrota ehkäisystä turhan takia... Lapsi pitää hankkia ainoastaan sellaisen ihmisen kanssa, joka on valmis sitoutumaan.(toki on niitäkin tapauksia, joissa mies paljastuu myöhemmin petolliseksi, jotain muuta vastaavaa tai kuolee pahimmassa tapauksessa ja naisesta tulee yh äiti.)
Mutta, jos lapsi hankittu yhden illan jutun tai lyhyen suhteen kautta niin ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Ihan turha ruveta katkeraksi.
KÄYTTÄKÄÄ EHKÄISYÄ!!!
Kun menetää aviomiehen lapsen ollessa ihan pieni, voi syynä olla todellakin muu kuin avioero, leskikin on yh - ehkä vielä enemmänkin kuin sellainen jolla se ero on vain tullut muista syistä.
Ja uuden isän tuominen ei ihan helpoa ole, eikä leskeyttä ihan ensimmäisenä mainosta. Osa kokee lesken olevan se kauheassa puutteessa elävä, jolle kelpaa lähes kuka tahansa
Katkeruutta ja surua olen tuntennut, mutta aika paransi haavat ja vasta sitten uusi suhde voi alkaa edes välkkyä mielessä.
Jonkilaisella kokemuksella voin kertoa, että suhde lasten äitiin vaatii myös suhteen lapseen/lapsiin. Aluksi mielessä saattaa pyöriä katkeruutta siitä että kasvattaa toisten lapsia. Sanoo kuka hyvänsä mitä tahansa valtaosa miehistä ei suhtaudu muiden lapsiin kuin omiinsa. Ja yleensä halutaan niitä omia lapsia joita ent. yh-äiti ei välttämättä ole kovin innostunut hankkimaan kokemuksiensa vuoksi. POHDI hyvin tarkkaan kuinka pitkälle annat suhteen mennä, koska mukaan voi tulla myöhemmin myös velvollisuuden tunteita ja katkeruutta. USKO tai ÄLÄ myös nuoriin miehiin jotka ovat ottaneet ns. kokonaispaketin SAAVAT siitä kuulla.
Kohta tulee vuosi täyteen seurustelua yh.n kans.monta lasta vielä kotona.itse olen yh-isä.viikonloput vietetään yhdessä.asutaan eri osoitteissa.olen tainnut retkahtaa kunnolla siihen naiseen .lapset eivät haittaa ollenkaan.vaikka monasti on panohommat täytynyt jättää myöhäsempään ajankohtaan.kiinnostus vaan kasvaa sellaisesta.
En suosittele jos olet kovin nuori mutta jos haluat ihan välttämättä niin sitten suosittelen että laitatte yhteiset asiat kuntoon ja jos aiotte olla yhdessä niin hankitte yhteisen lapsen pikimmiten. Sillä tavoin "sitoudut" sitten perheeseen ja hänen lapsiin.
Omalla kohdalla ei toimisi. Ei yh:ta kiitos minulle. No jos järki lähtee kokonaan rakkauden myötä niin sitten muttei sellaista tapahdu kuin elokuvissa jos niissäkään.
Kuitenkin sanoisin että yh:n kanssa yleensä se suhde pitää ottaa vähän eri tavalla ja se lasten kanssa touhuamisen paljous voi olla aikamoinen järkytys. Ei ole helppoa siirtyä sinkkuudesta suoraan perhe-elämään.
Olen juuri itse hiljattain tutustunut mukavaan ja ihanaan 26v 2 lapsen yh-äitiin.. itse olen 34v ja lapsia minulla ei edellisestä suhteesta, joten kärsivällisyyttä pitää olla alusta alkaen.Itse aion tehdä kaikkeni että olisin kyseisen naisen kanssa joskus yhdessä elämän loppuun asti.Pitää vaan tutustua rauhassa sen lapsiin myös ja viettää niiden kanssa aikaakin joskus.Itse olen tavannut kerran nykyiseni tyttöystävän lapset.. sulattelua vaatii tietysti..
Kylläpä se vaan on niin, että mikäli tytöllä on lapsia, niin en ala. Lasten pitää olla omia. Ehkä siinä tapauksessa, että olisin myös itse yh, niin asia olisi ihan eri, mutta näin lapsettomana sinkkuna pysyn mieluummin yh-istä kaukana.
Ja jos nyt joku valopää keksii kommentoida minun olevan epäkypsä pojankloppi, niin nauran :D
Terveisin nuorimies 24.
tuota noin.. itselläni on kaksikin kokemusta yh -äideistä. Ensimmäinen tapaus oli sellainen, jossa ensimmäisenä tuli lapset, sitten työ, sitten harrastukset ja ystävät ja lopuksi minä ja koira kävimme kilpajuoksua jumbosijasta. Sinänsä nainen oli varsin hyvä, mutta aikaa ei ollut, varsinkaan sellaiselle parisuhdekeskeiselle miehelle kuin minä. Toisessa tapauksessa aikaa oli hiukan enemmän, mutta jotenkin minusta tuli jonkinlainen hyväksikäytön väline. Aina kun olin hänen luona pidempään, alettiin pyytämään apua jos jonkinlaiseen kotiaskareeseen ja lopulta huomasin tiskaavani, siivoavani ja vahtivani lapsia kun yh oli spinning tunneillaan. Toki normaalissa parisuhteessa tehdään kotitöitä, mutta tässä olin enemmänkin hyväksikäytettävä ja suhde tuossa vaiheessa oli kestänyt pari kuukautta. Loppui, kuten arvata saattoi. Itselläni on suoraan sanottuna aikamoinen pelko persiissä, että kun ikääkin on jo 29 vuotta ja ei ole omia lapsia ja useimmat ikähaarukkani naiset ovat jo yh-äitejä, niin millä ihmeellä tässä löytää tai rakentaa normaalin suhteen. Aika harva lapseton lähemmäs kolmekymppinen nainen on sinkku tai muutenkaan hyvä tapaus noin naisena, ainakaan omat kokemukseni eivät muuta kuvaa ole antaneet. Ehdotan tutustumaan, mutta varo näitä sudenkuoppia ja kun ikää karttuu, todennäköisyys kasvaa, että joudut yh- äitien kanssa tekemisiin, jos suhdetta etsit.